2. marraskuuta 2015

Dog stories

Kyselin teiltä postausehdotuksia, ja sain ehdotuksia mm. Dooraan liittyvästä postauksesta.
Ensin ajattelin tehdä "Happy dog's tips - koirankoulutusvinkkejä", mutta jo ensimmäisessä kappaleessa aloin muistelemaan meidän koirien tarinoita ja tekemiä asioita, joten muutin sitten aihetta: kootut koiruudet.
Joten varautukaa mahdollisesti pitkään, koirankarvoja vilisevään postaukseen!

Doora 2 kk

Meillä on aina ollut koiria. Mun ollessa pikkulapsi, meidän ensimmäinen koira oli karkeakarvainen kettuterrieri Amalia, tuttavallisemmin Ami. Mä ja Ami oltiinkin Rymytään Yhdessä Ry, sillä mä tykkäsin puuhata Amalian kanssa välillä lenkittäen sitä ja yrittämällä sillä tavalla saada sitä laihtumaan näyttelyihin, ja välillä taas lumihangessa pelmuten toinen toisen perässä.
Valitettavasti mä olin silloin niin pieni, että hirveästi en muista mun ja Amalian tempauksista :/ Mä olin jotain 12-13-vuotias kun Amalia jouduttiin lopettamaan 10-vuotiaana pahasti levinneisiin syöpäkasvaimiin.

Amalian jälkeen tuli Suoma, viralliselta nimeltään Top Runner's Black Lady.
Suoma oli 2-vuotias meille tullessaan, rodultaan englanninvinttikoira (greyhound, juoksulinjainen), ja syynä sen myyntiin oli se, että Suoma oli pentuna loukannut toisen takapolvensa ja se leikattiin. Toipumisaikana se jäi paitsi siitä harjoitusajasta eikä se sitten kilpailuissa pärjännyt, ja kun muut koirat lähtivät kilpailuihin jäi Suoma yksin kotiin huutamaan. Joten sille päätettiin etsiä uusi koti.
Suoma oli alusta alkaen varsin erikoinen koira. Viisas, melkein turhankin viisas koiraksi :D Antakaas kun kerron pari esimerkkiä...
pahoittelen etten muista Suoman tempauksista kovinkaan paljoa, sillä nämä kaikki tapahtui mun ns. mustien vuosien aikana..
 
Yhtenä päivänä äitini ollessa keittiössä ruoanlaittopuuhissa Suoma oli noussut omasta sängystään ilmeisesti ulos menossa, mutta kulkiessaan keittiön läpi se pysähtyi avonaisen roskapussin viereen (silloin oli vielä tapana laittaa muovipussi ämpäriin, ja sitä pitää roskiksena). Tämä roskapussi oli ääriään myöten täynnä ja ihan pian menossa ulos, mutta Suoma ehti ensin.
Ilmeisesti se roskapussi ärsytti sitä jotenkin, sillä tämä kuonollaan paineli roskat pienempään läjään, hampaillaan kiskoi roskapussin kahvat ja paineli ne kuonollaan roskien päälle. Kun roskapussi oli tällä tavalla suljettu, koira päätti vielä nuolla ämpärin reunat puhtaaksi. Kun se oli saanut roskaämpärin reunat nuoltua ja pussin kiinni niin hyvin kuin taisi, se kääntyi ja palasi takaisin omaan sänkyynsä. Äitini oli koko ajan seissyt vieressä täysin liikahtamatta ja vain seurannut Suoman touhuja: mistä se koira sai päähänsä siistiä sen roskiksen?! Harmi vaan kun ei sitä saanut videolle!

Suoma
Toinen muistamani Suoman temppu oli oikeaoppinen wc:n käyttö.
Joku aamu isäni oli normaalisti herännyt ja saapastellut vessaan, jossa häntä oli odottanut pieni yllätys: wc-pöntön reuna oli "hiukan" tahriintunut. "Kuka on sotkenut vessan? Kenellä on maha sekaisin?!" Johan siitä pieni meteli nousi kun jokainen kielsi - kyllähän me kaikki sen verran aikuisia ollaan, että sihtaus on jo kiitettävää laatua - ja pian löytyi syyllinen: Suoman takareisistä kun löytyi epäilyttävää ruskeaa tavaraa.
Suomalle oli yöllä tullut kova hätä eikä kukaan ollut herännyt päästämään pihalle, joten se oli suunnannut vessaan. Fiksuna koirana se oli päätellyt, että sinne sitten asioimaan - sitähän ne ihmisetkin tekee! - mutta sihtaus oli mennyt vähän pieleen :D Yritys hyvä kymmenen kuitenkin :'D

Suoma oli myös mestari ruokapussien raahaamisessa omaan sänkyyn. Kun uusi ruokapussi tuotiin, se raahasi pussin omaan sänkyynsä ja yritti kyllä kiitettävästi repiä sitä auki. Harmi vaan, että koiranruokapussit ovat yleensä varsin tukevaa tekoa.
Mutta yhtenä päivänä keittiön yhden alakaapin ovi oli jäänyt sulkematta kunnolla, ja siellä säilytettiin eri kuiva-aineita: jauhopusseja, valmispastapusseja, säilykkeitä, muropaketteja jne jne.
Suoma oli hoksannut tämän, löytänyt ne valmispastapussit ja raahannut ne sänkyynsä. Nämä pastapussit olivat heikompaa tekoa, joten se oli saanut myös revittyä ne pussit auki. Voitte vaan arvata mikä sotku siellä koiransängyssä oli: joka puolella kuivaa pastaa ja sitä kastikejauhetta! Ja voi vaan kuvitella Suoman pettymyksen, kun pussissa ei ollutkaan koirannappuloita! :D
Tähän liittyen Suomalla oli myös tapana avata aina omat joululahjansa ja myös muiden joululahjat, mikäli lahjan omistaja ei ehtinyt tehdä sitä itse ensin.. :P

Suoman ja Dainan talviralli :D


Kun sitten Daina tuli meille, niin Suoma houkutteli sitä kaikkeen pahantekoon ja yleensä aina yöllä. Milloin oli roskakorit levitetty pitkin lattioita (yleensä oli siisti suora jono kahvinpuruja roskikselta koirien sänkyyn), ja milloin kattilat nuoltu. Daina oli myös 2-vuotias saadessani sen eikä se kyllä itse noita tajunnut tehdä.
Muistan niin elävästi tapauksen, jolloin oli keittiön pöydälle jäänyt avonainen kattila. Koiria oli kielletty kuikuilemasta ja kerjäämästä, mutta kun ihmiset olivat keittiöstä lähteneet koitti koirille tilaisuus. Suoma nousi vain penkille haistelemaan kattilan sisältöä ja totta kai Dainalle kiusaus kävi sietämättömäksi: se nousi pöydälle ja kuono kattilaan! Samalla hetkellä Suoma juoksi sänkyynsä ja keittiöön tullut isä sai Dainan kiinni itse teosta. Se taisi jäädä Dainan viimeiseksi kiipeilyksi, sai sen verran komean karjaisun :D

vielä nuori Daina
 Mitä Dainaan tulee, niin se eli 5-vuotiaaksi asti kunnon aiturin ja yöjuoksijan elämää: se karkasi joka yö, ja vaikka kuinka piha aidattiin niin aina se joko hyppäsi yli tai ryömi aitojen ali ja juoksi kylälle.
Daina on aina ollut vähän hurvattomampi - tai äidin sanoja lainatakseni hölmö - ja on välillä palannut kolmen aikaan kotiin kuono ketsupissa. Läheisen autogrillin roskis on ollut niin houkuttelevan tuoksuinen, ja varmaan sieltä on löytynyt nakinpala jos toinenkin ;)
Kerran kuitenkin sen karkureissu poiki elinikäisen kammon pamahduksia kohtaan.
Meidän porukka (keitä silloin nyt kotona oli, äiti ja isä ja jotkut sisaruksista) oli lähdössä käymään jossakin vierailulla ja Daina päästettiin nopeasti ulos pissalla käymään. Mutta kuinkas ollakaan Daina päätti toisin ja karkasi. Aikataulut puski päälle ja kesäkeli näytti hyvältä, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää Daina pihalle; kyllä se kotiin osasi.
Daina kyllä osasi kotiin, mutta ukonilma nousi eikä ketään ollut kotona päästämässä sitä sisälle. Herkkänä koirana Daina sai siitä sitten elinikäisen paukkukammon: pienikin pamahdus - oli se sitten urheilukentällä starttipyssy, metsästysaikaan laukaus jossakin kaukana kaukana, jokin yksittäinen kolahdus (ei tarvitse olla edes iso kolahdus) tai kaikkein pahin: uusivuosi - saa sen tärisemään ja läähättämään ja aivan pois tolaltaan. Mä olenkin miettinyt, että koska Doorallakin on pieni paukkukammo ja Dainan läsnöolo vain pahentaa sitä, niin pitäisiköhän molemmille hankkia feromonipannat ahdistusta lievittämään? Feromonihan lievittää koiran ahdistusta, ja sitä erittää erityisesti juuri synnyttänyt koiraemo pentujaan rauhoittamaan.
Tuskin siitä ainakaan haittaa olisi. Kenelläkään kokemusta noista feromonituotteista?

siskokset <3

Mutta sitten Doora...
Välillä mietin, että onkohan Suoman henki siirtynyt Dooraan, sillä tuo piski on häkellyttävän fiksu! Odottakaas kun saan aloitettua edes jonkin tarinan kertomisen, sillä niitä on niin paljon!!
Meillä on Nöppiksen kanssa niin tiivis suhde, että musta tuntuu että kommunikoin sen kanssa melkein kuin se olisi ihminen: mä puhun Nöppölle ja se vastaa omalla tavallaan, välillä haukahtamalla, välillä ilmeilemällä ja käytöksellään.

Kun Nöppis oli about 4-5 kk ikäinen, olin käymässä meillä kotona. Hyvin perinteisesti mulla tuli pikkusiskon kanssa riitaa jostakin ihan mitättömästä asiasta, mikä sitten äityi isommaksikin riidaksi. Sisko menetti malttinsa ja tönäisi mua niin rajusti että lensin päin seinää. Siinä vaiheessa Doora - joka oli levottomasti seurannut tilannetta sivusta - raivostui tosissaan, juoksi siskon jalkoihin ja aloitti niin raivokkaan haukun ja vasten hyppymisen etten ole vielä koskaan nähnyt sitä niin raivoissaan! Sisko ei pystynyt siitä liikkumaan yhtään, ja kun mä viimein pääsin kömpimään ylös, juoksi Doora mun luokse ja jatkoi sieltä haukkumistaan. Muistan vieläkin miten raivoissaan se oli, miten sen pieni, 1,5-kiloinen koiranruumis tärisi ja korvat oli pitkin niskaa ja siinä meni pitkän aikaa rauhoitella sitä.
Mutta samalla hetkellä mä tiesin voivani luottaa siihen koiraan ihan täysin: mä voin rehellisesti sanoa, että voin laskea vaikka henkeni sen koiran käsiin, sillä mä tiedän sen puolustavan mua niin paljon kuin pystyy. Ja mä kyllä teen saman sille <3

jo puolivuotiaana tavat hallussa..
Doora on myös useamman kerran harhauttanut mut varsin lahjakkaasti, ja aina liittyen tyynyllä nukkumiseen.
Doora tietää, että se ei saa nukkua mun tyynyllä, mutta fiksuna koirana se kyllä tietää keinot saada mut ylös sängystä ja samalla livahdettua itse mun tyynylle. Nämä kaikki tilanteet ovat tapahtuneet yleensä aamuyöstä.
Ekalla kerralla Doora herätti mut hyppäämällä sängystä ja kipittämällä varikolle ( = ruoka- ja juomakuppiensa äärelle). Ruokakuppi on aina öisin omalla levollaan, joten mä ajattelin heti että nyt sitä närästää taas niin pahasti, että sen on pakko saada nappuloita (Dooralla on tosiaan pieni närästysongelma). Mä nousin ylös, otin kupin alas pöydältä ja kaadoin siihen pienen määrän nappuloita. Kun sitten viimein käänsin selkäni, niin eiköhän sänkyyn mun tyynylle ollut käpertynyt pieni koira! Mä ärähdin sille, että mene jalkopäähän, siellä on sun paikkasi, mutta palkaksi sain ensin kiukkuisen murahduksen ennen kuin se suostui siirtymään omalle paikalleen.

Toisella kerralla se herätti mut hyppäämällä sängystä ja juoksemalla vessaan, joten totta kai mäkin nousin ja menin katsomaan mitä ihmettä se vessaan menee. Saman tien kun vessaan pääsin ja sytytin valot, ei koko koiraa näkynyt missään. Mä pari sekuntia mietin unenpöppörössä, että mitä pirua se koira puuhaa kunnes hoksasin: tyyny! Ja siellähän se makasi tyytyväisenä mun tyynyllä :D

Näitä harhautuksia riittää vaikka kuinka paljon ja kaikki tosiaan noudattavat samaa kaavaa, mutta toinen mihin olen useamman kerran herännyt on hampaiden iskeytyminen mun varpaaseen kiinni.
Ekaa kertaa tuskin unohdan koskaan, oli se niin koominen :D Muistan ojentaneeni toisen jalan suoraksi, kun saman tien kuulin äkäisen murahduksen ja sitten iskeytyi koiran terävät hampaat mun isovarpaaseen kiinni. Mä jähmetyin tikkusuoraksi ja samoin jähmettyi Doora mun varvas edelleen sen suussa; en uskaltanut liikkua koska pelkäsin sen purevan mun varvasta vielä pahemmin, mutta lopulta se vapautti saaliinsa.
Raukkaparka, oli kaiketi nähnyt jotain herkullista unta oravasta kun yhtäkkiä sen kitaan iskeytyi mun varvas :'D Miten se onnistuikin olemaan niin sopivasti jalkopäässä! :''D
Tämä varvasepisodi on toistunut pariin otteeseen, mutta onneksi ei yhtä suurella intensiteetillä ;)


Ne, jotka ovat nähneet mun viimeisimmän Instagram-videon Nöppiskästä, voivat kyllä arvata miten innokas pusuttelija se on. Mä kerran Dooralle opetin makkaranpalaa vastaan antamaan pusun suoraan nenänpäähän, ja siitä on muodostunut yksi meidän kahden välinen juttu, joka herätti ihastusta viimeksi junassa kanssamatkustajien kesken: Doora nuolaisee mua nenänpäästä ja mä sanon sille kiitos :D Tämä yleensä johtaa siihen, että Nöppis innostuu nuolemaan lähes koko naaman, ja jostakin syystä korvat on sille hyvin mieluisia - mutta ei mulle!
Usein kun makoilen sohvalla vaikka telkkaria katsoen, Doora makoilee itse mun takana sohvan selkänojalla. Siitä se sitten kääntyy niin, että asettaa etutassunsa mun kaulan molemmin puolin ja aloittaa tehopesun, johon kuuluu mun niska, kaula, korvat (etenkin korvat!!) ja posket. Ja jos mulla sattuu olemaan ponnari päässä, sitä on pakko repiä tassuilla ja hampailla niin pitkään että se lähtee irti. Tämä kaikki myös kutittaa niin paljon ettei sitä voi olla huomioimatta!

Doora hallitsee myös kaupanteon tai ainakin vaihtokaupan - ollaan opiskeltu yhdessä ahkerasti.
Nöppö harrastaa myös kerjäystä, joten kun mä syön pöydän ääressä on Nöppö siinä kerjäämässä. Mä olen ottanut periaatteeksi, että en anna sille pöydästä mitään, mutta ainahan sitä voi yrittää kerjätä. Kun se vikinä ja jalkoja vasten nouseminen ja vapaaehtoinen kieriminen ei tuota tulosta, käy se lelukorista hakemassa joko lelun (yleensä pinkkihirviön Nipan tai pallon) tai puruluun ja tuo sen mulle ikäänkuin vaihtokaupaksi ruoanpalasta.
Pitänee rajoittaa Dooran kanssa opiskelua; tuosta koirasta tulee liian fiksu pian! :D
Ja mitä muuten ruokaan tulee, niin Nöppöä ei voi nirsoksi sanoa. Kelpaa niin omenat, viinirypäleet kuin ananakset, näkkileipää oli mukava murustella pitkin mattoja, ja viimeksi eilen nuoli antaumuksella mun mandariiniä. Mutta on yksi "herkku" ylitse muiden: hedelmätoffee. Auta armias kun tuo koira hoksaa mulla olevan hedelmätoffeeta, niin siitä kerjäyksestä ja vapaaehtoisesta temppujen tekemisestä ei tule loppua ennen kuin se saa pikkuruisen murusen hedelmätoffeeta :D
Mä olen melkein ylihysteerinen Dooran ruokavalion suhteen, sillä se tosiaan kärsii närästyksestä ja on yhtä herkkävatsainen kuin omistajansakin, joten nuo mainitsemani ruoat eivät tosiaan kuulu Nöppiksen päivittäiseen ruokavalioon! Esim. viinirypäleet eivät ole koiralle suotavaa syötävää, sillä joissakin tutkimuksissa on havaittu niiden aiheuttavan munuaisongelmia, ja sokerihan nyt ei todellakaan kuulu koiralle. Mutta esimerkiksi kovalla kesähelteellä pakastettu ananaspala on herkkua imeskellä, näkkärit helpottivat pentuajan kutiavia ikeniä, eikä omenasta ole vaarallista muuta kuin sen siemenet.

Näitä tarinoitahan riittäisi varmaan vaikka kirjaksi saakka, mutta tarkoituksena ei ole kirjoittaa sitä kirjaa tähän ja nyt :P
Onko teillä jonkinlaisia koottuja lemmikkien hullutuksia kerrottavaksi? Mikäli löytyy, niin kirjoittakaa ihmeessä niitä tuonne kommenttiboksiin! :)

 

4 kommenttia:

  1. Ihana teksti!<3 Tuli kauhea ikävä Mimmua kun se on nyt siskolla ollut hoidossa mun allergian takia.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, voin kuvitella miten hirveän ikävä sulla on Mimmua, varsinkin jos sama sattuisi omalle kohdalle: mä varmaan kuolisin ikävään! :'(
      Mä olenkin miettinyt, että asuuko Mimmu sun luona, mutta sain vastauksen sun kommentista. Onko sulla kovinkin paha allergia?
      Haleja! <3

      Poista
    2. Oli Mimmu vielä kesällä mun luona mutta nyt on ollut pari viikkoa siskolla kun silmät muuttu ihan punasiksi ja iho kuivui ja kutisi :(
      Harmittaa tosi paljon koska olisi ihana nuuskutella Mimosaa <3

      Mulla on tähän aikaan vuodesta ollut aina allergiaa ja toivon että talven tullessa se vähenisi taas!
      Kevät ja kesä oli hyvää aikaa allergian suhteen eikä ollut mitään mutta nyt syksyn tullessa heti alkoi allergiat taas tulemaan..

      Haleja teillekkin<3

      Poista
  2. Ihan sattumalta osui tämä teksti silmääni (hauska ja sympaattinen kirjoitus <3), ja oli pakko tulla kommentoimaan tuota paukkuarkuutta. Meidän huiskuhäntä pelkää todella paljon etenkin raketteja, mutta myös ukkosta ja no, mitä vain kovia ääniä. Nyt uutenavuotena kokeiltiin thundershirtiä, jota on kehuttu paljon. Olin vähän skeptinen, että tokkopa se paljoa auttaa, mutta voi kuinka väärässä olinkaan! En ikimaailmassa uskoisi, ellen olisi omin silmin nähnyt. Meidän koira nukkui ja jopa kuorsasi, vaikka koko ajan kuului pauke ulkoa! Viime vuonna se tärisi ja läähätti koko ajan, mutta nyt ei merkkiäkään pelosta. Ja se jätti selvästi turvallisen tunteen kun sen otti poiskin, koska nukkumaan mennessä otettiin se pois, ja vaikka edelleen ulkona poksui paljon, ei mitään reaktiota. Mä monta kertaa kädellä kokeilin, että täriseekö se, mutta ei. Tuhisi vaan menemmän makoisasti nukkuen :D Eli ehdottomasti suosittelen!

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta