6. kesäkuuta 2016

Juhlavalmisteluja ja töitä


Huh mikä viikonloppu takana!
Lähdin perjantaina Haapikselle, sillä olin jo viikkoja sitten lupautunut auttamaan äitiä ja isää sunnuntaina järjestettävissä juhlissa tarjoilijana. Yksi vanhempieni yrityksistä on pitopalvelu, ja nyt viikonloppuna järjestettävät juhlat olivat erään rouvan 85-vuotissynttärit ja vieraita oli 40.
Mä en tiennyt miten järkyttävän rankka urakka siitä oikein tulisi, mutta totta kai mä menen avuksi kun pyydetään! Tuntuu ihanalta voida auttaa puolestaan muita, koska itse olen saanut lukemattomilta ihmisiltä todella paljon apua :)
Doora Unelma lähti totta kai mukaan, se oli varmistanut mukaan pääsemisen jo ajat sitten päivystämällä mun matkalaukun vieressä ja välillä sen sisällä :D Ja muuten, pakko vähän rehennellä, mutta Doora Unelma pääsi myös Ig:n Petportalin sivuille.. :) Käykääs vilkaisemassa @petportal ja sieltä pikkuneiti Unelma löytyy matkalaukussa :D

Dainhillz Daina & Doora Unelma, "TuplaD"; tästä tuli jotenkin maalausmainen valokuva..
Vanhempani olivat täyden työn touhussa jo perjantaina, sillä ruoan valmistaminen neljällekymmenelle hengelle ei ole mikään pikkujuttu! Ruokia oli useaa eri sorttia: oli alkusalaatteja ja suolattua lohta, lämpiminä ruokina karjalanpaistia, lämpimiä kasviksia ja perunamuusia sekä lapsille makaronilaatikkoa ja paistettua lohta, jälkiruokina sitruuna possettia ja kermakakkua. Näiden lisäksi kunnon booli, alkumaljat ja kahvikonjakit. Huh!
Onneksi en itse joutunut ruoanvalmistuspuuhiin, mutta hiki tuli jo sitä puuhaa katsoessa :D

Haapiksen kotona oli totta kai koirat, eli Daina ja siskon käppänä Elli. Doora ja Daina tulevat tosi hyvin toimeen, ovat kuin siskokset konsanaan (mitä ne ovatkin!), mutta Ellin ja Dooran välillä on koko ajan pientä jännitettä. Elli on hirveän mustasukkainen Dooran leluista, ja uutena vuotena olikin se pieni välikohtaus, kun koirat tappelivat yhden Dooran pallon päältä.
Mutta nyt kaikki meni hyvin. Valitettavasti Ellillä oli korvatulehdus, joten se varmasti vaikutti siihen vähän lannistavasti, sillä se kyllä oli vähän väsähtäneen oloinen.
Vanhempien tehdessä töitä noiden juhlien valmistamisessa mä olin vastuussa koirista. Onneksi koirat saattoi päästää takapihalle irti, vaikka niitä piti vahtia koko ajan. Daina on luonteeltaan kuin unelma, tottelee ja on niin äärettömän kiltti ja sen kanssa ei synny ongelmia, mutta nuo kaksi muuta... Elli osaa olla uskomattoman jääräpäinen ja samalla käsittämättömän arka ja sen kanssa mulla meni hermot useaan otteeseen: koira sen kun jäköttää pihalla eikä liiku! Doora on vähän siltä väliltä ja tekee niinkuin vanhemmat: jos se on Ellin kanssa niin se jää sinne pihalle, mutta Dainan kanssa se tulee luokse. Että koetapas sitten olla siinä...
Lenkitykset piti sitten tehdä kahdessa erässä, sillä ei puhettakaan, että olisin lähtenyt juoksemaan kolmen koiran kanssa! Kun ensin hölkkäsin vitosen Dooran ja Dainan kanssa, vaihdoin sitten Dainan Elliin ja tein näiden pienten kanssa vielä lyhyen hitaan kävelylenkin.


Haapikselle meno tarkoittaa myös Netflix-maratonia, sillä mulla itsellä ei ole sitä. Meinasin ensin jatkaa Make it or Break it -sarjan katsomista, mutta olen nähnyt sarjan alusta loppuun, joten päätin katsoa jotain muuta. Orange is the new black tuntuu olevan varsin suosittu, joten katsoin sitä muutaman jakson. En oikein vieläkään tiedä tykkäänkö siitä vai en, mutta ehdottomasti poikkeaa noista mun suosikkisarjoista (aka Greyn anatomiasta :D)! Varsin roisi, mutta ei se nyt pahakaan ollut.. pitää jatkaa sen katsomista kun menee Haapikselle seuraavan kerran, eli kaiketi juhannuksena.

Mun äiti sanoi mulle jotain aivan ihanaa lauantaina.
Silloin kun äiti soitti mulle muutamia viikkoja sitten kysyäkseen, josko mä tulisin avuksi, hän oli ollut todella hämmästynyt ja sitten mielissään mun myöntyessä. Äidin sanoja lainatakseni hän oli luullut sen olevan unta, luullut soittaneen väärälle henkilölle ja ihmetellyt oliko se oikeasti tapahtunut. Mutta miksi ihmeessä mä olisin kieltäytynyt? Toisaalta en mä kyllä täysin tiennyt miten rankka homma siitä tulisi, mutta siltikin, kyllä mä tekisin sen uudestaan. Enkä edes tiennyt saavani siitä myös palkkaa ennen kuin mulle kerrottiin vasta lauantaina!
Nämä on näitä pieniä isoja asioita, joista näkee miten paljon sitä on edistynyt ja miten sitä alkaa olla jo oma vanha itsensä. Tai siis jokin vähemmän sairas minä, sillä mulla ei hirveästi ole muistikuvia siitä, millainen mä olen ollut ennen sairastumista.
Sitä paitsi ne kehut tuntuivat ihan pirun hyvältä! ;)

kunnon tarjoilija-look :D
Sunnuntaina vieraat tulivat etuajassa, jo ennen puoltapäivää ja meille tuli tosi kova kiire saada ruoat valmiiksi ja tarjoiluastioille. Aina ennen noissa tilaisuuksissa on ollut seisova pöytä, mutta nyt ensimmäistä (ja kuulemma viimeistä) kertaa piti ruoat viedä pöytiin. 40 nälkäistä vierasta, kaksi tarjoilijaa ja kymmeniä ja taas kymmeniä tarjoiluastioita plus vieraiden hyvinvoinnista huolehtiminen piti kiireisenä! Pieniä kauhunhetkiä toi samppanjalaseja täynnä oleva pirun raskas tarjotin ja edessä poukkoilevat mukulat ja mielessä pyörivä mielikuva, miten mä lennän sen tarjottimen kanssa johonkin pöytään ja sotken kaiken. Mutta onneksi mitään sellaista ei tapahtunut!
En ole ikinä ajatellut sitä, miten raskasta tarjoilijan työ voi olla, mutta näköjään se todella voi olla raskasta! Tunnista toiseen jatkuva seisominen aiheutti pahat selkäkivut ja väsymyksen ja todella iltapäivä tuntui pitkältä kuin nälkävuosi.



Kestin noin puoli kuuteen asti, mutta sitten oli pakko lähteä jo koirienkin takia. Päästin ne ulos, jolloin Elli karkasi tyypilliseen tapaansa. En jaksanut sitä lähteä enää hakemaan, vaan vaihdoin juoksuvaatteet ylle, valjastin Dooran ja Dainan ja kävin ilmoittamassa lähdöstä äidille (tilaisuus oli naapurissa). Ja siellä se Elli sitten olikin, vieraiden joukossa.
Kävin koirien kanssa järvellä, ja kun lenkin jälkeen oli vieraatkin lähteneet oli vuorossa vihdoinkin ruokaa! Koko päivä meni sinnitellessä aamupuurolla, ja päivällä ehdin hotkaista puolikkaan proteiinipatukan ja muutaman karkin, mutta ei kerta kaikkiaan ollut tilaisuutta syödä enempää. Mulla ehti mennä iltaan mennessä nälkä jo pois ja meinasin skipata koko ruoan, mutta onneksi järkimieli oli vahva, joten sain kerättyä lautaselle vähän kasviksia ja kalaa. Siinä syödessä se nälkä sitten heräsi ja santsasin uudemman kerran. Jälkkäriksi oli jäänyt yli muutama noita sitruuna possetteja, ja se oli taivaallista!! En yleensä tykkää sitruunasta, mutta tuo oli ihan uskomattoman hyvää! Samalla juotiin parit kuoharilasilliset ja mietittiin mun juhlien tarjoiluja. Täytettyjä paprikoita, lohikiusausta, macaronseja, créme brûleetä... ja ehdottomasti makeaa kuoharia, ei mitään puolikuivaa litkua, joka narskuu hampaissa!
Myöhemmin autoin vielä isää yhden b-2-b -tilauksen tekemisessä, mutta loppuillan lojuin vain sohvalla ja nukahdin tosi nopeasti, sillä päivä oli ollut tosi kiireinen ja rankka.

kesä -15 vs. kesä -16
Tänään sitten etsiskelin kesävaatteita, ja törmäsin tuon vasemman puoleisen kuvan vaatteisiin. Se jäätävä ikävä tuota kroppaa kohti tuli takaisin kuin hyökyaalto ja taas olo oli kuin joku olisi lyönyt mua nyrkillä vatsaan. Mä haluan sen kropan takaisin!
Mutta järjellä tiedän etten mä sitä halua takaisin. Tai mistäs tiedän, jos haluankin? Ihminen on kompleksi kokonaisuus, ja siinähän se kauneus just piileekin: miten paha voi olla hyvää eikä mustavalkoista ole olemassakaan.
Kyllä tämä tympäisee aina välillä. Milloin tämä ikävöinti loppuu? Toisaalta, mulla on kokemus siitä, että se on välillä pahempi ja välillä helpompi; täytyy vain kestää ja luottaa siihen, että se menee ohi. Ja sillä välin siirtää huomiota muualle ja käyttää muitakin taitoja. Hyväksyä tilanne ja muuttaa se minkä voi muuttaa. Ehdottomasti samaan ei saa mennä takaisin, joten ainoa vaihtoehto on vaan jatkaa tällä linjalla. Loppujen lopuksi tämä linja on vienyt mut pitkälle, antanut mulle paljon ja tulee antamaan vielä lisääkin. Joten miksi ihmeessä lopettaa jonkin tunteen tai ikävän takia!
Ja ne on vain tunteita!

"Ääh, mamma, älä jaksa!" Kuvassa myös mun uusi Karitraan juoksutakki
Nyt sitten alkavat mun juhlavalmistelut! Toisaalta mua vähän hirvittää miettiä kaikkia jo lautasliinoista lähtien, vieraslistasta ja kaikista muista asioista puhumattakaan, mutta mä voin joko hirvitellä sitä tai nauttia siitä jo etukäteen. Ja onhan mulla apua tiedossa :) 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! :) 

8 kommenttia:

  1. Tiedän tunteet et tarjoilijan työ on raskasta. Ite pääsin tutustumaan siihen nyt keväällä. Käyn aina välillä eräällä juhlapaikalla siivoamassa ja auttamassa muissakin hommissa. Nyt tuli vaan kokeiltua tarjoilijan työ. Tykkäsin siitä tosi paljon! En haluaisi olla missään ravintolassa töissä, mutta voisin mennä pitopalveluiden yms. kautta tekemään tollaista. Yleensä siinä on niin paljon tekemistä että päivä menee hujauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen joskus nuorempana haaveillut tarjoilijan työstä, mutta ei sitä säännöllisesti pitkään jaksaisi. Pieninä annoksina ihan kivaa kylläkin :)

      Poista
  2. Hmm...mä kun katoin kuvista, että et kai ole päässyt humpsahtamaan alipainon puolelle taasen...Mutta tekstistä päätellen onneksi et! Älä anna itsesi enää koskaan luisua sille tielle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ole ainakaan tietoisesti pudottanut painoa eikä ole tarkoituksena maan. En anna itseni enää mennä siihen samaan takaisin :)

      Poista
  3. Minäkin olen ylemmän anon tavoin päässyt instassa ja blogissasi miettimään ettet vain taas olisi päästänyt painoa putoamaan; kesällä ruoka ei maistu tarpeeksi ja treenaat kuitenkin lujaa. Olet näyttänyt viimeaikaisissa kuvissa jotenkin luisevalta taas :(
    Ei pahalla, huolissaan vain <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en käy vaa'alla enää joten en tiedä painon tarkkaa tilannetta. Mutta tarkoituksella en ole vähentänyt ruokia tai yrittänyt laihduttaa. Tämä kesäaika on siinä mielessä hankala, et lämpö vie ruokahalun ja tämän takia tulee sit syötyä vähemmän. Pitää kiinnittää huomiota ruoan saantiin ja syödä energiarikasta ruokaa kun ei määrällisesti paljoa ilkeä.
      Mutta ei hätää, ja kiitos huolenpidosta :)

      Poista
  4. Oi ihanaa juhlavalmisteluja! Musta on kiva miettiä mitä tarjoaisi ja valmistella juhlia :)
    Mulla ensi lauantaina tulee sukulaisia käymään vähän juhlistamaan lukion suorittamista :)

    Ihania kuvia taas koiruleista ja susta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, välillä kyllä meinaa mennä hermot niiden lautasliinojen värien ja kuvioiden kans.. :D Mutta kyllä mä salaa nautin siitäkin ;)

      Oi, tee sitten postaus sun päättäjäisjuhlista, tahtoo nähdä!

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta