24. syyskuuta 2016

Recovery, problems, recoveryproblems


Miten niin lyhyt aika voi tuntua samalla niin pitkältä ja niin lyhyeltä ja saada aikaan niin merkittäviä muutoksia, jotka eivät kuitenkaan ole vielä niin merkittäviä?
Edellisestä postauksesta on kulunut vasta muutama päivä, ja vaikka niiden muutaman päivän aikana ei ole tapahtunut juuri mitään, niin siltikin paljon on tapahtunut! Olen kohdannut tiettyjä recovery problemoja ja pieni mieleni on ollut täynnä ajatuksia, melkein yhtä ääriään täynnä kuin vatsani.
Kuten edellisessä postauksessa kerroin siitä harmituksesta miten en viime syksynä juuri kertonut mitään MinnieMaudin käytännön puolista, niin nyt aion korjata sen(kin) virheen.

näyttää sotkuiselta mutta maistuu sitäkin paremmalta: mustikka-kiivikaurapuuroa soijakookosjogulla, raejuustolla, banaanilla, kuivatuilla hedelmillä ja maapähkinävoilla!
Mulla on alun haasteina ollut kolme pääasiallista ongelmaa ja uskon, että samat ongelmat pyörivät useiden kanssataistelijoiden mielessä. Nämä ongelmat ovat turvotus, extreme hunger aka jäätävä jatkuva nälkä, ja kolmantena muuttuvan kehon ja ulkonäön sietäminen. Tähän viimeiseen lukeutuu myös se, miten käsitellä ulkopuolisten kommentit omasta ulkomuodosta. Mutta mennään asia kerrallaan.

Turvotus tapahtuu erityisesti alussa siksi, että keho on joutunut supistamaan ihan kaikesta toiminnasta. Kun keho ei saa tarpeeksi ruokaa - ja etenkin RED-potilailla (restrictive eating disorders; anoreksia, bulimia, ortoreksia) nälkiintymisen aikana - kroppa kohtaa triagen, eli se joutuu tilanteeseen jossa se joutuu ylläpitämään vain tärkeimmät toiminnot. Näitä ovat aivojen, sydämen, keuhkojen ja muiden välttämättömien elintoimintojen ylläpitäminen. Kaikesta muusta supistetaan ja lyödään luukut kiinni. Koska kroppa ei saa tarpeeksi ruokaa, vatsan toiminta hidastuu, suoliston ja myös ruoansulatusentsyymien toiminta hidastuu. Tämän takia monelle kehittyy ns. sekundaarisia intoleransseja ruoka-aineita kohtaan vaikka oikeasti minkäänlaisia ruoka-aineallergioita ei olisi olemassakaan; nämä sekundaariset yliherkkyydet yleensä lakkaavat myöhemmin, kun kropan ravitsemustila on jälleen parempi ja kroppa on jälleen tottunut niihin tehtäviin, jotka ovat sille tarkoitettuja.
Mikä on elimistön reaktio, kun se jälleen saa ruokaa? Se on shokkitilassa. Vatsa, joka on uinunut pitkään, ei tiedä miten käsitellä ruokaa. Ruoansulatus on todella hidas, vatsa turvottaa eikä välttämättä toimi jopa viikkoon, tai vaihtoehtoisesti vatsa ei tiedä miten käsitellä ruokaa ja menee ihan sekaisin. Kivut voivat olla kovia, närästää, oksettaa, röyhtäyttää... you name them. Ja kun vielä pitäisi pystyä syömään lisää, vaikka ruoka kirjaimellisesti painaa kurkunpäätä ja turvonnut vatsa painaa keuhkoja tehden hengittämisen vaikeaksi!
Tässä vaiheessa kaikkein paras on pysyä loitolla paljon kuitua sisältävistä ruoista, koska mitä tapahtuu jos ääriään myöten turvonnut vatsa saa ison annoksen kuitua, sanotaan vaikka parsakaalta ja kokojyvätuotteita? Aivan, se turpoaa lisää.
Lisää kunnolla rasvaa ruokaan, pysy kaukana kokojyvätuotteista ja kuitupitoisista ruoista. Mikäli tiedät tuoreen leivän turvottavan, vältä sitä. Mitä prosessoidumpaa ruokaa sen parempi, koska kroppa ei joudu tekemään niiden kohdalla ylenmääräistä työtä pilkkoakseen sitä ruokaa.
Vältä hiilihapollisia juomia, purukumeja, Questbareja ja muita sokerialkoholeja sisältäviä ruokia (eli siis käytännössä tuotteita, joissa sokerit on korvattu polyoleilla) sekä muutenkin ylenmääräistä proteiinin saantia. Proteiini on kyllä tärkeää saada, mutta parantumisvaiheessa liiasta proteiinista on vain haittaa; ihmiskeho pystyy hyödyntämään vain pienen osan proteiinia, jolloin ylimääräinen rasittaa munuaisia. Sen sijaan hiilihydraatit ja rasvat ovat niitä, joita kroppa tarvitsee kaikkein kipeimmin eikä niitä voi koskaan saada liikaa!
Eli siis maapähkinävoita ja vaaleaa leipää? Kyllä!
Niille, jotka miettivät sitä että lihooko ihminen eri tavalla eri ruoka-aineista, niin ei. 300 kalorin edestä saatu parsakaali tukkii vain vatsan ja aiheuttaa todella epämiellyttävän turvotuksen, kun taas 300 kalorin edestä saatu hedelmätoffee sulaa huomattavasti helpommin aiheuttamatta tukalaa oloa.

Mikä sitten auttaa sietämään turvotusta?
Kärsivällisyys, ja aika ja riittävä syöminen. Olipa turvotus sitten nesteturvotusta tai "pelkkä" vatsan turvotus, niin se on aina pahin alussa ja helpottaa pikkuhiljaa. Nesteiden riittävä nauttiminen auttaa asiaa, joten pidä huoli siitä, että juot riittävästi (mutta ei liikaa!!!) vettä. Lämpöpakkaus vatsalla myös helpottaa oloa jonkin verran, ja rauhallinen kävely myös auttaa suolistoa toimimaan. Pidä huoli siitä, että syöt pitkin päivää energiapitoisia ruokia - pähkinöitä, suklaata, maapähkinävoita, jäätelöä, suolakeksejä suklaalevitteellä... - niin ruoansulatussysteemi muistaa pikkuhiljaa jälleen oman tehtävänsä.

vasen kuva otettu illalla, ja oikea kuva taas aamulla ennen aamupalaa
Extreme hunger - tai jäätävä nälkä, kuten mä olen sen suomentanut :D - on kehon keino saada energiatasapaino takaisin ja korjata vaurioita.
Kuten aiemmin kerroin, RED (tai jos pitää jollain sanalla tuo korvata, niin käytetään radikaalisti sanaa nälkiintyminen) aiheuttaa kroppaan mittavia vaurioita, oli sitten kyse viikoista tai kuukausista, vuosista puhumattakaan. Ainoa keino korjata ne vauriot on ruoka; monivitamiinit ja kalsiumlisät eivät paljon auta asiaa.
Mietitään asiaa taas esimerkin kautta, ja otetaan triage avuksi. Jos olet jäänyt työttömäksi tai sulta muuten vain menee tulonlähde etkä tiedä mistä saat seuraavan kerran rahaa, sä joudut priorisoimaan. Mitkä laskut maksat seuraavan kerran kun saat rahaa? Et takuulla lähde baariin, vaan ennemmin maksat vuokran ja makaronipussin.
Mutta kun sä sitten saat taas säännöllisen tulonlähteen, sä pystyt maksamaan myös muuta: pystyt viimein soittamaan putkimiehen paikalle korjaamaan pienen vaurion vesiputkessa; pystyt viimein ostamaan uuden lampun hajonneen tilalle. Yhtäkkiä huomaat miten paljon sulla on niitä rahareikiä, jotka taas tuntuu nielevän hirveästi rahaa. Mutta koska sä tiedät milloin seuraava palkka tulee, niin sä pystyt maksamaan (tai korjaamaan) näitä rahaa vaativia asioita.

Miltä extreme hunger (EH) tuntuu? Onko se ahmimista?
Se tuntuu siltä, että on nälkä ja pakko syödä vaikka ei ole nälkä, ja ei, se ei ole ahmimista! Et ole kehittämässä ahmimishäiriötä MUTTA mikäli sä kompensoit niitä ruokia, voit äärettömän helposti kehittää bulimian. Tämä on yleensä se vaihe, jolloin anoreksiapotilas "vaihtaa" bulimiaan.
Tyypillisin virhe on lähteä kompensoimaan ja rajoittaa ruokia. Tästä syntyy vain kierre, joka pahentaa itseään. Mä tiedän miten pirun helppoa siihen on lähteä, kun vatsa vaan pingottaa ääriään myöten täynnä ja edessä ammottaa B&J tyhjyyttään ja sh hokee päässä, että hankkiudu eroon siitä jäätelöstä, mä todella tiedän! Mutta mä tiedän myös sen, että se ei vie eteenpäin; päin vastoin, se on massiivinen askel väärään suuntaan.
EH ei mene ohi kuin vain ja ainoastaan syömällä. Luota kroppaasi, se tietää mitä se tekee. Se korjaa niitä syntyneitä vaurioita, ja niitä vaurioita on paljon! On lihasmassan korjausta, luuston korjausta, solujen korjausta ja uudistumista, aineenvaihdunta, ruoansulatus, ruoansulatusentsyymit, hiukset, iho, kynnet, jopa kulmakarvat, ja kaikkien näiden lisäksi kroppa yrittää vielä käsitellä sitä ruokaa JA pitää sut hengissä!
Parantumisessa alkuvaiheen sanotaan olevan vaarallisin, ja mä olen huomannut sen itse. Pitkään mä mitätöin omaa tilannettani - enhän mä ollut edes laiha, enhän mä edes elänyt vähällä ruoalla verrattuna moniin anorektikoihin! - mutta nyt riittävän ruoan myötä on myös mun ajatusmaailma herännyt henkiin ja olen säikähtänyt oman kropan reaktioita. Mä sain flunssan, ja se yhdistettynä refeedingiin on saanut sydämen oireilemaan rajusti. Mä en ole levännyt näin paljon vuoteen enkä syönytkään näin paljon lähes siihen vuoteen, ja rytmihäiriöt ovat jokapäiväisiä. Leposyke on lähes 110, huimaa, pistää rintaan, ja toissapäivänä pelkäsin todella paljon saavani epilepsiakohtauksen kävelyllä, koska olo todella edelsi niitä kohtauksia. Onneksi pääsin kotiin, mutta olo oli todella, todella huono.
Kaikki se aiempi pakkoliikuntamäärä yhdistettynä viime syksyn parantumatta jääneisiin vaurioihin on todella ajanut mut ja kroppaparkani loppuun.

Mutta toivoa on!
Kun EH iskee, syö täysin kompensoimatta mitä tekee mieli, niin yksinkertaista se on. Näin myös autat ruoansulatussysteemiä ja vatsaa tottumaan taas siihen puuhaansa ja turvotus rupeaa hellittämään. Tarkista kuitenkin, että syöt riittävästi jo aamusta alkaen; jos ei aamupala määränä maita, syö pienikokoinen aamupala, josta saat kuitenkin kunnolla energiaa. Jaa välipaloja pitkin päivää ja aterioiden väliin, niin tällä tavalla esim. illalla et ole sudennälkäinen ja sen takia kroppa huuda lisää ruokaa.
Ja mä lupaan, että se nälkä kyllä helpottaa :)


Entäs sitten se muuttuva kroppa ja sen sietäminen, muiden kommenteista puhumattakaan?
Ensinnäkin sen tiedostaminen, että sun kroppa ei ole vihollinen, eikä ole ruokakaan! Sun vihollinen on sh, ja sitä vastaan sun pitää taistella! Mun ongelmat eivät ole koskaan ratkenneet muokkaamalla kroppaani, eivätkä ne tule koskaan ratkeamaan.
Mua on jokseenkin helpotanut se tieto, että sh:n tuottama ulkomuoto (mitä ei edes tapahdu kaikilla, olipa kyse ali- tai ylipainosta) on väliaikainen; en voi elää vaikeasti alipainoisena, koska mä en voi hyvin. Mun optimaalinen paino on biologisesti määräytyvä - ihan kuten vaikka mun pituus ja kengän koko - ja mä voin parhaiten silloin kun olen siinä ja myös yksi mun parantumistavoitteista on päästä siihen.
Jos ja kun iskee se muuttuvan kropan aiheuttama ahdistus, syyllisyys ja häpeä, mä kyseenalaistan että ketä se ahdistaa. Mua? Vai onko sittenkin kyseessä sh? Kukaan ei voi taistella omaa kroppaansa vastaan ikuisesti, sillä tuloksena on joko kropan voitto tai kuolema. Kukaan ei voi elää ikuisesti sh:n suloisessa sokerikuorrutteisessa maailmassa, sillä tuloksena on ennen pitkään kuolema. Kenenkään kroppa ei kestä syömishäiriöiden aiheuttamia vaurioita ikuisuuksiin, sillä ennen pitkään tuloksena on kuolema.
Se, että painon nousu ahdistaa on täysin normaalia. Muuttuvasta ulkomuodosta saatujen kommenttien aiheuttama ahdistus on täysin normaalia. Mutta sen sijaan että alat taistella kroppaasi vastaan ja annat taas pikkusormen sairaudelle, muuta ajatusmallia. Kuinka moni ulkopuolinen saa kuulla paljon kehuja, että miten paljon paremmalta hän näyttää? Ja minkä luulet tällaisen henkilön reaktion olevan: kiitos vai ihmetys ja ajatus, että "näytän nyt paremmalta kuin milloin...? Mitä sä oikein tarkoitat?"
Mä kamppailen itse eniten tämän asian kanssa, muuttuvan kropan ja kommenttien vastaanottamisen kanssa. Mua ahdistaa saada tuijottavia katseita niin kauppareissuilla kuin kävelylenkeillä ja haluan vain saada itseni parempaan kuntoon. Mutta samalla mua ahdistaa se, että enää ei jokainen vastaantulija tuijota mua yhtä kauhun ja säälin sekaisin ilmein kuin vielä viikko sitten. Mutta tämäkin on normaalia.
Ihmisaivot ovat nerokas keksintö - ihan kuten ihmiskroppakin - ja ihminen oppii huijaamallakin. Kun toistaa jotakin riittävän monta kertaa, aivot oppivat sen ja rupeavat pitämään sitä uutena oikeana asiana. Eli siis sen sijaan, että ajattelet aloittavasi laihdutuskuurin saadessasi "näytätpä paljon paremmalta!" -kommentin, sano kiitos ja hymyile. Vaikka et edes uskoisi niin. Tiedosta ajatuksesi ja ota ne vain ajatuksina, etenkin sh:n tuottamat ajatukset.
Ja oikeasti, ne muuttunutta, terveempää ulkomuotoa koskevat kommentit on oikeasti tarkoitettu kehuiksi, joita ei kaikki saa! :)

suolakeksejä suklaa- ja maitolevitteellä? Hell yeah! :D
Mulle iski EH muutama päivä sitten, ja huomaan kyllä niiden päivittäisten yli 4000 kalorin vaikuttaneen ajatusmaailmaan ja yleensäkin aivotoimintaan. Kuten kirjoitin aiemmin, olen nyt todella havahtunut omaan tilanteeseeni, ja väliin nieleskelen itkua ja taas iloa siitä miten sitkeä mun kroppa oikeasti on! Mä olen kohdellut sitä äärettömän rumasti, vaikka se on vain ja ainoastaan yrittänyt pysyä hengissä. Mun kroppa ei ole mun vihollinen, eikä ole ruokakaan. Mun ainoa vihollinen on sh, ja kyllä mä herkuttelen sen hitaalla ja kiduttavalla murhaamisella. Löysin Lidlistä nuo ylläolevassa kuvassa näkyvät purnukat suklaa- ja maitokreemilevitettä, ja taisin katkoa pari sormea sh:lta, kun tuo maitokreemilevitepurnukka on syöty ihan vihoviimeistä pisaraa myöten ;)

Haluan vielä sanoa, että aina on toivoa. Aina on vaihtoehto!
Sh on maanpäällinen helvetti, jolla on korkeampi kuolleisuusluku kuin millään muulla mt-häiriöllä. Kukaan ei ansaitse sellaista helvettiä!
Joten vaikka silloin sairauden syvimmissä syövereissä tuntuu siltä, että tätä se elämä sitten on, mulla ei ole mitään vaihtoehtoa tai toivoa, niin se ei ole totta.
Koska sulla on vaihtoehto, ja sulla on toivoa!

Näihin tunnelmiin hyvää viikonloppua kaikille! :)

28 kommenttia:

  1. osaat niin mielettömän hyvin pukea kaiken sanoiksi. Oot ihan älyttömän fiksu ja musta on ihana ja herättelevää lukea näitä (terveemmän kuulosia) ajatuksia, kokemuksia ja faktoja. Keep going!!
    Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Voi hyvää päivää, miten hyvä teksti!!!!!!!!!!!! Kiitos siitä! Tämä rauhoitti mieltä ja lievensi ahdistusta.

    Sain juuri verikoetulokset, jotka olivat kaikki erinomaisessa kunnossa. Ja mikä olikaan sh:n ensimmäinen ajatus? Ihan sama, vaikka bmi on hieman alipainon puolella, et ole sairas!!! Ei tarvitse korjata aliravitsemusta, koska koetuloksetkin olivat hyvät (vaikka aliravitsemusta on jatkunut vuoden...)!!!!

    Pitää vaan olla kiitollinen, että kroppani on kestänyt.

    -S-

    VastaaPoista
  3. Susta tulee vielä niin hyvä kokemusasiantuntija!! (olikohan tuo edes se sana?? :D)

    Ihana kuulla että sussa on herännyt se taistelija-Heidi joka ei anna sh:n viedä sulta elämää! Oon tosi ylpeä sinusta <3

    VastaaPoista
  4. Toivosin, että joku perustais suomenkielisen letsrecoverin. Ai hemmetti, se sivusto on ollu mun pelastus, vaikka nyt meneekin tosi huonosti, sen sivun lukeminen auttaa aina.
    Kiitän jo muiden puolesta että jaat tätä arvokasta informaatiota suomeksi. Tiedän monia, joille sivustosta ei ole mitään hyötyä, kun eivät ymmärrä englantia niin hyvin.
    Oot ihan pirun vahva ja rohkea. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä Heidille hyvä ehdotus, perustat oman sivun! Sä olisit mahtava siinä varmasti!

      Poista
    2. En ollut kirjautunut mutta tuo edellinen anonyymi tuli multa :P

      Poista
  5. olet todella hyvä kirjoittaja ja tiedät paljon tästä asiasta.
    näm tiedot uskon auttavan todlla monia, ja kun sulla on kokemusta tästä niin se auttaa paljon.
    myös minua joten on todella inspiroivaaa ja mukavaa saada tällä tavalla ns. vertaistukea,infoa, lukea kokemuksia joten tietää itse mitä saattaa tai voi tulla vastaan jos ottaa MM käyttöön, mikä vaikuttaa sopivan aika monelle.
    kiitos!
    tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  6. Lasketko päivän mittaan kaloreita vai syötkö mielitekojen mukaan ja arvioit suunnilleen päivän energian saantia ja sitten illalla lasket tuliko tarpeeksi? Vai millainen systeemi sinulla on minnie maudin suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasken syömäni ruoan kalorimäärät. Jonkin aikaa kirjasin kaiken ylös (ekan viikon ajan) jo senkin takia, koska tein lisäykset asteittain ja näin pysyin kärryllä. Kun sitten pääsin 2500 kaloriin lopetin kirjaamisen. Lasken kyllä edelleen, mutta nyt kroppa jo selvästi vaatii huomattavasti enemmän ruokaa, joten saan kyllä minimit kevyesti täyteen.
      Noudatan myös kropan mielihaluja, koska se on ainoa keino selvitä extreme hungerista. Mutta kun olen laskenut saavani sen 2500-3000 kcal niin en enää niin tarkkaan laske yli menevää osaa, mutta viime päivinä on tullut kevyesti neljätonnia täyteen :)

      Eli siis karkeasti sanottuna mulla on tietty ateriarytmi, joka on ehdoton minimi.

      Poista
    2. Olisi kiva nähdä kuvina, millaisista ruoista se 2500-4000 sulla kertyy :) jos vaan joskus jaksasit sellaisen postauksen tehdä. Saisi vähän vinkkejä ja voisi "matkia" :)

      Poista
    3. Ruokapostausta!! :P

      Poista
  7. Aina kun oon nähnyt näitä sun positiivisia kuulumisia igstä tai blogista oon vaan mielessäni puhellut sulle, että hyvä heidi!! Oon vaan niin älyttömän onnellinen sun puolesta että oot lähtenyt oikeeseen suuntaan :)

    VastaaPoista
  8. Sun matkaa jo muinaisista irc-galleria-ajoista lähtien seuranneena, oon niin onnellinen että oot löytänyt taistelutahtoa! Mä uskon täysin sun vielä toipuvan ja saavuttavan unelmasi kokemusasiantuntijana työskentelemisestä! Keep going <3

    www.kuvatarina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Oot kyllä niin taistelija! Kaivaudut ylös pohjalta ja jatkat taistelua, koska kuten sanoit: "aina on vaihtoehto" <3 Tän taistelun sä viet loppuun asti, eikö?! :) Tsemppiä hirveästi. Sussa on paljon voimaa ja sisua, joista myös riittää muille. Hienoa, että kirjoittelet täällä avoimesti. Vaikka mun omat ongelmat on osin erilaisia (mutta sh mikä sh), niin sun teksteistä saa kyllä voimaa ja uskoa paranemiseen. Kiitos!

    VastaaPoista
  10. Minusta on hienoa, kuinka jaksat panostaa blogiisi sekä vastata ystävällisesti kommentteihin. :) Vastauksistasi tulee hyvälle tuulle. <3

    Se on hassua, kuinka välillä ihan lukijana tuntuu, että blogit vievät kamalasti aikaa ja energiaa. Joten iso hatunnosto sinulle, että jaksat "tätä touhua", joka antaa myös muille voimaa ja toivonpilkahduksia siitä, että paraneminen on mahdollista ja, ettei elämän tarvitse olla ankeaa, ahdistavaa ja jatkuvaa kontrollia.

    Näkee, että olet perehtynyt aiheeseen, joten on kiva lukea tekstiä, jossa on faktat kohdillaan. Uskon myös, että blogisi kannustaa myös muita päästämään irti pahasta olostaan ja etsimään muita keinoja hallita ahdistusta.

    On upeaa, että kirjoitat rehellisesti myös syömishäiriön varjopuolista. Netistä kun löytyy laidasta laitaan aihetta käsitteleviä tekstejä.

    Turvotus on asia, joka on usein melko kiusallinen siitä kärsivälle, joten on lohdullista, että se on normaali osa kohti parantumista. Onneksi vatsa sopeutuu varmasti taas tilanteeseen, jossa se saa riittävästi ravintoa.

    Jotenkin tuntuu hurjalta ajatella, mitä kaikkia vahinkoja syömishäiriö tuo sairastavan elämään, joten en voi muuta kuin ihailla päättäväisyyttäsi kohti terveyttä. <3 Ehkä tapauksessasi on myös hyvä pohtia sitä, millaista elämäsi olisi jos sairaus jatkuisi seuraavat kymmenen vuotta.

    Hyvä, että olet saanut syötyä, sillä kaikki ruoka on vain plussaa ja rakennusainetta, jolla paikataan aikaansaamiasi tuhoja kehossasi.

    Joku ruokapäiväkirjan tyyppinen postaus kuvineen olisi muuten kiva, jos sellaista olisit kiinnostunut toteuttamaan. :)

    Iso hali sinulle ja toiveikasta alkanutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaisi ruokapäiväkirja tyylinen postaus kuvineen nyt kun Minniemaudia noudatat! Instagramista näkyy miten herkullisen näköisiä leipiä syöt!

      Poista
    2. Juu, kyllä mä voin jonkinlaisen ruokapostauksen tehdäkin :)

      Poista
  11. Mikäli närästää todella pahasti, kokeile Somacia, se luo "suojakalvon" vatsaan, ei närästä eikä tunnu että tulee ruoat ylös. Se pitää tosin ottaa tyhjään vatsaan ja vähintään n. tunti ennen ruokailua, itse otan öisin kun herään käymään vessassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olikin Somac käytössä kun olin Motifene-kuurilla (tulehduskipulääke) tuohon jalkaan, mutta se on nyt loppu. Pahimpaan olen ottanut pari Rennietä, ja onneksi tuo närästys on nyt helpottanut aika paljon :)

      Poista
  12. Täällä kans yksi joka hyötyisi suuresti ruokapäiväkirjapostauksista nyt kun sulla minniemaud käytössä. Itse kamppailen täysin samassa tilanteessa ja rohkaisua aloittaa minniemaud kaipaisin. Haluaisi uskaltaa mutta joku siinä hirvittää...mutta mikä? Kun halu parantua lopullisesti on hurja ja välttämätön. Kiitos paljon jo tähänastisista pasta uusista, et tiedäkään miten iso apu niistä on ollut, vaikka se viimeinen ratkaiseva askel kohti parantumista on vielä ottamatta. Olet kyllä mahtava esimerkki ja sen myötä olenkin taas lähempänä tuota uskallusta ja uskon että aloitan minniemaudin pian.

    Toivoisin myös postausta Pakkoliikunnasta ja miten siitä pääsisi eroon. Tämä on minulle iso ongelma nyt ja myös este aloittaa minniemaud.

    Tsemppiä sinulle hurjasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaisi kuulla mietteitäsi pakkoliikunnasta ja siitä eroon pääsystä. :)

      Poista
    2. Anonyymille:

      Halu on hurja, mutta jokin estää, ja se jokin tulee estämään sua hamaan loppuun saakka. Karu fakta on se, että sä et koskaan tule syömishäiriön kanssa siihen yhteisymmärrykseen, että tänään mä aloitan sen parantumisen. Aina on jokin syy, yksi kilo, pari päivää lisää, ensi viikolla, ensi kuussa, no ens joulun jälkeen. Aina löytyy jotain, joka estää. Et takuulla ole ensi viikolla sen valmiimpi kuin nytkään.

      Kaikkein pelottavinta on vain tehdä se hyppy. Sh luo valheellisen turvan kaikkine pakko-oireineen. Pakkoliikunta tuntuu pahalta, mutta se on nimensä mukaisesti pakkoliikuntaa; mitä voikaan tapahtua ilman?!
      Paljon. Ja pelkästään positiivisessa mielessä!

      Mä en voi antaa sulle yhtä ainoaa toimivaa vastausta, koska se vastaus piilee sinussa.
      Mieti mikä on sun tavoite: viekö tämä käyttäytyminen kohti sitä tavoitetta? Mitä pitää muuttaa?
      Muutos pelottaa ihan aina, mä ymmärrän sua 110-prosenttisesti, todella ymmärrän! Ihminenhän olisi hullu, jos muutos ei pelottaisi.
      Mutta mä vannon sulle, että sun olo ei tule muuta kuin kohentumaan niiden muutosten myötä. Ensin se pelottaa ja ahdistaa, mitä oikein tämän jälkeen on? Mähän vain lihon ja lihon ja lihon! Mutta niin ei käy. Aluksi kyllä paino nousee nopeasti, mutta se on ruokaa mahassa ja suolistossa ja nesteturvotusta, ja koska ihminen on 70-prosenttisesti vettä, niin se turvotus voi olla tosi massiivista. Mutta nämä menee ohi. Kun sä viimein uskallat antaa kropallesi sitä paljon kaivattua ravintoa ja lepoa, se ei saa niistä tarpeekseen: suhun iskee järkyttävä väsymys, ja sitten EH. Mutta tämä on kropan keino hidastaa menoa, koska nyt sillä on eloonjäämistaistelu meneillään: niiden vaurioiden korjaaminen vie niin käsittämättömät määrät energiaa, ettei meistä kukaan edes ymmärrä sitä täysin!
      Mä esimerkiksi dissasin omaa tilannettani - enhän mä ollut edes laiha! - mutta nyt mun silmät ovat auenneet. Uusin järkytys oli se, että mulla tippuu tukan lisäksi myös kulmakarvat ja silmäripset, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut! Sen sijaan posket ja vatsa ja selkä on täynnä inhottavaa nukkaa :/ Mun veikkaus tähän on se, että pakkoliikunta on nostanut kortisolit (eli stressihormonin) niin korkealle, että siitä ei oireile enää pelkästään sydän, vaan ihan koko kroppa.

      Tästä tuli maratonvastaus teille molemmille ja voisin kaiketi kirjoittaa aiheesta enemmänkin. Mutta näin pahimpaan ensihätään :)

      Mä en voi sanoa muuta kuin että ratkaisu on teissä jokaisessa itsessä. Sh ei ole koskaan antanut mitään hyvää, joten miettikää mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Maalatkaa pirut seinille, ja sitten faktat pöytään: voiko noin oikeasti käydä? Lihoa muodottomaksi? Ei. Ei voi käydä. Siitä pitää teidän kroppa huolen. Se ruoka, jonka se saa, ei mene rasvakerrokseksi sisäreisiin vaan se menee ihan ensimmäisenä pitämään sinut hengissä, ja sitten se menee vaurioiden korjaamiseen.

      Tsemppiä molemmille! :)

      Poista
  13. Moi. Miten sinun recovery instagram-tiliä pääsee seuraamaan ja millä nimellä se löytyy? Olen seurannut pitkään tätä blogiasi (ja hyötynyt omassa paranenisessa kirjoituksistasi) joten uskoisin hyötyväni myös insta-tilin seuraamisestai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy @heidirecovering
      Seuraamaan pääset ilman pyyntöä, sillä pidän tilin nyt hetken aikaa julkisena.

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta