29. marraskuuta 2015

Joulukalenteri 2015

kuvassa näyttää siltä, että tukijalan polvi on koukussa mitä se ei kuitenkaan ole. mun polvi menee lukkoon helposti
yliliikkuvuuden takia, joten kun polveni ei ole siinä lukkoasennossa, se helposti näyttää olevan koukussa.

Näin ensimmäisenä adventtina alkaa joulunodotus todella tuntumaan, ja päätin tehdä jotakin sellaista, jota en ole koskaan ennen tehnyt: joulukalenterin tänne blogiin!
Joten nyt on teillä mahdollisuus vaikuttaa kalenterin sisältöön, sillä toivon teiltä jonkinlaisia ideoita kalenteriin.

Joulukuun alkuun on enää huominen päivä aikaa, joten tiedän tämän pyynnön tulevan melko viime tingassa :/ Mulla on ollut tämä joulukalenteri-idea mielessä, mutta vasta tänään päätin että teen sen. Ideoita vastaanotetaan koko kalenterin voimassaolon ajan - eli jouluaattoon asti - eli saatte ehdotella erilaisia postaustoiveita: vinkkejä, videoita, jotain behind the scenes -tyylistä, kommelluksia lavalla, reseptejä... mitä ikinä keksitte!
Eli nyt ideoita kehiin! :)

26. marraskuuta 2015

The time of the year

... eli Pähkinänsärkijä!
Mulla on ihan hirveä ikävä Pähkinää ja kaikkea sitä mitä se edusti, sillä viime ja toissa syksy olivat täynnä Pähkinän harjoituksia. Eka vuosi oli tosi ihmeellinen, sillä mä olin elämäni ekaa kertaa mukana tekemässä kokoillan (joskin hiukan typistettyä) balettia, ja mä rakastin jokaista hetkeä!
Nyt kun ei ole tunteja eikä sen puoleen Pähkinää, niin olen youtubesta etsinyt Pähkinän behind the scenes -videoita ja vollottanut Makeishaltiattaren ja Prinssin gpdd:ta katsoessani - se musiikki on jotain niin uskomatonta!!
Olen katsonut paljon noita videoita, ja päätin tähän lisätä muutamia suosikkejani sekä ehdottomasti Pähkinän upeimman pdd:n, eli sen Makeishaltiattaren ja Prinssin pdd:n.



ABC New'sin toimittaja pääsi kokeilemaan hiirin, venäläisen karkkikepin ja Makeishaltiattaren pdd-roolia NYBC:n Pähkinässä.
Video löytyy myös täältä


Royal Opera Housen dokkari Peter Wrightin Pähkinän valmisteluista. Harmi vaan että videon ääni on vähän hiljainen, mutta hyvä video!
Löytyy myös täältä


Royal Opera House; pätkä Kiinalaisen tanssin harjoituksista.
Löytyy myös täältä


Royal Opera House; Makeishaltiattaren ja Prinssin pdd:n harjoitus.
Ja tässä linkki videoon.


Jälleen ABC:n tuottama behind the scenes -video Balanchinen Pähkinästä.
Löytyy myös täältä


Atlanta Ballet'lla oli hieman erilainen Drosselmeyer.
Linkki videoon.


Baryshnikovin ja Kirklandin esittämä grand pas de deux. Itse asiassa tässä taitaa Kirkland esittää Claraa; onko toisissa produktioissa tässä gpdd:ssa Clara ja Prinssi ja toisissa taas Makeishaltiatar ja Prinssi?
Mutta suotta ei tämä tanssipari legendaarista mainettaan ole ansainnut! Videon laatu on todella surkea, mutta näissä vanhoissa videoissa aina on. Kirkland on uskomattoman kevyt, kuin keiju, tuulenhenkäys, ja Baryshnikov on loistava pari hänelle!
Videoon pääset myös tästä.


Tässä Het Nationale Ballet'n Anna Tsygankovan ja Matthew Goldingin esittämänä Grand pas de deux, Prinssin ja Makeishaltiattaren variaatiot sekä kooda.
Gpdd:n musiikki on jotain niin uskomattoman kaunista, että mä olen aina ihan kyynelissä kun vain kuulenkin osan siitä :D Koreografialtaan todella mainio, ja etenkin Makeishaltiattaren variaatio oli nokkela ja täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka näyttävät helpolta mutta ovat kaikkea muuta. Erittäin hyvin tanssittu!
Videoon linkki löytyy täältä.



24. marraskuuta 2015

Kehonkuva ja baletti

Kävin tänään pitkästä aikaa tekemässä omaa treeniä peilisalilla ja samalla käytin tilaisuutta hyväkseni ja videoin harjoituksia. Kärjillä en tehnyt yhtään, sillä vasemman jalan isovarpaan kynnen kanssa oli taas pientä ongelmaa, ja jo pelkät tendut sattuivat ihan liikaa. Muutenkin mun kärkitossut ovat tainneet tulla tiensä päähän sillä ne eivät enää mitenkään istu mun jalkaan.


Mutta asiaan.
Mun kehonkuva on ollut _todella_ hakusessa enkä todellakaan enää viihdy peilin edessä. Jos ja kun satun siihen peiliin vilkaisemaan, sieltä yleensä katsoo takaisin iso ja lihava yökötys. Vajaat 13 lihottua kiloa muutaman kuukauden aikana ovat saaneet mut ihmettelemään sitä kuvajaista, ihmettelemään kuka mä olen. Kuka mä olen?
Puuttuvat balettitunnit ovat olleet samaan aikaan sekä siunaus että kirous, mutta aina en osaa tehdä eroa näiden välille. Tänään sitten katsottuani videoita ja kuvia tajusin, että tämä filmailu on tällä hetkellä välttämätöntä mun kehonkuvan kannalta. Kuvat harvemmin valehtelevat (toisin kuin peilikuva - vai mistä sen voi tietää?), joten niistä on ollut huima apu mulle.


Baletti harvemmin vahvistaa ihmisen kehonkuvaa. Yleensä baletin pariin hakeutuneet ovat perfektionistisia, vaativat itseltään paljon ja ovat varsin kriittisiä itsensä suhteen. Tätä usein vielä vahvistaa se, että tunneilla joutuu käyttämään kireitä ja vartalonmyötäisiä vaatteita, saa kommentteja omasta vartalostaan ja on muutenkin ympäröitynä kehokeskeisyydellä. Joten onko ihme että valtaosalla baletin harrastajista (ja miksei ammattilaisista) on jonkinlaisia kehonkuva- ja itsetunto-ongelmia?
Viime keväänä mä jouduin pakon edessä kehittelemään uudenlaista tapaa suhtautua tähän kaikkeen. Mä vihasin sitä peilistä takaisin katsovaa hirvitystä, en nähnyt mitään muuta kuin heikkouksia (mähän olen yksi heikkous koko ihminen) ja epäonnistumisia eikä asiaa millään tavalla auttanut se, että mä en koskaan saanut mitään positiivista palautetta opettajilta. Olin se ruma räpiköivä ankanpoikanen, tanssitaidoton idiootti muiden yli 10 vuotta nuorempien lentämään opettelevien joutsenenpoikasten joukossa. Soimasin itseäni jokaisesta virheestä, jokaisesta vajaasta nilkan ojennuksesta, jokaisesta pliestä, jokaisesta huonosta selästä (mun selkähän ei ole muuta kuin huono), toisin sanoen soimasin itseäni koko balettitunnin alusta loppuun saakka. Välillä lähes aina nieleskelin kyyneleitä ja ravasin vessassa niistämässä nenää ja taas palasin harjoituksiin.
Ja tietenkään aliravitsemuksella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa...

Jotta en olisi menettänyt kokonaan haluani tanssia, oli mun pakko keksiä jotakin muuta, sillä se peiliin tuijottaminen söi mun sisintä kuin nälkäinen hiiri juustoa.
Mä muutin suhtautumistani peiliin: siitä tuli apuväline. Sen sijaan että tuijotin peilikuvaani, mä keskityin tunnustelemaan liikkeitä. Mä käytin peiliä apuvälineenä tarkistamaan, että linjat olivat suorat, selkä oli pystyssä, lonkat tasan jne., mutta muuten keskityin tuntemaan miltä se liike tuntuu kehossa.
Esimerkiksi arabeskissä mä otin asennon ja tarkistin peilistä sen olevan oikein, mutta sitten katse pois peilistä ja kehotietoisuus esiin: miltä ensimmäinen arabeski tuntuu?
Mun selkä on peilin mukaan niin pystyssä kuin se voi olla: miltä se tuntuu?
Mun lonkat on auki mutta suorassa: miltä se tuntuu?
Mun nilkka on ojennettu: miltä se tuntuu?
Miltä se arabeski tuntuu?

can you feel it?
Tanssijalle keho on instrumentti, viulu, ja peili on pikavirittimet. Viulun voi virittää simpukassa olevilla viritystapeilla, mutta pikavirittimillä se on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Mutta kaikissa viuluissa ei ole pikavirittimiä, joten on osattava virittää niillä (vaikeammilla) viritystapeilla.
Sama pitäisi olla peilin kanssa: osattava tanssia ilman peiliä. Peiliä ei ole kaikkialla; peiliä ei ole lavalla. Jos koko ajan luottaa peiliin ja otaksuu sen olevan joka puolella, voi olla melkoisen hukassa ilman sitä.
Totta kai aloittelijoille peili on tärkeä apuväline, sillä miten ihmeessä sitä voi tietää miltä oikein suoritettu liike tuntuu kehossa, jos sitä ei ole kovin paljoa tehnyt?!
Mutta peili on vain apuväline, ei koskaan oikea kätesi!

Baletti jo itsessään on niin rankka laji, että siihen ei tarvita yhtään enempää itsekriittisyyttä. Etenkin ammattilaisiksi tähtäävät ja ammattilaiset saavat kuulla koko ajan puutteistaan, ja tämä syö useiden itsetunnon hyvin pohjamutiin. Laihat kollegat, pitkäjäseniset kollegat, kaunisnilkkaiset kollegat, mutkalle taipuvat kollegat... ja mä olen vain tällainen. Lyhyt. Paksuuteen taipuvainen. Lättäjalkainen. Jäykkä.
En tarpeeksi. Koskaan.
Mä olen (tähänkin) kehittänyt pakon edessä uuden metodin. Kuplametodin.
Jokaikinen ihminen elää omassa kuplassaan; mä voin nähdä tanssikamun kuplan pinnan omasta kuplastani, mutta en mitään muuta. Tanssikamun kupla on violetti, mun kupla on keltainen: ihan erilaisia.
Hatara pointti tässä yrittää olla se, että vertailua voi harrastaa mutta siinä vaan ei ole yhtään mitään järkeä! Miten ihmeessä voi yrittää olla samanlainen (tai parempi) kuin joku muu, jos edes identtiset kaksoset eivät voi olla keskenään samanlaisia?! 
Sitä paitsi mä olisin valmis myymään isoäitini siitä, että aina on joku joka toivoo olevansa samanlainen kuin sinä! Tosin mun isoäidit ovat kuolleet. 
Sen sijaan että keskittyy vertailemaan muihin, keskity vertailemaan itseesi viime vuonna, toissa vuonna, jne. Keskity vertailemaan nykyistä tilannettasi edelliseen kehittymismielessä mutta mahdolliset vaikuttavat tilanteet huomioon ottaen (esim. loukkaantumiset, sairastumiset, tuntien puuttumiset jne).


Jos odotat hyväksyntää ja parempaa kehonkuvaa muiden hyväksynnän kautta niin metsään mennään. Sen täytyy aina lähteä itsestä. Se ei ole helppoa, mutta se on opeteltavissa.
Sekin on opeteltavissa miten balettiin suhtautuu: onko se vihollinen omalle kehonkuvalle vaiko mahdollisuus? 
Se voi olla äärettömän hyvä mahdollisuus mikäli siihen osaa suhtautua oikein. Baletti on yksi maailman upeimmista ja kauneimmista taiteenlajeista ja asioista, mutta samalla se voi olla yksi maailman tuhoisimmista asioista. Baletti on keholle äärettömän rankkaa jo pelkästään aukikierron ja asentojensa vuoksi, mutta samalla se vahvistaa lihaksistoa ja kestävyyttä, koordinaatiota, tasapainoa, rytmitajua, eläytymistä... Sen sijaan että antaa sen tuhota itseään, sen voi kääntää hyödyttämään itseään.
Peili on apuväline, apuväline, eikä muuta. Peili ei tanssi, sinun kehosi tanssii. Sinun kehosi on niin upea, koska se voi ja osaa tanssia, joten peili voi auttaa siinä kehittymään. Keskity tuntemaan liike kehossa sen sijaan että seuraat liikettä peilistä. Aloita pliéistä tai vaikka yhdestä tendusta. Tee samaa tendua ensimmäisessä asennossa, katso ensin peilistä asentosi ja pari kolme tendua ja jatka sitten keskittymällä kehoosi ja sen tuntemuksiisi. Miltä se tendu tuntuu?

Sama vertailun kanssa. Sinun kehosi on ainutlaatuinen ja upea, eikä kenelläkään muulla ole samanlaista kehoa. Joten miksi ihmeessä verrata omaa developpéta vierustoverin developpésen, kun voit käyttää vertailun hyväksesi vertaamalla aiempiin suorituksiisi ja näin kehittyä? Koska muihin vertaaminen ei tee sinulle yhtään mitään hyvää! 
Mutta tässä on se pieni juju, että pitää osata ottaa vallitsevat tilanteet huomioon. Jos olet juuri ollut puoli vuotta pois pelistä loukkaantumisen takia, vertailu ei välttämättä tuo voittoa kotiin vaan voi turhauttaa rankalla kädellä.

Ja vielä viimeiseksi:
Aina on joku, joka toivoisi olevansa yhtä ihana/hyvä/vahva/korkeajalkainen kuin sinä!!

kyllä on ikävä Pähkinänsärkijää! :'(
Ja vielä loppuun pari kuvaa viime päiviltä.


Leivoin sunnuntaina tämän joulun ekat piparit ja joulutortut! Itse asiassa leivoin samalla elämäni ekat joulutortut.. :D Mä olen aina pitänyt niitä hirveän vaikeina tehdä ja epäonnistumista pelkäävänä olen aina suosiolla jättänyt tortut tekemättä.
Kylläpä kuulosti kamalalta! :'D Mutta ymmärrätte varmasti.

Mutta onneksi on valmistaikinat - en mä muuten olisi tuumasta toimeen tarttunutkaan ;)
Vielä en ole muuten hirveästi jouluvalmisteluja tehnyt. Eilen kävin Sopurahan euron laareja tonkimassa ja löysin sieltä joulukanlenterin lisäksi tuollaisen alla olevan kuva mustan led-valoilla varustetun lyhdyn. Mulla oli kiva visio somasta joulukoristeasetelmasta pöydällä, mutta 30,5-neliöisen kämpän kolme pöytää (neljä, jos telkkaritaso lasketaan) on jo kaikki niin ahkerassa käytössä, ettei pöytätilaa vain löytynyt. Piti sitten ajatella vähän luovemmin ("think up", sananmukaisesti) ja ottaa seinätila käyttöön. 
Mä saan tosi kivoja ideoita, mutta olen ihan surkea toteuttamaan niitä. Millainen markkinoija mustakin oikein tulee?! 

  
Oletteko te kuinka jo valmistautuneet jouluun? :) 

21. marraskuuta 2015

Pohjejumeja ja foam rollausta

aamun suuri ihmetyksen aihe oli luminen maa. ja kylmältähän se maistui :D
Viimein satoi ensilumenkin tänne Seinäjoelle enkä mä kyllä innokkuudessani hävinnyt Dooralle yhtään! Doora tykkää lumesta ihan mielettömästi ja siitä kuoriutuu aina pieni lumitryffelisika :D On ollut niin mielenkiintoista seurata sen lumitouhuja, se on ihan kuin toinen koira.
Tänään käytiin vähän pidemmällä lenkillä (osaksi siksi kun eksyin..) Joupiskassa ja Doora juosta viipotti vähän väliä mun edellä. Kotiin kun päästiin, niin mun housunlahkeet oli polviin saakka litimärät (lenkkarit oli kyllä vedenpitävät, mutta olin autuaasti unohtanut sen että lumi kastelee housunlahkeet) ja Dooran turkissa roikkui isoja lumipalloja.
Mutta on se lumi aina yhtä ihanaa!

Mä olen juoksussa ottanut sen seuraavan edistymisaskeleen. Pitkän aikaa junnasin taas paikoillaan, tuntui että menen vaan takapakkia. Pohkeet olivat jumissa _koko_ ajan, välillä kramppasi niin ettei kävelemään pystynyt. Jostakin syystä mulla oikea pohje (tai sääri) on ollut pahemmin jumissa kuin vasen ja myös akillesjänteet ovat olleet kovilla.
Olen pidentänyt lenkin kokonaiskestoa mutta en juoksupätkiä ja olen ollut sen takia tosi turhautunut. Mutta nyt tässä viime päivinä on palaset loksahdelleet paikalleen. Olen jaksanut juosta pidempään, olen taas löytänyt sen juoksun flow'n, olen jopa päässyt (taas) iloitsemaan siitä. On turha kieltää etteikö sh-ajatukset hiipisi mieleen lenkillä (juokset vielä puoli kilometriä, juokset vähän kovempaa, pidä huoli että kulutat enemmän kuin eilen jne), mutta Doora pitää mulla asiat lapasessa.
Hoksasin, että juoksussa edistyminen tapahtuu vähän kuin baletissa (ainakin mulla): sitä junnaa pitkän aikaa paikallaan ennen kuin tapahtuu pieni nytkähdys eteenpäin.
Tämä juokseminen on vahvistanut mun jalkalihaksia aika haipakkaa, mutta samalla se todellakin jumittaa jalat, etenkin pohkeet. Venyttely ei auta kuin tiettyyn pisteeseen, ja usein lihakset ovat niin juntturassa ettei tahdo pystyä kävelemään. Mä olen peukalolla erotellut lihasta irti luusta ja näin saanut siihen tilaa (kerran eräs baletinopettaja neuvoi tähän tekniikan, ja ai jessus kun se sattuu!), mutta sekään ei auta kuin säären etupuolelle. Joten olen kaivanut foam rollerini esiin ja rullaillut koipiani.
Koska baletti on toinen äärimmäisen loistava keino saada jalat tukkoon, niin päätin koota tähän muutamia keinoja rullailla jalkojen lihaksia auki.

iso pohjelihas ja pohkeen alaosa
Aloitetaan pohkeista.
Kuten kuvasta näkyy, niin voit rullata joko molemmat tai vain toisen jalan kerralla. Mikäli teet rullauksen verryttelynä ennen treeniä, vähennä sen tehoa; treenin jälkeen tai vapaapäivänä voit rullailla kovemmin. Tämä siksi, että kova rullailu on kudoksille aina rasite, josta niiden pitää pystyä palautumaan.
Voit aloittaa joko polvitaipeesta tai pohkeen alaosasta, mutta on tärkeää käydä rullalla koko iso pohjelihas läpi aina polvitaipeesta akillesjänteeseen saakka. Rullaa hitaasti ja huolellisesti, ja kun löydät jonkin kipeän kohdan pysähdy siihen hetkeksi.

muista pohkeiden ulko- ja sisäsyrjät!

Usein arkoja kohtia löytyy etenkin ulkosyrjältä, näin ainakin itselläni. Joten on tärkeää muistaa rullata myös ne ulko- ja sisäsyrjät! Kuvista jäi nyt puuttumaan niiden sisäsyrjien rullaus, mutta täsmälleen samalla menetelmällä kuin ulkosyrjätkin.
Foam rollerin voi sijoittaa myös vähän viistoon, jolloin se kulkee säären kanssa samassa linjassa ja näin rullaus voi helpottua. Mikäli haluat rullaukseen enemmän tehoa, niin nosta toinen jalkasi rullattavan jalan päälle, nosta peppu maasta ja kannattele itseäsi käsillä (kts. ulkoreisien rullauksen toka kuva).
Muista hidas rullaus koko säären mitalta.

säären etuosat; tämä on myös hyvä vatsalihastreeni.

Penikoita olen saanut helpotettua peukalolla erottelun lisäksi tällä, eli rullaamalla säärten etuosat.
Käy läpi nilkasta polvien alaosaan saakka, ja tällä saat samalla hyvän vatsalihastreenin kun pidät polvet ja yläkropan ilmassa.
Jälleen rullaa hitaasti, ja kun löydät kipeän kohdan keskity siihen hetkeksi. Mikäli rullaus sattuu liikaa, vähennä intensiteettiä. Monilla säärten etuosa voi olla niin kipeä ja jopa tulehtunut, että kannattaa olla varovainen. Joten kuuntele kroppaasi ja etene sen mukaan!

reisien ulkosyrjät
Koska kroppa on kokonaisuus niin käy läpi myös reidet samalla tavalla kuin pohkeet.
Eli takareidet aina pakaroista polvitaipeiden yläosaan, sitten sisä- ja ulkoreidet. Itselläni ulkoreisien pahimmat alueet ovat lonkat ja just polvien yläpuolella; kireät lihakset ja lihaskalvot painavat mulla lonkkien limapusseja ja siitä syystä mulla lonkkien bursiitit ovat niin pahat. Tosin nyt kun en ole tanssinut olen säästynyt noilta bursiiteilta (kiitos aukikierron), mutta viime aikoina yöt ovat olleen tukalia ja se taas on merkki siitä, että mikäli en rupea rullaamaan lihaksia ja lihaskalvoja auki niin pian on taas kortisonipiikkien aika :/
Unohdin pohkeiden tavoin kuvata sisäreidet, mutta samalla menetelmällä kuin muutenkin: käy lihas läpi koko pituudeltaan hitaasti.
Mikäli rullaus ei tunnu tarpeeksi voimakkaasti voit tehostaa sitä asettamalla jalat päällekäin (alempi kuva) ja näin laskemalla enemmän painoa rullattavalle jalalle.

etureidet
Älä unohda etureisiä!
Käy nivusista polvien yläpuoleen saakka, mutta älä rullaa polvia!
Itselläni etureidet ovat aika kivuliaat, varsinkin vasen reisi, joten tähän pitää muistaa panostaa.

Mitä hyötyä tästä foam rollauksesta sitten on yleisesti ottaen?
Lyhyesti sanottuna sen hyödyt vastaavat hierojan käsittelyä: avaa lihasjumeja, hoitaa ja helpottaa triggerpisteitä, hajottaa lihasten mahdollisia arpikudoksia, lisää näin ollen liikkuvuutta, lisää lihasten aineenvaihduntaa, toimii loistavana verryttely- ja rentoutuskeinona, nopeuttaa palautumista treenistä. Lisäksi säännöllinen foam rollaus voi myös ennaltaehkäistä lihasvammoja, ja itselläni tämä on yksi tärkeimmistä asioista selkäni kiputilojen helpottamisessa, sillä foam roller pakottaa rintarangan auki ja laskee lavat ja avaa rangan fasettilukot.

Ennen rullausta kannattaa lämmitellä ensin. Mitä sitten itse rullaukseen tulee, niin aloita ensin tekemällä pitkiä kevyitä rullauksia ja vasta sitten ns. syvempiä rullauksia kipeälle alueelle. Muista hengittää tasaisesti!
Kuuntele kroppaa! Kovaa kipua rullaus ei saa aiheuttaa mustelmista puhumattakaan, ja aloita aina kevyesti. Mikäli sinulla on jokin vamma (vaikka lihasvenähdys) älä rullaa siitä. Vältä myöskin mustelmien, suonikohjujen ja taipeiden rullausta, äläkä missään vaiheessa rullaa niveliä!
Varo myös hermojen rullaamista: mikäli tunnet semmoista säteilevää (hermo)kipua niin muuta asentoa tai vähennä rullauksen painetta.
Mikäli käytät foam rollausta ennen treeniä muutama kevyt rullaus per lihas riittää; treenin jälkeen voit rullata suuremmalla intensiteetillä ja yleensä n. 10 rullausta per lihas riittää. Mutta mikäli vasta aloittelet rullaamista niin aloita rauhallisesti. Kun olet tottuneempi siihen voit keskittyä rullaamaan yhtä lihasta esimerkiksi minuutin ajan ja huomioimalla ne kipeät kohdat.
Ja viimeinen: vain taivas on rajana foam rollerin käytössä! Lihasten rullailun lisäksi se on loistava apuväline esimerkiksi keskivartalotreenissä, tuo lisähaastetta punnerruksiin, ja on selän hyvä ystävä.

kuvia tämän päivän lenkkimaastosta.


päivän chai latte -tuokio ;) ja tällainen on mun uus hiustyyli, pituudesta lähti tosi paljon mutta se oli vähän pakko.
vähän kismittää miten lyhyt mun tukka nyt on, mutta onneksi hius on kasvava luonnonvara :) sitä paitsi
nyt mun hiukset näyttävät paljon terveemmiltä, kun se ohut haaroittunut hiirenhäntä pätkäistiin veks :D
Oletteko te miten innostuneet foam rollailusta? Oletteko huomanneet jotain haittoja rullaamisesta johtuen?
Entä joko teillä on lunta? :D

14. marraskuuta 2015

My week thru pictures

Perinteisen kerronpa-mitä-minulle-kuuluu -postauksen sijaan ajattelin tehdä sen kuvien kautta.
Joten varautukaa kunnon kuvapläjäykseen!

en vielä(kään) tiedä tykkäänkö persimonista..
Yksi tän viikon kohokohdista on ollut tiistain balettitunti, sillä rupesi tämä tanssimattomuus kyllästyttämään niin pahasti että kävin ostamassa kertalipun Miloffin aikuisbalettiin ja raahasin vanhat luuni sinne. Voin rehellisesti todeta, että sain yhden tän syksyn rankimmista treeneistä, sillä jo ennen tunnin puolta väliä hiki virtasi noroina pitkin selkää! Se oli oikeastaan inhottava tunne, sillä vaikka olin hikimärkä niin siltikin oli tosi kylmä ja iho oli ihan kananlihalla :/ Tällä viikolla on muutenkin ollut tuollaista fiilistä, joten en sitten tiedä onko tämä koko syksyn kestänyt on-off -flunssa aktivoitunut oikein urakalla.
Mutta palatakseni balettituntiin, niin oli aivan ihanaa päästä kunnon ohjatulle tunnille! Sarjat olivat helppoja ja yksinkertaisia eikä korjauksia tullut, sillä tunnin tason takia ope teki koko ajan liikkeitä malliksi. Mutta oma kankea kroppa tuntui niin vieraalta eikä jaloista ei löytynyt korkeutta juuri nimeksikään, mutta sen laitoin merkille että mun cambrét ovat kehittyneet tässä viimeisen vuoden sisällä aika paljon! Cambrét ovat olleet mulle aina yksi niistä heikoista puolista, sillä murtumien takia yläselkä on kyfoottinen ja jäykkä mutta alaselästä löytyy liikkuvuutta ja olen aina joutunut kamppailemaan näiden asioiden kanssa. En tiedä onko jooga auttanut tässä, mutta selkä taipuu cambréissa huomattavasti enemmän kuin ennen!
Toinen pieni ilon aihe oli spagaatit, sillä sain molemmat muutamaa senttiä vaille pohjaan, enkä todellakaan ole tehnyt mitään työtä niiden eteen! Toki pohjalla oli kolmen vartin armoton rääkki ja kunnon venytykset - Mila osaa neuvoa tosi hyviä venytyksiä ja pieniä kikkakolmosia niiden tehostamiseksi - ja mä olen luontaisestikin notkea jos sille päälle satun.
Joten kaiken kaikkiaan tunti meni hyvin ja parina seuraavana päivänä todellakin tunsi tehneensä jotakin :D

pikku rimpula :D
Myös Dooran kanssa ollaan edistytty lenkkeilyn puolella :) Mua rupesi niin tympimään saman lenkin vääntäminen päivästä toiseen just samalla tavalla, joten tällä viikolla otin asiakseni muokata lenkkiä, ja pisimmillään ollaan lenkkeilty vajaan 7 km matkaa. Parina kolmena kertana ollaan ensin kävelty reippaasti Huhtalan koirapuistoon, käyty siinä joella haistelemassa ja jatkettu hölkkäämällä kampusrannan pellolle keppiä hakemaan. Tuolla on jo niin säkkipimeää että ei Nöppö paljon niitä keppejä näe, mutta saa se siellä haistella jänisten jälkiä, satunnaisesti jahdata rusakoita ja muuten temmeltää vapaana. Ja kun kotiin päästään, niin ekana kylpyyn :D Nöppä on onneksi niin pikkuruinen että sen pystyy pesemään kylppärin lavuaarissa. Olisittepa nähneet sen ilmeen parina ekana kertana kun käsisuihkulla pesin sen mahanaluksen: näytti että sen silmät pullistuu päästä :D Nyt se on jo varsin tottunut siihen ja jopa juo sitä käsisuihkun vettä :'D


"Äiti ei enää!"
Eilen tehtiin Nöppön kanssa pieni reissu Törnävän Woof'siin ostoksille, ja sieltä mukaan tarttui kuvan mukainen takki ihanalla fleecevuorilla. Nöppöllä on sama vaateongelma kuin mulla: kaapit täynnä vaatteita, mutta kaikki vähän huonosti istuvia. Doora on vähän välikokoa; kun on selänpituus 27 cm, ei tahdo löytyä sopivan mittaista manttelia/neuletta, sillä lähimmät pituudet on 25 cm ja 30 cm. Sitten ne ovat yleensä liian isoja kaulan ja vatsan ympäriltä tai kinnaavat etujalkojen ympäriltä :/ Moni Dooran mantteleista on myös pentuaikana hankittuja (tai kasvuvaiheessa), joten ne eivät istu.
Tämä uusi takki oli myös tarjouksessa - 12,90e - ja koska mahakappale oli usealla eri nepparilla kiinnitettävä ja näin ympärysmitaltaan pienennettävissä puhumattakaan siitä miten ihanan näköinen se on, olihan se pakko ostaa! :) Samalla mukaan tarttui uusi punainen panta ja pari herkkuluuta.



Tosiaan koska olimme bussilla liikenteessä ja jokainen joka tietää kuinka surkeat Seinäjoen bussiliikenne on (kerran suuntaansa tunnissa, oikeasti!), mitenpä muutenkaan viettää luppoaikaa kuin ottamalla kuvia.



Muuten tämä viikko on mennyt vääntämällä englannin viestintäkurssin kielioppitehtäviä verkossa - sananmukaisesti vääntämällä! Mä olen kuuluisa siitä että jätän kaiken viime tippaan: kaiken aloitan just ennen dedistä. Näiden tehtävien ja niistä pidettävien blogipäiväkirjan dedis on tosiaan huomenna ja vielä on yksi osa tehtävistä tekemättä. Välillä on meinannut usko loppua, mutta eiköhän se tästä, pikkuhiljaa. Opparia en ole jaksanut tehdä yhtään viimeisen parin kuukauden aikana sillä kaikki aika ja energia on mennyt itseni kasassa pitämiseen ja tuohon enkun kurssiin.
Mutta tämä englannin kurssi on myös mun amk-opintojen vihoviimeinen kurssi!! Opparille uhraan ensi kevään - pitää vielä tavata opoa anoakseni puoli vuotta jatkoaikaa opinnoille - sitten siihen liittyen kypsyysnäyte ja lopultakin mä valmistun! Kamala miten nopeasti on tämä aika mennyt; mä hain ja pääsin sisään -09, aloitin -10, aloitin uudestaan -11 ja aloitin oikeasti -12 ja nyt alkaa loppusuora näkyä. Voitte vaan arvata millaiset valmistujaisjuhlat mä pidän ;D

Tänään sitten löysin cittarista Greyn Anatomian 11. tuotantokauden dvd-boksin ja päätin että se olkoon mun toka palkinto itselleni tässä parantumisprosessissa. Kymppikausi on jäänyt hankkimatta, mutta herolta tuli sen uusinta tässä alkusyksystä, joten voin tilata sen netistä myöhemmin. Tätä 11. kautta en juuri muistakaan ja maanantaina alkaa upouusi tuottari, joten nyt pitää vähän verestää muistia. Sen kyllä muistan, että McDreamy kuoli siinä autokolarissa; vitsit miten vollotin sen jakson ajan siitä lähtien kun Derek jäi sen auton alle! :'( Tänään onkin ollut niin ihanaa makoilla sohvalla ja katsoa niitä jaksoja, olen niin kaivannut sitä!

Mitä parantumisprosessiin tulee niin tänään oli pakko käydä vaa'alla, sillä mä rupesin taas kasvattelemaan omia totuuksia ja suorastaan katastrofeja omassa pienessä mielessäni. Olin ihan 110% varma siitä, että nyt on parissa viikossa lihottu vähintään 5 kg, miten uudet kymmenet kilahtelee vaa'alla kuin hedelmäpelissä konsanaan, miten kohta paisun niin isoksi etten mahdu enää ovesta ulos, miten vaatteet ratkeavat saumoistaan. En todellakaan peilaile itseäni, en harrasta body checkingejä oman mielenterveyteni vuoksi, joten en ole siinä mielessä niin perillä siitä miltä mun kroppa näyttää. Toki balettitunnilla koin pienen herätyksen, sillä jostain hassusta syystä mä näytin puuterinvärisissä trikoissa kymmenen kertaa isommalta kuin mustissa legginseissä. Joten mun oli pakko saada tietää totuus.
Oli kummallista havaita se jonkinlainen pettymys ja järkytys huomata, että olin pysynyt grammalleen samassa lukemassa kuin vajaat pari viikkoa sitten. Ja mä olin niin varma, että olen lihonut ainakin 5 kg!!
Tämä tuli hyvään saumaan päästä kiinni todellisuuteen, sillä mun nälkäsignaaleita ei viime viikkoina ole ollut juuri lainkaan - ainoastaan aamulla - ja mielessä on pyörinyt että onko mun pakko edelleen syödä näin paljon? Mutta kyllä mun taitaa olla. Tämä paino ei ole mun kropan biologinen paino, tiedän sen, vaikkakin painonnousu on hidastunut aika paljon. Sekin kertoo siitä, että mun aineenvaihdunta on ihan eri tasolla kuin ennen näissä parantumisyrityksissä.
Joten teille, jotka olette samassa tilanteessa, epäilette olevanne niitä harvinaisia yksisarvisia jotka eivät (omasta mielestään) tarvitse niin paljon kuin muut, niin todellakin tarvitsee! Vaikka kahta samanlaista ihmistä ei ole, niin jokaisen ihmiskroppa toimii samalla tavalla. Yksisarvisia ei ole olemassa.


Tälle loppuviikolle on luvassa koulutöitä, Greyn anatomiaa ja taidanpas piipahtaa tuolla pohjanmaan suurmarkkinoilla Areenalla :)
Sain myös aikaiseksi varattua maanantailla parturiajan mutta edelleen mietin että mitä mä keksin mun hiuksille leikkausmielessä? Pyydänkin teiltä ideoita siihen. Mun hiukset ovat pitkät mutta etenkin latvat ovat tosi huonossa kunnossa ja ohuet, joten jonkin verran pitää leikata.
Haluaisin ehkä kasvattaa tän otsiksen pois enkä halua leikkauttaa kovin lyhyeksi - missään nimessä ei olkamittaa lyhyemmäksi! - mutta mä en keksi oikeastaan mitään.
Joten heitelkääpä mulle jonkinlaisia hiusmalli-ideoita, kaikki vinkit ja ideat vastaanotetaan erittäin mielellään! :)

11. marraskuuta 2015

#petiteproblems



Tiedät todella olevasi lyh.. siis pienikokoinen (tai kuten mä tykkään sanoa niin pituussuuntarajoitteinen), kun...

1. Aamuisin joudut varvistelemaan kylppärin peilin ääressä, koska et näe koko kasvojasi siitä. Peili on vain sijoitettu liian korkealle.

2. Kaupassa joudut joka käytävällä etsimään sitä pyörillä toimivaa jakkaraa, koska et yletä ottamaan ylähyllyltä sitä tarvitsemaasi tuotetta.

3. Shoppailupäivää edeltävänä yönä näet painajaisia hukkuvasi lahkeisiin. Miksi, voi miksi niiden housunlahkeiden täytyy olla kaksi metriä pitkiä?! Jos ne housut istuvat takamuksesta, niin sitten lahkeet uivat puoli metriä edellä.

4. Shoppailupäivänä ostamasi korkeavyötäröiset housut käyvät samalla myös korsetista: vyötärö on niin korkealla, että se ulottuu kylkiluihin saakka.

onneksi Suomessa ei ole ihan NOIN korkeita hyllyjä kaupoissa :D
5. Kun olet vaatekaupassa ja löydät just sen sopivan paidan, joka valitettavasti killuu yli puoli metriä kätesi ulottumattomissa eikä missään ole näkyvissä sitä kättä pidempää apukeppiä.

6. Kun ihmiset eivät huomaa sinua kaupassa, vaan tönivät sinua samalla kun vaivattomasti kurottautuvat ottamaan ylähyllyltä jotain.
Mutta tähän hyväksi apukeinoksi olen todennut kyynärpäät: niillä kun vaivattoman vahingossa survaisee tönijää lonkkaluuhun, niin johan minutkin huomataan. Yleensä saan osakseni ärtyisän katseen, mutta hei: itsepäs aloitit! ;) ;'D

7. Kun ihmisistä on niin kummallisen mukavaa vitsailla sun pit.. siis lyhyydestä ja mitätöivät sen faktan, että pituudestani huolimatta olen ihan yhtä ihminen kuin sinäkin!

8. Kun vielä lähes 30-vuotiaana sinua luullaan 17-vuotiaaksi.


9. Kun istut penkille eikä jalat osu maahan. Tämä erityisesti busseissa!

10. Kun 5-vuotias siskontyttösi ylettyy sinua melkein hartioihin :D

11. Kun saat koko ajan kuulla olevasi söpö koska olet niin lyhyt.

12. Kun menet konserttiin etkä näe muuta kuin valot, koska aina on joku edessä.
Tai kun menet teatteriin/leffaan/tmv etkä jätä takkiasi narikkaan, sillä joudut taittelemaan sen tyynyksi takapuolesi alle, jotta näkisit jotain, sillä aina on jonkun pää edessä.

13. Kun olet mestari kiipeilemään keittiössä, sillä kaappien keski- ja ylähyllyjen tavarat ovat aina ulottumattomissasi.

14. Kun joudut vähänväliä ottamaan juoksuaskeleita pysyäksesi (pidempijalkaisten) kavereiden perässä.

15. Kun kurotat ottamaan jotakin ison laatikon pohjalta, putoat sinne laatikkoon.
Oikeasti, näin kävi mulle työharjoittelussa Mustissa ja Mirrissä; olin purkamassa isoa kuormaa ja kurottelin lähes metrin korkuisen (vai syvyisen) pahvilaatikon pohjalta tavaroita mutta putosin sinne pirun pahvilaatikkoon :D Ei siinä muuten mitään, mutta pahvilaatikko oli keskellä liikettä ja tilannetta oli todistamassa paitsi asiakkaita niin myös työnantaja, ja he saivat kyllä makeat naurut :'D



Tunnistatteko itsenne kohdilla näitä ns. petite probleemoja? Tai onko teillä jotain muita #petiteproblemseja? :)

6. marraskuuta 2015

Find the balance


Tanssissa hyvään tasapainoon vaaditaan vahva keskusta, spotti, vahvat käsivarret ja mahdollisimman suorat linjat. Kokeilepas tasapainoilla, jos lonkat ei ole tasan tai relevéssä et ole täysin päkiän päällä vaan kantapää roikkuu; tuskin pysyt tasapainossa kovin pitkään.
Itse olen huomannut pysyväni tasapainossa, että kun otan pisteen silmieni korkeudelta, vedän itseni mahdollisimman ylös ("think up!"), aktivoin korsetin ja pidän olkapäät alhaalla. Toki pakko myöntää, että viime keväänä pystyin kevyesti tasapainottelemaan vaikka kuinka pitkään oikealla jalalla vasemman ollessa passéssa, kun taas nyt kymmenen sekuntiakin vaatii jo rutkasti työtä. Tämä on vähintäänkin hämmentävää; kaiken järjen mukaan mun pitäisi pystyä tasapainottelemaan paljon pidempään nyt, koska fyysinen kuntoni on rutkasti parempi! Mutta tämä tasapainoilu kertoo siitä, että kaikki ei ole vielä(kään) kunnossa.

Mun mielestä tämä tasapainoasia on varsin keskeistä ihmisen elämässä; kun on elämän eri osa-alueet - työ/koulu, vapaa-aika, terveys - balanssissa, ihminen voi hyvin.
Vai voiko?
Sain anonyymiltä vallan loistavan kommentin liittyen lepoon, ja viimeistään se herätti mut miettimään omaakin tilannettani. Mä olen ollut niin tuudittautunut siihen ajatukseen, että mä olen terve eikä mussa ole enää mitään vikaa, koska mä syön ja näytän tältä! Mulla ei historiassa ole ollut mitään sairaalloista pakkoliikuntaa - on toki ollut pakkoliikuntakausia ja välillä on meinannut baletin kanssa mennä hieman överiksi - mutta mitään pitkään kestänyttä päivittäistä pakonomaista liikkumista ei ole ollut.
Joten voitte vain kuvitella mun pohdintoja, että onko tämä sitä? Olen asiasta puhunut sekä sh-polin terapeutin että psykologin kanssa, ja on mietitty sitä että onko tämä vain (psykan sanoja lainatakseni) äärimmäisen taidokasta toimintaa ahdistuksen hallinnassa VAI onko tämä jokin "uusi" sh:n muoto? Sen tiedän, että jokin toinen pakonomaisen kontrolloinnin oire tämä on: kun en enää voi rajoittaa syömistä (vaikka siihen suuntaan on viime aikoina taas oltu menossa), niin sitten liikutaan.
Tiedostan myös sen, että liikunnalla yritän tavallaan etsiä jotakin oikeutusta tälle kropalle, syitä miksi on edes puoliksi hyväksyttävää olla näin iso ja miksi on edes puoliksi hyväksyttävää syödä näin paljon.
Kyllä, tiedostan myös sen miltä tämä teksti kuulostaa.

Mä olen tekosyiden mestari, ja mitä tulee taidokkaaseen toimintaan, niin osaan kääntää kaiken taidokkaan toiminnan itseään vastaan! Terveellinen ruoka -> pakkomielle terveellisestä ruoasta; semivege -> kaikki liha pois; kevyt liikunta -> päivittäinen liikuntaohjelma, joka vedetään läpi vaikka hampaat irvessä, ei mitään väliä kuinka paljon sattuu.
Onneksi mulla on kuitenkin Doora! Ilman sitä mun lenkkeilyt kyllä lähtisivät lapasesta, sillä se asettaa mulle rajoja. Mikäli ei huvita enää hölkötellä, niin neiti lyö takamuksensa maahan eikä liiku eteenpäin :D 

Mutta palatakseni asiaan eli tähän anonyymin viestiin, joka btw kuului seuraavasti:

"Hei, voisitko kertoa miten suhtaudut rentoutumiseen ja ns. Ei mitään tekemiseen? Itselläni on ainakin vaikea pysyä paikoillaan ja on "helpompi" mennä putkessa vaa eteenpäin koska en osaa vaan olla.. Mutta haluaisin:) ja todellakin tarvitsisin sitä! Tiedän että kun annan itseni rentoutua niin en sitten ylös pääsekään kun oon niin poikki.. Nyt en vaan saa itseäni siihen rentoutuneeseen tilaan tai en edes koe että tarvitsisin lepoa, mutta en usko että se on totta koska olen menossa päiväosastolle samaan ruoka-annoksia isommiksi joten energiavajetta varmasti on.
Onko sinulla jotain neuvoja tähän? Tai miten koet että voit sallia lepoa itsellesi?
Kiitos jos jaksat vastata tai vaikka tehdä ihan postauksen aiheesta!:)" 

Mä suosin myös rutiineja, välillä liiankin paljon, mutta päivärutiinia voisi yrittää muokata niin, että ihan aikatauluttaa pakollinen lepohetki. Katsoa vaikka edeltävänä iltana seuraavan päivän tv-ohjelmat etukäteen ja etsiä vaikka kaksi peräkkäistä ohjelmaa ja sitten katsoa ne. Tällä tavalla mä olen saanut pidettyä joka päivä lepohetket. Alkupäivät yleensä klo 15 asti on mulla ns. asiointiaikaa (koulutöitä, asioilla juoksemista jne), klo 16.30. ruoka-aika, jonka jälkeen ainakin tunnin lepo vain sohvalla maaten ja telkkaria tuijottaen. Lenkin jälkeen ilta on aina toinen levolle pyhitetty hetki, ja se koskee myös koulutöitä. 

kynttiläsormi ilmoittautuu..

Itse asiassa mitä päivärutiineihin tulee, niin meillä Nöppiksen kanssa ne menee sykleissä. Herääminen, aamupala, lyhyt lepo ja Doora lenkille ja sitten tarvittavien asioiden hoito; kotiin, Doora ulos, välipala, lepo; ruoka-aika, lepo, Doora lenkille; välipala, Dooran kanssa touhuamista, lepo; iltapala, iltatoimet, Doora iltapissalle ja nukkumaan. Eli olen jakanut päivän 4-5 osaan, ja joka osaan kuuluu ainakin 20-30 mittainen lepohetki. Tämän takia esimerkiksi mun aamut venyvät lähes kahdella tunnilla, mutta vastaavasti myös herään aiemmin, jotta saan pidettyä edes sen vartin mittaisen loikoilun sohvalla kirjaa lukien, sillä se rauhoittaa myös mun mieltä. 

Mitä tulee levon oikeutukseen, niin nyky-yhteiskunta ei sitä kovin hyvällä katso. Totta kai riemuitaan kesälomasta ja voivotellaan loman tarvetta, mutta auta armias jos joku on (muiden mielestä) lomalla ja ihan avoimesti, niin johan katsotaan kieroon. Esimerkiksi itse olen saanut koulutovereilta kyselyitä mitä työtä teen nyt (en tee), joko mun oppari on jo valmis (ei ole), mitä mä tein ennen tätä koulua (sairastin), missä olen ollut töissä ja kuinka paljon... siis summa summarun: jos et ole koulussa, sun pitää olla töissä.
Joten ei ole mikään ihme, että levon oikeutuksen etsiminen voi olla vaikeaa!
Mutta. 
Lihas kasvaa levossa. Ihminen latautuu levossa; aivot latautuvat ihmisen nukkuessa. Mitä tapahtuu ihmisen nukkuessa? Hengitys hidastuu, verenpaine laskee, syke laskee, lämpö laskee, aineenvaihdunta hidastuu, mahdolliset kudosvauriot pääsevät parantumaan. Eli jos vielä väännetään rautalangasta, niin ihminen parantuu levossa, kun taas liikunta (eli muu kuin lepääminen, sisältää myös työnteon/koulutyöt) tekee päinvastaista.
Mikäli näin ei olisi, ihminen ei ajautuisi ylikuntoon vaan kehittyisi koko ajan! Ei olisi olemassa rasitusvammoja, ei marssimurtumia, ei korkealla olevia kortisolitasoja.
Usein tunnemielellä on hankalaa tehdä päätöksiä a:n ja b:n välillä, joten järkeily voi auttaa asiaa. 


Jos tässä nyt pitäisi vähän tiivistää ja antaa jotain vinkkiä, niin mieti vaakaa: toiseen kuppiin liikunta sekä työt, toiseen lepo. Tai kirjoita paperille konkreettisesti kuinka monta tuntia päivästä menee työhön ja/tai liikuntaan ja/tai asioiden hoitoon ja kuinka monta tuntia jää itsesi hoitoon (ruokailut ja lepo). Sitten mieti mitkä työ/liikuntaosion asioista on oikeasti pakollisia (esim. koulussa tunnit, koulutöiden tekeminen, työaika työpaikalla/kotona) ja mitkä taas ovat itsesi asettamia "pakollisia" asioita, ja mistä tarvittaessa voit karsia. 

Tähän nyt pieni sivuhuomautus, että tämä ei välttämättä toimi kaikilla (paljon työtätekevillä), ja muutenkin
keskityn enemmän neuvomaan anonyymin kommentin kaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä (sekä itseäni..).

  • Mikäli sinulla on ollut tapana laittaa herätyskello soimaan normaalia aiemmin juoksulenkin takia, älä laita sitä soimaan ja nuku. Tai laita se soimaan puolet myöhemmin ja tee juoksulenkin sijaan puolen tunnin kävelylenkki; sekin riittää.
  • Sisällytä päiväohjelmaan pakollinen lepohetki ja pidä siitä kiinni; kroppasi kiittää, ja se on ainoa keino myös kasvattaa lihasta. Luulitko, että treeni sitä kasvattaa? Ehei! Lihas kasvaa levossa sekä plussakaloreilla. Treeni tekee lihaskudokseen mikroskooppisia repeämiä, jotka korjautuvat levossa.
  • Muuta treenin intensiteettiä; sen sijaan että juokset tunnin, kävele tunti. 
  • Jotta lepo ei tuntuisi niin pahalta, etsi kirjastosta hyviä kirjoja luettavaksi, etsi katsottavia tv-ohjelmia, lataa puhelimeen sudokusovellus, tee käsitöitä, päivitä blogia
  • Kokeile kehonhuoltoa, esim. foam rollailua ja venyttelyä ja kevyttä joogaa, esim. yin joogaa
  • Olet ansainnut levon!
Valitettavasti parempia neuvoja en osaa antaa :/ 
Mutta kroppaa kannattaa - ja pitää! - kuunnella, sillä mitä teet ilman kroppaasi? Kroppasi on ehtosi elää, jos kroppasi ei voi hyvin, et sinäkään voi hyvin; kroppa ja mieli kulkevat synkassa.

Jotta tämä nyt ei menisi ihan pelkäksi saarnaamiseksi, niin loppuun muutama Ig-laatuinen (lue: pituinen) video; milloinkahan Instagramiin voi ladata pidempiä kuin 15-sekuntisia videoita?!
Mutta niin. Perus tendua ja fonduta, ja kysyn nyt teiltäkin, että onko mun vasemman nilkan kaari ihan hituisen korkeampi kuin oikean? :o



Vasemman jalan fonduja ^^
Ja alla oikean jalan.


Onko teillä jotain täydentäviä lepovinkkejä? Vinkkejä liikuntakierteen hellittämiseen? 
Kertokaa ihmeessä! :)

2. marraskuuta 2015

Dog stories

Kyselin teiltä postausehdotuksia, ja sain ehdotuksia mm. Dooraan liittyvästä postauksesta.
Ensin ajattelin tehdä "Happy dog's tips - koirankoulutusvinkkejä", mutta jo ensimmäisessä kappaleessa aloin muistelemaan meidän koirien tarinoita ja tekemiä asioita, joten muutin sitten aihetta: kootut koiruudet.
Joten varautukaa mahdollisesti pitkään, koirankarvoja vilisevään postaukseen!

Doora 2 kk

Meillä on aina ollut koiria. Mun ollessa pikkulapsi, meidän ensimmäinen koira oli karkeakarvainen kettuterrieri Amalia, tuttavallisemmin Ami. Mä ja Ami oltiinkin Rymytään Yhdessä Ry, sillä mä tykkäsin puuhata Amalian kanssa välillä lenkittäen sitä ja yrittämällä sillä tavalla saada sitä laihtumaan näyttelyihin, ja välillä taas lumihangessa pelmuten toinen toisen perässä.
Valitettavasti mä olin silloin niin pieni, että hirveästi en muista mun ja Amalian tempauksista :/ Mä olin jotain 12-13-vuotias kun Amalia jouduttiin lopettamaan 10-vuotiaana pahasti levinneisiin syöpäkasvaimiin.

Amalian jälkeen tuli Suoma, viralliselta nimeltään Top Runner's Black Lady.
Suoma oli 2-vuotias meille tullessaan, rodultaan englanninvinttikoira (greyhound, juoksulinjainen), ja syynä sen myyntiin oli se, että Suoma oli pentuna loukannut toisen takapolvensa ja se leikattiin. Toipumisaikana se jäi paitsi siitä harjoitusajasta eikä se sitten kilpailuissa pärjännyt, ja kun muut koirat lähtivät kilpailuihin jäi Suoma yksin kotiin huutamaan. Joten sille päätettiin etsiä uusi koti.
Suoma oli alusta alkaen varsin erikoinen koira. Viisas, melkein turhankin viisas koiraksi :D Antakaas kun kerron pari esimerkkiä...
pahoittelen etten muista Suoman tempauksista kovinkaan paljoa, sillä nämä kaikki tapahtui mun ns. mustien vuosien aikana..
 
Yhtenä päivänä äitini ollessa keittiössä ruoanlaittopuuhissa Suoma oli noussut omasta sängystään ilmeisesti ulos menossa, mutta kulkiessaan keittiön läpi se pysähtyi avonaisen roskapussin viereen (silloin oli vielä tapana laittaa muovipussi ämpäriin, ja sitä pitää roskiksena). Tämä roskapussi oli ääriään myöten täynnä ja ihan pian menossa ulos, mutta Suoma ehti ensin.
Ilmeisesti se roskapussi ärsytti sitä jotenkin, sillä tämä kuonollaan paineli roskat pienempään läjään, hampaillaan kiskoi roskapussin kahvat ja paineli ne kuonollaan roskien päälle. Kun roskapussi oli tällä tavalla suljettu, koira päätti vielä nuolla ämpärin reunat puhtaaksi. Kun se oli saanut roskaämpärin reunat nuoltua ja pussin kiinni niin hyvin kuin taisi, se kääntyi ja palasi takaisin omaan sänkyynsä. Äitini oli koko ajan seissyt vieressä täysin liikahtamatta ja vain seurannut Suoman touhuja: mistä se koira sai päähänsä siistiä sen roskiksen?! Harmi vaan kun ei sitä saanut videolle!

Suoma
Toinen muistamani Suoman temppu oli oikeaoppinen wc:n käyttö.
Joku aamu isäni oli normaalisti herännyt ja saapastellut vessaan, jossa häntä oli odottanut pieni yllätys: wc-pöntön reuna oli "hiukan" tahriintunut. "Kuka on sotkenut vessan? Kenellä on maha sekaisin?!" Johan siitä pieni meteli nousi kun jokainen kielsi - kyllähän me kaikki sen verran aikuisia ollaan, että sihtaus on jo kiitettävää laatua - ja pian löytyi syyllinen: Suoman takareisistä kun löytyi epäilyttävää ruskeaa tavaraa.
Suomalle oli yöllä tullut kova hätä eikä kukaan ollut herännyt päästämään pihalle, joten se oli suunnannut vessaan. Fiksuna koirana se oli päätellyt, että sinne sitten asioimaan - sitähän ne ihmisetkin tekee! - mutta sihtaus oli mennyt vähän pieleen :D Yritys hyvä kymmenen kuitenkin :'D

Suoma oli myös mestari ruokapussien raahaamisessa omaan sänkyyn. Kun uusi ruokapussi tuotiin, se raahasi pussin omaan sänkyynsä ja yritti kyllä kiitettävästi repiä sitä auki. Harmi vaan, että koiranruokapussit ovat yleensä varsin tukevaa tekoa.
Mutta yhtenä päivänä keittiön yhden alakaapin ovi oli jäänyt sulkematta kunnolla, ja siellä säilytettiin eri kuiva-aineita: jauhopusseja, valmispastapusseja, säilykkeitä, muropaketteja jne jne.
Suoma oli hoksannut tämän, löytänyt ne valmispastapussit ja raahannut ne sänkyynsä. Nämä pastapussit olivat heikompaa tekoa, joten se oli saanut myös revittyä ne pussit auki. Voitte vaan arvata mikä sotku siellä koiransängyssä oli: joka puolella kuivaa pastaa ja sitä kastikejauhetta! Ja voi vaan kuvitella Suoman pettymyksen, kun pussissa ei ollutkaan koirannappuloita! :D
Tähän liittyen Suomalla oli myös tapana avata aina omat joululahjansa ja myös muiden joululahjat, mikäli lahjan omistaja ei ehtinyt tehdä sitä itse ensin.. :P

Suoman ja Dainan talviralli :D


Kun sitten Daina tuli meille, niin Suoma houkutteli sitä kaikkeen pahantekoon ja yleensä aina yöllä. Milloin oli roskakorit levitetty pitkin lattioita (yleensä oli siisti suora jono kahvinpuruja roskikselta koirien sänkyyn), ja milloin kattilat nuoltu. Daina oli myös 2-vuotias saadessani sen eikä se kyllä itse noita tajunnut tehdä.
Muistan niin elävästi tapauksen, jolloin oli keittiön pöydälle jäänyt avonainen kattila. Koiria oli kielletty kuikuilemasta ja kerjäämästä, mutta kun ihmiset olivat keittiöstä lähteneet koitti koirille tilaisuus. Suoma nousi vain penkille haistelemaan kattilan sisältöä ja totta kai Dainalle kiusaus kävi sietämättömäksi: se nousi pöydälle ja kuono kattilaan! Samalla hetkellä Suoma juoksi sänkyynsä ja keittiöön tullut isä sai Dainan kiinni itse teosta. Se taisi jäädä Dainan viimeiseksi kiipeilyksi, sai sen verran komean karjaisun :D

vielä nuori Daina
 Mitä Dainaan tulee, niin se eli 5-vuotiaaksi asti kunnon aiturin ja yöjuoksijan elämää: se karkasi joka yö, ja vaikka kuinka piha aidattiin niin aina se joko hyppäsi yli tai ryömi aitojen ali ja juoksi kylälle.
Daina on aina ollut vähän hurvattomampi - tai äidin sanoja lainatakseni hölmö - ja on välillä palannut kolmen aikaan kotiin kuono ketsupissa. Läheisen autogrillin roskis on ollut niin houkuttelevan tuoksuinen, ja varmaan sieltä on löytynyt nakinpala jos toinenkin ;)
Kerran kuitenkin sen karkureissu poiki elinikäisen kammon pamahduksia kohtaan.
Meidän porukka (keitä silloin nyt kotona oli, äiti ja isä ja jotkut sisaruksista) oli lähdössä käymään jossakin vierailulla ja Daina päästettiin nopeasti ulos pissalla käymään. Mutta kuinkas ollakaan Daina päätti toisin ja karkasi. Aikataulut puski päälle ja kesäkeli näytti hyvältä, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää Daina pihalle; kyllä se kotiin osasi.
Daina kyllä osasi kotiin, mutta ukonilma nousi eikä ketään ollut kotona päästämässä sitä sisälle. Herkkänä koirana Daina sai siitä sitten elinikäisen paukkukammon: pienikin pamahdus - oli se sitten urheilukentällä starttipyssy, metsästysaikaan laukaus jossakin kaukana kaukana, jokin yksittäinen kolahdus (ei tarvitse olla edes iso kolahdus) tai kaikkein pahin: uusivuosi - saa sen tärisemään ja läähättämään ja aivan pois tolaltaan. Mä olenkin miettinyt, että koska Doorallakin on pieni paukkukammo ja Dainan läsnöolo vain pahentaa sitä, niin pitäisiköhän molemmille hankkia feromonipannat ahdistusta lievittämään? Feromonihan lievittää koiran ahdistusta, ja sitä erittää erityisesti juuri synnyttänyt koiraemo pentujaan rauhoittamaan.
Tuskin siitä ainakaan haittaa olisi. Kenelläkään kokemusta noista feromonituotteista?

siskokset <3

Mutta sitten Doora...
Välillä mietin, että onkohan Suoman henki siirtynyt Dooraan, sillä tuo piski on häkellyttävän fiksu! Odottakaas kun saan aloitettua edes jonkin tarinan kertomisen, sillä niitä on niin paljon!!
Meillä on Nöppiksen kanssa niin tiivis suhde, että musta tuntuu että kommunikoin sen kanssa melkein kuin se olisi ihminen: mä puhun Nöppölle ja se vastaa omalla tavallaan, välillä haukahtamalla, välillä ilmeilemällä ja käytöksellään.

Kun Nöppis oli about 4-5 kk ikäinen, olin käymässä meillä kotona. Hyvin perinteisesti mulla tuli pikkusiskon kanssa riitaa jostakin ihan mitättömästä asiasta, mikä sitten äityi isommaksikin riidaksi. Sisko menetti malttinsa ja tönäisi mua niin rajusti että lensin päin seinää. Siinä vaiheessa Doora - joka oli levottomasti seurannut tilannetta sivusta - raivostui tosissaan, juoksi siskon jalkoihin ja aloitti niin raivokkaan haukun ja vasten hyppymisen etten ole vielä koskaan nähnyt sitä niin raivoissaan! Sisko ei pystynyt siitä liikkumaan yhtään, ja kun mä viimein pääsin kömpimään ylös, juoksi Doora mun luokse ja jatkoi sieltä haukkumistaan. Muistan vieläkin miten raivoissaan se oli, miten sen pieni, 1,5-kiloinen koiranruumis tärisi ja korvat oli pitkin niskaa ja siinä meni pitkän aikaa rauhoitella sitä.
Mutta samalla hetkellä mä tiesin voivani luottaa siihen koiraan ihan täysin: mä voin rehellisesti sanoa, että voin laskea vaikka henkeni sen koiran käsiin, sillä mä tiedän sen puolustavan mua niin paljon kuin pystyy. Ja mä kyllä teen saman sille <3

jo puolivuotiaana tavat hallussa..
Doora on myös useamman kerran harhauttanut mut varsin lahjakkaasti, ja aina liittyen tyynyllä nukkumiseen.
Doora tietää, että se ei saa nukkua mun tyynyllä, mutta fiksuna koirana se kyllä tietää keinot saada mut ylös sängystä ja samalla livahdettua itse mun tyynylle. Nämä kaikki tilanteet ovat tapahtuneet yleensä aamuyöstä.
Ekalla kerralla Doora herätti mut hyppäämällä sängystä ja kipittämällä varikolle ( = ruoka- ja juomakuppiensa äärelle). Ruokakuppi on aina öisin omalla levollaan, joten mä ajattelin heti että nyt sitä närästää taas niin pahasti, että sen on pakko saada nappuloita (Dooralla on tosiaan pieni närästysongelma). Mä nousin ylös, otin kupin alas pöydältä ja kaadoin siihen pienen määrän nappuloita. Kun sitten viimein käänsin selkäni, niin eiköhän sänkyyn mun tyynylle ollut käpertynyt pieni koira! Mä ärähdin sille, että mene jalkopäähän, siellä on sun paikkasi, mutta palkaksi sain ensin kiukkuisen murahduksen ennen kuin se suostui siirtymään omalle paikalleen.

Toisella kerralla se herätti mut hyppäämällä sängystä ja juoksemalla vessaan, joten totta kai mäkin nousin ja menin katsomaan mitä ihmettä se vessaan menee. Saman tien kun vessaan pääsin ja sytytin valot, ei koko koiraa näkynyt missään. Mä pari sekuntia mietin unenpöppörössä, että mitä pirua se koira puuhaa kunnes hoksasin: tyyny! Ja siellähän se makasi tyytyväisenä mun tyynyllä :D

Näitä harhautuksia riittää vaikka kuinka paljon ja kaikki tosiaan noudattavat samaa kaavaa, mutta toinen mihin olen useamman kerran herännyt on hampaiden iskeytyminen mun varpaaseen kiinni.
Ekaa kertaa tuskin unohdan koskaan, oli se niin koominen :D Muistan ojentaneeni toisen jalan suoraksi, kun saman tien kuulin äkäisen murahduksen ja sitten iskeytyi koiran terävät hampaat mun isovarpaaseen kiinni. Mä jähmetyin tikkusuoraksi ja samoin jähmettyi Doora mun varvas edelleen sen suussa; en uskaltanut liikkua koska pelkäsin sen purevan mun varvasta vielä pahemmin, mutta lopulta se vapautti saaliinsa.
Raukkaparka, oli kaiketi nähnyt jotain herkullista unta oravasta kun yhtäkkiä sen kitaan iskeytyi mun varvas :'D Miten se onnistuikin olemaan niin sopivasti jalkopäässä! :''D
Tämä varvasepisodi on toistunut pariin otteeseen, mutta onneksi ei yhtä suurella intensiteetillä ;)


Ne, jotka ovat nähneet mun viimeisimmän Instagram-videon Nöppiskästä, voivat kyllä arvata miten innokas pusuttelija se on. Mä kerran Dooralle opetin makkaranpalaa vastaan antamaan pusun suoraan nenänpäähän, ja siitä on muodostunut yksi meidän kahden välinen juttu, joka herätti ihastusta viimeksi junassa kanssamatkustajien kesken: Doora nuolaisee mua nenänpäästä ja mä sanon sille kiitos :D Tämä yleensä johtaa siihen, että Nöppis innostuu nuolemaan lähes koko naaman, ja jostakin syystä korvat on sille hyvin mieluisia - mutta ei mulle!
Usein kun makoilen sohvalla vaikka telkkaria katsoen, Doora makoilee itse mun takana sohvan selkänojalla. Siitä se sitten kääntyy niin, että asettaa etutassunsa mun kaulan molemmin puolin ja aloittaa tehopesun, johon kuuluu mun niska, kaula, korvat (etenkin korvat!!) ja posket. Ja jos mulla sattuu olemaan ponnari päässä, sitä on pakko repiä tassuilla ja hampailla niin pitkään että se lähtee irti. Tämä kaikki myös kutittaa niin paljon ettei sitä voi olla huomioimatta!

Doora hallitsee myös kaupanteon tai ainakin vaihtokaupan - ollaan opiskeltu yhdessä ahkerasti.
Nöppö harrastaa myös kerjäystä, joten kun mä syön pöydän ääressä on Nöppö siinä kerjäämässä. Mä olen ottanut periaatteeksi, että en anna sille pöydästä mitään, mutta ainahan sitä voi yrittää kerjätä. Kun se vikinä ja jalkoja vasten nouseminen ja vapaaehtoinen kieriminen ei tuota tulosta, käy se lelukorista hakemassa joko lelun (yleensä pinkkihirviön Nipan tai pallon) tai puruluun ja tuo sen mulle ikäänkuin vaihtokaupaksi ruoanpalasta.
Pitänee rajoittaa Dooran kanssa opiskelua; tuosta koirasta tulee liian fiksu pian! :D
Ja mitä muuten ruokaan tulee, niin Nöppöä ei voi nirsoksi sanoa. Kelpaa niin omenat, viinirypäleet kuin ananakset, näkkileipää oli mukava murustella pitkin mattoja, ja viimeksi eilen nuoli antaumuksella mun mandariiniä. Mutta on yksi "herkku" ylitse muiden: hedelmätoffee. Auta armias kun tuo koira hoksaa mulla olevan hedelmätoffeeta, niin siitä kerjäyksestä ja vapaaehtoisesta temppujen tekemisestä ei tule loppua ennen kuin se saa pikkuruisen murusen hedelmätoffeeta :D
Mä olen melkein ylihysteerinen Dooran ruokavalion suhteen, sillä se tosiaan kärsii närästyksestä ja on yhtä herkkävatsainen kuin omistajansakin, joten nuo mainitsemani ruoat eivät tosiaan kuulu Nöppiksen päivittäiseen ruokavalioon! Esim. viinirypäleet eivät ole koiralle suotavaa syötävää, sillä joissakin tutkimuksissa on havaittu niiden aiheuttavan munuaisongelmia, ja sokerihan nyt ei todellakaan kuulu koiralle. Mutta esimerkiksi kovalla kesähelteellä pakastettu ananaspala on herkkua imeskellä, näkkärit helpottivat pentuajan kutiavia ikeniä, eikä omenasta ole vaarallista muuta kuin sen siemenet.

Näitä tarinoitahan riittäisi varmaan vaikka kirjaksi saakka, mutta tarkoituksena ei ole kirjoittaa sitä kirjaa tähän ja nyt :P
Onko teillä jonkinlaisia koottuja lemmikkien hullutuksia kerrottavaksi? Mikäli löytyy, niin kirjoittakaa ihmeessä niitä tuonne kommenttiboksiin! :)