2. kesäkuuta 2016

On a survival mode


Taidan olla surullisen kuuluisa mun epämieltymyksestä kesää ja hellettä kohtaan. Tai niin no, en mä enää kesää vihaa, olen jo hyväksynyt sen olemassaolon ja onneksi Suomen kesä on lyhyt! Mutta helteitä en opi sietämään.


Osa mun hellevihasta on peräisin viime kesän refeedingin kuumista aalloista, mutta en ole koskaan pitänyt liiallisesta kuumuudesta, joka mulle tarkoittaa yli 20'C. Olenkin monesti ajatellut leikilläni, että mun pitäisi varmaan kesäajaksi muuttaa Alaskaan tai Siperiaan :D
Helteellä liikkuminen on huomattavasti raskaampaa kuin normaalisti. Luin yhden artikkelin, jonka mukaan tutkimuksissa on todettu, että kun lämpötila nousee yli 24 astetta ihmisen työ- ja suorituskyky laskee neljä prosenttia jokaista astetta kohti; ihanteellinen lämpötila keholle liikunnan ja työskentelyn kannalta on 20-22'C. Ja sen kyllä huomaa. Toisaalta mikäli aineenvaihduntaa ja liikunnan rasittavuutta miettii, niin helle kyllä pistää kehon kovilla ja aineenvaihdunta käy kiivaampana. Mutta onko se sen arvoista, jos olo on muuten todella huono? Hengästyttää, sydämen leposyke helteellä on yli 100, verenpaine on alhaalla ja lihaksista kadonnut puolet voimasta? Ei, en usko.
Lisäksi tuntuu, että helle sulattaa ne viimeisimmätkin elossa olevat aivosolut, joten välillä tuntuu ettei päässä kaiu kuin tyhjyys :D


Mutta koska mikään ei ole näin mustavalkoista ja jäykkää, niin helle tarjoaa loistavia tilaisuuksia altistaa itseään just tälle vähäisen vaatteen pelolle. Olen tarkoituksella hypännyt syvempään päähän allasta ja vetänyt ylle sortsit ja topin (tosin vain siksi aikaa kun olen Dooraa käyttänyt kymmenen minuuttia pissalla; ei liikaa makeaa mahan täydeltä), olen kuvannut itseäni näissä vaatteissa todentaakseni kehonkuvaa ja saadakseni sh-ajatukset kuriin. Totta hemmetissä mun häpeä viriää välittömästi jo siinä vaiheessa kun edes ajattelen kuvaamistuokiota, kuvien julkaisemisesta puhumattakaan. Mutta koska mä olen jo pitkään tiedostanut nämä ajatukset, tiedostan ne sh:n ajatuksiksi ja muutan ne muotoon "mulla on ajatus, että..." niin ollaan päästy jo aika pitkälle. Mä todella kehotan jokaista teitä sh:n kanssa kamppailevaa kokeilemaan tätä, sillä se oikeasti toimii! Kyllä, sitä saa jankata koko ajan. Muuttaa ajatus "hitto mikä läski!" muotoon "mulla on ajatus, että olen hiton läski" mikä jo heti alussa vaikuttaa ihan typerältä puuhalta. Itse asiassa mä taisin melkein raivostua, kun sain tämmöisen neuvon aluksi... :D
Mutta jos mä olen saanut yli 13 vuoden ajatusmallit muuttumisvaiheeseen näillä, niin mä olen takuuvarma että jokainen saa! Se vaatii vain työtä. Työtä ja sitoutumista, ihan kuten parantuminen. Ja kun tilanne tuntuu käyvän ylivoimaiseksi ja voimat loppuu, niin silloin palataan perusteisiin: keskitytään ravitsemustilanteeseen, omaan hyvinvointiin ja ajatusten havainnointiin.

Tähän helle tuo taas omat vaikeutensa, ravitsemustilanteeseen. En varmasti ole ainoa, jolta menee ruokahalu lämpimällä kelillä, eikä yksikään sh-potilas ole turvassa huonolta ravitsemustilanteelta. Kroppa muistaa kaiken ja pitkään, ja mikäli ravitsemustilanne vaihtelee syystä tai toisesta, se on aina kropalle stressi. Joillekin - riippuen omasta tilanteesta - se aiheuttaa ahmimiskohtauksia, toisille se voi tarkoittaa liikunnan vähentämistä ja siitä taas omat seurauksensa, joillekin se voi olla sysäys paastokauteen. Jokainen kun on yksilö, joten jokaisen pitää tämä tiedostaa.
Itse olen jotenkuten selvinnyt niin, että syön todella runsaan aamupalan. Ison annoksen kaurapuuroa mantelimaitoon, sekaan marjoja ja pari kourallista casheweitä, ja päälle isohko proteiinipatukka. Päivän mittaan paljon nesteitä, mutta jos juo vettä (kuten itse, en osaa enää juoda mitään muuta) niin suolan saannista on pidettävä huoli. Muuten syön rahkoja ja kylmiä hedelmiä sekä proteiinipatukoita, välillä kylmiä salaatteja, ja suklaata. Toinen tosi hyvä vaihtoehto on tehdä smoothieita ja vaikka pakastaa niitä, niin saa kätevästi mehujäätä :)


Tanssitreeneissä tänään huomasin ettei hirveästi ollut puhtia hyppyihin tai mihinkään kovin raskaaseen, joten jätin ihan suosiolla kaikki hypyt pois. Pari päivää sitten tehty hiitti kun tuntui edelleen painavan jaloissa ja sykkeet huiteli turhan korkealla, joten tein tangon (ilman grand battementeja), otin mukataiteellisia kuvia ja pitkästä aikaa sain puhtia nykäri-improon. Katsoin eilen illalla Areenasta IBC:n toisen finaalin ja siitä sain inspiraatiota kokeilla vähän erilaista. Pakko sanoa, että oli todella tyhmä olo tuota tanssiessa ja epämukava, koska menin pois omalta mukavuusalueelta. Mutta niinhän sitä sanotaan, ettei kehitys tapahdu omalla mukavuusalueella.
Viime viikolla keskityin säilyttämään hartioiden ja lonkkien neliön ja sen pidin mielessä nytkin, mutta vielä enemmän mä tarkkailin käsiä, ranteita ja sormia. Anonyymi huomautti mun liftaavan ja muistutti peukalon asennosta, ja olen tämän pitänyt mielessä koko ajan. Välillä totta kai huomio herpaantuu ja sitä keskittyy miettimään jalkoja, mutta kyllä sitä äkkiä muistaa ne kädet. Taisinkin kirjoittaa viime (vai sitä edeltävässä?) postauksessa mun hyvän huonoista käsistä - ne kun tuppaa olemaan ne joutsenen siivet silloin kun niiden pitäisi olla jämäkät - ja nyt kun katsoin videot, niin pienenpienen eron huomaa. Itsestä tuntuu siltä, että kädet ovat todella jäykät ja peukalo-etusormi -yhteys katkaisee linjan ihan täysin, mutta video kertoo totuuden: mikä itsestä tuntuu isolta, niin oikeasti se on huomattavasti pienempää.
Ronja tuli jälleen tossujen kanssa tunniksi ja ajoittain meinasi meidän opetustuokio mennä kokonaan höpötykseksi, kun toisen kanssa synkkasi hyvin :) Helposti syyllistyn itse siihen, että rupean puhumaan turhan termeillä ja lyhennetysti (lyhennä akillesta; muista päkiät!), mutta Ronjan ilme kyllä kertoi, että what the hell..? :D Toisaalta toisen ilme silloin kun hoksaa jotakin on niin palkitsevaa, että se usein saa mut puhumaan lisää niillä lyhenteillä ja silloin joutuu itse hillitsemään itseään. Mutta pakko myöntää, että Ronja sä opit nopeasti! :)

Videoita mulla on pari kappaletta: toinen on se nykäri, toinen oikein lyhkäinen klassinen. Mulle kävi melkoinen kämmi noiden videoiden kanssa tänään. Katsoin ne kotona kaikki läpi ja poistin turhat, ja yhtäkkiä huomasin että poistin just sen videon, jonka mä aion oikeasti julkaista. Se kamala kauhun, kalpenemisen ja kylmän hien tunne, kun sitä tajuaa tehneensä jotain ihan väärää on ihan hirveä! Kirjaimelllisesti läimin itseäni päähän, että mikä hiton idiootti kun et katsonut tarkemmin vaan poistit sen luullen sen olevan joku muu! Vitsit olin vihainen itselleni! Hetken manailtuani satuin sitten löytämään tuon nykärivideon ja rauhoituin: se saisi kelvata.
Kyseisen tanssin nimi on "Perfect Imperfection", biisi on John Legendin All of Me, ja jonkinlainen tarinanpoikanen siinä on kaiketi se, miten helposti sitä itsensä kadottaa ja hukkaa kun miettii ja murehtii vain muita; miten muiden ihmisten mielipiteistä tulee maailman tärkeintä ja miten itsensä pitää muokata sen mukaiseksi, tehdä täydellinen. Mutta jossain vaiheessa joutuu tajuamaan, että sillä tavalla tekee karhunpalveluksen itselleen eikä koskaan pysty elämään missään sopusoinnussa itsensä kanssa, joten on pakko kasvattaa teflonpinta. On pakko olla antamatta niiden mielipiteiden satuttaa ja päästä pinnan alle. On pakko kovettaa itsensä, silittää teflon virheettömäksi ja olla just niin täydellisen epätäydellinen kun vaan voi olla.
Koska mikäli itsensä muokkaa sellaiseksi kuin muut käskevät, ei tästä elämästä tule mitään.


Tämä toinen on hyvin lyhyt pätkä Pizzicatoa.
Jäin tuossa pohtimaan kumpi on pahempaa: soittaa pizzicatoa vai yrittää tanssia sen tahtiin varpaat verillä? En ole vieläkään päättänyt.. :D


Me ollaan Doora "Röpelmä" Unelman kanssa lähdössä huomenna Haapikselle isää ja äitiä auttelemaan, ja tänään heräsin ruman aikaisin: viideltä! En saanut enää unta, joten rupesin pakkaamaan. Doora aina hätääntyy kun se huomaa mun pakkaavan, joten tosi harvoin mä aloitan pakkaamista ennen kuin lähtöä edeltävänä iltana. Ja Nöppylän omaa matkalaukkua ei voi ottaa esiin ennen kuin viisi minuuttia ennen lähtöä, muuten se piski sekoaa ihan täysin :D
Anyways, tämä oli lopputulos vartin päästä..

mamma ei sit lähde ilman mua! @doora.unelma
Hyvää loppuviikkoa kaikille! :)

9 kommenttia:

  1. Tosi kiva toi vika video :D Se musiikki on vaa niin hauskan kuuloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuo Pizzicato on kappaleena ihana! :D

      Poista
  2. Niin suloinen kuva Dooruskasta!! <3

    Mä syön kanssa aamulla ison lautasen puuroa ja protskupatukan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doorasta ei saakaan muuta kuin suloisia kuvia.. :D

      Poista
  3. Saako sulle laittaa spostia ja onko joku aihe mistä ei missään nimessä saa? Haluisin kuulla mielipiteesi mun tilanteesta ja mahdollisesti neuvoja, jos sulla sellaisia olis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai mulle voi laittaa spostia :) Eikä mulla mitään rajattuja aiheita ole :)

      Poista
    2. Laitoin sulle spostia <3

      Poista
  4. Tosta akillesjänteen lyhentämisestä on jo muodostunu legenda. :Dd No tottahan sitä noin hyvän opettajan oppilaana oppii. :)<3

    Kyllä tän blogin saa julkasta, ei ne onneks stalkkaa niitä mitä seuraan: tuhannesblogi.blogspot.fi c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksella yritin tänään olla sanomatta tuota akillesjänteen lyhentämistä turhan monta kertaa! :D
      Kiitos! On ilo opettaa oppilasta, joka hoksaa nopeasti :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta