31. joulukuuta 2015

Viimeistä viedään...





Hassua ajatella, että tätä vuotta on enää alle tunti jäljellä, sillä aika - ja koko vuosi! - on mennyt niin nopeasti! Mutta jos tässä nyt miettii vuoden plussat ja miinukset ja tekee jotain yhteenvetoa, niin voi samalla miettiä millä mielin uuteen vuoteen.

Asiat menivät ja eivät menneet kuten suunniteltu. Baletissa olin niin ylpeä kevätnäytöksen rooleistani, sillä mulla oli tavanomaisen yhden roolin sijaan kolme, joista yksi oli soolo. Joo-o, tiedetään, Coppelian soolo oli todellakin "soolo", mutta 10-sekuntisen sooloni luonteesta huolimatta mä olin todella ylpeä roolistani Coppeliana ja harjoittelin hurjasti löytääkseni just oikeanlaiset liikkeet :D
Mutta samalla sh veti mua pahasti syövereihinsä, ja kesä oli mitä oli: pelkkää mustaa. Vannoin ennemmin tappavani itseni kuin lihovani edes kiloa; en nähnyt ulospääsyä, en toivoa, en mitään.
Lueskelin toissapäivänä mun Ig:n postauksia ja mietin miten mä olen päässyt tähän pisteeseen. Muistan ne helvetilliset ahdistuskohtaukset, jotka vain tippitaidot katkaisivat: kylmäkalleja paidan alle ja pieneksi keräksi pimeän kylppärin lattialle makaamaan, kunnes pahin oli ohi.
Ilman nykyistä terapiaa ja terapeuttiani en olisi tähän pystynyt, joten ehdottomasti yksi vuoden plussista on tämä terapia. Vaikka se on rankka, se on opettanut mulle paljon!



Ehdottomasti merkityksellisimpiä oppimiani asioita on se, että onnellisuus ja tyytyväisyys lähtevät aina itsestä! Mä luulin aina ennen, että mä parannun kunhan saan oikeaa apua. Ehkä pieni totuudenhäiven tässä on, sillä oikealla avulla voi olla suuri merkitys, mutta ilman omaa päätöstä ja sitoutumista ei siitä tule mitään.
Mulle puhuttiin sh-polilla aina siitä pirun motivaatiosta. Eikö tanssi ole sulle hyvä motivaatio parantua? Eikö Dooran hyvinvointi ole sulle hyvä motivaatio?
Sama kuin mun nokan edessä olisi heiluteltu porkkanaa: saat tämän jos paranet!

Alussa mä haksahdin siihen motivaatioansaan, mutta nopeasti opin, ettei motivaatioon pidä luottaa. Motivaatio on yhtä myyntipuhetta, myyntipuhetta! Motivaatio tulee ja menee, ja samoin käy oman toipumisen jos juoksee sen motivaation perässä.
Mulla loppui motivaatio tasan sen jälkeen, kun sain luvan palata tanssisalille. Jos mä olisin luottanut motivaatioon, mennyt sen perässä, niin mä en olisi koskaan päässyt siitä tilasta eteenpäin.
Mutta tähän tulee nyt se iso MUTTA.
Mä tein päätöksen, että yritetään nyt tämän viimeisen kerran. Mä annan itselleni vuoden aikaa, jolloin mä teen kaikkeni parantumisen eteen. Jos en tästä pääse silloinkaan eteenpäin, niin sitten olkoot!
Ja se toimi, ja myös se pirun motivaatio alkoi löytyä!

Eli vuoden 2015 varmaan suurin oppi on ollut se, että kaikki on itsestä lähtöisin! Kukaan ei sua paranna. Kukaan ei tee sinua onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Kukaan ei muuta sun käsitystä itsestäsi. Kaikki, koko elämä, on sinun itsesi käsissä!
Ja tämän tajuaminen on ollut yksi vapauttavimmista, yksi voimaannuttavimmista asioista, jonka olen koskaan oppinut!

Joten nyt näillä opituilla eväillä on hyvä lähteä jatkamaan eteenpäin.
Mitä mahdollisiin uudenvuoden lupauksiin tulee, niin koulusta valmistuminen on yksi sellainen. Haluaisin kovasti myös pyrkiä kokemusasiantuntijan koulutukseen ensi syksynä mikäli vointini sen sallii, ja viimeisin mutta ehdottomasti tärkein on kehittää "itsetyytyväisyyslihaksia" ;)



Hyvää ja menestyksekästä uuttavuotta 2016 teille kaikille!

24. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 24. luukku


Nyt on joulukalenterin tullut päätökseen, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. Mihin se aika oikein meni? Juurihan mä pakokauhuisena mietin ideoita näitä luukkuja varten, ja nyt on viimeinen luukku!

Kävin eilen isän kanssa Oulussa - hänellä oli työhommia siellä - ja kävin samalla shoppailemassa. Keskusta oli vielä mukavan rauhallinen, mutta auta armias kun piti käydä Limingantullin Prismassa: mistä niitä ihmisiä oikein riittää?! Kaupat ovat kiinni kaksi päivää, ja siellä ihmiset tungeksivat pakokauhuissaan täpötäysine kärryineen muita pukkimassa; ihan kuin nälänhädän alla.
Kävimme myös syömässä Tupoksen ABC:llä, ja jouduin siellä kohtaamaan pelkoni lounasta kohtaan. Mulle lounas on aina ollut vaikea ateria, ja paljon mieluummin herään vähän myöhemmin ja syön joskus klo 11 ison aamupalan kun että syön aamupalan klo 9 ja mietin sitten lounasta puoliltapäivin. Jotenkin lounas ei ole koskaan tuntunut kovin luontaiselta.
Mutta kun nälkä kurni, niin oli pakko. Buffetista löytyi salaatteja, jauhelihapihviä, riisiä ja perunaa, kookos-kanacurrya sekä lohikiusausta, eli ei mitään kasvisruokaa. Mutta tuo kookos-kanacurry oli kyllä hyvää, samoin lohikiusaus. Jälkkäriksi persikoita ja vesimelonia sekä kaakao.
Pakko myöntää, että mulle syntyi pieni pakokauhu siitä ruoasta: paljon mieluummin söisin kaksi suklaapatukkaa vaikkakin niistä tulisi enemmän energiaa kuin tuosta ruoka-annoksesta. Mulle suklaa on turvaruokaa vaikka järjellä ajateltuna sen ei luulisi olevan sh:sta kärsivälle sitä. Mutta milloinkas näitä pakkomielteitä ruoasta on voitu ajatella järjellä?!


Ehdin myös pelätä, että tänne pohjois-pohjanmaallekin on tiedossa musta joulu, mutta eilen rupesi pyryttämään niin paljon lunta, että Doorakin kahlaa vatsaansa myöten hangessa, joten ei pelkoa mustasta joulusta! Kävin eilen koirien kanssa läheisellä hiihtoladulla (siellä ei ole vielä latuja tehty), ja vitsit siellä oli liukasta! Hiuksenhieno puuterilumi oli satanut kirkkaan peilijään päälle, ja mä olin sileäpohjaisilla lenkkareilla nurin melkein joka vaiheessa! Juokseminen ei onnistunut yhtään, koska lihakset ovat niin kipeät ja tulehtuneen oloiset, että jokainen askel sattuu. Sauna ei todellakaan sovi minulle, sillä muutama sen jälkeinen päivä ovat todella tuskaa.

Mutta mitä näin omaan joulunviettoon tulee, niin puoliltapäivin katsotaan joulurauhan julistus, syödään riisipuuro ja iltapäivällä on joulusauna. Jouluruoka on myöhemmin iltapäivästä, noin viiden aikaan, ja sitten Joulupukki tulee käymään alkuillasta :) Kyllä, meillä käy edelleen Joulupukki! Siitä perinteestä meinattiin luopua joitakin vuosia sitten, mutta sitten siskontyttö syntyi ja ajatukset Joulupukin jättämisestä unohdettin automaattisesti. Ei siinä, kyllä mä nautin Joulupukista :D
Telkkari jauhaa koko päivän (ihania) jouluohjelmia, ja huomenna tulee Lumikuningatar-baletti Teemalta klo 19, muistakaa katsoa!


Oikein ihanaa joulua teille kaikille!

23. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 23. luukku

Aiempina vuosina joulu on merkinnyt ilon juhlan lisäksi pelon ja ahdistuksen juhlaa, ja mielessä on pyörinyt kysymys kuinka selvitä joulusta ehjin nahoin?
Tänä vuonna en ole tehnyt mitään suunnitelmaa - ei ole ollut sellainen tarvis - mutta olen mielessäni pohtinut erilaisia selviytymiskeinoja, ja koska se joulu on jo huomenna, niin tähän vaiheeseen on hyvä summata muutamia ajatuksia.

kuusenharkureissulla..
Tunne itsesi!

Oletko introvertti vai ekstrovertti vai jotakin siltä väliltä? Onko ihmisjoukko mielestäsi ihanaa vai ahdistavaa? Tarvitsetko paljon ihmisiä ympärillesi vai tarvitsetko omaa rauhaa?
Mä olen enemmän introvertti ja mä viihdyn yksinäni. Olen aina ennen pitänyt itseäni hyvin ulospäinsuuntautuneena ja vilkkaana ja ihmisrakkaana tyyppinä, mutta se oli jokin horoskooppien sanelemaa juttua, joten uskoin enemmän niitä kuin itseäni.
Mä tarvitsen joka päivä useamman kerran päivässä omaa rauhaa. Monet ihmettelevät ja jopa mitätöivät tämän mun tarpeen, vetoavat siihen että koska mä asun yksin ja olen niin paljon yksin, niin pakkohan mun on olla nyt tekemisissä muiden ihmisten kanssa niin paljon kuin mahdollista! Mutta ei se mene niin. Kyllä mä olen sosiaalinen ja viihdyn muiden seurassa mutta se edellyttää sitä, että mä saan pitää omat yksinäiset hetkeni.
Koska mä nyt tiedostan tämän asian, yksi selviytymiskeinoista on saada viettää omaa aikaa. Itse asiassa mä olen aidosti sitä mieltä, että tämä pätee jokaiseen ihmiseen; jokainen ihminen haluaa omaa aikaa eikä kukaan jaksa olla koko ajan toisten kanssa tekemisissä.
Joten mikäli sinulle oma aika on tärkeää, pidä kiinni siitä. Mikäli se ei onnistu kotona, lähde vaikka ulos istumaan tai kävelylle. Kytke puhelimeen kuulokkeet ja tuijota youtubea tai kuuntele musiikkia.
Jos tykkäät lukea, niin varaa jokin mielenkiintoinen kirja itsellesi. Tai käsitöitä - onko sinulla tossut, jotka tarvitsevat uusia nauhoja? Myös jooga on hyvä keino viettää omaa aikaa, tai mikäli jooga ei sinulle ole tuttu, niin venyttely on toinen loistava keino.
Kuuntele itseäsi: mistä tykkäät, mitä haluat tehdä? Varma keino riitojen syntyyn on se, että sinun tarpeesi mitätöidään ja varma asia on myös mitätöinti, joten validoi itse itseäsi. Ota omat tarpeesi huomioon, arvosta niitä ja arvosta itseäsi!


Osaa sanoa ei!

Sanotko ennemmin kyllä miellyttääksesi muita kuin kuuntelet itseäsi?
Jouluun kuuluu kiinteästi hyvä ruoka, joka ei takuulla lopu kesken. Kun jouluruokailu koittaa tai menet kutsuille sukulaisten/tuttavien luokse ja talon emäntä tuputtaa ottamaan lisää, niin sinun ei tarvitse myöntyä siihen vain siksi, jotta muilla olisi hyvä mieli ja sitten myöhemmin joutua kompensoimaan sitä ylimääräistä torttua tai päätyä vielä tuhoisampaan käytökseen.
Jos sinun ei tee mieli tai ei ole nälkä tai ei muuten vain tunnu hyvältä (siis terveessä mielessä, sh:n ääntä ei jouluna kuunnella sillä se ei joulua ansaitse), niin sinulla on kaikki maailman oikeus kieltäytyä. "Ei kiitos, olen ihan täynnä" on yleensä tehokas; jos pelkäät toisen loukkaantuvan, voit samalla hyvitellä sanomalla esimerkiksi "kiitos, mutta en millään enää jaksa, tämä ruoka on niin hyvää että olen syönyt itseni ihan täyteen". Tai voit kysyä voisitko ottaa sen mukaasi, sillä haluaisit kovasti syödä sen mutta olet niin täynnä, että nyt ei vaan vatsaan mahdu.
Nouseeko sinulla mieleen tuomitsevia ajatuksia siitä että sanot ei? Kyseenalaista omat (tuomitsevat) ajatukset: pahoittaako toinen oikeasti mielensä siitä, että sanot ei? Harvoin ihminen oikeasti suuttuu siitä, että toinen kieltäytyy jostakin esimerkiksi joulutortusta.
Mikäli pelko toisen loukkaantumisesta on todella suuri, tuo se esille. "Olen pahoillani, mutta en pysty tällä kertaa".
Totta kai jotkut ihmiset saattavat näennäisesti möksähtää siitä, että et syö tarjottua joulutorttua (tämä on tässä vain esimerkkinä!) ja olen huomannut, että erityisesti vanhemman sukupolven ihmisillä on tämä taipumus. "No mikäs nyt on kun ei joulutorttu kelpaa? Ei silloin meidän nuoruudessa tuolla tavalla tehty!" Totta, mutta totta on myös se, että siitä on puolivuosisataa aikaa.
Mikäli joku todella pahoittaa mielensä sinun kieltäytyessäsi jostakin pienestä (esim. siitä joulutortusta), niin se ei ole sinun vikasi. Ehkä toinen henkilö on niin tunnemielellä ja epäluuloinen omista taidoistaan, että hän ottaa kaiken turhan henkilökohtaisesti.
Taito sanoa ei perustuu siihen, että tiedät omat rajasti ja tunnet itsesi ja kunnioitat sitä, ja tämä on kunnioitettava asia. Loppujen lopuksi se isotäti tuskin muistaa enää huomenna sitä, miten kieltäydyit joulutortusta.


Validoi, älä mitätöi!

Nykyajan yksi vitsauksista on mitätöinti. "No mitä sä nyt tuolla tavalla reagoit siihen?" "No eihän tuo nyt mitään ole!"
Osa näistä sanotaan usein lohdutukseksi - ei se nyt niin hirveän paha juttu ole - mutta se voi tuntua pahalta saada sellaista palautetta. Esimerkkinä kerron vaikka sen viime kevään Coppélian kiitokset, jotka mä mokasin totaalisesti. Vieläkin kirvelee ja hävettää muistellakin sitä ja mulle sanottiin "no en mä ainakaan sitä huomannut". Osaksi tämä on helpottava tieto - ehkä se ei niin paha ollutkaan? - mutta osaksi se tuntuu myös siltä, että mun kokemus ei ole tarpeeksi. Tarpeeksi mitään. Miten paha sen pitäisi olla, jotta muut myöntäisivät sen olevan "aika paha"? Uhh, en halua edes tietää!
Miten tämä validaatio ja invalidaatio sitten liittyy joulunaikaan? No just siksi. Validoi itseäsi: musta tuntuu nyt vähän pahalta ja mä oikeasti haluaisin nyt olla yksin. Älä mitätöi omia tarpeitasi, ethän mitätöi omaa vessahätääkään!
Mutta.
Tee ero omiesi ja sairaiden ajatusten/tarpeiden välille!
Jos tämä on vaikeaa, kysy vaikka läheiseltäsi onko tämä ajatus hänen mielestään terve tai sairas. Tai mieti sitä itse ja aseta ystäväsi siihen itsesi tilalle; tällöin tämä voi olla helpompaa.
Älä mitätöi sairaita ajatuksia, vaan laita ne merkille ja validoi, ota ne todesta. "Mulla on nyt tällainen ajatus, että tämä porkkanalaatikko lihottaa mua ainakin viisi kiloa ja herään sotanorsuna." Okei, ensinnäkin mulla on tällainen ajatus, mutta se ei ole totta! Se on totta ajatuksen tasolla, mutta realiteettien kanssa sillä ei ole yhtään mitään tekemistä! Fysiikan lakien mukaan ei ole mahdollista lihoa porkkanalaatikosta viittä kiloa, eikä viittä kiloa ole mahdollista lihoa edes viikossa, etenkään jos sulla on sh:sta johtuen nälkävelkaa. Nesteitä voi - ja aika todennäköisesti - tulla, mutta se on vain nestettä ja se lähtee pois.
Vielä näin lopuksi pieni huomautus siitä, että validaatio ei tarkoita samaa kuin hyväksyntä, vaan se tarkoittaa todesta ottamista. Mitätöinnin vastakohtaa.
Käytä tätä tietoa hyväksesi. Käytä järkeäsi: ei ole mahdollista lihoa rasvakudosta edes kiloa päivässä! Mitä kropalle tapahtuu, jos syö joulunajan vaikka 2000 kcal enemmän kuin normaalisti? Aineenvaihdunta kiihtyy koska kroppa joutuu sulattamaan enemmän ruokaa. Lämmöntuotanto kiihtyy. Verenpaine ja syketaso vaihtelee. Vireystaso vaihtelee. Nestetasapaino vaihtelee: voit huomata turvotusta esim. jaloissa ja sormissa, ja tähän auttaa riittävä nesteiden saaminen, sillä kuivuneisuus turvottaa.

Ja viimeiseksi: ota hetki kerrallaan ja nauti!

Joulu on vain kerran vuodessa ja siihen usein ladataan Suuria Odotuksia, jotka sitten lässähtävät kuin pannukakku. Laita tämä merkille äläkä tee liian mahtipontisia odotuksia, sillä juhlapyhät perheenjäsenten kesken usein triggeröivät riitoja.
Ota vain yksi hetki kerrallaan: tämä minuutti, vartti, tunti kerrallaan. Tämä peruna kerrallaan, tämä porkkanalaatikon annos kerrallaan. Tämä Samu Sirkan joulutervehdys, nyt mä vain nautin tästä!
Ehkäpä tämä joulu on se erilainen joulu, ehkä tänä jouluna ei tulekaan Sitä Suurta Riitaa, vaan tänä jouluna on vain pieniä kärhämiä, koska sisko ei ostanutkaan mulle sitä Muumimukia jota toivoin. Kaikelle on syynsä; ehkä siskollasi ei ollut varaa ostaa sitä muumimukia, sillä kaksikymppiä yhdestä mukista on sellainen summa, että sillä rahalla voisi saada hankittua lahjoja myös muille. Ja nyt voit ainakin itse hankkia sen mukin ja varmistua siitä, että saat takuulla mieleisesi!
Hengitä syvään - viisi sekuntia sisään, pidätä viisi sekuntia ja puhalla viisi sekuntia; toista - purista kynnet tiukasti kämmeniin ja vapauta ja laske hartiat. Kolmatta maailmansotaa tuskin pääsee syntymään etkä sinä takuulla liho sitä viittä kiloa!
Nyt on kuitenkin joulu, ja mikäli vietät sen yksin, voit tehdä siitä mieleisesi. Mikäli lasissa on enää puolet glögistä jäljellä, on sitä siltikin puolet jäljellä!



Hei tonttu-ukot huomen' hyppikää!

22. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 22. luukku

Äitini onnistui ylipuhumaan minut leipomispuuhiin, ja eilen leivoinkin sekä valkosuklaa-suolapähkinäkeksejä että valkosuklaa-karpalokeksejä, joiden reseptin kehittelin noiden pähkinäkeksien pohjalta.
Ajattelin, että valkosuklaan makeus ja karpalon kirpsakka raikkaus sopisivat hyvin yhteen ja oikeassa olin: kekseistä tuli taivaallisia!
Uskon, että monilla on vielä joulun leipomispuuhat kesken ja ehkäpä tavalliset piparit ja tortut ja keikauskakut alkavat jo kaivata rinnalleen jotakin uutta, joten tässä luukussa tulee noiden valkosuklaa-karpalokeksien resepti.
Tämä ohje on hieman isommalle satsille, ja sainkin tällä lähes neljä pellillistä keksejä. Toki keksien koko vaikuttaa määrään ja koska tämä on todella laajentuvaa sorttia (vai mikä se leipomistermi tälle on?), joten kannattaa tehdä pieniä keksejä!


200 gr valkosuklaata
200 gr kuivattuja karpaloita
250 gr voita
4 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

1. Murskaa valkosuklaa hienoksi ja pieni myös kuivatut karpalot.
2. Sulata voi ja vaahdota se sokerin kanssa.
3. Lisää joukkoon kananmuna sekä kuivat aineet. Lisää lopuksi valkosuklaat ja karpalot. Sekoita huolellisesti.
4. Nostele kahdella lusikalla taikinasta pieniä kekoja leivinpaperin päälle pellille. Huom! Älä tee näistä keoista kovin isoja, sillä taikina todellakin turpoaa/laajenee/(sijoita oma leivontatermi tilalle) uunissa!
5. Paista 175 asteessa 12-15 minuuttia.



Tämä resepti on todella helppo ja nopeatekoinen sekä helposti varioitavissa. Kehittelin tämän tosiaan suolapähkinäkeksien reseptin mukaan, mutta käytin kaikki suklaat ja karpalot suoraan taikinaan enkä ruvennut niitä enää painelemaan keksien pintaan, kuten pähkinäkeksien reseptissä käskettiin. Taikinaan tuli niin paljon sitä valkosuklaata ja kuivattua karpaloa, että en nähnyt sitä enää tarpeelliseksi. Toki jos haluaa tehdä näistä paremman näköisiä, niin voi sulattaa valkosuklaata ja koristella sillä keksejä, mutta tällä ohjeella tuli myös niin paljon noita keksejä, että mulla ei olisi ikinä ikä ja terveys riittänyt siihen puuhaan :D
Mä ainakin tykkään näistä karpalokekseistä enemmän kuin niistä suolapähkinöistä, sillä karpalo tuo tähän raikkautta. Keksien ulkonäkö ei ole häävi, mutta maku on sitäkin parempi :)


Se on ylihuomenna - nimittäin joulu!

21. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 21. luukku

Millaista joulukoristelua Haapiksen kotoa löytyy?


Yläkerrassa meillä on aina muovikuusi. Joskus vuosia vuosia sitten meillä oli oikea joulukuusi, mutta sekä sen saaminen sisälle yläkertaan että sen hävittäminen olivat tosi hankalaa hommaa, joten aito kuusi vaihdettin muoviseen sisareensa. Totta kai alakerrassa on meidän ns. pääjoulukuusi, joka on joka vuosi aito, piikikäs, neulainen itsensä metsästä haettuna :)
Meillä on jouluna ja uutenavuotena aina tapana pitää pienet oman perhepiirin "kutsut" yläkerran salissa - juustoja, keksejä, jotain hyvää viiniä ja herkkuja joulumusiikilla säestettynä - ja viime vuonna jouluna samanlainen tapahtuma pidettiin ulkona uudessa lasisessa kasvihuoneessa. Nuorempana en tykännyt näistä tapahtumista yhtään, sillä mun huone on yläkerrassa ja ihmisten naurun- ja puheensorina ahdistivat, halusinhan olla aina rauhassa ja yksin. Mutta nykyisin tykkään tästä perinteestä, sillä harvoin sitä enää tapaa koko perhettä yhtäaikaa kaikkien ollessa ympäri maata ja maailmaa.


Tämä joulupukki vielä menettelee, mutta inhoan niitä tonttuja!

kuin Dooran ja Dainan olkiversiot!





Näitä tonttuja mä inhoan!
Äitini on todellinen jouluihminen, joten hän löytää aina uusia joulukoristeita ja on mieltynyt muunmuassa näihin isoihin tonttuihin. Muistan lukeneeni joskus nuorena Suurta Tonttukirjaa, jossa oli piirroksia tontuista, kerrottu niiden suvuista, elinpiiristä ja -tavoista ja minua rupesi kirjaimellisesti yököttämään se :D Jotenkin sen kirjan tontut olivat kaikkea muuta kuin suloisia - enemmän kuin rumia menninkäisiä - ja monista tällaisista tontuista tulee aina mieleen se Suuri Tonttukirja.
Lisäksi ne tontut olivat myös harvinaisen rivon näköisiä!




Tuo kuvassa oleva valkoinen kirkko soittaa Jouluyötä, ja tämä kirkko on ollut yksi mun lempparijoulukoristeista! Muistan miten lapsena käänsin sitä pientä vipua ja soitatin sitä elektronista Jouluyötä yhä uudestaan ja uudestaan.
Yhdistän sen siihen hiljaiseen jouluiltaan, jolloin joulusaunassa on käyty ja väki on rauhoittunut omiin oloihinsa ja tuo kirkko soitattaa hitaasti ja hiljaa Jouluyötä. Rakastan sitä tunnelmaa, illan hiljaisuutta ja tummuutta!




Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen kun näin silmät tonttujen...



Kaikkia joulukoristeita ei ole vielä edes laitettu, sillä ne tavataan laittaa viimeistään aatonaattona, joulukuusesta puhumattakaan. Mutta tässä vähän esimakua :)

20. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 20. luukku

Millaista on jättää matkustaminen siihen ainoaan lauantaihin, jolloin kaikki junavuorot ovat tupaten täynnä?
Vastaus kysymykseen tässä eilistä käsittelevässä my day -postauksessa


Mä nukun aina matkaa edeltävänä yönä huonosti, ja tällä kertaa heräsin jo neljältä aamuyöllä. En saanut millään unta, joten siirryin sohvalle katsomaan Housen 7. tuotantokautta. Yhden jakson jälkeen aloin pilkkimään oikein urakalla ja sainkin vielä unenpäästä kiinni.
Lopullisesti kello herätti vähän ennen yhdeksää, jolloin sain itseni hinattua ylös sängystä ihan sairaan väsyneenä. Vedenketin päälle ja lautasellinen mantelimaitoa mikroon lämpenemään, ja sitten pikakaurahiutaleet lämpimään mantelimaitoon. Sekaan pilkoin yhden kiivin, ison läjän raejustoa ja jogurttia. Tällä kertaa lukuvuorossa on Torey Haydenin romaani.
Aamupalan jälkeen odottelin kofeiinitablettien tehoavan, jotta saisin aikaiseksi pakata loput tavarat. Mä vihaan pakkaamista, ja vielä enemmän tavaroiden purkamista! Totta kai aloitin pakkaamisen jo perjantaina illalla, mutta koska Dooran hermot eivät kestä seurata matkalaukkujen täyttymistä, niin usein joudun lykkäämään roinien kasaanpanemista ihan viime tinkaan saakka.


Doora on aina ihan tohkeissaan kun se huomaa mun pakkaavan matkalaukkuja. Lähdin käyttämään sitä lenkillä, mutta eipä siitä tullut oikeastaan mitään: jokaisesta tienhaarasta olisi neito kääntynyt kotiin, sillä kohta lähdetään matkalle!
Kun pääsimme sisälle lähdin nopeasti käymään vielä kaupassa hakemassa energiajuomaa ja vesipullon sekä Nöppölle karkkipussin (aka kuivattua kananlihaa).
Kotiin kun pääsin oli kello jo lähes puoli kaksitoista, joten aika soittaa taksi ja lähteä junalle.

kuvasta puuttuu vielä läppärinlaukku. Doora on niin mieltynyt tuohon omaan
matkalaukkuunsa :D

jaahas, asemalla näkyi toinen koira, jolle piti ulvoa..
ihme kaksijalkainen koira

Juna oli ihan täynnä. Varasin lipun viime sunnuntaina ja jo silloin oli kaikki lemmikkipaikat myyty, joten jouduin soittamaan asiakaspalveluun ja sitä kautta onnistuin buukaamaan itseni ja Dooran junaan.
Ja koska juna oli ihan täynnä se merkitsi myös sitä, että junan lemmikkiosasto oli ihan täynnä. Meidän paikkamme oli erään koirallisen naisen vieressä.
Doora on todellinen matkustushirmu, mutta kyllä silläkin hermot menivät täpötäyteen junaan ja koiriin, jotka tunkivat kuononsa joka paikkaan. Olimme juuri päässeet paikoillemme ja Doora oli edelleen matkalaukussaan, kun viereisten penkkien omistajat tulivat koirineen paikoilleen, ja nämä koirat totta kai kiinnostuivat uudesta matkustajasta ja työnsivät kuononsa Dooraa (ja hänen matkalaukkuaan) kohti, ja silloin napsahti. Doora on ennenkin näyttänyt hampaitaan ja ärähtänyt, mutta koskaan se ei ole saanut semmoista raivokohtausta, jollaisia näkee vain Koirakuiskaajassa! Doora rähisi ja ärisi etenkin toiselle niistä koirista - se kun oli narttu - ja mulla kävi jo mielessä sellainen kauhukuva, että Doora hyppää laukustaan itseään kolme kertaa suuremman koiran kaulaan kiinni. Mutta onneksi sain pidettyä Dooran laukussaan kurissa ja tämä vieras narttu perääntyi samaan aikaan, joten tilanne meni ohi. Kuulin kyllä muiden matkustajien puhuvan vihaisesta koirasta jne, mutta toisaalta kyllä ymmärrän miksi näin kävi. Doora on todella reviiritietoinen ja puolustaa omaa matkalaukkuaan henkeen ja vereen. Lisäksi se käy aina hieman kierroksilla näin matkan alussa, ja kun tähän yhtälöön lisätään vielä täpötäysi juna ja liian lähelle änkeävät vieraat koirat ja etenkin nartut, niin en ihmettele Dooran reaktiota; se on sen keino kertoa, että hei, back off, tulit liian lähelle!
Kun juna sitten viimein tuli Kokkolaan ja mä seisoin junan käytävällä jonossa Doora omassa matkalaukussaan, huomasin ihmisten virnuilevan ja osan nauravan ihan päin mun naamaa. Eipä hävettänyt silloin yhtään...

vähän evästä matkalla Kokkolasta Ylivieskaan

Kokkolassa emme juuri enää seikkailleet: kävimme ainoastaan Tokmannilla, sillä äiti ja isä olivat jo ehtineet todeta, että eipä siellä Kokkolassa mitään ollut. Mä tätä heille yritin kertoa jo monta viikkoa sitten...
Koska kuitenkin olimme Kokkolassa asti ja matkaa Haapikselle oli, päätimme käydä Ylivieskassa matkalla. Kävimme Prisman yhteydessä olevassa Hesessä syömässä hampurilaiset (äiti ja isä) ja kanasalaatin (minä), ja äidin kanssa suuntasimme Prismaan.
Prismassa todella on Danskinin tanssitarvikkeita myytävänä! Mustia ja puuterisia pehmeitä tossuja, trikoita, kahta erilaista leotardia ja hametta :D Sovitin pehmeitä tossuja, sillä mun jalka on muuttunut niin hurjasti, että vanhat hyvät K.H. Martinin tossut kiristävät jalkaa tosi paljon. En tiedä millaiset nuo Danskinin tossut ovat käytössä, mutta paljoa eivät maksaneet, joten saanen ne joululahjaksi.
Menimme vielä käymään Kärkkäisellä, ja sitten lähdimmekin kotia kohti.

Questit Prismasta; meikit Kärkkäiseltä.

Kotiin tulimme joskus kuuden aikoihin illasta, ja vastassa olivat toinen koirani Daina ja siskon koira Elli, ja voi sitä riemua kun koirat tervehtivät toisiaan!
Hetken aikaa purin laukkuja, ja lähdimme sitten Dooran ja Dainan - tai TuplaD:n - kanssa lenkille.

siskokset

vähän järvimaisemaa :D

Kuten kuvista näkyy on Haapiksella lunta toisin kuin Seinäjoella. Doora on niin mieltynyt lumeen, että se tutkii sitä kaikilla aisteillaan :D En tiedä mikä siinä lumessa on Nöppön mielestä niin mielenkiintoista, mutta ei se mua haittaa: itsekin tykkään lumesta :)
Vähän inhaa vaan se, että tuo lumi on ihan supermärkää ja mä jätin mun talvikeleille sopivat lenkkarit asunnolle. Housunlahkeet ja myös sukat läpimärkinä hölköttelimme nelisen kilometriä; tuolla oli niin liukasta, että Dainalla lipesi tassut alta ja se kaatui ja sama kohtalo oli käydä itsellenikin turhankin useasti, joten pitempi lenkki olisi ollut melkoisen hasardia. Sitä paitsi Doora oli melko väsynyt matkustettuaan koko päivän, joten senkään takia ei tehty pidempää lenkkiä.
Kotiin päästyämme leikittiin vielä koirien kanssa takapihalla hetken (ts. heitin Dooralle lumipalloja ja Daina katsoi kauempaa) ja mentiin sitten sisälle.
Lihaskunnon osuus treenissä on jäänyt viime päivinä vähemmälle, joten tein reilun puolen tunnin ajan lihaskuntotreeniä ja sitten hipsin saunaan. En ole mikään saunaihminen, koska mulle tulee siitä huono olo verenpaineen laskiessa ja lisäksi seuraavana aamuna kivut ovat pahemmat. Mutta lyhyt saunahetki silloin tällöin on ihan mukavaa :)


Tein vielä iltapalaa - kiivi pilkottuna kookos-soijajoguun, maitorahkaan, raejuustoon ja mansikka-banaanimehukeittoon sekä kolme suklaapatukkaa (voi Fazer mitä olet tehnyt kun lanseerasit karamelli&merisuola-suklaapatukan!).
Käytin Dooran myöhäisiltapissalla ja menin lopulta itsekin nukkumaan vain herätäkseni kunnon flunssaan.


Jouluun enää neljä yötä jäljellä!

19. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 19. luukku


Joulukuu on tullut siihen vaiheeseen, että me lähdimme Doora Unelman kanssa junalla ensin Kokkolaan ja sieltä vanhempieni kyydissä kotiin Haapavedelle loman viettoon. Vanhemmillani on viimeinen (ja varmaan ainoa) vapaa hetki töistä ennen joulua, joten koska äitini kuuli Kokkolan upeista joulukoristeluista ja -kojuista, niin sinne sitten. Tämä juontaa juurensa siihen, että kysyin isältäni josko olisimme voineet käydä Tuurissa Keskisellä, mutta heille matka on liian pitkä suhteutettuna liian lyhyeeseen yrittäjän joululomaan.
Joten Nöppön kanssa matkaamme junalla Kokkolaan, siellä seikkailemme (toisin sanoen laahaamme äidin perässä pitkin katuja) ja etsimme viimeisiä joululahjoja ja käymme jossain syömässä, ja loppupäivästä lähdemme ajamaan kohti pohjois-pohjanmaata.
Tämä on loistava ajoitus, sillä torstain sakeasta lumipyrystä huolimatta Seinäjoelle rantautui jäätävä vesisadealue eilen perjantaina, joka sulatti kaiken viisisenttisen lumen! Olen viimeiset kaksi viikkoa seurannut säätiedotusta tiiviisti ja näyttää siltä että Haapikselle on todellakin luvassa kunnon valkoinen joulu :)

Mä tulen vielä jossakin myöhemmässä luukussa kertomaan omista jouluperinteistä jne, mutta nyt haluaisin kuulla mitä joulu merkitsee teille. Millaisia jouluperinteitä teillä on? Onko joulu teille yksi tuhannen juhlapyhä muiden ohella, vai onko sillä jotakin syvempää tarkoitusta?
Kertokaa! Musta on mukava lukea teidän kommentteja vaikka viime aikoina olen ollut tosi hiljainen vastaamaan teidän kommentteihin. Kaikki on luettu, lupaan sen, mutta olen ollut sen verran kiireinen, etten ole kaikkiin ehtinyt vastata.
Mutta kertokaa niitä omia joulutarinoita, ja jos muistatte jotakin hupaisia (tai vähemmän hupaisia) joulutarinoita, niin niitä saa ja pitää kertoa! :)

kuvassa balletbunilta saamani lahjahame :)

Enää 5 päivää jäljellä jouluun!!

18. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 18. luukku


Arvonta on suoritettu, ja tällä kertaa onnetar suosi Pinja Haklia! :) :D *hurjasti kättentaputusta*

Olen Pinja laittanut sulle sähköpostia, joten tsekkaapas se pian, niin laitan sinulle lahjan tulemaan pikimmiten!
Toivottavasti pystyn tekemään giveawayn toisenkin kerran, sillä tämä oli ainakin omasta mielestäni kiva osa joulukalenteria :)

eilisen treenien kuvailuja.
Jouluun ei ole edes viikkoakaan aikaa, sillä päiviä jäljellä on enää 6!

17. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 17. luukku

Change the perspective, and you may surprise
Koska joulukalenteri alkaa pikkuhiljaa olla voiton puolella - tai ainakin reilusti yli puolivälin - mä ajattelin, että tässä vaiheessa on hyvä tarkastella mennyttä vuotta. Tiedän, että monella on tapana tehdä ihan vuoden lopussa tällainen mitä tapahtui vuoden aikana -postaus, mutta koska aihe koskettaa myös joulua ja on antanut mulle uusia oivalluksia, niin mä teen sen osana kalenteria.
Älkää peljätkö, en mieti mitä tapahtui missäkin kuussa - koska en edes muista kaikkea - joten tässä on vain pääosat ja paljon aiheen vierestä olevaa pohdintaa.


tasan vuosi sitten ja kuollut katse
Kaikkein suurin ero on tapahtunut mun mielessä: mä olen ottanut ison harppauksen kohti terveempää elämää. Tämän vuoden aikana olen käynyt viimeistä kertaa niin pohjalla, että olin kolmatta kertaa heittää henkeni. Ihmissuhdeongelmat, koulustressi ja jonkinlainen selittämätön itseinho yhdistettynä baletin vaatimuksiin ja omiin vaatimuksiini itseäni kohtaan muodostivat suuren möykyn mielessäni, ja jälleen haksahdin siihen ansaan että luulin laihuuden olevan ratkaisu ongelmiini. Keväällä saatuani Coppelian roolin Coppélia-baletissa tiesin sen toki johtuvan siitä etten veisi oikeasti tanssikykyiseltä oppilaalta mahdollisuuden tanssia Masurkassa, mutta jotenkin elättelin harhaista uskomusta sen johtuvan mun luurankomaisesta kropasta. Kun sain vielä kuulla kehuja miten nukkemainen mä olin, niin avot! 
Lienee turha sanoa, että mä selvisin kevään tanssitunneista, näytöstreeneistä ja näytöksistä vain kofeiinin ja kodeiinin voimalla; multa katosi tosi paljon lihasmassaa ja se johti taas siihen, että mun selkäkivut olivat helvetillisiä. Mulla ei näihin kipuihin tehoa Burana tai tavallinen parasetamoli, pahimpina päivinä huusin tuskasta koska edes vahvat kipulääkkeet eivät tehonneet. Kestän tavallisen säryn, mutta en sitä polttavaa hermokipua. Se on kuin olisi tuhat polttavaa käärmettä mun ihon alla.
Muistan kevään näytöksen kenraalin niin elävästi. Mä oli pukenut Coppelian rooliasun päälle, ja sen alla mulla oli paksut villaiset säärystimet, sillä mä palelin holtittomasti vaikka normaalisti lava kuumine lamppuineen saa aina hien pintaan. Mun paikka oli suoraan yhden ison lampun edessä ja mä huokaisin helpotuksesta: nyt mä tarkenen ottaa säärystimet pois eikä selkääkään säre! Mutta huokaisin helpotuksesta liian aikaisin, sillä istuttuani kaksi-kolme minuuttia se kipu alkoi.
Se kipu muutti mut aina ärtyisäksi ja hermostuneeksi, enkä pystynyt nauttimaan omasta minikokoisesta soolostani; istuminen oli - ja on edelleen - myrkkyä mun selälle. En pystynyt nauttimaan yhtään, koska kaikki resurssit menivät siihen, että selviän siitä vartista ja sen jälkeen pääsen makuulle.
Kenellekään en tästä sanonut mitään, koska se oli kokonaan omaa syytäni. Itsehän olen luustoni pilannut, joten olen myös kipuni ansainnut!

Nyt kun mietin tuota, niin lievästi sanottuna mua harmittaa, mutta mun piti käydä se läpi voidakseni toipua kunnolla. Mikä ei tapa se vahvistaa ja niin edelleen, right?
Balettituntien puuttuminen tältä syksyltä on ehkä loppujen lopuksi ollut siunaus. Kevään aikana suurin osa tunneista meni siihen, että jaksoin nippanappa pitää itseni kasassa ja vähän väliä ravasin vessassa pyyhkimässä kyyneleitä. Mun tuomitsevuus itseäni kohtaan oli jotakin niin käsittämätöntä, että se ihan kirvelee iholla! En onnistunut missään, en voinut nauttia mistään. Kun pääsin kotiin, lähdin Dooran kanssa ulos ja annoin itkun tulla ja syytin itseäni siitäkin. 
Millään ei ollut mitään väliä, joten saatoin saman tien laihduttaa itseni hengiltä.

viime kevään näytöksestä, Faust
Luojan kiitos mun terapeutti piti mut pinnalla. Vaikka heinäkuun aikana oli hoidoista kuukauden mittainen paussi ja silloin sain mestari-idean laihduttaa oikein urakalla, niin elokuussa sille laitettiin stoppi: joko menet osastolle itse tai se m1-lähete haetaan tuolta keskussairaalan puolelta. Ja nyt voin sanoa, että se lyhyt osastojakso tuli oikeasti tarpeeseen. Vihasin jokaista hetkeä ja menetin ihan täysin luottamuksen paikan ravitsemusterapeuttiin, mutta jotakin liikahti mun päässä. Mulle asetettiin tavoitepaino, jonka saavutettuani saisin palata tanssimaan, ja heti ensimmäisenä sen luvun saavutettuani mä varasin peilisalin ja menin treenaamaan. Ja voi sitä fiilistä kun mä jaksoin pitempään kuin viisi minuuttia putkeen! Tanssi oli mun motivaatio silloin.
Mutta.
Mä en missään vaiheessa mennyt motivaation perässä, sillä se ei yksinkertaisesti toimi!
Sen sijaan mä tein päätöksen sitoutua tähän, ja mä menin sen perässä. Niinä päivinä kun oli tippitaidot kultaakin kalliimmat mä keskityin pysymään hengissä ja tekemään sen mihin olin sitoutunut, eli syömään.
Miksi sä käyt koulussa? Miksi sä käyt töissä? Mä olen satavarma, että kukaan ei käy töissä/koulussa siksi, että se on ykkösmotivaatio elämässä vaan siksi, että siihen ollaan sitouduttu. Sama toimii parisuhteessa: siihen sitoudutaan. Ei sitä heti heitetä hanskoja tiskiin, kun on ensimmäinen riita.
Sama parantumisessa: sun pitää päättää haluta parantua ja tehdä kaikkesi sen eteen; motivaatio tulee sitten sen jälkeen kuvioihin, kun kropan ravitsemustilanne on parempi ja jaksaa kiinnostua muistakin asioista.


elokuu vs joulukuu
Joten mikä siis on nyt tilanne?
Ilokseni voin sanoa, että sh-polin käynnit todennäköisesti lopetetaan helmikuussa, mikäli tämä joulun ja uudenvuoden aika menevät hyvin! En koe enää hyötyväni niistä käynneistä - jos olen koskaan pahemmin hyötynytkään - sillä suurimman hyödyn olen saanut psykologiltani.
Eilen keskiviikkona oli myös viimeinen ryhmäterapiasessio, ja se oli todella haikeaa meille kaikille: olemme koko tämän vuoden ajan nähneet toisiamme joka viikko, puineet omia ja toistemme asioita ja oppineet uusia asioita, ja tämä vuosi on mennyt niin äärettömän nopeaa!
Lisäksi selvisi syy tälle mun jäätävälle väsymykselle: raudanpuuteanemia, johon sain rautatabletit. Rautatabletit, jotka eivät sovi mulle yhtään vaan aiheuttavat voimakkaan pahoinvoinnin. Yhden tabletin olen ottanut ja siihen se sai jäädä, sillä pahoinvoinnin takia olen entistä heikompi ja väsyneempi koska menetetyt suolat ja kaliumit.
Yksi pieni yllätys oli myös se, että paino oli pudonnut hieman, ja olin todella äimistynyt. Mulla oli vajaa kuukausi sitten lyhyt relapsijakso, jolloin yritin kaikin keinoin laihduttaa, mutta kroppa ei lähtenyt siihen peliin mukaan. Väsyin sitten siihen ahdistukseen ja nälkään ja nostin kalorit takaisin siihen 3000 ja siinä olen pysynyt. Tottakai paino vaihtelee useista syistä, mutta tämä on lähinnä merkkinä siitä, että mun aineenvaihdunta on vilkastunut huimasti, ja lopettaakseni painonlaskun mun pitää syödä yli 3000 päivässä, ja sanokaa mua hulluksi tai älkää, mutta tämä on hyvä uutinen! Se rauhoittaa mun mieltä siitä, että 3000 kcal päivässä ei lihota sotanorsuksi. Lisäksi myös paino on ruvennut jakaantumaan ja lihasmassaa on tullut todella paljon lisää :)
En todellakaan kadu tämän MinnieMaudin noudattamista, sillä jos olisin tehnyt niin kuin ravitsemusterapeutti ja hoitajat neuvoivat - pysynyt siinä 2000 kalorissa - niin mun paino olisi noussut enemmän tähän mennessä, aineenvaihdunta ei olisi korjaantunut kropan vaurioista puhumattakaan ja myös ajatusmaailma olisi huomattavasti negatiivisempi.
Joten yksi mun monista neuvoista on, että syö enemmän! 2000 kcal/vrk ei riitä kenellekään, ja parantujilla on niin paljon vaurioita kropassa ja niiden korjaamiseen menee satoja tuhansia kaloreita.
Ihminen on yksi hitaimmin kehittyvistä nisäkkäistä, joten yksi tai kaksi tai viisikään voileipää ei merkitse nälkiintyneelle ja velkaantuneelle kropalle juuri mitään.

just close it!

Miten tämä kaikki liittyy sitten jouluun?
Mä odotan joulua innolla! Mulla on kerrankin vapaa ja onnellinen olo, tyytyväinen olo. Mä en ole tehnyt mitään suunnitelmaa jouluruokailuista, koska se ei ole tarpeen. Koska mun kroppa ja aivot eivät ole enää nälkiintyneitä, mulla ei ole enää samanlaisia pakkomielteitä ja pelkoja jouluruoasta ja mahdollisesta ylensyömisestä. Mä luotan kroppaani, sillä se tekee kaikkensa pysyäkseen hengissä ja tasapainossa. Mä voin syödä hyvin mielin riisipuuroa, mä voin hyvin mielin haistella ja fiilistellä jouluateriaa, sillä mä tiedän että se ei pelota mua. Mä joko syön kinkkua tai en, menen fiiliksen mukaan. En enää juurikaan syö lihaa, sillä ensin se jäi käytännön syistä pois mun ruokavaliosta ja sitten se rupesi aiheuttamaan yökkäysreflektin; enhän mä Dooraakaan nylkisi lautaselleni.
Kaikkein jännintä on ehkä se, että mulla ei ole ihmeellisenä päähänpinttymänä ostaa kaikenlaisia joulukarkkeja ja -suklaita kuten vaikka viime jouluna!  Ja voin vain sanoa, että se on ihana fiilis! <3


Mitä tanssiin tulee, niin mun on (jälleen) muutettavaa omaa suhtautumistani siihen. Mä tein eräänlaisen asennemuutoksen joskus alkuvuodesta, mutta tilanne on jälleen uusi joten tarvekin on uusi. Koska mä olen myös solminut rauhaa oman itseni ja kroppani kanssa, niin se tarkoittaa myös rauhan sopimista baletin kanssa: en voi enää vaatia itseltäni mahdottomuuksia. Tuplapiruetin oppiminen on mahdollista, mutta korkea attitude ja suora selkä arabeskissä eivät ole mahdollisia selkävamman takia. Olen löytänyt itsestäni uusia vahvuuksia baletissa - hyvä tasapaino, hyvät kädet ja port de brasit yleensäkin, hyvä rytmitaju ja musikaalisuus, hyvät adagiot - joten mun on painotettava enemmän niitä. Treenin puutteessa mun aukikierto on ihan olematon ja baletin vaatimaa kestävyyttä ei lihaksista löydy vaikka muuten lihaskunto onkin hyvä, mutta nämä korjautuvat tanssimalla.
Mikäli uutta baletinopettajaa ei löydy alkuvuoteen mennessä, niin ainoa vaihtoehto on mennä aikuisbalettiin. Se taas tarkoittaa sitä, että kehittymistä ei tapahdu, kärkitreeniä ei tapahdu ja näytöksille voi sanoa hyvästit - mutta ehkä se on vain tilapäistä?
Myös mun hetket Seinäjoella voivat päättyä, sillä mä tällä kertaa aion valmistua keväällä. Toisaalta terapia mulla jatkuu ainakin vielä vuoden, joten ehkä mä ensi vuoden vietän Seinäjoella. Lisäksi haluan pyrkiä syksyllä kokemusasiantuntijakoulutukseen, ja mikäli sinne pääsen, niin sitten tulen olemaan Seinäjoella pidempään.
Mutta mä en tunnetusti tee kunnon tulevaisuudensuunnitelmia, sillä ainoa varma asia elämässä on muutos enkä halua tehdä mitään pysyviä suunnitelmia ja sitten joutua pettymään.
Tänä vuonna joululla on mulle ehkä suurempi merkitys kuin koskaan. Toisaalta en halua olettaa ja odottaa liikoja, sillä aina ennen juhlapyhät perheen parissa ovat olleet varsin triggeröiviä, mutta nyt mulla on enemmän luottamusta itseeni. Olen oppinut terapiassa paljon taitoja, olen oppinut ja löytänyt itsestäni paitsi sitkeyttä niin myös tämän positiivisuuden, ja olen oppinut hyväksymään realiteetit ja hyväksymään sen hyväksymisen.
Haluan ajatella niin, että tämä joulu tulisi menemään edes hieman paremmin kuin edeltäjänsä, jolloin se merkitsisi hyvää loppua tälle vuodelle, ikään kuin sen positiivinen kruunaus. Olen itse tehnyt sen lupauksen, että aion tehdä kaikkeni, jotta näistä juhlapyhistä tulisi mukava yhdessäolon hetki sekä itselleni että muille perheenjäsenille. Ja mikäli - tai kun - niitä hermojenmenetyshetkiä tulee, niin silloin käyttöön viisvitosen hengitys ja huomion poissiirtäminen Dooran, Dainan, lenkkeilyn ja tanssin sekä tarvittaessa joogan avulla. Kaikkein tärkeintä mun on muistaa se, että en odota muilta liikoja enkä sen puoleen itseltänikään, mutta toisaalta itselläni on nyt niitä taitoja selviytyä näistä tilanteista, sillä mä olen saanut niihin oppia.
Joulu on loppujen lopuksi yhdessäolon aikaa, eikä tärkeintä ole ruoka tai lahjat vaan se, että voi viettää edes pienen hetken oman perheen parissa, sillä koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Tämä vuosi viimeistään on mulle opettanut sen, että mistään ei voi olla varma, ainoastaan muutoksesta.

Mä toivon, että jokainen teistä antaa itselleen edes lyhyeksi aikaa pienen rauhan. Tekee rauhan myös kroppansa kanssa, sillä ihmisen ainoa pysyvä kumppani on ihminen itse. Tämä ei ole helppoa, mutta mä takaan että sen jälkeen on helpompaa. Kenessäkään teissä ei ole yhtään mitään vikaa, vaan itse asiassa juuri ne asiat, jotka teidän mielestä ovat epämiellyttäviä tekevät teistä juuri niin viehättäviä! Täydellisyys on paitsi epärealistista niin hemmetin tylsää ja suorastaan rumaa! Jokainen toivoisi olevansa täydellinen, mutta jokainen on täydellinen juuri sellaisena kuin on; mikäli sinun olisi tarkoitus olla täydellinen jollakin muulla tavalla, sinut olisi tehty sellaiseksi.
Joulu takuulla pelottaa monia etenkin sh:sta kärsiviä, mutta kokeile: solmi rauha itsesi kanssa vaikka klo 12-16 väliseksi ajaksi. Torju päättäväisesti kaikki tuomitsevat ja sh:n aiheuttamat ajatukset. Tee suunnitelma paperille ja noudata sitä. Kirjoita vaikka äidillesi/isällesi/isovanhemmillesi/naapurille/lemmikille/joulukuuselle koristeeksi kirje mitä haluaisit tehdä rauhanhetkenä ja allekirjoittakaa se. 
Hengitä syvään ja ohjaa huomio muualle. Kun kello on 16.01, tuskin huomaat sitä; kun kello on 16.30 todennäköisesti haluat pitkittää sitä Samu Sirkan joulutervehdykseen asti.
Ja se on paras lahja, jonka voit saada :)


Enää viikko aikaa jouluun, ja ethän unohda osallistua giveawayihin, sillä voittaja ilmoitetaan huomenna!



























16. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 16. luukku

Kunnon ja voimien karttuessa olen löytänyt uudelleen liikunnan ilon; enää en juokse kuluttaakseni mahdollisimman paljon kaloreita ja laihtuakseni. Mä juoksen ja treenaan lihaskuntoa siksi, että haluan olla hyvässä kunnossa, vahva lihaksisto vähentää selkäkipuja ja säännöllinen liikunta ja terveelliset elämäntavat helpottavat fibroon liittyviä kipuja. Lisäksi mä saan liikunnasta hyvän mielen, hyvän ja vahvan olon, helppouden ja vaivattomuuden tunteen kun vahvat lihakset pitää yliliikkuvat nivelet kasassa, sekä mä jaksan paljon enemmän.
Mä en kuitenkaan tykkää hirveästi ryhmäliikunnasta ja kuntosalille mua ei helposti saada, joten mä treenaan kotona.

Näin balettituntien puutteessa mä olen ollut varsin luova (lue: vahdannut youtubea ja googlettanut) ja löytänyt uusia treeniohjelmia, jotka mä olen ainakin tämän päivän lihaskipujen pohjalta toimiviksi; ei aina tarvita lisäpainoja, sillä kehon oma paino ja tarvittaessa thera-band ovat oivia apuvälineitä.
Joten tämän päivän luukusta paljastuu treenivinkkejä niin lomapäiville kuin uudellevuodelle!

Nämä ovat Victoria's Secretin enkeleiden treeniohjelmia ja monissa videoissa on balettiliikkeitä, esim. pliéitä, tenduja ja arabeskejä, eli ei täysin outoa treeniä ;)


Tehokinttutreeni ^^
Tähän olen lisäksi kehitellyt erittäin yksinkertaisen mutta tehokkaan harjoituksen sisäreisille: tyyny reisien väliin ja purista 10-15 sekuntia, pidä hetki taukoa ja toista. Jos haluat lisää vastusta, niin oikea käsi vasemmalle reidelle, vasen oikealle reidelle ja anna käsillä lisävastusta.


Vähän erilaista kinttutreeniä ^^


Balettivaikutteinen kokovartalotreeni ^^


Tein tämän käsivarsitreenin kahden kilon käsipainoilla, mutta se olisi huomattavasti helpompi tehdä pienemmillä painoilla. Tuo videon lopussa oleva viimeinen harjoite - alkaen kohdasta 2:50 - on tehokas alleille!
Joulu sen kuin lähestyy, sillä jäljellä on enää 8 päivää!

15. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 15. luukku

Tiedän, että tämä pitäisi säästää jouluaattoon, mutta en kerta kaikkiaan malta mieltäni.

Sain nimittäin eilen tietää yhden joululahjani etukäteen, ja se on lippu Kansallisbaletin Bajadeeriin, jonka pääosaa esittää Svetlana Zakharova!! Svetlana Zakharova!!
Kuulin tästä Svetlanan vierailusta perjantaina, jolloin vilkaisin lippujen hintoja ja samalla myös välitin toiveen joululahjasta, ja eilen sitten sain kuulla uutisia että ok, saat sen lipun. Mä menin välittömästi lipputoimiston sivuille lippua tilaamaan ja kahdessa päivässä ne oli myyty melkein loppuun! Siellä oli kolmen eri hintaluokan lippuja, mutta siinä mun jahkailun ja täpinöinnin aikana hintaluokan D liput menivät kaikki, ja jouduin tyytymään huonompaan. F-luokan lipulle tuli hintaa 70 euroa ja risat, ja paikka löytyi kolmannen parven peräriviltä.
Mutta hei, se on Svetlana Zakharova!!

  
Baletin näytös on perjantaina 29.1., joten mun täytyy vielä löytää jokin edullinen (ts. halpa) hotellihuone yöksi, sillä ei ole mitään järkeä panikoida puolet näytöksestä miettien ehdinkö viimeiseen junaan. Joten mikäli satutte tietämään jonkin edullisen hotellin keskustasta, niin saa ja pitääkin vinkata!
Oi että mä olen niin täpinöissäni ja olen koko päivän ravistellut päätäni, että onko tämä totta? Oikeasti?! Mutta sähköpostiin paukahtanut tilausvahvistus puhuu sen puolesta, että mä pääsen näkemään Svetan!!

Totta kai piti pari minuuttia (aka tuntia) viettää myös Youtubessa Bajadeeria tuijottamassa (mun taktiikka on opetella baletti ja sen juonikuviot, jotta voin keskittyä tuijottamaan Svetlanaa :DD), ja löysin todella erinomaisen tulkinnan Nikiyan kuolemasta. Video siitä alla. Nikiyan roolissa on Isabelle Guerin, Gamzattina Elisabeth Platel ja Solorin roolin tanssii Laurent Hilaire.
Tuo piinaavan lohduton alton sointi ja Guerinin jokseenkin vähäeleinen Nikiya sopivat loistavasti yhteen, ja kohtauksen lopussa tapahtuva kuolema suoraan Solorin käsivarsille nostaa mulla ihokarvat pystyyn, sillä parempaa Nikiyan kuolemaa en ole nähnyt. Täydellinen!
Guerin on kuitenkin Zakharovaan verrattuna melko ilmeetön ja vähäeleinen, ja etenkin ns. "kukkakoritanssin" pitäisi olla huomattavasti iloisempi ja energisempi. Mutta kyseessä on kaksi hyvin erilaista tanssijaa, ja jotenkin Guerinin vähäeleisyys sopii tähän versioon.

Muistakaahan vielä osallistua 14. luukun giveawayihin! Aikaa on torstaihin saakka, ja perjantaina ilmoitan voittajan :)



Jouluun aikaa enää 9 päivää!

14. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 14. luukku

Tämä joulukalenteri on mun blogissa ihan uutta ja haluan tehdä siitä mahdollisimman monipuolisen ja myös teidät lukijat huomioon ottavan. Joten yksi tällainen keino on järjestää pieni giveaway :)
Olen Instagramissa osallistunut giveawayihin ja voittanut kahdessa, joten nyt on mun vuoro laittaa hyvä kiertämään. Osaksi kiitos tästä kuuluu myös Helinälle!

Eli säännöt ovat seuraavat:

- sinun täytyy olla blogini seuraaja
- yksi osallistuminen per nenä
- osallistua voi kommentoimalla tähän postaukseen (nimi ja s-posti)
- voit osallistua torstaihin 17.12. klo 23.59 saakka
- voittaja arvotaan ja julkaistaan perjantaina 18.12.

Giveaway-palkintona on mm. lila sifonkinen kietaisuhame, joulunpunainen rusettipanta, ranneketju sekä yllätys :)


Jouluun aikaa enää 10 päivää!

13. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 13. luukku

Näin kolmannen adventin ja Lucian päivän kunniaksi video ja vaihteeksi vieläpä aiheesta ;)


Ja päivät sen kuin kuluvat, sillä jouluun on aikaa enää 11 päivää!

12. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 12. luukku

Kuten seitsemännen luukun videossa sanoin, olen tänä vuonna ollut poikkeuksellinen joulukoristelujen suhteen, sillä en ole ennen panostanut oman asunnon koristeluun näin paljoa aikaa ja vaivaa, ja tajusin myös syyn siihen kun hetken aikaa mietteitäni perkasin.
Mulla on niin paljon vapaampi ja onnellisempi olo! Viimeisten kymmenen vuoden aikana joulut ovat olleet todellisia koettelemuksia ruokineen ja pyhineen vaikka jouluihminen olenkin.
Nyt vapauden ja onnellisuuden tunteen syynä on pitkälti se, että olen ottanut kunnon niskalenkin anoreksiasta ja kääntämässä elämässäni uutta lehteä. Toki pitkä matka tässä edelleen on edessä, mutta mä en ole enää siellä suossa.
Mä tein päätöksen kokeilla tämän viimeisen kerran parantumista, ja mä pysyin siinä päätöksessäni!
Iso kiitos kuuluu myös nykyiselle terapeutilleni, sillä todellakin vei vuosikymmenen päästä oikeaan terapiaan!
Lisäksi minulle myönnettiin vuoden verran jatkoaikaa opinto-oikeuteeni, joten lopputyö ja valmistuminen eivät enää paina niin pahasti harteita: minulla on aikaa.
Kolmas isohko asia, jota olen pyöritellyt mielessäni, on kokemusasiantuntijakoulutukseen hakeminen ensi syksynä. Haluan todellakin vetää sh:ta turpaan 10-0, voittaa tämän taistelun ja valaa uskoa muihin, että jos mä olen toipunut niin kuka tahansa voi toipua. Minut leimattiin kroonikoksi jo seitsemän vuotta sitten, potkittiin ulos sairaalasta ja nostettiin kädet pystyyn: mulla ei ole mitään toivoa. Mutta hei, täällä mä olen!

Jotta tämä luukku ei olisi pelkkää mun sh-pohdintaa ja hehkutusta, niin palataan asiaan eli joulukalenteriin, sillä puolivälissä on hyvä miettiä niitä joulun parhaimpia ruokia!


Äidin tekemä porkkanalaatikko on muodostunut vasta ihan viime vuosina mun lempparijouluruoaksi. Se vaan on niiiiin hyvää!


Riisipuuro!
Onko teillä tapana laittaa mantelia riisipuuroon, ja mantelin saaja saa lahjan? Meillä on se yksi perinteistä, ja mä olen tainnut yhden ainoan kerran saada sen mantelin.


Graavilohi.


Glögikakku. Tämän ohje löytyy luukusta kolme (klik!).


Ja glögi totta kai pipareiden kera.


Löysin näitä jouluomenia kaupasta, ja taitavat olla ehkä parhaimpia omenia, joita olen vähään aikaan syönyt - jos ikinä! Olen jälleen löytänyt omenat takaisin ruokavalioon, sillä vatsa ei enää oireile omenista. Nämä ovat niin ihanan meheviä ja makeita!



Ja ehdottomasti suklaa! Mä olen ihan mieltynyt tähän Maraboun Twist -pussiin, ja joka joulu on saatava tällainen :D

Olen varma, että joitakin lemppariruokia jäi puuttumaan, sillä joka joulu perheenjäsenet keksivät jotain uutta, ei ennen tarjoiltua ruokaa, jotka sitten "löydän" vähän muista jäljessä.
Saas nähdä mitä uutta löytyy tänä jouluna :)


Jouluun aikaa enää 12 päivää!