15. syyskuuta 2016

Everything can change in a blink of an eye

the right direction
Pitkästä aikaa tartun minäkin näppikseen ja istun alas kirjoittamaan teille muutakin kuin pari riviä kuvaamaan videon sisältöä. Mutta kuten postauksen otsikko kertoo, kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä.
Ja yleensä just ne muutokset ovat niitä merkityksellisiä.

eilisen #ootd
Kaikki tapahtui eilen, mikä kuulostaa ihan idioottimaiselta, koska pitkään ja hartaasti on tätä tietä tarvottu, mutta oikeasti, kaikki tapahtui eilen.
Mun päivä alkoi kirjaimellisesti sillä, että päätin vetää kalorit ihan minimiin ja aloitin aamupalalla. Älkää huoliko, en mä tässä mitään määriä kirjoita, mutta näin vähän pohjustuksena ja kuvaa antavana. Olin tyytyväinen, kun aamupala jäi alle xxx kaloria - selvä parannus tiistaihin!
Mulla oli yksi ryhmätapaaminen eilen, ja sen jälkeen pikainen, parin kilometrin mittainen tuokio psykologin kanssa, ja hän vaikutti... noh, sanoisinko että lannistuneelta. En ole häntä nähnyt pariin viikkoon, sillä yksilöaikoja oli peruttu.
Mutta tarina lyhykäisyydessään meni niin, että kaikki suunnitelmat ovat menneet uusiksi, samoin se kokemusasiantuntijan koulutukseen haku, koska miten mä voin muka edes yrittää opiskella ensi vuonna, jos mun kaikki energia menee siihen, että pysyn hengissä.
Lienee varmaan turha sanoa, miten pettynyt mä olin. Mutta itsepä olen soppani keittänyt, joten itsepä sen kanssa syön.
Mä tunsin, miten se viimeisinkin motivaatio vietiin multa pois (huomaa sana vietiin, joka oli tuolloin asiaan sopiva), miten mulla ei ole enää mitään syytä yrittää. Miten mä jaksan yrittää pitää kalorit yli xxx päivässä? Miten mä jaksan enää muka edes yrittää sietää tätä pakkolomaa juoksemisesta ja pitää kävelyn kävelynä?
Mitä järkeä mun elämässä enää on? Mä voin saman tien laihduttaa itseni hengiltä.


Menin kotiin salaattini ääreen, päästin pienet itkut ja vain märehdin surkeudessani: miten mulle voidaan tehdä näin? Miten ne kehtaa?!
Sitten se oivallus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta: itsehän mä olen tähän itseäni ajanut! Itse mä olen ajanut itseäni kauemmas ja kauemmas tuosta mun haaveesta! Itse mä olen lykännyt toipumisen aloittamista, vaikka mulle on varoitettu jo elokuun alussa, että aika käy vähiin!
Itse mä sen haaveen itseltäni vein!

Mun sisällä nousi kiukku: tämä ei käy päinsä. Ei käy! Kokemusasiantuntijan koulutukseen haku ja etenkin sen koulutuksen käyminen on ollut mulla kaukainen haave vielä viime vuonna, mutta tänä vuonna siitä on tullut mun elämän kiintopiste. Erittäin suuri haave, ja mulla ei ole haaveita. Mä en haaveile. En unelmoi. Olen siihen aivan liian käytännönläheinen, realistinen ja sarkastinen ihminen, koska harvoin ne haaveet toteutuvat. Mutta tällä haaveella on mahdollisuus toteutua - tai oli.
Ja on edelleen. Mun on vaan tehtävä töitä sen haaveen eteen, alkaen tästä nimenomaisesta hetkestä lähtien.
Katsoin säälittävää sadanviidenkympin salaattiani, ja se pieni taistelija mun sisällä heräsi horroksestaan. Hain Skyrin, sen jälkeen kaksi ja puoli Questbaria, muutaman karkin ja hedelmiä. Questbarit olivat virhe, koska ne aiheutti sellaiset turvotukset, etten vielä tänäänkään ole voinut olla kunnolla. Iltapalalla santsasin kunnolla ja mittaamattomia määriä (mun yksi pakko-oireista on ihan kaiken mittaaminen ja punnitseminen). Heitin ruokapäiväkirjan yhden "turhan tavaran laukun" pohjalle enkä ole sitä esiin ottanut. Kävelylenkki ei sujunut niin rauhallisesti kuin olisi pitänyt, mutta en ainakaan tehnyt pakkojumppaa sen jälkeen.


Tänään aamulla mun teki mieli skipata aamupala, koska turvotus on ollut ihan hirveä, mutta ruoan skippaaminen ei vie mua kohti mun tavoitetta, joten söin kiltisti aamupuuroni. Kävin sh-polilla hokossa, jossa tapasin ekaa kertaa mulle outoa lääkäriä, fyssarin ja hoitsun, ja päivä alkoi punnituksella. Ei siis mikään ihannetilanne mennä vaa'alle, kun vatsa on pinkeä ilmapallo niistä saakelin Questbareista, mutta pakko.
Hokon jälkeen marssin kauppaan ostamaan ruokaa, josta olen haaveillut. Välipalaksi kreikkalaista jogurttia, banaania ja Hersheys-levy (luoja sitä suklaata!). Keskussairaalalla järjestettiin infotilaisuus kokemusasiantuntijan koulutuksesta ja kävin siellä, ja vaati melkoisesti rohkeutta uskaltaa juoda siellä prodejuoma välipalaksi, mutta ei ole vaihtoehtoja: ruokaa on saatava alas hinnalla millä hyvänsä. Kun tulin kotiin oli päivän kolmannen välipalan aika: jälleen kreikkalaista jogurttia, banaania ja mandariinia.
Yksi suurimmista voitoista oli mun päivittäinen kävely: tein Dooran kanssa täsmälleen sen kävelylenkin, joka oli meidän yhteinen suosikki vielä keväällä. Käytiin laiturilla istumassa ja pellolla keppijahdissa, ja vaikka kuinka hiveli tehdä laiturilla ojentajia penkkiä apuna käyttäen ja kyykkyhyppyjä pellolla, niin toimin toisin kuin tunne edellytti, otin ajatuksen vain ajatuksena ja pidättäydyin rauhallisessa kävelyssä! Lopullisen voittajafiiliksen kruunasi ekaa kertaa sitten kesäkuun itse tehty chai latte!

Onneksi en ole elänyt täysin paasto-olosuhteissa, joten ruokien lisäys toivottavasti käy vähän helpommin kuin viime syksynä, mutta edelleen refeeding oireyhtymän estämiseksi kalorit on nostettava varovasti, ja tällä tavalla myös ruoansulatussysteemi ei mene totaaliseen shokkiin. MinnieMaudilla mennään tälläkin kertaa, mutta nyt otan oppia viime kerrasta ja himmaan liikuntaa. Toisaalta myös jalka estää juoksemisen, ja olen tosiaan ollut juoksematta kohta 1,5 viikkoa! :) Jalka tuntuu vähän paremmalta, mutta edelleen portaat ovat hankalia ja jalka kipeytyy herkästi liiasta huppasemisesta, joten ei kyllä pahemmin houkuttele lähteä nilkuttamaan jotain puolijuoksua. Jalka kiittää, kroppa kiittää ja myös mun mieli tulee kiittämään jossain vaiheessa. Ehkei nyt, mutta ihan varmasti jossain vaiheessa! :)


Eilisen insidentin jälkeen mulla on ollut tunteet tosi herkässä ja tänään on itkua pidätelty useaan otteeseen, mutta kerrankin päättäväisyydestä, toiveikkuudesta. Tänään hetken aikaa tunsin puhdasta iloa ja toiveikkuutta, aivan kuin olisi pilvet siirtyneet hetkeksi auringon edestä sivuun ja näkisin asiat kirkkaammin. En halua enää olla se kaikkien tuijottama, olen saanut siitä tarpeeksi. Ahdistaa liikkua ihmisten ilmoilla, kun saan osakseni todella pitkiä katseita, ja maanantaina itse asiassa tunsin häpeää siitä miltä näytin. Tämä on mulle täysin uutta; olen kyllä hävennyt itseäni koko pienen ikäni, mutta en koskaan siksi, että voisin näyttää liian laihalta. Lihavalta kyllä, rumalta, mutta laihalta...?

Tiedän, että tämä tunnetila ei tule säilymään ikuisuuksia, mutta mä tarvitsin sen eilisen keskustelun ja säikähdyksen. En säikähtänyt vielä ensiavussa, kun kaikki muut hätäilivät alhaista kaliumia ja ekg:n muutoksia; mua vain ärsytti. Mutta se, että mun unelma viedään, se säikäytti.
Ihmisen täytyy käydä pohjalla voidakseen tehdä muutoksia. Mä olen jos jonkinlaista pohjaa kokenut, mutta kaiketi jokaisella kerralla on aina se oma pohjansa.
Tällä hetkellä tie toipumisen ja sairauden välillä on hyvin kirkas ja erillään sh:sta, mutta näin se ei tule aina säilymään; silloin pitää pitää mielessä se mun tavoite ja toimia sen mukaan.
Sitä paitsi, mä olen ihan saakelin kyllästynyt tähän sairauteen ;)

Näihin parempiin, oivallustäysiin tunnelmiin hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! :)

26 kommenttia:

  1. Ihana lukea että sieltä se Heidin päättäväisyys ja sinnikkyys paistaa taas! Sähän et millekkään sairaudelle häviä, mieti nyt! Ei joku anoreksia suo nujerra vaan sä todellakin nujerrat sen ja pääset siihen koulutukseen ja toteutat unelmasi!!! <3

    Elämä on elämistä varten ja sulla on vielä niin paljon kaikkea kivaa edessäpäin kunhan saat sh:n väistymään tieltäsi. Susta voi tulla vaikka mitä kunhan uskot itseesi.

    Lue tämä teksti silloinkun tulee huonompi päivä ja sh valtaa kaikki ajatukset. Niitä huonoja päiviä tulee ja takapakkejakin tulee mutta se on väistämätöntä. Pääasia ettei luovuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko mun on taistella toisenlaisen elämän eteen, koska sh ei koskaan tuo mitään hyvää. Tai enpäs sanokaan näin, koska onhan se kuitenkin tuonut jotain hyvää ;)

      Toivon todella, että säästyn suuremmilta takapakeilta, mutta sitä ei voi ennakkoon tietää. Mulla on nyt tietoa ja taitoa käsitellä asioita paremmin, ja tuo koulutus on niin iso asia mulle, että teen kaikkeni sen eteen. Ja mä olen tunnetusti terrierityyppiä :D

      Kiitos Pinja! <3

      Poista
  2. Upeaa Heidi! <3 Olen ihan liikuttunut täällä ruudun toisella puolella. :`) Tätä jos, mitä oli ihana lukea!

    Minusta on hienoa, että oivalsit sen, että tie parantumiseen lähtee itsestäsi.

    Elämä on elämisen arvoista, kun on jotain mistä haaveilla. Ja haaveet on tehty saavutteviksi. Uskon täysin rinnoin siihen, että tulet parantumaan. Et ehkä tänään, etkä ensiviikolla, mutta vähitellen. Pienin varovaisin askelin, kuin kokoasi haastavaa palapeliä. Uskon, että vielä jonain päivänä ne palaset loksahtavat paikoilleen. Se kauanko siihen menee riippuu itsestäsi.

    Susta huokuu päättäväisyys ja muista sä olet vahvempi, mitä syömishäiriö! Sä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. <3

    Loppuun vielä kysymys, mitä kokemusasiantuntijan koulutus tarkoittaa käytännössä?

    Ps. Ole ylpeä niistä saavutuksista, joita olet jo saanut aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista! <3

      Nyt toipumisprosessi on hiukka erilainen, koska tiedän mitä odottaa tältä MinnieMaudilta ja että millaista on normalisoida tilanne. Kehonkuvaa ja itsensä hyväksymistä on työstetty viime keväänä paljon, mutta nyt pitää ruveta hyödyntämään sairautta, kääntää se voimavaraksi, koska kaikella on myös se hopeareunus :)

      Kokemusasiantuntijan koulutus kestää vuoden ja on etelä-pohjanmaan sairaanhoitopiirin järjestämä. Siellä opiskellaan mt- ja päihdeongelmia, jaksamista jne, työskennellään oman itsen parissa. Valmistuttua voi työskennellä ammattilaisen työparina, vertaistukihenkilönä, tulkkina potilaan ja ammattilaisen välillä jne.
      Helppo ei koulutus ole, mutta tää on just se minkä kautta voin ottaa hyödyn sairastamisesta ja luoda sille merkitystä :)

      Poista
  3. Hyvä sua! Hieno oivallus kerrassaan. Ja niin Asian ytimessä.

    Jos jossain kohtaa tuntuu että sh meinaa taas viedä voiton, muista että oot niin paljon enemmän kuin pelkkä sh. Sulla on valta, ei sillä, koska ilman sua ei olisi syömishäiriöitäkään. Älä anna sille valtaa elämässäsi. Pidä puolesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sh tulee ihan varmasti houkuttelemaan, mutta mun pitää ottaa oppia tästä retkahduksesta ja olla varovaisempi tulevaisuudessa. Suurin osa omasta elämästä on pelkkää sairautta, joten pitää rapsuttaa sairautta kerros kerrokselta irti ja paikata ne palat sellasilla asioilla, jotka on mulle merkityksellisiä.

      Kiitos!

      Poista
  4. "parin kilometrin mittainen tuokio psykologin kanssa" Parin kilometrin... mitä? :D

    Mutta hei, mistä ihmeestä saa Suomessa Hershey's suklaata, mäkin haluun?!

    Ja vielä tärkein: Hirmuisesti tsemppiä paranemisen tielle, muista että sä pystyt IHAN MIHIN VAAN! <3 Oot jotenkin ihan harvinaisen fiksun oloinen ihminen muutenkin, ja sun tekstejä on tosi mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Parin kilsan automatkan mittainen juttutuokio, eli mitä nyt autolla kestää matkata se pari kilsaa :D

      Kuule Lidlissä ja K-Supermarketista olen Hershey'siä löytänyt, käy ihmeessä tsekkaan, se on niin täydellistä!

      Oi, ja kiitos ihanasta kommentista! <3

      Poista
  5. Kävi hymyilyttämään kun luin tämän tekstin, siitä jotenkin paistoi läpi niin vahva taistelutahto :) Toivottavasti pääset nyt tämän ahaa-elämyksen avulla niin hyvään alkuun ettei sitä pienet tai isommatkaan takapakit pidättele. Mulla toimii tällä hetkellä kiukun lisäksi hyvänä motivaationa täydellinen kyllästyminen. Elämän ensimmäinen neljännes on mennyt melkein kokonaan mielenterveysongelmien ehdoilla, enkä todellakaan aio antaa loppujen kolmen neljänneksen mennä myös. (Vielä kun asian muistaisi synkimpinä hetkinä niin...) Valtavasti voimia taisteluun, vaikutat kuitenkin tosi symppikselle joten toivon sydämestäni että pääsisit sinne koulutukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se taisteluntahto oli vaan kesälomalla :D Ei vaan oikeasti. Jos tää eka neljännesvuosikymmen on mennyt paskoissa kuvioissa, niin sitä suuremmalla syyllä taistella paremman loppuelämän puolesta.

      Kiitos paljon ihanista sanoista, ja sulle kans rutkasti voimia ja tsemppiä! <3

      Poista
  6. Hyvä juttu että pidät kiinni siitä mitä haluat tehdä! Jatka samaaan malliin niin pääset sinne koulutukseen! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin vaan tehdä parhaani ja loppu on sitten muiden käsissä. Mutta mä todellakin taistelen sen parhaani eteen!

      Kiitos! :)

      Poista
  7. Hihii! Tätä olen odottanut. Milloin se taistelija taas herää. Ja nyt se tapahtui!!! Olen hirveän onnellinen puolestasi! Itsekin olen taistellut syödäkö vai eikö syödä ja sinulta sain tsemppiä itsellenikin! Nyt kohti uusia tuulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se oli vain ajan kysymys :D

      Kiitos ihanasta kommentista! Toivittavasti voin toimia sulle tsempparina ja auttaa sua valita sen tien kohti terveyttä, koska siellä se elämä on, ei sh:n syövereissä!
      Tsemppiä! :)

      Poista
  8. Mukava kuulla positiivista sinusta! Tuosta on vain yksi tie, ja se on YLÖSPÄIN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tie vain ylöspäin :)
      Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista
  9. Oli se motivaatio parantumiseen mikä tahansa, on tärkeää, että sulla on sellainen. Ehkä siis tämä pohjalla käyminen olikin hyvä asia: nyt tiedät vielä selkeämmin, mitä haluat. Sh ei sitä sinulle tule suomaan, mutta kova taisteluhenki sitä vastaan vie sua eteenpäin elämässä muutenkin. Sä olet mahtava, Heidi, sä pystyt ihan mihin vain. <3 Paljon rakkautta!

    VastaaPoista
  10. Hassua, että on melkein helpompi kommentoida niitä toisenlaisia tekstejä...

    Joten fb 👍 ja ig ❤. Elikkäs, tykkään ja kannustan, ja täällä ollaan, tänäänkin!

    VastaaPoista
  11. Hienoa lukea sen sisäisen taistelijan heräämisestä ❤ Pidähän se hengissä! Yhden asian haluaisin antaa mietittäväksi: Kokemusasiantuntijuus pitäisi kuitenkin syömishäiriöiden maailmassa kiinni jollain tavalla. Pitkän sairaushistorian jälkeen menee pitkään, ennen kuin itse pysyy pinnalla enempiä ajatuksia siihen tuhlaamatta. Mitäpä jos suuntaisit tai harkitsisit elämän suuntaamista ihan muualle, ihan johonkin sairauksien ulkopuoliseen elämään, irti tästä kaikesta. Mielestä möröt eivät nopeasti katoa, joten eikö olisi hyvää tekevää täyttää mieltä muulla mielekkäällä? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän erittäin hyvin sun pointin ja varmaan antaisin saman neuvon itsekin jollekulle muulle. Mutta tällä tavalla mä saan luotua sairastamiselle merkityksen, auttamaan muita ja samalla työstämään itse sairauden loppuun.
      Sairaus ei musta häviä mihinkään vaikka kuin paljon yrittäisin ympätä elämääni uusia asioita; sairaudesta on tullut iso osa identiteettiä eikä sitä helpolla muuteta. Haluan hyötyä sairastamisesta, haluan kääntää tämän voitokseni, ja kokemusasiantuntijuus istuu tähän kuin nenä päähän. Mä tarvitsen elämääni sisältöä ja tarkoitusta, ja tämä on sellainen asia, joka myös motivoi mua hurjasti :)

      Kiitos, mä pidän sen taistelijan hengissä! :)

      Poista
  12. Pinnallinen seikka, mut mua huolestuttaa et sä vanhenet ennenaikaisesti kun sun paino jojoilee noin paljon.. Nyt kun olet laihtunut, näytät paljon ikäistäsi vanhemmalta. Olet kuitenkin kaunis nuori nainen kun sinulla on lihaa luiden päällä. Toivottavasti voitat tämän taistelun vielä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen huomannut saman asian :/ Siinäkin jälleen yksi syy jatkaa taistelua, koska en halua kolmekymppisiä juhliessa näyttää viiskymppiseltä.. :D

      Kiitos :)

      Poista
  13. Heippa! Haluaisin kysyä sulta mielipidettä instagramin hyödyistä ja haitoista. Pyöritkö paljon katselemassa #anorexiarecovery ym postauksia? Itse aloin vasta vähän aika sitten selailemaan sinun tilisi kautta ja taisin tehdä virheen...Saatko itse niistä tsemppiä vai tuleeko vertailtua huonolla tavalla. Minull oli ihan hyvä paranemistsemppi päällä mutta nyt olen alkanut taas empimään ja kaikki vaan niiden pirun kuvien takia. Siellä nimittäin olen törmännyt kuvakollaaseihin, jossa on vierekkäin henkilön sairas kroppa ja parantunut kroppa ja nuo parantuneet kuvat näyttävät suunnilleen siltä, mitä itse olen nyt BMI juuri 18! Tulee väkisin ajatus, että hittoako minun tarvitsee painoa nostaa :( :( :( vaikka kuinka yritän pitää mielessä faktan, että tämä ei ole biologinen hyvinvointipainoni, tulee olo että ei minun tarvitse vetää mitään kunnon painonkorjausruokavaliota. :( Tällainen purkaus...ymmärrän jos et jaksa nyt omilta kamppailuiltasi ottaa kantaa. Jaksamista sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Insta on kaksteräinen miekka: se voi toimia vertaistukena tai se voi toimia tuhoisana keinona ja vahvistaa sairaita käyttäytymismalleja.
      Mä olen nykyisin melko tarkka millaisia tilejä seuraan ja olen karsinut pahimpia triggertilejä pois.

      Mua auttaa sen ajatteleminen, että tuon asiat eivät kuulu mulle, mulla on eri tavoite (tervehtymonen) kuin hänellä (sairastaminen). Mä vältän triggereitä tässä vaiheessa mahd paljon, joten olen tosi hiljainen #anafamily member :D

      Kuuntele itseäsi. On todella rohkeaa uskaltaa miettiä näitä asioita, koska jo miettiminen vie sua kohti terveyttä!
      Mä muuten olen kirjoittanut triggereistä postauksen keväällä (otsikko "Trigger me"), joten voit lukaista sen.
      Mut jos se vertaistuki instassa ei ole sulle hyväksi, älä jää sinne roikkumaan. Lopeta triggeröivien tilien seuraaminen ja etsi itsellesi parantumismotivaatiota buustaavia tilejä, ja suosittelen sua myös tutustumaam #bopoon eli body positivityyn.

      Tsemppiä! :)

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksestasi! :)

      Poista
    3. Insta on kaksteräinen miekka: se voi toimia vertaistukena tai se voi toimia tuhoisana keinona ja vahvistaa sairaita käyttäytymismalleja.
      Mä olen nykyisin melko tarkka millaisia tilejä seuraan ja olen karsinut pahimpia triggertilejä pois.

      Mua auttaa sen ajatteleminen, että tuon asiat eivät kuulu mulle, mulla on eri tavoite (tervehtymonen) kuin hänellä (sairastaminen). Mä vältän triggereitä tässä vaiheessa mahd paljon, joten olen tosi hiljainen #anafamily member :D

      Kuuntele itseäsi. On todella rohkeaa uskaltaa miettiä näitä asioita, koska jo miettiminen vie sua kohti terveyttä!
      Mä muuten olen kirjoittanut triggereistä postauksen keväällä (otsikko "Trigger me"), joten voit lukaista sen.
      Mut jos se vertaistuki instassa ei ole sulle hyväksi, älä jää sinne roikkumaan. Lopeta triggeröivien tilien seuraaminen ja etsi itsellesi parantumismotivaatiota buustaavia tilejä, ja suosittelen sua myös tutustumaam #bopoon eli body positivityyn.

      Tsemppiä! :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta