14. huhtikuuta 2016

Improvising


Improvisoi!
Kuinka monesti mä olenkaan kuullut tuon sanan niin musiikin kuin tanssin parissa, ja kuinka sen toteuttaminen voikin olla niin vaikeaa! Mutta miten uskomattoman vapauttavalta improvisointi voi tuntua, kun pääsee siihen flow'hun ja kun heittää kaiken tuomitsevuuden nurkkaan. Se on mulle ollut vaikeinta improssa: olla tuomitsematta itseään.
Mutta miten mä siinä onnistuin?


Improvisointi tarkoittaa esityksen luomista sen esittämishetkellä, mutta mä en halua ajatella sen liittyvän pelkästään taideaineisiin, vaan sitä voi improvisoida vaikka kauppaan kävellessä. Sen sijaan että kävelee tavallisesti suoraa reittiä, voi improvisoida: voi hypätä tien reunasta toiseen, voi ottaa kolme peräkkäistä askelta oikealla jalalla, voi marssia, voi kävellä takaperin. Tekee sitä mitä just sillä hetkellä juolahtaa mieleen.

Mä tein ihan ensimmäiset improni pikkulapsena saatuani viulun kouraan, ja improsin niin pitkään kunnes opin soittamaan. Parivuotiaana soittokeikoilla soitin vapaakieliä samaan tahtiin muiden kanssa; tunsin rytmin, tunsin kielet, joten soitin rytmissä. Ja se oli hauskaa! Toki tämä oli myös vähän pakon sanelemana: kaksivuotiaana mulla ei ollut mahdollista soittaa vielä edes ensimmäisessä asemassa, toki varmasti yritin!
Kun pari kolme vuotta myöhemmin opin käyttämään viulukäden sormia, muistan istuneeni pianon ääressä ja tapailin viululla hämähämähäkkiä. Tiesin sen sävelen, mutten tiennyt mistä aloittaa, joten tyypilliseen tapaani aloitin korkealta ja kovaa: E-kieleltä neljännestä asemasta. Aina kun sormet loppuivat kesken, siirryin asemaa ylemmäs, kunnes isäni nauroi vieressä mun just soittaneen hämähäkin viidennessä asemassa.
Tästä vielä vähän jalostuneempi muoto improilusta taisi olla 1/3-tutkinnossa, sillä tutkinnon lopussa oli aina lyhyt improvisaatio-osuus. Mä muistan, että inhosin tuota vapaata impro-osuutta, sillä en koskaan keksinyt mitään. Miten sellaisessa tilanteessa voi improta kunnolla, kun esiintyy lautakunnan edessä sydän kurkussa takoen? Ei siis ihme, että improvisaatiosta tuli vain kiitettävä kun tutkinnosta muuten tuli erinomainen. Tuo parin pisteen ero oli tuomio mulle jo silloin: mä en osaa improta. Ja kun tällainen ajatus on iskostunut päähän jo alle kymmenvuotiaana, niin tässä iässä se on jo laki.
Mä kadehdin vapaasti improavia ihmisiä ja usein kokeilin sitä viululla kun kukaan ei ollut kuulemassa, mutta ei siitä koskaan tullut mitään. Joten improilu jäi siihen.


Nyt olen joutunut pakon edessä oppimaan improvisaation kultaisen taidon, sillä sairastamisen takia en päässyt tunneille syksyllä. Tokihan mä kokeilin improilla lyhyitä pätkiä jo vuosi sitten, mutta lieneekö mun pää täynnä jotain muita ajatuksia, sillä kestin kokeilla vain kymmenisen sekuntia ennen kuin häpesin itseäni silmät päästä ja oli pakko lopettaa.
Mä en kerta kaikkiaan keksinyt mitään, en ainakaan tarpeeksi pitkään! Pää löi tyhjää ja sitten iski häpeä: mitä ihmettä mä luulen tekeväni? Enhän mä osaa mitään! Mitä muutkin oikein ajattelisivat musta jos näkisivät tämän? Takuuvarma improvisoinnin tappaja on tuo ajatus: mitä muut musta oikein ajattelevat?


Aloita musiikista.
Jokaisella on ihan varmasti erilaisia suosikkibiisejä, ja mitä paremmin tunnet musiikin sitä parempi. Mulla on todella paljon lempparibiisejä ja keskenään hyvinkin erilaisia, jotka laittavat myös miettimään tanssia ja ilmaisua eri kantilta. Itselleni parhaat improt olen saanut sellaisista biiseistä, joilla on mulle todella suuri merkitys ja jotka mä tunnen läpikotaisin. Mä reagoin musiikkiin todella voimakkaasti, joten biisillä on valtava merkitys myös tunnetilan suhteen.

Kun sulla on musiikki mutta improilu tuntuu todella tyhmältä ja kenties tunnet itsesikin ja olosi vielä tyhmemmäksi ja olet just sillä hilkulla häivytkö, laita silmät kiinni ja pidä ne kiinni. Mieti missä musiikki tuntuu, laita merkille kehon reaktioita. Pisteleekö vatsassa? Kuristaako kurkunpäätä? Entä leukaperissä? Kutittaako kyynelet silmäkulmia?
Laita merkille kehossa tapahtuvat asiat ja tee miltä tuntuu. Liikuta sormia, kipristä varpaita. Nosta hartiat korviin ja pudista päätä.
Tee just sitä mitä sillä hetkellä tuntuu ja keskity vain ja ainoastaan siihen!

Ihmisen mielellä on uskomaton vaikutus, ja sitä sillä on improonkin. Jos ajattelet jo heti kättelyssä miten mistään ei tule mitään, silloin siitä todennäköisesti ei tulekaan mitään. Joten pidä mieli täysin avoimena, ja kun huomaat jonkin ajatuksen tulevan mieleesi (yleensä negatiivista ja tuomitsevaa) niin työnnä se pois, yhä uudestaan ja uudestaan.
Improilu on myös varsin hyvää mindfullnessia, joka sekin tarvitsee harjoitusta aivan kuten vaikka koreografian oppiminen. Erona koreografian ja improilun oppimisessa on se, että sulla ei ole mitään valmiiksi annettua koreografiaa.


Aloita helposta ja yksinkertaisesta ja toista mahdollisuuksien mukaan, mutta älä tee mitään pakosta. Jos sulla olisi huomenna mahdollisuus kokeilla improilua mutta sitten ei tunnukaan siltä, niin älä pakota. Mutta haluan tuoda kuitenkin sen pointin esiin, välillä parhaimmat improt syntyvät just silloin kun niitä ei odota, kun niihin ei panosta, kun olo on kaikin puolin surkea.

Kerroinkin aiemmin, että paras impron tappaja on vertailu muihin ja muiden mielipiteiden miettiminen. Yhden impro on toisesta kamalaa, mutta näin se menee ja melkein pitääkin mennä. Jokainen improvisaatio on yksilöllinen ja ainutlaatuinen, sillä jokainen meistä on ainutlaatuinen ihminen eikä kahta samanlaista ole. Joku voi tehdä samat liikkeet kuin sinä, mutta silloin se ei ole enää improa eikä sillä ole samanlaista vaikutusta.
Koska jokainen on erilainen, jokainen impro on erilainen musiikista riippumatta. Edes koreografia ei ole koskaan samanlainen tanssijoilla, sillä jokainen tanssii sen hieman eri tavalla. Joten muista tämä: sun tekemä impro on totaalisen ainutlaatuinen, sillä sinä olet sen tehnyt!

Kun mä julkaisin ihan ensimmäisen kokopitkän improvideon, mä olin kauhusta kankea. Pelkäsin hirvittävästi millaista paskaa saan niskaani, sillä en ollut koskaan aiemmin julkaissut viittätoista sekuntia pidempään tanssivideota, ja vielä improa! Se tuntui todella henkilökohtaiselta ja meni täysin iholle. Peloistani huolimatta mä sain tosi hyvää palautetta, joka rohkaisia mua kokeilemaan uudestaan. Mä olin siitä ensimmäisestä improsta loppujen lopuksi niin ylpeä ja mä pääsin totaalisesti siihen flow'hun, jossa oli vain minä ja musiikki. Tämän pohjalta asetin melkoiset paineet seuraavalle kerralle, ja silloin jäin vähän puolitiehen, mutta jokainen kerta oli positiivista vahventamista itselleni: mä osaan kyllä. Pikkuhiljaa mä rupesin huomaamaan mulle ominaista tanssitapaa ja samalla heikkouksia, joita pitäisi kehittää. Välillä tuntui, etten saa improon mitään otetta, joten silloin mä soitin musiikkia uudestaan ja uudestaan, välillä vaihdoin biisiä ja taas palasin takaisin.
Mä olen itse itseni kaikkein pahin tuomari ja poikkeuksetta jokaisella kerralla löysin valtavan läjän huonoja puolia ja rumia asioita ja joka kerta sanoin itselleni, että mitä ne muutkin oikein tästä ajattelee? Mutta mikäli elää elämänsä miettien muiden mielipiteitä, niin onko se tavoitteellista elämää?
Ei.
Joten mä annoin mennä. Ja anna säkin.


Tämän päivän treenit menivät hyvin tavalliseen tapaan, ja perinteiden mukaan kolmasosa siitä kului improilun parissa. Uusien Gaynoreiden myötä olen innostunut klassisesta improvisaatiosta - kaiketi sain vähän myös tarpeekseni nykytanssista, ei sitä kovin pitkään jaksa - mutta se myös asettaa paineita. Mun tekniikka ei ole paras mahdollinen, mutta mä tiedän sen ja harjoittelen kyllä, se vaan vie aikaa, kuten varmasti tiedätte.
Mä olen etsinyt paljon youtubesta inspiraatiota, mutta mulla oli jo aamusta lähtien mielessä Kuolevan joutsenen variaatio. Mä olen rakastanut sitä tanssia niin kauan kuin pystyn muistamaan, ja sitä mä olen itsekseni tanssinut siitä lähtien kuin sain kärkkärit. Joten miksi mä en improaisi sitä?
Joten tämän kerran klassinen impro on The Dying Swan, minun versioni siitä.
Toinen video puolestaan käsittelee jalkojen vahvistamista therabandilla. Hyvin simppeleitä liikkeitä, joita videossa tein kymmenen kutakin, mutta tuloksia saadakseen on hyvä tehdä about 20-30.



Kysykää ihmeessä, jos jäi jotakin mietityttämään joko improilusta tai therabandilla tehtävistä liikkeistä! :)

6 kommenttia:

  1. Oi että upee video Heidi! <3 Vain tutu puuttuu, niin sun dying swan olis valmis lavalle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihan mielettömästi! Piristit mun päivää todella!
      Pitänee tehdä tuo Dying Swan uudelleen sitten kun saan sen mun tutun :)

      Poista
  2. Ooo upeata!! <3 Ihailen sun käsiä aina kun ne liikkuu niin kauniisti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kädet on tanssissa mun vahvuus mutta samalla ne ovat heikkous, sillä ne lähtee helposti elämään omaa elämäänsä. Ja kun tarvittaisiin voimakkaita käsiä ja vahvaa pitoa, niin aina siellä joku osa kädestä lerpattaa :D Mutta toisaalta mä rakastan tehdä kaikkia näitä swan-jutskia, kun ne tulee multa luonnostaan :)
      Pinja, kiitos! <3

      Poista
  3. Vitsi oon kade miten paljon jaksat itseksesi treenat ja vielä kehittyäkin noin paljon!:) nauti täysin sydämin tanssista, se on näköjään luotu sun kehoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, sun kommentti sai vedet mun silmiin.
      Kiitos ihan mielettömästi! <3

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta