29. heinäkuuta 2016

You can take off her ballet shoes, but you can never take ballet out of her

#feetfriday
Postauksen otsikolle on tarinansa, tarina, jonka mä keksin tänään ja joka inspiroi mua kunnon valokuvaussessioon sekä improon.
Idea sai alkunsa ensinnäkin tästä feetfridaysta, ja mun mieleen juolahti tuollainen sanonta samalla kun laittauduin valmiiksi omia treenejä varten: you can take off her ballet shoes, but you can never take ballet out of her. Eli voit viedä hänen balettitossunsa, mutta et koskaan balettia hänestä.
Koska baletti on paljon muutakin kuin pelkkä liikekieli: se on elämäntapa.

#ootd
Mutta ennen kuin menen noihin tanssikuulumisiin, niin anonyymin pyynnöstä kerron MinnieMaudista, sen noudattamisen hyvistä ja huonoista puolista ja mitkä ovat mun ajatukset näin myöhemmin.
Mä tosiaan noudatin MinnieMaudia viime syksystä alkukevääseen. En saanut siihen ohjeistusta keneltäkään, sillä osastolla mulle iskettiin kouraan tonniviissatasen atsi ja käskettiin syödä sen mukaan. Viimeisenä osastopäivänä sanottiin, että voin kokeilla nyt sitä isompaa (jonka kalorit ei kuitenkaan kahtatonnia ylittänyt), ja noudatin atsia tasan tuon ajan kun olin osastolla. Atsit eivät ole koskaan toimineet mun kohdalla, päin vastoin ne ovat aina ahdistaneet rajusti ja toimineet rajoitteena. Mitä atsissa ei lue, sitä ei saa syödä, vai mitä?
Joten mulle oli selvää, että heitän atsin roskiin heti kun osastolta pääsen ja kokeilen jotain muuta. Löysin sitten letsrecover.netin ja sieltä MM:n, joka näin lyhyesti sanottuna pohjautuu Minnesota Starvation Studyyn ja Maudsley-lähtöisyyteen, ja siinä syödään minimissään 2500-3000 kcal/vrk eikä liikuntaa saa harrastaa. Mun kohdalla minimi oli 2500 kcal perustuen mun ikään, pituuteen ja sukupuoleen, mutta todella harvana päivänä söin vain 2500, taisi olla ihan alussa. Aika pitkään tuo kalorimäärä tuntui tosi hurjalta ja turvauduinkin rankasti letsrecover.netiin. Luin myös Minnesota Starvatioin Studyn useaan otteeseen ja otin muutenkin paljon selvää ihmiskropan toiminnasta ja ravitsemuksesta, koska kaikki se tieto teki syömisestä helpompaa. Ruokailujen aikaan siirsin huomion aina muualle ja joko luin kirjaa tai katsoin telkkaria. Ja se toimi.
Ei mennyt pitkään, kun extreme hunger iski ja samoihin aikoihin heräsi aineenvaihdunta. Hikoilin kuin pieni sika - kirjaimellisesti! - ja sain kuumia aaltoja pahimmalla kesähelteellä. Kylmät suihkut eivät auttaneet kuin hetkeksi, ja olo oli ihan hemmetin tukala! Mutta se meni ohi.
MinnieMaudin tavoitteena on päästä omaan biologiseen normaalipainoon, normalisoida nälkäsignaalit ja ennen kaikkea tarjota kropalle kaikki ne mahdollisuudet täydelliseen parantumiseen. Mun kohdalla tämä toimi jo sikäli, että onnistuin pelastamaan munuaiset peruuttamattomilta vaurioilta. Pääsin omaan biologiseen normaalipainoon, nälkäsignaalit normalisoituivat ja kroppa rupesi pelittämään ihan oikeasti. Turvotuksen kanssa oli tekemistä vielä reilusti yli puoleenväliin, sillä olin kuivattanut kroppani todella rajusti. Mutta sekin meni ohitse pikkuhiljaa. Turvotuksen kohdalla pitää muistaa se, että mitä enemmän nesteiden saantia rajoittaa, niin sitä enemmän turvottaa, koska sydän joutuu tekemään extratöitä ja keho rupeaa keräämään nestettä, koska se ei saa sitä tarpeeksi. Kun nesteitä sitten saa riittävästi, ihan ensiksi kaikki ne rutikuivat solut täyttyvät nesteellä, kunnes jatkuva riittävä nesteiden saanti saa kropan nestetasapainon taas balanssiin. Joten jos (tai kun!) koet sen turvotuksen, niin älä missään nimessä rajoita nesteiden saantia, sillä vain vahingoitat muun muassa munuaisiasi!
MinnieMaudissa ei ole ylärajaa kaloreille (tai ruoalle, ei kaloreille), sillä sen tavoitteena on kropan vaurioiden parantaminen, ja milläkäs muulla niitä vaurioita parannetaan kuin ruoalla! Lisäksi MM:n avulla oppii kuuntelemaan kroppaa ja vastaamaan sen signaaleihin, ja ennen kaikkea liikunta pitää olla täysin minimissä niin pitkään kuin tätä metodia noudattaa. Syy tähän on se, että liikunta on keholle stressitilanne nostattaen kortisolia (stressihormonia), ja RED-potilaalla kortisolit ovat jo sh:n takia korkealla. Kortisolitasot on vain yksi syy, sillä aivan liian usein näkee sitä, että parantumisvaiheessa pyritään kompensoimaan se ruoka liikunnalla ("jos mä syön näin paljon, niin sit mä kyllä liikun kans!" -mentaliteetti) ja kehitetään pakkoliikuntatulevaisuus vaikka pakkoliikunta ei olisi koskaan kuulunutkaan omaan oirekuvaan ennen. Sh:t ovat niin monimutkaisia ja ovelia sairauksia, jotka muuttavat muotoaan lähes salaa. Kolmas syy on sitten kropan vauriot, jotka eivät pääse paranemaan liikunnan takia ja pahimmassa tapauksessa niitä syntyy lisää; keholla ei ole samanlaisia varastoja kuin terveellä ihmisellä, joten parantumisvaiheessa olevan henkilön kroppa ottaa itsestään ne ravintoaineet, joita liikunta kuluttaa, esim. luu- ja lihaskudoksesta. Vaikka sitä luulisi saavansa "tarpeeksi" energiaa ja ravintoaineita kolmellatonnilla päivässä voidakseen vielä urheilla, niin ei se niin ole, koska taustalla on ne vauriot, jotka vaativat satoja ja taas satoja tuhansia kaloreita korjaantuakseen.
Mietitäänpäs vaikka pahan tulvan uhriksi jäänyttä taloa, joka on kokenut vakavia kosteusvaurioita. Omistajat tietävät asian, mutta muodissa on ollut rakentaa kolmas kerros taloon ja se himo polttelee pahasti. Mitä pahaa siitä voi koitua? Kyllähän tuo talo kestää, on se tähänkin asti kestänyt. Mutta huomioon ei otettu sitä, että talon perustukset ovat pahoin kostuneet ja homehtuneet, ja kun siihen rakennetaan kolmatta kerrosta, niin talo ei kestä sitä.
Näin just käy myös kropalle.
Liikunnan pariin voi palata sitten kun ollaan biologisessa normaalipainossa, nälkäsignaalit toimii, hormonitoiminta on ok ja kroppa pelittää muutenkin. Tiedän, että tämä on asia, jossa itse vähän luistin mutta se johtui fibrosta ja hermokivuista. Istuminen ja liikkumattomuus on pahinta mitä kropalleni voin tehdä, mutta mä tiedostin kroppani tilanteen ja etenin tosi varovaisesti. Lisäksi mun kuntotaso oli täysin pakkasella, mikä sekin vaikutti tilanteeseen.


Entäs sitten ne hyvät ja huonot puolet?
Hyviä puolia ehdottomasti se, että onnistuin pelastamaan kroppani enemmiltä lopullisilta vaurioilta ja hidastamaan nykyisten pahenemista. Pääsin ensimmäistä kertaa aikuisiällä todella omaan biologiseen normaalipainoon ja tajusin, etten mä siinä painossa ole norsu (ainakaan joka päivä). Pystyin tekemään kunnolla töitä niiden perimmäisten syiden eteen, ja varsinkin oman kehonkuvan työstäminen oli yksi suurimmista asioita. Luotto omaan kroppaan kasvoi, ja opin myös arvostamaan sitä. Opin myös arvostamaan normaalia elämää, löytämään siitä hyviä puolia, ja löytämään hyviä puolia myös itsestäni! Löysin juoksun, jota olen aina ennen vihannut mutta jota opin rakastamaan ja josta tuli tanssin ohella toinen äärettömän tärkeä asia mulle. Lisäksi mun aineenvaihdunta ei ole koskaan ollut niin nopea kuin nyt MM:n noudattamisen ansiosta!
Huonoja puolia en juuri keksinyt, yhden ainoastaan: kalorien laskeminen. Jotta on varma siitä, että saa tarpeeksi energiaa päivässä joutuu laskemaan niitä. Tämä on sitten mulle jäänyt päälle ja sen kanssa on ollut tekemistä. Mutta kuten parantumisprosessi itsessään niin myös tämä on oppimisprosessi: pitää oppia pois niistä vanhoista ja vahingollisista tavoista ja korvata ne terveemmillä keinoilla.
Näin MM:n noudattamisen jälkeen voin todeta sen, että tämä on ainoa keino, joka on koskaan toiminut mulla. Ei tiukkaa atsia ja atsiahdistusta, vaan vapaat kädet: saa syödä mitä ikinä haluaa! Se tuntui hiton pelottavalta - entä jos mä syön liikaa? - mutta tässä on just se pointti: liikaa ei voi syödä! Mikäli mieli halajaa vain suklaata ja sipsejä, niin anna mennä! Niissä on niitä ravintoaineita, joita kroppa tarvitsee just silloin, eikä ole mikään ihme, että monet - kuten minä itse - vetelevät suklaata päivät läpeensä, sillä kroppa toimii hyvin pitkälti hiilihydraateilla. Jossain vaiheessa kroppa saa niistä tarpeekseen ja ilmoittelee taas jonkin toisen ruoan perään. Niin pitkään kun kroppaa kuuntelee ja sille antaa sen mitä se haluaa, niin oikeilla jäljillä ollaan :)


Mutta nyt niihin tanssikuulumisiin, joita ei periaatteessa juuri ole :D
Anyways, voisin avata vähän enemmän sitä alussa kertomaani ideaa. Ei-tanssijat harvoin koskaan ajattelevat, että tanssi voi olla elämäntapa. Miten muka? Sehän on vaan tanssia!
Mutta siinä se just piileekin. Toiselle shitnessi on elämää tärkeämpi, toiselle tanssi, toiselle taas lintujen bongaus. Tanssissa viehättää se, että täydellisyyttä ei ole olemassa ja aina riittää parannettavaa! Tanssi - tai baletti, mulle se tärkein - on niin paljon muuta kuin pelkkä viikottainen tunti. Oma musiikkitaustani on vahvasti kytkyssä tähän ja siitä on myös hyötyä. Mulla on luontainen rytmitaju, osaan tulkita musiikkia ja tämä musiikin tunteminen tekee improilusta mielenkiintoista. Tanssin liikekieli on mulle vielä vähemmän tuttua kuin musiikin, joten se taas tarjoaa haasteita. Rakastan sitä, että mun ei tarvitse puhua tai laulaa tai kirjoittaa voidakseni ilmaista itseäni, vaan voin antaa kehon tehdä sen. Hyvin yksinkertaisilla ja pienillä liikkeillä voi olla uskomattoman suuri merkitys, ja pian niistä pienistä liikkeistä syntyy tarina. Viehätys piilee siinä, että kahta samanlaista tanssijaa ei ole, joten kahta samanlaista esitystäkään ei ole, ei vaikka koreo ja musiikki ja puvustus olisivat täsmälleen samoja. Edes yksi tanssija ei pysty koskaan esittämään samaa koreografiaa täsmälleen samalla tavalla.
Tanssista on tullut todella iso pelastus mulle. Kun astuu saliin unohtaa viimeistään kymmenen minuutin päästä kaiken arjen paskan. Jo itsessään asento - liikkeistä puhumattakaan - pakottaa unohtamaan ja siirtämään huomion muualle, sillä loukkaantumisriski nousee sitä korkeammalle mitä vähemmällä huomiolla liikkeet tehdään. Jos heität jalkaasi huolimattomasti, voit venäyttää takareitesi; jos teet taaksetaivutuksen huolimattomasti, saatat loukata selkäsi. Tai mun tapauksessa jos teen port de brasit vähän huolimattomasti, niin tippuu olkapää sijoiltaan :D

Tänään ja viime viikolla mulla on huomiossa ollut selkä ja lapojen aktivointi. Käsien kannatus tulisi lähteä ennen kaikkea selästä, jossa sijaitsee yhdet kehon suurimmista lihaksista. Toki käsien kannattelu vaatii voimaa myös olkavarsilta, mutta ei baletissa turhaan painoteta coren (eli keskivartalon) tärkeyttä, sillä liike lähtee keskustasta.
Lapojen lisäksi tänään keskityin siihen, että teen fonduissa plién ja releven oikein. Mä olen fuskannut polven kanssa - nousen relevehen polvi vielä puolimatkalla suoraksi - vähän turhankin paljon, joten otin tänään itseäni niskasta kiinni ja mietin sitä polvea. Kuten yleensä, niin aloittavaan puoleen mä keskityin mutta toisen puolen kohdalla unohdin sitten melko lahjakkaasti kaiken -.- Ei sillä, että videossa mitään merkittävää parannusta näkyisi viime viikkoon, mutta ainakin se oli mielessä; mielestä ne kaikki lähtee.

Sain aikaiseksi yhden videon. Kyseessä lyyrinen impro, jollaista kehittelin jo viime viikolla.
Tämä kappale (Imception by Michael Ortega) sopii täydellisesti mun mielialaan, joka on muutenkin vähän ruohonjuuritasolla. Kun tekisi mieli vaan kaivautua vällyjen alle ja nukkua muutaman viikon putkeen... Tai laumasta hylätty varpunen kylmänä talvipäivänä.


Tuo mainitsemani inspiraatio johti sitten vähän erilaisiin kuviin, ja niitä tulen nyt postailemaan. Pakko myöntää, että olen itse pikkuisen innoissani tuosta ideasta, vaikka tuskin se mikään kovin uusi juttu on. Mutta mulle se on :)
Ja näin loppuun vielä i h a n a piirros minusta, @hindsfeetballet 'n piirtämänä. Pakko sanoa, että näytän paremmalta tuossa piirroksessa kuin oikeasti.. :D


7 kommenttia:

  1. Et voi olla enää normaalipainossa tuon näköisenä.. :(

    VastaaPoista
  2. Olen myös äärimmäisen huolestunut. Olet menossa väärään suuntaan ja vauhdilla. Kuihdut päivä päivältä. Älä anna sairauden taas viedä sinua! Olet vahva nainen, taistele!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleen vähän ihmettelen, koska en todellakaan ole samassa kunnossa kuin vuosi sitten. Mutta toisaalta hyvä vaan etten olekaan!
      Ja nyt kun elokuu alkaa, niin myös terapiakuviot palaavat, joten eiköhän se tästä :)

      Poista
    2. Et ehkä vielä samassa kunnossa mutta kovaa vauhtia sinne menossa ellet tee asialle jotain ja pian! :(

      Älä luovuta nyt!

      Poista
  3. Ei, et ole samassa kunnossa kun vuosi sitten mutta huolestunut lukija täälläkin. Sun instakuvista näkee alamäen... Toivottavasti syksy, rutiinit ja terapia auttaa taas oikeaan suuntaan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi arki alkaa kohta palata kuvioihin ja terapia jatkuu, niin saa tähän enemmän tukea. Yksin kun on niin sitä sokeutuu omaan tilanteeseen eikä ole enää voimia kyseenalaistaa ja tehdä muutoksia :/

      Poista
  4. Apua sun uusin instagram-kuva, oot ihan kamalan kuihtunut! :( Nyt tsemppiä Heidi, sä pystyt parempaan!

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta