6. marraskuuta 2015

Find the balance


Tanssissa hyvään tasapainoon vaaditaan vahva keskusta, spotti, vahvat käsivarret ja mahdollisimman suorat linjat. Kokeilepas tasapainoilla, jos lonkat ei ole tasan tai relevéssä et ole täysin päkiän päällä vaan kantapää roikkuu; tuskin pysyt tasapainossa kovin pitkään.
Itse olen huomannut pysyväni tasapainossa, että kun otan pisteen silmieni korkeudelta, vedän itseni mahdollisimman ylös ("think up!"), aktivoin korsetin ja pidän olkapäät alhaalla. Toki pakko myöntää, että viime keväänä pystyin kevyesti tasapainottelemaan vaikka kuinka pitkään oikealla jalalla vasemman ollessa passéssa, kun taas nyt kymmenen sekuntiakin vaatii jo rutkasti työtä. Tämä on vähintäänkin hämmentävää; kaiken järjen mukaan mun pitäisi pystyä tasapainottelemaan paljon pidempään nyt, koska fyysinen kuntoni on rutkasti parempi! Mutta tämä tasapainoilu kertoo siitä, että kaikki ei ole vielä(kään) kunnossa.

Mun mielestä tämä tasapainoasia on varsin keskeistä ihmisen elämässä; kun on elämän eri osa-alueet - työ/koulu, vapaa-aika, terveys - balanssissa, ihminen voi hyvin.
Vai voiko?
Sain anonyymiltä vallan loistavan kommentin liittyen lepoon, ja viimeistään se herätti mut miettimään omaakin tilannettani. Mä olen ollut niin tuudittautunut siihen ajatukseen, että mä olen terve eikä mussa ole enää mitään vikaa, koska mä syön ja näytän tältä! Mulla ei historiassa ole ollut mitään sairaalloista pakkoliikuntaa - on toki ollut pakkoliikuntakausia ja välillä on meinannut baletin kanssa mennä hieman överiksi - mutta mitään pitkään kestänyttä päivittäistä pakonomaista liikkumista ei ole ollut.
Joten voitte vain kuvitella mun pohdintoja, että onko tämä sitä? Olen asiasta puhunut sekä sh-polin terapeutin että psykologin kanssa, ja on mietitty sitä että onko tämä vain (psykan sanoja lainatakseni) äärimmäisen taidokasta toimintaa ahdistuksen hallinnassa VAI onko tämä jokin "uusi" sh:n muoto? Sen tiedän, että jokin toinen pakonomaisen kontrolloinnin oire tämä on: kun en enää voi rajoittaa syömistä (vaikka siihen suuntaan on viime aikoina taas oltu menossa), niin sitten liikutaan.
Tiedostan myös sen, että liikunnalla yritän tavallaan etsiä jotakin oikeutusta tälle kropalle, syitä miksi on edes puoliksi hyväksyttävää olla näin iso ja miksi on edes puoliksi hyväksyttävää syödä näin paljon.
Kyllä, tiedostan myös sen miltä tämä teksti kuulostaa.

Mä olen tekosyiden mestari, ja mitä tulee taidokkaaseen toimintaan, niin osaan kääntää kaiken taidokkaan toiminnan itseään vastaan! Terveellinen ruoka -> pakkomielle terveellisestä ruoasta; semivege -> kaikki liha pois; kevyt liikunta -> päivittäinen liikuntaohjelma, joka vedetään läpi vaikka hampaat irvessä, ei mitään väliä kuinka paljon sattuu.
Onneksi mulla on kuitenkin Doora! Ilman sitä mun lenkkeilyt kyllä lähtisivät lapasesta, sillä se asettaa mulle rajoja. Mikäli ei huvita enää hölkötellä, niin neiti lyö takamuksensa maahan eikä liiku eteenpäin :D 

Mutta palatakseni asiaan eli tähän anonyymin viestiin, joka btw kuului seuraavasti:

"Hei, voisitko kertoa miten suhtaudut rentoutumiseen ja ns. Ei mitään tekemiseen? Itselläni on ainakin vaikea pysyä paikoillaan ja on "helpompi" mennä putkessa vaa eteenpäin koska en osaa vaan olla.. Mutta haluaisin:) ja todellakin tarvitsisin sitä! Tiedän että kun annan itseni rentoutua niin en sitten ylös pääsekään kun oon niin poikki.. Nyt en vaan saa itseäni siihen rentoutuneeseen tilaan tai en edes koe että tarvitsisin lepoa, mutta en usko että se on totta koska olen menossa päiväosastolle samaan ruoka-annoksia isommiksi joten energiavajetta varmasti on.
Onko sinulla jotain neuvoja tähän? Tai miten koet että voit sallia lepoa itsellesi?
Kiitos jos jaksat vastata tai vaikka tehdä ihan postauksen aiheesta!:)" 

Mä suosin myös rutiineja, välillä liiankin paljon, mutta päivärutiinia voisi yrittää muokata niin, että ihan aikatauluttaa pakollinen lepohetki. Katsoa vaikka edeltävänä iltana seuraavan päivän tv-ohjelmat etukäteen ja etsiä vaikka kaksi peräkkäistä ohjelmaa ja sitten katsoa ne. Tällä tavalla mä olen saanut pidettyä joka päivä lepohetket. Alkupäivät yleensä klo 15 asti on mulla ns. asiointiaikaa (koulutöitä, asioilla juoksemista jne), klo 16.30. ruoka-aika, jonka jälkeen ainakin tunnin lepo vain sohvalla maaten ja telkkaria tuijottaen. Lenkin jälkeen ilta on aina toinen levolle pyhitetty hetki, ja se koskee myös koulutöitä. 

kynttiläsormi ilmoittautuu..

Itse asiassa mitä päivärutiineihin tulee, niin meillä Nöppiksen kanssa ne menee sykleissä. Herääminen, aamupala, lyhyt lepo ja Doora lenkille ja sitten tarvittavien asioiden hoito; kotiin, Doora ulos, välipala, lepo; ruoka-aika, lepo, Doora lenkille; välipala, Dooran kanssa touhuamista, lepo; iltapala, iltatoimet, Doora iltapissalle ja nukkumaan. Eli olen jakanut päivän 4-5 osaan, ja joka osaan kuuluu ainakin 20-30 mittainen lepohetki. Tämän takia esimerkiksi mun aamut venyvät lähes kahdella tunnilla, mutta vastaavasti myös herään aiemmin, jotta saan pidettyä edes sen vartin mittaisen loikoilun sohvalla kirjaa lukien, sillä se rauhoittaa myös mun mieltä. 

Mitä tulee levon oikeutukseen, niin nyky-yhteiskunta ei sitä kovin hyvällä katso. Totta kai riemuitaan kesälomasta ja voivotellaan loman tarvetta, mutta auta armias jos joku on (muiden mielestä) lomalla ja ihan avoimesti, niin johan katsotaan kieroon. Esimerkiksi itse olen saanut koulutovereilta kyselyitä mitä työtä teen nyt (en tee), joko mun oppari on jo valmis (ei ole), mitä mä tein ennen tätä koulua (sairastin), missä olen ollut töissä ja kuinka paljon... siis summa summarun: jos et ole koulussa, sun pitää olla töissä.
Joten ei ole mikään ihme, että levon oikeutuksen etsiminen voi olla vaikeaa!
Mutta. 
Lihas kasvaa levossa. Ihminen latautuu levossa; aivot latautuvat ihmisen nukkuessa. Mitä tapahtuu ihmisen nukkuessa? Hengitys hidastuu, verenpaine laskee, syke laskee, lämpö laskee, aineenvaihdunta hidastuu, mahdolliset kudosvauriot pääsevät parantumaan. Eli jos vielä väännetään rautalangasta, niin ihminen parantuu levossa, kun taas liikunta (eli muu kuin lepääminen, sisältää myös työnteon/koulutyöt) tekee päinvastaista.
Mikäli näin ei olisi, ihminen ei ajautuisi ylikuntoon vaan kehittyisi koko ajan! Ei olisi olemassa rasitusvammoja, ei marssimurtumia, ei korkealla olevia kortisolitasoja.
Usein tunnemielellä on hankalaa tehdä päätöksiä a:n ja b:n välillä, joten järkeily voi auttaa asiaa. 


Jos tässä nyt pitäisi vähän tiivistää ja antaa jotain vinkkiä, niin mieti vaakaa: toiseen kuppiin liikunta sekä työt, toiseen lepo. Tai kirjoita paperille konkreettisesti kuinka monta tuntia päivästä menee työhön ja/tai liikuntaan ja/tai asioiden hoitoon ja kuinka monta tuntia jää itsesi hoitoon (ruokailut ja lepo). Sitten mieti mitkä työ/liikuntaosion asioista on oikeasti pakollisia (esim. koulussa tunnit, koulutöiden tekeminen, työaika työpaikalla/kotona) ja mitkä taas ovat itsesi asettamia "pakollisia" asioita, ja mistä tarvittaessa voit karsia. 

Tähän nyt pieni sivuhuomautus, että tämä ei välttämättä toimi kaikilla (paljon työtätekevillä), ja muutenkin
keskityn enemmän neuvomaan anonyymin kommentin kaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä (sekä itseäni..).

  • Mikäli sinulla on ollut tapana laittaa herätyskello soimaan normaalia aiemmin juoksulenkin takia, älä laita sitä soimaan ja nuku. Tai laita se soimaan puolet myöhemmin ja tee juoksulenkin sijaan puolen tunnin kävelylenkki; sekin riittää.
  • Sisällytä päiväohjelmaan pakollinen lepohetki ja pidä siitä kiinni; kroppasi kiittää, ja se on ainoa keino myös kasvattaa lihasta. Luulitko, että treeni sitä kasvattaa? Ehei! Lihas kasvaa levossa sekä plussakaloreilla. Treeni tekee lihaskudokseen mikroskooppisia repeämiä, jotka korjautuvat levossa.
  • Muuta treenin intensiteettiä; sen sijaan että juokset tunnin, kävele tunti. 
  • Jotta lepo ei tuntuisi niin pahalta, etsi kirjastosta hyviä kirjoja luettavaksi, etsi katsottavia tv-ohjelmia, lataa puhelimeen sudokusovellus, tee käsitöitä, päivitä blogia
  • Kokeile kehonhuoltoa, esim. foam rollailua ja venyttelyä ja kevyttä joogaa, esim. yin joogaa
  • Olet ansainnut levon!
Valitettavasti parempia neuvoja en osaa antaa :/ 
Mutta kroppaa kannattaa - ja pitää! - kuunnella, sillä mitä teet ilman kroppaasi? Kroppasi on ehtosi elää, jos kroppasi ei voi hyvin, et sinäkään voi hyvin; kroppa ja mieli kulkevat synkassa.

Jotta tämä nyt ei menisi ihan pelkäksi saarnaamiseksi, niin loppuun muutama Ig-laatuinen (lue: pituinen) video; milloinkahan Instagramiin voi ladata pidempiä kuin 15-sekuntisia videoita?!
Mutta niin. Perus tendua ja fonduta, ja kysyn nyt teiltäkin, että onko mun vasemman nilkan kaari ihan hituisen korkeampi kuin oikean? :o



Vasemman jalan fonduja ^^
Ja alla oikean jalan.


Onko teillä jotain täydentäviä lepovinkkejä? Vinkkejä liikuntakierteen hellittämiseen? 
Kertokaa ihmeessä! :)

20 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! :) Ihmisten pitäisi tajuta se ettei ole huono asia välillä vaan olla ja rentoutua kunnolla. Ärsyttää tämä nykypäivän ihmisten hirveä kiire fiilis (huomaan itsessänikin välillä sen).

    Itellä olen huomannut nyt kun olen työkokeilussa koululla että joka perjantai olen tosi väsynyt. Ärsyttää välillä kun kaverini pyytää mua salille mukaan, mutta joudun kieltäytymään koska en vaan jaksa rankan viikon takia :/

    Vau mitkä jalkalihaset sulla on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, I feel your pain :/ Ihan kuin sitä jaksaisi viikon raskaan koulutyöputken jälkeen lähteä vielä salille huhkimaan, ja sitten kun et lähde niin katsotaan kieroon tai sanotaan jotain niinkin "lohduttavaa", että liikunta se auttaa jaksamaan! Ugh!!

      Heh, kiitti :D Mun on aina ollut helppo kasvattaa lihasta, ja vaikka tänä syksynä en liikunnan puolesta ole kuin lenkkeillyt ja tehnyt vähän kyykkyjä kehon omalla painolla, niin ruoka on kasvattanut nuo makea reisilihakset :D

      Poista
    2. No äläpä! Kyllä se lepo auttaa kuitenkin parhaiten. Tänään olen täysin pirteä :)

      Lenkkeily kyllä kasvattaa lihaksia tosi paljon. Voikun itsekin innostuisin siitä :D

      Poista
    3. Mua auttoi ylläpitämään lenkkeilymielenkiintoa se, että latasin SportsTrackerin puhelimeen, ja olen sen kautta seurannut kehitystä. Mulla lopahtaa mielenkiinto vähän kaikkea kohtaan varsin nopeasti, joten mä päätin kellonajat ja lenkin etukäteen ja pidin niistä kiinni.
      Lisäksi oon huomannut sen, että mitä kovemmin aloittaa vaikka tuon lenkkeilyn, niin sitä varmemmin se mielenkiinto lopahtaa. Eli alkuun vaan parinkymmenen minuutin lenkkejä, josta vain puolet eri pituisia hölkkäjaksoja (esim. ensin 5 min kävelyä, sitten seuraava 10 min 2 minuutin hölkkäjaksoja ja aina välissä 1 min kävelyä; ja viimeinen 5 min kävelyä).
      Hitaasti ja rauhallisesti niin hyvä tulee! :)

      Poista
  2. Toi on niin totta toi mitä tulee tähän yhteiskuntaan ja sen käsitykseen levosta! Argh voisin kirjoitta metrin mittaisen jutun aiheesta, miten se mua ärsyttää. Erityisesti lähipiirissäni on sellainen n. 50v mieshenkilö, jonka mielestä ei koskaan saisi oikeasti levätä. Lomallakin herätään seitsemältä ja nikkaroidaan terassia tai aitaa. Mökille ei SUINKAAN mennä lepäämään, vaan siellähän sitä työtä vasta riittää! Koko.ajan. pitää touhata ja vöyhöttää, ja auta armias jos ilmaisee että haluaa nukkua myöhään ja laiskotella ja joskus olla tekemättä mitään. Rentoutua siis. Niin se on hänen (ja yleisesti ottaen monen muunkin) mielestä suurin synti, levätä ehdii haudassa ja että "kyllä ihmisen nyt työtä kuuluu tehdä". Mua raivostuttaa tämä ajatusmaailma monella tasolla. Okei, jos joku haluaa työskennellä vapaaehtoisesti itselleen aivoinfarktin (ne on työikäisillä viimeaikoina ollut nousussa) niin siitä vaan, mutta kun näillä ihmisillä on tapana syyllistää muita olemaan yhtä reippaita. Koko yhteiskunnassa tunnutaan ihannoivan suuria yritysjohtajia, jotka ei lepää koskaan, ja tekee 80h/vk ja lomia ei pidetä. Minä en suostu tähän, mä pidän kyllä mielelläni ihan 100%:sta rokulaikaa. Välillä toki tulee elämässä jaksoja, kun on pakko painaa, mutta sen jälkeen kyllä röhnötetään sohvalla pari päivää hyvällä omallatunnolla!

    Kivoja kuvia ja videoita sulla, näyttää tosi hyvältä :) Keep going'!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, time is money. Haudassa ehtii levätä. Ihminen on luotu työtä varten, ja mitä muita näitä sanontoja onkaan :/ Toisaalta meitä ihmisiä on niin moneen lähtöön, että toiset on jo temperamentiltaan niin aktiivisia ja ikiliikkujia, että sitten lomallalomalla voi puuhata kaikkea muuta. Mutta ei se oikeuta mitätöimään toisten oikeaa loman tarvetta millään tavalla!
      Tunnistan itsekin omasta lähipiiristäni samankaltaisia ihmisiä. "No hyvä, sitten kun tulet taas käymään niin voidaan pistää pihatalkoot pystyyn!" Joo kiitos, enpä taida tulla. Ei, kyse ei ole siitä etten haluaisi auttaa, vaan kyse on siitä, että haluaisin _levätä_.
      Mitä näihin yritysjohtajiin sun muihin työ-on-koko-elämäni -tyyppeihin, niin rohkenen epäillä että osa heistä toivoisi rauhallisempaa elämäntapaa ja lepoa. Totta kai on sitten niin intohimoisia ihmisiä, että kun he ovat löytäneet oman työnsä, niin sitä se elämä sitten on.
      Mutta kyllä ihmiskroppa on sen verran fiksu kapine, että se lyö kapuloita rattaisiin tietyssä vaiheessa, ei se loputtomiin samaa jaksa. Joten vietetään vaan rokulipäiviä kaikella HYVÄLLÄ omallatunnolla :'D

      Ja kiitos :)

      Poista
  3. Oi, ihana nähdä sun videoita! Seuraan sun ig:tä ja blogia muutenkin suurella innolla, olet todella sievä ja inspiroiva :)

    Haluaisin kysyä sulta vinkkejä polven kuntouttamiseen. Kärsin itsekin erityisesti vasemman polven kipuilusta, joten haluaisin tietää, millaisia jumppaliikkeitä teet polveen vaikuttaville lihaksille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! :)

      Riippuu vähän siitä, että millaista polviongelmaa sulla on. Mulla on polveen tehty uusiksi sivuside (yksi polven suurista nivelsiteistä), ja koska mulla on myös yliliikkuvat nivelet, niin joudun muutenkin pitämään huolen hyvästä lihaskunnosta, sillä muuten tulee vaikeuksia.
      Mutta mä oikeastaan teen vain kyykkyjä lenkkeilyn lisäksi. Polvilumpio tarvitsee tuekseen vahvat reisilihakset, ja niitä kasvattaa kyykkäily.
      Eli ihan vaan 3 x 8 syväkyykkyä kehon omalla painolla (peppu koskee melkein maahan), pidemmillä sarjoilla kasvatetaan enemmän kestävyyttä, ei niinkään sitä voimaa. Mä tein tänä syksynä niin, että aika pitkään tein syväkyykkyjä tuon 3 8 toiston sarjaa, ja kasvatin nimenomaan lihasta. Sitten kun lihasta oli kasvanut jo mukavasti, siirryin tekemään 3 x 12, eli enemmän kestävyyttä, sillä se puoli on mulla vähän heikko (huomaa ihan pyöräilystä).
      Syväkyykkyjen lisäksi teen sellaista syväkyykky-hyppy -sarjaa, eli kyykkyyn ja sitten ponnistaa hyppyyn, kyykky ja hyppy; näitä kans 3 x 8.
      Vähän vaihtelevampi kyykky ja päkiöille nousu on toisessa asennossa, jalat aukikierrossa (ei 180 asteen, vähempi riittää mainiosti). Eli ensin seisot tokassa asennossa, menet kyykkyyn (tai demi plié) ja pliéssä nouset relevéhen (tai siis päkiöille), lasket päkiät maahan ja nouset ylös. Tehoaa hyvin pohkeisiin samalla. Näitä kans 3 x 8.

      Reisilihakset on myös todella suuret lihakset ja vetää helposti jumiin, joten suosittelen myös venyttelemään ja foam rollaamaan niitä auki (varsinkin reisien ulkosyrjät!). Monet polvikivut johtuu siitä, että lihakset ovat niin kireinä, että ne kinnaavat ja voivat painaa myös hermoja.
      Joka päivä ei näitä kyykkyjä kannata tehdä, sillä lihas kasvaa levossa.

      Toivottavasti mä vastasin sun kysymykseen tällä sepostuksella :D
      Jos jäi jotain mielen päälle, niin heitä ihmeessä kommenttia :)

      Poista
  4. Hei, kiitos tästä, hienoa pohdintaa:) itsekin ihan samoilla linjoilla ja uskon että levon salliminen on yksi parantumisen kulmakiviä.
    Yksi näkökulma on myöa levo "suorittaminen". Uskon että ekaksi sitä pitää tietoisesti tehdä koska ei osaa vielä kuunnella kehoa. Juurikin pakosti aikatuluttaa lepohetket, jotta keho totuu myös lepoon. Vähän kuin syömisen aloittaminen, ekaksi pakolla sitten kehon singnaaleita kuunnellen. Lepoon pitää totuttaa keho uudestaan niin että se osaa sitä myös vaatia, sitten tulee vaihe kun siihen pitää uskaltaa luottaa ja vaatimuksiin vastata! Eli lepoa kolme tuntia putkeen vaikka olisikin suunnitellut vain tunnin. Tai lepoa ihan vaan kun ei oo muutakaan ihmeellistä:) se vasta onkin vaikeaa, eikö levätä pitäisi vasta kun ei enään jaksa muutakaan?
    Mielestäni toipuvien pitäisi jopa levätä varastoon! Siis levätä pitäisi osata ja pystyä jo ennen kuin sille on todellinen tarve! Vähän kuin jano, kun on kova jano niin on jo oikeasti nestehukka. Vettä pitää juoda pitkin päivää ja viikkoa ettei keho mene yli. Niin, ei sitä voi aikatauluttaa aina, riippuu fyysisistä suorituksista kuinka paljon lepoa milloinkin tarvitsee..
    Ehkä sinulla on vielä levon suorittamista? Ja uskot että se riittää tällä hetkellä, mutta oleko pysähtynyt miettimään mitä keho sinulle sanoo?:) se vaihe on tärkeä koska muuten sitä parantumistakin alkaa suorittamaan ja ei pääse tietyn pisteen ohi kun suorituksella vaan pääsee siihen puoleen väliin paranemista. En väitä että suorittaisit paranemista mutta otin vain näkökulmaksi..
    Jokatapauksessa levon kuunteleminen ja siihen vastaaninen ja sen salliminen on vähintään yhtä tärkeää kuin ruoka!:)
    - Ano joka kysymyksenkin kysyi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä pointteja sullakin! :)
      Olet ihan oikeassa siinä, että alussa sitä lepäämistä joutuu harjoittelemaan ihan kuten syömistäkin, mutta aivan kuten paremmassa ravitsemustilassa nälkäsignaalit heräävät, niin myös kehon ns. leposignaalit heräävät.
      Alkusyksystä kun aloin syömään enemmän mä olin kuolemanväsynyt! Ei puhettakaan että olisin jaksanut tehdä juuri mitään muuta kuin maata sohvalla, joten silloin en myöskään tehnyt juuri mitään muuta kuin söin ja lepäsin.
      Pikkuhiljaa myös mun energiatasot rupesivat nousemaan ja jaksoin myös fyysisesti enemmän, mutta kroppa ilmoittaa siitä levon tarpeesta ja kyllä mä niitä kuuntelen. Esimerkiksi eiliselle olin varannut peilisalivuoron, mutta kroppa oli niin väsynyt että jätin sen väliin.
      Joten en mä kyllä sanoisi että mulla on levon suorittamista, pikemminkin pakollisten asioiden suorittamista :D Tarkoitan siis lähinnä koulujuttuja + muita asioiden hoitamista. Tykkään levätä, makoilla sohvalla telkkaria katsellen ja sitä mieluiten tekisinkin.
      Tiedän myös, että tämä mun kommentti voi kuulostaa vallan ristiriitaiselta postauksessa mun kertomiin kuulumisiin verrattuna, joten lyön tähän vielä Doora-kortin. Mä en ole ainoa jolle rutiinit on tärkeitä, sillä Doora arvostaa niitä myös (kuten kaikki koirat, se luo tiettyä turvallisuudentunnetta). Se kun on musta riippuvainen, niin mun pitää luoda myös sen kannalta toimivat rutiinit.

      Mutta tosi hyviä pointteja esitit, kiitos niistä! Ja toivottavasti hoksaat ne itsekin ja ottaa ihan käytäntöön asti :)

      Poista
    2. Ei musta yhtään kuulostanu ristiriitaselta sun postaus aiempiin:) hienoa että osaat kuunnella kehoa, itse niitä signaaleita odottelen;)
      Hei tuli mieleen myös baletti ja kehonkuva. Itse lopetin pitkän baletti "urani" kun menin huonoon kuntoon enkä oikein vieläkään uskalla sitä aloittaa. Toisaalta tanssi on se henkireikä ja tosi iso motivaattori mutta tiedän etten vielä niissä trikoissa pysty itseäni peilistä katsomaan:/ miten itse olet tämän kokenut?
      Yritin kerran jo alottaa baletin mutta keho ei kestänyt, tuli niin kamalia lonkkakipuja.. Ja se laji jollain tapaa lisää suorituskeskeisyyttä mulla ja tanssista nauttiminen välillä unohtuu kun pitää aina mukamas olla parempi jossain liikkeessä... Ootko sä huomannut mitään "huonoja" puolia baletin harrastamisessa sun sairauden/paranemisen kannalta?

      Poista
    3. Voih, baletti!
      Kyllä, olen mä huomannut sen lisäävän mulla kriittisyyttä omaa kroppaani kohtaan, ja koetan aina välttää peilistä katsomista, koska en ole tyytyväinen siihen mitä näen.
      Viime keväänä mä aloin tekemään niin, etten enää tuijottanut itteäni koko ajan peilistä, vaan keskityin tuntemaan liikkeet kropassa. Esimerkiksi arabeskissä vilkaisen peilistä alkuasennon, sitten vilkaisen kun olen arabeskissä varmistaakseni sen, että linjat ovat suorat, ja sitten keskityn vain kuulostelemaan kroppaani: miltä se arabeski oikein tuntuu? Sama attitudeissa, develloppéissa, grand rondeissa, grand jetéissä, jne.
      Eli vilkaisen peilistä varmistaakseni, että liike on suoritettu puhtaasti ja linjat ovat suorat. Muuten vaan siis keskityn tunnustelemaan sitä, miltä mikäkin liike tuntuu kehossa.
      On muutenkin hyvä oppia tuntemaan se, miltä mikäkin oikein tehty liike tuntuu kropassa, koska aina ei ole peilejä saatavilla.

      Mun lonkat eivät kestäneet balettia, vaan vajaan kk jälkeen tulehtui aina lonkat, tai bursat. Viime vuonna koko syksyn ajan oli oikean lonkan bursa tulehtunut. Mun lonkat eivät kestä sitä jatkuvaa aukikiertoa, ja sitten myös sisemmät ja syvät pakaralihakset olivat niin kireät, että sekin provosoi noita lonkkien bursiitteja tulehtumaan.
      Saa nyt sitten nähdä milloin ikinä meillä mahtaa alkaa tunnit, että tuleeko lonkkaongelma takaisin :/

      Poista
  5. Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta! En tiedä onko tässä mitään uutta, mutta mulla auttoi pakkoliikuntaan tosi paljon juuri se, että laittoi kalenteriin lepohetkiä tai sopi vaikka teehetken jonkun kaverin kanssa. Pikkuhiljaa niihin tottui ja itsepäinen mieli tajusi, että hei täähän on hyvä juttu. Ja sekin, että tekee yhden asian kerrallaan eikä mieti niitä muita mitä pitäis tehdä. Myös yinjooga on rauhoittanut. Meditaatiokin voi auttaa, monilla joogasaleilla on halpoja ja jopa ilmaisia meditaatiotuokioita, kannattaa kokeilla. Ja romaanien lukeminen todellakin toimii :) Voi että mua ärsyttää niin paljon ihmiset (ja yhteiskunta), jotka ei suvaitse lepoa ja lomailua, tai sitä, jos joku ei ole töissä. Mä teen väitöskirjaa ja yksi tuttu kysyi, että ai etkö sä sitten HALUA mennä töihin. Teki oikeasti mieli lyödä sitä, mutta yritin sitten selittää, että a) menisin jos olisi töitä, mun alalla on superhuono työllisyystilanne niin kuin monella muullakin ja b) ei väikkärin teko mitään kattoon sylkemistä ja laiskottelua ole... Yritän aina muistaa, että tuollaiset kommentit voi jättää omaan arvoonsa, mutta joskus niistä menee päivä pilalle. Koetin miettiä, että vaikuttiko baletti kovasti mun kehonkuvaan ym, ja kyllä se lisäsi kriittisyyttä omaan kroppaan, mutta pahempaa oli sitten, kun jouduin vammojen takia lopettamaan tanssimisen ja kroppa tietty muuttui jo siksikin, kun ei voinut treenata. Tulipas vielä mieleen, että tanssija ja tanssitaiteen prof. Pirjo Yli-Maunula on sanonut, että joutilaisuus on luova tila; ja mä tapasin kerran junassa intialaisen psykiatrin, joka sanoi, että mielenrauhaa pitää harjoitella joka päivä. Sen kun muistaisi. Leenaniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutilaisuus ON luova tila! Tuli tähän liittyen mieleen, että mä olen ainakin semmoinen kaikkien koulutöiden jne suhteen, etten saa mitään aikaiseksi kuin just dediksen alla. Se aktivoi mulla tietyt tunteet (stressi, ahdistuneisuus, levottomuus, nuo nyt ainakin), joita sitten tarvitsen saadakseni jotakin aikaiseksi. Olen yrittänyt sitä toista metodia, että aloitan tehtävän teon jo reilusti ennen dedistä, mutta ei se mulla toimi. Siksi mä lorvailen (tai hienosti sanoen lataan niitä tunnetiloja valmiiksi :D) niin pitkään ja sitten vaikeroin että samperi, dedis ylihuomenna ja nyt vasta aloitan tehtävät.. mutta se on toiminut nämä 3,5 amk-vuotta ja vallan hyvällä menestyksellä ;D Mutta en taida uskaltaa opparin suhteen tehdä noin... :P
      Mutta joo, ei siinä oikein auta muu kuin yrittää jättää muiden kommentit omaan arvoonsa, vaikka se pahalta tuntuukin saada mitätöintiä ja ylenkatsontaa osakseen. Mä yritän myös kasvattaa sitä teflon-pintaa muiden dissausta kohtaan. Se on vähän pakko, sillä sitä mitätöintiä tulee niin paljon, että jos joka kerta ottaisin kaiken henkilökohtaisesti en muuta enää ehtisi tehdäkään :/
      Kiitti noista vinkeistä! Mä olen tuota yin-joogaa kokeillut, mutta nivelet eivät tykänneet yhtään siitä, etenkään polvet. Muutenkin pitäisi ehkä aktivoida taas se Yoogaian tilaus tai ainakin tubettaa jotain joogavideoita ja verestää niitä asanoita taas :)

      Poista
    2. Mulla on sama juttu oikeastaan kaukaa peruskoulusta asti, että teen kaikkea viime tingassa kauheassa stressissä ja ahdistuksessa. (Hih, tunnetilojen valmiiksi lataaminen kuulostaa melkein joltain älypuhelimen toiminnalta!) Mutta gradua tehdessä oli tosiaan pakko opetella uusia tapoja, kun ei sitä oikein viimeisenä iltana voinut kirjoittaa kokonaan. Tein usein niin, että valitsin jonkun jutun johon keskityin ja kirjoitin vaikka vaan pari tuntia päivässä tai aamupäivän ja sit tein ihan muuta (siis luin romaaneja ym :d), mä olen aika kärsimätön luonne niin se toimi hyvin. Joo mullakin on joogaamiset jääneet polvivammojen myötä vähiin, mutta mä olen tehnyt tota yiniä joogasalilla (ne kurssit on yleensä paljon halvempia kuin esim. astanga) ja siellä oli paljon asanoita jotka ei rasittaneet polvia ja hyvä ohjaaja osaa muutenkin antaa mukautettuja asanoita, kun kertoo vammoistaan. Mä en ole vieläkään saanut aikaiseksi kokeilla tuota Yoogaiaa, oletko sä tykännyt siitä? Leenaniina ps. Ihan asian vierestä, yliopiston kahvilassa oli tea pigs piparminttu-lakritsi-teetä, ja se oli taivaallisen hyvää.

      Poista
  6. Tykkäsin tästä postauksesta:) täytyis muistaa itsekkin levätä kun arki täyttyy treeneistä ja koulusta. Ja hei sun tendut on kehittynyt huomattavasti niistä sun ekoista instagram videoista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :)
      Todellakin koeta muistaa levätä, ihminen ei ole mikään kone. Huomasin tänään lenkillä että juoksu kulki paremmin kun eilen jouduin pakon edestä pitämään vapaapäivän.
      Ja kiitti tuosta tendukehusta :)

      Poista
  7. Fiksu teksti!
    Hyvä että oot pohtinut näitä asioita!

    Tykkään sun videoista :)

    VastaaPoista
  8. Itselle aina varma merkki levon tarpeellisuudesta on se, jos edes perusinvertti (helpoin pääalaspäin tehtävä liike) ei suju tai jos olen alun spinnailuissa ärtynyt. Silloin on pakko ottaa päivä kaksi palautumiseen ja tehdä kotona kevyttä lihashuoltoa, esim yin-joogaa. Sitten kun menee taas tunnille niin jaksaakin taas enemmän ja menee paljon paremmin. :)

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta