24. toukokuuta 2016

My birthday


En ole hetkeen tehnyt my daytä, joten päätin tänään lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: my birthday! So here we go! :)




Heräsin jo puoli kahdeksan aikaan mun puhelimen sointiin. Ensimmäinen reaktio oli suoranainen v*tutus ja säikähdys, sillä en saanut nukuttua juuri piirun vertaa kuuman ilman ja Doora Unelman poukkoilun takia. Just kun olin houkutellut Dooran takaisin sänkyyn ja siis saamassa uudestaan unenpäästä kiinni, mun puhelin soi.
Mun ärsyyntyneisyys laantui aika nopeasti - tosin ensin ihmetyksen kautta, kun sieltä kuului ensin muutaman sekunnin hiljaisuus ja sitten äiti ja isä kajauttivat "Paljon onnea vaan" mun korvaan. Samalla muistin: mun synttärit!
Kiittelin kovasti toivotuksista ja kömmin ylös tekemään aamupalaa. Sama aamupala kuin kaikkina aamuina: mantelimaitoon (tai vaihtoehtoisesti kookos-riisijuomaan) tehty kaurapuuro mustikoilla, raejuustolla ja tällä kertaa mantelisoijajogurtilla. Normaalisti käytän sitä kookossoijajogua sillä tykkään sen mausta, mutta eilen kaupassa ei sitä ollut joten jouduin tyytymään tähän. En tykkää tästä versiosta, mutta olen tottunut lusikoimaan puuroni jollakin jogurtilla, joten oli pakko tyytyä tähän.
Jälkkäriksi söin Rainbow'n valkosuklaa-mansikkaproteiinipatukan ja tämä on todellinen löytö: maksaa vain euron, on ison prodepatukan kokoinen ja ihan mielettömän hyvä! Todella suosittelen!
Syötyäni oman aamupalani laitoin Dooralle ruoan: kolme kahvimitallista nappuloita rapsiöljyllä ja raejuustolla ja niiden joukkoon merileväjauhetta.
Tsekkasin nopeasti sähköpostin siltä varalta, että koulusta olisi tullut mitään, ja rupesin laittautumaan valmiiksi.

kevään ja kesän tullen mun pakkelikerroskin kevenee :D

#ootd
Hilpaisin Dooran kanssa ulos ja multa pääsi syvä (pettymyksen) huokaisu: kuuma ilma. Ja kirvat! Mun kirvaraivo alkaa pikkuhiljaa herätä joskin mä toivon, ettei se missään vaiheessa yllä viime kesän valkoisen raivon mittasuhteisiin. En käsitä MISTÄ ne kirvat tänne oikein tulee? Jumatsuka kun niitä menee silmiin ja nenään ja niitä löytyy kaikkialta!
Anyways, Doora sai asiansa hoidettua ja vein sen sisälle. Muistin samalla, että mun pitää palauttaa kirjaston kirjat. En enää tarvitse noita markkinoinnin je verkkokaupan perustamisen oppaita ja muita opinnäytetöitä malliksi, joten vein ne nyt kun oli koululla käyntiä. Jotenkin se kirjojen palauttaminen tuntui niin lopulliselta: kuin peruskoulussa oppikirjojen tuhoaminen lukuvuoden päätteeksi :D

varmaan viimeinen kerta tuolla koululla. miten se tuntuikin niin lopulliselta?

Koululle kun pääsin suuntasin ensimmäisenä lokerolleni hakemaan paperia. Mun piti tulostaa opinnäytetyön itsearviointi ja täyttää se, ja myöhemmin oli vielä kypsyysnäyte.

voitte vaan arvata mun reaktion kun näin tuon ilmoituksen otsikon ensimmäisen kerran :'D
Olin eilen aloittanut sen itsearviointilomakkeen täyttämisen ja muka tallentanut sen tikulle, mutta huomasin koneella, etten ole ollut niin tietoisesti läsnä tekemisissäni kuin luulin: lomaketta ei ollut koko tikulla. Ei se mikään suuri vahinko ollut, sillä olin täyttänyt vain henkilötieto-osion ja lomake löytyi moodlesta. Tulostin siis kaksisivuisen lomakkeen ja siirryin yhteen erilliseen boksiin täyttämään sitä. En tykkää olla tuolla isossa opiskelijoiden työtilassa (vaikka se nyt olikin tyhjä) vaan mieluiten etsin semmoisen pienen, ilmassa kelluvan boksin käytävältä. Juu, Frami F on varsin mielenkiintoiseksi rakennettu..
Mä en ole koskaan tykännyt mistään itsearvioinneista, sillä vaikka mä ymmärrän niiden tarkoituksen, niin kuka menee antamaan itselleen arvosanan 1 asteikolla 1-5? Toisaalta silloin iskee mun itsemitätöinti satasella ja ennemmin annan itselleni ykkösen kuin edes kolmosen. On vaikeaa yrittää säilyttää objektiivisuus, mutta silloin toimii stoppi: pysähdy, askel taaksepäin, havainnoi ja pysy tietoisena. Tämä toimii niin parantumisprosessissa kuin vaikka itsearvioinnissa.
Olin just päässyt hyvään vauhtiin, kun mun isosisko soitti, ja päivän toinen onnittelulaulu hänen ja mun siskontytön laulamana. Oli jotenkin niin hellyyttävää kuulla viisivuotias siskontyttö laulamassa mulle, hän kun yleensä vähän vierastaa mua :D Siinä kaikesta kypsäriä ennakoivasta jännityksestä huolimatta tuli tippa linssiin :)
Lopulta sain itsearvioinnin rykäistyä kasaan, värkkäsin tämän postauksen kuvia ja lähdin sitten kohti ohjaajan työhuonetta. Mua jännitti ja pelotti se kypsyysnäyte tosi paljon, sillä mä en pysty enkä halua uskoa, että mä todella olen valmistumassa; pelkään olevani jonkinlainen huijari ja odotan vaan kiinnijäämistä. Toisin sanoen, liian hyvää ollakseen totta.
Mutta kuten yleensäkin mulle käy tenteissä, sen ensijännityksen haihduttua mun ajatuskulku ja koko aivot tuntuivat kirkastuvan ja tajusin, että tää on ihan piece of cake! Mulla oli kaksi kysymysvaihtoehtoa: ensimmäinen oli opparin teoria (kirjat, tausta, mitä mielenkiintoista jne) ja toinen liittyi empiriaan (mitä siinä käsiteltiin, mitkä metodit olleet käytössä, lopputulokset, yhteenveto), ja hetken mietittyäni vastasin kakkoseen. Tekstiä tuli kiitettävästi, ja sain kirjoitettua neljä sivua tunnin aikana.

#postkypsäri #riemunaama
Lähdin koululta vain joutuakseni palaamaan takaisin, sillä olin jättänyt arskat jonnekin (aka opiskelijoiden työtilaan). Siellä ne oli nostettu tietokoneen päälle nätisti, joten pääsin takaisin matkaan. Siinä mä sitten tajusin miten hemmetinmoinen nälkä mulla oli: kello oli jo vartin yli yksi ja mä olin viimeksi syönyt yhdeksän aikaan, joten ei ihme että oli nälkä. Niin kova nälkä, että se närästi ja sattui ja olo oli huono.
Kävin kotoa hakemassa pyörän ja poljin S-Marketiin salaattibaarin takia, sillä S-Marketin salaattibaari on ehdoton ykkönen niin hinnan kuin valikoimansa puolesta. Tavanomaisen salaattini lisäksi päätin kokeilla sellaista minipannukakkua ja Dooralle totta kai muutama kananpala. Se koira tietää kyllä, milloin mamma tuo sille karkkia ;)
En kestänyt enää sitä nälkää, vaan hotkaisin yhden proteiinipatukan kaupassa, koska mua jo oksetti ja alkoi pyörryttämään. Jotenkin sain siitä sotkettua pyörällä kotiin ja heittäydyin heti sängylle maate, ja onneksi noin kymmenen minuutin jälkeen olo oli jo huomattavasti parempi. Leikin hetken aikaa Dooran kanssa polttopalloa (uusi leikki: heitän sille palloa, ja kun Doora lähtee edelle palloa hakemaan, poltan sen pallolla, mihin se sitten protestoi ankarasti haukkumalla :D) ja lähdettiin pihalle. Muistin myös tarkastaa postin, joka oli tuonut mulle pari "lahjaa": eBaysta tilaamani kellon, joka tuli vasta nyt, ja tilaajalahjaksi saamani KariTraan juoksutakin.

kello on kiva, mutta takki on todella kummallinen: semmoista hyvin ohutta materiaalia. Ja muka juoksutakki, phah!
Synttäriateria :)
Kello oli jo kolme tässä vaiheessa, joten kippasin salaattini lautaselle, erottelin Dooralle kaikki kananpalat ja vähän lohta, ja siirryin sohvalle katsomaan Greyn anatomiaa.
Greyn anatomiassa on se mahtava juttu, että vaikka sen olisi katsonut alusta loppuun asti (kuten vähän aika sitten päätin sen noin sadatta kertaa..) sitä voi palata johonkin tuotantokauteen, koska ei niitä kaikkia tapahtumia muista, sillä Greyn anatomiaa on tullut niin monta kautta. Sitä paitsi tapahtumat jaksavat naurattaa eikä MerDer ei koskaan kuole.. <3
Katselin kolmen jakson verran viidettä kautta ja annoin ruoan sulaa, ennen kuin puin juoksuvaatteet ja lähdettiin Dorppanan kanssa lenkille. Tänään tehtiin hyvinkin rento lenkki, sillä eilen tuli juostua kutonen ja tehtyä vielä lihaskunnot.
Istuttiin oma aikamme laiturilla ja mulla oli varsin hauskaa seurata Dooran touhuja, se kun säikähti nähtyään oma kuvajaisensa vedenpinnasta :D


@doora.unelma
Meidän lenkki päättyi kampustalon pellolle keppijahtiin, joskin Doora syö siellä myös salaattia. Doora on todella nopea oppimaan, ja nyt meille on siellä vakiintunut uusi leikki. Doora istuu odottamassa lupaa ja luvan saatuaan se juoksee mun perään hakemaan keppiä. Mä heitän sille kepin, mutta pääpointti leikissä on se, kumpi ehtii ensimmäisenä alkupaikkaan ison koivun luokse. Vähän kuin hippaa. Jos mä häviän, Doora saa kepin; jos Doora häviää, tehdään uusi rundi :D Doora on oppinut todella loistavasti estämään mun matkan juoksemalla mun eteen. Toki mä annan sen olla siinä edessä, sillä pelkään liikaa kompastuvani siihen. Mutta mä harhautan Dooraa heittämällä kepin johonkin suuntaan ja sillä välin kun Doora sitä muka hakee (ei se aina mene lankaan) mä juoksen karkuun.
On se vaan niin ihana! <3

mun treeninjälkeinen ja synttärikakku :D
Kotiin tultiin samaan aikaan kuin yleensäkin, eli vähän ennen seitsemää. Käytin Dooran pikapesulla, leikittiin hetki polttopalloa ja pidin sille koulutustuokion luun odottamisen muodossa. Olin aiemmin päivällä rohkaissut mieleni ja ostanut tuon jäätelön omaksi synttärikakuksi. Mulle jäätelöt eivät ole kaikkein helpoimpia myöskään siitä syystä, että laktoosi-intolerantikkona joudun aina etsimään ne laktoosittomat versiot, ja niitä on vain rajattu valikoima. Tylsä rajattu valikoima :/
Nyt kun päästiin ruoka-aiheeseen, voisin sitä käyttää tökerönä aasinsiltana parantumisasioihin, sillä tein tänään kaksi oivallusta.
Eka liittyi venyttelyyn ja siitä itselleni tekemään pakkoon ja lopulta sen rikkomiseen. Mä olen tiukasti noudattanut joka ikinen päivä täsmälleen samaa venyttelyrutiinia ja jossakin vaiheessa se rupesi ahdistamaan. En nähnyt enää mitään tulosta, mutta jokin pakotti venyttelemään, koska eikös jokaisen tanssijan ja urheilijan kuulu ja pidä venytellä? Viime viikolla sitten jouduin pakon edestä jättämään venyttelykerran pois, ja alkuun se tuntui ihan hirveältä. Nytkö se kaikki alkaa, laiskistuminen, lihominen, jäykistyminen, epäonnistuminen? Huomaa samat ajatuskuviot kuin kymmenen kuukautta sitten painonnostovaiheessa. Palasin seuraavana päivänä venyttelyn pariin, mutta yhden välipäivän jälkeen lihakset tulivat tosi kipeiksi ja ahdistus palasi. Parin päivän jälkeen tein "vahingossa" toisen venyttelyvapaan päivän, ja sitten kolmannen. Tänään lenkillä mut valtasi niin valtava helpotuksen tunne, kun mä ajattelin että mä en venyttele. Mä en jumalauta tee sitä enää, koska se on mulle vain haitallista! Se oli kuin olisi otettu valtava paino pois mun harteilta: mun ei ole pakko!
Toinen oivallus oli ikävä ja sen puuttuminen. Vaikken edelleenkään iloitse kesästä ja v*mäisen kuumasta ilmasta, niin enää se ei triggeröi sitä samaa ikävää entiseen kroppaan. Pystyn nyt elämään päiväni ilman sitä luitakolottavaa ikävää. Olen ruvennut tulemaan sinuiksi tämän kropan kanssa, sillä tahdoin mä tai en, niin tämä on mun kroppa. Tää paino on mulle optimaalinen paino, mun hyvinvointipaino, joka ei ole muuttunut moniin kuukausiin. Erittäin ahkeran altistuksen, havainnoinnin ja kuvaamisen ja tuomitsemattomuuden kautta mun kehonkuva on parempi kuin pitkiin aikoihin, mä olen sinut itseni kanssa ja mun suhtautuminen itseeni on positiivisella puolella. Tiedän puutteeni ja ne asiat, jotka tulevat olemaan mun arkoja asioita, mutta enää ne eivät ole niitä mun elämän pääsisältöjä, asioita, joita mun pitää pakolla yrittää piilottaa ja teeskennellä, ettei niitä ole olemassa.
Vuosi sitten luku 28 oli kuin leima perseeseen: out of date. Viimeinen käyttöpäivä. Joutojätettä. Älä koske, hengenvaarallista! Mutta nyt? Nyt musta tuntuu, että mä olen elossa! Mikään ikä ei mua määritä ja se on vain numero. En ole koskaan ennen tuntenut itseäni näin hyvin, en ole koskaan ennen tuntenut itseäni näin varmaksi hyvällä tavalla. Mun ei tarvitse enää pelätä sitä heräänkö aamulla tai millaista mun elämä on ensi viikolla, koska mä olen hyvässä kunnossa ja toiseksi: bring it on! Mä otan elämän just sellaisena kuin se tulee, tuli se sitten millaisena hyvänsä. Mä tiedän selviytyväni siitä, sillä todellakin se mikä ei tapa, vahvistaa!
En haluaisi olla päivääkään nuorempi, en! Mä olen tyytyväinen just tähän ikään, ja ens vuonna just siihen kolmeenkymppiin. Oma asenne vaikuttaa paljon, mutta sen asenteen saavuttamien paitsi antaa paljon, niin kyllä se vaatiikin paljon. Kuka vaan voi sanoa, että päätän tänään olla onnellinen, mutta jos ei ole koskaan joutunut tekemään oikeasti kunnolla töitä itsensä ja elämänsä ja pelkän hengissäsäilymisen eteen, se onnellisuus ei säily vaikeuksia kohdatessa ja sitä pian huomaa joutuneensa siihen oravanpyörään, jolloin joka päivä vannotaan huomenna aloittavansa sen onnellisuuden ja aina illalla kiroaa omaa heikkouttaan.
Mutta onko se sen työn arvoista?
Totta hitossa! ;)


Näin loppukaneettina toteaisin, että mulla oli pirun mukava syntymäpäivä! :)

5 kommenttia:

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta