11. marraskuuta 2016

Up and down and in the between


Heippa vaan kaikille!
Tässä mietin, että milloin olen viimeksi tehnyt kuulumispostauksen, jossa olen vain kertonut tapahtumista ja omista kuulumisista? Olen viime aikoina keskittynyt kertomaan pitkälti vain parantumiseen liittyvistä asioista, ja toisaalta mun elämä on ollut aika tylsää, koska esityslistalla on ollut vain ne samat asiat: ruoka ja lepo :D
Joten mitä mulle on tapahtunut viimeisen viikon aikana?


Ensinnäkin siunattu talvi tuli, joten pääsin talvitakkiostoksille!
Kolusin kaikki keskustan liikkeet läpi, sillä hakusessa mulla oli klassinen kamelinvärinen villakangastakki. Mutta joko mä en vaan löydä oikeaa yksilöä, sillä kaikki kokeilemani villakangastakit ovat tuntuneet todella heppoisilta eivätkä takuulla pidä lämpimänä pakkasasteilla. Ja Seinäjoella kun on se saamarin tuuli joka ikinen hetki joka ikisestä ilmansuunnasta, niin en kyllä tulisi pärjäämään millään ohkaisella takilla. Sääli, sillä mun garderoobi sitä todella kaipaisi...
Mutta henkkamaukan valikoima oli aika kiitettävän laaja ja siellä iskin silmäni tuohon kermanväriseen paksuun villakangastakkiin. Löysin sen jo viikko sitten, mutta jätin sen mietintään viikonlopun ajaksi, sillä hintaa sillä oli sen verran enemmän. Kun se takki pyöri mielessä koko viikonlopun ajan, niin maanantaina säntäsin heti aamusta kauppaan ja ostin sen :D
Jännä miten uusi takki voi saada aikaan sellaisen täpinän, että tekisi mieli olla menossa kaikkialle, että voisi käyttää tuota :'D Mutta tykkään todella paljon ja se on myös malliltaan sellainen, ettei se kinnaa mistään vaikka olisi villapaita alla. Ostin viime talvena henkkamaukasta mustan toppiksen, ja vaikka se on saman kokoinen kuin tuo villis, niin huomattavasti kittanampi malliltaan. Lienee tarpeetonta sanoa miten paljon mä VIHAAN vaatteita, jotka kinnaa yhtään mistään :/


Olen kohdannut uusia pelkoruokia, sillä vähään aikaan en ole sitä tehnyt johtuen siitä, että mulla ei ole ollut vähään aikaan enää niitä pelkoruokia.
Tuo kuvassa näkyvä iso suklaamuffinssi oli aika maittava ja siellä sisällä oli jonkinlaista suklaata vielä erikseen. En kyllä ole mikään hirveän suuri muffinsien ystävä, koska mun mielestä ne ovat vaan vähän mauttomia; enemmän olen donitsien perään :D
Sh-ajatukset ovat tulleet aika voimakkaana takaisin. Olen koko viikon taistellut niitä jatkuvia laihdutusajatuksia vastaan, koska sh:n mielestä mulla ei ole enää mitään oikeutta syödä ja levätä, koska olen saavuttanut normaalipainon ja olen myös overshootannut. Olen lihava, läski, kuvottava sika, löysä lehmä, ruma, oksettava, löllö, läskikasa, ihralehmä ja mitä kaikkea vielä. Tämä trunk adipose on todella, todella ahdistavaa ja olen vaikka kuinka monesti leikitellyt ajatuksella, että tartun veitseen ja vaan leikkaan ne irti minusta.
Mutta ratkaisu asiaan ei ole sh:n noudattaminen. Oli taistelu saada tuo koko muffinsi syötyä, koska koko ajan vaan teki mieli jättää siitä osa syömättä, mutta toimin toisin kuin tunne edellytti ja annoin sh:lle turpaan. Toinen oli sitten neljän juuston täytteiset raviolit, sillä se täyte itsessään teki niistä niin kamalan kammottavia. Oli suuri houkutus jättää pasta-annos puolet pienemmäksi mutta se olisi palvellut vain sh:ta eikä mua, joten kiltisti söin koko annoksen ja jälkikäteen vaan mietin, että mikä siitä teki muka niin kamalan pelottavaa.
Mutta vaikka nyt on ollut ajatusten ja tunteiden kanssa taistelua, niin periksi en todella ole antanut tuumaakaan! Maanantaina huomasin taas sen, miten helposti mä rupean käyttämään liikuntaa rangaistuksena ja se laittoi jälleen miettimään asioita. Mun maanantai oli vähän poikkeuksellinen sikäli, että mun piti viedä yhdet uudet farkut lyhennettäväksi eräälle ompelijalle ja näin sitten mun päivärutiini sotkeutui. En päässyt Dooran kanssa vakikävelylle kuudelta illalla, vaan vasta kahdeksan aikoihin kun kotiuduin. Meidän kävelylenkistä tuli vain puolen tunnin mittainen ja puolet siitä ajasta meni ajatusten kanssa vääntämiseen. Sh yritti saada mut treenaamaan kotona muka korvatakseni päivän rutiinien rikkomiset ja ensin mulle tuli siitä se hirveä toivottomuus ja suorastaan fyysinen pahoinvointi mikä alkusyksystä liittyi liikkumiseen: en mä halua! Onko mun pakko? Tajusin siinä sitten, että tämä on mun taistelu enkä voi antaa periksi missään vaiheessa, joten sen sijaan että tein kuten sh yritti pakottaa, niin söin suklaata ja leikin Dooran kanssa pallolla.


#pastaqueen
Muuten mulla on suurimpana asiana ollut kehonkuvan käsittely ja oman kropan hyväksyminen. Alan pikkuhiljaa tottua mun kasvojen muutokseen, mutta kroppa on vielä kovempi pala. Joten tein sitten niin, että kirjoitin post-it-lapuille erilaisia tsemppilauseita ("olet hyvä"; "olet riittävä"; "olet warrior"; "you can do it" etc) ja liimasin laput peiliin, niin että aina kun katson peiliin näen väkisinkin ne lauseet. Idea ihan hyvä kymmenen mutta ei oikein toimi, sillä kun mä tiedän niiden lappujen olemassaolon mä en edes katso niitä lukemisesta puhumattakaan, kun katson peiliin... :D Tämä on ehkä vähän turhan korkealentoista bopoa itselleni mun itseäni kohdistuvan tuomitsevuuden takia, joten olen ottanut takaisin käyttöön vanhan hyvän positiivisuushaasteen: kuvaan itseäni muussa kuin tanssiyhteydessä ja etsin positiivisia seikkoja. Niitä positiivisuuksia todella saa etsiä, koska nyt en voi keskittyä ulkonäköseikkoihin, kuten litteään vatsaan ja treenattuihin käsivarsiin. Mutta ehkä näin on vaan hyvä: joudun todella töihin.


Mutta pari ikävämpää tapausta on sattunut myös.
Ensinnäkin Doora Unelma sai viime maanantaina hyvin myöhään illlalla jonkinlaisen kohtauksen. Oltiin jo nukkumamoodissa mun sängyssä ja mä tunsin, että Doora rupesi liikuskelemaan. Ensin ajattelin sen etsivän parempaa asentoa nukahtaakseen, mutta kun sen pää rupesi tekemään edestakaista liikettä mun jalkaa vasten mä käännyin katsomaan mitä se puuhasi. Doora kouristeli, joten sieppasin sen syliin ja laskin lattialle, mutta sen vasen puoli ei pitänyt yhtään päällä vaan se kaatui koko ajan vasemmalle. Hetken näytti siltä kuin se olisi ollut tukehtumaisillaan, sillä se yritti etutassuillaan raapia kuonoaan ja yritin katsoa sen suuhun, mutta leuat olivat puristuneet tiukasti kiinni. Mä rupesin menemään ihan paniikkiin, koska se koiraparka näytti olevan kuolemaisillaan siihen ja viimeisenä keinona tartuin yöpöydällä olevaan vesipulloon ja kaadoin sen sisällön Dooran päälle. Pikkuhiljaa se rupesi virkoamaan, silmät aukesi, kouristukset loppui ja koira rauhoittui. Se yritti päästä ylös mutta vasen puoli ei vieläkään toiminut täysin, joten rupesin jo pelkäämään, että se on katkaissut selkärankansa tai saanut aivovaurion (älä kysy miten..). Kuitenkin pienen hetken jälkeen näytti voimat palaavan myös vasemmalle puolelle ja Doora seisoi kaikki jalat kantaen. Todella säikähtäneeltä se vaikutti eikä tullut enää mun viereen sänkyyn, vaan se hakeutui omaan petiinsä. En uskaltanut jättää sitä silmistäni, joten siirsin sen pedin oman sänkyni viereen ja roikutin kättä siinä pedissä koiran välittömässä läheisyydessä koko yön enkä juuri nukkunut. Mietin pääni puhki miten se koira saattoi saada sellaisen kohtauksen, onko se syönyt myrkkyä? Kananluita? Saanut ruton? Onko se vahingossa nielaissut mun hiuspompulan, jolla se leikki illalla, ja nyt sen pompulan ympärille on kuroutunut kaikki sisuskalut ja se koira kuolee siihen? Nousin keskellä yötä etsimään sitä tuhannen pompulaa eikä sitä tietenkään löytynyt, ja voitte vaan arvata miten mun paniikki kasvoi. Puoleksi toivoin nukahtavani pian, että yön painajainen olisi ohi, ja puoleksi toivoin vain valvovani ja näin pysyväni sen koiran lähellä mikäli se sattuisi kuolemaan, ja pitkään vain rukoilin Dooran selviytyvän.
Noh, aamulla se hiuspompula löytyi mun tossusta, Dooralle maittoi ruoka ja pallolla piti saada peuhata kuten normaalistikin. Koko tiistain mä seurasin sitä koiraa tiiviisti mutta se on ollut täysin normaali. Kysyin äidiltäni mitä hän tekisi ja hän sanoi, että soittaa lääkärille mikäli voinnissa muutoksia (äiti tietää kaiken..) ja samalla hän kertoi, että meidän kahdella muulla koiralla on ollut vastaavanlaisia kohtauksia. Amalia (meidän eka koira) sai kerran epileptisen kohtauksen - sen yhden ja ainoan - ja Suoma (edesmennyt vinttikoira) sai kohtauksen syötyään jotain myrkkyä, mutta selvisi siitä.
Mikään ei ole muuttunut: ruoka on pysynyt samana, lelut ovat samat, puruluut samat. Ulkona sillä on toppatakki päällä eikä se ulkonakaan ole syönyt mitään. Suusta siltä ei tullut vaahtoa eikä se laskenut alleen, ja kohtaus kokonaisuudessaan kesti vain muutaman minuutin.
Mainitsin asiasta psykologilleni ja jälleen rupesi ihmetyttämään se, miten minun ja Dooran välillä on jokin todella erikoinen yhteys, sillä itse sain sen jonkinlaisen TIA-/epilepsiakohtauksen viime viikolla, ja Doora sai heti perään oman kohtauksensa. Liekö kyseessä sitten transferenssi tai puhdas yhteensattuma, mutta en ole koskaan nähnyt yhdenkään koiran suhtautuvan ihmiseen Dooran tavoin, ja samaa ovat sanoneet useat muutkin.
Mutta voidaan kyllä sanoa, että koira todella muistuttaa omistajaansa :D

Toinen tapaus sattui tänään kun oltiin kävelyllä ja ylittämässä katua.
Pysähdyttiin odottamaan, että päästään tien yli ja yksi auto sitten pysähtyi antamaan meille mahdollisuuden mennä yli. Mä odotin onneksi muutamia sekunteja varmistaakseni, että se auto todella hidastaa ja päästää meidät menemään ennen kuin astuin suojatielle, sillä tämän auton takaa toiselta kaistalta tuli toinen auto ja oli sekunnista kiinni, ettei se ajanut päälle. Onneksi mun refleksit toimi ja ehdin repäistä Dooran pois tieltä, kun tämä idiootti autoilija kaahasi matkoihinsa. Säikähdin totta kai, ja raivostuin. Kirosin niin äänekkäästi tälle valkoisen auton kuljettajalle, että hän ei millään voinut olla kuulematta ja näkemättä mun reaktiota, ja ihan aiheellinen oli mun reaktio! Täällä Seinäjoella on niin hullu liikennekulttuuri, että ei todellakaan voi luottaa siihen, että toiseltakin kaistalta tuleva auto tajuaa hidastaa mikäli viereisen kaistan auto antaa tietä jalankulkijalle. Näistä tilanteista saa lukea jatkuvasti sanomalehdistä, ja sanon vaan sen, että mikäli tämä kaahari olisi ajanut päälle ja Doora loukkaantunut, niin raastuvassa nähdään...!


Muuta sen kummallisempaa ei ole onneksi tapahtunut!
Rupesin jo laittamaan joulukoristeita, koska kaipasin vähän jotain piristystä ja mä rakastan joulua! :D Marraskuun alku/puoliväli on ehkä hitusen aikaista, mutta entäs sitten? Joulukoristeet ja -valot tuo ihanaa tunnelmaa ja arkeen tulee pientä potkua, kun pääsee suunnittelemaan joulushoppailureissuja, jouluruokia ja tekemään selviytymissuunnitelmaan suurperheen joulua varten ;)
Olen miettinyt, että teenkö tänä vuonna joulukalenterin. Tein sen viime vuonna ja tykkäsin kovasti, mutta toisaalta riittääkö mulla sisältöä siihen? Tein aika laajan kalenterin viime vuonna enkä haluaisi toistaa samoja asioita. Mitä mieltä te olette?
Niin, ja mikäli teillä on postaustoiveita niin niitä saa esittää, ja kertokaa haluatteko että julkaisen noita tanssivideoita vai jätänkö ne minuutin mittaisiksi pätkiksi instaan :)

Hyvää viikonloppua kaikille! <3

12 kommenttia:

  1. Voi Kamala, onneksi Doora voi nyt hyvin ja ei käynyt pahemmin liikenteessä!! Voi että ois kyllä ihana idea tuo joulukalenteri, ehdottomasti tee jos vain haluat�� Ja postausideoista: Just kaikki kuulumis-, myday-, ruoka-,sh-, ja leivonta- ja muut postaukset on/oisi kyllä kivoja! Mutta muista; Älä missään välissä luovuta, selvästi sh ajatuksia noi josta juuri mainitsitkin. Anna niin täysin turpaa sh:lle, ihan täysin! Pakko sanoa et Oot kyllä todella kaunis ja ihana!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doora on onneksi kunnossa ja toivon kovasti, että kyseessä oli todella vain kertaluontoinen kohtaus.

      Okei, kiitos vinkeistä! Vähän kyllä hivelisi tehdä uusi joulukalenteri, mutta katsotaan miten mä keksisin aiheita. Niitä pitää vähän rustata ylös, koska helposti iskee tenkkapoo ja silloin rupeaa postaaminen ahdistamaan.

      Ja todellakin annetaan sh:lle niin turpaan kun vain mahdollista! Se pirulainen on vienyt elämästä ihan liian paljon, joten se on loppu nyt!
      Kiitos aivan ihanista sanoistasi! <3

      Poista
  2. Huomenta! Kiva kuulla kuulumiasi. Oletpas löytynyt kivannäköisen (talvi)takin. :)

    Hurja tuo Dooran saama kohtaus. Pelottava tilanne, mutta onneksi kaikki oli aamulla ok. <3

    Syömishäiriö puskee näköjään kovasti pinnalle, mutta muista, etteivät ne ole sinun vaan sairauden ajatuksia. Vaikka syömishäiriö mollaa, pilkkaa ja haukkuu, tulee se jättää oman onnensa nojaan. Miksi pitäisi ruokkia tuota negatiivista sairautta? Miksi antaa sh:n ottaa valta? Mikä olisikaan hienompaa, kuin antaa syömishäiriölle lopulliset lähtöpassit ja antaa sille satasella takaisin se kaikki, minkä se on vienyt elämältä, terveydeltä ja hyvinvoinnilta. Sä olet upea ja olet edistynyt ihan hurjasti! <3 Toimit hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka syömishäiriöstä parantuminen vaatii ihan valtavasti tahdonvoimaa ja mukavuusalueelta poistumista.

    Joulukalenteri kuulostaisi kivalta, mikäli innostut sellaisen toteuttamaan. Myös syömishäiriö aiheiset postaukset kiinnostavat.  Esimerkiksi ruokapäiväkirja kuvineen voisi olla kivaa luettavaa! :)

    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sh tosiaan yrittää saada otetta aina jollakin tapaa mutta onneksi mä pystyn nyt erottamaan ne sairauden ajatukset omistani, niin se tekee tästä hitusen helpompaa :)
      Toisaalta aina välillä iskee se pelko ja epäilys, että kannattaako sittenkään riskeerata kaikkea toipumisen eteen, sillä mitä jos elämä ilman sh:ta onkin täysin surkeaa eikä yhtään elämisen arvoista? Mutta mä olen velkaa itselleni sen, että yritän kaikkeni ja katson; aina sinne sairauteen voi palata takaisin.
      Ei se mukavuusalueelta poistuminen mitään kivaa ole mutta kerta kerralta siitä saa pätevyyskokemuksia eikä se tunnu enää niin pahalta. Osa käyttäytymismalleista on niin juurtuneita, että niitä ei aina edes huomaa. Esimerkiksi tänään kaupassa olin valitsemassa leipää ja mun teki kovasti mieli sitä Fazerin Realia. Katsoin vanhasta tottumuksesta ravintosisällön ja kauhistuin: yhdessä leivässä on kahden leivän energiat! Tyrkkäsin leivän äkkiä takaisin hyllyyn, koska en mä voi sellaista syödä. Sitten mua rupesi kiukuttamaan, että saamari tämä voi aina tätä olla, ja mä todellakin syön sen leivän!
      Joten siltä mukavuusaluelta on oltava lähes koko ajan poissa, koska ainakin itse jämähdän liian herkästi tuttuihin tuotteisiin ja siinä sitä ollaan.

      Kiitos paljon vinkeistä, mä laitan ne mieleen! :)

      Poista
  3. Musta on niin ihana katsoa sun kuvia kun näytät siltä että suhun on palannut sitä taistelijavoimaa kun sun silmiä katsoo <3

    Kamala tuo Dooran juttu!! Toivotaan ettei tule uudestaan mitään!

    Joulukalenteri olisi tosi kiva jos vaan jaksat tehdä!! Muo ainakin kovasti kiinnostaa :) Mutta mä nyt oottelen täällä joka päivä postauksia sulta muutenkin :D

    Ihana olet Heidi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin toivotaan, ettei Doora saa enää mitään kohtauksia! Onneksi se on ollut ihan normaali ja hölmö itsensä :)

      Äääks, ehkä mä todella taidan tehdäkin sen kalenterin!
      Pitää vähän rustailla ylös noita eri postausehdotuksia ja suunnitella kalenteria, jotta siitä tulisi mahdollisimman monipuolinen ja mielenkiintoinen :)

      Ja Pinja, kiitos sinulle miljoonasti! <3

      Poista
  4. Hui, toivottavasti oli vain kertaluonteinen kohtaus Dooralla! Noiden eläinten kanssa saa kyllä olla sydän syrjällään, etenkin kun ikää tulee. Ja tiedän niin tarkalleen ton tunteen että onkohan koira syöny jotain vaarallista! Omalle koiralle syötin paniikissa purkin parsaa, kun pelkäsin, että sillä oli terävä luu suolistossa. Ei löytynyt ikinä luuta, mutta eipä siitä parsasta haittaakaan ollut. Onneksi tuo piski on niin ahne, että se ei kahta kertaa miettinyt, kun vuorokauden paaston jälkeen sai _ihan_mitä_tahansa :D Mutta oon nyt muutaman kerran ollut huomaavinani, että ihan kuin tuo 11-vuotias välillä "nyökyttelisi" päätä vähän oudosti, kun on väsynyt. Kai se ihan normaalia pilkkimistä on, eikä tapahdu kovin usein, mutta silti mietityttää että enteileekö se jotain :/

    Oon niin koiraihminen, että joku postaus missä kertoisit karvapallosi tarinan voisi olla kiva :) Tanssivideoita on kiva katsella, kun saa itselleenkin inspiraatiota, joten kiva jos niitäkin välillä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala miltä tuo sun säikähdys on mahtanut tuntua!! Olet kyllä niin oikeassa siitä, että noiden eläinten kanssa saa aina olla sydän syrjällään ja aina toimia varmuuden vuoksi kuin joutua katumaan. Kun Dooralta vuosi sitten nukutuksessa poistettiin hammas ja hammaskiveä, niin mä jo peloissani suunnittelin koiran hautajaisia ihan siltä varalta, jos se ei herääkään nukutuksesta. Heräsihän se sitten ja oli varsin pihalla koko päivän.
      Välillä mä mietin sitä, että pidänkö mä tuota koiraa ihan pumpulissa, mutta se on mun lapsi :)

      Mä olenkin kertonut Doorasta ja toisesta koirastani Dainasta niiden tarinoita, ja laitan sulle linkit niihin koiramaisiin teksteihin tähän alle:

      https://the-diary-of-ballerina.blogspot.fi/search/label/Doora
      https://the-diary-of-ballerina.blogspot.fi/search/label/Koiruuksia

      Mutta kiitos paljon vinkeistä, mä laitan ne mieleen! :)

      Poista
  5. Mitä mieltä olet tästä, itsellä nousi valtava kiukku ��

    http://pauliinafitworld.fitfashion.fi/2016/11/09/onko-mulla-syomishairio/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jumalauta...!
      Menin aikalailla sanattomaksi moisen typeryyden edessä, ja sitå tapahtuu harvoin. Käsittämätöntä ruoan demonisointia ja ihmisten leimaamista ja syyttämistä, ja vielä ihmetellään että miksi shitness nähdään negatiivisena asiana..!

      Uskomatonta. Kerta kaikkiaan usko-ma-tonta!!

      Poista
  6. Moikka! Oon seuraillu sua jo varsin kauan ja oisin kiinnostunut aloittamaan balettia, oon saanu paljon inspiraatiota sulta!
    Kuitenkin vain mietityttää että luokkalaiseni on harrastanut balettia jo jotain 8 vuotta, ja pääsisin luultavasti samaan ryhmään jos hakisin. Kuitenkin he saattavat laittaa mut heti kärjille, vaikka ei ole minkäänlaista kokemusta tanssista... pilaako se jalat?
    Täytin viime kuussa siis 13!
    Ja zemiä sulle, oot ihana, pus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Ei sua laiteta tekemään kärjillä mitään näin aluksi, joten älä sitä pelkää :) Sä tulet tunneilla oppimaan kaikki baletin perusteet aina aukikierrosta lähtien. Kärjillä tanssiminen vaatii paljon lihasvoimaa ja myös perustekniikan on oltava kunnossa.
      Eikä ne tossut pilaa jalkoja, tai riippuu siitä mitä sillä tarkoitat, mutta lähinnä vain erilaisia hiertymiä saattaa tulla, ja vaivaisenluu saattaa kehittyä.

      Mutta älä huoli näistä asioista. Sun opettaja ei päästä sua kärjille ennen kuin sulla on tarvittava voima ja tekniikka :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta