1. marraskuuta 2016

Change is inevitable


Moikka kaikille, ja hyvää alkanutta marraskuuta!
Ajattelin tulla vähän kertomaan kuulumisia ja samalla MinnieMaudin noudattamisesta silloin kun on saavutettu oma biologinen normaalipaino. Tämä aihe on ollut aika kysytty niin täällä blogissa kuin mun recovery-instassa.


Olen siis saanut paljon kysymyksiä, että milloin voi lopettaa MM:n noudattamisen ja milloin pitää laskea ruokien määriä. Vastaus tähän on simppeli: ruokien määrää ei lasketa vaan pikkuhiljaa siirrytään kuuntelemaan omia nälkä- ja kylläisyyssignaaleja ja syömään niiden mukaan. Missään vaiheessa ei siis tulla pudottamaan ruokien määrää.
Toipumisen alussa eikä vielä puolivaiheessakaan voi luottaa ja kuunnella nälkäsignaaleja, koska ne ovat sh:n takia aika metsässä. Kun on syönyt liian vähän niin jo vatsalaukku on kutistunut niin paljon, että nälkäsignaalit johtaisivat syömään aivan liian vähän ja näin ollen ylläpitämään nälkiintymistilaa. Keho on muutenkin melkoisessa hätätilassa ja ruokien lisääminen saa sen entistä enemmän ymmälleen. Voi olla hirveä nälkä ja sitten taas ei tee yhtään mieli ruokaa, joten näihin signaaleihin ei voi luottaa; jos ei ole nälkä niin on syötävä sitten kellon mukaan vähintään minimien mukaan, ja kun on nälkä niin ei ole mitään syytä olla syömättä yli minimien. Minimit ovat kuitenkin vain minimit!

Toinen juttu on biologiseen normaalipainoon pääsy: mitäs sitten?
Ensinnäkin, biologiseen normaalipainoon pääseminen ei tarkoita sitä, että toipumisprosessi on ohi!
Painon nostaminen on aina toipumisessa se helpoin ja nopein prosessi, ja vaikka päästään siihen setpointiin niin erittäin suurella todennäköisyydellä sinulla on yhä nesteturvotusta, painoa on enemmän keskivartalossa eikä paino ole siis jakautunut. Lisäksi noin joka toinen overshoottaa, eli paino nousee muutamilla kiloilla yli setpointin, ja mikäli tässä vaiheessa kuuntelee nälkäsignaaleja ja ne sattuvatkin ohjaamaan sinut syömään liian vähän, niin keho tulkitsee uuden nälkiintymiskauden tulleen ja se julistaa hätätilan ja keskittää jälleen resurssit välttämättömien elinten ylläpitoon, kerää lisää turvotusta ja rasvaa keskivartaloon, koska se on kehon keino suojata sisäelimiä. Lisäksi jos yrität päästä eroon keskivartalon rasvavarastosta liikunnalla, niin sama efekti tapahtuu: triage.
Eli se mitä sinun pitää tässä vaiheessa tehdä on olla säikähtämättä. Tiedän miten ahdistavaa trunk adipose (eli tämä keskivartalorasva, tai viskeraalinen rasva) oikeasti voi olla ja miten houkutus ruoan vähentämiseen ja treeniin on saakelin kova, mutta siihen ei saa sortua! Jatka minimien mukaan syömistä kunnes olet todella biologisessa normaalipainossa ja ollut siinä jo pidemmän aikaa, sinulla ei ole enää mitään nälkiintymisen oireita (hiusten lähtö, väsymys, palelu, hauraat kynnet, ruoka-ajatuksia, ahdistusta, masennusta jne jne) ja hormonitoiminta pelaa ja on pelannut jo pidemmän aikaa. Tämä "pidemmän aikaa" on toki suhteellinen käsite, mutta yleensä se sijoittuu jonnekin 6-18 kuukauden välille.

piparkakku-tuorepuuroa, tämä oli jotain NIIIN hyvää!
Toipumisessa on eri vaiheita ja fyysinen toipuminen menee niiden mukaan. Ensin iskee turvotus, koska ruoansulatus on hidas eikä toimi ja paino nousee nopeasti lyhyessä ajassa. Sitten iskee nesteturvotus, ja tämä on aika yksilöllistä. Voi olla vaikeaa erottaa onko kyseessä nesteturvotusta vai onko kyseessä vain ruoansulatukseen liittyvää turvotusta, mutta nesteturvotus näkyy yleensä koko kropassa. Nilkkoihin voi jäädä sukista sellaiset rannut, sormet voivat olla jäykät, kasvot voivat olla huomattavan turvonneet, iho on sellainen hölskyvä ja usein hyvinkin arka.
Turvotuksen jälkeen/aikaan alkaa keho kerätä viskeraalista rasvaa seuraavan nälkäkauden varalta, koska se ei luota sinuun. Paino voi olla aika epätasaisesti jakautunut ja voit kärsiä edelleen lihasten surkastuneisuudesta, koska keho ei uskalla jakaa sitä ruokaa lihasten kasvattamiseen. Ja lihas siis kasvaa ruoalla ja levolla, eli missään nimessä et saa tässä yrittää treenillä "kasvattaa" surkastunutta ja rikkinäistä lihaskudosta, koska se on sama asia kuin juoksisit murtuneella jalalla: aiheutat vain lisää vahinkoa!
Ihan viimeisenä tapahtuu se, että keho alkaa käyttämään sitä rasvaa polttoaineenaan ja paino alkaa jakautumaan ja mahdollisesti overshootannut paino palaa itsestään setpointiin. Tämä tapahtuu viimeisenä siksi, koska siellä on iso määrä vaurioita korjattavana ja keho on hätätilassa todella pitkään nälkiintymisen jäljiltä.

Tätä prosessia voi nopeuttaa syömällä ja lepäämällä. Mitä enemmän syöt ja lepäät niin sitä paremmat mahdollisuudet annat kehollesi toipua. Eli enemmän ruokaa ja lepoa ei tarkoita nopeampaa lihomista, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sun toipuminen etenee.
Kaikkein pahinta on se, ettet pysy systemaattisena vaan välillä syöt hetken aikaa minimien mukaan ja välillä pudotat ruokien määrää alle minimien, ja mikäli tähän vielä yhdistetään liikunta, niin keho ei vaan uskalla luottaa sinuun eikä se pysty käyttämään sitä ravintoa olennaisiin asioihin, kuten esimerkiksi aineenvaihdunnan normalisointiin.
Mietipä asiaa vaikka siltä kannalta, että jäät yhtäkkiä työttömäksi ja kaikki tulonlähteet katkeavat ja joudut sinnittelemään kahdellasadalla kuukaudessa. Joudut priorisoimaan, että mihin oikein laitat rahasi: vuokra, makaronipussi ja vesilasku. Et pysty ostamaan edes tuorekurkkua, koska se voi maksaa jopa 50 senttiä yli budjetin, ja silloin se tarkoittaa kahta makaronipussia! Olet tehnyt tarkan suunnitelman Excelillä miten käytät rahasi, ja se tosiaan on vain välttämätön.
Mutta kun sitten saatkin uuden työpaikan, Kelalta vaikka puolen vuoden takautuvat tuet ja vielä kaverin lainanmaksu päälle, niin nyt pystyt maksamaan kaikki velat, pystyt ostamaan uudet tavarat rikkinäisten tilalle, ja pystyt ostamaan ruokaa. Kun uuden työpaikan ansiosta tiedät tarkalleen milloin ja miten paljon rahaa saat, pystyt käymään chai lattella kahvilassa ja leffassa; sinun ei tarvitse enää keskittyä pelkästään välttämättömyyksiin vaan voit ostaa jopa uuden sukkaparin!
Just näin se menee kehollakin. Kalorit on kehon rahaa.

Eli lyhyt summa summarum.
Kun olet omassa setpointissasi, kroppa toimii moitteetta, ei ole mitään nälkiintymisen oireita ja hormonitoiminta on jo säännöllinen, niin silloin voit ruveta kuuntelemaan nälkäsignaaleja. Eli missään vaiheessa ei tule tilannetta, jolloin pitää laskea ruokien määrää, ei! Vähän yksilöstä riippuen MM:n noudattaneiden nälkäsignaalit ohjaavat aika pitkälti syömään minimien määrän; mikäli on kovin aktiivinen niin silloin luonnollisesti keho ohjaa syömään enemmän, ja jos taas tekee paljon istumatyötä tai on muuten vähemmän aktiivinen, niin keho taas ohjaa syömään vähemmän.


Olen itse huomannut pienen eron jaksamisessa nyt kun olen sillä hyvinvontipainoalueella. Olen aktiivisempi, tarvitsen vähemmän yöunta ja myös nälkäsignaalit toimivat aika hyvin, kiitos kaikkien niiden hiilihydraattien ja rasvojen syönnin! :D Olen saanut lihakseni takaisin ilman pisaraakaan treeniä, joskaan paino ei ole vielä täysin jakautunut. Pelkään, että entä jos mun kroppa jääkin tällaiseksi, että keskivartalossa on kaikki se massa? Mutta pitää taas muistaa faktat: olen noudattanut MM:a vasta alle kaksi kuukautta, mikä on lyhyt aika ja kehossa on edelleen nesteturvotusta. On se turvotus ruvennut aavistuksen verran laskemaan mutta edelleen ei olla vasta kuin puolivälissä.
Mutta mikä ehkä jännintä, niin liikkumisen halu on tullut takaisin ja puhun nyt mun omasta liikkumisen halusta, ei sh:n. Yhtenä päivänä kokeilin kävelyllä muutamaa juoksupätkää ja vaikka kuinka olisi tehnyt mieli vain antaa mennä, niin jalka ei edelleenkään juuri kestänyt :/ Lihasjumit ovat iskeneet kunnolla päälle, ja etenkin pohkeet ovat mulla koko ajan ihan jumissa ja siellä on nyrkin kokoisia pahkuroita. Tajusin, että mun pohkeet ovat koko ajan on-asennossa, koska flexaan ja ojentelen jalkoja koko ajan, kuljen relevessä ja teen releveitä vähän väliä, jännitän ja relaan lihaksia ja käytän korkoja. Eli ei siis mikään ihme miksi ne ovat aina niin solmussa :D
Kehonkuvakriisit ovat olleet jokapäiväisiä ja viimeksi tänään järkytyin oman naamani koosta: milloin siitä on tullut noin järkyttävän iso ja leveä ja turvonnut? Ihan järkyttävää (tuomitsevuutta)! Aamuista on tullut taas niin työläitä, koska mikään vaate ei näytä hyvältä (tuomitsevuutta) ja näytän vain entistä rumemmalta (lisää tuomitsevuutta). Joka kerta kun menen peilin eteen yritän pysyä niin neutraalina kuin mahdollista, mutta altistaminen ei tässä toimi koska en pysty ottamaan sitä tunnehyökyä täysillä vastaan vaan päädyn poistumaan tilanteesta. Tokihan huomiota voisi siirtää muualle mutta silloin kyse ei ole täydestä altistamisesta, koska huomio ei pysy tilanteessa eikä saa sitä täyttä kokemusta. Tämä on mulle levon ohella kaikkein vaikein asia.

Muuten jos tuota läskiahdistusta ei oteta kuvioon, niin psyykkisesti on tapahtunut aika ihmeitä. Mä en juurikaan enää triggeröidy vaan jos näen jonkun todella sairaan ihmisen kuvan niin mä tunnen sääliä. Sääliä siksi, että se ihminen on niin hukassa ja solmussa itsensä ja sairauden kanssa, ja tiedän miten paha olla sillä on. Tiedän miten helvetin pitkä matka sillä on edessä, ja samalla olen niin kiitollinen siitä, etten mä ole enää siinä tilanteessa. Mulla ei enää ole juurikaan pelkoruokia ja pystyn jo syömään enemmän tietoisesti, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut! Tykkään edelleen katsoa Netflixiä tai lukea kirjaa syödessä mutta en siksi, etten kestä sitä tilannetta vaan siksi, että se syöminen on itse asiassa jo tylsää.. :'D Olen saanut pientä intoa kokkaamiseen ja nykyisin pasta on mun lempiruokaa - ja pasta oli mun pelkoruokalistan kärjessä vielä hetki sitten!
Mutta silti suurin on se, että mä olen nyt kiitollinen siitä miten nopeasti mun keho on lähtenyt toipumaan! Ensin mä takerruin siihen, syytin itseäni ja mitätöin itseäni (en ole koskaan ollut tarpeeksi sairas, koska toivun näin äkkiä), mutta nyt kun kokemusasiantuntijan koulutuksen hakupaperit pitää jättää ensi viikolla, niin tää toipuminen ja mun keho on mahdollistanut niiden papereiden jättämisen! Miksi mä yrittäisin enää sabotoida itseltäni omat unelmani? Miksi mä enää yrittäisin toistaa samoja vanhoja toimimattomia toimintamalleja?
Entä miksi sinä teet niin? Koska se on opittua, ja koska se on turvallista? Turvallista se ei ole sitten piirun vertaa ja aina pystyy oppimaan uutta.

#riemunaama
Yhteen asiaan haluan vielä puuttua nyt kun olen päässyt parantumispaasauksessani vauhtiin :D
Olen kohdannut todella monien väitteeseen siitä, että he eivät ole tarpeeksi vahvoja voidakseen noudattaa MinnieMaudia. Toinen samaa kategoriaa on se, että pää ei sitä kestä. Saanen siis sanoa, että nämä molemmat ovat sh:n suoltamia tekosyitä!
Toipumisessa ei voi välttyä peloilta ja ahdistukselta, ja mikäli sä säikähdät niitä rajusti ja rupeat elämään niiden mukaan, niin kynnys tehdä muutoksia kasvaa etkä sä etene. Syömishäiriö on valheellista, kaikki mitä se suoltaa on valetta, kaikki sen turvallisuuden tunteet ovat valetta! Syömishäiriö tappaa, ja sen ainoa tavoite on saada sut hengiltä!
Haluatko sä kuolla? Kyllä, mä ainakin halusin. Laitoin itseni tilanteisiin, joissa olisin voinut kuolla; yritin päätyä autojen yliajamaksi ja juoksin kilpajuoksua kuoleman kanssa, koska en nähnyt minkään valtakunnan toivoa. Mutta mä pääsin sieltä ylös. Kampesin itseni rautakangella ylös ja siirryin pitävämmille jäille.
Voisin verrata toipumista heikoilla jäillä kävelyksi. Sä tiedät, että kaikkein pettävin jää on rannalla ja virtauskohdissa, ja vaikka sun tavoite on päästä kuivana ja ehjin nahoin vastarannalle niin silti sä etsit nämä heikot jäät ja kokeilet pysytkö pinnalla. Tai vaihtoehtoisesti sä tiedät ne suvantokohdat, katsot tarkkaan askeleet rannalla, kierrät ne pettävältä näyttävät kohdat ja pääset vahvalle, kantavalle jäälle, jossa sä sitten pysyt.
Eli sä joko toimit pelkojesi mukaan ja pääset hengestäsi, tai sä kohtaat ne pelot ja pääset vastarannalle lämpimään saunaan.
Ja mitä siihen vahvuuteen tulee, niin mikä ensinnäkin saa sut ajattelemaan niin, että MinnieMaud on tehty vain harvinaisen vahvoille ihmisille? Ruoan määräkö? Jos sulla on kahdentonnin atsi, niin saat todella pienillä muutoksilla ja lisäyksillä minimit täyteen: täysrasvaiset tuotteet kehiin, öljyä ruokaan, erilaisia pähkinävoita ja -levitteitä. Kymmenen cashewpähkinää vastaa sataa kaloria, ja ruokalusikallinen maapähkinävoita suunnilleen saman verran. Mikäli on oma budejetti tiukka, niin hyödynnä tarjouksia ja etenkin kauppojen omia brändejä (oikeasti, Pirkan oma maapähkinävoi on kaikkein parasta!!), suunnittele.
Kuten mä aina sanon, niin alku on vaikein. Sun pitää päästä yli sen pettävän rannan mutta sen jälkeen helpottaa. Toki jossakin kohtaa voi päästä vettä jään päälle ja jalka hitusen kastua, mutta se jää on jo sen verran kantavaa ettet sä huku.
Se voima ja energia tulee sitä mukaa kun sun toipuminen edistyy; ruoka tuo sitä voimaa ja energiaa, ja syömisen kautta se psyyke alkaa pysyä mukana.
Ainoa keino ulos on toimia aina syömishäiriön ääntä vastaan!!

 
Mutta näin loppuun jokunen sana tanssista.
Tämän päivän balettitunti oli peruttu, joten onnistuin jo eilen saamaan tälle päivää peilisalivuoron. Olen ollut vähän ihmeissäni siitä, että mun developpéet ovat nousseet jo mun tasolla korkealle, piruetit onnistuvat 51% ajasta (se on jo paljon :D) ja tasapaino alkaa löytyä. Ja huomautuksen sananen, niin en todellakaan ole treenannut yhtäkään mainituista asioista, vaan se treeni on ollut haarukan viemistä suuhun. Mulle on tullut mieleen ihan uudenlaisia liikesarjoja, joskin mun ns. moderni tanssirepertuaari tarvitsee rutkasti koutsaamista. Kiitos Ronjalle jo etukäteen, koska hän on lupautunut opettamaan mulle vähän showjazzin saloja :D
Tänään sain jonkinlaisen ihme idean tehdä fonduja kärjillä tangossa ja tuumasin vain sarjan päätyttyä ihan hiestä märkänä, että kärkitreeni ja etenkin fondujen tekeminen kärjillä käy jo itsetuhosta :D
Olen huomannut, että myös mun nilkat ovat vahvemmat ja tämä on aiheuttanut todella ihmetystä: miten se on mahdollista ilman minkään valtakunnan nilkka- tai kärkkäritreeniä?! Myös notkeus on löytynyt aika kivuttomasti. Eli kaiken kaikkiaan positiivisia muutoksia ilman mitään vaivannäköä, kyllä se mulle passaa ;)

Loppuun video, sori nyt vaan! #sorrynotsorry
Löysin tämän Beyoncén biisin eilen ja ihastuin siihen heti. Lyriikat ovat vahvat, samoin melodia ja Beyoncen laulu, ja koko biisi vain kutsui tanssimaan ja päästämään kaikki ajatukset ja tunteet ulos. Tiedän, että liikekieli aikalailla toistaa itseään ja hirmuisesti yritän aina miettiä uusia liikkeitä. Etsin videoita ja opettelen niitä, mutta jotenkin mulle iskee blackout kun pitää siirtyä tekoihin. En ole juurikaan saanut opetusta modernissa tanssissa; jonkin aikaa kävin showjazzissa, ja mitän nyt tanssileirillä oli modernia, mutta siinä ne. Joten Ronja, my hopes are high! ;)

Biisin (ja impron) nimi on I was here, and here it is.



Hyvää uutta viikkoa ja marraskuun alkua kaikille! :)

15 kommenttia:

  1. "Turvallista se ei ole sitten piirun vertaa ja aina pystyy oppimaan uutta." << Tämä lause oli niin osuva ja niiiiin totta!! Hyvä Heidi, olet mahtava! <3

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa lukea täältä, että olet paremmassa kunnossa. Olet todella kaunis nuori nainen ja tanssit kauniisti ja sydämellä. Ihanaa loppusyksyä sinulle! -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos mielettömästi ihanista sanoista, ja mahtavaa loppusyksyä ja alkutalvea sinullekin! <3

      Poista
  3. Ihanaa, että kirjoitat rehellisesti siitä, mitä tapahtuu kun maaginen normaalipaino on saavutettu. Itsestäni tuntuu, että tämä on se riskialttein vaihe, kun uuten vartaloon täytyy vähitellen totutella. Erilaiset kysymykset pyörivät mielessä. Olenko lihava, vaikka vanhat vaatteet eivät mahdu päälle? Mitä muut ajattelevat siitä, kun paino on normalisoitunut? Voinko hyväksyä itseni tämän kokoisena?

    Mä olen saanut kuulla ravitsemusterapeutilta varovaisesti sanottuna, kuinka voisin maltillisesti vähennellä kaloreita noin 200-400, mikäli paino jatkaa nousuaan. Jotenkin vierastan kommenttia, sillä helposti vähennykset lähtevät käsistä ja se vähennys vastaa jo yli 1000 kcal... Nytkö mä sitten olen lihava, mikäli noudatan nälkäsingnaaleita?

    Olen samaa mieltä, ettei päivittäistä energiansaantia pidä alkaa vähentämään, vaan pitää kunnella kroppaa. Huomaan omalla kohdallani, että "vähemmän" ruokaa riittää, mitä pahimmassa painonnosto vaiheessa tarvitsin.

    Huikeaa, että kirjoitat keskivartaloon kohdistuvasta rasvasta, sillä se jos mikä, kannustaa entisiin "hyviin" tapoihin palaamista... :/

    Muista Heidi, että älä anna periksi, vaikka peilikuva välillä vaivaa mieltä. Pää seuraa varmasti perässä, eikä syömishäiriö saa sanella sitä, hyväksyykö omaa ulkonäköään. Vähitellen siis "peiliharjoituksia" tekemään. :)

    Lempeää marraskuuta! <3

    Ps. Pääsitkö nautiskelemaan suolaisista piirakoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehkä se riskialttein vaihe, joskin itselleni se oli silloin kun pösähti viiden kilon nesteturvotus päälle parissa päivässä. Kyllä sai käydä vääntöä tunnemielen ja järkimielen kanssa monta kertaa päivässä mutta ne on vain niitä vaiheita, joista pitää selvitä. Tiedostaa missä voidaan mennä metsään ja sitten laittaa ne merkille ja toimia tavoitteen mukaisesti. Eli tässä tilanteessa jatkaa syömistä ja lepoa, koska sillä tavalla keho pääsee toipumaan täysin.

      Heitä ne vanhat vaatteet roskiin, koska ne oikeasti tuottaa pelkästään ahdinkoa. Itselläni niihin assosioituu vielä monia muistoja ja tunnetiloja, jotka ahdistavat vähintään yhtä paljon kuin vaatteiden sopimattomuus. Joten heitä ne menemään ja osta uusia vaatteita sitten kun olet normaalipainossasi :)
      Mä mietin kans, että mitä muut ajattelee kun olen saanut lisää painoa, mutta muut ovat yleensä vain vilpittömän helpottuneita ja hyvillään.

      Ja voi ei, taas sarjassamme idiootit ammattilaiset...! Tuo raten maininta sai mut oikeasti ulvomaan ääneen, sillä miten tuollainen neuvo voidaan antaa syömishäiriöiselle?! Uskomatonta!!!
      Nälkäsignaalien olemassaolo pitää sut elossa, ei se siis tarkoita lihavaa. Eihän sun silmäripsien olemassaolo tarkoita, että sulla on turkki etkä tarvitse vaatteita, vai mitä. Nälkäsignaalien noudattaminen pitää sut sun hyvinvointipainossa ja elinvoimaisena, enkä millään pysty yhdistämään näitä kahta asiaa samaksi lihavan kanssa. Nälkäsignaalien noudattaminen ei tee lihavaksi, eikä tee tarpeeksi syöminenkään.

      Äääh, mä inhoan niitä peiliharjoituksia mutta jos en tee niitä itse, niin sitten ne tehdään terapiassa psykan läsnäollessa. Eli ehkä mä taidan tehdä sen sit itse.. :D Välillä se onnistuu mutta välillä jo lähtökohdat on niin paskat (toisin sanoen liian suuri ahdinkotilanne), ettei onnistu mitenkään. Tiedän myös sen, että mun pää ei ole täysin pysynyt mukana vauhdissa mutta onneksi sitä voi treenata :)

      En ole vielä suolaisia piirakoita syönyt, mutta ajattelin kyllä josko leipoisin viikonloppuna jotain :D

      Poista
  4. Mahtavaa tekstiä jälleen kerran! Alussa olin hyvin epäluuloinen minniemaudia kohtaan, mutta päivä päivältä uskon siihen entistä enemmän.

    Syötkö muuten yleensä suunnilleen miten monen tunnin välein? Itse syön n.3 tunnin välein ja tunnen itseni suureksi possuksi kun tarvitsen ruokaa niin usein! Monet monet tuttuni ja ystäväni syövät paljon harvemmin. Tiedän ettei pitäisi vertailla mutta en voi mitään... Onko oikeasti jotenkin outoa syödä näin usein? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, olen kuullut useamman suusta tuosta epäilystä :D Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä siinä on sua epäilyttänyt niin kovasti?

      Vastauksena kysymykseesi niin nyt syön n. 3-5 tunnin välein vähän päivästä vaihdellen. MM:n alussa söin koko ajan, siis oikeasti söin ihan koko ajan. Mutta just tämän ansiosta se nälkä on helpottanut.
      Ei kannata vertailla omia syömisiä muiden syömisiin etenkään jos se vertailukohde on terve. Painonnostovaihe ja vaurioiden parantaminen on keholle kallis projekti eli se vaatii paljon ruokaa. Joten seuraavan kerran kun saat isesi kiinni vertailemasta niin lopeta. Sano itsellesi, että tälle tulee nyt loppu, tätä ei enää tehdä koska siitä ei ole mitään hyötyä. Vai onko siitä sulle hyötyä? Viekö se sun toipumista eteenpäin, vai tuottaako se vain ahdinkoa ja tuomitsevuutta?
      Joten ei, ei todellakaan ole outoa syödä kolmen tunnin välein, koska jo ihmisen verensokerin säätely vaatii sen kolmen-neljän tunnin välein syömisen.
      Sitä paitsi mitä enemmän toipumisvaiheessa syö niin sitä parempi :)

      Poista
    2. Jep, lopetan nyt tämän vertailun ja syön niin usein kun hyvältä tuntuu. Lisäksi juttelin äitini kanssa ja hän joutuu myös syömään melko usein pieniä annoksia, koska verensokerit tippuvat helposti. Joten jos olen perinyt tämän saman, niin joudun luultavasti aina syömään ihan muutaman tunnin välein. Nälkäähän minulle ei tule, mutta jos ruokailuvälit venyvät alkaa hillitön vapina. Eli eiköhän se ole merkki etten syö liian usein. :) Kiitos.

      Minnie maudissa eniten epäilytti juuri se, että entäs sitten kun ollaan normaalipainossa? Jotenkin ajattelin ilman parempaa tietämystä, että sitähän lihoo valtavasti. Ja juuri se luulo, että biologisessa painossa syömistä pitäisi vähentää. Mietin että miten se onnistuu kun on totuttanut syömään itsensä niin paljon. Ja sitten se että kuinka lihakset voivat kasvaa ilman liikuntaa ja vähällä proteiinilla. Mutta olet kyllä todistanut, että kyllä ne lihaksetkin sieltä vaan kasvaa! Kun olen tutustunut minnie maudiin tarkemmin, olen kyllä tajunnut että ennakkoluuloni olivat väärät. Mutta esimerkiksi ravitsemusterapeuttini ja psykoterapeuttini eivät ole kumpikaan ikinä kuulleetkaan koko minnie maudista! Ja kun kerroin vähän sen periaatteista, niin he olivat aivan kauhuissaan. Sen takia itselläni on hieman huonot lähtökohdat minnien toteuttamiseen kun kukaan ammattiauttajistani ei siihen usko. En saa minkäänlaista tukea.
      Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

      Olisi tosiaan mahtavaa jos vain pääset sinne kokemusasiantuntija koulutukseen! Tulisi tämäkin metodi hieman tutummaksi täällä Suomessa. :)

      Poista
    3. Ääh, ei ne täällä Suomessa tiedä sh:n kunnon hoidon päälle. Vastoin parempaa tietoa nuo "ammattilaiset" voi tehä hiton paljon vahinkoa, etenkin ravitsemusterapeutit.
      MinnieMaud on itse asiassa ainoa tieteelliseen tutkimukseen perustuva hoitometodi, ihan näin by the way. Ja tää mikä Suomessa on vallalla, niin se on kerätty pala sieltä ja pala tuolta, ja tuloksena on toimimaton tilkkutäkki.
      Joten ei kannata aina luottaa noiden ammattilaisten sanoihin, koska heillä on tiedoissa rutkasti puutteita. Läntisessä kulttuurissa ylipaino on iso ongelma, joten syömishäiriöistäkin neuvotaan niin kuin hän olisi ylipainoinen eikä tajuta sitä, että keho toipuu runsaalla ruoalla ja levolla.

      Mielenkiintoista se miten ajatellaan, että rajoittamiskäytös toipuessa (eli liikunta ja liian pieni atsi) olisi jotenkin terveellistä ja hyvää vaikka se on täysin päin vastoin. Täydellinen toipuminen vaatii niiden isojen aseiden esille ottamista, jotta pystytään kalttaamaan kaikki sh:n pelot ja korjaamaan fyysiset vauriot.

      Mitä sä sit sanoit ratelle ja terapeutille näiden kauhistellessa MinnieMaudia? Voisit ohjata heidät katsomaan tuota recovery-blogia läpi, jotta he pystyisivät auttaaan myös sua paremmin :)

      Voih, näkisitpä kuin mulla on jo varpaat solmussa kun niim toivon pääseväni koulutukseen! :D Mutta kuukauden päästä saan tietää, joten toivotaan parasta :)

      Poista
    4. Olen seuraillut Instagramissa Recovery aiheisia tilejä, ja tullut siihen tulokseen, että ulkomailla taitaa olla eri metodit käytössä sh:sta parantumiseen...

      Enemmän näkyy kuvissa niitä "pelkoruokia" sekä rennompaa otetta lautasen sisällössä, jossa totutellaan siihen, että ruokaa ei tarvitse jaoitella sallittuihin ja kielettyihin. Tämä on mielestäni äärettömän tärkeää! :)

      Oma kokemukseni saamaani hoitoon on se, että noudatetaan ateriasuunnitelmaa, jossa kalorit ovat todellisuudessa melko alhaisella tasolla, mikä on vähän kummalista, kun pyritään kuitenkin korjaamaan vaurioita sekä muuttamaan suhdetta itseensä ja ruokaan.

      Ei "vapaa syöminen" ja nälkäsingnaaleihim vastaaminen johda ylipainoon. Lihavuus ja syömishäiriöt, kuten anoreksia ovat kaksi täysin eri asiaa, joten ravitsemusterapiassa nämä kaksi potilasryhmää kaipaavat täysin erilaista ohjausta! Sh on myös siitä kavala, että viaton ja positiivinenkin kommenttikin hoitohenkilökunnalta saattaa vain pahentaa oloa. Saati mitä, ajattelematon lausahdus saattaa saada aikaan...

      Olisikin hyvä, mikäli sh:n hoitoa saataisiin kehitettyä Suomessa, sillä varmasti eri ihmisille sopivat eri metodit. Lisäksi kiinnostaisi kovasti lukea lisää siitä, mihin 1800-2500kcal perustuvat ateriasuunnitelmat sh:n hoidossa perustuvat. Rajoittamiseen? Kontrollointiin? Mutta, missä on se rentous?

      Ps. Näin iltaan tuli vähän kärjistettyä tekstiä, joten älkää ottako liian vakavasti. ;)

      Poista
    5. Sanoin ravitsemusterapeutille ja terapeutilleni että tietääkseni MinnieMaudia käytetään ulkomailla paljonkin, mutta en viitsinyt jatkaa siitä jankkaamista pidempään. Neuvonkin heitä ensi kerralla vilkaisemaan tuota recovery-blogia. Loisto idea!

      Poista
    6. MissDaisy:

      Niin. On kaksi tapaa toipua.
      Voi päästää toipumisvaiheessa itsensä helpolla syömällä max 2000 kcal/vrk ja liikkua, ja joutuu noudattamaan tätä samaa kaavaa pidettyäkseen painonsa kohdillaan.
      Tai vaihtoehtoisesti syö 2500-3000 kcal/vrk, haastaa itseään, lepää ja antaa kehonsa toipua, ja pystyy sitten syömään ihan mitä haluaa eikä tarvitse rajoittaa ruokaansa ja urheilla säilyttääkseen painonsa.

      Sä kirjoitit kommentissasi just ne olennaiset asiat, joten ei tippaakaan lisättävää! :)

      Poista
  5. Resepti tuohon puuroon pliiiis!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oolrait!

      Vajaat 2 dl Alpron kookos-riisijuomaa, 1,5 dl kaurahiutaleita, ruokalusikallinen chia-siemeniä, mustikoita (olisiko ollut desi, tai pari?), reilu 100 gr Arlan piparkakkurahkaa, ja pari-kolme ruokalusikallista maapähkinävoita. Maustoin koko höskän suolalla ja piparkakkumausteella, sekoitin ja laitoin yöksi jääkaappiin.
      Nuo chia-siemenet turpoaa aika paljon, joten koko puuro saa olla enemmän vetistä tässä vaiheessa. Tuon Alpron määrä on vajaat kaksi desiä siksi, että jouduin puolivälissä lisäämään nesteen määrää just noiden chia-siemenien ja puurohiutaleiden turpoamisen takia.

      Ja aamulla kun siihen lisää jotain hedelmiä, pari ruokalusikallista maapähkinävoita ja suklaalevitettä, niin ei voi päivä lähteä enää paremmin käyntiin ;)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta