20. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 20. luukku

Millaista on jättää matkustaminen siihen ainoaan lauantaihin, jolloin kaikki junavuorot ovat tupaten täynnä?
Vastaus kysymykseen tässä eilistä käsittelevässä my day -postauksessa


Mä nukun aina matkaa edeltävänä yönä huonosti, ja tällä kertaa heräsin jo neljältä aamuyöllä. En saanut millään unta, joten siirryin sohvalle katsomaan Housen 7. tuotantokautta. Yhden jakson jälkeen aloin pilkkimään oikein urakalla ja sainkin vielä unenpäästä kiinni.
Lopullisesti kello herätti vähän ennen yhdeksää, jolloin sain itseni hinattua ylös sängystä ihan sairaan väsyneenä. Vedenketin päälle ja lautasellinen mantelimaitoa mikroon lämpenemään, ja sitten pikakaurahiutaleet lämpimään mantelimaitoon. Sekaan pilkoin yhden kiivin, ison läjän raejustoa ja jogurttia. Tällä kertaa lukuvuorossa on Torey Haydenin romaani.
Aamupalan jälkeen odottelin kofeiinitablettien tehoavan, jotta saisin aikaiseksi pakata loput tavarat. Mä vihaan pakkaamista, ja vielä enemmän tavaroiden purkamista! Totta kai aloitin pakkaamisen jo perjantaina illalla, mutta koska Dooran hermot eivät kestä seurata matkalaukkujen täyttymistä, niin usein joudun lykkäämään roinien kasaanpanemista ihan viime tinkaan saakka.


Doora on aina ihan tohkeissaan kun se huomaa mun pakkaavan matkalaukkuja. Lähdin käyttämään sitä lenkillä, mutta eipä siitä tullut oikeastaan mitään: jokaisesta tienhaarasta olisi neito kääntynyt kotiin, sillä kohta lähdetään matkalle!
Kun pääsimme sisälle lähdin nopeasti käymään vielä kaupassa hakemassa energiajuomaa ja vesipullon sekä Nöppölle karkkipussin (aka kuivattua kananlihaa).
Kotiin kun pääsin oli kello jo lähes puoli kaksitoista, joten aika soittaa taksi ja lähteä junalle.

kuvasta puuttuu vielä läppärinlaukku. Doora on niin mieltynyt tuohon omaan
matkalaukkuunsa :D

jaahas, asemalla näkyi toinen koira, jolle piti ulvoa..
ihme kaksijalkainen koira

Juna oli ihan täynnä. Varasin lipun viime sunnuntaina ja jo silloin oli kaikki lemmikkipaikat myyty, joten jouduin soittamaan asiakaspalveluun ja sitä kautta onnistuin buukaamaan itseni ja Dooran junaan.
Ja koska juna oli ihan täynnä se merkitsi myös sitä, että junan lemmikkiosasto oli ihan täynnä. Meidän paikkamme oli erään koirallisen naisen vieressä.
Doora on todellinen matkustushirmu, mutta kyllä silläkin hermot menivät täpötäyteen junaan ja koiriin, jotka tunkivat kuononsa joka paikkaan. Olimme juuri päässeet paikoillemme ja Doora oli edelleen matkalaukussaan, kun viereisten penkkien omistajat tulivat koirineen paikoilleen, ja nämä koirat totta kai kiinnostuivat uudesta matkustajasta ja työnsivät kuononsa Dooraa (ja hänen matkalaukkuaan) kohti, ja silloin napsahti. Doora on ennenkin näyttänyt hampaitaan ja ärähtänyt, mutta koskaan se ei ole saanut semmoista raivokohtausta, jollaisia näkee vain Koirakuiskaajassa! Doora rähisi ja ärisi etenkin toiselle niistä koirista - se kun oli narttu - ja mulla kävi jo mielessä sellainen kauhukuva, että Doora hyppää laukustaan itseään kolme kertaa suuremman koiran kaulaan kiinni. Mutta onneksi sain pidettyä Dooran laukussaan kurissa ja tämä vieras narttu perääntyi samaan aikaan, joten tilanne meni ohi. Kuulin kyllä muiden matkustajien puhuvan vihaisesta koirasta jne, mutta toisaalta kyllä ymmärrän miksi näin kävi. Doora on todella reviiritietoinen ja puolustaa omaa matkalaukkuaan henkeen ja vereen. Lisäksi se käy aina hieman kierroksilla näin matkan alussa, ja kun tähän yhtälöön lisätään vielä täpötäysi juna ja liian lähelle änkeävät vieraat koirat ja etenkin nartut, niin en ihmettele Dooran reaktiota; se on sen keino kertoa, että hei, back off, tulit liian lähelle!
Kun juna sitten viimein tuli Kokkolaan ja mä seisoin junan käytävällä jonossa Doora omassa matkalaukussaan, huomasin ihmisten virnuilevan ja osan nauravan ihan päin mun naamaa. Eipä hävettänyt silloin yhtään...

vähän evästä matkalla Kokkolasta Ylivieskaan

Kokkolassa emme juuri enää seikkailleet: kävimme ainoastaan Tokmannilla, sillä äiti ja isä olivat jo ehtineet todeta, että eipä siellä Kokkolassa mitään ollut. Mä tätä heille yritin kertoa jo monta viikkoa sitten...
Koska kuitenkin olimme Kokkolassa asti ja matkaa Haapikselle oli, päätimme käydä Ylivieskassa matkalla. Kävimme Prisman yhteydessä olevassa Hesessä syömässä hampurilaiset (äiti ja isä) ja kanasalaatin (minä), ja äidin kanssa suuntasimme Prismaan.
Prismassa todella on Danskinin tanssitarvikkeita myytävänä! Mustia ja puuterisia pehmeitä tossuja, trikoita, kahta erilaista leotardia ja hametta :D Sovitin pehmeitä tossuja, sillä mun jalka on muuttunut niin hurjasti, että vanhat hyvät K.H. Martinin tossut kiristävät jalkaa tosi paljon. En tiedä millaiset nuo Danskinin tossut ovat käytössä, mutta paljoa eivät maksaneet, joten saanen ne joululahjaksi.
Menimme vielä käymään Kärkkäisellä, ja sitten lähdimmekin kotia kohti.

Questit Prismasta; meikit Kärkkäiseltä.

Kotiin tulimme joskus kuuden aikoihin illasta, ja vastassa olivat toinen koirani Daina ja siskon koira Elli, ja voi sitä riemua kun koirat tervehtivät toisiaan!
Hetken aikaa purin laukkuja, ja lähdimme sitten Dooran ja Dainan - tai TuplaD:n - kanssa lenkille.

siskokset

vähän järvimaisemaa :D

Kuten kuvista näkyy on Haapiksella lunta toisin kuin Seinäjoella. Doora on niin mieltynyt lumeen, että se tutkii sitä kaikilla aisteillaan :D En tiedä mikä siinä lumessa on Nöppön mielestä niin mielenkiintoista, mutta ei se mua haittaa: itsekin tykkään lumesta :)
Vähän inhaa vaan se, että tuo lumi on ihan supermärkää ja mä jätin mun talvikeleille sopivat lenkkarit asunnolle. Housunlahkeet ja myös sukat läpimärkinä hölköttelimme nelisen kilometriä; tuolla oli niin liukasta, että Dainalla lipesi tassut alta ja se kaatui ja sama kohtalo oli käydä itsellenikin turhankin useasti, joten pitempi lenkki olisi ollut melkoisen hasardia. Sitä paitsi Doora oli melko väsynyt matkustettuaan koko päivän, joten senkään takia ei tehty pidempää lenkkiä.
Kotiin päästyämme leikittiin vielä koirien kanssa takapihalla hetken (ts. heitin Dooralle lumipalloja ja Daina katsoi kauempaa) ja mentiin sitten sisälle.
Lihaskunnon osuus treenissä on jäänyt viime päivinä vähemmälle, joten tein reilun puolen tunnin ajan lihaskuntotreeniä ja sitten hipsin saunaan. En ole mikään saunaihminen, koska mulle tulee siitä huono olo verenpaineen laskiessa ja lisäksi seuraavana aamuna kivut ovat pahemmat. Mutta lyhyt saunahetki silloin tällöin on ihan mukavaa :)


Tein vielä iltapalaa - kiivi pilkottuna kookos-soijajoguun, maitorahkaan, raejuustoon ja mansikka-banaanimehukeittoon sekä kolme suklaapatukkaa (voi Fazer mitä olet tehnyt kun lanseerasit karamelli&merisuola-suklaapatukan!).
Käytin Dooran myöhäisiltapissalla ja menin lopulta itsekin nukkumaan vain herätäkseni kunnon flunssaan.


Jouluun enää neljä yötä jäljellä!

6 kommenttia:

  1. Miksi korvaat oikeaa ruokaa suklaapatukoilla ja muilla kevyillä vaihtoehdoilla? Lisäisit aamupalaan jotain rasvan lähdettä ja jättäisit kokonaan pois turhat lisäaineilla ja makeutusaineilla kyllästetyt proteiinipatukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi en söisi ja miksi jättäisin? Miksi pitäisi syödä 100% puhtaasti ja lisäaineettomasti?
      Syön suklaata siksi, että a) se on pirun hyvää; b) elimistön on helpompi sulattaa se kuin sama määrä pähkinöitä ja leipää; c) mitä enemmän sitä syön niin sitä vähemmän mulla liittyy niihin syömishäiriöisiä ajatuksia ja pakkomielteitä.
      Proteiinipatukoita syön siksi, koska ne ovat käteviä etenkin matkoilla. Tuolloin mulla ei ollut mahdollisuutta syödä pasta-ateriaa tai kerrosvoileipää tmv, sillä istuin autossa keskellä korpea.
      Sitä paitsi koska mä edelleen himoitsen noita tarkoittaa se sitä, että mun kroppa saa noista tarvitsemiaan ravintoaineita. Juu, eihän se ole raakaa ja fruittia ja ei-makeutettua ja superterveellistä, mutta tässä vaiheessa ei ole tarpeenkaan olla. En todellakaan halua mennä siihen toiseen ääripäähän, jossa mulla on pakkomielteenä puhdas ruoka, sillä se on vain pakkomielteen vaihtamista toiseen!
      Ja syy siihen miksi vetelen kofeiinia on se, että anemian takia olen ihan sairaan väsynyt, ja rautatabletit eivät mulle sovi. Onneksi sain eilen Kräuterblutia korvaamaan Obsidanit, joten saa hb:n nousuun ja kofeiinit vähemmälle.
      Ja ihan viimeiseksi sellainen huomautus, että tuo aamupala oli _todella_ runsas, sillä hiutaleita tuli ainakin 2,5 dl, joten se piti mut täynnä pitkälle iltapäivään.

      Mutta niin. Mä kuuntelen kroppaani, sillä se on ainoa keino päästä terveemmille poluille ja rauhaan kroppani kanssa. Sitä paitsi se on fiksu, ja kaikki mielihalut perustuvat elimistön tarpeisiin. Joten jos mun on helpompi saada 700 kcal suklaasta joka ei turvota ja sopii mulle paremmin kuin iso pasta-ateria leipineen, niin miksi en söisi sitä?
      Mä luotan siihen, että mun kroppa rupeaa kyllä viestittämään milloin se tarvitsee jotain ravintorikkaampaa. Se on aina viestittänyt ja se tulee aina viestittämään; mä tunnen kroppani :)

      Poista
    2. Täytyypä sanoa, että tosi asiallisesti vastasit ekan anon syyllistävään kommenttiin! Just sun tilanteessa on nyt varmasti vain tärkeintä saada sitä tarpeeksi energiaa ja sitä myöden parantua. Kroppa on viisas ja kertoo kyllä, milloin se alkaa haluta jotakin muuta.

      <3

      Poista
    3. Kiitos paljon :)
      Niinkuin sanoin ylemmälle anolle, mulla ei oo mitään hinkua kehittää pakkomielteitä 110% terveelliseen ja raakaan ruokaan. Se ei palvele mua millään tavalla. Kroppa todellakin on viisas, sillä se pyrkii kaiken aikaa tasapainoon. Kun sh:n takia on paljon velkaa, niin kroppa tarvii aikansa tiettyä ravintoainetta ja sitten taas toista. Jos mä en kuuntele niitä ja pyrin syömään hyvin terveellisesti, niin se vie vaan takapakkia; on käytävä tien jokainen mutka läpi eikä oikoa niitä.
      Mutta kiitos ihanan ymmärtäväisestä kommentista ja hyvää joulua :)

      Poista
  2. Tätä oli niin kiva lukea! Tykkään tosi paljon tälläisistä myday-teksteistä :)

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta