3. helmikuuta 2017

Ja taas mennään!


Hyvää helmikuun alkua kaikille! Kamala miten nopeasti aika menee, sillä tuntuu että ihan vastahan oli joulu ja uusivuosi, ja nyt on jo helmikuu, kääks!
Anonyymeiltä on tullut kyselyä mitä mulle kuuluu ja on pyydetty kuulumispostausta, joten tässä se tulee :)



Nämä pari kulunutta viikkoa ovat olleet todella hektisiä!
KAT-koulutuspäiviä on ollut kahdesti viikkoon ja niiden lisäksi on vielä muutkin asiat, esimerkiksi psykologin ja sh-polin käynnit, joten kyllä on kalenteri harvinaisen täynnä.
Viime viikolla kävin näyttämässä kirurgille olkapäätä ja hän määräsi otettavaksi magneettikuvat varjoaineella, sillä röntgenkuvat eivät kertoneet juuri mitään. Mikäli magneettikuvat ovat puhtaat niin silloin pitää vaan yrittää vahvistaa lihaksia ja oppia elämään löysien ja luksoituvien olkapäiden kanssa. Viimeksi viime yönä putosi olkapää sijoiltaan, kun olin unissani nostanut käden pään päälle, joten oli taas mukava herätys. Mutta näillä mennään, ja olen jo tavannut fysioterapeuttia, joka antoi samat jumppaohjeet, jotka sain jo 15 vuotta sitten.
Jos mennään vielä tällä fysiikan linjalla niin olkapään lisäksi toinen lonkka on ruvennut näyttämään vähän tulehduksen merkkejä ja penikoita saa hieroa auki useamman kerran viikossa. Eli ei siis mitään uutta mulle :D
En aina tiedä itkeäkö vai nauraa tälle mun kropan heikkoudelle ja herkkyydelle, koska mulla on aina joku paikka rikki. Tässä havahduin miettimään sitä, että voiko tämä liittyä myös erityisherkkyyteen? Koska muistelin, että olen lapsesta lähtien joutunut olemaan varovainen, jotta en rikkoisi itseäni. Toki nuorempana piti paljon varoa käsiä, jotta pystyisin soittamaan mutta mun kädet olivat oikeastaan ensimmäiset, jotka saivat jonkinlaisia rasitusvammoja, ja siitä lähtien rasitusvammat ja kivut ovat olleet jatkuvasti läsnä. Tottahan toki fibro myös sotkee kuvioita, mutta olisi mielenkiintoista tietää voiko erityisherkkyys näkyä myös näin.

elokuu vs tammikuu
KAT-koulutus on ollut huomattavasti rankempi kuin mitä alunperin kuvittelin. Ei se siis itsessään ole rankka mutta kuten viime postauksessa kerroin, niin se tuo pintaan niitä muistoja ja käsittelemättömiä tunteita ja asioita. On monien vuosien edestä asioita, joita en ole käsitellyt mitenkään muuten kuin sh:lla, joten nyt näiden asioiden uudelleen eläminen ja käsitteleminen on ollut tosi rankkaa. Välillä tunteet ovat olleet niin rajuja, että olen oikeasti pelännyt selviytymiseni puolesta. Toki tiedän tunteiden olevan vain tunteita eikä ne tapa, mutta mieleen nousee muistot niistä menneisyyden idioottimaisista ylilyönneistä, joita teki kun tunteet kävivät ylivoimaiseksi. Toisaalta mulla on nyt keinot säädellä tunteita, mulla on taitoja, joten miksi nyt kävisi näin? Ei historian tarvitse toistaa itseään!

Näiden asioiden lisäksi ihmissuhderintaman pienet tuulet yltyi omaksi myrskykseen, ja kun päällekkäin oli niin jumalattomasti asioita, niin se alkoi näkyä ja tuntua. Joka päivä viikon ajan olin koko ajan, siis _koko_ajan_ jännittynyt. Kun heräsin aamulla vatsassa kiersi perhoset ja jännitin; kun illalla menin nukkumaan, jännitin. Stressihormonit olivat korkealla ja esimerkiksi adrenaliini sai mut tärisemään, ja kädet vapisivat vaikkei ollut mitään näkyvää syytä siihen.
Tokihan tämä sitten vaikutti ruokahaluun negatiivisesti enkä ollut tarpeeksi valppaana, sillä mun huomio oli kokonaan tunteissa ja tunteiden säätelyssä. Söin aamupalan mutta muutamina päivinä se jäikin siihen, joten eipä ollut paljon energiaakaan käsitellä asioita, ja se alkoi näkyä.
Onneksi tilanne on nyt eri. Selvitin asiat, jotka pystyin itse heti selvittämään, ja sillä oli ihan valtava vaikutus! Mun kestojännitys lähti pois ja ettekä ikinä arvaa miten uskomattoman helpottavalta tuntui herätä aamulla, kun ei jännittänyt!! Mun ruokahalu heräsi ja kroppa on oikein huutanut ruokaa, joten nämä pari viimeistä päivää on mennyt pitkälti syödessä. Eilen koulutuksessa söin mulle varatun sämpylän, join pullon smoothieta ja aivan tunsin miten verensokerit rupesivat nousemaan, energiatasot nousivat ja pystyin keskittymään aiheeseen täysin ilman mitään nuokahduksia tai huomion herpaantumista.

tuorepuuro yhdeltä aamulta

Laitoin taas mielenkiinnolla merkille miten edes lyhyt ajanjakso vähemmällä ruoalla vaikuttaa mun toipumiseen ja syömishäiriöön. Aloin taas pelätä lihomista ja mietin, etten mä voi syödä yhtään enempää, koska mun paino nousee. En uskalla mennä vaa'alle nyt enkä todellakaan uskalla mennä vaa'alle jos syön enemmän, koska olen jo nyt liikaa. Aloin taas kiinnostua ylenpalttisesti oman kropan koosta, aloin kehittämään pakkomielteitä tietyistä kehon osista ja yritin saada itseni näyttämään pienemmältä esimerkiksi vaatetuksella.
Eli todellakin mulle nälkä on todella suuri triggeri, koska se vaikuttaa suoraan mun ajatusmaailmaan ja aktivoi sh:n. Ja mikä hulluinta, niin en heti pystynyt ottamaan näitä ajatuksia vain ajatuksina, vaan menin sen imussa ja hetken aikaa tunsin taas sitä samaa epätoivoa miten paskaa mun elämä on, miten en halua tätä samaa enää!

Mutta tähänkin voi suhtautua kahdella eri tavalla: joko jää siihen vellomaan kiinni ja syyttää itseään, tai sitten ottaa siitä opiksi ja pitää sen muistutuksena siitä mitä ei halua ja mitä haluaa. Kieltämättä välillä käy mielessä se, että eikö olisi mukavaa yrittää vaivihkaa laihduttaa ja syödä vähemmän, mutta ei, ei todellakaan olisi! En halua enää tuntea sitä toivottomuutta, surua ja tuskaa, joita sh aiheuttaa. En halua enää itkeä itseni uneen peläten sitä, etten herää aamulla. En halua enää elää siinä nälkiintymisen ja pakkoliikunnan kierteessä, en!!
Vaikka sh yrittää aina välillä tiukentaa otettaan niin olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että olen päässyt tähän pisteeseen. Olen iloinen siitä, ettei mun tarvitse enää yrittää normalisoida painoa, ettei mun tarvitse enää ahdistella nesteturvotusta ja trunk adiposea, vaan mun paino on jakautunut ja näytän jo ihmiseltä. En tiedä olenko koskaan ollut siitä tyytyväinen, mutta kerta se on ensimmäinenkin :)


Mitä liikkumiseen tulee, niin viime viikolla en päässyt tanssimaan kertaakaan aikatauluongelmien takia, mutta tällä viikolla kävin kahdesti. Liikkuminen tuntuu nyt huomattavasti paremmalta, kun olen saanut anemiaa vähän korjattua: en enää puuskuta puolikuolleena portaiden yläpäässä enkä meinaa pyörtyä joka kerta kun nousen seisomaan. Vieläkään mun kroppa ei tuota punasoluja kunnolla, mutta kunnon tujulla rautalisällä on saanut ainakin hemoglobiinia hitusen korkeammalle :)

Mulle tanssi on äärettömän terapeuttista, etenkin improvisointi. Tiedän, että niissä ei paljon eroa toisiinsa näy koreografian puolesta mutta eipä se ole mulla ensimmäisenä mielessäkään. Tänään kävin viimeksi tanssimassa ja sainkin hyvin purettua tunteita; aloitin eilen mun elämäntarinan kirjoittamista, koska esitän sen parin viikon päästä, joten menin salille pää pyörällä ja tulin rättiväsyneenä mutta tyytyväisenä. Jotenkin koen, että fyysinen liike helpottaa tunteiden purkamista, koska onhan liikunta yksi tippitaidoista ja se tuottaa jatkuvalla syötöllä keholle päinvastaista tunnetta. Ja niin pitkään kun lepo on mulle yhtä normaalia kuin liikkuminen, tämä ei ole mikään ongelma ja se voi jatkua näin :)
Olen kokeillut muitakin keinoja, ja esimerkiksi maanantaina joogasin ja meditoin tunnin ja sain niskani armottoman jumiin :D Mutta vaikka olo oli aika rauhallinen sen jälkeen, niin mun läsnäolot eivät meinanneet millään pysyä vaan mieli harhaili kaikkialla, ja se sitten rupesi mua ärsyttämään.

Mulla on teille video (jälleen, pyydän anteeksi jos jotakuta se ärsyttää). Tämän tanssin kanssa kävi samoin kuin edellisenkin, eli se alkoi improna mutta rupesin sitten kehittämään siihen koreota. Puolet on siis koreoitu ja puolet on puhtaasti improa, ja pahoittelen muuten etukäteen videon tönkköä loppua. Mulla loppui puhelimesta tallennustila kesken kaiken, joten puhelin pätkäisi nauhotuksen poikki :/ En oikein käsitä miten ihmeessä tästä puhelimesta loppuu noin vaan tallennustila kesken kaiken, sillä tässä puhelimessa on rutkasti enemmän tilaa kuin edellisessä, olen poistanut kaikki turhat sovellukset ja pelit, ja puhelimessa on myös muistikortti!

Mutta asiaan. Biisi on La Valse d'Amelie, ja se tässä alla. Enjoy!


Hyvää viikonloppua kaikille! :)


22 kommenttia:

  1. Kiva lukea kuulumisiasi! :) Mä olen itse kanssa huomannut että heti jo yhden päivän vähän heikompi syöminen vaikuttaa siihen omaan oloon ja kehonkuvaan. Tosi hassua! Ja vähän tietysti harmittaa kun aina ei vaan yksinkertaisesti ehdi syödä vaikkapa ajoissa ja sitten tuleekin ahdistus omasta kropasta sen takia :/

    Mutta ihana kuulla että siellä kaikki ok ja on ollut mieluisaakin tekemistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, onhan meillä rasitteena sh, joka on aivoihin luonut ne yhteydet, jotka aktivoituvat tietyistä triggereistä. Terve ihminen saa samoja oireita nälkiintymisestä kuin me, mutta me saadaan ne oireet sata kertaa herkemmin. Lisäksi mä uskon, että kroppa on myös tosi herkillä menneiden takia ja siksi muistuttelee itsestään helpommin.

      Kiitos Pinja sulle! <3

      Poista
  2. Sä puit juuri sanoiksi mun ajatukset. Siis siitä miten nälkä on triggeri ja miten syöminen/syömättömyys vaikuttaa ajatuksiin kehosta yms. Tsemppiä sulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Onneksi meillä on fiksu kroppa, joka jossain vaiheessa ottaa ohjat omiin käsiinsä ja laittaa meidät syömään. Ei me voida kroppaamme huijata eikä me voida parantua niin, että syödään vähän silloin tällöin.

      Kiitos, ja tsemppiä sullekin! <3

      Poista
  3. Ihana impro <3 Älä koskaan pyydä anteeksi et laitat tänne videoita, tää on sun blogi ja sun näköinen. Ja juuri täydellinen tällaisenaan. On lukijoiden tehtävä päättää, mitä lukee ja katsoo. Musta on tosi kurjaa, jos saat ikäviä kommentteja. Itse aattelen et oot tosi rohkea ja mahtava esimerkki kaikin puolin.

    Tsemppiä kovasti koulutukseen, varmasti rankka ja antoisa. Ite kans huomaan kuinka sh alkaa päässä huutaan, jos keho pääsee nälkiintymään. On paljon helpompi olo nyt, kun on syönyt riittävästi ja säännöllisesti. Pystyn katsomaan ruokaa ilman et mieli alkaa huutamaan tarvetta ahmia ja oksentaa kaikki. Oon saanut sun blogeista ja instasta paljon tsemppiä ja toivoa. Välillä joku asia on jäänyt vain alitajuntaan ja sit jossain kohtaa saattaa tulla mieleen, et tästähän se Heidi jossain puhuikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Viivi ihanista sanoistasi! <3 Tarvitsin juuri tätä muistutusta, sillä edelleen mietin liikaa mitä muut ajattelee ja edelleen yritän liikaa miellyttää muita omalla kustannuksella.

      Heh, ei sitä kyllä kroppaansa voi huijata sitten millään! Aina välillä miettii, että ei se nyt niin vakavaa ole vaikken nyt söisikään. Mutta kyllä se kostautuu. Meidän aivojen yhteydet on sekä niin tutut että tuntemattomat, että ei ihmekään miksi nälkä triggeröi syömishäiriön. Johan se Minnesota Starvation Study kertoo mitä nälkiintyneisyys tekee terveille ihmisille puhumattakaan siitä, mitä se tekee meille sh-potilaille, joiden aivoissa sh:n yhteydet on todella vahvat.
      Joten ruokaa ääntä kohden, niin pysyy mielikin parempana :)

      Poista
  4. Niskan jumiin, ai kauheeta :') sun blogi,, sun säännöt, ketä ei miellytä etsikööt uuden tai aloittakoot oman <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kuule tuskanen olo silloin! :D

      Kiitos Sini! <3

      Poista
  5. Oletko ajatellut hakea töitä alalta, johon valmistuit kesällä? Voisitko nähdä itsesi työskentelemässä jonkin sellaisen asian parissa, joka ei liity syömishäiriöön millään tavoin? Voisitko saada sellaisesta omaan toipumiseen lisää motivaatiota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein tiedä, koska musta tuntuu yhä enemmän ja enemmän siltä, että mä olen kouluttautunut alalle, joka ei mua enää kiinnosta. Tokihan tämä on tosi monipuolinen ala mutta musta tuntuu, että mulle oma ala voi löytyä esim. psykologiasta.
      Tokihan mulla on vähän kokemusta liiketalouden alalta - työharjoittelut ja sitten vanhempien firmassa välillä töissä - joten kyllä mä voin pakon edessä hakea töitä alalta. Mutta mua kiinnostaa huomattavasti enemmän psykologia, ihmisen mieli ja ihmiskeho, ja mitä enemmän mä tutkin tätä aihetta ja mitä pidemmälle KAT-koulutus menee, niin sitä enemmän se mua kiinnostaa.
      Koen myös niin, että mua ei motivoi ajatus siitä että istun jossain firmassa laatimassa kirjanpitoa tmv; ehkä luovempi työ, esim. markkinointikampanjoiden suunnittelu olisi mielenkiintoisempaa. Lisäksi haluan luoda jonkin merkityksen sairastetulle ajalle, koska 14 vuotta on pitkä aika ja siitä on koitunut paljon seurauksia, joten miksi ei tehdä siitä jotain hyvää? En pysty koskaan saamaan sh:ta kokonaan irti minusta, en voi taikoa olemattomiin kropan vaurioita ja muistoja, mutta voisin hyötyä niistä.

      Poista
    2. Harmi nykyisen systeemin kannalta uudelleen kouluttautuminen tai koulutussuunnan vaihtaminen ei käy enää kovin helposti. Ei se mahdotonta kuitenkaan ole kun uskoo itseensä ja tekee töitä unelmien eteen. Joskus se työnteko sillä ei niin kiinnostavalla alalla voi auttaa eteenpäin ja antaa lisäaikaa ja rahaa. Varmasti vielä löydät sen suunnan ja ne mahdollisuudet, joissa voit kääntää sairastamisen ajan voimavaroiksi. Muistathan huolehtia myös itsestäsi, silloin olet vahvempi huolehtimaan muista :-)

      Poista
    3. Samaa olen mäkin miettinyt! Mutta toisaalta se voi olla ihan hyväkin, sillä tätä päätöstä pitää miettiä paljon ja olla varma, että tää ala on se mikä oikeesti kiinnostaa. Opiskeluun tarvitaan rahaa, jota vois tienata sellaisilla töillä, johon on nyt kouluttautunut ja säästää opintoja varten.

      Tää KAT-koulutus on siinäkin mielessä ihan älyttömän hyvä juttu, koska pääsee vähän makustelemaan uutta alaa ja samalla näkee, että onko musta tähän. Eihän sitä ilman kokemusta voi tietää :)

      Kiitos, kyllä oma hyvinvointi on nykyisin ihan etusijalla, koska siten pystyy auttamaan muitakin parhaiten :)

      Poista
  6. En oo aijemmin kommenttia laittanu sulle mut nyt on pakko...Näyttäisi siltä että KAT koulutus ei oo sua varten vaikka kuinka yrität muuta väittää ! Samaa mieltä sun "ballerina paskasta " kumpikin ylläpitää sun suhdetta anoreksiaan ja syömishäiriöön ylipäätään...Ootko koskaan miettinyt irti ottoa sh maailman kanssa kokonaan ? Ootko koskaan edes kokeillut ? Saattas tehdä hyvää...Tietenkin jos haluaa loppu elämänsä pyöriä sh maailmassa niin sit anna mennä �� mut jos haluat joskus jotain muuta kun sh maailman kannattas oikeesti vähän miettiä ! Oot joo sairastanut pitkään ja koet että on hyväksi käydä kas koulutus mutta entäs jos ei ole...Ootko edes pienintä ajatusta antanut sille että entäs jos tää ei oo sulle hyvä juttu ? Vai väkisinkö väännät että tää on paras juttu ikinä ? Tällä toiminnalla sä edes autat sitä ettet koskaan pääse sh maailmasta eroon ! Oikeesti ! Sä olet tällä toiminnalla loppu elämäsi kokoajan tossa tilanteessa kohta ratkeamassa ja kokoajan sh maailman mukana...Ootko koskaan ottanu etäisyyttä tuohon maailmaan edes kokeilu mielessä ? Vai onko sh sun identiteetti ? Etkö uskalla tehdä muuta ? Edes kokeilla ? Miksi luit nykyisen ammatin loppuun jos se ei oo sua varten ?? Haluatko olla loppu elämäsi ihan oikeesti sh identiteetin omaava tyyppi joka on päälle 30v? Se on oikeesti todella säälittävää ! Et siis koskaan aijo kasvaa aikuiseksi ! Otat loppu elämäsi keho ja ruoka kuvia ? Käyt pakon omaisesti vaaa'alla ja stressaat ja oot lopun elämäsi kytköksissä tähän sairauteen koska et muuta osaa tai uskalla ! Heidi sä olet todella säälittävä! Tää kas on sulle niin pohja noteeraus ! Susta on keskustelu tästä olemassa myös ! Et vaan uskalla kohdata totuutta! Tää ei oo sulle hyväksi ellet halua olla loppu elämäsi sh nimimerkin alla ! Et taida nytkään olla muuta kun eläkeläinen ! Hienoa olla eläkeläinen 30v millä kartutat eläke kassaa ? Vai meinaatko pärjätä vanhana 500€? Paljonko on eläke kassassa nyt ?? 0€ ja jos on enemmän ne kuluu kokoajan ! Lesta paska ! Tiedossa se on ollu pitkään ! Ja toi "tanssi " ei vittu ootko sä 5v?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pikku raukka sua kun sulla on tuska päällä! Eihän sua voi kun sääliä!

      Tiedätkö, mua ei paskan vertaa kiinnosta sun katkerat mielipiteet koska sun mielipiteillä ei ole mitään merkitystä! Keskittyisit vaan omiin ongelmiis kun niitä sulla näyttää olevan ja paljon tuon sun hyökkäyksen ja katkeruuden alla.

      Mä en enää tippaakaan jaksa tätä sun vittuiluyritystä, joten mä tuun selvittämään sun IP-osoitteen ja vien tämän poliisile. Oot niin pitkään mua jo häirinnyt, että sua voidaan syyttää ainakin vainoamisesta ja kunnianloukkauksesta, enkä mä pelkää toteuttaa tätä.

      Poista
  7. Mä en ole ihan varma, mutta luulisin että poliisilla itsellään on tietääkseni mahdollisuudet selvittää henkilöllisyys anonyymi-merkin takaa. Yhteyttä sinne siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne niitä pystyy selvittämään onneksi! :)

      Poista
  8. En tiiä lähtikö se mun edellinen kommentti ku mun selain sekoilee. Mut siis ootko poistanu sun askin? Miksi? Oli kiva lukea sun vastauksia random kysymyksiin. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tai ainakin laitoin sen tauolle hetkeksi kun se rupesi tuntumaan vähän liikaa teinimeiningiltä :D

      Poista
  9. Uskomaton ero noissa kuvissa. Vasemmanpuoleisessa näytät paljon vanhemmalta.Sitä se liialine laihuus teettää. Oikeanpuoleisessa hehkut.

    VastaaPoista
  10. Noilla arvostelijoilla ei varmaan ole omaa elämää ollenkaan. Keskittyisivät siihen vaan enemmän, ettei tarvitsisi muita haukkua! Ei ole reilua hyökätä sairauden kanssa kamppailevaa vastaan! Heikolle ihmiselle tuolla voisi olla todella kohtalokkaat seuraukset. Onneksi sinä olet jo vahvempi! Toivottavasti poliisi saa tekijän kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen huomannut sen todella kummallisen ilmiön, että yritetään repiä toisia kappaleiksi. Mikä tästä tekee niin sairaan on se, että tahallaan kohdistetaan se sellaisiin ihmisiin, jotka ovat itse käyneet läpi vaikeuksia tai ovat sairaita. En keksi tälle kuin sen selityksen, että nää hyökkääjät kokee jotenkin huonommuutta, katkeruutta ja pelkoa siitä pääsevätkö itse eteenpäin tai onnistuuko itse selvittämään oman elämänsä ongelmat. Koska tuollainen viha ei ole adekvaattia, koska mä en ole tehnyt henkilölle mitään, en ole loukannut häntä tai muuten rikkonut yksilön arvoja ja/tai rajoja. Eli siis pelkkä mun olemassaolo on niin voimakas triggeri, ja se tarkoittaa mun edustavan jotain pirun pelottavaa: toipumista ja omien unelmien eteen työskentelemistä.
      Eihän tuollainen viha kerro minusta mitään, vaan se kertoo vain ja ainoastaan henkilöstä itsestään.

      Mutta juttu on viety eteenpäin :) Kiitos!

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta