18. tammikuuta 2017

System overload


Heippa kaikille!
Ajattelin tulla päivittelemään vähän blogia ja kertomaan kuulumisia, kun nyt on siihen sopiva hetki :) Oman jaksamisen kanssa on ollut viime aikoina vähän puurtamista, sillä nyt onkin paljon asioita menossa ja välillä tuntuu, ettei tunnu vuorokaudessa tunnit riittävän eikä viikossa päivät, mikä on mulle pitkästä aikaa sekä miellyttävä että epämiellyttävä tilanne!

eilisen #ootd

Tosiaan toka kouluviikko on nyt pärähtänyt käyntiin. En osannut kuvitellakaan, että pelkkä neljä tuntia viikossa voi olla emotionaalisesti niin rankkaa ja jo näin alussa, mutta toivon mukaan kyse on sopeutumisesta. Vaikka oman tarinan kerrontaan on vielä viikkoja niin kyllä se mielessä pyörii jo nyt ja yhtäkkiä muistaa asioita, joita ei ole ennen muistanut, tai jotkut muistot vaan selkiytyy.
Eilen oli luento siitä mitä on kokemusasiantuntijuus ja vaikka siellä ei omaa suutaan avannutkaan muuten kuin ruokatauolla, niin valmiiden kokemusasiantuntijoiden kuunteleminen toi vähän väliä liikutuksen ja ihan kyynelet silmiin, kun eläytyi niin voimakkaasti toisen asemaan ja kokemuksiin, ja samalla muisti niitä omia kokemuksiaan sieltä kaikkein rankimmasta päästä. Ehkä just tästä syystä olin aivan rättipoikki kun kotiin pääsin, leikin Dooran kanssa hetken ja sitten vaan makasin selälläni lattialla yrittäen saada jostakin vähän voimia. Söin edellisenä päivänä tekemääni tonnikala-aurajuustopastaa ja katsoin Netflixiä, mutta koko ajan oli sellainen epämääräisen levoton ja ahdistunut olo.
Lähdin sitten Dooran kanssa lenkille ja koetin saada sitä koko ajan voimistuvaa tunnetilaa laantumaan erilaisilla mindfulness-harjoituksilla - keskityin esimerkiksi kuuloaistiin, keskityin tunnustelemaan miltä jaloissa tuntuu, yritin skannata kroppaa läpi - mutta siitä ei vaan tullut yhtään mitään. Tiesin, että mun on nyt pakko tuottaa niin päinvastainen reaktio kroppaan saadakseni jotain rotia ja lähdin juoksemaan. Juoksin ison ylämäen ihan täysillä ja mäen laella pidättelin itkua ja yritin saada henkeä, ja vähäksi aikaa olo helpotti. Doora oli innosta piukeana, kun kerrankin pääsi juoksemaan niin lujaa kuin ikinä jaksoi, ja sitten mentiinkin joen rannalle laiturille. Siellä tein aika pitkään lisää mindulness-harjoituksia mutta tunne rupesi taas voimistumaan, joten lähdettiin jatkamaan matkaa ja juostiin lisää ylämäkiä. Doora muuten on ihan käsittämättömän nopea koira ja vaikka itse juoksen niin kovaa kuin jaksan, niin aika lailla tuli meille tasapeli mäen päällä, näin by the way :D
Vasta kun päästiin yhdelle tutulle pellolle annoin periksi ja vaan rojahdin maahan ja päästin kunnon itkut. En edes oikein tiedä mistä syystä se tuli, ei siihen ollut mitään yksittäistä syytä. Kamala psyykkinen uupumus, recovery-blogin blogikumppanin menetys ja tsiljoona asiaa ja muistoa mielessä, joten eipä tuo kyllä mikään ihme ollut. Mutta se toimi! Jo parin kolmen minuutin jälkeen tunsin miten akut rupesivat latautumaan ja olo oli jo huomattavasti parempi. Joten note to self: älä patoa tunteita sisälle! :D



Tänään sitten olo oli aamusta ihan hyvä mutta pikkuhiljaa päivän mittaan alkoi tulla se sama epämääräinen ahdistus takaisin. Kävin tanssimassa mutta mulla mielessä toistui vain ilkeät sanat, joita olen viime päivinä saanut kuulla (tai lukea ehkä pikemminkin) aivan liikaa, ja haavoittuvuustekijöiden ollessa päällä mä otin ne liian tosissani. Eilen illalla ennen nukkumaan menoa tosiaan mietin sitä, että mun on vaan parempi tappaa itseni, koska olen niin saakelinmoinen taakka kaikille, ja oikeasti kaikkien olisi vaan parempi olla ilman mua.
Onneksi ihan samaan ajatusmalliin en päätynyt tänään, ja 84 minuuttia sain lepoa oman pään sisällöstä, kun syödessä katsoin Netflixistä murhaoikeudenkäyntejä. Mutta heti sen päätyttyä tunne iski. Olin just lähdössä Dooran kanssa ulos ja käveli tuota käytävää pitkin, kun satuin vilkaisemaan yhden asunnon ikkunasta sisään, ja näin kaksi likkaa nauravan keskenään ja heistä toinen vilkaisi mua, jolloin mä heti tulkitsin heidän nauravan mulle (joo-o, i know i know..). Tämä tunne ja ajatus oli niin uskomattoman todellisia, että mä säikähdin saavani jonkun psykoosin tai että mulle on kehittymässä kaksisuuntainen tai jotain muuta vastaavaa, ja yritin samoin keinoin kuin eilen saada päätä rauhoittumaan.
Sitten mulle iski tajuntaan, että mun koko elimistö käy niin ylikierroksilla, että nyt tippitaidoista ei koidu muuta kuin haittaa, eli nyt pitää ottaa lempeämmät keinot käyttöön. Vaihdoin juoksun kävelyksi ja menin Dooran ehtojen mukaan. Kuuntelin oloa: mitä mun kroppa nyt viestittää, mitä mun tekee mieli? Mun teki mieli hölkätä, joten juostiin muutama rauhallinen pätkä ja keskityin vaan askellukseen ja Dooran viipottamiseen. Viimeistään sen koiran täydellinen keskittyminen hetkeen juurrutti mua itseä ja auttoi tajuamaan, ettei tässä nyt mitään ole käynyt. Mä hoksasin hyvässä vaiheessa mitä on meneillään ja mikä on tähän korjausliike, koska tämä tilanne on mulle uusi.


Mulla on teille yksi video mun kehittelemästä soolosta.
Se alkoi ihan puhtaasti improna viikko sitten ja silloin se oli äärimmäisen terapeuttinen kokemus! Mutta pikkuhiljaa mulle tuli toistuvasti se impro mieleen ja huomasin suunnittelevani siihen jatkoa. Tänään sitten kävinkin salilla ja sain tämän soolon tosi nopeasti valmiiksi, mikä oli mulle äärettömän suuri yllätys! Mähän räpelsin kesällä mun ekan koreon ja siihen meni viikko, koska en vaan muistanut liikesarjoja ja mun keskittyminen oli tosi surkeaa.
Nyt kun katsoin tämän tanssin läpi (okei, useamman kerran) niin huomaan sen kertovan ihan täysin mun tunnelmista kuluneen viikon ajalta: paljon muistoja, paljon tajuamisia, paljon niiden muistojen ja tajuamisten kipuilua ja arvontaa siitä selviytyykö vai ei. Periaatteessa tämä voisi olla vain untakin, painajaista, josta on herännyt ja jota muistelee ja johon jälleen illalla nukahtaa, tai se on siinä painajaisessa elämistä. Kukin saa tulkita sen omalla tavallaan ja se hienous tanssissa onkin: vaikka liikkeet voivat olla universaaleja, niin jokainen ne kuitenkin tulkitsee hieman eri tavalla :)
Itselleni tämä edustaa myös hyväksyntää, tai ensin sitä järkytystä, shokkia, vastaan taistelua, epätoivoa, ja lopulta hyväksyntää ja itselleen anteeksi antamista.

En tätä nimennyt sen kummemmin kuin käytetyn biisin perusteella, River flows in you.


Mutta ei tässä muuta kuin uuteen nousuun!

Näihin tunnelmiin hyvää alkanutta/loppuvaa viikkoa kaikille! <3

11. tammikuuta 2017

Pitkästä aikaa!


Tervehdys vaan kaikille ja hyvää uutta vuotta!
Tämä blogipostaus on vähän venähtänyt, tiedän, ja se on painanut mielen perukoilla jo pitkään. Väsymys on vaivannut, joten otin ihan tietoisesti lomaa tästä blogista.
Mutta nyt on vasta tammikuun alku, joten en usko tämän olevan kovin myöhäistä, right? :)

Mennään nyt vähän ajassa sen verran taaksepäin, että kertoilen mun joulun ja uudenvuoden kuulumisista, joskin mun insta-seuraajat saattavat niistä olla jonkin verran perillä.
Mutta me tosiaan vietettiin joulu mun vanhimman siskon luona Oulussa, tai no, Jäälissä, ja näin pienenä spolerina sanottakoon että joulu meni tosi hyvin! Meidän porukka oli yhtä siskoa vaille koolla ja jopa kaikki koiratkin olivat mukana :D Jäälissä oli aivan ihana keli: melko paljon lunta ja kevyt pakkanen, joten siskojen ja koirien ja siskontytön kanssa viihdyttiin ulkona paljonkin.
Mun 6-vuotias siskontyttö oli ehkä kaikkein suloisin asia koko joulussa, koska tähän saakka hän on vähän vierastanut mua mutta nyt katsottiin yhdessä Joulupukkia ja Taikarumpua, ilveiltiin ja ilmeiltiin ja pirpana sai aina kamalan kikatuskohtauksen ;D Sitten se hyvin spontaanisti kävi kuiskuttamassa jotain mun siskon korvaan ja sisko välitti mulle viestin: pirpana rakastaa mua. Mä menin ihan sanattomaksi tuollaisesta, koska en mä ole tottunut kuulla sellaista! Hetken jouduin miettimään vastausta, sitten kiitin ja lähetin samat sanat takaisin. Vaikka en olekaan mikään lapsi-ihminen, niin siskontyttö on kyllä niin suloinen tapaus, ettei toista olekaan, tai no ehkä Doora! :D

jouluna näytin tältä :'D
Joulupukki kävi perinteisesti - mun 29. joulupukki btw.. - ja sain lahjaksi muunmuassa rannekellon, surprise surprise. Sen toivomani puhelimen päädyin sitten hankkimaan itse viime viikolla ja pikkuveli fiksasi läppärin kuntoon, että eiköhän näillä mennä nyt toistaiseksi.. :)
Kaikkia kuitenkin kiinnostaa tietää ruokapuoli, joten siitä seuraavaksi!
Mun ehdotuksesta pöydän uusi tulokas oli bataattilaatikko, ja se oli kyllä todella hyvää! Ruokailut menivät hyvin, ei mitään ongelmaa sen puolesta, ja vaikken enää mikään lihansyöjä olekaan niin palan kinkkua söin. Olen edelleen altistanut itseäni liharuoille saadakseni selville johtuuko tämä mun omista mieltymyksistä vai onko se jotenkin kytkyssä sh:hon, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu mun mieltymyksistä. Kalaa saatan syödä mutten enää kanaa. Tonnikala on mulle luontaisin, koska mulle tonnikala on aina edustanut sitä tölkkiä: en siis tiedä miltä tonnikala edes näyttää! Mutta olen nähnyt eläviä kanoja, possuja, lehmiä, kaloja jne, joten mua jotenkin kuvottaa ajatus siitä eläimestä märehtimässä mun suussa. En kuitenkaan missään nimessä halua luokitella itseäni vegeksi, koska siitä on tosi lyhyt matka uuteen väärään kontrolliin, koska olipa se kontrolli sitten sitä että vaahtoaa mehiläisvahasta kurkkupastilleissa niin esimerkiksi pitkän syömishäiriötaustan omaavalle se voi vallan erinomaisesti olla vääränlaista kontrollia. Mutta toisaalta, jos siellä joku vaahtoaa munkin edestä näistä asioista, niin hyvä se on mun kannalta! :D

Joulupäivänä lähdettiin takaisin Haapikselle kotiin ja nyt sai Dainakin vähän stressitasoja alas. Se ei ole yhtään tottunut matkustaja ja uudessa paikassa edes yhden yön visiitti oli sen herkille hermoille vähän liikaa.
Muuten meni joulunpyhät hyvin. Ilmat olivat hienot, joten TuplaD:n kanssa käytiin lenkkeilemässä ja vähän kokeilemassa jäitä. Viime talven läheltä piti -tilanne oli tosin mielessä, joten en rantaa pidemmälle uskaltanut mennä :D
Joulun ja uudenvuoden välillä tapahtui sellainen upea tilanne, että Doora pääsi näkemään biologisen siskonsa!! Dooran sisko tuli perheineen Kokkolaan ja me päätettiin tehdä visiitti sinne, koska pitäähän näiden kahden nyt toisensa tavata :) Dooran sisko oli kyllä ihan ylisöpö ja sisaruksissa oli niin paljon samanlaisuuksia: molemmat vähän arkoja ja varautuneita, kovaäänisiä ja jopa samanlainen haukku! Kaikki eleet ja liikkeet olivat tosi paljon samanlaisia, ja molemmat ovat tosi kiintyneitä omaan porukkaansa. Doora on ehkä vähän aktiivisempi, koska se tykkää pelmuta lumessa ja tehdä lenkkejä mun kanssa, mutta yllätyksenä tuli se tieto, että Doora oli koko pentueen kääpiö, kaikkein pienin! Että jotain pientä eroavaisuutta näissä kuitenkin oli. Olisi todella mielenkiintoista päästä näkemään näiden siskosten veljet, oikein family reunite! :D

Mitään ihmeempiä ei sitten loppulomalla sattunut. Tai no, Daina sai ilmeisesti epileptisen kohtauksen uudenvuoden aattona monen tekijän summana. Se on kerran säikähtänyt todella pahasti ukonilmaa ja se on sitten jättänyt siihen lähtemättömän kammon kaikkia kovia ääniä kohtaan, ja uusivuosi on painajainen, itsekin inhoan sitä. Lisäksi Dainalla on rasitteena ne omat hammasongelmat ja lisäksi se on koko syksyn ajan ollut kortisonikuurilla toisen silmän ja sieraimen vuodon takia. Tutkittu sitä koiraa on enemmän kuin varmaan ketään meidän muista koirista mutta loppu sillä on todella lähellä. Tämähän se on kaikkein rankin, kaikkein HIRVEIN kohta lemmikin omistamisessa, kun siitä pitää luopua. Lemmikki kun ei ole mikään lemmikki vaan se on ihan oikea perheenjäsen ja sellaisena niitä kohdellaan ja hoidetaan.
Mutta kukaan ei täältä hengissä selviä, joten olen vain kiitollinen siitä, että pääsin viettämään Dainan kanssa enemmän aikaa ja tekemään sen olosta niin mukavan kun vaan mahdollista.


Mitäs muuta sitten?
Arkeen paluu koitti ja se tarkoitti myös kokemusasiantuntijan koulutuksen alkamista, ja se tosiaan tapahtui eilen! Paljon on sitä odotettu ja nyt musta tuntuu, että olen saattanut löytää sen paikan, johon mäkin ehkä kuulun. Että tälle munkin historialle on syy ja merkitys, ettei mun tarvitse hävetä sitä kuten mulle on sanottu.
Mun oma project bodypositivity on lähtenyt tosi hyvin käyntiin, ja vaikka tunsin jonkinlaista rauhaa viime keväänä, niin nyt se on ihan erilaista. Mun itsetunto ei ole enää riippuvainen siitä miten lihaksikkaat mun käsivarret tai jalat on. Olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen, vaikka ei se helppoa ole ollut! Viime aikoina ihmisten pahat sanat ovat tunkeutuneet pakolla mieleen, ja niiden kanssa on ollut sitten eniten vääntämistä. Mutta toisaalta se on helpotus, sillä nyt mä teen töitä niiden syvimpien ydinuskomusten kanssa.
Muuten sitten ei mitään ihmeempiä! Parin viikon päästä pääsen näyttämään tuota olkapäätä kirurgille ja hän päättänee pitääkö sitä leikata. Huonossa kunnossa se on ja vaikkei ole nyt muutamaan viikkoon pudonnut paikoiltaan niin se rajoittaa paljon tekemisiä, ja esimerkiksi tanssissa mun vasemman käden ja olkapään liikeradat ovat supistuneet, koska pelkään sen luksoituvan. Olen kovasti tehnyt siihen treeniä vahvistaakseni lihaksia, että kun lääkäri siitä kysyy niin voin sanoa sen olevan nyt lihaskunnon puolesta parhaassa kunnossa vuosiin.
Mutta se päätös nähdään sitten :)

Pitkästä aikaa mulla on teille video, jonka sain aikaiseksi tänään peilisalilla. Nämä on näitä mun räpellyksiä jälleen, ja mulla on noussut melkoinen kammo niiden julkaisemiseen, koska saan osakseni niin paljon ilkeitä kommentteja, että toisin kuin mun pitäisi tehdä niin mä vältän sitä :/ Mutta nyt fyysinen kunto tuntuu aika ihmeen paljon paremmalta; veikkaan, että viimeinkin mun kroppa pystyy tuottamaan paremmin punasoluja, koska en enää meinaa pyörtyä portaita kävellessäni ja puhtia löytyy pitkästä levosta huolimatta :) Se tuskin näkyy tanssissa, jossa muuten näkyy mun kömpelyys ja kankeus lattiatyöskentelyä kohtaan, mutta se nyt on mulle ihan normaalia fibron takia.
Mutta en nyt alaspuhu sitä enempää, tehkää tuomionne sen jälkeen :D
Kyseessä on biisi nimeltä Hurts like Hell by Fleurie, ja itse asiassa tajusin taas vasta illalla, että olen jotenkin alitajuntaisesti improvisoinut koreon vastaamaan biisin sanomaa. Jokainen päättäköön itse mistä se kertoo, tietty rakkaan luopumisesta, mutta tarkoittaako se jotain toista ihmistä tai itseä, se on jokaisen oma päätös :)



Hyvää uutta alkanutta vuotta kaikille! :)