6. toukokuuta 2016

Älä laihduta, se on balettia


Mä uskon, että suurin osa teistä lukijoista tietää, että nyt vietetään Älä laihduta -päivää, jonka teemana on sairaan terve elämä. Erittäin ajankohtainen teema, sillä tämä shitness on aivan liian pinnalla edelleen.
Mun on pakko myöntää etten ole ollut aiemmin kiinnostunut koko päivästä, se on ärsyttänyt mua suunnattomasti. Ajattelin, että se on lihavien ja epäonnistuneiden ihmisten yritys oikeuttaa olemassaolonsa. Tiedän, äärimmäisen sairas ajatus ja kuvaa mainiosti aliravittujen aivojen tuotoksia. En enää ajattele noin, mutta ollakseni täysin rehellinen, niin en pysty suhtautumaan Älä laihduta -päivään kovin neutraalisti. Ehkä se johtuu siitä, että joka päivä mennään sillä teemalla - onko tämä nyt laihduttamista, onko tämä anorektista käyttäytymistä - ja joka päivä pitää yrittää oikeuttaa itselleen omaa olemassaoloaan. Yksi sille oikein pyhitetty päivä tuntuu siitä syystä melkein ahdistavalta.
Ehkä pystyn tulevaisuudessa suhtautumaan positiivisesti tähän tapahtumaan, sitten kun oma elämä ei ole enää edes 70-prosenttisesti kamppailua terveen ja sairaan välillä, ei ole enää toiveita ja ikävää entistä luurankokroppaa kohtaan.


Hyvin, hyvin varovasti uskallan myöntää, että mun kehonkuva alkaa pikkuhiljaa muuttua neutraaliksi. Se on _todella_ pitkään ollut _todella_ negatiivissävytteinen eikä tämä pirun kesä ole helpottanut asiaa yhtään. En tykkää lämmöstä enkä tykkää kesästä, koska se tarkoittaa pieniä vaatteita. Mä en oo koskaan tykännyt käyttää sortseja ja toppeja ja nyt vielä vähemmän. Mulle viriää todella kova häpeä, jos mulla on edes t-paita päällä.
Joten mä olen vikissyt aiheesta, mä validoin itseäni. Mä tiedän, että yhdistän lämmön viime alkusyksyn refeedingin oireisiin, koska kuumat aallot ja kuuma keli = maanpäällinen helvetti. Lisäksi raju turvotus teki vielä pahemman pukeutumisongelman ja se yhdistettynä tukalaan keliin ja vielä tukalampiin kuumiin aaltoihin... en viitsi kirjoittaa niin painokelvotonta tekstiä, koska täällä voi olla alaikäisiä lukemassa :D
Anyways, vikinästä huolimatta mä olen käyttänyt niitä pirun juoksutrikoita ja joka kerta on aavistuksen helpompi. Ongelmaksi on vaan muodostunut se, että ne valuu. Koko ajan. Tympeää kiskoa niitä reisistä ylöspäin aina puolen kilometrin välein :/ Toki pelkään kaikkien ohikulkijoiden arvostelevan mun perseen ja jalat vielä pahemmin kuin mä arvostelen ne ja siksi taidan tuijottaa kaikkia suoraan silmiin nähdäkseni tuijottavatko he mua.
En sitten tiedä onko syynä nämä juoksutrikoot vai olenko mä todella tehnyt töitä kehonkuvan kanssa, mutta alan pikkuhiljaa olla jotenkuten sinut itseni kanssa. En vieläkään uskalla täysin luottaa siihen mitä näen, koska oma peilikuva näyttää aina erilaiselta. Mutta olen pyrkinyt olemaan täysin neutraali aina kun katson peiliin. Millaisena mä näen itseni miinus kaikki tuomitsevuus. Ei ole helppoa muokata omaa ajatusmaailmaa, kun se on aina ollut äärimmäisen tuomitseva ja mitätöivä itseä kohtaan.
Ehkä tästä syystä mulle nousee voimakas häpeä, jos mä ajattelen itsestäni yhtään neutraalisti tai edes positiivissävytteisesti muiden ihmisten läsnäollessa. Ikään kuin mulla ei ole oikeutta siihen; mä olen aina valittanut ja vinkunut, yrittänyt tuhota itseäni syystä että olen minä, joten mun pitää myös pysyä sillä tiellä, tai muuten mä joudun häpeämään.

kyttyräselkä; täydellinen kuva näyttämään karu totuus mun kyfoottisesta selästä
Tämän takia mun ei näe kirjoittavan paljon positiivista itsestäni ja mun on todella vaikeaa kehdata myöntää mitään hyviä puolia, koska se hävettää. Tämä on taas näitä asioita, joita mun pitää työstää ja selvittää, sillä oikeaoppisesti tämähän olisi ihan mieletön juttu: pystyä löytämään jotain hyvää itsestään! Mutta tutkimattomat ovat mun aivojen solut.










Mutta jotta tästä häpeän jauhannasta päästäisiin eteenpäin, niin olen tässä kokeillut uusia ruokia. Ehdottomasti yksi suurimmista saavutuksista oli se, että uskalsin ostaa tuollaisen pöntikän jäätelöä, Ingmannin English Mint, ja luoja se on hyvää! Valehtelematta mun sydän hakkasi lujaa, kun avasin kannen, otin lusikan ja maistoin: mitä tästä tulee? Annoin itselleni varttitunnin aikaa, katsoin samalla Greyn anatomiaa ja olin syönyt jo päällyruoan. Kun vartti tuli täyteen, punnitsin rasian ja yllätyin totaalisesti: söin siitä vain sata grammaa tasan! Pieni ahdistus jäi kaihertamaan mutta ei mikään mahdoton. Toistin saman seuraavana päivänä: asetin tietyn aikarajan ja punnitsin rasian ennen ja jälkeen todistaakseni itselleni että mä pystyn todellakin syömään sitä kohtuudella, ilman pelkoa kompensoinnista. Ja toistin sen vielä kolmannen kerran, ja nyt se pöntikkä on tuolla pakkasessa.
Mä en ole koskaan ennen pystynyt tähän ja olen miettinyt niin usein, että miten muut siihen pystyvät? Mutta salaisuus piilee siinä, että ravitsemustilanne on hyvä, oma biologinen normaalipaino on saavutettu, ei ole enää samanlaista nälkävelkaa kuin ennen.

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa tuota Njien ProPud -proteiinivanukasta enkä ollut kovin ihastunut. Ainakin tuo karamelli oli todella teollisen makuista ja siitä jäi vähän ikävä jälkimaku eikä todellakaan voita Skyrin karamelli-popparia tai sitä vielä parempaa Creme Brûleetä!
Toinen uusi tuttavuus oli tämä Leaderin pannukakun ja vaahterasiirapin makuinen prodepatukka ja sanoisinko että aika mielenkiintoinen :D Ei ole lainkaan jauhoinen mutta ei kyllä maultaan vastaa yhtään vaahterasiirappia, pannukakku kyllä maistuu, todella makea pannukakku. Jälkimaku on hieman tunkkainen. Koostumuksesta ja mausta kyllä huomaa, että patukassa on käytetty paljon enemmän rasvaa kuin noissa yleensä, mutta suosittelen kokeilemaan!



Kävin tänään salilla tekemässä kolmen tunnin treenin ja mulle sattui nyt aika hyvä piruettipäivä. Viidennestä tehtävissä pirueteissa työjalan passé nousi jo hyvinkin polven korkeudelle ja pysyi siellä, mikä on aika poikkeuksellista mulle. Neljännestä tehtävät en dehors -piruetit ovat edelleen haaste, mutta kyllä nekin alkavat löytyä. Mulla vaan on ongelmana piruetin lopetus: joko mun työjalka putoaa liian aikaisin tai se jää passéhen aavistuksen liian pitkäksi aikaa. Olen nyt löytänyt hyvän alkuasennon sillä mikäli neljäs asento on liian syvä, riskinä on se, ettei pääse kunnolla tukijalan päälle tai että ykköseen tulee liian paljon vauhtia. Usein kyllä liian leveä neljäs tekee sen, että painopiste jää liian taakse eikä piruetti onnistu. Harjoittelemalla olen löytänyt oikeanlaisen neljännen, hyödyntämään pliétä ja saamaan painopisteen nopeasti tukijalan päälle.
Piruetit ovat siinä mielessä haastavia, koska kaiken pitää tapahtua samaan aikaan, ja kun sitä keskittyy yhteen niin usein muut sitten jäävät eikä piruetti onnistu. Tämän vuoksi piruettiasennon harjoitteleminen on äärettömän tärkeää, sillä se releve kyllä kertoo jos piruetti tulee hajoamaan johonkin suuntaan. Tämä on mun vinkki piruetteihin: harjoittele piruettiasentoa! Tee tendu, sitten plié ja passé releve. Mitä korkeampi sun releve on ja mitä paremmin olet päkiällä, sitä helpompi on kääntyä, sillä roikkuva kantapää vetää painopistettä pieleen. Jos keskilattialla on liian haastavaa, siirry tankoon harjoittelemaan. Sitten neljäsosapiruetti, sitten puolikas, sitten ykkönen.
Baletissa kaikki rakentuu perusasioille - pliét, tendut, relevet, jetét jne - ja siksi niitä tehdään joka ikinen kerta.

Instagramissa käynnissä oleva arabeskihaaste on laittanut minut työstämään omaa arabeskiäni normaalia enemmän ja sain siitä idean tehdä videon. Arabeski vaatii rutkasti voimaa selkälihaksilta, sillä jalka ei pysy ylhäällä pelkän notkeuden avulla. Selkälihaksia voi vahvistaa todella monilla eri tavoilla, joten en lähtenyt niitä erityisesti luettelemaan. Arabeskiä voi erinomaisesti harjoitella myös muilla keinoilla, ja niistä pari vinkkiä videossa.
Mun arabeski ei tule koskaan olemaan sky-high, jalka ei tule koskaan nousemaan korkealle selkävamman takia, joten mä en tässä haasteessa juurikaan työstä jalan korkeutta. Sen sijaan olen keskittynyt linjauksiin, tasapainoon ja kehon hallintaan, sillä kun keskittyy jalkaan niin usein jää kädet vähälle huomiolle. Arabeski kun ei ole pelkkä jalka vaan se on linja, joka kulkee jalasta sormenpäihin ja jota katse jatkaa.


Nämä kaksi muuta videota ovat klassisia improja. Ensimmäinen on Chopinin A-molli valssin tahtiin hyvin inspiroivasti nimellä Waltz, toinen nimeltä Ballade Richard Claydermanin Ballade pour Adelinen mukaan.
Itse asiassa tämän jälkimmäisen - Balladen - tarina on lyhykäisyydessään se, että jokaisen myrskyn jälkeen tulee pouta, jokainen myrsky päättyy joskus. Tämä idea tuli just tästä oman voinnin kohentumisesta - tai kehonkuvan, jos totta puhutaan. Paskoja asioita tapahtuu ja tulee aina tapahtumaan, mutta niin tapahtuu myös hyviä. Paskoja ja vaikeita oloja ja tunteita joutuu käymään läpi, mutta ne eivät kestä ikuisuuksiin.



En tiedä näkeekö sitä videolta, mutta olen huomannut että voima jaloissa ja nilkoissa on ruvennut kasvamaan aika kivasti. Vasen on edelleen heikko ja se tuppaa olemaan banaanilla aika herkästi jos sitä ei mieti koko ajan. Mutta oikealla sujuu yhden jalan relevet ja piruetitkin alkaa näyttämään kokonaiselta piruetilta. Mutta mä olen kärkkäreillä vasta alussa ja matka on pitkä, mutta mukava sellainen!



Hyvää viikonloppua kaikille! :)

7 kommenttia:

  1. Nam tuo jäätelö!! Se on tosi hyvää ja ihana kuulla että sen syöminen onnistui ilman kompensointia :)
    Mä maistoin sellasta cookies&creame-patukkaa tuolta samalta merkiltä ja se oli ihan ok muttei mikään kovin hyvä.

    Tykkäsin videoista, oli kiva kuulla kun juttelit siinä ekassa videossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosi hyvää tuo jätski! Harmi vaan, ettei laktoosittomana löydy yhtä suurta valikoimaa kuin normijäätelöistä, muuten kokeilisin paljon muitakin.
      Mä vähän arvelinkin, ettei tuo cookies & creme välttämättä ole kovin hyvää, mutta pitää kokeilla se vielä jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Tiedätkös, sun tekstejä on aivan ihana lukea kun ne on niin rehellisiä! Esimerkiksi toi jäätelöpurkkinjuttu kuulosti niin tutulle, vaikken itse edes tajuaisi koko asiaa, monessa asiassa pitää koko ajan vakuutella itselleen, että kun jaksaa kuunnella niitä kehon signaaleja niin ei tule niitä övereitä. Toivotaan vaan, että oppisit nauttimaan myös tästä Suomen kesästä, nyt kun se vaan sattuu kerrankin näyttämään hyvät puolensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitti :D
      Anyways, mä jouduin pitkään vakuuttelemaan itselleni just samaa kuin sä teet nyt, jouduin melkein pakottamaan itseni kuuntelemaan kropan viestejä. Vaikeinta oli syödä lisää, sillä mulla oli atsi iskostunut niin pahasti takaraivoon vaikken sitä noudattanutkaan kuin osastolla ollessani. Mutta fakta on, että kukaan ei voi tietää sun kroppaa paremmin mitä sä tarttet. Ihmiskeho on viisas ja sen mielihalut kertovat puutteesta, näin on jo ihan evoluution ja hengissä säilymisen kannalta. Joten ei sitä turhaan sanota, että siitä puhe mistä puute :)
      Kuuntele kroppaasi, sillä pääset jo pitkälle.

      Toivotaan ettei kovin hellekesää tule, niin enköhän mä sitten nauti siitä ;)

      Poista
  3. Heh. Mä olen tottunut liittämään tuon "siitä puhe..." kommentin vähän muuhun asiaan kuin ruokaan.
    Pinnistele vaan se lopputyö kasaan. Kyllä se siitä sit sen jälkeen helpottaa. Lomailut siinä välissä tuppaa vaan kasamaan ne homman sitten viime tippaan. Olen itseasiassa viime metreillä rustaamassa omaa lopputyötäni ja pitkää päivää vaatii tällä hetkellä. Mutta sitä se on elämä, välistä pitää ponnistella kovasti ja välistä pääsee helpommalla, työelämässäkin. Välistä ne työpäivät venyi yli 10-tuntisiksi ja välistä pääsi vähemmällä.

    VastaaPoista
  4. Kuinka paljon tai missä määrin sitä uskaltaa priteiinipatukoita tai muita suklaapatukoita päivässä syödä? Itellä toipuminen kesken, ateriasuunnitelmaa yritän noudattaa, mutta painon nousuun yritys ei tunnu riittävän :/ herkut ovat ittelle se hankalin ja vaikein. Just suklaa ja patukat. Mutta haluaisin uskaltaa lisätä niitä päivittäisiin syömisiini.

    Mirjam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parantujana ja etenkin painonnostovaiheessa ei ole mitenkään mahdollista syödä liikaa! Kaikki ruoka menee suoraan vaurioiden korjaamiseen ja toimintojen normalisoimiseen, ja riippuen omasta sairashistoriasta tähän vaaditaan todella paljon ruokaa. Paritonnia päivässä ei riitä; siksi minimeinä pidetään 2500-3000 kcal/vrk riippuen iästä, sukupuolesta ja pituudesta.

      En tiedä minkälainen atsi sulla on, mutta mikäli se ei riitä painon normalisoimiseen, voit todella huoletta lisätä siihen sekä proteiini- että suklaapatukkaa päivittäin. Mulle tietyt suklaat ovat olleet aika turvallisia, joten silloin kun nostin kalorit kolmeentonniin ja yli, söin todella pitkään kuusi suklaapatukkaa päivittäin plus kaksi tai kolme proteiinipatukkaa. Edelleen syön kaksi tai kolme prodepatukkaa päivässä - ensimmäinen aamupalalla puuron lisäksi ja toinen alkuillasta lenkin jälkeen, ja mikäli mulle iskee nälkä alkuiltapäivästä syön silloin yhden prodepatukan välipalana.

      Toki on paljon suosituksia päivittäisestä proteiinin saantimäärästä, mutta ne koskevat terveitä ihmisiä, joilla ei ole sh-potilaan vahinkoja ja nälkävelkaa. Joten älä nyt murehdi siitä, että syöt liikaa, koska se ei ole mahdollista.

      Voit hyvin aloittaa niin, että yksi molempia per päivä ja jos siltä tuntuu niin lisäät niiden määriä. Sun kroppa kertoo mitä se tarvitsee, joten kuuntele sitä. Mun kroppa huusi pitkään kaikkea suklaata ja jäätelöä ja ns. herkkuja, sillä niistä sai helpossa muodossa kaivattuja ravintoaineita ja ne on myös helppo sulattaa. Joten jos sun tekee mieli yhden suklaapatukan sijaan kolmea niin anna mennä vaan! :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta