26. elokuuta 2016

Kuulumisia videolla


Päätin tehdä näin vaihteeksi kuulumispostauksen videolla, edellisestä videohöpöttelystä kun on jo aikaa. Ei mitään ihmeellistä, mutta pientä updatea :)
Onpas muuten ihanan nuutunut pysäytyskuva.. :'D


Mutta hyvää viikonloppua kaikille! :)

24. elokuuta 2016

Butterfly

#myballetproject
Mä näin tänään perhosen. Samanlaisen perhosen neljä kertaa. Semmoisen mustan, jonka siivissä oli punertavaa tai hieman kullanväristä kuviointia; ei siis mikään erikoinen perhonen. Tämä perhonen lensi neljä kertaa mun ohitse aina oikealle.
Ensin mä en siihen juuri kiinnittänyt huomiota. Olin menossa Framille terapiaa varten mieli maassa ja pää samaan aikaan tupaten täynnä ja typötyhjä. Sitten se perhonen lensi mun edestä ja jatkoi matkaansa mun oikealle.
Kun tulin terapiasta, sama(nlainen) perhonen lensi jälleen mun edestä oikealle. Näin kävi vielä kolmannen kerran, ja neljännen kerran kun olin lenkillä.


En ole mitenkään erityisen taikauskoinen ihminen. En usko peilin rikkomisen tuovan seitsemän vuoden naimaepäonnea, en sylje olkani yli nähdessäni mustan kissan, voin kävellä tikkaiden alta jos on pakko.
Mutta tämä perhonen ei voi olla pelkkä sattuma. Tai totta kai voi olla, mutta mä olen 100% varma, että jokin merkitys sillä on, jos ei muuten niin vaikka sitten plasebona. Googletin nopeasti mikä on perhosen viesti (Pöppiäinenhän muuten on puoliksi perhonen ;), niin mahdollisimman lyhyesti se auttaa näkemään asioita eri kantimilta; auttaa keskittymään itseen tavoitteiden saavuttamisessa; symboloi muutosta, sielua, luovuutta, vapautta, iloa, muodonmuutosta; pyytää selvittämään omaa tilannetta ja muistuttaa siitä, ettei muutoksen tarvitse olla kivulias; muistuttaa intuition seuraamisesta; kehottaa luottamaan omien siipien kantamiseen; ja kaikkein tärkeintä on huomioida ne tilanteet, jotka vaativat muutosta.
Eli siis jos tästä perhoskohtaamisesta vetää jotain yhteenvetoa, niin muutoksen tuulien pitäisi puhaltaa ja uskoa itseensä ja siipiensä kantavan.
Kuulostanko ihan höperöltä, jos sanon että mulla on nyt pala kurkussa tätä miettiessä?

pre and post ballet class
Tänään olen palauttanut mieleeni sen tärkeän faktan, että mä en ole samaa kuin sh, vaan mulla on sh. Sh ei määritä mua millään tapaa ihmisenä, mikään numero tai luku tai diagnoosi ei määritä mua.
Mitä mä tykkään tehdä? Tanssia. Tanssi kuuluu mun elämään, se on todella iso osa mua, intohimo, tapa elää. Joten mietitään sitä.
Nämä kaksi balettituntia ovat mulle olleet todella suuri ilon aihe ja olen ollut todella mielissäni kaikista niistä saaduista korjauksista, joista osa on ollut ihan uusia. Yksi tärkeimmistä on ollut se, että koska omaan yliojentuvat polvet (yliliikkuvuus yhdistettynä löysiin niveliin on muuten bitch, sain taas viime yönä luksautella olkapäätä paikoilleen..) niin mun pitää muokata mun ensimmäistä asentoa siten, että kantapäät eivät koske toisiin. Mun mieleen on iskostettu "näytä se ensimmäinen" ja "aina ensimmäisen kautta" -neuvot ja mä olen tehnyt työtä käskettyä. Olen sitten ihmetellyt moitteita koukkupolvista, sillä mun ensimmäinen on tehty just ohjeiden mukaan.
Nyt koin sitten vallan ahaa -elämyksen, sillä jos mun kantapäät koskettavat toisiaan ensimmäisessä niin polvet eivät ole suorat. Joten sen sijaan, että kantapäät ovat tiukasti kosketuksissa toisiinsa mun pitää venyttää koko jalka (ja se polvi) suoraksi, jolloin kantapäiden väliin jää tilaa. Ensin mä vähän kummastelin tätä kunnes se viimein loksahti ihan aivojen perukoillakin selville, ja vitsit sitä intoa balancoireissa kun hoksasin suoran polven taian! :D
Toinen ahaa -elämys tuli sitten nilkan asennossa passéssa. Mulla on vasemman nilkan kanssa se paha sickling-ongelma - kenties siksi että se on heikko? - ja vaikka kuinka yritän miettiä kantapäätä eteen, niin silti ne varpaat sojottavat väärään suuntaan. Sainkin erinomaisen vinkin miettiä nilkan asento coupessa ja siitä nostaa passéseen. Ja jälleen ahaa!
Ongelmia mulla on sen sijaan ryhdin kanssa. Mulla on kyfoosi niin voimakkaasti mielessä, että yritän kompensoida sitä väärään suuntaan, jolloin sitten nojaan liikaa taakse eikä mun ranka ole suora. Saan tähän paljon neuvoja, mutta silti tämän kanssa on ongelmia. Lanneranka on todella liikkuva, yläselkä todella jäykkä ja kyfoottinen, melkein kuin kahden eri henkilön selät olisi sulautettu yhteen, joten onko ihme että sitä on vähän hukassa sen kanssa, etenkin kun saa koko ajan kuulla siitä miten surkea mun ryhti on?
Onneksi sain tänään puhelun kansalaisopistolta pääseväni yhteen joogaryhmään, joten ehkäpä sieltä tarttuisi muutamia vinkkejä onkeen. Kun viime kesänä joogasin, niin koin sen todella auttavan noihin selkäongelmiin.

Pöppiäisen ballerinanunelma <3
Vähän positiivisempaa tällä kertaa :)
Mä olen tässä pyöritellyt mielessäni, että pitäisinkö uuden kysymyspostauksen, edellisestä kun on kuitenkin jo aikaa. Miksikäs ei?
Joten laitelkaas kysymyksiä tulemaan, laitetaan aikarajaksi elokuun loppu. Mä vastailen niihin sitten Pöppiäisen kera heti kun mahdollista :)

22. elokuuta 2016

I hate you, I love you, I hate that I love you

find the light behind the shadows
Olen vältellyt tämän blogin päivittämistä aika paljon viime aikoina, ja toisaalta olen vältellyt kertomasta tilanteestani ylipäätään missään. Vaikka mä olen perirehellinen ihminen, en osaa ylläpitää kulisseja kovinkaan hyvin, niin vältellä mä osaan. Ja siinä mä olen varsin lahjakas. Noh, taito sekin.
Tiedän ottavani riskin kun kirjoitan tämän postauksen, mutta mun pää on räjähtämäisillään ajatuksista, jotka mun on vaan pakko saada purkaa johonkin. Ja voinhan mä aina poistaa tämän postauksen, vaikka aina sanotaan ettei netin syövereistä mitään saa koskaan poistettua. Noh, jos joku näkee tämän aseena mua vastaan, niin siitä vaan. Mua ei kiinnosta pennin vertaa jonkin anonyymin ajatukset, heidän mielipiteensä kun ei ole multa tippaakaan pois.


Syömishäiriö on kuin vankila. Jokin jenkkisarjoissa nähtävä yksinäisellä saarella sijaitseva vankila, jossa nilkkakahleiden sijaan on kahleet koko kropassa. Kahleet, jotka pakottavat sut tekemään asioita. Mutta pahinta kaikessa on se, että sä olet yksin. Olet yksin kahleidesi kanssa. Yksin ajatustesi kanssa. Asia olisi sata kertaa helpompaa, jos olisit tehnyt oikeasti jotain väärin joidenkin sääntöjen mukaan ja sut olisi tuomittu niistä, mutta kun näin ei ole. Sä olet yksin. Voit jakaa ajatuksiasi, voit yrittää saada muut ymmärtämään, mutta fakta on, että edes vertainen ei sua ymmärrä; olet yksin.

Vähän yksilöstä riippuen kehittyy eräänlainen Tukholma-syndrooma, jossa siis kaapatulle kehittyy jonkinlainen kiintymyssuhde kaappaajaansa. Toiset voivat kokea heti alusta alkaen kiherrystä aiheuttavaa jännitystä, ihastusta. Vähän kuin olisit yläasteella diskossa ja sun ihastus tulee viimein pyytämään sua hitaisiin (näin oli ainakin 90-luvulla, en tiedä nykynuorien diskokäytännöstä enää ;). Siitä halusi kertoa kavereille, jotka myös pyysivät täysin yksityiskohtaista sepustusta: missä sen kädet oli? Miltä se tuoksui? Yrittikö se mitään?
Sitä saa kehuja ja ylistystä muilta - voi kun näytät hyvältä, oletko laihtunut? - ja se aktivoi aivojen palkitsemiskeskusta. Toisto toiston jälkeen. Mittanauhan pienenevät lukemat aiheuttaa yllättävää iloa, aamun punnitus saa sut taputtamaan itseäsi olkapäälle ja hihkumaan, hyvä tyttö! Silmät loistavat ilosta, kun viimeinkin saat sormet käsivarren ympärille, kun farkut eivät pysy enää jalassa ilman vyötä. Kun liikuntatunnilla ennen inhokkina ollut vatsalihastesti onkin yhtäkkiä suosikki, koska jaksat pakertaa istumaannousuja enemmän kuin luokan sporttaajat. Tai kun yhtäkkiä lukeudut kuntosalin aktiivikävijöihin ja kehität salaisia kilpailuja muita vastaan; kun varmistat että olet salilla aina samaan aikaan kuin luokan urheilijat ja jaksat tehdä muutaman toiston enemmän, tai kun treenaat kovemmin kuin he. 
Kun kaikki on hyvin!


Missä tapahtuu käänne pahempaan?
Sen kun tietäisi.
Käyttäytymisterapeuttisesti ja fysiologisesti miettien nälkiintyminen (ja korkea fyysinen aktiviteetti) muuttavat ajattelua aiheuttaen masennusta, ahdistusta, fobioita sekä pakonomaisia ajatuksia ja sotkevat samalla neurohormonaalisia nälkää ja kylläisyyttä sääteleviä järjestelmiä. Nälkäsignaaleistahan on vastuussa mm. leptiini, kylläisyyshormoni, joka siis säätelee ruokahalua ja elimistön energiankäyttöä. Leptiinin tuotanto normalisoituu riittävän ravitsemuksen ja normaalipainoon pääsyn myötä, ja tämähän on yksi MM:n tavoitteista. Eli siis kun nälkiintymistä on kestänyt elimistön sietokykyyn nähden liian pitkään, rupeaa aivot viestittämään siitä alakulolla ja ahdistuneisuudella.
Allekirjoitan tämän itse hyvinkin pitkälti. Mutta siltikin on asioita, joita ei selitä edes neurotiede.
Miksi syömishäiriöstä voi tulla riippuvuus?
Miksi siihen kehittyy viha-rakkaussuhde?
Miksi siitä on niin vaikeaa päästä eroon, vaikka yksilö tietäisi tasantarkkaan kaikki mahdolliset seuraukset ja mahdollisen kuolemanvaaran?


Mun tiedossa ei ole mitään vikaa. Mä tiedän ihan täysin mitä tämä tekee mun keholle ja sille terveydelle, joka mulla vielä on. Tiedän, miten suuri vaara mulla on murtaa luuni pelkällä juoksemisella; tiedän, miten suuri vaara mulla on pysyä liikuntakykyisenä tällä luustolla; tiedän, miten suuri vaara mulla on kehittää vielä vakavampi sydänvaurio. Mä. Tiedän!
Mutta siinä missä ennen suurin ongelma on ollut syödä riittävästi, niin nyt se ei ole enää se kaikkein suurin ongelma. Mä olen jatkanut pelkoruokien kohtaamista vaikkakin pakkojen ja itkujen avustamana. Olen triplannut kalorit eikä MM:n minimeihin ole enää pitkä matka. Mä osaan ja pystyn edelleen kyseenalaistamaan räikeimmät sairauden järjettömyydet, joskin omien ajatusten ja sairauden ajatusten välinen ero on hämärtynyt huomattavasti. Ei, mun päässä ei ole erillistä ääntä, joka käskee mut tekemään asioita. Jos asia olisikin niin yksinkertainen!
Mun taidottomuus tulee esille liikunnassa. Jos todella tarkkaan miettii menneisyyttä, niin mulla sh alkoi just liikunnan lisäämisenä ja olen kärsinyt pakkoliikunnasta aiemmin ja silloin se tarkoitti järjettömiä tunteja salilla. Tämä kehitti mun nykyisen uskomattoman vastenmielisyyden kuntosaleja kohtaan, niin hirveän että voisin todella tuhota joka ikisen kuntosalin tältä maailmankartalta. Luin pari päivää sitten artikkelin kuntosalikeskusten suhtautumisesta sh-treenaajiin, ja kaksi kolmesta ketjusta sanoi asettavansa porttikiellon mikäli tilanne näin vaatii; ainoa, joka ei porttia käyttänyt, oli Motivus. Motivus perusteli tämän niin, että "heillä sentään syömishäiriöiset saavat treenata valvotuissa olosuhteissa turvallisesti". Todella, todella idioottimainen väite! Kukaan ei kuntosalilla valvo sun treeniä silmä kovana, ja toiseksi syömishäiriöinen ei koskaan treenaa turvallisesti. Ei edes Motivuksella. On siinä kuntosalilla sitten kova selittäminen siitä turvallisuudesta, kun treenaaja saa sydänkohtauksen kesken perstreenin.

Eksyin jälleen, mitä mulle tapahtuu koko ajan. Ajatus ei pysy enää kasassa vaan harhailee.
Tiedän mitä mun pitäisi tehdä, mutta kun siihen ei pysty, kirjaimellisesti ei pysty. Tiedän, että tähän tulee nyt parikymmentä kommenttia anonyymeiltä ja tietämätön käsky "sen kun lopetat" ja voi pojat, sen mä tekisin jos pystyisin!
Mulla on tietoa. Mulla on myös taitoa. Mutta ei tähän.
Mä vihaan sh:ta, mutta samalla se vetää mua luokseen kuin magneetti. Kuin pahoinpitelevä rakastaja, mitä se just on. Välillä se silittää mun hiuksia ja kuiskaa korvaan, hyvä tyttö, jos teet näin niin hienosti menee. Sitten se potkii mua kipeästi kylkiluihin, sivaltaa selkää, tukistaa hiuksista ja läimäyttää kasvoille jättäen mut lohduttomasti itkemään. Välillä se houkuttelee mua: juokse spurtti, sä tykkäsit niistä niin kovasti keväällä ja kesällä. Ja mä juoksen. Mä juoksen niin lujaa kuin jaloista lähtee, haen voimaa keskivartalosta, vauhditan käsillä. Levitän käsivarret, suljen silmät ja vain odotan sitä ilon itkua, ilon kyyneleitä, mutta mä en tunnekaan mitään muuta kuin tuskaa ja pohjatonta surua. Ihmettelen sitä miten mä en pysty hengittämään, sillä sykkeet ovat edelleen alle 180 - mulle normaalit kovassa rasitustilassa - ja koetan vetää syvään henkeä, ensin kerran, sitten toisen. Sitten se kaikki purkautuu ihan valtavana nyyhkäyksenä ja romahdan tien varteen itkemään ruumis vavahdellen. Koetan tukahduttaa itkun, pyyhin kyyneleet ja nousen viimeisillä voimilla pystyyn ja jaksan just ja just juosta kotiin.


Teinkö tyhmästi julkaistessani tämän kirjoituksen?
En tiedä enkä rehellisesti sanottuna välitä. Ajatelkoot musta ihmiset ihan mitä tahansa, se ei ole multa pois.

18. elokuuta 2016

Yesterday, my day

Millainen oli eilinen keskiviikko?

aamupalaa
Heräsin alunperin kuudelta kipuihin, vedin syvään henkeä ja keräsin rohkeutta uskaltaakseni kääntää kylkeä, sillä lonkkaa jomotti ihan sietämättömästi! Viimein lähes kymmenen minuutin vaikeroinnin jälkeen sain kylkeä vaihdettua ja nukahdin vielä reiluksi tunniksi.
Nousin ylös vähän seitsemän jälkeen, sillä mulla oli tiedossa varsinainen terapiamaraton: ensin kymmeneltä oman terapeutin yksilöaika, sitten yhdeltätoista se työnohjaus, jossa olin esimerkkipotilaana, ja yhdeltä ryhmä. Kymmenestä kolmeen, huh!
Tein aamupalaa, joka oli kaurapuuroa piparkakkumausteella, raejuustolla, kananmunanvalkuaisella ja mustikoilla, sekä pari kuppia Pukka Chai Original -teetä. Aamupalaa syödessäni luin hetken kirjaa ja päivitin sitten somen, ja rupesin laittautumaan valmiiksi. Nykyisin mulla kestää taas pitkään saada itseni ja Pöppiäinen valmiiksi aamulla, vaikka kuinka yritän kiiruhtaa.
Nyt oli ongelmana asuvalinta: mikään ei tuntunut hyvältä. Halusin laittaa mustat legginsit ja jonkin pitkän paidan, mutta jotenkin salakavalasti mun takapuoli ja jalat olivat kasvaneet yön aikana niin järkyttäviin mittasuhteisiin, että paidat lyhenivät säädyttömän mittaisiksi ja vastineeksi kintut vaan levenivät. Kokeilin varmaan viittä eri asukokonaisuutta ja lopulta päädyin siihen, josta aloitinkin. Äkkiä Pöppiäinen ulos pissalle ja matkaan!

#ootd

Vähän ennen yhtätoista lähdettiin mun terapeutin kanssa kohti Torikeskusta, jossa työnohjaus pidettiin. Mä istuin lyhyen briiffauksen ajan odotushuoneessa enkä edes yhtään hermostuneena, mikä vähän ihmetytti mua. Pikkasen meinasi sydän lyödä muutaman lyönnin epätahtiin kun viimein pääsin huoneeseen, jossa istuin puoliympyrässä vastapäätä ammattilaisia ja tätä työnohjaaja-käyttäytymisterapeuttia, mutta toisaalta mitäpä pelättävää mulla tilanteessa oli edes? Olen kuitenkin oman problematiikkani paras ja vahvin asiantuntija, ja mulla on tästä pelkästään annettavaa.

Tapahtuma meni hyvin, yllättävän hyvin! En tullut triggeröidyksi ja mua ilahdutti suuresti se, että tämä työnohjaaja tiesi itse erittäin hyvin Minnesota Starvation Studyn sekä Ruotsin Mandometer-klinikan, ja oli muutenkin hyvin perillä siitä miten aliravitsemus muuttaa aivoja: ajattelukykyä, käyttäytymistä, masennusta, ahdistusta, pelkotiloja ja fobioita ja pakkomielteitä. Toisaalta, kyseessä on käyttäytymispsykologi, joten se on hänen toimenkuvansa. Olen vain niin kyllästynyt siihen, miten aina joka paikassa jauhetaan vain niistä yhdistävistä luonteenpiirteistä eikä oikeastaan missään tunnuta tietävän oikeasti MSS:sta tai edes Mandometeristä, joka muuten on kehitetty MSS:n pohjalta. Sen sijaan oppia haetaan Englannista, jossa on määritelty painorajat avun saamiseen, joten onko ihme että Suomen sh:n hoito on niin retuperällä?
Mä pääsin lähtemään tästä tilaisuudesta vähän aikaisemmin - ammattilaiset halusivat pitää oman loppuyhteenvedon tmv - joten mä pinkaisin nopeasti kotiin käyttämään Dooran uudestaan ulkona, hain välipalaa mukaan ja säntäsin takaisin Framille.


Terapeutin kanssa lähdettiin Törnävälle ryhmätapaamiseen, jossa viimeistään alkoi tuntua tämä terapiamaraton: mun silmät eivät millään meinanneet pysyä auki. Join tuon yo kuvassa olevan Naturdietin suklaashaken tauon aikana siinä toivossa, että se olisi tuonut lisäenergiaa, mutta lähinnä se vain yökkäytti: ihan hirveä maku!! Olin jokin viikko sitten ostanut kaksi noita, toinen oli mansikkashake, ja juonut sen jo aiemmin. Eli muuta ei ollut kuin tuo, joten ei ollut paljon vaihtoehtoja. Mutta virheistään oppii: en osta tuota enää koskaan!


Pääsin kotiin vähän kolmen jälkeen ja postilaatikossa mua odotti paketti Instasta tutulta Julielta, joka todella ystävällisesti lähetti mulle muutamia BB-voidenäytteitä ja pienen parfyymipullon. Mä hymyilin leveästi, lähetin Julielle kiitokset ja rupesin ruoanlaittoon. Heitin paistinpannulle kasvispihvit ja wokkivihannekset, tekaisin nopean salaatin ja söin ateriani Pretty Little Liarseja katsellen Netflixistä. Ruoan jälkeen rupesi väsyttämään niin jäätävästi, että taisin melkein nukkua lähes tunnin ajan välillä havahtuen johonkin huutoon tuosta sarjasta.
Lopulta oli pakko herätä puoli kuuden aikaan, heittää naamariin kofeiinitabletit ja lähteä käymään lenkillä. Selkä on ollut todella pahasti jumissa aiheuttaen pistelyä ja puutumisoireita oikeaan käteen, joten tosiaan hieroin nyrkin kokoisia lihasjumeja piikkipallolla ennen lenkille lähtemistä ja lenkillä koetinkin saada vähän verta kiertämään. Löysin yhden hiljaisen paikan, jossa improvisoin yhden tanssin, jatkoin lenkin kotiin ja hain Pöppiäisen.


Teen Pöppiäisen kanssa aina rauhallisemman kävelylenkin juoksun jälkeen, koska sen karvamäärälle on edelleen liian kuuma keli. Toiseksi sillä on oravatutka niin ahkerassa käytössä, että välillä piski juoksuttaa mua niiden oravien perässä. Tiedä sitten mitä se niillä oravilla tekisi? :D Pöppiäisellä on jonkinlainen ihastus/pakkomielle oraviin, ja se näkyy myös sen lelumieltymyksissä: eniten se tykkää pitkänomaisista leluista, joilla on pörröhäntä :D


Tultiin kotiin vähän ennen kahdeksaa ja pidettiin Nöppän kanssa leikkituokio pallolla, sitten päivän koulutushetki luulla ja Dooran oma poikaystäväaika (älä kysy :D) sillä välin kun mä tiskasin ja siivosin. Lopulta väsäsin iltapalaksi hedelmäsalaattia ja Skyriä ja uppouduin sohvannurkkaan katsomaan Verisukulaisia. Nyt kun ei Greyn anatomiaa tule, niin olen löytänyt Friin murhaohjelmat korvaamaan niitä. Nuo on kyllä niin helppoja, että syyllinen on selvillä jo heti alussa. Mutta ne on mukavaa vaihtelua! Ja toiseksi niiden avulla saa vähän perspektiiviä omiin asioihin: vois ne asiat huonomminkin olla, ketään mun ystävistä tai sukulaisista ei ole sentään tapettu!


Verisukulaisten päätyttyä kävin suihkussa, käytin Pöppiäisen vielä myöhäisiltakävelyllä ja söin nipsunhiukomiseen lakua ja pakkasesta löytynyttä kiivisorbettia. Olen puhunut noista sorbeteista ennenkin ja mainostan niitä edelleen: en ole koskaan syönyt yhtä oikeasti hedelmäistä sorbettia kuin nuo Grycanit! Suosittelen todella kokeilemaan! :)
Pesin hampaat ja nukahdin jo ennen yhtätoista; kaksi peräkkäistä vähän-jälkeen-seitsemän -herätystä todella väsyttävät, ja toisekseen öisin heräilen aina noihin kipuihin, joten nekin vievät energiaa.


Mitä tähän päivän (torstaihin) tulee, niin kipujen kanssa oon todella ollut helisemässä. Lonkkia särkee niin että järki tuntuu lähtevän, ja jostain ihmeen syystä häntäluu on tosi kipeä. Eilisen hierontapallolla käsittelyn jälkeen rintakehä, yläselkä ja hartiat ovat kosketusarat ja puoliksi kauhulla odotan ensi yötä ja sitä, miten monta kertaa taas herään ja kerään rohkeutta uskaltaakseni vaihtaa asentoa. Lonkkien bursiitit ovat uusineet ja on todella veemäistä kun ne molemmat ovat yhtäaikaa, mutta kortisonia en niihin mene hakemaan luustoa entisestään haurastuttamaan. Lepoa sen minkä pystyy, paljon kylmää, istumisen välttäminen ja kipulääkettä.
Mutta koska nämä on kortit, niin näillä mennään. 
Ja loppujen lopuksi mä voin joko vain kestää kiroillen tai mä voin kestää hymyillen ja etsien niitä positiivisia puolia, joten nautitaan siitä, ettei tilanne ole tämän pahempi :)

12. elokuuta 2016

Kuulumisia

#feetfriday #myballetproject
Anonyymi pyysi multa, että kirjoittaisin täysin rehellisen kertomuksen mun tämän hetken voinnista, joten päätin tehdä tällaisen kuulumispostauksen vaihteeksi.
Mulla ei suoraan sanoen ole ollut mitään kovin suurta inspistä päivittää blogia, koska periaatteessa mulla ei ole ollut mitään kerrottavaa. Tai no, onhan mulla, mutta en halua kertoa kaikkia julkisesti sosiaalisessa mediassa sillä on asioita, jotka haluan pitää itselläni ja toiseksi mulla on oikeus yksityisyyteeni ilman, että mun asioita revitellään vauvafoorumeilla anonyymien toimesta.

#myballetproject #cinderella #balletinmyheart
Näin siunatun syksyn tehdessä tuloaan myös terapiakuviot käynnistyivät, ja se teki olosta heti hiukan turvatumman. Enää mun ei tarvitse pyöritellä näitä asioita täysin yksin mielessäni, koska silloin ne asiat vain paisuvat ja paisuvat ja sitä alkaa itsekin mennä sekaisin sen suhteen mikä on totta ja mikä ei. Toki opittujen taitojen avulla olen edelleen pystynyt pitämään jollakin tapaa ohjat mun käsissä ja ottamaan ajatukset vain ajatuksina, joita ei tarvitse noudattaa. Tästä esimerkkinä sh:n läskiajatukset. Olin katsomassa Pretty Little Liarseja Netflixistä, kun yhtäkkiä mun päähän putkahti ajatus, että "mulla on ajatus että olen lihava". Vuosi sitten tämä oli automaattisesti ehdoton totuus: mä olen läski. Välillä tämä ärsyttää: miksen mä vain saa velloa siellä kurjuudessa ilman, että senkin pitää olla niin taidokasta? Mutta se on vain osoitus hyvin tehdystä työstä.

Mä sain mielenkiintoisen ehdotuksen terapeutilta ja tartuin siihen heti.
Pääsen nimittäin ensi viikolla esimerkkipotilaaksi ammattilaisten työnohjaukseen. Olen kerran ollut Oulussa eräänlaisena sh:n kokemusasiantuntijana lääkäriopiskelijoiden luennolla, joka käsitteli syömishäiriöitä, ja silloin kerroin vain tarinani ja vastasin kysymyksiin. Mutta tämä tulee olemaan huomattavasti intensiivisempi ja rankempi tilaisuus. Olen siinä erään terapeutin kanssa ikään kuin yksilöistunnolla, joka on samaan aikaan siis työnohjaus sairaanhoidon ammattilaisille. Tämä psykologi on melkoinen tapaus ja olen kerran hänet tavannut (viime keväänä) ja taidan olla ainoa, joka ei häntä pidä täytenä kusipäänä :D Tästä syystä tuohon tilaisuuteen on ollut vaikea miettiä potilasta, mutta muhun luotetaan ja mun uskotaan siitä selviytyvän, joten mä olen siitä mielissäni ja odotan innolla tapahtumaa :)

jokin #ootd viime viikolta
Entäs recoverywise?
Ekanakin olen ottanut lämpimät ateriat takaisin ruokavalioon, mikä on mulle todella suuri juttu. Lämmin ruoka on ollut todella pelottava asia, joten lähestyin sitä keitettyjen kasvisten kautta. Sitten laajensin kasvispihveihin ja salaattibaarista haettuun salaattiin ja seuraavaksi keittoihin. Eilen tein recoverywinin sitten lämpimien aterioiden mukaanottamisen jälkeen siten että söin kermaista kalakeittoa sen iänikuisen kasvissosekeiton jälkeen! Mun teki kaupassa ihan jäätävästi mieli kalaa, suolaista kalaa, ja melkein itkin graavilohen edessä: mä haluan! Mä niin haluan mutta mä en voi. Vaelsin pakasteosastolle etsimään jotakin - en tiedä mitä - ja siellä sitten ikuisuuden ajan vuorottelin kalakeiton ja kasvissosekeiton välillä: välillä laitoin kasviskeiton koriin, sitten palasin ja vaihdoin sen kalakeittoon. Ei, ei tätä voi ottaa, siinä on niin paljon kiellettyjä ainesosia.. eikä ole! Siinä just on ENEMMÄN niitä oikeasti ravitsevia ainesosia. Niin, mutta siinä on maitoa, ja mä olen laktoosi-intolerantikko. Mutta entäs sitten? Ota laktaasientsyymikapseli niin se auttaa.
Ja multa loppui argumentit. Sieppasin sen koriin ja melkein juoksin kassalle ennen kuin ehdin muuttaa mieleni. Ja samperi se oli hyvää! :D

Muuten mulla on ollut jokseenkin huono onni hedelmien kanssa. Ostin viime viikonloppuna torilta mansikoita, joista tuli jo ekana iltana todella huono ja sairas olo. Ajattelin ensin saaneeni jonkin mahataudin, mutta seuraavana päivänä tajusin sen olleen jonkinlainen lievä ruokamyrkytys. Nimittäin kun rupesin syömään loput niistä mansikoista, niin ensimmäinen maistui tosi kummalliselle ja toinen jäi hatusta käteen ja koko mansikan sisältö oli ihan mätä ja homeessa! Vedin ne mansikat vessasta alas yökkäystä pidätellen, ja sitten myöhemmin tajusin että olisiko kannattanut säästää ne ja käydä torilla sen mansikanmyyjän luona näyttämässä kuin pilaantunutta niiden mansikat oikein on? Mutta kaiken sitä hoksaa vähän liian myöhään.
Eilen aamulla söin aamupalaksi tavanomaisesti rahkaa ja vesimelonia, kun melko pian iski jälleen samanlainen huono olo ja yökötys. Siinä melonissa oli kannassa iso valkoinen laikku (homesellainen?), mutta leikkasin siitä paljon pois ja meloni tuntui silloin maistuvan ihan hyvältä. Mutta nyt en uskalla siihen enää koskea sen pahoinvoinnin pelossa. Hyih, miten mulle osuu aina nuo huonot yksilöt?


Mutta jos vielä pari sanaa tuosta toipumisesta, niin anonyymin kysymykseen parantumismyönteisyydestä voin sanoa, että kyllä, olen (edelleen) positiivinen sen suhteen. Tämä dippi on ollut riskinä ja se on tiedetty, koska koulun päättäminen jätti jälkeensä tyhjän aukon, jolloin vanhat tavat nostavat hyvin herkästi päätään. Mä en ole sellainen ihminen, joka nauttii joutenolosta ja vain siitä lomaleijumisesta - en todellakaan! - joten nyt pitää etsimällä etsiä tekemistä ja sisältöä täyttämään sitä tyhjää tilaa ja samalla viemään tilaa sh:lta. Yksi tällainen tekeminen on aikuisbaletti (tosin edelleen marmatan sen kellonajasta) ja toinen on hyvinkin mahdollisesti kansalaisopiston joogakurssi. Myös kolmen kuukauden päässä oleva kokemusasiantuntijan haku on yksi iso motivaatiotekijä, sillä siihen mennessä mun kunnon pitää olla merkittävästi parempi. Ja mä todella haluan hakea siihen koulutukseen!
Olen ottanut mm. viime vuoden virheistä oppia enkä ole niitä samoja toistanut. Käytännössä tämä tarkoittaa kropan kuivattamista viimeiseen asti alhaisen painon toivossa, sillä tämä oli tehdä lopun munuaisista. En elä millään kahdellasadalla kalorilla, sillä tämä on suora tie bulimiseen käyttäytymiseen ja sieltä suosta ei hevillä enää noustakaan. Nautin aika paljon suolapitoista evästä, sillä ensinnäkin mun kroppa edelleen himoitsee kaikkea suolaista ja toiseksi mun verenpaineet ovat todella alhaiset (ne on ihan aina olleet, ja vastineeksi sykkeet huitelee pilvissä), joten suola nostattaa hitusen myös paineita. En anna ruokavälien venyä siihen pisteeseen, että joko a) pyörryn; b) vedän kaapit tyhjiksi tai c) molempia. Mun ruokavalio ei ole juurikaan kutistunut, ainoastaan annosmäärät, ja on sellaisia ruokia jotka olen ottanut takaisin. Esimerkiksi omena, joka aiheutti ennen vatsanpuruja mutta ei aiheuta enää. Vaihdoin myös 10-prosenttisen juuston 17-prosenttiseen, riisikakut leipään. Mutta on sitten ruokia, jotka aiheuttaa yökkäysrefleksin. Kurkun ja omenan kuori ovat sellaisia, ja kukkakaali, sekä punainen liha.
Löysin myös pitkään haikailemani ruokien vaihtotaulukon eräästä Charpentierin kirjoittamasta sh-opuksesta ja kirjoitin sen heti ylös. Vaikka olen todella tiukasti atsia vastaan, niin tuo vaihtotaulukko on kuitenkin kätevä.































Mutta ei mulla tälle kerralle tämän ihmeellisempää.
Olen huomenaamuna menossa kokeilemaan aikuisbalettia ja floor barréa ja samalla saan vähän esimakua siitä miten sujuu baletti aamukymmeneltä. Kivut ja (nivelten) jäykkyys on kaikkein pahimmillaan aamulla ja pienikin liike sattuu aika makeasti, kiitos fibron. Mutta mä todella haluan ja tarvitsen päästä jälleen oppiin ja tämä on mun ainoa mahdollisuus. Joten näillä korteilla mennään.
Tähän ihan loppuun vielä sellainen lisäys, että mikäli haluat edelleen mahdollisuuden kommentoida anonyyminä, niin käyttäydy sitten ihmisiksi! En nimittäin jaksa enää sitä anonyymipaskaa tiettyjen yksilöiden osalta, joten mikäli tuo keskenkasvuisten anonyymien suunsoitto vaan jatkuu, niin poistan koko kommentoinnin käytöstä nopeammin kuin ehdit tajutakaan.

Hyvää tulevaa viikonloppua ja alkavaa viikkoa kaikille! :)

6. elokuuta 2016

Summer summary


Mulla pyöri koko tämän päivän mielessä, että mitäs kaikkea mä olen tänä kesänä tehnyt? Suurin kohokohta oli ehdottomasti omat valmistujaisjuhlat sekä reissu Helsinkiin ja Tallinnaan, mutta näiden lisäksi mun kesään on mahtunut kuitenkin monia pienempiä ja yhtä tärkeitä asioita. Asioita, jotka ovat selvä poikkeus viime kesään ja jotka ovat (kaikesta huolimatta) vieneet mun toipumista eteenpäin ainakin jollakin asteella.


Ihan ensiksi muistan sen miten karvaan pettynyt mä olin kesän tuloon. Edelleen mulla oli pahasti muistissa viime kesä, sen helvetillisyys ja loppukesästä päälle iskeneet kuumat aallot ja se kirvojen käsittämätön määrä!
Mutta pikkuhiljaa se summer rage on hiljentynyt ja huomasin todella kummallisen ilmiön: sadepäivinä oli mieli maassa kun taas aurinkoisina päivinä oli hymy herkässä. Mun eka reaktio oli se, että nyt jopa mun mieli on pettänyt mut!
Mutta onko kyseessä sittenkään jokin käsittämättömän monimutkainen salaliitto mua vastaan, vai nautinko mä sittenkin alitajuntaisesti auringosta? Kuka ties.


Kesäkuun alussa olin töissä vanhempieni pitopalveluyrityksessä, joka järjesti erään rouvan 85-vuotisjuhlat. Tarjoileminen oli mulle uusi kokemus ja se yllätti myös rankkuudellaan: ei ole helppoa seisoa ja kävellä koko päivää, ja tämä laukaisikin lähes kuukauden kestäneen kipukauden.

Kesäkuussa päätin kokeilla myös itsetehtyä jäätelöä, ja tämä Daim-jäätelö oli kyllä kerrassaan herkullista! Valitettavasti vaan tämä jäätelö oli tehty normaalilaktoosiseen kondensoituun maitoon, joten laktoosi-intolerantikkona tämän kanssa joutui olemaan vähän varovainen. Mutta muuten ehdottomasti suosittelen kokeilemaan jäätelön tekemistä!
Tämän lisäksi tein myös mehujäätä itse, tosin niitä en ole jaksannut kuvata. Halusin tehdä vähän erilaista, joten päädyin sitten tekemään sen soijakookosjogurtista, lasten pilttismoothiesta sekä tuoreesta kiivistä. Ja kyllä oli hyvää!


Kokeilin paljon eri pelkoruokia: mysliä, pastaa, leipiä ja karjalanpiirakoita (ne Tallinnan eväät ovat jo legenda! :D), mokkapiirakkaa, sitruunapossettia, täytettyjä paprikoita (mun ruoka valmistujaisissa), normaaleja sipsejä ja niitä PopChipsejä, Aloe Vera -juomia, pannukakkuja...

muutamia otoksia juhannuksen pelkoruoista
nyt nuo PopChipsit ovat uutta turvaruokaa :D
aamiainen parin viikon takaa: tuoreita mansikoita ja pannaria! <3
Kävin tanssimassa joka viikko ja kerrankin satuin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, sillä pääsin tanssikurssille! Kävin baletissa ja modernissa ja pääsin esiintymään ekaa kertaa yli vuoteen, ja esiinnyin Odettena. Joutsenlampi on aina ollut mun lempibaletti, ja Odette/Odilen -tuplaroolista Odette on mun suosikki. Jotenkin tunnen samaistuvani siihen hyvinkin paljon, ja tykkään yli kaiken esittää kärsivää ja lohdutonta roolihahmoa. Kenties jokin mun salainen luonteenpiirre tulee siinä esiin.. ;)

Mutta kesän kohokohta oli heinäkuun alussa pidettävät omat valmistujaiset, jotka aina välillä vaikuttivat olevan aivan utopistinen ajatus ja välillä aiheuttivat itkupotkuraivarikohtauksen. Välillä mietin etten mä tee koko opinnäytetyötä, koska se toi mun huonoimmat puolet esiin ja vain tuskastutti yrittää kirjoittaa sitä. Mutta apinanraivolla pakersin sen itkettyäni vielä kaksi viikkoa arvosanan saamisen jälkeen, etten mä tehnyt siitä tarpeeksi hyvää. Tarpeeksi hyvää kenelle?
Tarpeeksi hyvä siitä kuitenkin tuli (yleinen mielipide) ja loppupeleissä tuntui hiton hyvältä saada kiitos tästä työstä juhlien muodossa. Olen katsonut ja kuullut niin monet tovereiden valmistumisuutiset ja näytellyt iloista heidän vuokseen, kun oikeasti olen vain niellyt itkua.
Mutta koitti se vuoro minunkin! :)


tyytyväinen tradenomi
Pari päivää juhlien jälkeen lähdin sitten Helsinkiin, sillä olin varannut Tallinnan-risteilyn itselleni ja Sinille. Ensimmäisen päivän - keskiviikon - vietin Helsingissä shoppailemassa Pinjan kanssa, ja vietin pari yötä Kalastajantorpan Hiltonissa. Mä tosiaan tykkään hotelleista ja mielelläni kokeilen (uusia) hyviä hotelleja. Mä olen siinä mielessä nirso, etten halua yöpyä missään parin tähden Eurohostellissa (koettu yhdeksän vuotta sitten) tai nukkaisessa Omenahotellissa, vaan haluan hotellini olevan vähintään neljällä tähdellä varustettu. Haluan vaan rahoilleni vastiketta! :)


Helsingissä kävin lenkkeilemässä todella kauniissa maisemissa ja myöhemmin testasin pikaisesti vielä hotellin kuntosalin vain todetakseni, etten tykkää kuntosaleista edelleenkään.


Seuraavana päivänä torstaina heräsinkin todella aikaisin ja suuntasin kohti terminaalia, jossa Sini mua odotteli. Jonot lähtöselvityksessä olivat ihan hirveitä, ja laiva oli muutenkin tupaten täynnä ihmisiä: mistään ei löytynyt vapaita istumapaikkoja! Mutta hetkisen odottelun jälkeen päästiin aamupalabuffaan, ja muutenkin hyvässä seurassa aika lensi, kananmunien ohella ;)
Sen sijaan Tallinna oli todella kaunis kaupunki, ja siellä tuli seikkailtua sekä vanhakaupungissa että siellä nykyaikaisemmassa kaupungissa :)
Perjantain vielä vietin Helsingissä ja tuli shoppailtua näiden kolmen päivän aikana niin paljon, etten meinannut millään saada tavaroita kuskattua takaisin Haapikselle :D Lisäksi mun pieni luksusloma jatkui myös junassa, sillä ainoa vapaa paikka oli Duetto Plus -vaunussa, jossa oli pyörivät nahkaistuimet omine työpisteineen.


Tänä kesänä saavutin myös tuhannen jouksukilometrin rajapyykin! Sain kestävyyden hiottua toistaiseksi maksimiin ja jaksoin todella kevyesti lähes kymmenen kilometrin lenkkejä, mutta nyt ollaan menty kunnon kanssa vähän alamäkeä. Vatsalihaskrampit ovat välillä estäneet juoksemasta ihan täysin ja kroppa on vaatinut muutenkin lepoa, joten olen nyt sitä sille antanutkin.
Tanssin suhteen on tapahtunut (hyvin) pientä edistymistä, sillä nolottavan pitkän ajan jälkeen mä vihdoin ja viimein hiffasin attituden! Minulle on opetettu tekemään se sekä tendun että passén kautta ja olen muutenkin saanut paljon ohjeistusta siihen, mutta baletissa kehittyminen ei ole koskaan suoraviivaista vaan välillä tarvotaan pitkän aikaa samassa kunnes yhtäkkiä sitä tajuaa jonkin. Kuten esimerkiksi minä tuon attituden.
Perustin myös attitudehaasteen - #attitudeschallenged - jonka avulla olen opetellut sitä lisää, joskaan en tiedä onko mitään kehittymistä havaittavissa. Mutta se on jo mulle iso askel, että osaan tehdä sen! Toinen liittyy nilkkoihin: olen oppinut sen englanniksi kutsuttavan winged -asennon, ja olen tehnyt töitä myös banaaniefektin välttämiseksi.
Ja kolmas on improvisaatiot. Mun liikekieli on edistynyt hieman, mutta ennen kaikkea mä uskallan ilmaista itseäni huomattavasti vapaammin kuin ennen. Olen oppinut myös vähäsen oman koreografian tekemisestä ja näiden asioiden kehittämistä haluan jatkaa.
Kehitin myös mun oman balettiprojektin - #myballetproject - yhden hetken inspiroimana ja tämä on antanut mulle lisäpotkua valokuvaamisen parissa ja ennen kaikkea laajentanut mun kuvaamisrepertuaaria: miksi keskittyä kuvaamaan vain balettitossuja ja/tai paljaita ballerinanjalkoja, kun siihen voi tuoda elementtejä ihan muualta, beyond ballet?



Tänään myös ostin elämäni ensimmäistä kertaa tuoreita mansikoita torilta, ja oli hyviä! Pari päivää sitten Nöppiäisen kanssa lenkillä päätin viimein iskeä kiinni lenkkipolun varrella kasvaviin vadelmapensaisiin ja keräsin taskut täyteen vadelmia. Nams!
Kun heinäkuun lopun helteet olivat pahimmillaan, niin vein Nöppiäisen uimaan useita kertoja. Tai no, kannoin sen säärenkorkuiseen veteen ja pitelin kiinni flexistä kun se ui kohti rantaa. Voi millainen kirppu se onkaan kaiken tuon karvan alla! :D Mutta viileä vesi kyllä tuntui siitä hyvältä, koska se myös itse kahlaili ja oleili mielellään vedessä. Jännä miten kesä kuorii siitä esiin tuollaisen puolen, koska yleensä se ei hirveästi vedestä perusta. Pestä sen saa lavuaarissa, mutta kun kokovartalopesua varten sen vie suihkuun, niin siitä se ei niinkään tykkää, yrittää vaan uida karkuun :D

Näitä asioita voisi kertoa vaikka kuinka, mutta kaikkein suurin ero verrattuna viime kesään on se, että mä en ole ollut oman kotini ja mieleni vanki. Vaikka nyt on otettu jonkin verran takapakkia, niin olen silti ollut todella tarkka ja miettinyt minkälainen käytös vie mua kohti toipumista. Kotiin eristäytyminen ei todellakaan aja mun etua, joten olen sopinut tapaamisia laivaravintolaan ja uusiin kahviloihin, ja yhtenä tällaisena kertana päädyin juomaan todellakin elämäni ihmeellisintä chai lattea, joka ei todellakaan ollut samanlainen kuin normaali kahvilasta saatava chai.
Olen jatkanut itseni altistamista eri peloille ja rutiinien rikkomiselle. Olen toiminut toisin kuin tunne edellyttää ja olen syönyt lämpimiä ruokia ja pastaa, mun yhtä suurinta pelkoruokaa. En ole lähtenyt siihen noidankehään, että yritän elää jollakin 300-500 kalorilla, jonka suora tie on ahmimiseen ja sen kompensaatiokäyttäytymismuotoihin ja siitä ei enää helposti noustakaan. Ja kun kaikki on potkinut päätä ja mieli on ollut pakkasta matalammalla, olen antanut itkun tulla, pyyhkinyt kyyneleet ja etsimällä etsinyt edes sen yhden positiivisen asian siitäkin. Kun toiset ovat loukanneet mua, en ole käsitellyt sitä loukkaamalla itseäni. Kaikesta huolimatta mun itsevarmuus on edelleen suht. tallella ja miksi ei olisi? Olenhan mä tehnyt pirusti töitä sen eteen eikä sitä työtä poispyyhi mikään!
Mä olen saanut teiltä paljon kommentteja mun tilanteesta ja siitä, että kaikki se työ on hukkaanheitettyä työtä, mutta sitä se ei ole. Se työ on siellä edelleen tallella. Se työ on tehty huolellisesti, toisto toiston jälkeen. Tästä esimerkkinä ajatuksista, jotka ovat vain ajatuksia ja jotka pitää myös ymmärtää näin. Viime kesänä (ja syksynä) mun jatkuva hokema oli "mä olen läski/oksettava/ruma/paska/jatka kaikilla mahdollisilla synonyymeillä", kun taas nyt se tulee mieleen seuraavasti: "mulla on ajatus, että olen läski". Ajatus, jonka mä tiedän olevan epätosi ja vain mun mielen tuotos. Se on totta sikäli, että se tuli mun mieleen, mutta se ei ole absoluuttinen totuus.


Vaikka tämä postaus oli lähinnä katsanto kuluneeseen kesään, niin mulla on yksi video tälle kertaa. Tiedän, että viime aikojen tanssit ovat olleet vähän alakuloisia ja ehkä se jossain määrin kertoo omasta mielialasta, mutta mun on aina ollut helpompi tanssia jotain melankolista roolia, kuten Odette tai Kuoleva Joutsen. 
Löysin tämän biisin Kathryn Morganin yhdeltä tankosarjavideolta ja ihastuin siihen oikopäätä. Kyseessä on Paul Cantelonin pianocover leffan "The Other Boleyn Girl" biisistä "Opening Titles". Pikaisesti nimesin impron "Fallen leaves", ei siis mitenkään omaperäisesti, mutta jokseenkin ajaa asian. Pahoittelut muuten tuo taustalta kuuluva höpötys, kun sateensuojaa haki iso joukko saksalaisia vaihtareita eikä niiden puhe ollut mitekään hiljaisesta päästä >:(

Muuten ei tällä kertaa tämän kummempia! Onneksi syksy on jo ihan kulmalla, sillä sain tänään silmääni kirvan, joka kirvoitti multa kunnon kesänkiroamiset. Miten ihmeessä ne kirvat onnistuu lentämään suoraan silmään? Tai toinen sitten niin nenään. On erittäin epämiellyttävä olo, kun kesken lenkin nenään lentää jokin pirun hyönteinen... :D


Näihin tunnelmiin hyvää viikonloppua ja uutta tulevaa viikkoa! :)

2. elokuuta 2016

Elämäni aakkoset

#myballetproject

A
Adultballerinagang
Aukikierto 
Arskat
Arabeski
Attitude, eli asenne ratkaisee
Apinanraivo

B
Baletti
Balettitossut
Blogi

 
Capezio, yksi suosikki tanssitarvikebrändeistä
Chai latte - mun lemppari!

D
Daina ja Doora! <3
Diana Vishneva, mun lempiballerina
DKNY, lempiparfyymimerkki

E
eBay
Elämäni elokuva: oma elämä

F
Fazer
Friin murhaohjelmat

G
Gaynor Minden - mun ehdoton lempparitossumerkki!
Greyn anatomia, totta kai!
Google, ystäväni, jolta kysyn asioita enemmän kuin keneltäkään muulta :D

H
#Hashtag
Hammaslääkärikammo, joka on jotain hirveää!
Hedelmät!
House :D
Hymy, se vaatii vähemmän kuin kurtistus ;)

I
Intermezzo; kts. kohta C
Isä
Isosisko
Ironia
Insta
Improvisointi

J
Joulu
Jooga, jäänyt vähän turhan vähälle...
Juokseminen!
Jalat; tanssijana mulla on jokin ihme jalkafiksaatio :D

K
Koira, mun lempieläin
Kengät, erityisesti korkkarit
Kärkitossut
Koti


L
Laulaminen
Leotardit
Lumi

#petiteproblems
M
Matkustaminen
Michael Kors
Mielikuvat
Mielikuvitus
Musiikki
Musta huumori

N
Nappushka, Dooran venäläinen lempinimi
Netflix, nyt kun mullakin on se viimein
Never give up
Numerot - lasken kaikkea

O
Oikeinkirjoitus; saan ihottumaa oikein kirjoitus virheistä :D
Oppiminen, tykkään siitä
Onni

P
Perhe
Piano
Petites
Peilisali
Perfektionismi
Plié, kaiken pohja muiden ohella :D
Puhelin

Q
Quatro - lasken numeroita myös vierailla kielillä

R
Ratsastaminen
Rannekello, mulla aina ranteessa
Ruska
Ruoka, hyvä sellainen

S
Sarkasmi!
Siisteys, sillä vihaan sotkua
Sisustaminen
Sohva ja sänky
Sisarukset
Shit fuck damn
Sudokut
Some
Sh

T
Talvi
Tanssi
Toivo
Tietotekniikka, joka aiheuttaa suunnatonta ärsytystä
Treenivaatteet
Tunteet
Tyyli, jotain jonka toivoisin aina olevan toisenlainen
Tutu
Täti, olen myös se

U
Unet, näen paljon unia
Usko, etenkin parempaan

V
Vapaus
Valokuvaaminen
Vieraat kielet; tykkään vieraista kielistä ja mulla on hyvä kielipää
Viulu

W
Weird
World wide web 
Wtf?
 
Y
Yhdyssanat; kts. kohta O
Ystävät 
Youtube, kyllä vaan...

Z
Zeeprat; kavioiden kopse ei aina tarkoita hevosta...

Ä
Äiti
Ärtymys
Älä koskaan muutu - sanon Dooralle aina näin


Ö
Öööö - liian usein pääsee mun suusta
Saa tehdä muutkin! :)