5. marraskuuta 2016

Päivitettyjä arjen ruokasuosikkeja


Tein vuosi sitten postauksen Arjen ruokasuosikkeja (klik!) ja sain idean tehdä samanlainen mutta päivitetty versio nykyisistä ruokasuosikeista. Millä tavalla ne suosikit ovat mulla muodostuneet, mitä on jäänyt pois ja mitä on tullut lisää?


Maapähkinävoi!
Ehdottomasti suurin yksittäinen uusin ruoka on maapähkinävoi ja rohkenen sanoa, että Pirkan peanutbutter on parasta maistamaani maapähkinävoita! Olen aiemminkin maistanut maapähkinävoita lähinnä jonkin suklaapatukan tai Questbarin muodossa eikä siis ihme, että tuomitsin peanutbutterin pahanmakuiseksi. Mutta olen tehnyt niin paljon virheitä parantumisvaiheessa - kuten keskittynyt syömään ylenmäärin proteiinia ja välttänyt rasvoja - ja tämä viimeisin toipumisvaihe on kokonaan niiden virheiden korjaaminen. Myös uteliaisuus vei voiton ja päätin kokeilla peanutbutteria, mutta jouduin ensin totuttelemaan makuun parin purkin verran ennen kuin jäin tähän koukkuun. Nykyisin mulla menee yksi tuollainen purkki suunnilleen kolmessa päivässä, sillä mä tungen maapähkinävoita oikeastaa ihan kaikkeen! :D
Ja onhan se hyvää! ;)





Välipalat ovat todella erilaisia kuin ennen.
Mulle alle 59 kcal sisältävät Skyrit olivat se vakituinen välipala proteiinipatukoiden ohella, koska proteiinihan on sitä jumalten mettä, eikös? Luojan kiitos heräsin tuosta proteiinihorteesta ja nyt kun syön yli tuplasti vähemmän proteiinia kuin vielä neljä kuukautta sitten niin olo on ihan erilainen.
Mutta niin, olen kokeillut todella monenlaisia välipaloja. Nuo Lidlistä löytyvät Jolly Choc -suklaalevitteet olivat mulle kuin jotain huumetta - purkin söin kun purkin sain - joskin silloin mulla oli myös extreme hunger, ja päivässä tuli syötyä about 5000 kcal :D Tutuksi ja arkipäiväisiksi ovat muodostuneet myös vohvelit, pretzelit (oi nam kun sitä dippaa suklaalevitteeseen!!), donitsit, berliininmunkit, croissantit niin juusto-kasvistäytteellä kuin suklaatäytteellä, korvapuustit, kakkupalat... Eli siis kaikki pelottavat. Ja näin ohimennen mainittuna pääsin tänään käsiksi niihin suolaisiin leivoksiin/piirakoihin, jotka ovat mulle pelottavampia kuin makeat, ja söin fetajuustokolmion. Mietin sen syötyäni, että mitä ihmettä mä olen tässäkin pelännyt..? Oli se hyvää myös Dooran mielestä, sillä toki sekin sai oman osansa voitaikinasta ;) Koira kuin mammansa :D

illan sotkukulho :D

oih, nams, tuorepuuroa!
nykyistä lemppariani: pastaa, pestoa
ja paprika-homejuusto-tonnikalakastiketta
Vuosi sitten mun lempiruoka oli turvaruokaa, eli keittoa ja näkkileipää. Pelkäsin pastaa hysteerisesti enkä voinut kuvitellakaan koskevani pastaan. Kun keväällä päätin lähestyä pastapelkoani tein sen syömishäiriön ehdoilla: runsaasti kuitua sisältävää ruis-kaurapastaa, jossa oli kaikkein vähiten kaloreita ja kaikkein eniten proteiinia, ja arvatkaas paljonko mä sitä uskalsin syödä?
10 kappaletta.
Ja arvatkaas paljonko mä syön pastaa nyt? Veikatkaa kommenteissa!

Mun vakioaamiainen oli yksi pussillinen näitä annospuuroja raejuustolisällä ja satunnaisesti hedelmällä. Nykyisin mun puurot on aina tehty johonkin muuhun kuin veteen ja lisukkeina on lähes kaikkea muuta kuin raejuustoa. Olen syönyt sitä niin älyttömiä määriä vielä kesällä etten enää juuri saata sitä syödä. Mutta se on ok, saan kyllä ihan riittävästi proteiinia ruokavaliostani muuten, ja mä luotan kroppaani ja sen viesteihin. Olen vastikään tutustunut chiasiemeniin, joskin ihmettelen että miksi niistä niin vaahdotaan? Mua vähän kuvottaa niiden rakenne eikä ne edes maistu miltään.
Tungen aamupuurooni vaikka ja mitä: hedelmiä, rusinoita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, rahkaa, jogurttia, maapähkinävoita, suklaalevitettä. Sama ilmiö näkyy myös mun iltapalassa, joka vuosi sitten oli kulhollinen rasvatonta rahkaa ja raejuustoa, yksi hedelmä ja max 9 kalorin mehukeittoa. Nyt mun suosikki-iltapala on iso lautasellinen banaanijogurttia (ei mitään rasvatonta ja sokeritonta, vaan sitä aitoa ja oikeaa :D), cornflakeseja (ne on myös Dooran suosikkeja), hedelmiä, rusinoita, pähkinöitä, maapähkinävoita ja suklaalevitettä. Jep, tykkään siitä, että mun ruoassa on paljon kaikkea :D


Hedelmätoffeet eivät ole kyllä poistuneet mun suosikeista vaan niitä tulee syötyä edelleen joka päivä. Pakkaan niitä aina päivän kävelylenkillekin mukaan, koska jostakin syystä ulkona kirpeässä ilmassa nautittuna hedelmätoffeet maistuu paljon paremmalta :D
Tosi pitkään söin sitä Fazerin salty caramel-patukkaa mutta enää se ei uppoa. Mulla on oikeastaan vain kolme suklaasuosikkia: tuo Maraboun Japp, ja Fazerin Salty Toffee, sekä Hershey'sin Cookies & Cream. Yhä tulee syötyä aika paljon suklaata päivittäin mutta selvästi vähemmän kuin esimerkiksi keväällä. Tämä kaiketi selittynee sillä, että syön muuten niin paljon hiilihydraatteja ja rasvoja enkä koe suklaata enää niin voimakkaaksi turvaruoaksi.
Sen sijaan liha on poistunut lähes kokonaan mun ruokavaliosta. Syön kyllä kalaa, ja eilen söin broiskun jauhiksesta tehtyä lasagnea, mutta nykyisin kana ei juuri uppoa. Olen miettinyt onko tämä mun oma valinta vai onko se sh:n, mutten koe asiaan liittyvän sen suurempaa hämminkiä. En mene paniikkiin siitä, että joudun tilanteeseen jossa joudun syömään jotain muuta kuin kalaa enkä koe syyllisyyttä tai tarvetta kompensoida; mulle tulee ainoastaan sellainen pieni kuvotus. Tämä on mulla ollut nuorempanakin, en ole koskaan ollut verisen mediumin ystävä jostakin syystä. Vaikka mä syön kalaa, niin toissapäivänä ostin kaupasta palan paistettua lohta ja sekin aiheutti sitä pientä kuvotusta. Ajatus siitä, että se lohi on ollut vielä hetki sitten jossakin meressä porskuttamassa ja erittäin elävänä, oli varsin vastenmielinen. Toisaalta jos lähtee tälle linjalle, niin eihän sitä voi syödä mitään, joten parempi olla vain ajattelematta asiaa :D

Haluan tuoda esille vielä sen huomautuksen, että vaikka teen tässä vertailua viime syksyyn, niin tilanteet ovat todella erilaisia. Olin erittäin pahasti sairas vielä vuosi sitten, paino oli kaikkein alimmillaan, fysiikka oli pettämässä, ja mun hengissä säilymisen kannalta nuo turvaruoat oli oleellisia asioita. Mulla ei ollut voimia eikä missään nimessä kykyä kohdata mitään muuta kuin niitä turvaruokiani, koska 90% mun mielestä kamppaili sen hemmetinmoisen itsevihan, tuomitsevuuden ja hankalien tunteiden ja olojen kanssa. Lisäksi MinnieMaud oli mulle ihan uusi, joten se vei myös paljon voimia ja uskallusta. Kukaan ei mua auttanut tilanteessa, kukaan ei kertonut mitä tehdä ja miksi, ja ainoa tukeni oli letsrecover sekä psykologini, joka luotti mun päätökseen. Sanottanee vielä, että sh-polin kannanotto asiaan oli se, että "ei niiden kalorien saaminen ole niin tärkeää".
Eli siis nuo tekemäni valinnat tein silloisten olosuhteiden perusteella ja tiedän sen ihan varmasti, että mikäli olisin edes yrittänyt syödä näitä ruokia kuin nyt syön, niin en olisi selvinnyt kompensoimatta. Mun piti saada ensin vointia paremmaksi. Mutta tässä on se yksi juttu, jota mä haluan korostaa ja joka olisi saattanut tehdä asioista helpompia: pelkojen kohtaaminen pitää aloittaa heti! Mä vitkutin ja vitkutin sitä, kohtasin pelkojani max 2-3 kertaa kuukaudessa, eli yli vuoden ajan mä junnasin samoissa turvaruoissa. Eli kun pääsee sieltä alimmalta pohjalta seuraavalle tasolle, niin niiden pelkojen kohtaaminen pitää aloittaa heti, sillä muuten se kynnys nousee aivan liian korkeaksi ja sitä huomaa jäävänsä pelkojen vangiksi. Ja mitä se sellainen elämä on?


Tähän loppuun sitten vähän kuulumisia, jotka eivät aiheeltaan poikkea mitenkään mutta mä uskon, että ne voivat laittaa edes yhden ihmisen ajatusrattaat raksuttamaan.
Olen kertonut paljon rytmihäiriöistä ja muutenkin siitä, miten pahoin mun kroppa on vaurioitunut tässä hötäkässä. Noh, tiistai-iltana sain jonkinlaisen kohtauksen, joka säikäytti mut aika reippaasti. Olin tiskaamassa kun tunsin rytmihäiriöt. Laitoin ne vain merkille ja seuraavassa hetkessä en tiennyt mitä mä olin tekemässä. En tiennyt mitä mä pitelin käsissäni (oikeassa kädessä tiskiharja ja vasemmassa kaksi lusikkaa) enkä tiennyt mitä niillä piti tehdä. Tuijotin sitä harjaa ja lusikoita ja yritin miettiä pääni puhki mitä pirua niillä oikein tehdään. Koetin lusikoilla hinkata tiskiharjaa, yritin laittaa sitä tiskiharjaa aterimien kuivaustelineeseen ja sitten taas astioiden kuivauskaappiin mutta ei onnistunut. Aivan kuin joku olisi kääntänyt mun aivojen jonkin ajatuskatkaisimen off-asentoon: en tiennyt asioiden sanoja, en tiennyt niiden tarkoitusta enkä muutenkaan tiennyt mitä ihmettä olin tekemässä. Pikkuhiljaa mulle alkoi sitten palata jonkinlainen taju päälle, tuijotin sitä tiskiharjaa ja niitä lusikoita ja hyvin varovaisesti kokeilin pestä niitä lusikoita. Meneekö se näin? Pitääkö mun käyttää juoksevaa vettä? Sain tiskit tiskattua, siistin jäljet ja menin istumaan.
Siitä lähtien mulla on ollut pelko, että onko tämä nyt sitä lopun alkua? Mun aivot ei edelleenkään toimi kunnolla. Torstaina yrittäessäni selittää sh-polin hoitsulle tätä tilannetta, niin jotenkin sekoitin tiskien tiskaamisen ja pyykkien pesemisen keskenään, ja vaikka sanoin asiat oikein niin silti mun aivot käänsi asian niin, että tiskit tarkoitti edelleen pyykkejä ja olin aika hämmentynyt. Mun muisti on huono enkä muista aina sanoja. Hoitsu puhui eilen lääkärille asiasta, ja maanantaina mun pitää soittaa neuron polille, jossa olen epilepsian ja hermokipujen takia ollut asiakkaana. Mikäli aikaa ei näin onnistu saamaan, niin lääkäri tekee sitten sinne lähetteen. Olen ollut yli kaksi vuotta epilepsiasta lääke- ja kohtausvapaana eikä siihen ole koskaan missään kuvauksissa tai edes EEG:ssä löydetty mitään syytä, vaan triggerinä oli Helsingin SHK ja sen puljun syöttämät lääkemäärät. Joten kyllä, kyllä mä pelkään, että tämä on nyt taas jotain epilepsiaa, joskin ilmaan on heitelty kaikkea TIA:sta dissosiaatiokohtaukseen.

Tämä on uskomattoman turhauttavaa! En tiedä mitä mä voin itse enää tälle tehdä, miten mä voin tilannetta muuttaa paremmaksi, koska mä teen jo nyt kaikkeni? Mä syön, mä todella syön, ja lepään. Koetan olla stressaamatta ja murehtimatta näitä asioita, koska ne vain tekee asioista kahta kauheampaa. Mutta kun rytmihäiriöt jo ovat jokapäiväisiä - tänään esimerkiksi vajaan kilometrin kauppamatkalla olin lähellä pyörtyä, koska sykkeet huiteli 190 pinnassa enkä saanut henkeä, ja muutamaa tuntia myöhemmin iski täydessä levossa sellainen rytmäri, että aivan kuin joku olisi potkaissut suoraan sydänalaan, ja se veti aika huonovointiseksi - eikä niihin oteta mitään sen suurempaa kantaa. Valitan kyllä asiasta ihan kaikille - psykalle, hoitsulle, fyssarille, lääkäreille - mutta vastaukseksi saan aina sen, että se a) joko johtuu anemiasta, tai b) on normaalia.
Olen todella usein pelännyt kuolemaa ja pahimpina aikoina en uskaltanut nukahtaa, koska pelkäsin etten enää herää aamulla. Mutta koskaan tilanne ei ole ollut tällainen. Mietin usein, että teenkö mä nämä itselleni? Jauhan asiasta ja se aiheuttaa lisää oireita, vai yksinkertaisesti kuvittelenko mä kaiken? Näenkö unta ja sekoitan sen todellisuuteen? Mitä jos -ajatukset pyörii mielessä vähän väliä, mutta faktat faktoina. Ja fakta on se, että painon normalisoitumisesta huolimatta mä olen edelleen kaukana täydellisestä toipumisesta sillä aikaa on kulunut vasta alle kaksi kuukautta! Ja mä voin tilanteeseeni vaikuttaa positiivisesti niin, että edelleen syön vähintään sen 3000 kcal, lepään ja liikun varovaisesti. Koska mitä muuta mä voin tehdä?
Toivoa, että tämä on ohimenevä vaihe ja että mun kroppa hoitaa homman loppuun asti.

Doora Lumihuuli <3
Mutta jotta ei olisi ihan voivottelua kaikki, niin pakko sanoa miten mielissäni mä olen tästä lumen ja talven tulosta! Jotenkin sitä joka vuosi jaksaa aina riemastua ensilumesta aivan yhtä kovasti ja eilen illalla sainkin osakseni huvittuneita katseita, kun huomattuani satavan lunta mä puhkesin nauruun ja hyvin teatraalisesti levitin käteni. Hyvä etten vielä huutanut siinä, että lunta! :D :'D
Dooran lumitryffelisian geenit aktivoituu aina talvella, jolloin se työntää kuononsa hankeen, pärskii ja saa siitä aina villikohtauksen :D Sellainen koira kuin mammansa ;)

Näihin ruokaisiin ja lumisiin tunnelmiin hyvää viikonloppua kaikille :) 

31 kommenttia:

  1. Nam mitä ruokia!!

    Ainoa keino mitä nyt voit tehdä niin on vaan jatkaa samalla tavalla syömistä sillä jos nyt alat vähentämään niin sun kroppa luultavasti pettää. Tästä huomaa että sulla on vielä piiiitkä matka korjata sun sisäelimiä ja sydäntä kun ne noin temppuilee :(

    Oot ihana, tsemppaat niin paljon ja oon ylpeä susta!! <3 Mä pitkään pohdin tänään että käynkö hakemassa vielä suklaapatukan kiskalta kun olin jo syönyt herkkuja tänään päivällä mutta sitten luin sun jonkun instakuvan ja kävin hakemassa sitä suklaata!! :)

    Kiitos Heidi kun olet siellä olemassa ja auttamassa meitä kaikkia sh:ta sairastavia <3 Muista pitää omat neuvosi aina omassa mielessäsikin!

    Olet mahtava!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa pääsi itku kun luin sun kommentin. Pinja, kiitos!! <3

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä jotenkin tosi vähättelyltä, jos kukaan sua hoitavista ihmisistä ei ota sua tosissaan noiden rytmihäiriöiden kanssa. Kovasti tsemppiä sulle ja toivotaan, että pääset sinne lääkärille tai saat edes lähetteen! Ja saat olla ylpeä itsestäsi siinä, miten pitkälle oot jo tullut paranemisen suhteen. Matkaa varmasti on vielä, mutta paljon työtä oot jo tehnyt <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun sydän tutkittiin vuosi sitten tuon löytyneen sivuäänen takia ja silloin huomattiin se vuoto mitraaliläpässä. Kardiologi selitti noiden rytmihäiriöiden johtuvan stressistä ja tuntuvan pahemmin pienen sydänlihaksen takia. Joten kaiketi tämä on se syy miksi niitä ei oteta enempää todesta :/ Huomenna soitan sitten tuosta neuron asiasta ja saadaan siihen vähän selkeyttä.

      Kiitos paljon sinulle! <3

      Poista
  3. Seurasin aiemmin atsia ja minulle tarttuikin ihan hyvä syömisrytmi. Kun arkeni normalisoitui, syömiseni tuli kuitenkin hyvin iltapainotteiseksi. Minun on hankala päivällä töissä syödä kunnolla, syön aina välipalan sen viiden tunnin puolivälissä. Sitten syön välipalan heti töiden päätteeksi, ja kunnon päivällisen ja ison iltapalan. Jos olen iltavuorossa syön sen välipalan ennen töitä ja illalla illallisen. Olen aamuisin todella turvoksissa ja voin huonosti muutenkin, joten aamupala ei vaan maistu. Onkohan se turvotus sitä asiaan kuuluvaa ja pitäisikö vain uskaltautua kokeilemaan aamupalan syöntiä vai voiko rytmi olla ihan hyvin tällainen? Olen aika pitkälle toipunut, yhä tuottaa ongelmia päiväsaikaan sietää sitä kylläisyyttä, joten en ole vielä löytänyt sen hyviä puolia, kuten että ehkä jaksaisi vähän paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. mä en osaa sanoa sulle oikeaa vastausta. Miltä susta itsestä tuntuu? Saatko sä tarpeeksi energiaa niin, että sä jaksat työvuorot läpi ilman mitään dippejä?
      Mä olen itse aamupalaihminen, ja silloinkin kun turvotus on ollut kaikkein pahimmillaan ja aamulla ajatuskin ruoasta on yököttänyt niin olen syönyt aamupalan. Mä kyllä suosittelen syömään jonkinlaisen aamupalan, sillä se huono olo voi ihan johtua nälästä. Jos ei tee mieli mitään isoa, niin se voi ihan hyvin olla vaikka smoothie tmv, mutta ruokavalinnoilla tehdä siitä energiapitoinen. Tarvitset kuitenkin energiaa kaikkein kipeiten päiväsaikaan, ja mikäli jättää alkupäivällä syömisen vähemmälle niin illalla on sitten jäätävä nälkä ja se saattaa kulminoitua ahmimiseen.

      Mutta mitä tuohon turvotukseen tulee, niin sen laskeminen voi viedä pitkään. Ruoansulatuksellinen turvotus yleensä hoituu aika nopeasti, ja kun muistaa syödä kunnolla myös rasvoja niin ne auttavat asiaa. Nesteturvotus taasen voi olla hankalampi homma, ja ärsyttävämpi :/ Oma vinkkini on juoda aamulla puolisen litraa vettä ennen aamupalaa niin sillä saa nesteitä liikkeelle.

      Mitä siihen kylläisyyden sietämiseen tulee niin itsellänikin on sen kanssa tekemistä. Mutta kun sitä vaan joutuu sietämään, niin aivoihin jää siitä eräänlainen jälki ja uudet käytösmallit rupeavat tuntumaan normaaleimmalta. Aikaa se vaatii, mutta kyllä se helpottaa :)

      Poista
  4. Kiitos kivasta postauksesta. :)

    Maapähkinävoi on vaan niin hyvää (oma lempparini on Urtekramin Crunchy). <3 En tiedä mitään parempaa kuin riisikakut + maapähkinävoi + banaani.

    Peukutus sille, että olet havahtunut "proteiini huuruistasi", sillä liika on aina liikaa. Voit onnitella itseäsi fetajuustokolmiosta! :)

    Kuulostaa tosi pelottavilta saamasi kohtaukset. Saathan tarvittavaa hoitoa tilanteen perinpohjaiseen selvittämiseen?  Toivottavasti asia ratkeaa pian, eikä mitään vakavampaa olisi taustalla. Tsemppiä! Älä anna periksi! <3

    Mainitset Helsingin SHK:n. Kiinnostaisi kovasti tietää, ovatko epilepsia oireesi tulosta saamistasi lääkkeistä?

    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, maapähkinävoi tekee todella kaikesta parempaa! :D :'D
      Mä kans kokeilin tuota Urtekramin Crunchya mutta jotenkin mun mielestä se Pirkan halppisversio on parempaa. Mutta makuja on yhtä monta kuin on ihmistäkin :)

      Nyt tässä parin viikon sisään on lääkärin tapaaminen, ja ainakin tätä neuroperäistä kohtausta tullaan tutkimaan, eri asia sitten kuin kauan se jonotus vie.. :/ Vuosi sitten mun sydäntä tutkittiin tarkemmin löytyneen sivuäänen takia, ja siellä on mitraaliläpässä pieni vuoto. Eli voi olla, että tämän takia ei sitten hirveästi noteerata noita rytmihäiriöitä ja selitetään ne anemialla.
      Kyllä, SHK:ssa syöttivät niin jäätävät määrät lääkkeitä, että niiden sivuvaikutuksena mulle puhkesi epilepsia. Kyse oli todella massiivisesta lääkearsenaalista, sillä siinä oli mielialalääke, psykoosilääke, unilääke ja sen lisäksi vielä kolmet muut bentsot. Ja kaikki siis päivittäin. Ei ole mikään ihme, että syntyy ongelmia kun pieneen ihmiseen tungetaan tuollaiset lääkemäärät kehon ollessa nälkiintymistilassa. Kun SHK ei pystynyt enää vaikuttamaan asiaan, niin mut lähetettiin Auroran sairaalaan päivystykseen, josta määrättiin lisää bentsoja (Temestaa), koska lääkehän parantaa kaikki ongelmat, right? Ja kun ei Auroran päivystyskään osannut auttaa, niin SHK päätti pestä kätensä ja lähetti Ouluun. Että niin...

      Tuli vielä mieleen, että oletko koskaan kokeillut lisätä maapähkinävoita riisipuuroon? Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! :)

      Poista
  5. Tsemppiä kovasti Heidi! Mulla kanssa noi rytmihäiriöt on niin ikäviä. Muutama asia niistä tuli mieleen... olisikohan sulla mahdollisesti alkamassa hormonitoiminta palautumaan, meinaan kun mulla ainakin ennen menkkoja ja niiden aikana rytmihäiriöt on vielä voimakkaampia eli hormoonit jotenkin provosoi. Myös lämpötilan vaihtelut vaikuttaa, eli nyt kun tuli taas kylmät kelit ja keväällä kun alkaa tulla kuuma. Sitten olen huomannut kehon nestetasapainon vaihtelun vaikuttavan, eli jos on turvoksissa niin sekin provosoi rytmihäiriöitä. Huoh, nää on niin ihmeellisiä. Yhtenä kesänä mulla oli ihan jatkuvasti rytmihäiriöt päällä ja olin varma, että kuolema tulee. Mut tässä viel ollaan. Kaikki vaikuttaa, kaikki pitäis olla niin tasaista. Jos on niskat ja hartiat jumissa, niin sekin vaikuttaa. Toivottavasti sä tervehdyt ja noi olis vaarattomia. Tuntuu pahalta, kun edes hoitava taho ei oikein välitä/ota vakavasti, itselläkin siitä kokemusta. Kerran menin yöllä päivystykseen ja mut laitettiin siihen monitoriin kiinni. Ja voitko kuvitella, seinän takana ne hoitsut söi karkkia ja naureskeli keskenään eikä edes huomioineet mun rytmäreitä vaikka niitä tuli ihan parin minuutin välein tasaisesti. Kun olin pari tuntia siinä maannu, ja hoitajat vaan sanoi ettei mulla muka mitään oo ja ite ne kuitenkin siitä ruudustakin näin, niin suutuin ja sanoin et meen mieluummin kotiin kuolemaan. Onneks en kuollu. Toivon et noi sun oireet on ohimeneviä ja tarkottas vaan jotain "paranemiskriisiä", kun sellaistakin voi ihmiselle tulla.
    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä usko, että nuo rytmärit on mitenkään yhteydessä hormonitoimintaan, koska näin ei ole ollut koskaan ennen. Turvotusta mulla kyllä on, ja elektrolyyttien epätasapaino nyt ainakin aiheuttaa lisää rytmäreitä ja laskee T-aallot aika pahasti.
      Mutta toivotaan, että nämä oireet ovat todella ohimeneviä.

      Ihan uskomaton tuo hoitsujen käytös! Aivan sanattomaksi vetää..! On vaan heidän onnensa, ettei sulle käynyt mitään. Todella, todella epäammatimaista ja epähumaania käytöstä heiltä, ikävää että sä joutuit kokemaan sellaista :/

      Poista
  6. Olipas kaikkia ihania ruokia <3 Mä olen saanut kerran elämässäni rytmihäiriökohtauksen....oli kyllä sen verran kauhea olo, että luulin kuolevani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämä rytmärit todella mitään miellyttäviä ole :/

      Kiitos :)

      Poista
  7. Tosi pelottavalta kuulostaa todellakin nuo rytmärit ja tuo kohtaus... On vain toivottava että ajan kanssa keho toipuu. Onhan se ihan selvä etteivät pitkän sairastamisen aiheuttamat massiiviset vauriot hetkessä korjaudu...

    Tää postaus oli tosi kiva! Itsekin olen lähiaikoina tykästynyt pastaan vaikka joskus en voinut kuvitellakaan sen syömistä. Ja tuo Japp-suklaa on taivaallista! Maapähkinävoihinkin aion vielä tutustua. :) Mutta sitten, mieleeni tuli, että syötkö koskaan leipää vai kestääkö siun maha sitä? Ajattelin, että yksi iltapala/välipala vaihtoehto voisi joskus olla lämpimät voileivät. Vaikka tonnikalalla, kasviksilla, aurajuustolla ja kuorrutettuna hyvällä juustolla! Se voisi mennä lähelle myös siun haasteruokaa, suolaisia välipaloja. :) En tosin itsekään syö leipää kovin paljon kun osastolla siihen tuli totaali kyllästyminen. Ateriasuunnitelmassa saattoi olla yli 10 leipäpalaa päivässä! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä syön leipää mutta harvemmin. Kauraa mun vatsa sietää ja niitä Realin tyylisiä leipiä, mutta muuten on vähän arpapeliä. Melkoinen tuo atsien leipämäärä tosiaan! :D
      Oijoi, nuo lämpimät voileivät kuulostaa niin houkuttelevalta että taidankin tehdä niitä! Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  8. No ei ihme että on sydänkin kovilla, kun tollasta paskaa mättää kaiket päivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, tulithan sä sieltä! Ehdin jo ihmetellä että mihin se katkeran kateellinen ano on jäänyt ;)

      Mäkin tykkään susta ja siksi ihan ystävällinen vinkki onkin että hanki elämä <3

      Poista
  9. Äääääh ärsyttävä huutelija siellä!! Toi "paska" mitä päivät pitkät vetää, on ruokaa ja keholle pelastus nälkiintymisen jäljiltä! Itse kun lähdin aikoinaan parantumaan sh:sta, söin ihan älyttömiä määriä ja joo söin herkkuja joka päivä. Silloin en tienny että noudatin tietämättäni minnie maudia ja se oli kyllä pelastus, että kuuntelin mielitekoja huolimatta hoitotahon epäilyksistä. Muistan että vuoden päivät söin n 3000 kaloria päivässä, eikä minusta tullut lihavaa vaikka voisi kuvitella että vuosi on pitkä aika. Olen myös miettinyt jääköhän kehoon ikuisesti sellainen taipumus "laihuuteen" sillä nykyäänkin syön päivittäin yli 2000 kaloria, eikä paino oikeastaan nouse tietyn rajan yli. Ja vielä huutelijalle terveiset että täällä syödään "paskaa" joka päivä ja vointi on loistava ja elinvoimainen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MinnieMaudin guidelinesit ei ole mitenkään tavattomia joissakin hoitopaikoissa etenkään osastoilla, koska siellähän on potilaat täyslevossa ja saattavat syödä minimien mukaan.

      Mielitekojen noudattaminen ja täysin rajoittamaton syöminen ovat aikalailla avainasemassa toipumisessa, eikä se todellakaan tee lihavaksi! Päin vastoin, se tekee sinut sellaiseksi kuin sinut on tarkoitettu, ja se mahdollistaa just sen, että saavuttaa oman setpointin ja pysyy siinä ilman ruoan rajoittamista.
      Eli tuo sun kokemus painosta johtuu siitä, että sä olet aun hyvinvointipainon alueella ja nälkäsignaalien mukaan syöminen pitää sut siinä :)

      Todellakin, sitä "paskaa" mäkin syön miljoona kertaa mieluummin kuin pysyn tiukasti yliterveellisellä ruokavaliolla ja voin huonosti. Ruoka on nautinto eikä pelkkää polttoainetta ;)

      Poista
  10. Luin sun viimeisimpiä instapostauksia ja nousikin mieleen kysymys: Kuinka vaikeaa omaan kroppaan ja sen merkkeihin on luottaa tuossa vaiheessa? Anoreksiaa sairastavana tiedän että oma kroppa ja mieli osaa huijata tässä sairaudessa niin valtavasti, ettei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Mistä tietää, että kroppa huutaa nyt ruokaa korjatakseen vahinkoja, vai onko kroppa tottunut nyt tuohon n.3000kcal ruokamäärään ja vaatii lisää ja lisää ja lisää?(tai voiko extreme hunger jatkua todella pitkään/ jäädä ns. päälle) Sillä kyllähän kroppa tottuu moneen asiaan yllättävänkin salakavalasti, esim. nälkiintyneessä tilassa nälkäsignaalit voivat olla hyvinkin vinksallaan, eikä nälän tunnetta ole juuri laisinkaan. Siihenkin tottuu hyvin helposti ja se tuntuu normaalilta keholle, vaikkei se sitä ole. Miten erotat/onko se mahdollista erottaa tuonkaltaisia tunteita?

    Mulla oli selkeä ajatus tästä kaikesta tuolla omassa päässä, mutta sen pukeminen sanoiksi oli aivan mielettömän vaikeaa :D En tiedä saitko kiinni yhtään siitä mitä hain. Mutta tarkoitus ei ole kyseenalaistaa sun tietoa ja kokemusta, enemmänkin janoan lisää tietoa ja faktoja, mihin asiat perustuu ja onko niitä tutkittu yms. Vaikka jokaisella on se oma, tuttu kroppa ja elimistö, voi se tuntua niin vieraalta ja aina vain yllättyy uudelleen kropan reagointeihin ja kykyihin, "voinko näinkin tapahtua...." yms.
    Hurjasti tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä pääsin perille sun kysymyksestä, ainakin luulisin :D Ensiksi mä haastan sua miettimään, että miksi minimit nähdään niin negatiivisena asiana, ja miksi on paha asia se, että keho "tottuu" ravintoon?
      Ei ne ole pahoja asioita kenellekään muulle kuin sun sh:lle. Sulle nuo ruoat ovat vain hyvä asia, mutta paha juttu sairaudelle.

      Sä tiedät kropan vaativan ruokaa vaurioiden korjausta varten tietämällä faktat. 1. Sh vahingoittaa kehoa pahasti; 2. Sä et ole yksisarvinen vaan sinunkin kehosi käyttäytyy kuten muidenkin; ja 3. Vahingot korjataan ruoalla.
      EH ei jää päälle mikäli sä vastaat nälkään ja syöt mitä haluat just niin paljon kuin kroppa vaatii.
      Sä voit luottaa nälän signaaleihin mutta et kylläisyyden. Nälkä- ja kylläisyyssignaalit ovat kompleksinen juttu, johon voi vaikuttaa syömällä rajoittamattomia määriä hiilihydraatteja (ja rasvoja), koska hiilihydraatit nostaa leptiinin - nälkähormonin - tuotantoa, ja mitä korkeampi leptiini niin sitä aktiivisempi, vähemmän nälkäinen ihminen on ja paino pysyy aloillaan.

      Nälkään sä voit luottaa, koska nälkä on kehon keino ilmaista, että se tarvii lisäenergiaa. Mutta alussa et voi luottaa siihenkään, koska leptiinin tuotanto on romahtanut ja se nousee syömällä. Siksi alussa on tärkeää syödä vaikka sit kellon mukaan, ja kun nälkä sieltä alkaa heräämään kehon tajutessa saavansa yhtäkkiä ruokaa, niin siihen nälkään pitää vastata. Muuten syntyy vain lisää vajettaja toipumimen pitkittyy.

      Mä vinkkaisin sua käymään tuolla recovery-blogissa, koska siellä on paljon informaatiota näistä asioista :)
      freeyourrecovery.blogspot.fi

      Poista
    2. Siis mä en selvästikään ymmärrä tätä leptiini hommaa :D Hiilarit nostaa leptiinin -> vähemmän nälkäinen mutta toisaalta kirjoitit että kun leptiinit on alhaalla ei tunne nälkää... Vai siis meneekö niin, että kun tasot alkavat nousta sieltä romahduksesta syntyy EH kunnes ne ovat riittävän korkealla pidemmän aikaa ja nälkäsignaalit rauhoittuvat normaaleiksi? :D

      Poista
    3. Leptiini on yksi niistä nälkä- ja kylläisyyssignaaleista vastuussa olevista hormoneista ja se vaikuttaa siia nälkään, ihmisen vireystasoon ja painon hallintaan. Kun leptiini on alhainen ihmisellä on kova nälkä, ruokahimoja, on väsynyt ja paino nousee herkästi; korkea leptiinin taso puolestaan pitää ihmisen energisenä, nälän pienempänä ja painon hallinnassa. Leptiiniin vaikuttaa ruoka, erityisesti hiilihydraatit nostaa leptiinin tasoa.
      Kun on rajoittanut ruokaa ja varsinkin hiilareita niin ihmisestä tulee väsynyt ja hiilarinhimot ovat kovat myös siksi, että glukoosi on ihmisen tärkein polttoaine.
      Mutta niiden nälkäsignaalien normalisoituminen on pitkä prosessi. Nälkää voi olla alussa vaikea tuntea siksi, että vatsalaukku on kutistunut.
      Extreme hunger puolestaan on kehon keino kuroa kiinni sitä valtavaa energiavajetta, jonka sh on aiheuttanut.

      Älä keskity liikaa yksityiskohtiin, koska keho on kokonaisuus ja kaikki on yhteydessä kaikkeen.
      Edelleen vahvasti suosittelen sua katsomaan tuota recovery-blogia, koska siellä on juttua näistä asioista, samoin kuin tässäkin blogissa :)

      Poista
    4. Kiitos! Käyn tutustumassa! :)

      Poista
  11. Mielestäni on hienoa, että jaat avoimesti kokemuksia ja parantumisvinkkejä syömishäiriöiden voittamiseen. Sitten asian toiseltapuolelta. Kun olen seurannut sun blogia on ollut aika pysäyttävää, kuinka paljon nuoret naiset sairastaa syömishäiriöitä. Mitä ihmettä tässä maailmassa on tapahtunut, että kauniit ja ihanat tytöt kärsivät tästä sairaudesta. Osaisitkohan tehdä postauksen aiheesta, että mitä voisi tehdä mahdollisesti ennen kuin tauti puhkeaa päälle ja on jo yrittämässä alkaa. Itse en ole sairastanut syömishäiriötä, mutta ollut yllättynyt sairauksien yleisyydestä. Olisi mahtavaa jos joku nuori joka kamppailee ajatuksien kanssa saisi blogistasi ehkä vinkkejä miten alkavan syömishäiriön voisi selättää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun postausehdotus on hyvä, joten laitan sen mietintään :)

      Poista
  12. Toivottavasti veit/viet Dooran käymään eläinlääkärin tarkistuksessa, tollaset jutut on aina tutkittava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vien kyllä mikäli vointiin tulee mitään muutoksia.

      Poista
  13. Moikka! Olen sairastanut syömishäiriötä noin 8 vuotta. Tässä vaiheessa olen ollut omassa normaalipainossani yli puoli vuotta, ja viimeisin laihdutusjakso alle vuoden takana. Nyt kuitenkin huomaan yhtäkkiä alkaneeni miettimään syömisasioita ja laihdutusta lähes jatkuvasti, tästä olin päässyt jo lähes kokonaan eroon. Onko sulla mitään vinkkejä, mitä tässä vaiheessa voisi tehdä, kun paino on ollut jo pitkään kohdillaan, ja kuin salamaniskusta mieli vajoaa taas siihen samaan vanhaan muutaman vuoden välein uusiutuneeseen estämättömään laihdutuskierteeseen? T. Maisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Ihan ekaksi kannattaa miettiä omaa elämäntilannetta. Onko sulla stressiä? Onko tapahtunut jotain? Monesti sanotaan, että reaktiot ja ajatukset tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta niihin on aina jokin triggeri. Joten mieti, etsi ja pengo.

      Toinen juttu on se, että näitä ajatuksia tulee ja menee, ja ne on osattava ottaa pelkästään ajatuksina. Eli sen sijaan että ajattelet laihduttavasi muuta se muotoon, että "minulla on ajatus että haluaisin laihduttaa", ja sitten jätä se siihen. Laita merkille sitä mitenkään arvottamatta (eli esim tyyliin olisipa ihanaa alkaa taas laihduttaa..) ja anna mennä pois.
      Jos niitä vastaan yrittää taistella niin siinä yleensä vain häviää, joten ota ne vastaan sellaisena kuin ne tulee, ota ja pidä ne VAIN ajatuksina äläkä rupea noudattamaan niitä tai taistelemaan. Sä oot ollut remissiossa sen aikaa, että sh yrittää saada susta uudestaan otetta, joten saat varautua samaan myöhemminkin tulevaisuudessa.

      Tiedän miten inhottavia ja samalla houkuttelevia ne ajatukset on, koska itselle ne aiheuttaa koko vartalossa tuntuvan tunnereaktion enkä aina pääse pois siitä. Mutta kun sen pitää neutraalina eikä rupea noudattamaan ajatuksia, niim aivot saavat siitä viestin, että "ahaa, tämä ei siis tarkoita asioiden toimeenpanoa" ja pikkuhiljaa ne alkaa helpottamaan.

      Kun mieli alkaa vajota sinne, niin heti stoppi päälle ja recovery-moodi on-asentoon ja teet just päin vastoin mitä sh kertoo.

      Tää on pirullinen sairaus ja se ottaa vallan niin äärettömän helposti, mutta älä anna niille ajatuksille valtaa. Ne on vain ajatuksia.

      Tsemppiä! :)

      Poista
  14. Moikka Heidi!
    Kiva lukea tätä sun tsemppaavaa blogia:)
    Itse tykkään kans kovasti maapähkinävoista, mut nyt se on jotenkin jäänyt vaan kaupan hyllylle. Kumpaa suosittelet tuota grunshia vai smoothieta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos paljon! :)
      Mä suosittelen kokeilemaan molempia mutta molemmat on todella hyviä :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta