16. kesäkuuta 2016

Body image graduated


Mulle painon normalisoituminen on ollut siinä mielessä kaikkein rankinta koko parantumisprosessissa tähän mennessä, sillä se tarkoitti häpeän kohtaamista. Olen hävennyt itseäni koko pienen ikäni, ja mitä vähemmän mua oli, sitä vähemmän mun piti myös hävetä. Aliravitsemus myös turrutti aivot ja tunteet, en kirjaimellisesti tuntenut mitään muuta kuin pelkoa ja ahdistusta, yleensä pelkkää pelkoa. Pelkoa siitä heräänkö enää aamulla, sillä sydämen toimintahäiriöt ovat todella pelottavia edelleen.
Ravitsemustilan korjaaminen herätti tunteet ja ajatukset, ja sen häpeän. Nyt mua on enemmän, eli on enemmän hävettävää. Kehonkuva on parhaimmillaankin ollut vain lievästi pakkasen puolella, mutta nyt olen saanut sen ahkeran altistuksen ansiosta plussalle.

vähemmän häpeää vs enemmän häpeää
Miten se on mahdollista, oman kehonkuvan parantaminen?
Ensinnäkin ravitsemustilasta pitää pitää huolta. Jos keho on aliravittu, niin jo pelkkä aliravitsemus aiheuttaa ahdistusta ja masennusta, pelkotiloja ja pakko-oireita, ja on jo pelkästään tutkimuksissa todettu, miten aliravitsemus lisäksi saa ihmisen kiinnostumaan ylenpalttisesti omasta ulkomuodostaan. Normaali ravitsemustila ei kuitenkaan ole sataprosenttinen tae siitä, että kehonkuva on heti normaali. Ei, vaan se luo edellytykset sille työskentelylle, joka vaatii energiaa ja voimia. Pitää olla tarpeeksi hyvissä voimissa, jotta jaksaa työstää niitä asioita, jotta jaksaa kohdata pelkojaan ja jaksaa kohdata seuraukset.
Toiseksi altistaminen, altistaminen ja vielä kerran altistaminen. Aluksi vihasin tuota sanaa ja taisin lähes suuttua, kun kuulin mitä mun pitää tehdä. Mennä päin. Kohdata pelot. Altistaa itseäni niille peloille. Jumalauta, miten sitä pystyy kun pelkkä ajatus saa sappinesteet kurkkuun?
Menemällä suoraan päin.


Mulle peili on ollut todella vaikea kohdata ja mä päädyin aina poistumaan tilanteesta, joten otin valokuvaamisen avuksi. Kaikkein helpointa oli aloittaa tanssijan roolissa. Kun aloitin treenaamaan säännöllisemmin tämän vuoden puolella, se osui todella hyvään aikaan kehonkuvan työstämisen kanssa. Videoin treenini ja otin kuvia, jolloin mulla oli trikoot ja balettipuku ja hame päällä. Ensin mä keskityin ihan pelkästään teknisiin seikkoihin - käsiin, jalkoihin, selkään - mutta joka kerta siirryin katsomaan enemmän kroppaani. Mä en voinut mitään sille läskiahdistukselle ja kroppa-ahdistukselle ja jumalattomalle tuomitsevuudelle, mutta kiitos tietoisuustaitojen mä laitoin ne merkille ja työnsin pois. Kuvasin ihan neutraalisti: mitä sellaista mä näen tuossa kuvassa, mikä on universaalisti kaikille sama? Leotardi on musta, trikoot on valkoiset, jalassa pehmeät tossut. Hiukset on tummat, ne on nutturalla. Tuossa on käsi, tuossa toinen, yksi, kaksi kolme sormea on taivutettu. Polvi ei ole ihan suora. Kun mulle iski se juma minkä näköinen -ajatus mieleen tiettyjen ruumiinosien kohdalla (jalat, vatsa, kädet), palasin välittömästi takaisin helpompaan ruumiinosaan, ja taas hetken päästä kohti sitä vaikeampaa.
Pikkuhiljaa mä pystyin havainnoimaan kroppani tanssikuvista ilman pahempaa arvottamista, ja silloin siirryin hitusen vaikeampaan suuntaan: vaihdoin vaaleat tanssitrikoot mustiin leggareihin, eli pois siitä tutusta tanssijan roolista. Ja sama ruljanssi alusta. Sitten seuraava askel oli kokeilla mun absolute pelkoleotardia, jota en ole uskaltanut käyttää sitten viidentoista kilon. Ja jälleen sama alusta.
Seuraava todella major askel tässä altistamisessa oli juoksutrikoot! Varmasti jokainen mun blogin lukija ja seuraaja muistaa sen mun vikinän ja valituksen niistä trikoista! :D Mä panikoin niitä monta viikkoa, mutta viimein mun oli pakko kohdata ne ja laittaa päälle. Ensimmäiset kerrat olivat pahimpia ja tuijotin jokaista vastaantulijaa pistävästi suoraan silmiin, mutta kun mä altistin itseäni sitkeästi niille, vedin ne jalkaani jokaikinen juoksulenkki enkä antanut periksi, ne menettivät sen pelottavuutensa, ja nyt mulla on itse asiassa turvajuoksutrikoot :D


Doora Unelma on yksi tehokkaimmista apukeinoista, joka luo turvaa tilanteeseen

Nämä mun turvajuoksutrikoot loivat sitten puitteet seuraavaan askeleeseen, ja olenkin jokunen postaus sitten julkaissut ihan ensimmäisen kuvan näissä trikoissa. Silloin mulle nousi kamala häpeä jo pelkästä kuvaamisajatuksesta, mutta sitkeän altistamisen sekä havainnoinnin ja kuvaamisen kautta tämä häpeä on laantunut.
Edelleen peili on mulle vähän haastava. Pystyn kyllä jo itsekseni seisomaan peilin edessä ilman välitöntä ahdistusta, mutta mikäli tilanteessa on muita, niin ei, en pysty. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muillakin samanlaista havaittavissa?

Eli lyhyt summa summarum kehonkuvan työstämisestä.
Pidä huoli ravitsemustilanteesta, tiedosta sulle hankalimmat asiat ja sitten kohtaa ne. Altista itseäsi. Olen kuullut muiltakin, että valokuvaaminen on ollut hyvä apukeino, joten jos et ole sitä vielä kokeillut niin todella suosittelen! Oma peilikuva usein valehtelee eikä näytä totuutta, mutta kamera ei valehtele. Mikäli sulla on jokin helppo asu tai vaikka harrastuksen kautta rooli (tanssija, juoksija, voimistelija, joogi, ratsastaja...) käytä sitä apuna, ja pikkuhiljaa siirry haastavampaan. Kun katsot kuvia varo sitä arvottamista (arvottamista on sekä hyvä arvottaminen että paha) ja pysy neutraalina: mitä sellaista voit kuvailla kuvasta, mikä on täsmälleen sama kaikille?
On myös täydellisen normaalia, että kehonkuva vaihtelee. Toisina päivinä sen eteen joutuu tekemään jatkuvaa työtä eikä se siltikään nouse nollaa korkeammalle, ja toisina päivinä se pysyy korkealla ilman mitään työtä. Kannattaa kuitenkin tunnistaa se, milloin on järkevämpää vain vetää turvalökärit jalkaan ja säästää voimiaan siihen, että selviää päivästä, sillä huonona hetkenä ylenmääräinen yrittäminen voi laukaista täysin päinvastaisen reaktion.
Ja lopuksi: tee jotain sellaista, joka on mukavaa ja josta saat pätevyyskokemuksia! Kokeile jotakin uutta! Jos jooga on ennen aiheuttanut vilunväristyksiä ja olet vannonut, ettet koske siihen koskaan, kokeile sitä. Altista itseäsi. Altistaminen on pirullista, mutta siksi se onkin niin tehokasta ;)

Hmm... mun opparin nimi on kylläkin Markkinoinnin kehittäminen, ei markkinointiviestinnän.

Meinasin alun perin tehdä pelkästä tutkintotodistuksesta oman postauksensa, mutta päätin säästää sen tähän.
Sillä siinä se on! Mun tutkintotodistus! Mä valmistuin viime perjantaina!
Oli ihan mieletön tunne käydä hakemassa se todistus, joka annettiin sekä suomen että englannin kielellä! Nähdä koulun käytävät viimeistä kertaa, luovuttaa koulun sähköinen avainläpyskä, tyhjentää lokero. Mennä eteenpäin.
Jotenkin mä pidin koulua jokseenkin ikuisena. Että kun se on pariin otteeseen lykkääntynyt, niin se on siellä ikuisesti. Mutta on sekä helpotus että pieni järkytys, että näin ei ole.
Nyt on kovat juhlasuunnittelut meneillään ja pohdinnan alla on ollut alkupala: onko se jokin kasvissosekeitto (tylsää) vai olisiko esimerkiksi paahdettu paprikakeitto mukavampi? Tarjottavat tulevat olemaan aika kasvispainotteista, joskin toinen pääruoista on kalaruoka. Jälkiruoiksi on suunniteltu tietysti kermakakku, erilaisia juustokakkuja, macaronseja ja mun harras toive olisi creme brûlee, mä kun rakastan sitä! Toisaalta mua hävettää se, että tarjottavat menevät mun toiveiden pohjalta, sillä eihän mulla ole mitään merkitystä, minähän olen vaan minä, surkimus.
Mutta toisaalta, ne on mun juhlat... :)


ihanaa pikselimössöä nämä kuvat.. :/
Näin loppuun vähän tanssikuulumisia.
Kävin tiistaina peilisalilla ja nyt meni vähän paremmin kuin viime viikolla. Arabeskihaasteen päätyttyä mä päädyin kehittelemään itselleni attitudehaasteen, ja sen lähtökohdat näkee yo. kuvasta. Mun pitää todella huomioida hartiat ja puskea jalan puoleista olkapäätä eteenpäin. Tukijalan polvi on vedetty suoraksi, mutta mulla on muutenkin se ongelma polvien kanssa, että isot etureisilihakset saa ne aina näyttämään siltä kuin ne olisi koukussa. Mutta muuten olen yllättävän tyytyväinen mun attitudeen, sillä sen suhteen on tapahtunut varsin huima kehitys viime aikoina. Kerroin jokin aika sitten, että attitude on mulle ollut aina vaikea ja aivot menneet siinä solmuun, mutta yhtäkkiä mä hiffasin sen! Mua on opetettu tekemään attitude sekä tendun kautta suoraan nostamalla että passén kautta, ja passé on muodostunut mulle helpoimmaksi keinoksi tehdä attitude.
En tiedä miten käy jalan korkeuden, mutta ehdottomasti pitää keskittyä tuohon yläkroppaan ja siihen ristivetoon. En ole asettanut mitään tiukkaa aikarajaa, vaan katson vaikkapa kesän lopussa mitä mun attitudelle kuuluu. Ja mikäli joku haluaa liittyä, niin tervetuloa mukaan! Löytyypi #attitudeschallenged instagramista :)
Muuten mulla oli tarkoituksena käydä tänä aamuna aikuisbaletin perustason tunnilla, mutta tuo epämääräinen vasemman kyljen kipu muutti suunnitelmia, eikä kaatosateessa pyöräily vaikuttanut kovin mukavalta puuhalta. Tuo kylki on nyt vaivannut tavallista enemmän ja liike provosoi sitä. Muutamana päivänä lenkillä se on pakottanut pysähtymään ihan täysin, sillä loppuvaiheessa sattui pelkkä hengittäminen. Pidän aina syvät vatsalihakset juostessa aktivoituna ja treenaan niitä muutenkin, pidän hartiat poissa korvista, olen yrittänyt syödä ennen ja olla syömättä, mutta mikään ei oikein toimi. Pidin sitten tänään tosi helpon päivän: olen pessyt pyykkiä, tuijottanut Gossip Girliä Netflixistä (jees, mäkin hankin sen nyt viimein! :D) ja tehnyt parin kilsan iisin kävelylenkin parilla hölkkäpätkällä. Toivottavasti tuo nyt laantuisi pian, sillä juoksun suhteen on tapahtunut kivasti kehittymistä. Viimeisimmässä hiitissä huomasin 12 sekunnin parannuksen verrattuna muutaman kuukauden takaiseen ensimmäiseen hiittiin, ja matka oli täsmälleen sama! Muutenkin voimaa ja vauhtia on tullut paljon. Olenkin selannut kesän juoksukalenteria ja yksi loppukesästä Sjoella pidettävä juoksutapahtuma vähän hivelisi. Mutta pitää nyt katsoa. Juoksusta on tullut mulle tanssin ohella todella tärkeä ja olen sen kautta saanut ihan uusia pätevyyskokemuksia.

Mulla on yksi video tähän viime tiistailta. Nämä videot on muuten myös yksi mun kehonkuvan työstökeinoista, sillä niistä näkee itsensä ihan eri kulmasta kuin pelkästä kuvaposesta.
Nykäri, story of a broken heart, kappale on Where do I even start ja sen esittäjänä Morgan Taylor Reid.


Ahh, Greyn anatomia on loistava keino löytää uusia artisteja, näin by the way! :D



 Näin sateisiin tunnelmiin hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa toi ongelma, että en pysty peilailemaan itseäni, kun muita ihmisiä on paikalla. Muutenkin välttelen peilejä esimerkiksi julkisissa vessoissa - yritän vaan päästä esimerkiksi käsiä peilin edessä pestessä mahdollisimman nopeasti pois paikalta. Pystyn kyllä peilailemaan itseäni yksin ollessani (ja peilailenkin usein), mutta muiden seurassa se on haastavaa. Tämä varmaankin kumpuaa niistä häpeän tunteista, joita koen omaa ulkonäköäni ja itseäni kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosi ikävää, tunnistan sen itseni kohdalla ihan täysin :/ Mutta se pelko ja häpeä jää sinne kyllä asumaan, jos ei kohtaa niitä. Ja mitä hävittävää sulla voi olla? :)

      Poista
  2. Ah peili. Mun pahin vihollinen itseni lisäksi. Mä olen melko arka myös kuvailemaan itseäni saati julkaisemaan kuvia,juuri tämän oman kehokuva ahdistuksen vuoksi. Lisäksi kroppa ei ole täysin palautunut (edelleenkään..) ja sakottaa turvotuksena jokaisesta huonommalla ravitsemus tilalla olevasta päivästä.. Ehkäpä täytyisi altistaa (!!) itseään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sini, altistamista altistamista! ;)

      Poista
  3. Tosi hyvin kirjoitettu teksti! Ja altistaminen on se avain siihen että tottuu niihin uusiin ja vaikeisiin asioihin.

    Onnittelut vielä valmistumisesta, sä oot ihan huippu kun teit sen!!! <3

    VastaaPoista
  4. Sun kehitystä sekä paranemisen että tanssin saralla on upeaa seurata! En voi muuta kuin toivoa hurjasti tsemppiä jatkoon. Kokonaisvaltainen paranemisprosessi on taatusti pitkä, vaikka huikean matkan olet tehnyt jo.

    Postauksesi ovat auttaneet paljon myös itseäni kun mietin, miten pääsisin eroon siitä ahdistuksesta, joka seuraa jokaista kiloa, jokaista sataa grammaa, jokaista lipsumista aiemmasta äärimmilleen viedystä kontrollista.

    Mietin, minkä koet olevan sun seuraava steppi paranemisprosessissa? Itselläni esimerkiksi suunnattomia haasteita tuottaa edelleen ns. huoleton syöminen. Voin väittää jo syöväni tarpeeksi, mutta edelleen en ole päässyt eroon kontrollista, joka liittyy esimerkiksi aterioiden ajoittamiseen tai niiden sisältöön. Huomaan, että toimintani on edelleen hyvin rajoittunutta, vaikka energiansaanti alkaa olla jo kunnossa. Tämä melko paljon edelleen häiritsee elämääni. Olisi tosi kiinnostavaa tietää, oletko itse kamppaillut näiden seikkojen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista! :)

      Sun kommentti on pyörinyt paljon mun ajatuksissa ja päätin tehdä siitä sitten postauksen, sillä se oli hyvä kysymys!
      Mutta vastaan sulle tähän tiivistetysti.
      Oletko varma, että syöt sittenkään tarpeeksi? Koska mikäli syöt kropalle itselleen liian vähän siitä seuraa kyllä kertomaasi lipsumista ja ahmimista, ja ne sitten ahdistavat ja saavat kiristämään ruokakontrollia lisää, ja kierre jatkuu. Eli mä suosittelisin sua ensin tekemään kunnon tilannekatsauksen, että syötkö oikeasti tarpeeksi. Ateriasuunnitelma, joka sulle on tehty, ei koskaan vastaa täysin sitä, mitä kroppa tarvitsee. Oletko usein nälkäinen silloin kun ei "pitäisi" syödä?

      Kirjoitin uusimmassa postuksessa altistamisesta tuohon huolettomaan syömiseen. Eli tietoisesti päätät hetken, että johonkin aikaan päivästä syöt jotakin. Jos sulle on jokin päivän hetki helpompi kuin päivä muuten, varaa laukkuun jotain pientä naposteltavaa ja syö se johonkin aikaan tuosta päivän hetkestä. Siirrä ateriaa tietoisesti vaikka vartilla johonkin suuntaan.

      Mä olen itsekin kamppaillut noiden asioiden kanssa paljon, mutta just tällä altistamisella olen päässyt siitä yli. Seurassa syöminen on mulle vaikeaa yhä ja sen kanssa joudun tekemään paljon töitä, mutta asian tiedostaminen on aina ensimmäinen ja tärkein askel.
      Mä tiedän miten rankkaa ja pelottavaa altistaminen voi olla, mutta siksi se onkin niin tehokasta. Kokeile! Aloita helposta ja toista sitä joka päivä ja etene pikkuhiljaa vaikeampaan.
      Tsemppiä hurjasti! :)

      Poista
  5. Anonyymille, joka syytti mua epäluotettavuudesta ja valehtelusta.

    Mun todistuksen arvosanat eivät kuulu sinulle eivätkä ne kuulu kenellekään muullekaan. Se erinomainen arvosana, josta jauhoit viestissäsi, sen sain viimeisimmästä _koulutyöstä_, jonka aihe oli arvot perheyritystoiminnassa ja arvojen typologia.
    En siis ole valehdellut yhtään mitään eikä tämä tee minusta epäluotettavaa. Sinä sen sijaan voisit lukea tekstit huomattavasti tarkemmin, ennen kuin tulet syyttämään minua epäluotettavaksi valehtelijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, jos olin ymmärtänyt asian väärin. Varmaan instantan perusteella, kun puhuit viimeisestä koulutyöstä. Yleensä kun se viimeinen koulutyö on se opinnäytetyö, jonka arvosanaa viimeisenä odotellaan ja sen vaivan vuoksi on yleensä se arvosana, joka on opiskelijalle merkityksellisin tai opintojen kokonaisarvosana, ei yleensä lopuksi jonkin yksitäisen kurssin arvosana, jolla kokonaisuuden kannalta ei ole mitään merkitystä. Ei sinänsä, että sinun viimeinen koulutyö ei ollut se, olisi jotain merkitystä, mutta toivottavasti ymmärrä miksi ihmiset voivat tulkita asian väärin.
      Eli väärin käsityksiä voi tulla, vaikka olet itse ollut täysin rehellinen. Voit tietysti syyttää typeriä ja huolimattomia lukijoita, mutta lukijoilla on yleensä muutakin elämää, kuin päätoiminen somenkäyttö,joten kaikilla ei ole aikaa aina lukea tarkasti jokaikistä postausta tai samaa tietoa monesta lähteestä. Valitettavasti kun meitä typeriä ja huolimattomia lukijoita on maailma pullollaan. Jo meiltä itseään kannattaa suojella.

      Se typerä ja huolimaton lukija voisi siis olla se potentiaali työnantaja, joka olisi tehnyt saman tulkinna, mutta ei sitä sinulle mainitsisi, joten sinulla ei olisi mahdollisuutta korjata sitä väärinkäsitystä. Vaikka itse olet rehellinen ollut, mutta väärin käsityksiä voi syntyä, joten senkin takia kannattaa olla hyvin tarkka minkälaista ja kuinka yksityiskohtaista tietoa itsestään netissä jakaa.
      Ja olet täysin oikeassa siinä, että arvosanasi eivät kenellekään kuulu, mutta jos olisit asiasta tota mieltä sataprosenttisesti, et jakaisi julkisesti mitään arvosanojasi.


      Poista
    2. Kyllä, olit ymmärtänyt asian väärin, mutta kuten sanoit niin sitä sattuu. Thesis -termiä olen käyttänyt opparista, ja muista koulutöistä termiä (school) assignment. Joten kyllä sekin asiaa selventää.
      En ole julkisesti kertonut arvosanojani lainkaan, vain tuon yhden, joten turha tehdä mitään yleistystä siitä, enkä näe mitään syytä miksi se olisi väärin. Johan teinixxit kertovat yleisesti somessa omat keskiarvonsa, joten jo siihen suhteutettuna yhden arvosanan kertominen ei paljon ketään hetkauta.
      En nyt käsitä miksi tämä on sulle niin käsittämättömän iso asia. Siksikö kun luit tekstit väärin ja teit virheellisiä tulkintoja? Oli miten oli, tämä saa nyt jäädä tähän. Mä olen tyytyväinen siihen yhteen sinua hämmentävään arvosanaan kuin kaikkiin muihinkin :)

      Poista
  6. Siulla on ihana kroppa, eikä ole todellakaan mitään syytä hävetä, päinvastoin!!! Olisinpa itsekin normaalipainoisena yhtä hyvännäköinen kuin sinä nyt. Pelkään että turpoan ihan muodottomaksi... En ole koskaan ollut normaalipainoinen ja se pelottaa. Olen liian tottunut riutuneeseen kroppaan. Mitä vinkkejä antaisit, että uskallan päästää irti kontrollista ja antaa kehoni löytää se normaalipaino? Olen ihan hukassa kehonkuvani kanssa, vaikka motivaatiota terveempään elämään löytyy. Silti olen ihan kauhuissani kehon muutoksesta...

    Olet ihana, muista se! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! <3

      Sun kysymys oli toinen, joka inspasi mut tekemään postauksen aiheesta, joten vilkaisepas se :)
      Mutta tähän lyhyesti sanon, että kokeile! Mä voin vannoa sulle, että sä et missään tapauksessa liho muodottomaksi eikä sun paino jatka nousuaan, ei todellakaan! Mä pelkäsin sitä tosi paljon: musta tulee ihan varmasi satakiloinen sotanorsu eikä se painonnousu pysähdy. Mutta kyllä se pysähtyi.
      Sun kropalla on se oma normaalipainonsa, johon kroppa pyrkii. Joillakin paino voi tilapäisesti overshootata, etenkin mitä enemmän relapseja on tapahtunut ja mitä pienemmillä kaloreilla on yritetty parantua (1200 kcal vs 2500+ kcal), mutta siinäkin tapauksessa se paino tasaantuu, ja overshoottauksessakin puhutaan vain muutamista kiloista.
      Painon jakaantuminen vie enemmän aikaa, mutta se jakaantuu sitä nopeammin mitä sinnikkäämmin jatkat kehon ravitsemista (puhutaan nyt minimeistä, eli 2500-3000 kcal). Keho varastoi keskivartaloon nestettä ja rasvaa aluksi, sillä se on kehon keino suojella sisäelimiä ja näin se varautuu seuraavaa nälkäkautta varten. Mutta korostan vielä: se paino jakautuu kyllä.

      Se on hemmetin pelottavaa, mutta se on parasta mitä sä voit tehdä itsellesi: sallia sun kehon parantua. Ja loppujen lopuksi mitä sä voit hävitäkään? ;)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta