20. syyskuuta 2016

Lights on

#myballetproject
Viikko muutoksien tekemisestä on takanapäin - tai, no, kuusi päivää jos ihan tarkkoja ollaan - ja ajattelin tulla kertomaan kuulumisiani.
Vaikka MinnieMaud on mulle tuttu menetelmä jo viime syksystä, niin silti siinä on asioita, joita olen joutunut tekemään uudestaan. Kirjoitan tähän postaukseen siis myös MinnieMaudista ja lähinnä sen aloittamiseen liittyvistä asioista, sillä sattuneesta syystä mulla ei ole juuri muistikuvia siitä miten mä aloitin sen noudattamisen viime syksynä. Yritin selata blogia ja instaa, mutta en ollut kirjoittanut mitään käytännön menetelmistä.

mun suosikki-iltapala on nykyisin maapähkinä-banaanileipä! <3
Eniten mulle aiheutti päänvaivaa ruoan lisääminen ja sen tahti. Viime vuonna taisin nostaa kalorit suoraan kolmeentonniin päiväosaston jälkeen, koska siellä hoitui ruokailun käynnistäminen. Nyt sitä en siihen halunnut, joten googlettamisen ja lopulta letsrecover.netin avulla päädyin nostamaan ruokamääriä 300-400 kalorilla aina 2-3 päivän välein. Mä en onneksi lähtenyt paasto-olosuhteista eikä harmina ollut kompensaatiokäyttäytyminen (liikunta oli enää ne kävelylenkit), joten hitusen helpommalla pääsin. Mutta en vatsan puolesta: turvotus ja kaikki vatsavaivat iskivät välittömästi. Monta päivää tuskailin sen ongelman kanssa, että miten mä saan vatsaan mahtumaan tarpeeksi ruokaa, tai toisin sanoen miten mä saan syötyä edes tonniviidensadan edestä, koska maha oli turvonnut niin suureksi kuin ikinä mahdollista ja ajatuskin ruoasta oksetti. Toisin kuin viime vuonna, mun ei tehnyt mieli ruokaa yhtään, ei ollut mielihaluja eikä niitä oikein ole vieläkään.
Mutta tähän mä otin täsmäsyönnin avuksi: aamupala, välipala, ateria, välipala, iltapala. Tällä rytmillä menin viime talvena ja keväänä, ja tämä rytmi on toiminut mulla silloin erittäin hyvin. Karsin kaikki Questbarit pois ruokavaliosta, samoin isot kasvis- ja hedelmämäärät, koska ne sisältävät paljon kuitua ja vain pahentaa turvotusta. Vaihdoin ne prodepatukat suklaaseen, opettelin syömään maapähkinävoita ja olen sitä tunkenut kirjaimellisesti joka paikkaan. Heivasin Skyrit ja muut vastaavat vähäkaloriset rahkat menemään ja vaihdoin tilalle runsasenergiset jogurtit. Vaihdoin todella niukkaenergiset keitot samaan annoskokoon runsasenergiseen lämpimään ruokaan. Toisin sanoen pidin annoskoot samana ellen peräti pienentänyt niitä, mutta ne ruoat olivatkin - ja ovat edelleen! - sitten huomattavasti runsaskalorisempia. Tällä tavalla kroppa sai enemmän energiaa ilman suurta ruoansulatusvaivaa.
Olen nyt pari päivää elänyt kahdellatonnilla, ja huomenna voin nostaa suoraan kahteen ja puoleen tai kolmeentonniin, miten kroppa viestittää. Tiedän erittäin hyvin sen, että nyt ei ole aika mennä nälkäsignaalien mukana, vaan on pakko saada vähintään kaksi ja puoli tonnia, joka on mun minimi; liikaa sen sijaan ei voi syödä. Mun kehon nälän ja kylläisyyden signaalit ovat niin päin seiniä, etten oikein millään erota onko mulla nälkä vai ei, joten ruokailuvälit ei mulla veny yli kahden tunnin mittaiseksi. Tällä tavalla takaan sen, että kroppa saa sitä energiaa, ruoansulatus herää henkiin ja tottuu taas omaan työhönsä, aineenvaihdunta käynnistyy ja vaurioiden korjaaminen voi alkaa.
Eli lyhyesti: mikäli olet elänyt alle 1000 kcal päivässä kalorit pitää nostaa varovaisesti, n. 200-300 kcalin lisäys aina 2-3 päivän välein. Tällä tavalla pyritään ehkäisemään refeeding oireyhtymää, joka pahimmillaan vie hengen. Kun olet päässyt 2000 kcaliin, voit hypätä suoraan 3000 kcaliin ja pitää sen miniminä. Korostan vielä, että 2500-3000 kcal on minimi, ja vaikka sun minimi olisi 2500 kcal, on aina parempi syödä kolmetonnia, ja liikaa ei ole mahdollista syödä!


Mä olen miettinyt paljon tätä mun tilannetta. Voisin ajatella hyvin mustavalkoisesti, että tätä mun elämä on: jatkuvaa jojoilua, tähän tilanteeseen sitä aina päädytään. Mutta mikään ei ole mustavalkoista, ei sellaista ole olemassakaan.
Sen sijaan tämä on oppimisprosessi. Nyt mulla on mahdollisuus korjata viime kerran parantumisvirheet ja jatkaa siitä mihin on jääty. Vaikka mä viime syksynä pääsin pidemmälle parantumisessa kuin koskaan, niin MM oli mulle uusi, samoin mun hoitotiimille, jolta en saanut minkään valtakunnan tukea tämän menetelmän noudattamiseen. Olin yksin ja sen tiedon varassa, jota sain letsrecover.netistä. Vaikka mä sain syötyä kolmetonnia ja jokseenkin vaurioiden paranemisen alkuun, niin mulle jäi tosi paljon pelkoruokia ja ruokarajoitteita, joita mä en ollut silloin tarpeeksi kyvykäs kohtaamaan. Vuosi terapiassa on tehnyt hitonmoista tulosta, ja nyt mulla on taitoja korjata ne virheet, aka kohdata ne pelot, jotka jäivät kohtaamatta.
Tämän viikon aikana olen haastanut itseäni päivittäin. Kokkaamiseen ei ole mun energia riittänyt, joten mulle oli mieletön saavutus mennä kaupan valmisruokahyllylle ja valita sieltä ruoat, koska eihän ne valmisruoat ole terveellisiä! Ainahan kaikenmaailman juttagustafsbergit kieltää etusormet ojossa, että sinne ei sitten mennä, se lihottaa, kaikki se lisätty sokeri ja natriumglutamaatti ja ylenmääräinen suola.
Mutta juttagustafsbergien ja muiden shitnessihmisten kohderyhmä on täysin mun vastakkaisella puolella: niiden täytyy vahdata sitä lisättyä sokeria ja suolaa ja natriumglutamaattia ja yrittää laihduttaa, kun taas mun kroppa kiittää jokaisesta ruoanmurusta, jonka se saa ja mun tarkoituksena just on saada lisää painoa. Eihän ne lisäaineet munkaan kropalle hyväksi ole, mutta jos vaakakupin toisessa päässä on ei mitään, niin kumpi on parempi?
Vartti tuolla valmisruokahyllyllä avasi mun silmät ihan uudelleen: eihän tämä ruoka mitään myrkkyä ole! Siellä on ne roiskeläpät, mutta siellä on myös oikeasti hyvää ruokaa - kuten kirjolohikiusaus! - jossa ei ole lisättyä sokeria ja suolaa ja pitkä rivi E-koodeja. Olen kokeillut ihan uusia ruokia ja huomannut ettei ne mua tapa, päin vastoin. Olen löytänyt uusia suosikkeja, esimerkiksi tuo mainittu kirjolohikiusaus ja toinen oli feta-kasviskiusaus, nams! Leipä- ja rasvapelolle olen altistanut itseäni joka päivä, kun ostin maapähkinävoita. Maapähkinävoita, jota luulin ensin inhoavani mutta tajusin sitten, etten mä ole sitä kunnolla edes syönyt! :D Mä olen vähän myöhään heräävää sorttia, kun olen vasta nyt todella myynyt sieluni maapähkinä-banaanileiville, mutta oikeasti se on vain niin hyvää! 
Tuorepuuro on toinen iso uusi suosikki, ja se maistuu vielä paremmalle just sen maapähkinävoin kanssa :D



Vaikeinta mulle on kuitenkin ollut lepo ja sen salliminen itselle.
Kun lopulta uskalsin hellittää niistä ohjista väsymys iski kuin moukari: voisin koomata sohvannurkassa päivät pitkät! Olen kyllä laittanut kivut merkille - eihän niitä voi olla skippaamatta - mutta sh on vain pakottanut menemään. Olla pysähtymättä. Edelleen illat ovat kaikkein vaikeimpia, telkkarin ääreen istahtaminen, koska en ole vain tehnyt tarpeeksi. Kävelylenkin jälkeen on pakko siivota, korjata tavaroita, järjestellä paikkoja, laittaa seuraavan päivän asiat valmiiksi, käydä suihkussa jne, ennen kuin uskaltaa tehdä iltapalan ja vain istahtaa sohvalle. Mutta onneksi tässäkin on hitusen nytkähdetty eteenpäin. Sen sijaan että olen esimerkiksi jättänyt tiskit illalle olenkin tiskannut ne jo päivällä. Tällä tavalla on yksi askare vähemmän illalla tehtäväksi. 
Kävelylenkeillä pystyn jo seisomaan ihan paikallani Dooran nuuskiessa ja merkatessa, eikä mun tarvitse enää kävellä pakonomaista ympyrää, hyppiä paikoillani tai tehdä jotain muuta pakonsanelemaa asiaa. Pystyn jo menemään laiturille ja vain istumaan siellä, tai pellolla heittämään keppiä Dooralle ilman mitään muuta liikkumista.
Nämä liikkumiseen ja lepoon liittyvät asiat ovat olleet mulle varmaan kaikkein vaikeinta ja samalla merkityksellisimpiä asioita, ja olen siinä ylpeä itsestäni. Saavutus sekin ;)
Kolmas pelkoruokien ja tämän lepäämisen ohella on terve oman ulkomuodon häpeäminen. Korostan sanaa terve, koska tämä vie mua kohti mun tavoitetta eikä se ole sh:n sanelema asia. Viimeksi tänään kävelylenkillä eräs vastaantuleva muori tuijotti todella pitkään mun jalkoja, ja siitä tuli hämmentävän voimakas ahdistus ja häpeä. Ei normaalin ihmisen kuulu näyttää tällaiselta, vai? 
En edelleenkään uskalla luottaa siihen mitä näen ja koen, joskin aina välistä näen välähdyksen totuutta: tuoltako mä sittenkin näytän? Myös luotettavasta lähteestä olevien ulkopuolisten kommentit mun ulkomuodosta ovat auttaneet selkeyttämään omaa kehonkuvaa.
Tämä onkin jännä: painon nouseminen ahdistaa, mutta samalla ahdistaa se minkä kokoinen mä tällä hetkellä olen. En tiedä olenko koskaan kokenut tällaista, häpeää mahdollisesti liiallisesta laihuudesta, enkä oikein tiedä onko se mahdollista?
Mutta en voi muuta kuin havainnoida ja kuvata tätä todellisuutta ja vain luottaa siihen.


Muuten fiilikset ovat olleet suht positiiviset. Toki muuttuva ulkomuoto tuottaa sitä omaa ahdistusta, mutta se olisi huolestuttavaa jos ei tuottaisi!
Mun mielenkiinto on ruvennut heräämään, ja tänään kävin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon balettitunnilla! :) Koen, että lasi on todellakin puoliksi täynnä ja ikään kuin jonkinlainen valo olisi taas ilmestynyt mun elämään. Mulla on myös tavoite, jota kohti mennä, ja mun elämässä tuntuu taas olevan merkitystä. Haluan tällä kertaa tehdä lopullisesti selvää tästä sairaudesta, luoda sille merkityksen ja hyödyttää muita omalla tarinallani. Koskaanhan mä en tästä tule täydellisesti parantumaan, mutta toipumaan ja opin elämään sen kanssa. Ottamaan sh:n ajatukset vain ajatuksina, joita ei tarvitse noudattaa.
Vaikka tämä toipumisprosessin alku on kaikkein vaikein fyysisten oireiden takia, niin aion tehdä siitä mukavan. Saanhan mä syödä mitä mieli tekee, ja todellakin aion sen nyt tehdä! ;)
Loppujen lopuksi ei tämä elämä nyt niin hullua ole, ja onneksi on myös syksy! :)

Hyvää alkanutta uutta viikkoa kaikille!







28 kommenttia:

  1. Voi kun hienoa lukea tällaista!!! Hyvä sinä! Itselläni tökkii pahasti noiden kaloreiden nostaminen :/ Pääsen päivittäin sinne 1300-1500 mutta sen yli pääseminen on tuskaa. Mistä ihmeestä sinä sen rohkeuden saat??!! Niin haluan saman lujuuden! Ja nyt olisi todellakin pakko nostaa energian saantia...tilanne jumittaa niin pahasti ja se ahdistaa. Vähän sama kuin tuo sinun mainitsema tilanne painonnoston mutta myös nykykropan ahdistuksesta. Ja painoakaan en tarvitse edes montaa kiloa, kun nyt olen jo siinä normipainon alarajalla...siltikö tuo 2500 olisi hyvä? Huomaan myös ajattelevani jotenkin ortoreksisesti, että paino pitäisi nousta "terveellisellä" ja lihasten rakentumisen kannalta optimaalisella ruoalla. Mutta se ei taida kyllä onnistua...kyllä isoihin kalorimääriin taidetaan tarvita sitä mikä on sh:n mielestä shaissea... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ylianalysoi sitä, en oikeastaan edes ajattele koska se vie rohkeuden.
      Mä olen kans totaalisen kyllästynyt ja haluan elämän ilman tätä paskaa. Haluan olla niin hyvässä kunnossa, että voin auttaa muita.
      Lisäksi mua auttaa se tieto, että iso osa näistä ahdistuksista johtuu aliravitsemuksesta, ja tieto vaurioiden määrästä. Tieto siitä mitä virheitä olen tehnyt ja miten haluan tehdä toisin.

      Olen aina ennen yrittänyt toipua noilla mainitsemillasi määrillä ja epäonnistunut, joten ainoa keino on syödä yli 2500 kcal. Näin kroppa pääsee pois säästöliekiltä, vaurioiden korjaaminen on mahdollista ja aineenvaihdunta alkaa toimia. Lisäksi mulla ei ole koskaan ollut yhtä nopea aineenvaihdunta kuin keväällä, kiitos niiden ruokamäärien :D

      Mikäli olet alle 25-vuotias, sun minimi on 3000 kcal; jos taas olet yli 25v ja yli 171 cm, sun mini on myös 3000 kcal. Mutta vaikka sun minimi olisi 2500, on ehdottoman suositeltavaa syödä vähintään 3000. Näin sä annat kropallesi kaikki mahdollisuudet toipua :)

      Hah, tunnistan tuon saman! Jos lihon, niin se pitää olla puhtaasti lihasta ja tietyillä ruoilla! Mutta se on sitten pudotus shitnessiin ja toinen sh:n muoto, eikä sun toipuminen edisty. Ihminen ei voi päättää lihooko pelkästään lihasta, vaan kun paino korjaantuu, siinä korjaantuu niin lihas- ja rasvamassa kuin luusto, sisäelimet jne. Ja vielä tuohon rasvaan liittyen: rasvakudos on ihmisen suurin hormonia tuottava elin, ei siis mikään energiansäästöyksikkö.

      Mun vinkki on, että tee se hyppy. Mitä voit hävitä? Jos elämä terveenä on paskempaa kuin parhaimmat päivät sh:n kourissa, niin ainahan sitä voi palata sinne.
      Se pelottaa tosi paljon, mutta kaikki muutos pelottaa. Ihminen löytää itsestään yllättäviä voimia silloin kun niitä ei odota löytävänsä :)

      Tsemppiä hurjasti, ja laita ihmeessä viestiä jos siltä tuntuu! :)

      Poista
    2. Susta tulee kyllä erinomainen asiantuntija ja toisten auttaja. Kiitos vastauksesta!!!! <3

      Poista
  2. Mukava kuulla, että sulla on positiiviset fiilikset! Huomasin tämän postauksen vasta nyt :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun eilen mä tän postauksen väsäsin, blogger vaan sekoili noiden päivämäärien kanssa :/

      Kiitos Helinä! :)

      Poista
  3. Onks tää postaus muka oikeesti samana päivänä kuin tuo edellinen, eli 15. päivä, kirjotettu? Mun mielestä tää ei ollu täällä eilen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun ihan tänään olen tän kirjoittanut. Jostain syystä blogger on vaan oikkuillut ihan ihme juttuja :/

      Poista
  4. Minua taas ahdistaa tuo, että syömishäiriöstä ei voi koskaan parantua kokonaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tämä on vain mun kokemus, ei absoluuttinen totuus. Mä koen itseni kohdalla täydellisen parantumisen mahdottomaksi asiaksi, mutta en tarkoita sitä että näin on kaikkien kohdalla :)

      Poista
    2. Älä anonyymi 22:09 ahdistu, kyllä syömishäiriöstä on mahdollista parantua ihan täysin ja kokonaankin! Ainakin mä uskon niin...

      Ja Heidi, sulle kysymys ihan toisesta asiasta... :D Millanen leipä on parasta leipää noihin maapähkinävoi-banaani-leipiin? :)

      Poista
    3. Olen sun kans samaa mieltä: ihan varmasti on mahdollista parantua täysin! En vain itseni kohdalla pidä sitä mahdollisena, ja puhunkin vain ja ainoastaan oman kokemukseni pohjalta.

      Apua, mä en tiedä mikä on paras leipä noihin maapähkinävoi-banaanileipiin :D Olen kokeillut vasta vhh-kauraleipää ja grahampaahtoa, eikä kumpikaan ollut kaikkein paras vaihtoehto. Ehkä se perinteinen vaalea vehnäpaahto olisi sopivin? Riippuu niin paljon omasta mausta!
      Mutta karjalanpiirakan kans sopii yllättävällä tavalla ;)

      Poista
    4. Banaani ja maapähkinävoi ja karjalanpiirakka ???? Kääk ... pitäisköhän kuiteskin kokeilla..?
      Toivon sulle paljonpaljonpaljon voimaa jatkaa toipumista!

      Poista
  5. Hienoa että olet tehnyt muutosta asiaan! <3 Ihanaa Heidi lukea tälläistä!! Mä niin uskon suhun ja susta on tälläkin kertaa rökittämään syömishäiriötä! Ja toivottavasti tällä kertaa rökitätkin sen niin kunnolla ettei se enää anna sinun joutua tähän tilanteeseen!

    Tsemppiä ja tuuthan taas pian kertomaan miten menee! Ja muista että mulle saa aina pistää viestiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, noinhan mä sanoin vuosi sitten: nyt eroon tästä paskasta, ja missäs tilanteessa sitä taas ollaan :'D
      Mutta virheet on tehty oppimista varten, ja tämäkin kerta opetti paljon.

      Kiitos Pinja! <3

      Poista
  6. Onkohan tämä blogi sinulle tuttu: http://pieninaskelinelamaan.blogspot.fi/ Ajattelin, että voisi olla hyvää vertaistukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus tainnut vilkaista tuota blogia, mutta pitääpä käydä katsomassa uudestaan.
      Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  7. Todella hienoa tämä meininki, joka sulla on nyt päällä!

    Jos on aivan aliravittu, niin pääasia on saada sitä energiaa. Ja ihan OK:ltahan toi kuulostaa: hyviä eineksiä, jugurttia, maapähkinävoita ja jonkin verran herkkuja. Jugurttiahan syötiin lapsena välipalaksi eikä sitä silloin ajateltu minkään lisätyn sokerin tai e-koodien kautta.

    Shitnesstyypeille ja syömishäiriölle voit vaan tyynesti näyttää keskisormea :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedätkö rupesin miettimään, että mihin ne jogurtit ovat jääneet? Ennen tätä proteiinivallankumousta jogurtti oli yhtä normaalia kuin rahka on nyt.
      Haha, shitnesstyypeille näytetään molempia keskisormia! :D

      Kiitos paljon kommentista! :)

      Poista
  8. Upeaa, Heidi! <3

    Hienoa, että teet työtä kohti parempaa huomista. Olet saanut toteutettua jo todella paljon hyviä tekoja parantumista silmällä pitäen. Mikä motivoi sinua? Miksi koet olevasi nyt valmis parantumaan?

    Sinusta huokuu iloisuus ja huomaa, että sä tosiaankin taistelet tätä (kamalaa) sairautta vastaan.

    Syömisesi kuulostavat herkullisilta ja monipuolisilta. :) Mä olen kanssa hullaantunut maapähkinävoihin (maistuu taivaalliselta juurikin riisikakkujen päällä banaanin kera) ja tuorepuurot ovat myös aika koukuttava "herkku" eli jokapäiväinen aamupala. ;)

    Vaikka vatsa voi reagoida turvotuksella, ei saa  välittää siitä liikaa. Toki on hyvä, ettei energiamäärä hyppää x kalorimäärästä y:hyn yhden päivän aikana, joten peukut toteuttamallesi rauhalliselle kalorimäärän nostolle. :)

    Sun blogi on syy siihen, miksi pyrin luopumaan syömishäiriöstä. On helpottavaa saada vertaistukea ja etenkin mainintasi siitä, ettei voi syödä liikaa, lohduttaa.

    Mitä tulee valmisruokiin niin niistäkin löytyy ne terveelliset ja epäterveelliset vaihtoehdot.  Eihän se kotiruokakakaan aukottomasti ole terveellistä, ihmisillä kun on esimerkiksi eri käsitys siitä, kuinka suolaista ruoan tulee olla.

    Mielestäni syömishäiriöstä parannuttaessa ei saa liikaa katsoa ruoan laatua, sillä se saattaa johtaa ortoreksiaan. Toki perusasiat on hyvä pitää kunnossa, mutta aina on parempi, että syö edes jotain kuin, että jättäisi syömättä.

    Kroppa on myös aika fiksu, sillä se osaa viestittää sen, mitä se tarvitsee. Sitä täytyy vaan jaksaa kuunnella ja sen viestejä ei saa tukahduttaa väheksymällä nälkäsingnaaleja.
    Harmillisesti syömishäiriö sekoittaa kehon mekanismeja, joten nälkäsingnaaleihin ei parane aina luottaa, ne kun saattavat olla kadonneet kokonaan.

    Käyttössäsi oleva säännölliset ateriat kuulostavat hyvältä, koska silloin ei kulu energiaa siihen, olisikohan hyvä syödä. Sitä paitsi aina on hyvä syödä. :D

    Peukut vielä siitä, että annat kehosi levätä liikunnasta. Muista, että se oletko sä juossut xkm päivässä tai vaan nautiskellut kivasta kotipäivästä ei määritä sua ihmisenä. Sä olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. <3

    Tsemppiä ja hurjasti voimia! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. <3

    Ps. Oli kiva kuulla MinnieMaundin toteuttamisesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos aivan ihanasta kommentista! Sun kommentit piristää aina mun päivää! <3

      Se kokemusasiantuntijan koulutus oli mulle se viimeinen ja suurin niitti. Kun kuulin uhkauksen sen epäonnistumisesta, suutuin. Kirjaimellisesti suutuin ensin muille ennen kuin tajusin suuttua itselleni :D Mä haluan luoda merkityksen tälle sairastamiselle ja auttaa muita, koska mä olisin antanut mitä vaan, jos olisin itse saanut aiemmin vertaistukea. Mutta silloin se kaikki energia meni vertailuun ja kuka-on-sairain -leikkiin, eikä kyllä ollut mitään taitoja tai edes syytä elää ilman sh:ta, parantumisen yrittämisestä puhumattakaan. Mutta myös sh:n hoito oli niin jumalattoman perseestä, että jos ei toiminut atsi niin heitettiin pihalle. Ja mä olin yks niistä "hankalista", joille ei atsi toiminut.
      Vasta MinnieMaud on mulla toiminut, ja haluan siksi tuoda sitä muidenkin tietoon, että on oikeasti toivoa, ja se että voin auttaa esim. sinua merkitsee mulle paljon! :)

      Lepo on ollut vaikein osa kuviossa, mutta nyt olen uskaltanut antaa kehon levätä, ja käyttää hissiä (!!) portaiden sijaan. Hissiä! Wow mikä juttu.. :'D Mutta nyt iski flunssa päälle, ja sekin pakottaa lepäämään entistä enemän, kun ei löydy voimaa tai energiaa yhtään ja silmissä sumenee kun nousee pystyyn. Ikävään saumaan tuli tää flunssa, mutta toisaalta se kertoo siitä, että ollaan päästy suurimmasta kuolemanvaarasta, ja kroppa "uskaltaa" sairastua, kun ruokaa tulee yli kolmetonnia päivässä eikä sitä enää raahata pakkoliikkumaan.

      Kiitos paljon kommenteista, ne laittaa mut aina ajattelemaan ja samalla hymyilemään :)

      Poista
  9. En tarkoita tätä kommenttia negatiivisesti, vaikka se saattaa siltä vaikuttaakin.
    Mulle tulee mieleen näistä sun syömishäiriö postauksista aina se, kun itse joskus halusin anoreksian. Ihan oikeasti halusin. Luulin, että se olisi avain laihuuteen ja kauneuteen. Oli siinä varmaan mukana myös huomionkaipuuta. Kuitenkin näitä sun postauksia lukiessa huomaan, miten kamala asia syömishäiriö on. Miten se vaikeuttaa elämää niin paljon, sillä syömishäiriöisenä ei voi pysyä tai kuolee.
    Mä olen niin onnellinen, etten itse koskaan siihen kuitenkaan sairastunut. Tulee itselle todella paha mieli, kun ajattelen 12-vuotiasta itseäni, joka toivoi sydämestään että saisi anoreksian. Nythän sitä vanhempana tajuaa ettei sitä noin vaan tule. Kaikki on korvien välissä.
    Mä toivon, että sä paranet. Todella toivon. Vaikka sua en tunnekaan, sun intohimo tanssia kohtaan välittyy kaikista sun tanssiaiheisista kuvista ja postauksista. Mä toivon todella, että sä voisit vielä joskus syödä vaan herkkuja ja huomata, miten oot lihonut vähän, pikkunen muffin top vatsassa mutta silti antaisit sen olla. Oon itsekin hiljattain tajunnut, ettei tavallisella tallaajalla ole aikaa pitää itseään missään sixpack kunnossa. Sellaiseen ei vain ole aikaa. Ja sitä paitsi baletti on niin rankka laji, että eihän siinä edes ehdi lihoa :D
    Liittyykö muuten sun syömishäiriö ja balettiharratus jotenkin yhteen? Tarkoitan että tuliko sinulle sh baletin takia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kommentti on ihan totta, karua mutta totta. Syömishäiriöt on sairauksia, joiden kanssa ei ole leikkimistä ja mä vihaan sitä miten esim media käsittelee niitä. Skandaalinomaisesti kuvaillaan mitä käytös oli pahimmillaan, mutta silti niistä jää sellainen sokerikuorrutettu fiilis, miten mahtavan upean sairaan ihanan mieletöntä on jonkun laihtuminen siihen ja siihen pisteeseen. Uutiskynnys on huomattavasti alhaisempi, mutta siltikään ei tuoda esille sitä miten vammauttava sairaus oikeasti voi olla niin henkisesti kuin fyysisestikin.
      Puhutaan aina siitä, että anoreksia on kaikkein tappavin KAIKISTA mt-häiriöistä, jopa 20% kuolee. Mutta tajuaako sitä? Jos tuotaisiin enemmän tätä puolta esille, niin voitaisiinko sillä vaikuttaa sairastuvuuteen?

      Mä tulin tosi surulliseksi kun mietin sun esimerkkiä itsestäsi, pienestä 12-vuotiaasta, joka olisi tehnyt mitä vaan saadakseen anoreksian. Olen kuitenkin hyvilläni siitä, ettei haaveesi koskaan täyttynyt!

      Voih, mä toivon kans että oikeesti oppisin välittämään itsestäni vaikka olisi se muffin top eikä käsivarsien lihakset niin erottuvat olisikaan. Mutta onneksi ollaan vähän lähempänä sitä päätä :) Vaatii työtä, mutta tämä on koko loppuelämän vaativa prosessi.
      Vastauksena sun kysymykseen, niin baletilla ei ole mitään tekemistä sh:n kanssa. Sairaus kehittyi mulla alun perin tunteensäätelyn keinoksi, tavaksi purkaa paha olo väärin menetelmin. En osannut muutakaan ja sh vastasi tähän hyvin, turrutti olon, veti kuplaan. Mutta hyvin nopeasti siitä tuli riippuvuus - nälkiintyminen, laihtuminen, pakkoliikunta, miten se voikin olla niin addiktoivaa? - ja kun ei tiedä mitä tehdä tunnereaktioille ja tällaiselle addiktiolle, niin sitä turvautuu hädissään ainoaan keinoon hallita kaaosta: syömisen säätelyyn. Ja oravanpyörä on valmis.

      Mä todella toivon kans toipuvani. En olisi kovin uskottava kokemusasiantuntija, jos olen itse 35-kiloisena ja letkukunnossa muille luennoimassa :D Se on mulle niin tärkeä motivaatiotekijä ja puskee mua eteenpäin, että mä haluan onnistua.

      Kiitos paljon ihanasta kommentista, ja toivotan sulle hyvää syksyn jatkoa! :)

      Poista
  10. Pitäsikö sinusta sanoa jotain tähän tilanteeseen, kun yhdellä kärkkäritunnilla (jossa on siis myös aikuisia) yksi nainen, joka aloitti tänä syksynä kärkityöskentelyn, niin opettaja ei neuvo häntä laisinkaan. Tai oikeastaan ei korjaa virheasentoja. Tämä nainen on yli 50 vuotias, mutta todella innokas. Ongelma vaan on se, että hänellä on polvet lähtökohtaisesti aina koukussa, kun tehdään jotain kärjillä. En ymmärrä miksi ope ei huomauta asiasta, kun mäkin näen sen vaikken ope olekaan.
    Kysyn nyt sulta, kun sulla on kuitenkin paljon tanssihistoriaa. Onko se jotenkin väärin, jos minä, oppilas, huomauttaisin asiasta..? En tarkoita tätä millään pätemisellä tmv. vaan suorat polvethan on kärkityöskentelyn lähtökohta, joten senhän pitää olla hallussa ennen kuin tehdään muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Hankala tilanne.
      Ihmetyttää tuo opettajan käytös. Et maininnut tarkemmin miten pitkään hän on kärkitreeniä tehnyt. Jos kyseessä on vasta pari tuntia mennyt, niin saattaisin ehkä odottaa josko opettaja itse sanoo jotain. Mutta ymmärrän sun pointin erittäin hyvin.
      Mä en voi sanoa mitä sun pitää tehdä, mutta itse voisin ottaa asian puheeksi esim. tunnin jälkeen kahden kesken tämän naisen kanssa. Tällä tavalla muiden läsnäolo ei tunnu uhkaavalta/ahdistavalta ja palautteen pystyy vastaanottamaan paremmin. Jos sen korjauksen lisäksi antaa positiivista palautetta, niin tilanne tuntuu molemmille mukavammalta :)

      Poista
  11. Olisi mielenkiintoista kuulla miten minniemaud-menetelmän käyttäminen tällä kertaa toimii :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudessa postauksessa vähän tähän mennessä esiintulleita ongelmia ja niiden kanssa selviämisestä :)
      Mutta älä huoli, mä kyllä aion tällä kertaa kertoa paremmin, että miten MM toimii tällä kertaa, se nimittäin kiehtoo mua itseänikin :D

      Poista
  12. MOi,

    Mahtavalta kuulostaa tuo sun tekeminen. Itsekkin yritän kerätä rohkeutta saada oksentelua kuriin. Syön kyllä, mutta lopulta turvotuksen aiheuttama ahdistus ja täysi olo ajaa oksentamaan. Nämä sun tekstit samoin kuin insta-postaukset on tosi tsemppaavia...

    Nuo valmisruoat ovat oikeasti hyvä vaihtoehto. Itseä pistää aina vihaksi tämä e-koodien vihaaminen, koska oikeasti ne eivät ole epäterveellisiä. E-koodit ovat käyneet hyvin tarkan ja tiukan seulan läpitse ja niiden kättömäärät ovat oikeasti hyvin minimaalisia. Käyttörajoituksetkin ovat asetettu todella tiukoiksi, joten mitään haittaa niistä ei todellakaan ole. Itse asiassa e-koodeja käyttämällä saadaan tuoteturvallisuutta lisättyä ja mm. vähennettyä suolan käyttöä. Ilman lisäaineita elintarvikkeissa käytettäisiin monta kertaa enemmän suolaa. Kumpi on sitten parempi, voi kysyä... Lisäksi monet e-koodeista on aineita, joita on jokatapauksessa ruuassa, esim. c-vitamiinia eli askorbiinihappoa käytetään hapettumisenestoaineena, joten eikö sen käyttö ole tavallaan positiivista. Tuoteselosteisiin se saatetaan merkitä kuitenkin E300.

    Mutta joo, itse siis luen elintarviketekniikkaa, niin aina tämä teollisen ruuan mollaus pistää vihaksi, kun ihmiset eivät tiedä asioiden oikeaa tolaa. Aina ne shitness-ihmiset vaan mollaa, mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseen.

    Tsemppiä ja jaksamista! Sä olet vahva ihminen !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mä todella tiedän miltä susta tuntuu, niin tuon oksentelun kuriin saamisen kuin ruoan mollauksen suhteen :D
      Olen itse liian useasti vajonnut siihen monttuun, etten siedä täysinäistä oloa vaan kompensoin sen. En ole tottunut enkä oppinut sietämään sitä oloa, mutta nyt siihen on joutunut tottumaan. En missään nimessä aio enää lähteä sille samalle vanhalle tielle, koska se ei mua vie kohti tavoitettani. Kaikki uusi on pelottavaa, mutta mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Nälän väheneminen? Kropan tervehtyminen? Painon nousu? Nuo kaikki on just niitä tavoitteita. Ja ne on myös sun tavoitteita, tervehtyminen.

      Kiitos hei tuosta valmisruokia koskevasta kommentista! Todella hienoa saada siihen erilaista näkökulmaa, ja olet kyllä ihan oikeassa. Ehkäpä tämä E-koodien vihaaminen johtunee siitä, että on tuotu niin rajusti esille aspartaamin ja parin muun lisäaineen huomattavat haittavaikutukset, ja sitten sitä on lietsottu sillä, että KAIKKI E-koodien alla olevat lisäaineet aiheuttavat syöpää.
      Toki on hyvä, että ihmisten tietoisuus tiettyjä asioita kohtaan on lisääntynyt, mutta yleensä se johtaa vain ylenmääräiseen hulluuteen. Vähän kuin hullunlehmäntauti aikoinaan, ja mitäs näitä nyt olikaan.. :D

      Kiitos paljon kommentista, ja toivon todella sullekin jaksamisia kamppailussasi, ja hyvää syksyn jatkoa! :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta