9. tammikuuta 2016

HIIT à la ballet


Viime päivien kovat pakkaset ovat pakosta vähentäneet mun juoksulenkkejä, ja keskiviikkona käytännöllisesti katsoen kiipeilin pitkin seiniä turhautumisesta. Aivan kuin pataljoona muurahaisia olisi juossut ihon alla ja verisuonissa; halusin liikkumaan, sillä olen tottunut liikkumaan kunnolla joka päivä. Mutta kun lämpömittari näyttää ulkona olevan -26, niin eipä sinne paljon lähdetä juoksemaan, sillä jo pelkästään kuiva kylmä ilma tekee sen, että hengittäminen on hankalampaa.
Joten keskiviikko oli pakon edestä lepopäivä. Ja tämä lepopäivä sitten laittoi mut miettimään uutta treenitapaa. Olen puoli vuotta juossut suunnilleen saman mittaista lenkkiä - 4-7 km - samalla ajalla ja suunnilleen samoilla sykealueilla, joten vaihtelu on todella tervetullutta! En tunne enää kehittyväni tällä lenkillä, vaikkakin joulun aikaan Haapiksella huomasin, että kestävyys on taas parantunut.
Mutta loppujen lopuksi juokseminen on pirun yksitoikkoista puuhaa, ja mun pitää huomioida myös tanssi, sillä nyt on mun aika palata tanssisalille vaikkakin vain omien treenien ja satunnaisten aikuisbalettituntien muodossa.

Eilen sitten googletin pikaisesti HIITin (high intensive interval training) ja toteutin sen juoksemalla: ensin reilun vartin lämmittely (näillä lämpötiloilla mä lämpenen hitaasti), sitten 4 x 30 sec juoksu ylämäkeen niin kovaa kuin kintuista pääsee, ja aina vetojen välissä 90 sec tasaus, ja ihan lopuksi kevyt hölköttely takaisin kotiin ja Doora kävelylle.
Ja pojat voin sanoa tuon olevan raskas!
Aina mäen puoliväliin asti askel kulki hyvin ja vauhdilla, mutta kahdenkymmenen sekunnin kohdalla rukoilin puhelimen piippaavan jo, sillä on raskas yrittää ylläpitää vauhti myös lopussa yhtä kovana kuin alussa. Sykkeet mulla nousevat helposti korkealle - leposyke kun on normaalistikin 80-90 ja vastaavasti verenpaineet alhaiset - ja sitä huomasi itsekin nopeasti, että nyt kun pystyy taas jotenkuten puhumaan, niin on uuden vedon aika.
Lihakset menivät maitohapoille tuon neljännen vedon jälkeen, ja kun olin Dooraa käyttämässä reilua varttia myöhemmin ulkona kävellen, niin luulin oksentavani. Kaiken kaikkiaan huomattavasti rankempi kuin perus tunnin hölkkälenkki, eikä HIITiä pidä tehdäkään kuin 1-3 kertaa viikossa.



Mä rupesin sitten miettimään, että tämän HIITin voisi tehdä yhtä hyvin balettityyliin, sillä tuo on toteutukseltaan aika vapaa. Alkuun 5-10 minuutin mittainen verryttely, sitten 4-8 about 30-90 sekunnin mittaista vetoa, välissä aina vähän pidempi palautus, ja loppuverryttely.
Jos vähän miettii, niin HIITiä tehdään balettitunneilla, joskaan ei ihan sillä periaatteella. Erityisesti grand battementit tangossa ja eri allegrot ovat vähän tähän tyyliin, sillä itse suoritusosuus kestää lyhyen aikaa, sitten hetki hengähdystä ja sama sarja toiselle puolelle.

Mutta jos oikein tekemällä tekisi HIITin à la ballet, niin se voisi juurikin olla tuollainen. Ensin perus lämmittely tangolla - pliét, tendut, relevét jne - ja sitten vaikka 30 sekunnin ajan grand battementeja niin kovalla intensiteetillä kuin mahdollista, ja aina välissä esim. 90 sekunnin mittainen palautus, esim. tenduja syketason laskemiseksi.
Tai grand battementien sijaan vedot voisivat käsittää sauteja ja echappeja ja changementeja - eli ns. petite allegron. Tai miksei kunnon grand jetét! Tärkeintä on se, että tekee niin kovaa kuin pystyy koko sen ajan, sitten lyhyt palautus, ja toisto. Ja lopussa 5-15 minuutin mittainen jäähdyttely.



Mä tiedän, että tämä hiitti ei ole mikään uusi juttu, mutta mulle se on sillä mä olen tunnetusti myöhään herännyt kaikkien asioiden suhteen. Hyvä esimerkki ylläolevassa kuvassa näkyvät thermolegginsit. Menin Anttilaan etsimään jotakin talviurheilukampetta ja olin ihan totaalisen täpinöissäni, kun löysin thermolegginsit. Miten mä en ole tiennyt niiden olemassaolosta ennen?! Tottahan ne lähti mukaan, samoten tuo punainen fleecetakki ja oikein kirkkaan limenvihreä poolo (koska sitä kokoa oli vain se ruma väri). Harmi vaan, että noista legginseistä pienin koko oli s/m ja niiden vyötärö ulottuu mua kainaloihin asti. Ei siis että olisin pituussuuntarajoitteinen tai mitään... :D

Ne, jotka seuraavat mun Ig-tiliä ovat varmaan jo tietoisia mun balettikuulumisista, mutta tottahan mä kerron siitä myös täällä. Sillä mä opin tuplapiruetin! Ruman ja ehdottomasti kaikkea muuta kuin teknisesti hienon, mutta silti opin pyörimään tuplia!
Kävin siis tiistaina peilisalilla treenaamassa ja päätin, että nyt mä keskityn vain piruetteihin. En tiedä miksi, mutta piruetit viidennestä on mulle helpompia tehdä kuin neljännestä, tosin tämä ei tarkoita sitä että ne olisivat myös teknisesti parempia. Mulla kun ei baletissa ole tekniikkaa ollenkaan.
Pirueteissa pelkään vauhtia, koska mä pelkään kaatumista. Tämä kaikki juontaa siihen, kun kerran tunnilla harjoiteltiin pique-piruetteja kärjillä diagonaalissa, jolloin mun tossun kärki osui maton teipille, luisti ja mä kaaduin tuolle polvelle pahasti. Tästä lähtien mulle on jäänyt tosi paha pelko kaatumiseen ja piruetteihin ja vauhtiin, ja siksi olen esimerkiksi tunneilla chaneita tehdessä lyönyt jarrut päälle jos musta on tuntunut vauhtia olevan liikaa. Mutta vaikka tuplaan ei vauhtia kovin paljoa tarvita, vaaditaan siihen vähän tehokkaampaa plién käyttöä, työntöä lattiasta ja näin vähän kovempaa vauhtia. Ja mun kammon kohtaamista.
Puoli tuntia mä väänsin ykkösiä ja ykspuolosia ja hoin itselleni "kaksi yksi, no seuraavalla.. kaksi yksi, hyvä, kyllä se siitä!" Kunnes yhtäkkiä se tuli! Mä pyörin tuplan! Teknisesti ihan hirveää, mutta nyt kun olen hiffannut miten tehdä se, niin yksi kerrallaan tekniikkaa kuntoon: aukikierto, spotti, nilkka, suora polvi, kädet, kyljet... huoh... Noh, ei ainakaan pääse harjoiteltava asia loppumaan.
Joten ainakin yksi tämän vuoden tavoitteista on jotakuinkin hanskassa :)


Mulla on ollut muutenkin onni vähän myöten, sillä löysin kuvan korut La Bayaderen esitystä silmällä pitäen H&M:stä pilkkahintaan :D Olen miettinyt asua - mekko olisi korrekti, mutta ehkei paras vaihtoehto näin talvella, vaikka hotellini sijaitseekin hyvin lähellä Oopperataloa. Lisäksi en tunne oloani kovin kotoisaksi missään hameessa tai mekossa, joten musta housupuku ja valkoinen pitsipaita taitavat päätyä lopulliseksi asuksi. En ole mikään korujen himokäyttäjä, mutta jotakin pitää käyttää - Zakharovaa on varmasti katsomassa fiiniä porukkaa ;)
Kamalaa ajatella, että kolmen viikon päästä olen jo nähnyt Zakharovan. Mutta onneksi aikaa ei ole enää kolmea viikkoa, ja se tarkoittaa myös sitä, että mulla on melkein kolme viikkoa aikaa suunnitella Hesan reissua. Kyllä, mä rakastan matkasuunnitelmia! Kerrankin mä saan ja pääsen matkalle itse, saan tehdä mitä haluan eikä mun tarvitse koko ajan miettiä missä ne muut ovat ja missä mun pitää nähdä ne mihin aikaan. Saan viettää matkan just niinkuin itse haluan, shoppaillen, fiilistellen balettia ja nähden ystäviä :)



Onko teillä jokin sellainen yksi (tai usemapi) iso asia (tai tavoite), jonka tekemiseen erityisesti aiotte keskittyä tämän vuoden aikana? Kertokaa ihmeessä! :)

8 kommenttia:

  1. Ihan ensiksi ihania nuo sinun ostamat korut!!
    Mikä sun instagram nimi muuten on? Yritin kerran etsiä sun tiliä mutten löytänyt ja aattelin et sulla vois olla kivoja kuvia ja voisin seurailla.
    Itellä tänä vuonna tavoitteena on suuremmat nostot eli notkeutta ja voimaa lisää, ennen kaikkea notkeutta. Toinen tavoite on juurikin ne sinun mainitsemat piruetit. Oon just vasta aloitellu kärjillä piruettien harjoittelun, joten jos sulla on jotain vinkkejä yms mihin keskittyä harjoittelussa niin kerro ihmeessä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut löytää Ig:stä nimimerkillä @hhheidijohanna :)
      Piruetit kärjillä vaatii sen saman kuin pehmeilläkin, mutta enemmän. Kannattaa aloittaa tasapainosta: sen sijaan että teet piruetin niin pysy siinä piruettiasennossa tasapainossa. Sitten voit harjoitella esim neljäsosa piruettia kerrallaan.
      Tärkeää on, että olet kokonaan tukijalan päällä, polvi ehdottoman suora (muuten voi sekä kierukka että ligamentit revetä) ja vahva keskusta. Jos et pysy tasapainossa, niin ei piruettikaan onnistu. Joten paljon tasapainoharjoitusta muun treenin ohella :)

      Tsemppiä! :)

      Poista
  2. Mun tavoite tälle vuodelle on kiinnittää enemmän huomiota rahankäyttöön. Mun tulot ovat todella pienet, koska olen kuntoutustuella, joten olisi tosi tärkeää, että käyttäisin rahaa hyvin hallitusti. Tällä hetkellä rahat on jo ennen kuun puoltaväliä ollut ns. syöty.

    VastaaPoista
  3. Mulla olisi tänä vuonna tavoitteena edelleen saada lisää notkeutta sekä voimaa. Jos saisi nostettua jalan kunnolla 90 asteeseen ja pidettyä sen siinä hiukan kauemmin.

    Pirueteissa olisi kiva oppia edes se melkein tupla :D Kärkitanssille en uskalla vielä sanoa mitään tavotteita. Vasta sitten kun on muutama tunti mennyt niin uskaltaa sanoa mihin haluaa enemmän keskittyä.

    Pitäisi itsekin ruveta mietimään vaatteita ensiviikon lauantain Helsingin balettiretkelle. Joku sellainen joka menee päivällä mutta myös illalla, kun menemme katsomaan Bajadeerin.

    VastaaPoista
  4. Harakkana mun huomio kiinnittyi samantien sun uusiin koruihin, että ovat kauniit <3 mä otan itseäni niskasta kiinni ja nakkaan sua sähköpostilla huomenna :) !!

    Ennen kuin ajatus lähtee lapasesta mä voisin mainita haluavani keskittyä urheilusta ja kehittymisestä nauttimiseen tänä vuonna. Toki mä haluan tuloksia, mutta ajattelin lähteä "happy athlete" linjalla vauhtiin. Ottaa joka viikolle yhden ns. teeman, mitä hioa vikellyksen osalta ja sitten jättää sitä hieman hautumaan oheistreenin ja varsinaisten treenien lisäksi. Ja baletin suhteen, oppia nauttimaan siitä! Mulla on ollut hirveät paineet baletin kanssa, joten oon päättänyt opetettelemaan sen onnistuneen tai sinne päin-olevan liikkeen tunteen, sen mitä mun kehossa tuntuu ja löytämään peilistä apuvälineen, en vihollisen! Huh, tulipa avautuminen...

    VastaaPoista
  5. Yksi oma tavoite on ehdottomasti oma jaksaminen. Pitäisi saada yhdistettyä jokin oma lempijuttu lukemisen lomaan, että jaksaminen kestää koko kevään ja hyvällä tuurilla sitten vielä syksylläkin opiskelupaikan merkeissä. :)

    VastaaPoista
  6. Baletin suhteen tän vuoden tavoitteet on parantaa tasapainoa ja vahvistaa nilkkoja ja pohkeita (vahvistus onkin jo hyvässä vauhdissa) ja parantaa aukikiertoa.
    Muut tavoitteet on työinnon palauttaminen ja vapaa-ajan ja työajan suhteen tasapainottaminen. Balettitavoitteet kuulostaa tällä hetkellä helpommin saavutettavilta.

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa että opit tuplat!!! :)

    Mulla on tavoitteena spagat jokaiseen suuntaan! Ei ole kovin kaukana enää :)

    Jee jee sit nähään kun tuut tänne päin, tosi kivaa<3

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta