11. heinäkuuta 2017

Heissulivei, heinäkuu!


Heipodei muruset, ja long time no see!
Edellisestä postauksesta on jo yli kuukausi ja uskokaa tai älkää, mutta blogi on ollut usein, USEIN, mielessä. Olen miettinyt blogin päivittämistä, mutta mä en vaan ole jaksanut. Vaikka ns. kesälomalla ollaan, niin älyttömästi on kaikkea tapahtunut, että ne ovat vieneet mehut musta aika tehokkaasti ja olen päätynyt vaan oloilemaan.
Mutta nyt päätin tarttua tuumasta toimeen, istua koneen ääreen ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin ja käydä ihan itsekin läpi mitä kaikkea on sattunut ja tapahtunut.


Noh, ensimmäiseksi (tai no, ei nyt ensimmäiseksi mutta tärkeimmäksi) oli se muutto, joka on vihdoin ja viimein suht valmis.
Muutin jo kesä-heinäkuun vaihteessa. Isä ja pikkuveli tulivat avuksi ja kyllä se Ronjakin taisi vähän autella (lähinnä roskiksia dyykkaamalla ;D), ja muutto saatiin tehtyä parissa päivässä. Vaikken olisi heti uskonut, niin kyllä mulle iski haikeus, ja kun lopulta jäin yksin uuteen asuntoon kaiken rojumäärän keskelle, niin itkuhan siinä tuli. En mä haluakaan muuttaa! Mä haluan mennä takasin!
Mutta rupesin siinä sitten laittamaan makuuhuonetta valmiiksi ja kummasti se olokin koheni. Kun vielä ikkunat sai verhot ja loputkin huoneet valmiiksi, niin ai että rupesi uusi kämppä tuntumaan ihan kodilta :D
Silloin kun ensimmäistä kertaa kävin tätä asuntoa katsomassa, niin en mä siihen heti niin ihastunut. Johtuu ehkä siitä, että mä olen tunnetusti hidas lämpenemään ja avaamaan silmiä uusille mahdollisuuksille, sillä kaikenlaiset muutokset kyllä mua pelottaa. Mutta nyt olen niin kiintynyt tähän vaikka edelleenkin nipistelen itseäni: onko tämä totta?

Mikä itseäni on yllättänyt niin se, että mulla ei ole enää sitä kaikkimullehetitännejanyt -kärsimätöntä asennetta. Kun edellisen asunnon suhteen mun oli kaikki pakko saada valmiiksi yhden illan aikana, niin nyt sitä hätää ei ole. Kaikki on kyllä joo laitettu oikein ja kunnolla, mutta mulla ei ole sitä hätää saada puuttuvat taulut seinille tai keksiä ylimääräisille tavaroille uusia paikkoja. Nämä asiat nimittäin ratkeaa ajan kanssa, mä tulen keksimään niille käyttöä vaikkakaan en just tänään. Ja se on ok! En ole edelleenkään tässä asunut kuin reilun viikon, joten totta kai totuttelua on edelleen, varsinkin Dooralla. Raukka on riepaistu sen kotikodistaan uuteen taloon, joka on täynnä uusia hajuja ja vielä oudompia ääniä, sillä tässä talossa kuuluu tosi selvästi kaikki. Rappukäytävästä kantautuu äänet selvästi asuntoihin, joten Dooran kleinspitzin vahtivaistot ovat todella aktivoituneina. Mutta kyllä Doorakin siihen oppii ajan mittaan :)

Tykkään tämän asunnon sijainnista, sillä se on rauhallisella paikalla mutta hyvin lähellä keskustaa. Tässä ihan korttelin päästä aukeaa upea, iso puisto, jossa on kilometreittäin ihania lenkkipolkuja, ja mikä tärkeintä niin siellä on joki! Mulle vesi on äärettömän rauhoittava elementti, ja nautin joen rannalla istumisesta. Pariin otteeseen ollaan lenkkeilty takaisin mun safe heaveniin Mallaskosken alapuolella olevalle sillalle vain istumaan, ja Doora on ollut niin onnessaan kun on saanut tavata vanhoja tuttuja koiranaamoja :D

tein itse sängynpäädyn! tai no, isä auttoi sitä kokoamaan mutta muuten se on täysin mun tekemä

Mitä Dooraan muuten tulee, niin raukka on ollut todella kipeänä.
Juhannusviikon maanantaina se kävi eläinlääkärissä hammaskiven poistossa ja samalla huomattiin sillä liikkuvan yhden hampaan, joka sitten poistettiin. Mulle tuli ihan hirveät itsesyytökset: olen huono koiraemo, mä en osaa hoitaa Dooraa oikein, sen koiran olisi paljon parempi olla jonkun muun luona, mä oon ihan surkea ja paska. Musta tuntui, että veri olisi jäätynyt mun suoniin, koska mietin vaan sitä Dainan kohtaloa: eikai se toistu Doorallakin? Mitä mä sitten teen??!
Mutta eläinlääkäri sanoi pikkukoirien hampaiden olevan aika herkkiä irtoamaan ihan ilman mitään traumaa tai edes hammaskiveä, koska ne ovat hellemmin kiinnittyneinä kuin isojen koirien. Lisäksi Doorankin suu on niin älyttömän pieni, ettei sinne taakse näe kunnolla edes nukutuksessa, puhumattakaan siitä että se antaisi mun pestä ne takahampaat! Kyllä se antaa etuset ja kulmurit pestä pienellä tappelulla, mutta ei puhettakaan takasista. Luita se syö joka ikinen päivä, nappulat on aina kovina eikä liotettuina ja se saa merilevää, eli teen kutakuinkin kaikkeni minkä pystyn. Tietysti hampaita voisin pestä enemmänkin ja totuttaa meidät molemmat siihen.
Noh, Doora tosiaan nukutettiin toimenpiteeseen ja sen takia se sitten sieppasi mahatautipöpön. Klinikalla oli ollut potilaina mahatautisia koiria, joten totta kai Doorakin sen sitten sai. Se ei muutamana yönä nukkunut mun vieressä vaan se aamuyöstä herätti jopa mun vanhemmat päästäkseen ulos. Nuo vatsatautipäivät se sitten vietti alakerrassa takkahuoneen ulko-oven edessä. Voi raukka miten se on ollut kipeä! Hain sille apteekista Promaxia ja se rupesi tehoamaan varsin nopeasti.
Eikä tässä vielä kaikki, vaan kaiken huipuksi se sai korvatulehduksen. Siinä oli ollut tosi kuumia päiviä, jolloin olin käyttänyt Dooraa uimassa ja ilmeisesti sillä meni korvaan vettä ja siitä tuli tulehdus. Meillä oli mun siskon koiralta jäänyt avaamaton purkki korvatippoja tulehdukseen ja aloitin sitten kuurin.
Nyt on tipat annettu ja tulehdus parantunut, joskin Doora näyttää vähän kynityltä, kun jouduin leikkaamaan sen toisen korvan paljaaksi. Raukkaparka! :D :D
Mutta tällä hetkellä kaikki hyvin valtakunnassa :)


Mitä sitten mun kuulumisiin tulee, niin ei mitään ihmeempää.
Nyt on kesä, joka tietää mulle henkisesti ja fyysisesti rankinta aikaa. Pientä dippiä on otettu mutta koko ajan mennään edelliskesää paremmalla puolella, mikä on tarkoituskin. Mulla ei luojan kiitos ole pelkoruokia kiitos MinnieMaudin noudattamisen, joten ruokapuoli pelaa aika hyvin, mutta liikunnan kanssa väännetään kättä enemmän. Moni on mulle sanonut heittää se liikunta kokonaan romukoppaan, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Ja ennen kuin mulle tullaan heittämään kommentteja tekosyistä, niin mä huomautan siitä faktasta, että mun palapelissä on mukana myös fibro ja krooniset hermokivut, joiden hoidossa liikunta on olennaista.
Tätä jos -leikkiä on pelattu fyssarin, hoitsun ja psykologin vastaanotoilla p a l j o n ja on ymmärretty se, että jos mä eliminoin liikunnan kokonaan, niin silloin se vaikuttaa radikaalisti ruokiin (eli lähtee ruoat veks) PLUS että se triggeröisi hermokivut ja fibron oireet aika rankasti.
Joten sen sijaan, että aloitan palapelin kokoamisen keskeltä, mun pitää löytää ne kulmapalat ja targetoida liikuntaan: vähentää liikuntaa suunnitelman mukaisesti ja pitää sama ruokasuunnitelma. Kun tilanne on saatu kunnolla tasapainoon ja kulmapalat ovat kohdillaan, niin sitten voi lähteä etsimään lisää paloja ja tehdä muutoksia.
Onhan mulla fyssarin tapaamiset koko heinäkuun ja hoitsuakin tapaan vielä tällä viikolla, mutta psykologi on kuukauden lomalla ja häneltä mä olen eniten apua saanut. Viime viikolla hoitsu kysyi multa syömisistä ja liikunnasta ja mä kerroin, jolloin hänen reaktio oli seuraava: "no hyvinhän sä syöt ja eihän tuo liikunta nyt niin paljoa ole." Ai, no, ei kait tässä sitten mitään, kiitos vaan tästä täyslaidallisesta mitätöintiä, oliko muuta?
Tuli tosi paha mieli, sillä hän todella mitätöi mun oirekuvaa. En tiedä mitä hän odotti vastaukseksi (kolme kymmenen kilsan lenkkiä päivässä, vai mitä ne muut sh-polin anorektikot siellä tekee??) mutta reaktiosta päätellen mun sh:n oireilu ei ole mitenkään pahaa, vaikka muuten hän on niin paino-orientoitunut, että ihan oksettaa.
Sh-polin henkilökunnasta ainoastaan fysioterapeutti on auttanut mua kaikkein eniten ja häneen mä myös luotan kaikkein eniten.

En tiedä minkä verran tulen tästä aiheesta täällä kertomaan, koska esimerkiksi viime vuonna mä sain älyttömästi paskaa niskaan enkä mä jaksa sellaista enää toista kertaa. Mikä ihme siinä on, että kun toisella menee huonosti, niin eräät kokee sen oikeutuksekseen ruveta v*ttuilemaan ihan urakalla?!
Anyways, mun recovery-insta löytyy (itse asiassa kaksikin), joten mulle voi laittaa viestiä jos haluaa seurata. @pprettyuglysecret on se rehellisempi, mutta siellä jokainen seuraa omalla vastuullaan, sillä se on ainoa paikka missä mä koen voivani kertoa rehellisesti. Jos haluat sitä seurata, niin lähetä mulle sinne ensin DM ja kerro miksi haluat seurata ja kuka olet, jos en sinua tunne.


Mutta ei mulla tämän ihmeempiä!
Kertokaa jos teillä on jotain postausehdotuksia, otan niitä mielelläni vastaan! :)

1 kommentti:

  1. Heips! Laitoin sulle instassa seuraamispyynnön nimellä seurallinenerakko. Olen jo pidempään lukenut blogiasi vaikken ujouksissani mielestäni olekaan tainnut kommentoida aiemmin...

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta