26. toukokuuta 2016

Pain in my everywhere

#mucharabesquechallenge #dreambig #nevergiveup
Herään yöllä siihen, että olkapää on lähtenyt paikoiltaan; olin unissani nostanut käteni pään päälle ja sitä asentoa ei olkapää kestä. Puren hampaat yhteen, vetäisen syvään henkeä ja autan toisella kädellä käsivarren alas ja olkapään takaisin kuoppaansa. Kipu iskee välittömästi: se on sykkivää, jomottavaa ja polttavaa kaikkea samaan aikaan. Vilkaisen kelloa ja se on vasta vartin yli yksi. Tästä se alkaa.
Herään paria tuntia myöhemmin siihen, että lonkkaa viiltää kipu. Mietin hetken kannattaako kerätä voimia ja rohkeutta asennon vaihtamiseen vai onko järkevämpää vain sietää olotilaa. Mutta jokainen sekunti kipu pahenee ja leviää reittä pitkin polveen ja sääreen, joten on pakko kääntyä.
Pari tuntia saan nukuttua mutta sitten herään siihen, että nyt toisen jalan polvea särkee ja on pakko vaihtaa asentoa. Polvi on jäykistynyt, joten joudun hyvin varovaisesti oikaisemaan sitä ja samalla varomaan, etten potkaise Dooraa, joka on onnistunut nukahtamaan uudestaan jalkopäähän. Huokaisen: kello on vasta puoli kuusi ja mä olen kuolemanväsynyt mutten tahdo saada enää unenpäästä kiinni.
Lopulta päätän nousta kahdeksalta mutta menee ainakin puoli tuntia ennen kuin uskallan lopullisesti nousta ylös. Irvistän ja kiroan: koko kroppa on jäykkä kuin ruumiilla ja jaloissa kipusignaalit kulkevat edestakaisin kuin pingispallot.


Tuo on jokaöinen ja -aamuinen kuvio.
Kun aikoinaan kärsin "vain" selän hermokivuista sekä satunnaisista urheiluvammojen aiheuttamista kolotuksista, niin nyt se kipu on läsnä 24/7.
Ensimmäisen kerran mulla epäiltiin fibroa 19-vuotiaana, koska silloin sydäntutkimuksissa huomattiin mun rintakehän olevan arka, mutta silloin se jäi niiden sydänongelmien varjoon. Sanottiin kaiken johtuvan supraventrikulaarisesta takykardiasta ja silloisesta masennuksesta, mutta epäiltiinpä sen johtuvan mun mielikuvituksesta. Että mä kuvittelen kaiken. Mitäs se semmoinen kipu on, jos mitään ei ole sattunut?
Muistan eräänkin lääkärin, joka kohteli mua todella loukkaavasti. Olin lukiossa loukannut polveani naulaan ja kipu salpasi jalan alta. Liikuin kepeillä sen lääkärin vastaanotolle, ja hän sieppasi multa sauvat ja käski lopettaa teeskentelyn. Ei siinä jalassa mitään ole, joten lopeta teeskentely ja kävele!
Asuessani vielä pohjois-pohjanmaalla kukaan ei ottanut mua tosissaan. Kun mursin olkapääni, käskettiin pitää mitellaa ja syödä buranaa, ja sama hoito silloin kun mursin kolme luuta jalasta. No ei se nyt niin kipeä voi olla!
Kaiken huippu oli se, kun magneetissa huomattiin nikamien kompressiomurtumat ja kyfoosi, mutta koskaan ei niistä edes puhuttu; luin joskus paljon myöhemmin epikriisistä, että jahas, tällainenkin löytö musta on tehty!


Asioihin tuli vauhtia mun vaihdettua paikkakuntaa. Yhtäkkiä mun hoitava lääkäri oli ottanut yhteyttä sinne sun tänne ja ravasin niin luuntiheysmittauksissa kuin magneeteissa. Mun kivut otettiin todesta ja pääsin reumatologille. Siellä mua kuunneltiin, sillä suvusta löytyy reumasairauksia. Verikokeista löytyi positiivinen alttius selkärankareumalle, joskin (toistaiseksi!) magneetti oli siitä puhdas, luojan kiitos! Sen sijaan fibron kanssa joudun elämään.
Fibro on täysi bitch, se kun ei ole pelkkää jomotusta sateisina päivinä. Se on jatkuvaa kipua ympäri kroppaa: välillä särkee ranteita ja sorminiveliä, välillä jalat ovat niin tulessa että itku pääsee. Uni on heikkoa koiranunta enkä enää muista milloin olen nukkunut edes yhden yön ilman heräilyjä. Väsymys on mulla todella suuri haavoittuvuustekijä, joka vaikuttaa kaikkeen. Kun on väsynyt, yleensä mielialakin on pakkasen puolella ja se heikentää kipujen sietokykyä. Iho on herkistynyt tuntoaistiltaan - mulla esimerkiksi tietyissä paikoissa selkää ja jalkoja iho on todella arka ja kosketusarka. Toisinaan iho on niin arka, että pelkkä vaatteen kosketus sattuu. Nivelet jäykistyvät kivuliaasti ja etenkin kyykkyasento on paha: tekee niin kipeää sekä mennä kyykkyyn että nousta sieltä, varsinkin nouseminen. Siksi harrastankin enemmän eteentaivutuksia ja tönötän takapuoli pystyssä kaupassakin tutkimassa jotain alimman hyllyn tuotteita. Ei siis suinkaan siksi, että olisin epäkohtelias, vaan siksi että se on vähemmän kivuliasta.

Jotkut päivät ovat helpompia ja silloin selviää täysin ilman mitään kipulääkkeitä, mutta niitä päiviä seuraa aina kipukausi: monta päivää lähes sietämättömissä lukemissa olevaa kipua. Joskus kipukausi kestää lyhimmillään vain kolme päivää, mutta joskus se kestää jopa kuukauden.
Onneksi täällä on lääkäreitä, jotka ymmärtävät eivätkä tuomitse mua. Olen saanut kuulla etsiväni pelkästään lääkkeitä, sillä eihän kenelläkään voi olla kipuja koko ajan ilman mitään vammaa.
Ikävä kyllä edelleen on olemassa noita tuon ajattelutavan omaavia lääkäreitä, mutta onneksi yhä useampi ottaa tosissaan ei-vammaan liittyvät kipuoireet.


Fibroon ei ole parannuskeinoa, mutta kuten sh:n niin senkin kanssa oppii elämään.
Ensimmäisenä olen joutunut hyväksymään tilanteen: tämä on mun elämä, nämä ovat realiteetit, ja tykkään mä siitä tai en, niin mun on elettävä tän kanssa. Hyväksyttävä, että näillä korteilla mennään. En taistele vastaan, vaan otan sen vastaan; hyväksyntä ei siis tarkoita sitä, että siitä pitää tykätä, ei todellakaan! Se vaan tarkoittaa sitä, että hyväksyy tilanteen ja muuttaa sen minkä voi ja elää sen kanssa mitä ei voi muuttaa.
Toinen auttava keino on terveelliset elämäntavat ja säännöllinen liikunta. Istun harvoin, sillä se on kaikkein pahinta mitä voin itselleni ja kropalleni tehdä, ja selän hermokivut kertovat aina milloin on istuttu liikaa. Hyvä lihaskunto auttaa suojaamaan niveliä, ja etenkin vahva tukilihaksisto on pakko olla suojaamassa selkää.
En enää viitsi enkä jaksa ravata viikonloppuisin baareissa, sillä sen jälkeen iskee aina kipukausi. Sitä paitsi mä rehellisesti sanoen nautin rauhallisista viikonlopuista, kun saan vain löhötä sohvalla, käydä lenkillä ja puuhailla Dooran kanssa. Se on mulle parasta :)
Tosin oman ongelmansa liikunta tuo siinä, että joutuu aina miettimään onko tämä polvikipu fibroa vai liikarasitusta vai onko se se leikattu ristiside? Onko tämä lonkkakipu bursaa vai fibroa?
Tämä on opettanut todella tietoiseksi kehostaan ja itsestään, mutta samalla se on opettanut mut työntämään ne kivut pois tietoisuudesta. Tietyllä tapaa jatkuvaan fibrokipuun turtuu eikä se ole enää tietoisuudessa yhtä voimakkaasti. Mulla on jonkinlainen erotusmenetelmä fibrokivun ja muun kivun suhteen, ja sitä noudattamalla on pärjännyt aika hyvin ja oppinut tekemään toimenpiteitä.





Mutta jotta koko postaus ei olisi niin synkkä, niin vähän muihin asioihin.
Sain nimittäin tänään uuden (ja samalla mun ekan) tabletin! Kyseessä on Lenovon TAB2 A10-30, ja päätin palkita sillä itseni tästä valmistumisesta. Onhan se toki vähän etuajassa, mutta samalla se olkoot mun synttärilahja.. ;)
Onhan tuossa huikean kokoinen näyttö verrattuna siihen omaan puhelimen näyttööni, vaikka sekin on 5" näyttö, mutta ymmärrätte varmasti. Vähän kyllä rupesin miettimään, että miten ja mihin mä tuota tablettia tarvitsen ja käytän? Mä käytän puhelinta kuvaamiseen ja somettamiseen, läppärillä hoidan blogin ja koulujutut.
Onko teillä tablettia ja mihin te sitä käytätte?


Näin loppuun vielä tanssikuulumisia.
Baletissa on loistavaa se, että kehitys ei koskaan lopu, aina löytyy asioita joita parantaa ja joihin keskittyä. Tänään mä keskityin siihen, että säilytin hartioiden ja lantion neliön. Huomasin kauhukseni viime viikon treenien videoista, että mulla falskaa toinen lonkka etenkin tangossa. Tein sitten fonduja tai developpeita, niin työjalan lonkka on aina vinksallaan ja sitten se vie hartiatkin epätasaan. Tänään tarkistin tankosarjat videolta ja sen neliön suhteen tilanteessa oli edistystä: nyt se säilyi.
Toinen jatkuvasti mielessä oleva asia on mun käsivarret. Mä aina sanonkin, että mun kädet on sekä mun vahvuus että heikkous: osaan tehdä hyviä port de braseja ja rakastan tehdän esim. siipiä, mutta toisaalta jämäkkyyden säilyttäminen unohtuu tosi helposti ja ne kädet on siivet silloin kuin niitä ei tarvita.
Olen keskittynyt koko talven ja kevään piruetteihin ja paikallaan tehtävissä näkyy pientä kehitystä, mutta tänään taas tuntui siltä, että ei saamari tästä tule yhtään mitään! Vaikka baletin hienous on just se jatkuva kehittyminen, niin välillä se kyllä tympäiseekin. Eikö tämä koskaan onnistu?! 
Mutta silloin pitää vain ottaa askel taaksepäin ja keskittyä perusteisiin ja kokeilla uudestaan toisena, kenties parempana päivänä.
Pääsin kokeilemaan siipiäni vähän opettajan roolissa, kun Ronja tuli ekojen kärkkäreidensä kanssa, ja mä kyllä tykkään toimia opettajana :) Ei siinä että mä mikään opettaja olen, mutta joskus on mukavaa olla siinä opin toisessa roolissa. Siitä mä tykkäsin viulunsoiton opetuksessakin; kun jatkuva opetteleminen alkaa jo kyllästyttää, niin oman opin jakaminen voi olla antoisaa. Ja mulle se ainakin antaa pienen buustauksen ja perseelle potkun jatkaa, jotta mä voin auttaa muita.
Ja kyllä mä nautin nähdä tuloksia: kun oppilas hoksaa miten jousta pitää oikeaoppisesti pitää, tai miten soitetaan puhtaasti ensimmäisessä asemassa, tai tanssissa hoksaa miten päästä kärjelle ja pysyä siellä! Kun näkee oppilaan kasvoilta ensin sen oivalluksen ja sitten innostuksen, niin se on itselle se palkinto :)

Tämän viikon video näyttää menevän vähän samalla teemalla kuin viimeviikkoinen, mutta näin opparin valmistuttua mulle on iskenyt se tyhjyys ja tietynlainen luopumisen tuska: mitäs nyt?
Tiedän tämän olevan vain tunne ja tiedän sen menevän ohi, mutta sen kokeminen ja odottaminen ei ole kaikkein paras olotila.
"Lost" on ehkä vähän kliseinen nimi tuolle tanssille, mutta se oli tämän hetken tunnetila, ja sillä mennään.

 
Btw, yksi todella off-topic kysymys mulla on teille.
Multa on pyydetty toiveita valmistumisjuhlien ruokia varten ja mä olen toivottoman mielikuvitukseton mitä siihen tulee. Macaronsit ja kasvisruokaa, olen tainnut vastata :D
Perheessä on kovan luokan kokkeja, joten haastavaa ruokaa saa (ja varmaan pitääkin) olla, joten heittäkääs mielikuvituksenne valloilleen ja kertokaa jotain hyviä ruokaideoita! :)

28 kommenttia:

  1. Hui, ymmärrän tuon kun kroppa alkaa huutamaan kipua ja lepoa, ja silloin se neuvo kannattaa myös ottaa vaariin vaikka ei millään haluaisi jättää treenejä ja esiintymisiä pois :( Kroppamme ei kuitenkaan ole kone, joka jatkuvasti kestää kovaa rasitusta, minulla joskus osuu kivut tuohon polveen vanhan vamman takia, liikaa kun tulee treenattua alkaa huutamaan stoppia.

    Ruuasta sen verran että itse olen aina pistäytynyt yksinkertaisissa tarjoiluissa (koska en ole mikään master chef) ja silti ihmiset kehuvat kattoon asti tarjoilua (whaaat?). Yksi bravuureistani on yksinkertainen omena- tai marja-rahkapiirakka, vieraat syövät pois niin äkkiä ettei ehdi itsekään nauttia palasta :D Perusreseptinä käytän tätä, jota joskus muokkailen oman maun mukaan ;) http://chocochili.net/2013/08/helppogluteeniton-marjapiirakka/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat vammat ne yleensä on niitä ensimmäisiä, jotka äityy pahemmin rankemmasta liikunnasta. Mulla tuolloin polvileikkuun jälkeen toipilasaikana tulehtui toisen jalan lonkka, ja siitä alkoi monta vuotta kestänyt bursiittikierre. Se on niin maan vihoviimeinen urheiluvamma, kun sitä ei tahdo saada millään pois!
      Kyllä sitä ymmärtää antaa lepoa mikäli ylirasitustila ja kivut syntyy rankasta liikunnasta, mutta fibromyalgia ei ole mitenkään kytkyssä siihen, eikä siis kivutkaan triggeröidy suoraan liikunnasta. Päin vastoin liikunta helpottaa kipuja melko paljon enkä itse pärjäisi lainkaan ilman liikuntaa. Parikin päivää ilman niin sen huomaa :/
      Mutta olet ihan oikeassa, kyllä se kroppa kertoo milloin pitää hiljentää.

      Oi, kiitos vinkistä! Kävin muutenkin tsekkaamassa tuon nettisivun ja sieltä löytyi vaikka mitä! Pitää välittää tieto eteenpäin :D

      Poista
  2. Ihan offtopic, mutta olen pohtinut usein, miksi et käy ohjatuilla balettitunneilla?

    Itselläni on ipad ja käytän sitä oikeastaan kaikkeen mahdolliseen netissä surffailusta koulutehtäviin, konetta harvoin edes tarvitsen. Kouluhommatkin sujuvat tosiaan melko näppärästi pädin avulla, vaikka kirjoittaminen onkin vähän hitaampaa kuin tietokoneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tanssituntiasioista olen puhunut paljon aiemmissa postauksissa, joten halutessasi olisit voinut sieltä lukea. Mutta syy on se, että viime syksynä tuntien alkaessa mulla oli liikuntakielto ja myöhemmin ryhmät olivat jo täynnä. En koe kovin hyödylliseksi mennä sellaisille a.baletti tunneille, joissa ei saa yhtään korjauksia.
      Mutta olen menossa kesäkursseille ja syksyllä taas tunneille: )

      Poista
    2. Aivan, sori en tajunnut katsoa aiemmista :/ Ja tuo on kyllä totta, että tympeää jos kukaan ei korjaa liikkeitä.

      Poista
  3. Ikävä kuulla että kivut on noin suuret! Meijän suvussa äitillä on myös fibro ja mummolla vissiin reuma ja heilläkin kivut välillä tosi kovat.

    Mulla on tabletti mutta silloin kun hankin älypuhelimen niin tabletti jäi turhaksi..

    Hmm en ole mikään taitava leipuri mutta mokkapalat on aina hyviä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, tosi harmi kuulla että teidänkin suvusta löytyy reumasairauksia, koska silloin alttius sairastua niihin on aina suurempi: / Mutta tän kans oppii elämään ja tekemään asioita oman hyvinvoinnin tueksi.

      Heh, musta kans vähän tuntuu että onko tämä tabletti täyttä turhuutta? Mutta onhan se kätevää kun on joka huoneessa jokin älyvempele eikä tarvita juosta sen yhden puhelimen perässä.. ikään kuin tää kämppä olisi liian iso :'D

      Poista
  4. Meidän juhlissa on ollut aika usein sellaisia kasvistahnoja joita laitetaan esim. Patongin päälle. Esimerkiksi tomaattitahna(tuorejuustoa,vuohenjuustoa,aurinkokuivattuatomaattia ja rucolaa)ja parsakaalitahna\pesto (keitettyä parsakaalia, parmesaania, oliiviöljyä, suolaa,pippuria,vähän hienoksi hienonnettuja cashewpähkinöitä)on ihania. Näissä ainekset siis vain surautetaan tahnaksi monitoimikoneessa tai muussa vastaavassa. Tästä tuli aika resepti mutta minkäs sille voi kun innostuu xD Hauskaa juhlapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaapas hyvältä! Noita tahnoja vois kokeilla ihan vaik tavallisessa ruoanlaitossa. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  5. Mulla on ollu 2 tablettia ja jotenkin en ottanut niitä omaksi...tarviin näppiksen ja usb liitännät ynnä muut jotka tulee kätevästi tietokoneen mukana ja joita ei ainakaan mun tableteisa ollu ipad joku ja Samsung..annoin mun Samsungin porukoille ja hommasin itelle opiskeluun tietokone - tabletin semmonen tietokone josta saa tabletin jossa on kosketus näyttö ja näyttö kääntyy koko tietokoneen taakse tarvittaessa sellanen hp sininen mini tietokone 11" josta saa tabletin. Mulla on kuitenki puhelimessa 21 mxp kamera ja iso näyttö (Sony Xperia z3) ei tullu tablettia käytettyä ja vanhemmille parempi. Makselen sen itte pois ja vanhemmat sai sen..parempaa käyttöä siellä :)

    Lenovo on ainakin hyvä merkki hyvän valinnan teit..Lenovon itekki olisin ottanu Ellei köyhyys olis ratkaisut asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirjoittamiseen tarvii se näppiksen, onhan se huomattavasti nopeampaa ja näppärämpää kuin tabletin kosketusnäytöllä.
      No nyt on joka huoneeseen oma älylaite :D

      Poista
  6. Moi ja kiitos oikein lämpimistä sanoista! Voisitko tehdä palveluksen ja pyytää lottaa tarkistamaan et sen sposti on oikein blogisivulla koska mulla ainaki herjas, ku yritin lähettää. Onkse kenties ilman ä:n pilkkuja tms? Häneltä en nyt kommenttina kysy, kun kerran sanoi ettei niitä aukase :D Mut sulle: kyllä-lotta itse pyys laittamaan spostia ja haluan hänen kanssaa selvittää, joten olisitko ystävällinen ja julkasisit tämän + vinkkaisit lotalle et tulis vastaamaan jotta saan sen oikeen osotteen mihin ottaa yhteyttä.

    Etukäteiskiitokset vaivannäöstä ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olepa kuule vaan hyvä lämpimistä (???) sanoista!
      Eihän säpöosoitteeseen koskaan tule ääkkösiä, joten jospa kokeilisit ilman niitä.

      Poista
  7. No silleenpä se oli kirjotettu ja mistä mä voin tietää onkse osote sama ilman "ääkkösiä" vai joku aivan muu :D Että mieluummin varmistin asian. En tiiä oliksun tarkotus vittuilla kommentillas, mutta naurahdin hyökkäävydestäs :'D
    Turhaan ainakaa Lotan puolesta mökötät, me selvitetään välimme ihan keskenämme ja kolmannet osapuolet keskittyköön muihin juttuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yleensäkin säpöt ja nettiosoitteet on ilman ääkkösiä mut onhan se ihan fiksua kysyä.

      Sulla raitaa olla ongelma erottaa neutraali vastaus vittuilusta, mutta mulla ei ole syytä vittuilla (ainakaan vielä). Eikä mulla tod ole mitään aikeita yrittää selvittää sun sotkuja, saat tehdä sen ihan itse :)
      Mutta ihan varoituksena sanon, että mä en rupea siihen sun sanonpa-tämän-vittuilun-muka-rakentavana-palautteena -peliin mukaan, joten turha edes yrittää! <3

      Poista
    2. En lue sun blogia, joten en oo sulle kommentoimassa ylipäätään mitään. Et hyvää jatkoa vaan!

      Poista
  8. Olin aivan liekeissä meidän harkoista koko päivän! Mulla oli niin huippufiilis sen jälkeen! Jotenkin semmonen, et tää on kyllä mun juttu tehdä! Olin aivan ku innostunu viisvuotias kun selitin mun kaverille noita kärkkärijuttuja. Se halus kokeilla tossuja ja uskalsin antaa kun sillä on kilpa-aerobic -tausta. Sit se oliki jo parempi ku mä.. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla että tykkäsit! Ilmoittelen sulle mikä päivä saan salin taas varattua: )

      Poista
  9. Ikävää, että joudut kärsimään noin pahoista kivuista. Itsellänikin on tänävuonna ruettu tutkimaan mahdollista selkärankareumaa...

    Mulla on Samsungin 10,5-tuumainen tabletti ja siihen erikseen bluetoothin kautta yhteydessä oleva näppäimistö. Laite toimii mulla läppärin tai muun tietokoneen korvikkeena ja hyvin on työnsä täyttänytkin; saan hyvin kaikki kirjalliset koulujutut hoidettua ja katson laitteelta myös mm. Yle Areenaa ja Netflixiä, kun tv:tä en omista. Myös blogit ja Youtube-videot katson mieluummin tabletin isommalta näytöltä, kuin puhelimen pieneltä. Sen sijaan yhteydenpito, kuvaaminen, Snapchat ja Instagram sekä pikainen some-selaus on kivempaa älypuhelimella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti sulta ei löydy selkärankareumaa! Sen kanssa voi olla raskasta elää.

      Mitenkä tuollaiset bluetoothin kautta toimivat näppikset toimii? Onko siinä helposti jotain yhteyskatkoksia? Semmoinen voisi olla varsin kätevä: )

      Poista
  10. Tarjottavavinkkinä porkkanakakku. Etenkin reseptirosvon porkkanakakku (löytyy guuggeloimalla). Sen juju on siinä limessä. Itse vähensin muistaakseni 0,5-1dl sokeria ohjeesta ja se oli edelleen törkeän hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit porkkanakakku!!
      Toinen hyvä on juustokakku ja rupesin miettimään miksei sitä voisi tehdä juusto-porkkanakakkua?

      Poista
  11. Toivottavasti et oo puhkinu kuluttanut vastausta mun kysymykseen, mut mun on pakko tulla kysymään sun mielipide/ajatuksia/tuntemuksia tms. tästä;

    http://omilla-rajoilla.blogspot.fi/2011/09/naemma-en-valttynyt-miljoonilta.html?m=1

    Siis mä haluan ehdottomasti kuulla mitä sä ajattelet videon näkemyksistä tai ylipäätään mitä sun mieleen nousee ku katot sitä. Sulla on yleensä näkemys/mielipide kaikkeen ni haluan kuulla sen tästäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ennenkin nähnyt tuon videon ja olen samaa mieltä osasta väitteistä.

      Ensinnäkin mitä läskiajatuksiin ja huonoon kehonkuvaan tulee, niin on tutkimuksissakin todettu aliravitsemuksen aiheuttavan ahdistusta, masennusta ja pakko-oireiden lisääntymistä. Minnesota Starvation Studyssä huomattiin, miten aliravitut miehet rupesivat kiinnittämään huomiota oman kehon kokoon ja lihavuuteen, ja sama on havaittu myös eläinkokeissa: aliravitut hiiret (vai oliko ne rottia?) saivat ns. maanisia kohtauksia ja juoksivat sitä enemmän juoksupyörässä mitä aliravitumpia ne olivat. Joten melko iso osa anorektikoiden aivojen tuotoksista on aliravitsemuksen tulosta.
      Mutta vastaus väitteisiin "miksi et vain lopeta" on mun omasta kokemuksesta se, että mikäli on sairastanut pitkään eikä vaan ole taitoja eikä resursseja tehdä jotain, niin miten siihen pystyy? Jos sua on aina potkittu etkä koskaan oppinut kävelemään, ethän sä voi kävellä käskystä!
      Eli mikäli sä olet esim. murrosiästä lähtien oppinut dissaamaan itseäsi ja tukahduttamaan kaiken syömishäiriöön, miten sä voit vaan pystyä lopettamaan sen ellei sua kukaan opeta siihen?

      Siinä mä olen 100% samaa mieltä, että ne päänsilittelyt ja jaksuhalit eivät auta. Mä henk.koht. olen sellainen, että vaadin realiteetit eteeni ja tusinan potkua persuuksiin, mutta samalla myötäkarvaan silittämistä. "Hyvä, just noin, jatka vaan samaan malliin."
      Sairauden ajatuksia pitää kyseenalaistaa ja ajatusmaailmaa pitää muuttaa, se ei nimittäin itsekseen muutu. Kyllä, ravitsemustila korjaa tiettyyn pisteeseen mutta siitä eteenpäin sun pitää itse muuttaa se tuomitsevuus itseäsi kohtaan.
      Ja siinäkin olen samaa mieltä, ettei se paino nouse ikuisuuksiin. Kroppa hakee aina tasapainoa, ja jokaisen kropalla on oma biologinen normaalipaino, johon se hakeutuu ja jossa se voi hyvin.

      Mutta tuo lausahdus "anorektikot on pellejä" vähän särähtää mun korvaan. Liekö kyseessä tyttö, joka ei ole sairastanut kuin hetken ja jonka suurin osa resursseista (fyysisistä ja psyykkisistä) ei ole sidoksissa sh:hon. Kyllä muakin osa sh-ajatuksista naurattaa, mutta se oli silloin totista totta, se oli mun totuus asiasta eikä sitä voi muuttaa, mennyttä ei voi muuttaa. Ja toiseksi, tämä pelleajatus on tämän tytön oma totuus asiasta ja se on hänen kokemuksensa :)
      Ja mitä tulee anorektikoiden nostamisesta jalustalle, niin en nyt mene vannomaan. Eiköhän jokaisella ole siitä oma näkemys perustuen omiin kokemuksiinsa.

      Tuli mieleen, että mulla kun on sun mukaan näkemys kaikesta, niin onko se hyvä..? :D

      Poista
    2. Kiva kun jaksoit vastata :)

      Mitä mieltä olet tuon tytön väittämistä, että jokainen anorektikko _keksii_ sairautensa ja "apinoi" sen muilta? Tai että anorektikot antavat itselleen luvan satuttaa ketä tahansa sairautensa varjolla? Tai siitä että anorektikkona olo on pitkälti roolin ottoa "anoreksiaprinsessana"? Entä väittämästä, että anoreksialle saa nauraa koska siinä ei ole järkeä?

      Hahah hyvä vastakysymys! Se on vähän kakspiippunen juttu; ymmärrän miks jotkut saattavat saada susta tylyn kuvan. Välillä kirjotat joko muiden omiin etiketteihin tai yleisiin käsityksiin nähden siitä, mikä on kohteliasta, melko töksäytellen ja saatat antaa itsestäsi kovin ehdottoman kuvan. Siis et ehkä ole vahvojen mielipiteidesi ja kärkkään itseilmaisun vuoksi kaikkein helposti lähestyttävin ihminen kaikkien mielestä. MUTTA se ei tarkoita sitä, että olis huono että on mielipitetä koska omasta mielestä se tarkottaa sitä että on pohtinu asioita ja ajattelee omilla aivoillaan. Itse pidän sitä hyvänä piirteenä ja uskon että yleisesti ottaen muutkin, vaikka se heitä vähän hurjastuttais aluksi ;)

      Poista
    3. Hmm.. no en yhdy väitteeseen, että jokainen apinoi toiselta. Toki yhden esimerkki voi antaa sysätä toisen johonkin suuntaan, mutta apinointi itsessään kuuluu vähän samaan kategoriaan kuin huomion hakeminen: silloin on jo itse sairas.
      Mä en todellakaan oman kokemukseni pohjalta ole sitä mieltä, että sitä haluaa satuttaa muita sairautensa varjolla, en todellakaan! Päin vastoin mä tiesin koko ajan, että vika on minussa ja mun piti rangaista itseäni siitä, että mä satutan muita. Vähän nurinkurinen logiikka, koska itsensä satuttaminen satuttaa muitakin. Mutta ei, en todellakaan allekirjoita väitettä, että sairautta käytetään syynä satuttaa muita ja saada valtaa.
      Voi olla, että on olemassa sellaisia ihmisiä, meitä kun mahtuu moneen junaan. Mutta nämä ovat mun kokemuksia, ja mä puhun nimenomaan omien kokemuksieni pohjalta. Ja videon tyttö taas kertoo omien kokemuksiensa pohjalta :)

      Tiedän, että saatan joidenkin mielestä vaikuttaa tylyltä, mutta mulla ei ole missään vaiheessa mitään tarkoitusta loukata ketään. Päin vastoin, koska tiedän itse miten vähän ne jaksuhalit auttavat (lähinnä auttavat vellomaan siellä itsesäälissä) niin pyrin toimimaan tavoitteellisesti. Jos jotkut eivät halua tajuta faktoja niin se ei taas ole mun ongelma.
      Ja mitä tuohon ehdottomuuteen tulee, niin mä olen sen täysi vastakohta! :D Mä en katso elämää mustavalkoisesti ja mä ymmärrän kolikon molemmat puolet. Tiedän miten paska elämä voi olla mutta tiedän myös miten mahtavaa se voi olla :)
      Mutta kyllä, mä olen tehnyt töitä. Mun elämäntehtävä ei ole miettiä muiden mielipiteitä musta, vaan mun elämäntehtävä on olla sovussa itseni kanssa. Olen oppinut kovimman kautta mikä tässä elämässä on tärkeää ja mihin mun kannattaa panostaa resurssini. Jos se tarkoittaa sitä, että joku ajattelee musta eri tavalla kuin joku toinen, niin fine, antaa ajatella! Se, miten tuomitsevasti joku ajattelee musta ei kerro minusta mitään. Se, mitä mä ajattelen itsestäni ja muista on taas mun ongelma. En jaksa enää mielistellä muita ja elää heitä varten, oon tehnyt sitä ihan liian pitkään.

      Mutta kuten sanotaan, meitä on täällä joka lähtöön :)

      Poista
    4. Luin tätä ja tajusin et aattelen ite just noin miten toi ano ylempänä kuvailee. En koskaan haluu kommentoida sulle mitään, kun mun silmiin se sävy miten kirjottelet muille, on usein luotaantyöntävä ja jopa sellaen, että ihminen vois halutesssaan tai herkkä ollessaan loukkaantua. Lisäks mulla on olo et yhtä terävää tekstiä et pysty itse vataanottamaan ilman että alkukantaset puolustusmekanismit pomppaa sataan ja siinä onki sitten taas törkyä törkyn perään. Kirjotat hyvistä aiheista ja tykkään sun blogista, mutta missään nimessä näillä tuntemuksilla en kyl haluis henkilökohtasemmin tuntea :D

      Poista
    5. Sulla on oikeus tuntea noin, en mä sitä kiellä. Mutta se että tuomitset noin rajulla kädellä pelkkien tekstien perusteella kertoo sun tuomitsevuudesta ja sitä, ettet erota neutraalia tekstiä. En mäkään haluaisi henkilökohtaisesti tuntea noin tuomitsevaa ihmistä :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta