24. marraskuuta 2015

Kehonkuva ja baletti

Kävin tänään pitkästä aikaa tekemässä omaa treeniä peilisalilla ja samalla käytin tilaisuutta hyväkseni ja videoin harjoituksia. Kärjillä en tehnyt yhtään, sillä vasemman jalan isovarpaan kynnen kanssa oli taas pientä ongelmaa, ja jo pelkät tendut sattuivat ihan liikaa. Muutenkin mun kärkitossut ovat tainneet tulla tiensä päähän sillä ne eivät enää mitenkään istu mun jalkaan.


Mutta asiaan.
Mun kehonkuva on ollut _todella_ hakusessa enkä todellakaan enää viihdy peilin edessä. Jos ja kun satun siihen peiliin vilkaisemaan, sieltä yleensä katsoo takaisin iso ja lihava yökötys. Vajaat 13 lihottua kiloa muutaman kuukauden aikana ovat saaneet mut ihmettelemään sitä kuvajaista, ihmettelemään kuka mä olen. Kuka mä olen?
Puuttuvat balettitunnit ovat olleet samaan aikaan sekä siunaus että kirous, mutta aina en osaa tehdä eroa näiden välille. Tänään sitten katsottuani videoita ja kuvia tajusin, että tämä filmailu on tällä hetkellä välttämätöntä mun kehonkuvan kannalta. Kuvat harvemmin valehtelevat (toisin kuin peilikuva - vai mistä sen voi tietää?), joten niistä on ollut huima apu mulle.


Baletti harvemmin vahvistaa ihmisen kehonkuvaa. Yleensä baletin pariin hakeutuneet ovat perfektionistisia, vaativat itseltään paljon ja ovat varsin kriittisiä itsensä suhteen. Tätä usein vielä vahvistaa se, että tunneilla joutuu käyttämään kireitä ja vartalonmyötäisiä vaatteita, saa kommentteja omasta vartalostaan ja on muutenkin ympäröitynä kehokeskeisyydellä. Joten onko ihme että valtaosalla baletin harrastajista (ja miksei ammattilaisista) on jonkinlaisia kehonkuva- ja itsetunto-ongelmia?
Viime keväänä mä jouduin pakon edessä kehittelemään uudenlaista tapaa suhtautua tähän kaikkeen. Mä vihasin sitä peilistä takaisin katsovaa hirvitystä, en nähnyt mitään muuta kuin heikkouksia (mähän olen yksi heikkous koko ihminen) ja epäonnistumisia eikä asiaa millään tavalla auttanut se, että mä en koskaan saanut mitään positiivista palautetta opettajilta. Olin se ruma räpiköivä ankanpoikanen, tanssitaidoton idiootti muiden yli 10 vuotta nuorempien lentämään opettelevien joutsenenpoikasten joukossa. Soimasin itseäni jokaisesta virheestä, jokaisesta vajaasta nilkan ojennuksesta, jokaisesta pliestä, jokaisesta huonosta selästä (mun selkähän ei ole muuta kuin huono), toisin sanoen soimasin itseäni koko balettitunnin alusta loppuun saakka. Välillä lähes aina nieleskelin kyyneleitä ja ravasin vessassa niistämässä nenää ja taas palasin harjoituksiin.
Ja tietenkään aliravitsemuksella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa...

Jotta en olisi menettänyt kokonaan haluani tanssia, oli mun pakko keksiä jotakin muuta, sillä se peiliin tuijottaminen söi mun sisintä kuin nälkäinen hiiri juustoa.
Mä muutin suhtautumistani peiliin: siitä tuli apuväline. Sen sijaan että tuijotin peilikuvaani, mä keskityin tunnustelemaan liikkeitä. Mä käytin peiliä apuvälineenä tarkistamaan, että linjat olivat suorat, selkä oli pystyssä, lonkat tasan jne., mutta muuten keskityin tuntemaan miltä se liike tuntuu kehossa.
Esimerkiksi arabeskissä mä otin asennon ja tarkistin peilistä sen olevan oikein, mutta sitten katse pois peilistä ja kehotietoisuus esiin: miltä ensimmäinen arabeski tuntuu?
Mun selkä on peilin mukaan niin pystyssä kuin se voi olla: miltä se tuntuu?
Mun lonkat on auki mutta suorassa: miltä se tuntuu?
Mun nilkka on ojennettu: miltä se tuntuu?
Miltä se arabeski tuntuu?

can you feel it?
Tanssijalle keho on instrumentti, viulu, ja peili on pikavirittimet. Viulun voi virittää simpukassa olevilla viritystapeilla, mutta pikavirittimillä se on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Mutta kaikissa viuluissa ei ole pikavirittimiä, joten on osattava virittää niillä (vaikeammilla) viritystapeilla.
Sama pitäisi olla peilin kanssa: osattava tanssia ilman peiliä. Peiliä ei ole kaikkialla; peiliä ei ole lavalla. Jos koko ajan luottaa peiliin ja otaksuu sen olevan joka puolella, voi olla melkoisen hukassa ilman sitä.
Totta kai aloittelijoille peili on tärkeä apuväline, sillä miten ihmeessä sitä voi tietää miltä oikein suoritettu liike tuntuu kehossa, jos sitä ei ole kovin paljoa tehnyt?!
Mutta peili on vain apuväline, ei koskaan oikea kätesi!

Baletti jo itsessään on niin rankka laji, että siihen ei tarvita yhtään enempää itsekriittisyyttä. Etenkin ammattilaisiksi tähtäävät ja ammattilaiset saavat kuulla koko ajan puutteistaan, ja tämä syö useiden itsetunnon hyvin pohjamutiin. Laihat kollegat, pitkäjäseniset kollegat, kaunisnilkkaiset kollegat, mutkalle taipuvat kollegat... ja mä olen vain tällainen. Lyhyt. Paksuuteen taipuvainen. Lättäjalkainen. Jäykkä.
En tarpeeksi. Koskaan.
Mä olen (tähänkin) kehittänyt pakon edessä uuden metodin. Kuplametodin.
Jokaikinen ihminen elää omassa kuplassaan; mä voin nähdä tanssikamun kuplan pinnan omasta kuplastani, mutta en mitään muuta. Tanssikamun kupla on violetti, mun kupla on keltainen: ihan erilaisia.
Hatara pointti tässä yrittää olla se, että vertailua voi harrastaa mutta siinä vaan ei ole yhtään mitään järkeä! Miten ihmeessä voi yrittää olla samanlainen (tai parempi) kuin joku muu, jos edes identtiset kaksoset eivät voi olla keskenään samanlaisia?! 
Sitä paitsi mä olisin valmis myymään isoäitini siitä, että aina on joku joka toivoo olevansa samanlainen kuin sinä! Tosin mun isoäidit ovat kuolleet. 
Sen sijaan että keskittyy vertailemaan muihin, keskity vertailemaan itseesi viime vuonna, toissa vuonna, jne. Keskity vertailemaan nykyistä tilannettasi edelliseen kehittymismielessä mutta mahdolliset vaikuttavat tilanteet huomioon ottaen (esim. loukkaantumiset, sairastumiset, tuntien puuttumiset jne).


Jos odotat hyväksyntää ja parempaa kehonkuvaa muiden hyväksynnän kautta niin metsään mennään. Sen täytyy aina lähteä itsestä. Se ei ole helppoa, mutta se on opeteltavissa.
Sekin on opeteltavissa miten balettiin suhtautuu: onko se vihollinen omalle kehonkuvalle vaiko mahdollisuus? 
Se voi olla äärettömän hyvä mahdollisuus mikäli siihen osaa suhtautua oikein. Baletti on yksi maailman upeimmista ja kauneimmista taiteenlajeista ja asioista, mutta samalla se voi olla yksi maailman tuhoisimmista asioista. Baletti on keholle äärettömän rankkaa jo pelkästään aukikierron ja asentojensa vuoksi, mutta samalla se vahvistaa lihaksistoa ja kestävyyttä, koordinaatiota, tasapainoa, rytmitajua, eläytymistä... Sen sijaan että antaa sen tuhota itseään, sen voi kääntää hyödyttämään itseään.
Peili on apuväline, apuväline, eikä muuta. Peili ei tanssi, sinun kehosi tanssii. Sinun kehosi on niin upea, koska se voi ja osaa tanssia, joten peili voi auttaa siinä kehittymään. Keskity tuntemaan liike kehossa sen sijaan että seuraat liikettä peilistä. Aloita pliéistä tai vaikka yhdestä tendusta. Tee samaa tendua ensimmäisessä asennossa, katso ensin peilistä asentosi ja pari kolme tendua ja jatka sitten keskittymällä kehoosi ja sen tuntemuksiisi. Miltä se tendu tuntuu?

Sama vertailun kanssa. Sinun kehosi on ainutlaatuinen ja upea, eikä kenelläkään muulla ole samanlaista kehoa. Joten miksi ihmeessä verrata omaa developpéta vierustoverin developpésen, kun voit käyttää vertailun hyväksesi vertaamalla aiempiin suorituksiisi ja näin kehittyä? Koska muihin vertaaminen ei tee sinulle yhtään mitään hyvää! 
Mutta tässä on se pieni juju, että pitää osata ottaa vallitsevat tilanteet huomioon. Jos olet juuri ollut puoli vuotta pois pelistä loukkaantumisen takia, vertailu ei välttämättä tuo voittoa kotiin vaan voi turhauttaa rankalla kädellä.

Ja vielä viimeiseksi:
Aina on joku, joka toivoisi olevansa yhtä ihana/hyvä/vahva/korkeajalkainen kuin sinä!!

kyllä on ikävä Pähkinänsärkijää! :'(
Ja vielä loppuun pari kuvaa viime päiviltä.


Leivoin sunnuntaina tämän joulun ekat piparit ja joulutortut! Itse asiassa leivoin samalla elämäni ekat joulutortut.. :D Mä olen aina pitänyt niitä hirveän vaikeina tehdä ja epäonnistumista pelkäävänä olen aina suosiolla jättänyt tortut tekemättä.
Kylläpä kuulosti kamalalta! :'D Mutta ymmärrätte varmasti.

Mutta onneksi on valmistaikinat - en mä muuten olisi tuumasta toimeen tarttunutkaan ;)
Vielä en ole muuten hirveästi jouluvalmisteluja tehnyt. Eilen kävin Sopurahan euron laareja tonkimassa ja löysin sieltä joulukanlenterin lisäksi tuollaisen alla olevan kuva mustan led-valoilla varustetun lyhdyn. Mulla oli kiva visio somasta joulukoristeasetelmasta pöydällä, mutta 30,5-neliöisen kämpän kolme pöytää (neljä, jos telkkaritaso lasketaan) on jo kaikki niin ahkerassa käytössä, ettei pöytätilaa vain löytynyt. Piti sitten ajatella vähän luovemmin ("think up", sananmukaisesti) ja ottaa seinätila käyttöön. 
Mä saan tosi kivoja ideoita, mutta olen ihan surkea toteuttamaan niitä. Millainen markkinoija mustakin oikein tulee?! 

  
Oletteko te kuinka jo valmistautuneet jouluun? :) 

21 kommenttia:

  1. Postaus, joka palautti hymyn huulille .. ♥ mä en osaa sanoa tuohon enää mitään, saatan nyt vain hengittää.. Joulukalenteria en ole hankkinut enkä varmaan erikoisemmin joulua laita, mutta keskityn moneen vuoteen lempparijoulujuttuun eli joululahjojen tekemiseen ja keksimiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, osaisinpa mäkin tehdä joululahjoja.. :D Mä oon niin totaalisen tumpelo käsitöiden tekijä, että ennemmin ostan ne valmiina :'D

      Poista
  2. Ihania kuvia ja viisaita sanoja! On se vaan niin hurjaa miten oma peilikuva valehtelee... Oot nimittäin niin pikkuriikkinen ja tiny dancer! Ehta balleriina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule olen miettinyt, että mikä tässä valehtelee: mun silmät, kuvat vai peilikuva? Vai valehteleeko yhtään mikään? Kun ei tiedä mikä on totuus :/ :(
      Kiitos sinulle ihanasta kommentista! :)

      Poista
  3. Samaistuin täysin tuohon ajatukseesi peilistä. Olen itse tanssinut (aikuis)balettia vasta noin vuoden ja alkuun - syömishäiriön ollessa vahvasti niskan päällä - peili oli vihollinen. Katsoin itseäni itkua ja oksennusta pidätellen, kunnes vasta tänä syksynä olen ymmärtänyt käyttää sitä apuvälineenä. Tarvitsen sitä taitojen opetteluun, en itseni arvostelemiseksi (sillä se suo on pohjaton). Hirmuisesti tsemppiä, sinä kaunis nuori nainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä arvosteleminen on kuin juoksuhiekka: sieltä on vaikeaa päästä ylös.
      Todella hienoa, että olet oivaltanut käyttää peiliä apuvälineenä! Vaikka se tuntuu tosi inhottavalta katsoa sitä peilikuvaansa huonona päivänä (ja miksei parempanakin), niin mikään ei ole muuttunut, ainoastaan sun mielessä on tuomitsevia ajatuksia. Peili ei ole siihen syyllinen, sinä et ole siihen syyllinen; sairaus on siihen syyllinen.
      Kiitos sinulle viestistäsi, ja tsemppiä! <3

      Poista
  4. Olet tehnyt todella hienoja oivalluksia peilin merkityksestä ja käytöstä. Se on todellakin vain apuväline. Yksi opettajistani on puhunut useamman kerran siitä, että baletissa on kyse linjoista, jotka lähtevät sieltä varpaista ja nilkoista, kulkevan vartalon läpi käsiin ja jopa katseeseen; jos tarkoitus on esim. katsoa arabeskissä eteen ojennetun käden yli ja jatkaa katseella asennon linjaa, mutta tanssija tuijotteleekin omaa peilikuvaansa, niin linja ei ole oikea.

    Eipä sillä, peilistä on välillä liiankin vaikea irrottaa katsettaan, vaikka pitäisikin todella keskittyä enemmän siihen, miltä oikein tehdyt liikkeet tuntuvat; jos ei treeneissä opi tuntemaan miltä oikea liike/asento tuntuu, niin miten sen voi lavalla tietää? Siksipä onkin tuntunut terveelliseltä päästä välillä kesäkursseilla treenaamaan saleissa, joissa peilejä ei ole ollenkaan. :D

    Tsemppiä sinulle ja mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juurikin. Sun opettaja on totaalisesti puhunut teille asian ydintä, sillä katse on yhtä iso osa linjaa kuin raaja.

      Kiitos viestistäsi, ja oikein mukavaa joulunodotusta sinullekin! :)

      Poista
  5. Olen todella sinut itseni kanssa, joten en ole tuntenut peiliä koskaan ahdistavaksi balettitunneilla. Toisaalta olen todella harvoin tunnilla paikassa, josta edes näkisin itseni peilistä, kun pitkänä menee helposti aina takariviin. Liikkeet, joissa jalka menee taakse, yritän tarkastaa peilistä aina jos siihen on mahdollisuus.

    Olen laittanut meillä joka huoneeseen jo jouluvalot (vaikka kaikkialla toitotetaan, että vielä on liian aikaista) ja paketoinut ensimmäiset joululahjat :D. Myös joulukalenteri on hankittu ja yksi uusi joulukoriste :).

    Tuo sun jouluseinämä on musta äärettömän ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos mielettömästi Helinä! Mun mielestä tuo jouluväkerrys näyttää just siltä, että mä oon ollut asialla... :D Onneksi ylihuomenna on eka adventti, niin voi nyt (hyvällä syyllä) kaivaa ne loputkin jouluhärpäkkeet esille ja koristella koko kämpän :D

      Poista
  6. Mulla on sama kun Helinällä, että olen sinut itseni kanssa. Balettitunneilla peilistä tulee katsottua vaan että meneekä joku liike oikein. Tietty välillä sitä hairahtuu vertaamaan itseä muihin ihmisiin. Mutta ei sille aina voi mitään. Varsinkin jos on vähän huonompi päivä että ajattelee itsestään kaiken negatiivisesti.

    Ite oon laittanut muutamia jouluvaloja ja aloittanut koristetyynyjen tekoa. Ajattelin tulevana viikonloppuna laitella lisää joulu juttuja esille :)

    Tykkään tosi paljon tosta sun asetelmasta. Hauskasti keksitty, kun pöytätila loppuu kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, täällä kans kaikki loput joulujutut esille tän viikonlopun aikana :D

      Ja kiitos paljon! :)

      Poista
  7. Ihan mielettömän hyviä oivalluksia peilin käytöstä. Olen vuosikausia tanssinut ja heilunut ryhmäliikunnassa aina peilin vieressä juuri siksi, että on voin tsekata itseäni sen sijaan että opettelisin TUNTEMAAN liikkeen. Yritän todella ottaa tästä opikseni.

    Ihan hurjasti tsemppiä sulle Heidi parantumisesi kanssa. Muista kiittää itseäsi myös jo saavutetuista onnistumisista. Ja jatkathan näiden hienojen postausten kirjoittamista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos aivan ihanasta kommentista! <3 Itseään on hirvittävän vaikeaa kiittää onnistumisista, etenkään kun mikään ei tunnu onnistumiselta. Olen onnistumiset mieltänyt erinomaisiksi arvosanoiksi koulussa jne, joten nämä mun jutut tuntuvat just pelkästään aivopieruilta.. :/

      Hyvää joulunodotusaikaa sinulle :)

      Poista
  8. Hyvä Heidi, sä olet tehnyt tosi hyviä oivalluksia ja kiitos kun kirjoitit niistä!!!
    Varmasti auttaa monia kuulla sinun sanovan näitä asioita :)

    Jatka samaan malliin <3

    VastaaPoista
  9. Hienoa pohdintaa!:) ja niin jokainen asia totta! Tämä auttoi itseänikin, kun olen pohtinut uskallanko alottaa balettia ikinä enään... Toisaalta se ehkä tekisi vahvan itsestäni jos palaisin ja osaisin asennoitua siihen aivan eri tavoin:)
    Muistathan kiittää myös itseäsi kaikesta mitä olet tehnyt, niin hurjasti olet eteenpäin mennyt! Kuitenkin välillä kommenteissasi huokuu sellainen vähättelevä äänensävy..:/ ihan varmasti olet hyvä käsitöissä, ihan varmasti osaat koristella asuntoa ja sisustaa sekä leipoakin:) et varmasti ole maailmanmestari noissa missään mutta ei se tarkoita ettet olisi hyvä! Se että on hyvä jossain on vain asennekysymys:) myös että sanoo olevansa huono..kaksi ihmistä voi sanoa olevansa hyvä/huono leipomaan vaikka taidollisesti olisivatkin ihan samalla viivalla. Rohkeasti vain kehumaan itseäsi, niin vähitellen uskot siihen itsekin:)

    Aina kun sanot olevasi huono jossain niin kannattaa sanoa kaksi kertaa olevansa hyvä siinä. Samoin kun haukkuu itseään isoksi niin pitäis kolme kertaa hokea olevansa hoikka, pian ne aivot alkavat uskomaan:)

    Ihanaa joulunodotusta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teit myös itse erittäin hyvän havainnon: baletin pariin paluu tekisi itsestäsi vahvan, jos osaat asennoitua siihen eri tavoin :) Tiedän tuon pelon, että uskaltaako palata tunneille, koen itse sitä samaa. Mutta mä epäilen että jos menen pelkojeni mukana, tulen vihaamaan itseäni siitä hyvästä vielä enemmän. Sitä paitsi pelot on tehty voitettaviksi, ja baletti on liian upea asia poisjätettäväksi vain pelon takia! :)
      Mä tiedän olevani itsekriittinen, mutta osa siitä on ihan realistista. Sain aina peruskouluaikoinani kuulla olevani surkea käsityöihminen, ja niin mä olenkin. Tosin riippuu ehkä vähän siitä, että mihin vertaa :/
      Mutta sä sanoit ihan oikein, että toistamalla asioita aivot alkavat uskomaan niitä. Se on ihan tieteellisesti todistettu (kerran mulle selitettiin tämä ihan seikkaperäisesti, mutta arvaa jäikö mieleen), että kun hokee samaa asiaa, aivoihin ikään kuin syntyy "polkuja" ja näin asia menee perille pikkuhiljaa. Olen surkea selittämään tätä koska en muista asiaa tarkalleen.

      Mutta kiitos kommentistasi, teit hyviä pointteja!
      Ja ihanaa joulunodotusta sinullekin :)

      Poista
  10. Pakko kommentoida, ero ano täällä... Mutta harva pystyy paranemiseen niknkuin sinä ja käymään haastavan prosessin läpi elämässä! Ja KAIKKI taas osaavat lukea ja päntätä asioita ja saada hyviä arvosanoja.. Kumpaa kannattaa arvostaa enemmän;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko myöntää, että mietin ensin tämän kommentin olevan jonkinlaista piilov*ttuilua ja meinasin jättää julkaisematta.
      Mä en ole parantunut, olen parantumassa, enkä ole käynyt tätä haastavaa prosessia loppuun jos koskaan tulen käymäänkään.
      Tiedän sun kommentissa olevan pointin - hyvät arvosanat ovat jokaisen saavutettavissa - mutta ne arvosanat ovat yleensä ne, jotka ihmisen suorituksissa näkyvät mahdollisesti kaikille julkisesti. Siksi mä en pidä tätä parantumisprosessia niin merkittävänä ja hyviä arvosanoja merkittävämpinä. Osittain myös siksi, että hyvä opiskelumenestys tuntuu merkityksellisemmältä kun samaan aikaan käy jotain muuta shittiä läpi.
      Mutta nämä on taas näitä mun omia käsityksiä; on hyvä että joku vähän kyseenalaistaa niitä :D

      Poista
    2. Tää piti olla yhden kommentin perässä mihin olit vastannut arvosanoista jotain, mutta oli pompannu tänne perään jostain syystä.. Voi en todellakaan tarkoittanut tätä piilov***una! En edes ajatellu että kirjotin niin epäselvästi että sillai sen pysty tulkitsemaan!:( pahoittelut!
      Tiedän todellakkn ettet ole parantunut, tarjoitin kun käyt prosessia läpi vielä pitkään niin sitä omaa työtä pitää myös arvostaa koska ns.normi ihminen ei jouu kamppailemaan niin vaikeiden asioiden kanssa. Ja mitä arvosanoihin tulee niin uskon että sitten kun olet tästä parantunut niin sehän ainakin kuusi kertaa parempi kuin numero 10:) voit ainakin antaa itsellesi kympin maalissa jos helpottaa ajatustasolla..

      Paljon voimia taisteluun, älähän lannistu matkan kupruihin:)

      Poista
    3. Kiitos kun viitsit selventää asiaa!
      Mussa on se vika, että mä osaan olla aika kyyninen ja tuppaan aina ajattelemaan pahinta (ts. anonyymin kommentit = piilov*ttuilua), joten arvostan todella sitä, että selvensit hieman kommenttiasi :)
      Itse on itseään tosi vaikeaa kiittää arvostuksesta puhumattakaan, koska ei pidä itseään minkään arvoisena. Lisäksi tähän sairauteen ja paranemiseen liittyvät asiat ovat niin arkipäiväisiä itselle, että ei niitä osaa pitää mitenkään erilaisena tai ihmeellisenä; odotan sitä arvostusta ja kiitosta ulkoapäin tapahtuvaksi. Tiedän, että käyttäydyn täysin neuvojeni vastaisesti (paraskin neuvoja :'D) ja tiedän sen, että arvostuksen tunteen pitäisi lähteä myös sisimmästä.
      Mutta se, että tiedostan tämän, on jo yksi askel eteenpäin :)

      Ja vielä kiitos ihanan rohkaisevasta kommentista! :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta