3. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2.0.: Luukku numero kolme

Koska joulun aika voi olla monille hankalaa aikaa, niin tämä luukku on kokonaan omistettu teille.

Mä olen jouluihminen ja mä tykkään talvesta. Olen enemmän introvertti ja nautin pimeydestä ja hiljaisuudesta. Mutta vaikka jouluihminen olenkin, niin silti jouluun on pahasti vaikuttanut sh enkä ole koskaan näiden sairastettujen vuosien aikana pystynyt nauttimaan joulusta aidosti. Runsas jouluruoan määrä ja perheenjäsenet sullottuna sisätiloihin ovat olleet todellisia triggereitä, ja olenkin aiempina vuosina joutunut tekemään ihan selviytymissuunnitelmaa.
Mutta selviytymissuunnitelma ei ole enää tarpeen ja nyt olen itse siinä vaiheessa, että teen tätä työtä paitsi itselleni niin myös auttaakseni muita.

Mä harvemmin etsin mitään inspiroivia quoteja mutta tämän syksyn aikana olen niitä etsinyt ja julkaissut aina silloin tällöin mun recovery-instassa.
Joten tämä luukku on omistettu just noille quoteille ja erityisesti sellaisille niille, joiden sanoma on mulle jotenkin tärkeä.
Varautukaa siis pitkään quote-listaan! :D






Nämä yllä olevat sitaatit ovat aika yleisiä mutta todella paikkansa pitäviä. Vaikka elämä voi tuntua todella pitkältä, niin aika menee todella nopeaa ja loppupeleissä se elämä ON lyhyt.
Onko tämä se elämä, jollaista haluat viettää vielä kuukauden päästä, vielä vuoden päästä, kymmenen vuoden päästä? Olisitko tyytyväinen tähän elämään kuolinvuoteellasi vai toivoisitko jonkin muuttuvan?
Kipu kuuluu muutokseen mutta se kipu on hyvästä. Sanotaan, että mikä ei tapa se vahvistaa, ja se on kyllä totta. Mutta kärsitkö ennemmin vuositolkulla vai käytkö läpi intensiivisen kipujakson päästäksesi siitä eroon?
Tuo viimeisin sitaatti sh:n vertaamisesta ruohoon on äärimmäisen osuva: mikäli sh:lle antaa pienintäkään mahdollisuutta kaapata vallan, niin sen se tekee. Joten kun toipumisprosessiin lähtään, niin pitää ottaa peliin mukaan ns. big guns eli eliminoida ihan kaikki sh:n kulmapelaajat. Se tarkoittaa riittävää ruokaa ilman yhtään mitään rajoitteita (ei ruveta vegaaniksi toipumisvaiheessa eikä suljeta ruokavaliosta pois mitään muutakaan ruokaa mistään tällaisesta syystä, koska se on lähes 100% sh:n määräämä asia), se tarkoittaa kaikkien pelkojen ja ydinuskomusten kohtaamista. Se tarkoittaa sitä, että liikunnasta pidättäydytään toipumisvaiheessa, koska se aluksi hyvältä koukuttautumiselta tuntuva liikuntamuoto ei ole hyvä asia missään muodossa! Toipumisvaiheessa sinulla ei yksinkertaisesti ole varaa harrastaa liikuntaa ja tehdä ruokavaliomuutoksia (esim. vegaanius), koska sinä ja sinun kehosi ovat lamassa.
Liikunta on etuoikeus, joka pitää ansaita syömällä ja parantumalla, ei missään nimessä päin vastoin!


 




Ainoa, joka voi tehdä tilanteeseen muutosta, on sinä itse.
Ainoa, joka voi sinut vetää ylös sieltä kuopasta, on sinä itse.
Ainoa, joka voi muuttaa sun elämän täysin päin vastaiseen suuntaan, on sinä itse.
Joten sen sijaan, että sanot "minä haluan" tai "ehkä huomenna" tai "mä yritän", eliminoi ne ja muuta muotoon "mä aion tehdä niin" ja sä aiot tehdä niin saman tien!
Koska mitä sä odotat, ensi joulua? Uutta superkuuta? Ihmettä? Sitä, että rupeat pitämään itsestäsi?
Yksikään noista tilanteista ei tule muuttamaan sun tilannetta: vain sinä itse sen voit tehdä, ja sä voit tehdä sen nyt. Tänään. Tällä minuutilla.
Koska miksi et tekisi?















Marilyn Monroe, what a wise and gorgeous woman!
Muista, että sun keho on aina sun puolella. Se haluaa aina sun parasta, haluaa pysyä elossa ja tulla jälleen terveeksi ja hyvinvoivaksi. Sinä et halua sen tuhoa vaan sinäkin haluat voida hyvin, mutta sh sotkee kuvioita: sh haluaa sinut hengiltä, ja sh on vihollinen! Sitä vastaan sinun kuuluu taistella, ei kehoasi!
Ja ainoa kenelle sinun pitää kelvata on sinä itse. Olet täydellinen juuri sellaisena kuin sinut on luotu eikä kenenkään tehtävä ole elää tällä maapallolla riutuneena, luurangonlaihana ja ruokaa panikoivana. Meidän on enemmän kuin hyväksyttyä viedä tilaa, saada ääneemme voimakkuutta ja pullistella itsetyytyväisyyslihaksia, koska NE tekevät tästä elämästä mielenkiintoista!
Kaikessa on kaksi puolta: hulluus on neroutta, epätäydellisyys kaunista ja typeryys on sata kertaa parempaa kuin tylsyys ja seinäkukkasena oleminen.
Ruoki itseäsi, ja ruoki sinun omanlaatuisuuttasi, koska ne tekevät sinusta just sen ainutlaatuisen henkilön, joka olet!



Kun puhutaan kauneudesta niin valitettavan usein ihminen ajattelee sen olevan pelkästään ulkoisia piirteitä. Onhan tehty tutkimuksia siitä millainen on kaunis nainen tai komea mies perustuen kasvojenpiirteisiin. Mutta oikeasti kauneus on kaikkea muuta kuin ulkonäkö.
Joka ikinen ihminen on kaunis! Mutta se kauneus on oikeasti pintaa syvempää ja sen paljastaa ihmisen sisin. 
Ja vielä lopuksi...


 Word!!:D

Jouluun aikaa vielä 21 päivää!

8 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia! Voisitko kertoa mielipiteesi tilanteeseeni? Usein sanotaan, että mitä enemmän on alipainoinen/aliravittu kokee kehonsa isommaksi. Eli, että kilot tippuu, mutta peilistä katsookin silti isompi ihminen ja kehoviha on kokoajan suurempi. Joten tässä tilanteessahan olisi erittäin hyvä antaa neuvo: nosta painosi biologiseen painoon, vaikka ahdistaisikin koska ahdistaahan sinua nytkin. MUTTA minulla ei ole tätä kehovihaa. En ole biologisessa painossani, mutta en koe tätä kehonvääristymää.

    Toki on muita erittäin vahvoja juttuja, jotka puoltavat paranemista kuten fyysiikan turvaminen tulevaisuudelle ja sosiaalinen aspekti, johon sh vaikuttaa ja rajoittaa elämää siltä kantilta. Mutta niin kamalaa kun se onkin myöntää, tuo pinnallisuus meinaa viedä voiton. Minulla on pitkästä aikaa siedettävä olo kehoni kanssa. Ja silti samaan aikaan haluan sh:stä eroon! Voi tätä ristiriitaisuutta. Miten ihmeessä sitä pystyy jättämään tuon pinnallisuuden pois? Olisi niiiiin paljon helpompaa, jos nytkin vihaisi kroppaansa...No kukapa väitti, että paraneminen pitäisi olla helppoa ;)

    Kiitos erinomaisesta blogista ja rauhaisaa ja nautinnollista joulunodotusta!

    -s-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kuule, mulla on ollut just sama! Mietin usein, että miks mä en näe itseäni alipainossa lihavana, koska näin itseni realistisesti. Mutta sitten tajusin, että se on ennemminkin se tunne kuin konkreettinen näky. Katsoin kuvia, joissa olin terve ja normipainoinen ja näin niissä saakelinmoisen läskikasan, miten mä voisin koskaan enää tulla samanlaiseksi, koska mä nyt vaan viihdyn paremmin laihana.
      Mutta tuo on ihan kokonaan sairauden mielipide. Välillä näin itseni oikein mutta suurimmaksi osaksi koin itseni lihavana ja näin kohtia, joista olis pitänyt laihduttaa vaikka kuitenkin jotenkin tajusin olevani liian laiha.
      Eli se on todella monimutkainen juttu!

      Se pinnalisuus tuskin koskaan häviää pysyvästi mut sen kanssa on opittava elämään. Älä anna toipumisen jäädä kiinni kehonkuvasta ja siitä, että tulisit vihaamaan normaalia, tervettä kehoa! Se on just se työ, kaikkein suurin työ, joka tulee kantamaan sua.
      Ristiriitoja tässä tulee aina olemaan mutta ainakin itseäni on todella paljon helpottanut sh:n erottaminen itsestä ja mustavalkoajattelu: on sh ja on minä, ja sh:n tarkoitus on tappaa ja mun tarkoitus on säilyä hengissä.
      Aliravittuna näitä on hankala ajatella rationaalisesti, koska aivot eivät toimi kunnolla. Joten älä ajattele. Sen sijaan syö, normalisoi ravitsemustilaa ja painoa, ja rupea sitten työstämään sitä tuomitsevuutta. Siitä on todellakin mahdollista päästä voitolle, on! Mutta se vaatii työtä. Altistusta kehonkuvalle, neutraalia kuvaamista ja positiivisuuksien löytämistä :)

      Tsemppiä! <3

      Poista
  2. Vegaaniksi ryhtyminen parantumisvaiheessa tuntuu olevan aika tuttua, etenkin kun seurailee monia youtubettajia niin tuntuu, että tyyliin kaikilla on syömishäiriöitä taustalla.

    Mutta oon kyllä täysin eri mieltä sun kanssa siitä, että vegaaniksi ryhyminen olisi jotenkin huono juttu! Itse sairastin anoreksiaa neljä vuotta ja aloin parantua vasta siinä vaiheessa kunnolla kun ryhdyin vegaaniksi.

    Vegaaninen ruokavalio ei ole mitenkään rajoittava vaan nimenomaan salliva! Nykyään oon terve ja elämäni kunnossa, mitä en koskaan aiemmin ollut kun söin sekaruokaa. Nimenomaan vegaaniksi ryhtyminen toi voimaa parantua ja päästä takaisin elämään. En ole ikinä katunut päätöstäni! Lihansyöminen edes ajatustasolla oksettaa enkä ymmärrä, miksi haluaisin sallia eläinten tappamisen?!

    Tietenkään en väitä,että veganismi sopisi kaikille. En toki, mutta on kuitenkin typerää mennä kirjoittamaan että se olisi jotenkin huono päätös parantumisvaiheessa! Toisilla se toimii, toisilla ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa jos se sulle toimii oikeasti! Mutta surullinen fakta on se, että todella monelle veganismi on jälleen yksi keino kontrolloida ruokaa. Aivan kuten itsekin sanoit, niin isolla osalla on sh-tausta.
      Miksi luulet näin olevan? Miksi luulet niin monen sh-potilaan putoavan joko fitness trapiin tai vegan trapiin? Miksi luulet, että shitnessiin pudonneet väittää shitnessin pelastaneen heidät, kun taas vegaanit väittää veganismin parantaneen heidät?
      Luepas seuraava teksti todella ajatuksella, ja koeta objektiivisena:
      http://letsrecover.tumblr.com/post/80865041331/veganism-and-eating-disorders

      On todella surullista, jos sä koet kaikkien ei-vegaanien olevan brutaaleja eläinten murhaajia. Tässä maailmassa on niin tuhat ja sata ruokavaliota ja elämäntyyliä, ja jokaisella niistä on omat kannattajansa, aivan kuten sinä olet veganismin puolesta puhuja. En ole puolesta enkä vastaan veganismia itsessään, mun mielestä on todella hienoa, että eläinten oloja ajatellaan ja pyritään tekemään niistä mahdollisimman hyviä! Olen myös tietoinen siitä mitä esim. lihantuotanto tekee ja olen ehdottomasti turhaa eläinten teurastusta ja syömistä vastaan. Mikäli olet vaivautunut lukemaan edes muutamaa uusinta postausta niin tiedät, etten ole itsekään mikään lihan suurkuluttaja ja nykyisin jopa kala aiheuttaa pientä kuvotusta.
      Mutta en missään nimessä halua lokeroida itseäni yhtään mihinkään veganismiin, koska se ei tee hyvää mun toipumiselle. Veganismi (tarkoitan tällä nyt kaikkea kasvissyöntiin liittyvää) vaatii kuitenkin sen käsittämättömän ruokaan keskittymisen ja kontrolloinnin ja se vaatii sen, että sulkee ison osan ruoasta kielletyksi ja pahaksi, ja näin myös tuomitsevuus pääsee rellestämään vapaasti ja vielä hyväksyttävänä.
      Eli sen sijaan, että pystyy pääsemään vapaaksi syömishäiriön ruokarajoituksista sitä kehittää uuden kontrolloinnin keinon ja edelleen pysytään todella ruokakeskeisinä.

      Mä haluaisin sun miettivän muutamia asioita, eikä sun tarvitse niitä mulle vastata. Mutta kunhan mietit.
      Miksi nimenomaan vegaanius toi sulle voimaa parantua? Miksi sä koet, että ruoan rajoittamisesta ruoan rajoittamiseen pääsy paransi sut? Pystytkö syömään pussillisen sipsejä ilman mitään ahdistuksen tai syyllisyyden tunnetta, koska pussillinen sipsejä on kuitenkin vegaanista ja näin ollen "sallittua"? Pystytkö syömään täysin rajoittamatta vaikka pullollisen ruokaöljyä? Millainen sun suhde on liikuntaan, liikutko syödäksesi, vai syötkö liikkuaksesi? Ylläpidätkö terveyttä ja sun biologista normaalipainoa, vai yritätkö ylläpitää alipainoa? Mietitkö ruokaa enemmän kuin 50% hereillä olevasta ajasta?
      Olitko ennen tätä suunnanmuutosta todella huolissasi eläinten oloista, käytitkö vain eläimillä testaamatonta kosmetiikkaa? Kampanjoitko turkiksia vastaan?
      Pystytkö suhtautumaan veganismiin ja ei-veganismiin neutraalisti vai tuomitsetko lihaa syövät ihmiset jotenkin huonompina? Koska sellaisen käsityksen mä ainakin sain sun kommentin perusteella.

      Mä ymmärrän sun tuntemukset ja ymmärrän sen, miksi sä koet tämän puheen hyökkäävänä. Sä olet kokenut tuon asian itsellesi tärkeäksi ja koet, että se on sut pelastanut, oikeasti mä ymmärrän! Mutta mikäli sä olet aidosti, ilman sh:n otetta tässä asiassa mukana, niin silloin sä myös ymmärrät miksi mä tuon tämän asian esille etkä koe tarvetta tuomita sitä "typeränä".
      Kuten kirjoitin, niin toipumisvaiheessa ei ole oikea aika tehdä tällaisia päätöksiä. Etenkin mitä pidempään on sairastanut, niin sitä helpommin sh ottaa elämäntapamuutokset vain uutena sairauden toteuttamismuotona ilman, että yksilö sitä heti tajuaakaan. Siksi se veganismin valo näyttää toisille eräänlaisena parannuksena, ja toisille liikunta.

      Joten mikäli aidosti ja oikeasti haluaa kääntyä vegaaniksi eettisistä syistä, niin eikö silloin kaikkein eettisintä olisi se, että hoitaa ensin itsensä terveeksi, pois kaikista ruokarajoituksista, ja vasta sitten tekee tällaisen päätöksen. Koska oma vointi on kuitenkin aina tärkeintä. Ja mitä siinä voi hävitä? Syömishäiriön. Ja jos se päätös on sinun ikioma niin silloin sä pystyt odottamaan.

      Poista
  3. Pakko tulla änkeämään oma lusikkani tuohon vegaanisoppaan, kun aihe on mulle tärkeä. Ryhdyin itse vegaaniksi parantumisvaiheessa. Lihaa ja kananmunia en ollut käyttänyt vuosiin, joten lähinnä muutos tarkoitti maitotuotteiden vaihtamista vegaanisiin vastikkeisiin. Mun tilanne tuolloin oli se, että yritin laajentaa ruokavaliota ja lisätä syömisiä, mikä johti mut todella pahaan kompensaatiokierteeseen. Olin todella kypsä syömishäiriöön ja halusin todella parantua, mutta oksentamista en pystynyt lopettamaan vaikka kuinka yritin ja tukeakin sain paljon.

    Eläinten oikeudet ja kestävän kehityksen periaatteet on olleet mulle aina tosi tärkeitä. Veganismia olin ajatellut jo ennen sairastumista, mutta taloudellinen tilanne ei silloin oikein antanut periksi. Nyt sitten antoi ja päätin kokeilla. Veganismi muutti mun ajatusmaailmaa paljon sallivammaksi ja vähitellen pakonomainen tarve kompensointiin alkoi helpottaa. Mä noudatin MinnieMaudia vegaanisena ilman mitään ongelmia saada tarpeeksi energiaa tms. Lisäksi mun veriarvot parantuivat ja nyt vegaanina mun hemppari on parempi kuin vuosiin. Vegaaninen ruokavalio voi olla rajoittava tai salliva ihan niin kuin sekaruokavaliokin. Se on omasta asenteesta ja motiiveista kiinni.

    Kuitenkin ymmärrän Heidi tosi hyvin sun näkökulman asiaan. Veganismista voi helposti tulla vain syömishäiriön toinen muoto. Näistä vegaani-vloggaajista monihan on syömishäiriöstä "parantuessaan" käynyt läpi tosi rajoittuneen ja ortoreksisen vegaanivaiheen. Esim jotain raakaveganismia en minäkään pidä syömishäiriöstä parantumisena. Mä lämpimästi suosittelen veganismia tai kasvispainotteista ruokavaliota kenelle tahansa terveelle ihmiselle. En kuitenkaan varauksetta syömishäiriöstä paranevalle, koska vaikka itselleni tämä on toiminut, jollakin toisella sama ei ehkä toimi.

    Ja vielä aiheeseen liittyen: Viime jouluna olin todella syvällä syömishäiriössä ja huonossa kunnossa. En nähnyt valoa tunnelin päässä, enkä oikeastaan halunnutkaan nähdä. Nyt kuitenkin odotan joulua innolla ja aion ottaa kaiken menetetyn takaisin. Koskaan ei pidä luovuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda siitä, että kerroit toisenlaisen näkökulman asiaan! On todella hienoa ja myös tärkeää kuulla sellaisia kokemuksia, joissa tämä vegaanius on ihan aidosti yksilöstä itsestä lähtöisin, ja myös saada näkökulmaa siihen, että mitä se veganismi oikeasti on.
      Isolla osalla etenkin sh-historian omaavalla vegaanius on sairauden olomuodon muuttumista ja siksi onkin hyvä tietää, että oikeasti kyseessä on paljon laajempi asia.

      Tosi hienoa kuulla, että sä voit nyt todella paljon paremmin, se saa aina hymyn huulille! :)

      Poista
  4. Heippa! Tuli mieleen, että kannattaa aina laittaa lähteet mistä on kuvat lainannut. Mulle tuo on periaatteessa se ja sama, mutta joku voi vetää siitäkin herneen nokkaan ja ilmoittaa johonkin. Sulla on kuitenkin paljon seuraajia niin kannattaa pelata varman päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, hei kiitos kun vinkkasit asiasta! Mä lisäilen lähteet kuviin :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta