26. marraskuuta 2016

Fatigue in the air


Moi vaan kaikille pitkästä aikaa!
Pahoittelen tätä pientä hiljaisuutta, joka on mun mittapuulla jo aika pitkä. Mutta tällä hetkellä mulla menee tosi iso osa ajasta vertaistukihommiin, sillä saan todella paljon yhteydenottoja ympäri maailmaa liittyen toipumiseen ja etenkin MinnieMaudiin. Koska todella nautin auttamisesta niin totta kai (vähän turhan kunnianhimoisesti) vastaan joka viestiin, sillä mä arvostan joka ikistä saamaani viestiä! Lisäksi myös recovery-blogi (klik!) vaatii yhä enemmän ja enemmän aikaa, sillä mitä enemmän se tulee ihmisten tietouteen niin sitä enemmän tulee kommentteja.
Koska oman voinnin kustannuksella ei vertaistukitöitä tehdä niin jostakin pitää karsia, ja se jokin on valitettavasti ollut tämä blogi.
Joten tässä syy siihen miksi olen ollut niin epäaktiivinen tämän blogin suhteen ja miksi esimerkiksi kommentteihin vastaaminen viipyy. Jokaikinen kommentti on luettu huolella ja arvostan ihan mielettömästi teitä, jotka lukee tätä blogia ja jotka näkevät vaivaa kirjoittaakseen toinen toistaan ihanampia kommentteja, joten iso kiitos teille! <3
elokuu vs marraskuu
Pientä väsymystä on ollut ilmassa, samoin ns. recovery-väsymystä. Osaksi syy on mun sillä olen hamunnut tekemistä vähän liikaakin huomioiden sen faktan, että olen edelleen toipilas ja mun voimat ovat aika rajalliset. Mutta aika paljon syytä on myös noissa jatkuvissa poli-, labra- ja tk-käynneissä, koska ne ovat lähes poikkeuksetta aamulla, jolloin mun unet häiriintyy. Olen sellainen ihminen, etten vaan tule toimeen alle 10-12 tunnin yöunilla, etenkään nyt. Kun näitä tapaamisia on useampi viikossa, niin se tarkoittaa sitä, että loppuviikkoa kohden univaje lisääntyy ja se sitten triggeröi myös kipuja ja ahdistusta. Lisäksi mulle iski viikko sitten flunssa uudemman kerran (haha, sadannen kerran varmaan tänä vuonna..) ja se vei ruokahalun oikeastaan täysin. Tähän kun vielä yhdistetään se ryhmähaastattelun aiheuttama jännitys niin ennen, aikaan kuin jälkeenkin, niin huh..!

Tosiaan, se ryhmähaastattelu tuli ja meni enkä oikein vielä tänä päivänäkään tiedä menikö se hyvin. Mulle iski ihmeellisen kova jännitys päälle, ehkä siksi että se on mulle niin tärkeä asia, ja se aiheutti omia vaikeuksiaan. En ole koskaan osannut suhtautua jännittämiseen edes neutraalisti vaan se on aina ollut mulle negatiivinen asia. Suuri ihmetys ja helpotus oli se, että parisen vuotta sitten mä lakkasin jännittämästä: en jännittänyt koulussa presentaatioita enkä tanssikoulun näytöksissä. Mutta mitäpä tuota vatvomaan, jännitys on hyvin luonnollinen reaktio vähänkään uhkaavissa (tai "uhkaavissa") tilanteissa, ja kaikki se adrenaliini on siellä siksi, että oltaisiin valmiita taistelemaan tai pakenemaan.
En enää mene lukkoon jännitystilanteissa vaan mun aivot toimii, mutta näin ei käynyt haastattelussa: mun aivotoiminta tuntui lakkaavan ja toimi vielä huonommin kuin normaalisti näiden muutamien kuukausien aikana. Unohdin kysymykset enkä ymmärtänyt niiden tarkoitusta, unohdin ihan täysin sanoja ja omat suunnitellut vastaukset, joten päädyin kuuntelemaan muiden vastauksia saadakseni selville että mitä nyt halutaan tietää. Juu-u... Mutta en mä ollut ainoa jännittäjä siellä ja uskon, että haastattelijatkin tietävät ja ymmärtävät tilanteen haastavuuden hakijoille. Kyllä mä sitten pikkuhiljaa aloin päästä vauhtiin enkä enää sönköttänyt sanoissani (voi luoja...) mutta se, että mä tuomitsin itseni jännittämisestä ei kyllä helpottanut tilannetta yhtään.
Tieto hyväksymisestä tai hylkäämisestä saadaan joko ensi viikolla tai sitä seuraavan viikon alussa, joskin mä oikeasti rukoilen, että puhelu tulisi ensi viikolla ihan jo tämän jatkuvan jännityksen takia. En yhtään tiedä mikä tulee olemaan tuomio, sillä hakijoita oli ennätysmäärä ja sisälle otetaan vain 14. Toki etenkin syömishäiriöisillä on eräänlainen etuoikeus, sillä niitä hakee koulutukseen ilmeisesti aika vähän ja sen problematiikan edustajia kaivattaisiin kipeästi. Mutta koska mä menin kesällä sössimään oman toipumiseni ja olen ollut vasta kaksi kuukautta oikealla polulla, niin pahaa tekee. Mä koetan koko ajan muistuttaa itselleni sitä, etteivät he etsi täydellistä ihmistä sinne vaan jokainen on ns. hiomaton timantti, jossa on omanlaista särmää. Mulla on hyvä suosittelija, joka on suositellut mua sataprosenttisesti, mutta silti mä edustan aika saakelinmoista riskiä, ja halutaanko sellaista ottaa? Enpä tiedä.
Joten mä valmistaudun pahimpaan. En enää juuri edes ajattele pääseväni sisälle vaan mä valmistaudun siihen hylkäykseen, koska se on kuitenkin todennäköisempää. Teen selviytymissuunnitelmaa, sillä mä tiedän sen 150-prosenttisesti, että SE on todella suuri vaaranpaikka romahtamiselle.
Tiedän vallan mainiosti, että mä olen nyt tehnyt kaikkeni enkä voi vaikuttaa lopputulokseen, joten on kaikkein järkevintä, että vain lopettaisin tämän manaamisen. Välillä se onnistuu, ja esimerkiksi keskiviikkona tanssitreeneissä sain vedettyä etenkin improjen muodossa todella loistavat treenit! Tänään kävelylenkillä tein mindfullness-harjoituksia ja näin erään auton tuulilasissa pelästyneen haamun (se ikkuna oli huurussa, joka teki sen pelästyneen haamun hahmon ikkunaan :D). Sain huomion siirrettyä pois siitä vellomisesta musiikilla mutta äkkiä sitä palaa sinne samaan.
Missä on mun taidot?!


Toinen (tai kymmenes) mikä on mieltä painanut on siivottomat kommentit, joita somessa aina välillä saan. Anonyymit nyt on anonyymejä, jotka aina välillä yrittää provota ja purkaa omaa paskaansa toisten niskaan ja niistä mä kyllä selviän. Mutta jostakin syystä Instassa saamani kommentit ovat syöpyneet mun mieleen ja olen antanut niille aivan liian ison vallan.
Ensin oli yksi privaatin profiilin taakse piiloutunut shitness-tyyppi (mies), joka hyvin siivosti heitti yhden läskikommentin mun kuvaan. Se lähinnä nauratti, mutta seuraava venäläinen esiteini-ikäinen likka lähes kymmenen kommentin verran dissasi mut maan alimpaan rakoon siitä miten lihava mä olen, miten lihavat mun jalat on (tuo ylin tendu-kuva), miten rumat mun jalat on eikä mulla ole ikimaailmassa mitään mahdollisuuksia etenkään venäläisen baletin parissa (what the fuck, kuka sanoo että mä olen sinne menossa? :'D) ja miten mun olis kaikken parasta vaan laihduttaa.
Totta kai ilmiannoin ja blokkasin tämän mini-bitchin, mutta mikä on huolestuttavaa niin se, että kyseinen likka ei voinut olla 13-14 vuotta vanhempi, ja niin pahasti vinoon kasvanut. Ei minkään valtakunnan tapoja, ei mitään inhimillisyyttä, ei puhettakaan siitä että olisi tajunnut lopettaa sen vihapuheen edes sen kolmannen läski- ja mitättömyyskommentin jälkeen puhumattakaan anteeksipyynnöstä.
Mitä on tapahtunut ihmisrodulle, että netti ja some jotenkin "oikeuttaa" tuollaiset helvetilliset kommentit? Onko todella niin, että yhden menestys on toisen turmio, ja jos pikkuisenkaan sattuu olemaan omia ongelmia niin se antaa oikeuden morkata muita ja yrittää parantaa omaa oloaan sillä vittuilulla?
Ensinnäkin, me ei somessa nähdä kuin ~25% ihmisen elämästä, jos edes sitä. Kuvia otetaan kymmeniä ja nekin poistetaan, kunnes yksi viidestäkymmenestä onnistuu puoliksi ja se muokataan lähes tuntemattomaksi. Katsokaa niitä shitnesstyyppejä: jokainen poseeraa perse pitkällä ja selkä notkolla, jotta se takapuoli näyttäisi isommalta. Tai vatsa on vedetty sisään ja jännitetty, jotta se näyttäisi oh-niin-treenatulta mutta oikeasti kaksi sekuntia kuvan oton jälkeen se vatsa on samanlainen kuin kaikilla muillakin: normaali ja 100% on niitä kuuluisia makkaroita näillä shitness-tyypeilläkin. Kaikilla meillä on ja mulla nyt ainakin! Mutta se on elämää. Ja jos menettää 95% elämästään siksi, että saisi yhdenkin makkaran vähemmälle niin se ei todellakaan ole sen arvoista!

Mä haastan teidät miettimään sitä, että miksi toisen tukeminen ja kehuminen on niin vaikeaa? Onko se kulttuurista kiinni? Luonteesta? Tavasta?
Oli mistä oli mutta mä haluan rikkoa tätä. Vahva ihminen on sellainen ihminen, joka pystyy kehumaan ja tukemaan muita aidosti eikä koskaan polje muita alas vahvistaakseen omaa statustaan.
Instassa olen usein bopo-piireissä törmännyt siihen, että kommenttiketjussa kehutaan yllä olevaa henkilöä ja mun mielestä se on todella loistava idea! Joten mä haluan tehdä saman tässä blogissa.
Eli kommentoi sinua edeltävästä kommentoijasta jotain kivaa! Ei haittaa vaikket tuntisi henkilöä/kyseessä anonyymi, koska se haastaa sinut löytämään esimerkiksi henkilön kirjoitustyylistä jotain henkilökohtaista. Se voi olla positiivisuus, huumorintajuisuus, sarkasmi (oih, ihana sarkasmi! :D), toisen tukeminen, jotain henkilön ulkoiseen habitukseen liittyvää, tai vaikka somekanaviin liittyvää. Samalla voisitte myös liittää kommenttiin oman Ig- ja/tai blogin nimen!
Joten nyt unohdetaan se iänikuinen kauna ja kateellisuus ja keskitytään positiivisuuteen ja ystävällisyyteen, sillä sitä ei ole tässä maailmassa koskaan liikaa JA se tuo myös itselle hyvän mielen! :)


Mainitsin tuossa ylempänä käyneeni viime keskiviikkona treeneissä, ja ne todella olivat hyvät treenit! Ekaa kertaa pitkästä aikaa pystyin tekemään kärjillä keskilattialla, sillä mun jalka on jo aika hyvässä kunnossa :) Toki kärkityöhön vaadittavaa voimaa puuttuu tosi paljon ja tähän voiman hankkimiseen mulla ovat treenit pääosin keskittyneetkin, mutta tuntui hyvältä pystyä oikeasti improamaan kärjillä!
Instaan olen postaillut muutamia videoita niin klassisesta improsta kuin tankotyöskentelystä, ja vaikka tämä todennäköisesti on täysin itsestään selvää suurimmalle osalle teistä, niin sain pehmeillä tossuilla tehtäviin releve-sarjaan ihan uutta potkua, kun tein ne relevet toisen jalan ollessa arabeskissä eikä coupéssa. Kiinnitin erityistä huomiota siihen, että mun isovarpaat eivät liftanneet vaan kaikki viisi varvasta pysyivät lattiassa ja nilkka suorana. Mulla on erityisesti jalat varsin yliliikkuvat, joten niitä on välillä aika hankala hallita ilman riittävää voimaa. Vasen jalka on vielä huonompi koska se on heikompi, ja siksi etenkin vasen jalka ns. siklaa (eng. termi sickle, mitä se on suomeksi?). Vasenta jalkaa olen myös treenannut paljon vähemmän jännetulehduksen takia mutta koska se alkaa olla jo aika hyvässä mallissa (pystyn jo tekemään lähes kaikkea normaalisti, wuhuu!) niin voiman kasvatus alkakoon sekin vasemman jalan kohdalla :) Mutta varovaisesti pitää aloittaa, koska kroppa on edelleen kovassa stressitilassa ja sydän oireilee yhä. Näin btw aiheesta kukkaruukkuun, mulla on Holter ensi viikolla, joten nyt noita oireita tutkitaan tarkemmin.

Mutta jotta tästä postauksesta ei romaania tulisi, niin siirryn improihin.
Mulla on aika poikkeuksellisesti kaksi videota ja kävin pitkän kamppailun itseni kanssa, että voinko julkaista kahta videota samaan aikaan. Mutta tee toisin kuin tunne edellyttää, sillä tuo pelko ei ole adekvaattia vaan se on mun itsemitätöintiä parhaimmillaan.
Kutsun tätä "Infra"-sarjaksi hyvin mielikuvituksettomasti siksi, että nämä kappaleet ovat nimeltään Infra nro. Säveltäjä/esittäjä on nimeltään Max Richter, jolla on todella uskomatonta musiikkia!
En tiedä onko näillä improilla mitään viestiä - tuskin - koska lähdin tanssimaan ilman mitään juonta mielessä ja ainoa tarkoitus oli vaan saada ajatusta muualle siitä tulevasta haastattelusta. Pääsin aika loistavaan flow'hun jälleen kerran ja ainakin mun mielestä nämä ovat aika onnistuneita ottaen huomioon se seikka, että musiikki on klassista eikä siinä siis ole samanlaista rytmiä kuin pop-musiikissa.
Mutta eka näistä on nimeltään "Infra 4" ja jälkimmäinen on "Infra 8".



Ja vielä näin loppuun Dooran varsin vahva mielipide uudesta toppatakista :D :'D


Hyvää viikonloppua kaikille, ja mielenkiinnolla seuraan millaisia kommentteja te keksitte! <3

30 kommenttia:

  1. Aa joo hei mä tiedän sen "shitness-miehen", sen elämäntehtävä on kai kiusata anorektikoita Instassa. Ja joihinkin se vaikuttaa niin että ne ainakin kirjoittaa "en syönyt mitään tänään koska tyyppi X sanoi minua lihavan näköiseksi". Järkyttävää.

    -R <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas mitä idiootteja some kanavillaan kantaa! Pistää todella harmittamaan niiden puolesta, joihin tuo tyyppi vaikuttaa kuin kuuma veitsi voihin :/
      Mutta itse ainakin raportoin ja estin tyypin, joten ainakaan mua se ei enää pääse siellä morkkaamaan.

      Poista
  2. Hei! Tämä on ensimmäinen kommenttini sinun blogiisi, mutta olen kyllä seurannut blogimatkaasi jo kauan... Oli pakko kirjoittaa, että näytät niiiiiiin hyvältä! Aivan liikutuin videoita katsoessani, näytät niin terveeltä, hyvinvoivalta ja kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiitos ihan mielettömästi! <3

      Poista
  3. Ihana kuulla sinusta, Heidi. <3

    Priorisointi on tosi tärkeää ja ihan sallittua. Kaikkeen kun ei vaan voi riittää aikaa ja energiaa. Älä jooko ota tätä blogia taakkana, vaan kirjoittele silloin kun se tuntuu hyvältä. Vaikka harvempi postaustahti harmittaa meitä "vakkarilukijoita", halutaan me silti, että sulla on kaikki asiat hyvin. :) Sitä paitsi muiden sh:n kanssa kamppailevien ihmisten auttaminen on ihan älyttömän upeaa ja äärettömän tärkeää, sillä silloin jos koska tarvitsee rutkasti rakkautta, kannustusta ja ennen kaikkea tietoa siitä, että paraneminen on mahdollista.

    Älä ole liian ankara itsellesi sen haastattelun suhteen, sillä sä teit parhaasi, mitä niissä olosuhteissa ja tilanteessa pystyit. Uskon, että se meni todellakin nappiin. :)  Nyt vaan odotellaan, mitä haastattelijat tuumaavat. Mä ymmärrän sun tunteet, mutta muista, että tapahtui mitä tahansa, niin se ei ole syy rankaista itseä ja palata entiseen!

    Pistää harmittamaan saamasi kommentit, jotka ovat TODELLA asiattomia ja aiheettomia. Sinusta ei saa tekemälläkään lihavaa ja olet todella upea ja kaunis nuori nainen.

    Edelliselle anonyymille kehu: (anonyymi 26. marraskuuta 2016 klo. 22.29) Kauniita sanoja olet osoittanut Heidille. Positiivisuutesi on ihailtavaa! :)

    Halaus ja tsemppiä tulevaan viikkoon! <3

    Ps. Teksteistäsi huokuu lämpöä, joka saa lukijansa hymyilemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kommentit saa aina hymyilemään, kiitos siitä! <3

      Onneksi sitä nyt ymmärtää omat rajansa auttamisen suhteen, koska ennen tein aina sen pahanlaatuisen virheen, että kannoin muita eteenpäin ja unohdin itseni prosessissa. Luulin niiden autettujen olevan hyviäkin ystäviä, koska he tulivat koko ajan apua pyytämään ja tsemppasin niitä, mutta kun sitten oma vointi romahti niin johan "ystävyys" katkesi. Että se siitä sitten...
      Mutta onneksi olen virheistäni oppinut ja oma jaksaminen on aina etusijalla :)

      Mä kuule todella toivon sun olevan oikeassa tuon haastiksen suhteen! Vielä(kään) ei ole mitään kuulunut ja tää epätietoisuudessa eläminen on kaikkein hirveintä! Huomaan miten koko kroppa on ihan jännittynyt: hartiat korvissa vaikka vain tätä kommenttia kirjoittaessa, perhosia mahanpohjassa, lihakset nykii jatkuvasti. Sitten vaan ihmetellään että miten voi olla niin stressaantunut ja kireä olo.. :D
      Välillä tämä voimakas herkkyys ja reaktiivisuus on siunaus mutta näissä tilanteissa se on kirous.

      Hehe, tiedätkö, nuo anokommentit (tai aka tuo anokommentoija) vaan buustaa mun itsekunnioitusta! :D Nuo kommentit on niin surkeita yrityksiä loukata, ja siihen ne jääkin: rääpälemäiseksi yritykseksi. Eihän ne kommentit nyt niin mieltä ylennä mutta ei ne tarkoituksessaankaan onnistu :)

      Kiitos sinulle! <3

      Poista
  4. Sussa on tapahtunut lyhyessä ajassa tosi hieno muutos parempaan, saat olla ylpeä itsestäsi! Hyvä myös, että tiedostat, että toipumisesi on kestänyt loppupeleissä vasta vähän aikaa ja se voi vaikuttaa kokemusasiantuntijaksi pääsyyn. Mutta muista, että jos portit ei tällä kertaa avaudu, niin aina on mahdollista yrittää uudestaan - toivottavasti sen ajatuksen voimalla jaksat vastustaa syömishäiriötä mahdollisesta pettymyksestä huolimatta. :) hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, ettei tarvitse selvitä siitä pettymyksestä mutta on kuitenkin hyvä tehdä jotain backup plania :)

      Kiitos! <3

      Poista
  5. Vaikka et pääsisikään kokemusasiantuntijaksi, niin muista että olet sitä jo täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joku päivä musta se kokemusasiantuntija tulee, se on vissi :)
      Mutta kiitos! :)

      Poista
  6. Oi että liikut sulavasti! On niin ihanaa katsella tanssiasi ja aina haaveilla että voi kun itsekin uskaltaisin koittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ihmeessä et uskaltaisi koittaa? Kuka sua estää? Ei kukaan! Siitä kun vaan laitat musiikkia soimaan ja tanssimaan, ei se sen pelottavampaa ole :)

      Poista
  7. Ihana Heidi! <3

    Sä teet nyt jo niin mittaamattoman arvokasta työtä etkä sitä voisi huonommassa voinnissa tehdä. Susta on apua niin monelle ja olet auttanut todella paljon useita ihmisiä!
    Ja jos käy niin että et tällä kertaa kokemusasiantuntijaksi pääse, niin sitten on vaan ensi kerralla haettava uudestaan. Ei saa luovuttaa koska sähän et luovuttaja ole, eikö niin? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari päivää sitten olisin vastannut sulle, että mähän luovutan koska en jaksa enää tätä taistelua for nothing. Kyllä edelleenkin kirpaisee ja pahasti ajatus siitä, etten pääse läpi, koska silloin tää syksyn loppukiri tuntuu ihan saakelin turhalta :/

      Kiitos Pinja! <3

      Poista
  8. Mietin samaa kuin Pinja, uusia kertoja tulee taatusti, vai onko tämä vihoviimeinen kerta? Tiedän ja tunnistan pelon, myös itsellä on tapa psyykata itseäni enemmän "epäonnistumiseen", ja vakuuttelen sekä itselle että toisille, ettei asia ole niin tärkeä. Edelliskesänä yllätin jopa itseni, kun uskalsin myöntää haluavani yliopistoon. Ehkä eka kerta, kun uskalsin sanoa tavoitteen ääneen, vaikka tulos oli epävarma, eli oppia ikä kaikki (ainakin joskus) ☺

    Keskitythän kaikista eniten omaan toipumiseen, vaikka auttamishalua onkin. Se on hyvää harjoitusta myös tulevaan (koska jos todella haluat, ennemmin tai myöhemmin tuo kokemusasiantuntijuus sinua kutsuu). Sitä mietin, mitä se käytännössä sitten olisi? Ja ihan uteliaisuudesta kysyn myös, saako siitä jotain korvausta tms? Itselle siis melko vieras aihe.

    Noi kommentit 😠😈 Kenenkään ei kuuluisi tuollaista kokea, mutta koska niitä tulee, muistathan, että kateuskin ansaitaan. Ja sitä, jos jostain tuollainen kertoo.

    Ihana kuitenkin nähdä ja lukea, mitä tuo pari kuukautta on elämääsi tuonut!
    😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, onhan ensi syksy taas, mutta se on vasta ens syksynä. Vuoden päästä. Ja siinä on vuosi aikaa romahtaa, koska ei ole mitään mikä pitäisi pinnalla. Joo joo, tiedän sun vastauksen tähän ja tiedän myös sen vastauksen, jonka sä haluaisit kuulla mutta nyt haluan vaan saakelin taidokkaasti velloa siellä itsesäälissä... :D

      Käytännössä KAS toimii ammattilaisten rinnalla eri tapahtumissa, voi toimia apuvetäjänä ryhmissä, toimii tulkkina potilaan ja ammattilaisten välillä, ja toimii ihan vaan ns. kuuntelevana korvana tai vaikka korttipeliseurana. Eli aika laaja-alaisesti ja siinä mielessä näkyvästi, että tää ei ole mitään salaista toimintaa, vaan omaa tarinaa kerrotaan julkisesti. Vähän yksilöstä ja omasta halusta riippuen tehdään pitkälti puhetyötä (esiintymisiä jne).
      KAS:lle maksetaan kyllä korvausta noista tilaisuuksista ja kokemusasiantuntijuuden "käytöstä", mutta en tiedä mitään tarkempia määriä. kokemusasiantuntijat.fi -sivustolta taitanee löytyä jotain osviittaa siitä :)

      Haha, todellakin olen tehnyt oikeita asioita, koska joku ei vaan millään pysty käsittelemään toisen edistymistä! :D

      Poista
  9. Voi Dooraa :'D Raukka ei ymmärrä, että ajattelet vaan hänen parastaan :D Hienosti osaat improta myös klassiseen, vaikka siinä ei niin selkeää rytmiä kun mainitsemassasi pop-musiikissa! Mie oon niin kova laskemaan kahdeksaan, että tuottaa suuria vaikeuksia, jos biisissä ei ole selkeää ja toistuvaa tahtia..

    Edelliselle kommentoijalle positiivinen: Tätä blogia lukiessa muistan törmänneeni sun kommentteihin useamminkin, ja muistelisin että olet kova tsemppaamaan :) Sinusta saa iloisen vaikutelman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doora on vasta viime vuonna oppinut sietämään mantteleita mutta ilmeisesti tuo toppis ylitti jopa sen sietokyvyn! :'D No en ihmettele, eihän tuo nyt ihan Chanelia ole.. ;)

      Mun musiikkitaustasta on se hyöty, että mulla on tarkka rytmitaju ja absoluuttinen sävelkorva, joten mulle ei tuota ongelmia musiikki, jossa ei ole tarkkaa rytmiä. Toki se voi olla aavistuksen haastavampaa kuin selkeäiskuinen pop-musiikki mutta toisaalta oma vapaus on silloin suurempi :)

      Poista
    2. MIten absoluuttinen sävelkorva ja tanssi liittyy toisiinsa?? En ihan nyt ymmärrä.. vai onko mennyt termit sekaisin? :)

      Poista
    3. Absoluuttinen sävelkorva liittuu musiikkiin ja musiikki tanssiin, joten siten se liittyy. Lisäksi mainitsin sen ihan siitä syystä kuin rytmitajun, eli tarkentamaan asiaa.

      Poista
    4. Mietin vain ,mitä sillä tiedolla tekee tanssissa, jonka absoluuttinen sävelkorva antaa? Ja onko sulla oikeasti absoluuttinen sävelkorva? Aika harvinaista, toki sulla on ilmeisesti geneettistä taustaa asiaan.

      Itsekkin musiikin teoriaa monta vuotta lukeneena vain jäi häiritsemään asia...

      Poista
    5. En nyt oikein ymmärrä miksi tää häiritsee sua niin kovin. Jos sä todella olet musiikkia opiskellut niin sä kyllä tiedät nämä asiat.

      Ja kyllä, mulla on absoluuttinen sävelkorva ja mulla on vahva musiikkitausta Olen 7 kk ikäisestä lähtien soittanut viulua, pianoa ja laulanut. Aika mielenkiintoista ja surullista huomata se, että miten lähdetään mitätöimään toisen kokemusmaailmaa perustuen joihinkin faktoihin, ja se on äärimmäisen epämiellyttävää.

      Poista
    6. Kyllä mullakin rytmitaju pitäisi olla kohdillaan, kun on soittanut reilu 10v harmonikkaa, laulanut kuorossa toisen mokoman ja vielä harrastanut tanssillista voimistelua nuoruudessa useamman vuoden :) Enemmän kyse korvien välissä olevista asioista. Pysyn kyllä kärryillä vähän oudommissakin rytmeissä, mutta en nauti siitä samalla tavalla. Kun on aloittanut soittamaan valssia ja tanssimaan poppia, niin hyppivät rytmit jotka ei ole ennustettavissa ekalla kuuntelukerralla häiritsee hirveesti korvaa. Tottumiskysymys. Pitäisi vaan yrittää ahkerasti mennä sinne epämukavuusalueelle ;)

      Poista
    7. Ymmärrän täysin!
      Mutta ei muuta kuin opettelemaan ja pois siltä mukavuusalueelta :) Ihminen on varsin oppiva otus ja aivot luo uusia yhteyksiä neuroneiden välille, joten kaikki (tai ainakin lähes kaikki) on mahdollista oppia! ;)

      Poista
  10. Eiks sul yhtään hävetä ? For real !? Oot lihonu noin massiivisesti muutamassa kuukaudessa. Joo ehk sul oli Tota painon nosto tarvetta Sillon mut oikeest ei oo terveellistä nostaa painoo noin nopeasti noin paljon! Vai oliks Sulla tavoite toi ylipaino. Eks sä näe kun mustan ja valkean ? Alipaino/ylipaino ? Olisit pysyn siinä välis keskel. Onneks sä saat taas painon kuriin pian tai no meinaaks mässätä suklaat ja leivoksii ynnä muuta paskaa suust alas? Et tod olis Noin lihava jos olisit syöny normaalisti ! Eik sul olis halutaan ees syödä tuota paskaa mitä oot syöny...olet mitä syöt eli suklaata ja leivoksii. Aamupalal jälkkärii �� ei vittu. Sä et tuu koskaan teeveeks...koht sä itekki hoksaat et hitto mitä on tullut tehtyy

    Olisit syöny normi terveellist foodii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneks en teeveeks haluiskaan tulla! :'D
      Voi sinua rassukkaa kun tautaa olla paha olo. Milloin sä reppana tajuat sen, että turhaan sä sitä päätäs mulle revit, koska mä saan suat vain äärettömän makeat naurut! :D Sen sijaan että sä yrität äärettömän huonolla menestymsellä ja vielä lapsellisemmin loukata mua, niin sä vaan vahvistat mun uskoa omaan toipumiseeni ja ennen kaikkea mun itsekunnioitus kasvaa kerta kerralta. Eikö sun olis jo korkea aika keksiä jotain muuta viihdettä ja mennä vaikka pyytämään apua, koska bitch sä oot helvetin mutkalla! Mutta toisaalta, minkäs sä sille vout, että mun awesomeness on vaan sulle aivan
      liikaa, pakko tuntea sääliä sua kohtaan :) Ja oih kuule, mielelläni mä olen mitä syön, koska mä syön vain oarasta!

      Poista
  11. Ihmisillä on kummallisia ajatuksia siitä, mikä on ylipainoisen näköistä ja mikä hoikkaa terveellistä ihmiskehoa... Heidi nimittäin on ehdottomasti tuota jälkimmäistä. Onneksi Heidillä on meitä fiksuja, tukevia lukijoitakin! Pitäisiköhän neiti Anonyymin lopettaa tämän blogin lukeminen tai hankkia vaikka se itsetunto jolla kirjoittaa näitä paskakommenttejaan edes omalla naamalla. Hyi hitto että me nauretaan sulle, Anonyymi :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää tuolla anolla olevan kova itsetuhomeininki päällä, koska se ei vaan pysty olemaan seuraamatta mua :D Olen kuullut näin, että "if you don't like me & still watch everything I do, bitch you're a fan!"
      Antaa anon yrittää inistä, ei se tavoitteeseensa kuitenkaan pääse :)

      Poista
  12. Oon aivan shokissa ton anonyymin mielenvikaisuudesta ja tavallaan samanaikaisesti onnellinen siitä, että omat mielenterveysongelmat ei ainakaan muuten kuin välillisesti satuta muita?

    Näytät perkeleen hyvältä ja luulen, että suurin osa kanssaeläjistä vastaanottaisi sulta mielellään ruokavaliovinkkejä samanlaisen kropan saavuttamiseen. On se jännä kun toipumisen kylkiäisenä saa kaiken muun positiivisen lisäksi kivan vartalon? Elämä yllättää joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole aika ihmeellistä ja ennen kaikkea sairasta käytöstä! Kukaan terve ja edes puoliksi tasapainoinen ihminen ei tuollaista tee. Mutta nuo kommentit kertoo just tuosta anosta itsestään.

      Voi kiitos ihan mielettömästi! Vaikka ulkonäkökeskeisyydestä on hyvä päästä pois niin silti body positive-kommentit tuntuu niin hyvältä koska sitä on vielä aika epävarma omasta kropastaan :)
      Ja kuule, 3000 kaloria ja lepo ovat auttaneet tähän, ja ennen kaikkea oon syönyt todella rajoittamattomasti hiilareita ja rasvoja. Mulla on onnekseni sellainen kroppa, joka kasvattaa lihasta varsin helposti :)
      Joten ei muuta kuin ruokaa ja just sitä ruokaa mitä mieli tekee, niin myös mieli alkaa kohentua, kehonkuva normalisoitua ja tällä tavoin myös kroppa näyttää paremmalta ;)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta