28. lokakuuta 2015

My Wednesday

Mun mielessä on jo jonkin aikaa pyörinyt idea tehdä my day -tyylinen postaus mutta mietin taas sitä, että ketä oikein kiinnostaa tietää mun tylsistä päivistä. Päätin sitten videopostauksen (klik!) kommenttien perusteella, että ehkä sitten teenkin teidän kiusaksenne sellaisen (kiitos Jen ja Pinja!) :D
Joten varautukaa tylsiin ja ajoittain huonolaatuisiin kuviin ;)

 Klo 07.38.

Eiih.. ei vielä..

Klo 10.38.

Waas? Noin paljon? Milloin olen viimeksi nukkunut näin myöhään?
Joten ei kun ylös, juomaan puoli litraa vettä ja vedenkeitin päälle. Aamupalatarvikkeet näkyvätkin kuvista: makeuttamattomaan mantelimaitoon tehty kaurapuuro, johon lipsahti sen verran suolaa, että todella jouduin miettimään, että onko puuro suolaista vai makeaa? Olen tosi niuho käyttämään suolaa (lue: puurosuola on ehkä kolme suolahiukkasta :D), joten nyt vahingossa lorautin teelusikallisen ja tajusin sen korostavan mantelimaidon makua ihan eri tavalla! Tämän takia siis makeisiin leivonnaisiin pitää laittaa suolaa... Samalla Dooralle päivän ruoka, eli nappuloita raejuustolla ja merilevällä hampaita hoitamaan.
Pari teelusikallista maapähkinöitä, puoli purkkia raejuustoa ja viisasten teetä, ja totta kai yksi entsyymikapseli prosessia auttamaan :) Mulla tosiaan on tapana lukea aina syödessä, ja tällä hetkellä on kesken Cathy Kellyn Elämän taika (tai olen itse asiassa lukenutkin tuon kirjan; olen lukenut mun lempparikirjailijoiden kaikki teokset enkä ole jaksanut uusia kirjailijoita etsiä).
Kello ei ollut vielä kuin puoli kaksitoista, joten hetki omaa luppoaikaa kirjan, chai latten sekä Fazerin sinisen suklaan kanssa, nams!

Klo 12.00

Make up time!
Päätin tänään laittaa hiukset jotenkin muulla tavalla kuin se ainainen sotkunuttura pikkumyyn tavalla, joten tuloksena oli ranskanletti! Call me crazy, mutta ehkä mun hiukset ovat liian pitkät sopiakseen mulle kunnolla?! Ainakin latvaosa on tosi ohut ja huonokuntoinen, joten voisi huoletta pätkäistä ainakin viitisen senttiä siitä pois. Sitä paitsi mun mielestä mä näytän todella typerältä tän otsiksen kanssa, jos mun tukka on auki, joten siitäkin syystä olen viimeisten parin kolmen viikon aikana viihtynyt tukka kiinni joka tilanteessa.
Tai sitten olen vain liian kriittinen..
Kun olen saanut itseni siedettävään kuosiin, Doora valjaisiin ja lenkille!

ei, mulla ei ole karsastusta! yritän vain katsoa kameraan..

black, my safe color..
Klo 12.40

Kauppaan tekemään ruokaostoksia.
Mä syön ihan mielettömiä määriä raejuustoa: se on varmaan suklaan ohella mun eniten syömä ruoka-aine tällä hetkellä :P
Huomasin eilen, että mun päärynät olivat muuttuneet vähän epäilyttävän makuisiksi ja jääkaapin ainoa banaanikin oli jo makean ruskettunut, joten hedelmäpuolta piti täydentää omenoilla. Olen omenat ottanut vasta hiljattain takaisin ruokavalioon sen aiheuttaman turvotuksen takia, mutta ruoansulatusentsyymit auttavat tässäkin :)
Maitoa, mehukeittoa, maitorahkaa, makeutuspuristeita, suklaata, omppuja. Ja sitä raejuustoa!



Klo 13.10.

Takaisin kotona, kuva ostoksista, terapiavärkit ja eväät (aka vesipullo ja Questbar) ja jälleen matkaan...



Terapiaan mulla ei ole pitkä matka, sillä se on joen toisella puolella. Tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy tuo iso tornitalo, niin oma kämppä on siinä vieressä.
Muuten näkymä on vähän tunnelmaa latistava: harmaa ja alastomat puut. Siksi mä toivonkin lumen tuloa, sillä se peittää kaiken harmauden ja tuo vähän valoa pimeyteen. Plus että Doora on niin tohkeissaan lumesta ja käyttäytyy kuin pieni tryffelisika: työntää kuonoaan hankeen ja pärskii :D



Klo 16.10

kyllä on kotiin mukava tulla, kun tämmöinen on vastassa <3

Kotona jälleen!
Nopeasti kattilaan vähän vettä ja jäinen keitto sinne sulamaan siksi aikaa kun käytän Dooraa pikaisesti pissalla. Nappuskan kanssa lähdetään lenkille reilun tunnin päästä, joten tässä vaiheessa ei ole niin tarpeen tehdä vartin pituista pissatuslenkkiä; pikapissa riittää.


Tämän päivän ruokana oli iso lautasellinen kukkakaalikeittoa, loput raejuustopurkista, leipä juustolla ja kasviksilla ja vettä.

Kirja, suklaata ja Houstonin eläinpoliisit <3
Telkkarista alkoikin sopivasti Houstonin eläinpoliisit, ja sitä katsoessa on jälkiruoan vuoro.
Mä niin nautin näistä hetkistä: on päivän ns. velvollisuudet ohi ja ennen kuin suuntaa päivän lenkille, onko parempaa keinoa antaa ruoan sulaa kuin lukea kirjaa ja katsoa telkkaria!

Klo 17.40.

Lenkille ->
Meillä on Nöppiksen kanssa tullut niin tiivis päivärutiini, mutta kellojen siirtämisen takia ollaan jouduttu aikaistamaan päivän lenkkiä puolella tunnilla, sillä pimeän takia Nappula ei tahdo nähdä mun heittämiä keppejä sille läheisellä pellolla. Mutta näki se niitä keppejä sitten tai ei, niin Doora niin nauttii siitä vapaana juoksemisesta, että pelkästään siitä ilosta mennään sinne pellolle. Pitäähän sitä kaupunkikoiralla jotakin iloa olla, kun muuten joutuu aina olemaan hihnassa :)
Lisäksi siellä on fasaaneita ja pupuja, joita jahdata!



Puhelimen Sportstrackeriä vähän hämätäkseni pidin pienen viisiminuuttisen kuvaussession kesken lenkin, ja samalla piti saada kuvattua Nöppiksen huomioliivi. Doora ei oikein tykkää salamasta (no wonder..), mutta käyhän se näinkin!
Mun ilme taas on.. noh.. mun ilme. Näytän ihanan micheliniltä noissa talvikamppeissa :/ Itse asiassa en tiennytkään, että mulla on tuossa takin hihassa heijastin!

Klo 18.41.

Täsmälleen tunnin lenkki tehty! Juostuja kilometrejä ei ollut kuin vajaat neljä, mutta varmaan parikymmentä minuuttia hilluttiin Kampustalon viereisellä pellolla. Haettiin metsästä pudonneita puunoksia, joita katkoin pieniksi pätkiksi Dooralle heitettäväksi. Nappula vähän puolivahingossa oppi noutamaan tässä viime viikolla; heitin sille kepin, jonka se löysi ja juoksi mun luokse keppi suussa. Mä kehuin sitä ihan ylenpalttisesti ja siitä se sitten tajusi että hei, jos mä teen näin, niin mamma kehuu! On se vielä vähän hakusessa, sillä Doora usein jättää kepin parin metrin päähän ja tulee hakemaan multa uutta. Mutta edistystä, edistystä!
Käytän aina tämän kepinheittovaiheen myös tilaisuudeksi tehdä lihaskuntoa - tai kyykkyjä nyt lähinnä - sillä kotona siitä ei tule mitään. Mun on saatava lisää reisilihasta tukemaan polvea, sillä yliliikkuvista nivelistä on muuten vain haittaa. Kun nivel on yliliikkuva, ei sitä tue mikään ja esimerkiksi olkapääni putoavat paikoiltaan ilman lihasta. Ja kun tuo polvi on vielä operoitu, on se muuten koko ajan kipeä ja oireilee, jos sitä ei tue kunnon lihakset.

oikein sporttinen palautusjuoma :D
Totta kai lenkin jälkeen tarvitsee jotain palautusjuomaa, ja mulla se on lämmin chai latte :D
Olen löytänyt Punnitse & Säästä -liikkeestä nuo DrinkMe:n Chai Latte -jauheet, joista toinen on vaniljainen ja toinen vähän mausteinen. Mun suosikki on ehdottomasti tuo vanilja, mutta kun noita kahta yhdistää, niin tulos on melkein taivaallinen!
Dooran palautusjärsittävänä on tuo kuivatulla kananfileellä päällystetty luu. Meille on muodostunut tästäkin pieni koulutustilaisuus. Sillä välin kun mä sekoittelen itselleni kunnon chai latten, luu on lattialla mutta Doora joutuu sitä odottamaan kunnes saa luvan. Se oikeastaan jo tietää milloin saa ottaa luun - kun mä siirryn latteni kanssa läppärin ääreen ;D - mutta malttaa jo odottaa lupaa.
Sitten se kiikuttaa luun olkkari-makkarin lattialle, syö kananfileet, leikkii joko Poikaystävällä (iso koirapehmoelukka) tai vaihtoehtoisesti pallolla tai jollakin muulla lelulla hetken, ja lopulta nukahtaa mun jalkoihin.
On tuo koira vaan niin ihana <3

Nyt kello on 20.20., ja on iltapalan aika. En jaksanut sitä alkaa enää kuvaamaan (kauraleipä kasviksilla, juustolla ja broiskulla, kulho maitorahka-raejuusto-banaani-mehukeitto -sotkua, teetä, mandariini sekä loput suklaat), ja sen jälkeen suihkuun ja lopulta nukkumaan.


Ei sen ihmeempi keskiviikko!
Mun oli tarkoitus työstää tänään sitä enkun viestintäkurssin videota, mutta pitää keskittyä siihen huomenna. Onneksi eilen sain raahattua luuni koululle sitä tekemään, ja nyt onkin paperilla videon runko. Huomenna sitten viimeistellä se ja altistaa itsensä sille häpeälle kuvata oikeasti viisiminuuttinen video englanniksi :/ Ei se sinänsä mitään, englanti on mulle helppo, mutta en ole puhumalla käyttänyt kieltä pitkään aikaan, ja se mua siinä vähän hirvittää.
Mutta eiköhän se siitä.. toivottavasti!

26. lokakuuta 2015

My recovery tips

Mulla pyörii mielessä koko ajan erilaisia parantumiseen liittyviä selviytymiskeinoja (aka vinkkejä), ja päätin koota niitä tänne. Näin ne on sekä mulle itselle muistutuksena sekä neuvoina joillekin muillekin.
So, here we go!


1. Riittävä ravinto tarpeeksi usein

Tätä ei voi korostaa liikaa! Kuten olen varmaan miljoonaan kertaan kertonut, 2000 kcal ei ole riittävä määrä! Itse asiassa kaksitonnia on sellainen määrä, joka ei ole riittävä määrä edes keski-ikäiselle istumatyötä tekevälle aikuiselle.
Parantumisvaiheessa 2000 kcal ylläpitää elimistön nälkiintymistilaa eikä todellakaan korjaa mitään vaurioita, sillä jopa lyhyt, kuukauden mittainen nälkiintyminen aiheuttaa kropalle suurta vahinkoa, joita korjatakseen sen pitäisi saada kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia kaloreita, puhumattakaan jos nälkäkautta on kestänyt vähänkään pidempään.
Aineenvaihdunta on hidas, koska kroppa on säästöliekillä ja joutuu ylläpitämään vain välttämättömät toiminnot, ja vain riittävä ruokamäärä kiihdyttää aineenvaihduntaa. Pelko nopeasta painonnoususta on relevantti, mutta mä kerron tässä esimerkkinä kaksi omaa kokemustani.
Aina aiemmin osastoilla mun atsi oli alle 2000 kcal, koska paino nousi sillä niin sopivasti ja vauhdilla, ja parin kuukauden jälkeen mut kotiutettiin. Jatkoin samalla tavalla syömistä ja paino jatkoi nousuaan eikä mun pää enää kestänyt sitä: mä söin vähän ja siltikin paino vain nousi! Suurin osa kertyneistä kiloista jämähti keskivartaloon suojaamaan sisäelimiä - ei kropalla ollut mitään muutakaan mahdollisuutta turvata niitä kuin rasvakerroksen kasvattaminen - ja aina seurasi välitön relapsi. Entäpä vahingot? Yhden vuoden nälkiintyminen aiheutti keskivaikean osteoporoosin, joka parin vuoden sisällä kehitti rankaan ne murtumat. Mun kroppa ei ole niitä pystynyt korjaamaan koska se ei ole saanut tarpeeksi ravintoa.
Nyt alkusyksystä päiväosastolla mun atsi sisälsi alle 1500 kcal (se oli niin pieni siksi, jotta vältyttäisiin refeeding syndroomalta), mutta päästyäni osastolta mä nostin nopeasti kahteentuhanteen kaloriin ja siitä viikon sisällä kolmeentuhanteen. Miten kävi painon? Ekan kuukauden aikana paino nousi tosi paljon - 5-6 kg - syystä että mä olin rutikuiva! Kun mä vihdoin söin ja join riittävästi kaikki ne rutikuivat solut täyttyivät vedellä ja kroppa kehitti myös messevät nesteturvotukset. Ihmiskeho voi säilyttää jopa 4-5 litran turvotukset, ja yksi nestelitra = 1 kg. Mä tiesin tämän, mutta se tuntui äärettömän pahalta, etenkin kun sai kommentteja pyöreästä naamasta ja kyselyistä miten paljon oksentelen.
Mä koin hillittömät kuumat aallot ja yöhikoilut muutaman viikon ajan sekä extreme hungerin, jolloin mikään määrä ruokaa ei tuntunut riittävän. Mutta mä vastasin nälkään, söin mitä kroppa huusi ja nälkä alkoi hellittää. Kaikelle on syynsä, myös sille miksi kroppa himoitsi hillittömiä määriä suklaata; suklaassa on pienessä määrässä energiaa, rasvoja, hiilareita ja magnesiumia ja se on kropalle myös helppo sulattaa. Lisäksi parantujan tärkeimmät ravintoaineet ovat hiilarit ja rasvat, ja vaikka proteiiniakin tarvitaan rakennusaineeksi, se ei ole yhtä tärkeää kuin hiilihydraatit ja rasvat.
Nyt viimeisen kuukauden aikana kiloja on tullut hätinä kaksi, mikä kertoo siitä, että tämä 3000+ kcal todellakin on laittanut aineenvaihdunnan liikkeelle ja toivon mukaan korjaa tämän viimeisimmän nälkiintymiskauden aiheuttamia vaurioita. Paino ei nouse ikuisuuksiin; kropalla on oma biologinen paino johon se pyrkii, ja mikäli asettaa itselleen tätä alemman tavoitepainon, on tiedossa jatkuva sota eikä sh:sta parannuta.
Joten 2500 kcal on se ehdoton minimi päivässä. Syö säännöllisin väliajoin vaikka ei olisikaan nälkä. Nälkiintyminen sotkee myös leptiinin tuotannon, joka on vastuussa nälkäsignaaleista. Joten kun vastaa kehoon extreme hungeriin, syö minimimäärän päivässä säännöllisin väliajoin, on jo todellakin toiveita parantumisesta.

2. Älä yliajattele, ja ota vain hetki kerrallaan

Voi kuulostaa ristiriitaiselta keskenään mutta itse huomasin, että mikäli rupean kunnolla ajattelemaan sitä ruokamäärää, mä en onnistu syömään. Mulla on ruoat, valmistan aterian ja syön sen lukien samaan aikaan kirjaa. Mulla on kaikki maailman aika opetella myöhemmin syömään tietoisesti, mutta parantumisvaiheen alussa prioriteettina on henkiinjääminen, jolloin tietoinen syöminen on aika toisarvoista. Joten mun vinkki on, että älä ajattele liikaa!
Ja kun ahdistus iskee, keskity ottamaan vain hetki kerrallaan, selviytymään siitä tilanteesta. Hengittäminen on äärettömän tehokas keino rauhoittua - esimerkiksi 4 sekuntia sisäänhengitystä, 4 sekuntia pidätä hengitystä ja 4 sekuntia uloshengitystä, ja toista - ja pitää mielessä se fakta, että tämä menee ohitse, tämä ei kestä ikuisesti, mä selviän tästä.

mun uusi lempparipuuro on makeuttamattomaan mantelimaitoon tehty kaurapuuro, johon lisään
hieman maapähkinää sekä raejuustoa. Raejuusto on äärettömän hyvä protskulisä puuroon ;)

3. Vesi vanhin voitehista

Nesteturvotukseen auttaa riittävä veden juominen, ja mä olen ottanut tavaksi juoda heti herättyäni puoli litraa haalean kylmää vettä. Monesti aamuisin olen varsin turvoksissa ja yön jälkeen kropalla on nestehukkaa, joten tämä vedenjuonti auttaa tähän. Puolta litraa enempää ei kannata kitata, sillä keho ei pysty suurempaa määrää käsittelemään.
Kun se nesteturvotus iskee, kaikkein pahinta mitä voit tehdä on himmata vedenjuontia ja ottaa "avuksi" nesteenpoistajat! Kroppa turpoaa koska se on vahingoittunut, ja mitä suuremmat vahingot, sitä pahempi turvotus. Mietipäs vaikka rakkoa; kun kenkä hankaa ihon rikki, siihen yleensä tulee vesikello. Se on kehon keino parantaa.
Turvotus kyllä helpottaa, ja mitä sitkeämmin jatkaa syömistä ja riittävää juomista, sitä nopeammin se helpottaa.

4. Ei omia punnituksia, mittauksia tai jatkuvaa body checkingiä!

Kehon paino vaihtelee ja kuten aiemmin sanoin, yksi nestelitra painaa kilon, joten turvotuksen ollessa pahimmillaan vaaka voi näyttää jopa viisikin kiloa enemmän kuin mitä oikea paino on.
Tämä on myös keino säilyttää oma mielenterveys, ja kaikenlainen mittaaminen ja ns. body checking vain ylläpitää syömishäiriötä. Edelleen syömishäiriön aiheuttama koko ei ole pysyvä, ja jos olet alipainoinen on painonnousu pakollista.


 5. Heitä pois kaikki sairausaikojen vaatteet

Mikä voi olla yhtä triggeröivää kuin kokeilla ylleen tuumakoon 22 farkkuja ja huomata, että samperi, mä en mahdu näihin enää! Hyvin usein näihin sairasaikojen vaatteisiin assosioi syömishäiriön ja tiettyjä parantumista estäviä tunteita/asioita, joten heitä pois kaikki ne vaatteet, jotka edes etäisesti muistuttavat sh:sta!
Karu fakta, mutta kukaan ei ole normaalisti tuumakokoa 23, harva edes 25, ja mikäli olet alipainoinen, painonnousu on pakollista ja nämä pikkuruiset/epämiellyttäviä tunteita aiheuttavat vaatteet ovat triggeröiviä. Joten heitä kaikki pois ja osta tilalle uusia, kivoja vaatteita, ja jätä niihin hieman kasvunvaraa. Mä edelleenkään osta mitään tyköistuvia vaatteita, vaan jätän kaikkiin kasvunvaraa myös siksi, että en yhtään siedä kroppaa nuolevia vaatteita, koska se on ahdistava tunne. Tykkään käyttää löysiä kollareita myös siksi, että vatsani on edelleen turpoavaa sorttia, ja olenkin aina ruoasta riippuen jopa viidennellä kuulla raskaalla aterian jälkeen ;P

6. Kiinnitä huomiota ajatuksiin

Yksi mun terapiasta oppimiani ajatusmaailmaa fiksaavia asioita on ollut muuttaa ne muotoon "mä olen" -> "mulla on ajatus, että mä olen..".
Eli kun päässä pyörii miten hirveän kuvottava lihava lehmä mä olen, mun pitää tiedostaa se ja tietoisesti muuttaa muotoon, että "mulla on ajatus, että mä olen kuvottava läski lehmä". Tämä auttaa myös todellisuuden havainnoinnissa ja kuvaamisessa: tuossa ei ole mitään järkeä, koska ensinnäkin mä en ole lehmä vaan ihminen, ja toiseksi mä en ole läski; ne ovat anoreksian ajatuksia, eivät mun.
Tätä joutuu jankkaamaan koko ajan, mutta pikkuhiljaa se alkaa toimia :)


7. Liikunta ei ole ystävä parantuessa

Alipainoisena liikunnasta ei ole yhtään mitään hyötyä, sillä se hajottaa kudoksia eikä kroppa pysty niitä korjaamaan. Kun normaali, terve ihminen nostaa vaikka puntteja, lihaksiin syntyy mikroskooppisia repeämiä, jotka korjautuvat itsekseen, ja kun tähän yhdistetään oikeanlainen ja lihaksen kasvua tukeva ravinto, lihas kasvaa.
Mutta tämä ei pidä paikkansa parantujilla, sillä kroppa tulkitsee liikunnan syömishäiriöiseksi toiminnaksi ja erittää kortisolia - stressihormonia - jolloin kroppa on koko ajan hätätilassa. Ja kun kroppa on hätätilassa, se kohtaa taas triagen, eli keskittää kaiken energian välttämättömien toimintojen ylläpitämiseksi, ja lihasten korjaaminen on tässä vihoviimeinen asia. Lisäksi parantumisvaiheessa liikunnasta voi tulla pakkoliikuntaa, vaikka siitä ei olisi ennen kärsinytkään.
Sen sijaan etsi korvaavia asioita: ristikoiden tai sudokuiten teko, käsityöt, lukeminen, kirjoittaminen, värittäminen, venyttely, hyvin lempeä jooga (ei missään nimessä astangaa tai hathaa, vaan kokeile esim. yin-joogaa), rauhalliset kävelylenkit vaikka metsässä.
Tämä liikuntakielto ei ole lopullinen, ja kun olet jälleen normaalimmassa, terveemmässä painossa (yleensä saa odottaa bmi 18 paikkeille, vaikkakin jotkut sh-polit ja -osastot voivat sallia liikunnan bmi 16 paikkeilla), voi liikunnan aloittaa rauhallisesti.
Jälleen kerran tämä on vain tilapäistä eikä kestä loputtomiin!


alun jatkuvan hiilarihimon jälkeen olen ruvennut himoitsemaan tätä kalsium- ja proteiinirikasta sotkua, jossa on
maitorahkaa, raejuustoa, banaania ja mehukeittoa :P


8. Aseta erilaisia välitavoitteita ja palkintoja itsellesi

Itselläni oli ensimmäinen tavoite saada liikuntalupa takaisin ja päästä jälleen tanssimaan, ja saavutettuani tämän oli mun palkinto itselleni uusi puhelin.
Välitavoitteita on hyvä olla, sillä kokonaisuuden ajattelu on usein uuvuttavaa, ja palkinnot voivat olla motivoivia. Mieti itse itsellesi erilaisia tavoitteita ja mieluisia palkintoja :)

9. Etsi pätevyyskokemuksia

Parantuminen on harvoin sateenkaaria ja yksisarvisia - yhtä iloa ja onnea - ja muuttunut kroppa voi tuntua vähintäänkin vieraalta. Näin oli itselläni ainakin; nopea painonnousu sai mut ensin ihmettelemään kuka peilistä katsoo takaisin, ja sitten se sai mut välttämään peiliä kokonaan. Tunsin pettäneeni itseni, vihasin uutta ulkomuotoa, tunsin epäonnistuneeni.
Mutta sitten rupesin pakostakin huomaamaan, että tämä uusi kroppa on sallinut mulle asioita ihan eri tavalla kuin ennen. Sain pätevyyskokemuksia siitä, että osasin itse vaihtaa kylppäriin loisteputkivalon sekä polttimen (opetus: mun aivot pelasivat); huomasin treenatessani, että ekaa kertaa mun piruetit viidennestä onnistui ilman kunnon harjoittelua (opetus: keskittymiskyky ja kropan kestävyys olivat paljon paremmat); huomasin jaksavani hölkötellä kymmenen minuuttia ilman lyhtypylväissä roikkumista.
Pätevyyskokemukset voivat olla vaikka sudokun ratkaiseminen tai kirjan lukeminen loppuun; se voi olla varttitunnin kestänyt keskittymiskyky koulussa; se voi olla yksi putkeen nukuttu yö ilman kipuihin heräilyä; se voi olla löytynyt mielihyvä ja pirteys.

10. Ole armollinen itsellesi, sovi rauha kroppasi kanssa ja muista levätä!

Mä olen tätä toteuttanut käytännössä niin, että olen Instagramissa etsinyt uudenlaisia roolimalleja itselleni. Roolimalleja, jotka ovat itse käyneet läpi sh-helvetin, taistelleet tiensä takaisin elämään ja oppineet hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin ovat. Yksi aivan ehdoton roolimalli mulle Ig:ssä on @anastasiaamour, ja todella suosittelen jokaista edes vilkaisemaan hänen profiilinsa. Anastasia on ollut ihan äärettömän suuri tuki ja turva mulle, hän on saanut mut ajattelemaan positiivisemmin omasta kropastani, ajattelemaan ettei mun tarvitse yrittää olla toisenlainen, pienempi, kiinteämpi, nätimmillä hiuksilla varustettu. Ajattelemaan, että mä olen hyvä just tällaisena!
Mä olen myös tekemässä rauhansopimusta kroppani kanssa, antamaan sille sitä mitä se vaatii - hyvää ruokaa, paljon suklaata, reisilihasjumppaa polven hyvinvoinniksi, lepoa ja unta silloin kun se sitä vaatii - ja mun on ollut paljon helpompi olla sen jälkeen. Olen radikaalisti hyväksynyt sen, että mun kroppa ja yhteiskunnan kauneusihanne eivät kohtaa enkä mä en voi säilyttää tänhetkistä painoani. En sano että se olisi helppoa ja olisin perfectly fine asian kanssa, en todellakaan! Mä en todellakaan halua lihoa tästä enää yhtään, haluaisin olla erilainen, mutta olen hyväksynyt sen faktan, että todellisuus on jotain muuta. Ja jos mä haluan parantua, mun on annettava kropalle sitä mitä se haluaa.
Vihaan sitä sanontaa, että today I choose to be happy, sillä itselläni se ei todellakaan toimi noin! Sen sijaan mä voin valita ajatella positiivisemmin ja keskittyä löytämään ainakin yksi tai jopa kaksi positiivista asiaa joka päivä. Se voi muuten tehdä ihmeitä ;)
Joten armollisuus, yksi positiivinen asia joka päivä, rauha oman kropan kanssa sekä riittävä lepo;
ne auttavat jo pitkälle :)

näinpä ^^

21. lokakuuta 2015

Questikestit

Ne jotka seuraavat mua Instagramissa (@hhheidijohanna) voivat muistaa, että muutamia viikkoja sitten satuin olemaan yksi kolmesta voittajasta eräässä Questbar-giveawayssa. Mä olin totaalisen järkyttynyt, ällistynyt, yllättynyt, ihmeissäni (lisää lisää synonyymejä :D) ja onnessani voitosta, sillä mulla on maailman paskin tuuri: koko ikäni aikana olen kaikista arvonnoista voittanut lapsena yhden Jaffa-koripallon (koripallon, joka oli Jaffa-pullon värinen ja siihen oli isolla painettu Jaffa) sekä viime keväänä erään opiskelijan opinnäytetyöhön liittyvässä arvonnassa patonkipassin koulun kahvilaan.
Joten voitte todellakin vain kuvitella, miten mä olen viimeiset kolme-neljä viikkoa odottanut tätä Questbar-pakettia kuin kuuta nousevaa!

Viime viikolla sain sitten Questiltä sähköpostin, jossa ilmoitettiin mulle tulevasta paketista: kaksi 12 kappaleen pakettia, joista toinen oli sample box ja toinen pumpkin pie -patukkalaatikko. Ja voitte vain arvata kuin tiheästi vilkuilin sitä paketin tracking numberia DHL:n sivuilla :D
Eilen aamuna se sitten tuli. Kahdeksalta aamulla tsekkasin DHL:n sivuilta, että puoli seitsemän aikaan on paketti lähetetty kuriirilla Vaasasta, ja varttia yli kymmenen (jälleen tsekatessani viimeisimmät tracking-tiedot..) mulle yhtäkkiä tuli tunne, että nyt, nyt se tulee! Ja sekuntia myöhemmin ovikello soi!
Miksi muuten niillä kuriireilla on semmoinen sähköinen, vähän puhelinta isompi vempele, jonka näyttöön pitää semmoisella "sähkökynällä" yrittää kirjoittaa oma nimmari mahdollisimman selkeästi?! Siitä nimmarista ei IKINÄ tule selkeää!





Sample boxista puuttui mun suosikit cookies & cream sekä S'mores, mutta ainahan mä voin käydä niitä ostamassa, eikä kaikki näistä mauista olleet mulle tuttuja.
Vähän epäilin etukäteen noita kurpitsapiirakkapatukoita, mutta ne ovatkin tosi hyviä! Patukka on kuorrutettu ja makea, mutta ei semmoisen tukalan makea, kuten jotkin Questin maut - esim. Cookie dough - ovat. Mukavaa vaihtelua on myös se, että tässä ei todellakaan ole mitään suklaata eikä maapähkinää (luulin tykkääväni maapähkinästä, mutta en todellakaan Questeissä! yhh :/ ), vaan makeudestaan huolimatta patukka on suht. pirteän ja raikkaan makuinen. Maistuu kurpitsalle, mutta ei todellakaan liikaa; kuorrutus tuo siihen mukavan, hieman kermaisen makuelämyksen ;)
Tämä pumpkin pie on myös vain rajoitetun ajan saatavilla, joten kannattaa ostaa ennen kuin menevät pois valikoimasta!
Pähkinä- ja manteliallergikoille huomautus, että tämä sisältää mantelia ja pekaanipähkinää, mutta Questit kyllä kaikki taitavat sisältää jotain pähkinää. Lisäksi jos on maitoallerginen (ei siis pelkästään laktoosi-intolerantikko), niin voi olla että Questit eivät sovi, sillä proteiinit ovat maito- ja heraproteiinia ja voivat sisältää muitakin maitotuotteiden jäämiä.
 

tää on hyvää!
Multa jossakin aiemmassa postauksessa kysyttiin, että miten mun vatsa kestää Questejä, niin vaihtelevasti. Patukoiden hiilihydraatit on korvattu sokerialkoholeilla ja myös kuitujen määrä on hurja, joten itse ainakin huomaan vatsan turpoavan vaihtelevasti noista; viime viikolla söin Chocolate brownie -patukan, ja siitä seurannut turvotus kesti kaksi päivää MUTTA mulla ei silloin ollut käytössä noita ruoansulatusentsyymejä. Nyt on jälleen käytössä iHerbistä tilattu Digest Basic (klik!), ja niillä on todella huomattava vaikutus, sillä nyt ei ole vatsa turpoillut noista Questeistä.
Joten mikäli kärsit epämääräisistä vatsavaivoista eikä sulla välttämättä ole todettu laktoosi-intoleranssia, keliakiaa tmv mutta siltikin esim. maitotuotteista tai viljoista tulee jotakin oiretta, niin tuo Digest Basic voi hyvinkin auttaa. Se sisältää kaikki ruoansulatusentsyymit, joita ihmisellä usein on liian vähän, ja auttaa näin ollen kroppaa sulattamaan ruokaa paremmin ja näin voi eri vatsavaivat hellittää.
Mä oon itse ollut pikkuvauvasta lähtien todella herkkävatsainen (sairastin pahan koliikin vauvana), eikä tämä sh ole tilannetta yhtään helpottanut. Apteekista on saatavilla esim. Elivon ruoansulatusentsyymejä, ja sitä voi kokeilla. Mutta Enzymedicalta on saatavilla todella vahvoja entsyymejä (esim. Digest Gold, Digest Gold + , Digest Spectrum), jotka voivat tehota rajuihinkin oireisiin. Joten jos olet kovin herkkävatsainen, oirehdit eri ruoka-aineista vaikka sinulla ei olisi koskaan todettukaan mitään ruoka-aineallergiaa, niin suosittelen ainakin kokeilemaan ruoansulatusentsyymejä :)


Mitä muuta kuuluu?
Eilen mulla oli myös sydämen echo sen sivuäänilöydöksen takia, ja kaikki on kunnossa! Sivuääni johtuu mitraaliläpässä olevasta pienestä vaarattomasta vuodosta, ja myös rytmihäiriöt ovat vaarattomia. Nämä lisälyönnit ovat tulleet vasta tänä vuonna, ja kardiologi selitti niiden johtuvan stressihormonin korkeasta tasosta, ja se käy järkeen. Lisäksi mun sydänlihas on pieni, joten rytmihäiriöt tuntuvat pahemmin kuin ne yleensä tuntuvat, ja siihen vaikuttaa myös se että syke nousee herkästi. Ohjeena olisi ottaa beetasalpaajaa silloin kun syke nousee korkeaksi - näitä tiheälyöntisyyksiä on ollut jo kymmenisen vuotta - mutta se ei onnistu koska ne laskevat verenpainetta entisestään. Joskus ollessani 18-19-vuotias mulle määrättiin Propralia, ja sen jälkeen olin aina taju kankaalla loppupäivän. Alhainen verenpaine + beetasalpaajat = not so good idea.
Markkinoille on tullut uusi beetasalpaaja, mutta se maksaa euron pilleri, eli yksi puteli on melkein 130 euroa, joten mä katson ennemmin pystynkö elämään ilman.


Muuten olen löytänyt juoksusta itselleni baletin korvikkeen. Mä en ole koskaan tykännyt juoksusta - hyvä jos olen kolmea minuuttia jaksanut hölkytellä kerran puolessa vuodessa - mutta nyt olen huomannut miten melkein meditatiivista se voi olla! Mä oon aloittanut tosi varovaisesti; yli puolentoista kuukauden ajan hölkyttelin vain muutaman kerran viikossa pari minuuttia kerrallaan, ja vasta viime viikkoina lisäsin juoksukertoja mutta ajat pidin samoina. Viime viikolla käydessäni porukoilla Haapavedellä kävin koirien kanssa lenkillä (Daina on maailman paras lenkkikaveri!!), ja yhtäkkiä huomasin jaksavani juosta 10 minuuttia putkeen, sitten vartin. Se juoksun flow on niin mieletön fiilis, kunhan vaan pääsee sen tietyn epämiellyttävän pisteen ohi.
Kysyjille tiedoksi, että liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat ainoa keino pitää sietämättömät fibro- ja hermokivut kurissa ja minut järjissäni, enkä ole innostunut pilaamaan maksaani jatkuvalla särkylääkkeiden popsimisella. Koska balettia ei ole ollut, olen koko kesän ja alkusyksyn levännyt paljon, syönyt yli 3000 kcal päivässä ja näin kasvattanut myös lihasmassaa, niin selkäkivut rupesivat palaamaan. Rupesin tarvitsemaan kipulääkkeitä enemmän, ja koska sh on pitkälti pilannut myös maksan toiminnan, niin ainoa vaihtoehto oli ruveta liikkumaan. Mä joudun koko ajan etsimään sitä tasapainoa, sillä jos liikun liikaa niin ärtyy ensin polvi ja sitten lonkkien bursiitit. Pakkoliikuntaa mulla ei sh:n puolesta ole juuri ollut, joten sen puolesta ei ole niin suurta vaaraa.

Paljon on tullut kyselyitä myös MM:stä, ja pari sanaa siitä.
Mä olen tosiaan noudattanut MM:ää tässä parantumisprosessissa, ja sen mukaan mun minimi päivässä on 2500 kcal, mutta olen pitänyt sen yli kolmentuhannen. Mä tein sen päätöksen, etten ihan tietoisesti ajattele sitä kalorimäärää etenkään alussa, koska jos mä olisin sitä vatvonut mielessäni, en olisi pystynyt siihen. En myöskään syönyt tietoisesti: mulle vakiintui nopeasti tietyt ruoat aterioille, ja söin aina kirja edessä, eli en keskittynyt märehtimään sitä, millaisen lusikallisen/haarukallisen otan ja vien suuhun, pureskelen ja ahdistelen. Mulla on kaikki maailman aika keskittyä syömään tietoisesti, ja tällä hetkellä prioriteettina on pysyä hengissä ja edistyä.
Mulla oli alussa joidenkin viikkojen ajan EH, extreme hunger, se jäätävä nälkä, jolloin mun suurin pelko oli että kehitän tästä vielä ahmimishäiriön. Mutta se on kropan tapa kertoa siitä hitonmoisesta energiavajeesta, nälkiintymisestä ja ruoan puutteesta, ja niin pitkään kun siihen vastaa ja syö just niin kuin kroppa kertoo - mä vetelin päivät pitkät suklaata ja karkkia, ja niistä tuli varmaan 3/4 päivän energiasta - niin sitä nopeammin se EH alkaa hellittämään. Kroppa on pirun fiksu, ja sille on syynsä miksi se huutaa vaikka suklaata: siinä on paljon kropan tarvitsemia ravintoaineita ja sen on myös helpompi sulattaa suklaata kuin saman verran leipää ja kasviksia. Joten mikäli - ja kun! - niitä syyllisyydentunteita tulee, niin voi helpottaa ajatus, että a) tämä ei kestä loputtomiin ja b) kroppa tarvitsee tätä.
Ja mitä tulee aineenvaihduntaan, niin sehän ei käynnisty kuin vaan syömällä enemmän! Mitä tapahtuu jos parantuessa syö alle 2000 kcal? Kroppa pysyy nälkiintymistilassa. Se kohtaa triagen: joutuu kriisitilanteeseen ja päättämään ne tärkeimmät toiminnot joita ylläpitää: sydämen ja aivojen toiminto sekä sisäelinten toiminto. Heti ensimmäiseksi se säästää aineenvaihdunnasta, hormonitoiminnasta sekä muista ei-niin-tärkeistä asioista, kuten hiuksista ja kynsistä. Koska kroppa tarvitsee enemmän ravintoa kuin mitä se saa, se joutuu ottamaan sen vajeen kudoksista.
Entä mitä sitten kun se saa sitä ravintoa riittävästi (puhutaan nyt kolmesta tuhannesta)? Kroppa ei luota suhun, vaan jonkin aikaa se säästää kaiken saamansa energian. Se on edelleen kriisissä - triage - eikä vieläkään uskalla tehdä muuta kuin ylläpitää välttämättömät toiminnot. Se on myös pahasti vahingoittunut, ja tähän viittaa yleensä nesteturvotus, joka kyllä ajan mittaan helpottaa.
Kun jatkat systemaattisesti syömistä ja kroppa huomaa että hei, mä saan sitä ravintoa, se uskaltaa ruveta jakamaan ravintoa sydämen ja aivojen ja välttämättömien sisäelimien ohella myös aineenvaihduntaan.

Mä voisin tästä aiheesta kertoa vaikka kuinka, mutta tiivistäen ihmiskroppa on fiksu!
Se on pitkään hälytystilassa eikä luota suhun seuraavan nälkäkauden pelossa, mutta kun systemaattisesti jatkaa syömistä ja vastaa extreme hungeriin ja pitää liikunnan minimissä (aliravittuna ja parantumisvaiheen alkuvaiheessa ja vielä pitempäänkin liikunta lisää ja ylläpitää stressihormonien korkeaa tasoa ja hajottaa kudoksia, esim. lihaksia ja luustoa, eikä kroppa niitä pysty vielä korjaamaan, ja näin ollen koko parantumisprosessi paitsi viivästyy niin hankaloituu ja vauriot voivat vaan lisääntyä), niin sitä paremmin kroppa alkaa toimimaan normaalimmin ja myös korjaamaan vaurioita.
Mikä mua on auttanut tässä jatkamaan niin se fakta, että sh aiheuttaa kroppaan sellaisia vaurioita, joiden korjaamiseen vaaditaan satoja ja taas satoja tuhansia kaloreita!
Helppoa se ei ole, mutta se helpottuu koko ajan; aliravitut aivot sekä aiheuttavat että ylläpitävät sh:hon liittyviä ajatuksia ja pakkomielteitä!
Mutta tämä siitä saarnasta :P

paras palautusjuoma on lämmin chailatte lisätyllä maidolla ;)

Kyselin tuossa jokin aika teiltä kasvisruokavinkkejä, ja nyt mennään puuropuolelle :D
Eli alan olla kyllästynyt tuohon mun vakkarikaurapuuroon, joten nyt vinkkejä esimerkiksi mantelimaidon ja kaurapuuron risteytyksestä!
Entä miten ihmeessä tehdään tuorepuuroa? Kaikki neuvot otetaan mielellään vastaan :')

19. lokakuuta 2015

Q & A part 3

Kyselin teiltä kysymyksiä tässä jokin aika sitten, ja nyt olisi sitten vastausten aika :)

Baletin ulkopuolelta

- Millä kolmella sanalla kuvailisit sun arjen pukeutumista? 
  Käytännöllinen, yksinkertainen, mahdollisimman mukava.

- Tykkäätkö pitää hattuja?
 
Enpä oikeastaan. No talvella käytän pipoa, mutta en muuten käytä hattuja.

- Lempikasvi ja -villieläin? 
  Hmm.. orkidea. Se on niin kaunis! Ja villieläimistä ehdottomasti koalat!!

- Millaisesta sisustuksesta tykkäät?
Tykkään lämpimistä ja tummista väreistä sisustuksessa. Esimerkiksi nykyistä kämppääni olen yrittänyt sisustaa    siihen suuntaan käyttämällä verhoissa beigeä ja tummaa viininpunaa, kalusteet ovat joko tummaa tai mustaa (paitsi yksi punainen pöytä..). Pienet yksityiskohdat - puinen vuosikalenteri, peilin- ja taulujenkehykset - ovat mustia. Sisustustyynyillä saa sitten pientä väripilkettä sinne missä sitä kaivataan, esim. lähes musta sohva olisi karun näköinen ilman lämpimän värisiä tyynyjä.
Mutta toisaalta mä kyllä ihastelen ja haaveilen sellaista täydellisen pelkistettyä, lähinnä valkoista sisustusta, jossa pieninä väripisteinä olisi mm. mustaa, harmaata, viininpunaista ja beigeä. 
Ehkäpä mä sisustan mun seuraavan oman kämpän suurikin tuollaiseksi :D

- Lemppari nähtävyys Suomessa?
 Mulla ei ole yhtä lempparinähtävyyttä Suomessa, mutta ihan tyynen joen/järven/meren ranta on sellainen nähtävyys, että se on mun mielestä lempparinähtävyys Suomessa :) Ja vielä jos sattuu rannalla näkemään joutsenia siellä kauempana ulapalla, niin aah! Ja toinen ei kylläkään mihinkään erityiseen paikkaan sidottu nähtävyys on elävä tuli.

- Inhokkisana?
 Ei taida olla mitään erityistä inhokkisanaa.

- Ikäsi?
  28-vuotias olen.

- Syntymäpäiväsi?
  24.5.

- Koirasi ikä?
  2 vuotta ja 7 kk.

- Lempiaine koulussa?
 Kielet (ei ruotsi kuitenkaan), markkinointiaiheiset kurssit, oikeustieteiden kurssit, sekä erilaiset viestinnälliset kurssit

- Lempiruoka?
 Tällä hetkellä erilaiset kasvisruoat, mutta jos puhutaan all-time-lempiruoasta, niin varmaan pastaa kanakastikkeella, kinkku-ananas-aurajuustopizza (*slurps*) ja jouluaattoillan juhla-ateria :) Onneksi joulu on taas pian täällä!! :))

- Inhokkiruoka?
 Maksalaatikko ja kaikki verestä ja sisäelimistä tehdyt ruoat! Sienet, merenelävät, mutti, läskisoosi, punainen liha (tietyin poikkeuksin, esim. sika, nauta). Ikinä en suuhuni laittaisi esim. jotain lampaan/sonnin/possun kiveksiä tai kieltä! Hyi hitto!

- Lempiherkkusi?
Suklaa! Sekä macaronsit ja eclairet. Ja hedelmätoffee!

- Mikä on parasta itsessäsi? (kolme asiaa vähintään!)
Mun silmät, sillä ruskea ei ole suomalaisten yleisin silmienväri. Mä olen myös positiivinen (löydän positiivisia asioita paskoista asioista). Mä olen myös vahva, sillä tämä 13 vuotta kestänyt sairastaminen on ollut yhtä helvettiä, mutta kun olen kaatunut, olen kompuroinut sieltä pystyyn useammin kuin jaksan enää laskeakaan. Ja tähän vahvuuteen liittyy se, että haluan myös auttaa toisia samassa tilassa olevia.

- Oletko ollut töissä jossain; missä?
 17-vuotiaana olin kesätöissä Kelalla Haapavedellä. Sitten vuosina -04, -05 ja -06 olin Pula! - Ooppera Konikapinasta -oopperan orkesterissa viulistina. Ooppera järjestettiin Nivalassa, koska oopperan tapahtumat sijoittuivat tälle alueelle Nivalassa.
Sitten olen auttanut isää firmassa jonkin verran, ja esim. Franfurtin musiikkimessuilla olin siellä tulkkina.

- Mitä tahtoisit tehdä työksesi?
 En tiedä. Haluaisin jotenkin yhdistää tanssin mun koulutukseen; rupeaisinko yrittäjäksi ja perustaisin tanssitarvikeliikkeen?

- Kolme toivomustasi?
 Saisin pitää terveyteni, löytäisin hyvän ja inspiroivan työpaikan, jonka palkalla ei tarvitsisi viettää tällaista kituelämää rahan suhteen. Ja olisin onnellinen.

- Onko sulla lempinimiä?
 On, mutta enpä niitä kerro :'D

- Mitkä ovat Dooran lempinimet?
 Doora Unelmalla on lempinimiä... Nappu, Napero, Nappuska, Nöpö, Nöppö, Nöppiskä, Nöperö, Napu, Dorppa, Doruli, Doruski, Höpö... tuossa nyt ne eniten käytetyt :D

- Mitä teet silloin kun on tylsää ja tahdot kuluttaa aikaa jotenkin kivasti?
 Katon telkkaria, luen kirjaa, selaan Ig:tä tai YouTubea tai Facebookia, tai pelaan WordSearchia :D Tai lähden Dooran kanssa lenkille.

- Käytkö kirppiksillä?
  Juu, aina silloin tällöin :)

- Mitä tekisit jos voittaisit lotossa paljon rahaa?
 Ekaksi maksaisin ihan kaikki velat, ja sitten antaisin osan rahoista vanhemmilleni kiitokseksi siitä, miten paljon he ovat mua auttaneet rahallisesti tanssin suhteen. Kolmanneksi maksaisin ainakin puolen vuoden vuokrat ennakkoon, ja lähtisin shoppailemaan ja pienelle matkalle! Toki Dooralle hankkisin kaverin nyt kun oma vointikin on jo hyvä, ja loput tallettaisin korkeakorkoiselle tilille muhimaan.

- Onko sulla millainen perhe; sisaruksia ? Onko perhe tärkeä sinulle?
 Vanhemmat, 2 isosiskoa, 2 pikkusiskoa ja 1 pikkuveli, sekä 5-vuotias siskontyttö :)
  Perhe on mulle tärkeä, hyvin tärkeä. Totta kai välillä menee hermot, mutta se kuuluu asiaan :)
 
- Mitä toivot tulevaisuudelta?
  Sitä, että olen onnellinen ja löydän paikkani. Tokihan mulla on tavoitteita (valmistuminen, hyväpalkkainen työ, parisuhde, jne), mutta siihen voi luottaa, että tavoitteet tuskin toteutuvat sillä tavalla kuin niiden oli suunniteltu toteutuvan. Joten mä toivon tulevaisuudelta, että olisin onnellinen, löytäisin paikkani ja tulisin toimeen.

- Mitä pelkäät?
 Luovuttamista, toivottomuutta.

-  Mitä harrastuksia sinulla on ollut aiemmin? 
 Tanssia on ollut jonkin verran (nykäri, jazz, vakiot ja lattarit), lapsena maalailin hyvin lyhyen aikaa, mut pääasiassa mä soitin viulua aina 7 kk ikäisestä 18-vuotiaaseen saakka, jolloin lopetin aktiivitunnit. Kuitenkin jatkoin tämän jälkeen vuoden ajan siinä oopperassa soittamista, ja muutamien vuosien ajan opetin viulunsoiton alkeita eri oppilaille.
Ratsastin myös (meillä oli hetken aikaa oma hevonen), mutta musiikin ohella mä kirjoitin äärettömän paljon ja luin vähintään yhtä paljon.
 
- Onko sulla suunnitelmissa harrastaa Dooran kanssa jotain?
  Olen miettinyt agilityä, mutta se ei taida onnistua sen takapolvien takia :/ Plus että Dooraa pitäisi kouluttaa siihen agilityyn, ja mulla ei kestäisi hermot välttämättä :'D

- Kun valmistut (tradenomiksi?) niin mikä olisi sellainen realistinen unelmaduuni, mitä haluaisit noilla papereilla tehdä? 
 Tuolla ylempänä siitä mainitsinkin: tanssin ja koulutuksen yhdistäminen, eli esimerkiksi oman tanssitarvikeliikkeen perustaminen. Mutta saan olla tyytyväinen, mikäli löydän työpaikan, jonka työnkuva vastaa mun koulutusta, eli markkinointia.

- Mikä on mielestäsi kaunein paikka maailmassa ja miksi?
 En mä tiedä. Maailman kaunein paikka voi olla mikä hyvänsä, mutta jos itsellä on hirveän paha olla, paikan kauneudesta ei pysty nauttimaan.
Jokin veden ranta, rauhallinen ja tyyni, ei liikaa auringonpaistetta ja kuumuutta. Rauhallinen ja hiljainen.
Tai sitten kuten tuolla ylempänä sanoin, niin elävä tuli, sitä on jotenkin niin rauhoittavaa katsoa :)

- Millainen lääkitys sulla on vai onko? 
Säännöllisesti ketiapiinia syön pienellä annoksella unettomuuteen, ja fibrokipuihin amitriptyliiniä.

- Käytkö psykoterapiassa?
  Käyn.





Baletista


- Missä baletissa haluaisit tanssia pääroolin?
 Tää on ehkä kulunut, mutta Joutsenlampi. Se on mun lempibaletti muutenkin, ja Odette-Odilen kaksijakoisuus kiehtoo mua jostakin syystä ihan mielettömästi :D

- Missä olet erityisen hyvä baletissa? Ja missä huono?
 Hyvä on turhan voimakas adjektiivi mun kohdalla baletissa, mutta niin. Rytmitaju kaiketi, adagiot; vasen developpé on parantunut aika paljon. Huono olen sitten kaikessa muussa.
 
- Mitä balettivaatteita ostaisit jos voisit ostaa mitä vain?
No ihan ekana ostaisin tusinan sopivia kunnon leotardeja, tutun ja ne semmoiset lämmittelybuutsit!

- Kauan olet harrastanut balettia?
Aloitin tammikuussa 2011, eli aktiivisesti tanssittuja vuosia on neljä (välissä oli polvileikkauksesta johtuva puolivuotinen saikku).

- Kuinka monta tuntia tanssit viikossa?
Tällä hetkellä en yhtään, mutta viime vuonna tekniikkatunteja oli 3 x 90 min, ja näihin päälle tarvittavat näytösharjoitukset plus omatoimiset treenit. Nyt mun balettitunnit rajoittuu siihen mitä itse käyn peilisalilla pari tuntia kerrallaan about kerran viikossa, jos sitäkään. Sitten kotona harjoittelen itsekseni jotain pientä silloin tällöin.

- Miten päädyit tanssimaan juuri balettia?
Mä lapsena halusin balettitunneille, mutta silloisten tanssituntien balettiosuus rajoittui kahteen kertaan, jolloin harjoiteltiin jotain äärettömän yksinkertaisia port de braseja; muuten se oli pelkkää nykytanssia. Mä olisin halunnut balettia mutta ei ollut mahdollisuuksia, joten kun muutin Sjoelle ja löysin balettikoulut, niin mun oli vain pakko päästä balettitunneille. Baletissa mua on kiehtonut sen liikekieli, se on niin kaunista. Ja ihana musiikki yhdistettynä siihen liikkeeseen.

- Mitkä on sun lempparibalettidokumentteja?
Ballerina, First Position, Strictly Ballet 1 ja 2, Good Swan Bad Swan, nämä nyt ainakin. Niin ja NYCB:stä kertovat lyhyet dokkarit.

- Lempivariaatio
 Varmaankin Dying Swan.


- Tankosarja
Mä oon aina tykännyt eri rondisarjoista, joten sanon että rondit :)


- Tanssija
Saako sanoa useamman? Misty Copeland, Diana Vishneva, Kathryn Morgan.

- Jos sulla olis mahdollisuus päästä sun unelma balettiseurueeseen mikä se olisi?
Kääks! Nyt laitoit pahan... varmaan NYCB.

- Millaisessa puvussa haluaisit esiintyä?
No perinteinen tutu tietty :D

- Minkä roolin tahtoisit tanssia ja mistä baletista?
Odette-Odilen Joutsenlammesta, ei yhtään sen vähempää ;)

- Mitä saat tanssista?
Mä saan tanssista voimaa kaikin tavoin. Se ylläpitää ja kehittää mun lihaksia - etenkin keskivartalon lihaksistoa - ja se lievittää fibron ja murtumien aiheuttamaa kipua. Mutta mä saan tanssiin purkaa omia olojani, saan hetken ilman murheita. Saan olla toisessa maailmassa. Saan muuttaa liikkeeksi sekä musiikin että tosiaan mun tunteet, ilman että mun tarvitsee puhua tai laulaa tai soittaa. Saan liikkua, joka aiheuttaa hyvän olon. Saan tuntea, että mun kropasta on johonkin. Saan jopa pätevyyskokemuksia :)

-  Mitkä venyvyydet osaat?
Tällä hetkellä en taivu juuri suuntaan enkä toiseen, koska mun venyttelyt on ollut tosi pahasti retuperällä. Mutta jos vähän panostan venyttelyyn, saan normispagat parissa viikossa; keskispagaan en ole toistaiseksi taipunut, mutta en ole sitä juuri yrittänytkään. Selkä on mun heikoin paikka, mutta toisaalta seläntaivutukset ovat paremmat kuin aiemmin.

-  Haluisitko ammattitanssijaksi?
Yhdessä vaiheessa halusin, ja kyllä, haluaisin kokeilla jonkin aikaa ammattitanssijan elämää. Jos ajatellaan että mullakin olisi kaikki mahdollisuudet, niin kyllä haluaisin ainakin hetken. Mutta jos ajatellaan realistisesti, niin tällä kropalla ei ole siihen mahdollisuuksia :(

- Osaisikko kuvitella itses Suomen kansallisoopperaan?
Haluaisin kyllä, mutta en. Valitettavasti :(



Miltä näyttää piruetit viidennestä, kun niitä ei ole harjoitellut yli puoleen vuoteen? ^^

11. lokakuuta 2015

Ripaus romantiikkaa

Red lips + low ballet bun = instant ballet show feeling!
Kävin tänään katsomassa kaupunginteatterilla The Young Russian Ballet'n shown "Love Stories", ja koska seurue on mulle täysin tuntematon entuudestaan, lähdin sinne osaksi aika avoimin mielin mutta osaksi myös vähän sillä ennakkoluulolla, että tuleeko tästä nyt mitään. Totta kai piti googlettaa YRB ja ottaa selvää minkälainen kokoonpano on kyseessä, jotta ei olisi ihan ummikkona :D
Eli Young Russian Ballet'n on perustanut Andrey Lyapin ja Anastasia Sverchkova, ja seurue koostuu yksinomaan solisteista, joten kokoonpanooltaan kyseessä on varsin pieni balettiseurue verrattuna esimerkiksi Kansallisbalettiin.
Lisätietoa YRB:sta voit lukea täältä.

kuva Young Russian Ballet'n sivuilta; Elena Petrichenko ja Sergey Chumakov

Show'n repertuaari oli selkeästi jakaantunut klassiseen balettiin sekä moderniin tanssiin, joista jälkimmäisestä oli myös balettiversiota.
Avausnumero - Passion, jonka musiikkina oli Apocalypticaa ja tanssijat isossa kuvassa olevat Elena Petrichenko ja Sergey Chumakov - oli niin huikea, että mua rupesi itkettämään, syke ja hengitys kiihtyi ja olin ihan kananlihalla. Kyseessä oli akrobaattinen moderni tanssi, mutta ei mitään sellaista modernia, jollaista on nähnyt kyllästymiseen asti.
Numerossa kaikkein vaikuttavinta olivat nostot ja erilaiset heitot sekä melkoista akrobatiataituruutta vaativat temput. Näin sanottuna se kuulostaa mauttomalta, mutta sitä se ei ollut! Tanssijoiden välinen luottamus oli ihan käsittämätön, ja jokainen Elenan ja Sergeyn tanssi - kolme kappaletta - oli kuin yhdeltä kokonaiselta henkilöltä, jolla sattui olemaan kaksi vartaloa.
Näiden numeroiden koreografiat oli suunniteltu hyvin tukemaan todella vaikeita ja vaikuttavia nostoja ja parityöskentelyä, ja yhdellä silmäyksellä pystyi toteamaan, että kyseessä olevat tanssijat ovat äärimmäisen taitavia, vahvoja ja keskinäinen kemia pelasi prikulleen.
Mä nautin kaikkein eniten näistä Elenan ja Sergeyn numeroista - jokainen oli siis samantyylistä modernimpaa akrobaattista tanssia; toisen numeron nimi oli The Road (musiikki oli James Newton Howardin) ja kolmas oli Other Reality (musiikki Bobby Tahourin) - ja tanssijapari oli itse koreografioinut nämä tanssit.

Vas. Valse Triste, tanssijat Anastasia Sverchkova ja Evgenii Gerasimenko; oik. Paquita pdd, tanssijat
Alisa Voronova ja Dmitry Kogemyakin

Ensimmäiseen näytökseen oli muutenkin panostettu, sillä tokana numerona oli Sibeliuksen musiikkiin tehty tanssi "Valse Triste", ja siinä tämä naistanssija Anastasia Sverchkova on myös seurueen toinen perustaja. Kaunis musiikki ja kaunis koreografia, mutta olin itse niin edeltävän numeron pauloissa, että tämä kakkonen meni vähän ohi.. :P Tosin en voinut olla huomaamatta, että Evgenii Gerasimenko oli välillä aavistuksen verran myöhässä partneristaan; liekö ollut jännittyneisyyttä?
Kolmas numero - Paquita pdd - oli jo sitä tuttua balettia ja Petipan alkuperäisellä koreolla. Tykkäsin todella paljon Alisa Voronovan tavasta tanssia: siinä oli jotakin sellaista ns. tuoretta tuulahdusta, jollaista ei näe esimerkiksi Svetlana Zakharovassa jne primoissa.
Tästä numerosta - ja tanssiparista muutenkin! - tykkäsin paljon!

Evgenii Gerasimenkon soolo "Temptations" oli varsin omaperäinen, modernimpaa suuntaa edustava tanssi. Ihailin tosi paljon Gerasimenkon tapaa liikkua: samaan aikaan hyvin hallittua mutta samaan aikaan kuin räjähtämäisillään. Mutta vaikka koreografia ja musiikki (joka oli Antonio Salierin) sopi tälle tanssijalle tosi hyvin, mä en jostakin syystä oikein innostunut tästä.

Ekan näytöksen toinen klassinen numero oli toiseksi viimeisenä ollut Talisman pdd, tanssijoina Natalia Gubanova ja Alexey Gerasimov, koreo Petipan.
Mä tykkäsin ihan mielettömästi Natalian Talismanin soolosta! Se oli hirmu vaivattoman ja leikkisän oloinen, ikään kuin "tanssinpas tässä nyt vähän" -tyylinen, mutta hyvin viimeistelty. Ja Gerasimovilla oli vallan huikeat hypyt! :D

Vas. Natalia Gubanova ja Alexey Gerasimov "Carmen"; oik. Elena Petrichenko ja Sergey Chumakov "Other Reality"

Toisen näytöksen ehdottomasti mun suosikkinumerot olivat kakkosena ollut Carmen, sekä neljäntenä ollut Other Reality!
Talismanissa esiintyneet Natalia Gubanova ja Alexey Gerasimov sopivat mun mielestä paremmin Carmeniin: Nataliassa oli tulta, tappuraa ja temperamenttia, mihin Alexey vastasi hyvin ja uskottavasti. Jokainen asento ilmensi sitä espanjalaista tulisuutta ja härkätaistelufiilistä, ja molemmat todella ilmensi rooliaan loppuun saakka. Mä tykkäsin tästä todella paljon!!

Other Reality, Elena ja Sergey... todellakin other reality!!
Tämä tanssi oli aivan yhtä kiihkeä ja intohimoinen kuin ihan ykkösenä nähty Passion, ja keräsi yleisön kaiketi ainoat bravo-huudot - samoin multa. En välillä pystynyt edes taputtamaan, koska vain tuijotin näiden tanssia.
Miten tanssi voikin olla ja ilmentää niin voimakasta intohimoa ja voimaa?
Välillä se oli kuin kiusoittelua - yksi nopea suudelma siellä ja toinen täällä - mutta tunnelma säilyi koko ajan. Tanssijoiden välinen luottamus oli jotakin niin uskomatonta; miten toinen on täysin toisen varassa, ja jos siitä putoaa niin pahasti käy. Mutta ei, molemmat yhtä vahvoina tukemassa toista.
Ensimmäisessä numerossa Passionissa oli yksi sellainen nosto ja pudotus, jossa Sergey oli ensin nostanut Elenan ylös ja sitten yhtäkkiä irroitti otteensa, jolloin Elena teki ikään kuin vapaapudotuksen, ja juuri ennen kuin hän osui maahan, hän pysäytti pudotuksen jotenkin tarttumalla Sergeytä jaloista. En valehtele kun sanon, etten ollut ainoa, jonka sydän jätti lyönnin välistä. Oli se niin huikeaa!

Tokassa näytöksessä muina numeroina oli Alisa Voronovan ja Dmitry Kogemyakinin tanssima numero Despite my love (koreon oli tehnyt Kogemyakin, musiikki Mozartin), ja kyseessä oli balettinumero. Todella hieno ja näyttävä tanssi!
Kolmantena numerona oli Anastasia Sverchkovan ja Evgenii Gerasimenkon Evanescence, johon koreon oli tehnyt Gerasimenko, ja musiikkina oli georgialaista kansanmusiikkia.
Tämäkin loistava numero - kuten kaikki! - mutta tämä ei niin hirveästi jäänyt mieleeni. Olin taas huomaavinani, että Gerasimenko oli ihan aavistuksen Anastasiasta jäljessä, joten jäin seuraamaan ja pohtimaan tätä liiaksi. Tyypillistä mulle...

ylhäällä Paquita, tanssijat Alisa Voronova ja Dmitry Kogemyakin; alhaalla vas. Other Reality; oik. kaikki

Viimeinen numero - Piazzollan musiikkiin tehty Love & Surprise - oli tango, jossa esiintyi kaikki tanssijat, jokainen vuorollaan pienellä soolonpätkällä ilmentäen tokan näytöksen roolejaan. Esimerkiksi Carmenissa nähtyjen Gerasimovin ja Gubanovan tango oli täynnä espanjalaista temperamenttia, kun taas akrobaattitanssijat Petrichenko ja Chumakov tangosivat näyttäen huikeita temppujaan, mukaan lukien sen Elenan vapaapudotuksen.

pääsinpäs kerrankin käyttämään mun uusia housuja, joita todella epäilin käyttää. Kuminauhavyötärö, erittäin leveä lantion ja reisien alueen leikkaus ja kapeat lahkeet don't sound so flattering. Mutta yksinkertainen kampaus, korot ja tyköistuvampi paita (jonka puutteessa tungin helman housunvyötärön sisään :D) antoi housuille oikeutta ;)

Tykkäsinkö?
Hell yeah! Tanssijat olivat todella taitavia ja loistavia esiintyjiä, ja he tosiaankin osasivat ottaa yleisön haltuun! Totta kai toiset numerot olivat enemmän mun mieleen kuin toiset, mutta kylmäksi yksikään numero ei mua jättänyt.
Tämä show tuli tosi tarpeeseen, sillä tanssituntien puuttuessa olen alkanut menettää sitä balettihinkua ja motivaatiota. Sain ne kyllä hyvin takaisin; istuin välillä nauraen, välillä itkien, ja päätin varata peilisalivuoron heti huomenna :D

Tähän loppuun pari videota, jotka kuvasin ollessani Dooran kanssa lenkillä.
Oi sitä riemua, kun koira huomaa jotakin äärettömän mielenkiintoista kesken developpe-treenin.. :D





Näin loppuhuomautuksena pahoittelen kuvien huonoa laatua. Yritin ottaa kuvat mahd. vaivihkaa ja myös istuin kymmenennellä rivillä, joten en saanut hirveän hyvälaatuisia kuvia.
Mutta parempi näin kuin ei kuvia ollenkaan, right? :)

9. lokakuuta 2015

And the winner is...

Sain eräältä lukijalta vallan mainion postausehdotuksen: proteiinipatukkaraati, jossa viisi prodepatukkaa testiin. Joten here we go.. :)

Testattavat proteiinipatukat valitsin hinnan, mahdollisen maun, kuultujen kommenttien sekä omien mieltymysten perusteella. Jätin tästä pois kaikki Leaderin patukat, sillä niiden Softbareja lukuunottamatta kaikki ovat sellaisia jauhopatukoita, ja todella inhoan niitä.
En ole näistä arvosteltavista patukoista kokeillut kaikkia aiemmin, joten nyt pääsin sitten testaamaan nekin.
Olen jakanut nämä kolmeen hintaluokkaan: 1€ ja alle; 1-2,5€ ja yli 2,5€. Arvosteluasteikko on 1-5 (huono-erinomainen), ja siihen vaikuttaa maku, koostumus ja ravintosisältö



Eli ensimmäisenä vuorossa Fitbarin suklaanmakuinen patukka. Olen kokeillut aiemmin sitä juustokakun makua ja päätin kokeilla tätä suklaata, sillä se kolmas makuvaihtoehto (punaiset marjat) ei kuulostanut kovin houkuttelevalta.
Ei ole hinnalla pilattu, koska maksaa vain euron, ja maku-hintasuhteeltaan hyvä! Yleensä en tykkää suklaan makuisista proteiinipatukoista, koska niissä on ikävä teollinen jälkimaku ja lähes poikkeuksetta ovat koostumukseltaan joko liian purkkamaisia tai sitten tosi jauhoisia. Mutta tämä oli iloinen yllätys, sillä maku oli kohtalaisen mieto mutta kivan suklainen ja makea, koostumukseltaan hieman toffeemainen (eli ei todellakaan semmoinen jauhoinen!) ja pehmeä.
Mutta. Proteiinipatukaksi jäin ihmettelemään proteiinin määrää: 35-grammaisessa patukassa vain 11,2 gr proteiinia, hiilihydraatteja 14,9 gr (joista sokeria 10,1 gr), rasvaa 3,5 gr ja energiat 135 kcal. Mietinkin tämän patukan kohdalla, että taitaa kääreessä oleva kuva Jutasta ja Bullista myydä enemmän kuin tämän patukan ravintosisältö. Toki varsin kivasti brändätty, ja ainakin näin omaan mieleeni tämä vetoaa varmasti enemmän naisiin kuin miehiin, sillä väreinä on käytetty pirtsakkaa pinkkiä, limeä ja valkoista.
Mutta euron proteiinipatukkana maku ja koostumus saavat 3,5, mutta ravintosisältö 2,5. Kokonaisarvosanaksi annan 3.



Toinen 1€ hintaluokasta on Lidlin Sportyfeelin Blueberry yoghurt dream, eli siis maitosuklaalla kuorrutettu mustikan ja jogurtin makuinen prodepatukka.
Varsin maukas patukka ja mustikan pystyy jopa maistamaan, mutta jälkimaku on "hieman" epäilyttävä ja vähän jauhoinen. Verrattuna Fitbariin tämä maistuu myös halvemmalle.
Ravintosisällöltään ei vedä vertoja Fitbarille, ja proteiinipatukaksi aika heikko. Eli 138 kcal kokonaisenergiat, rasvaa 3,5 gr, hiilihydraatteja 16,1 gr (sokeria 9,8 gr) ja proteiinia vain 10,5 gr, ja patukka painaa sen 35 gr.
Maku ja koostumus saavat 3, ravintosisältö 2 ja kokonaisarvosanaksi 2,5.


Seuraavaa hintaluokkaa edustaa Fastin Naturally High Protein, josta makuna kookos. Eli tämä(kin) suklaalla kuorrutettu kookoksen makuinen patukka, ja painaa 35 gr.
Ihan ensimmäiseksi huomasin semmoisen kivan kookoksen tuoksun, kun avasin pakkauksen, joten tästä plussaa! Kookos todella maistuu mutta ei liikaa, ja ohut suklaakuorrutus sopii yllättävän hyvin sen kanssa. Koostumukseltaan varsin kiinteä ja hieman sitkeähkö, mutta hajoaa hyvin pureskeltaessa. Ei jätä semmoista teollista jälkimakua, ja siitä toinen plussa :)
Ravintosisällöltään pesee sekä Fitbarin että mini-Sportyfeelin tehokkaasti, sillä proteiinia on 15 gr, hiilareita 11 gr (sokereita 3,4 gr) ja rasvaa 3,6 gr, ja kokonaisenergiat 120 kcal.
Tämän patukan huono puoli on se, että ei jätä kovin kylläiseksi ja ainakin mä jäin kaipaamaan lisää. Lisäksi mikäli olet kovin herkkävatsainen, tämä saattaa aiheuttaa vatsanväänteitä, sillä hiilareista 7 gr on polyoleja, eli eri makeutusaineita.
Mutta arvosanaksi mausta ja koostumuksesta annan 4, ravintosisällöstä 3,5 ja kokonaisarvosanaksi 3,5.


Toinen saman hintaluokan patukka on Sportyfeelin Protein+ Crispy caramel (60 gr), eli maitosuklaalla kuorrutettu toffeen makuinen patukka.
Tässä on kyllä patukkaa purtavaksi! :D Maku on aika heppoinen mutta toffee oli juuri ja juuri tunnistettavissa, etenkin jälkimaussa. Plussaa ehdottomasti siitä toffeekrispistä! Koostumukseltaan aika paksua ja sitkeähköä ja säilyy samanlaisena vaikka kuinka pureskelisi. Jättää huulille ja suuhun sellaisen kuorrutuksen, ja ainakin minut se sai ottamaan uuden haukun mahdollisimman nopeasti. Makeannälkään varsin kiva protskupatukka, ja kannattaa muuten pitää esimerkiksi vesipulloa lähellä, sillä tästä tulee jano!
Ravintosisällöltään jo varsin mukava, sillä 60 grammassa on 203 kcal, rasvaa 5,9 gr, hiilareita 21 gr (sokereita 0,9 gr) ja proteiinia 24 gr.
Jälleen pieni makeutusainevaroitus, sillä tätä on makeutettu mm. maltitolilla, maltitolisiirapilla sekä sukraloosilla. Eli mikäli olet herkkävatsainen makeutusaineille, en voi suositella syömään patukkatolkulla. Lisäksi tämä sisältää heraproteiinia, joten laktoosi-intolerantikot voivat oireilla (tosin itse en oireile tästä), ja varoituksen sananen myös pähkinäallergikoille, keliaakikoille sekä kananmuna-allergikoille: voi sisältää pähkinöitä, gluteenia ja kananmunaa.
Mutta arvosanoihin. Maku ja koostumus saavat 4, ravintosisältö 4, ja kokonaisarvosanaksi annan myös 4.


Viimeisenä ja myös yli 2,5€ hintaluokkaa edustaa QuestBar, makuna Cookies & Cream (Oreo).
Itse asiassa oli hiukan hankalaa unohtaa kaikki aiemmat ajatukset Questbareista ja olla täysin puolueeton, myönnetään :D

Rapea, sattumainen ja makea, ne tulevat ensimmäiseksi mieleen. Lisäksi mietin, että onko tämä jäänyt keskeneräiseksi? Mutta QuestBarit ovat ikään kuin rapeita taikinapatukkoja, jos näin voi sanoa. Maultaan todellakin makea, ja koostumus on vähän jostakin oikein tahmean ja oikein jauhoisen patukan välimaastosta, sillä koostumukseltaan on kiinteä mutta murenee suussa hyvin. Mikrottaminen voisi olla kokeilemisen arvoista, tai vaikka uuniin muutamaksi minuutiksi. Näistä voisi varmasti tehdä myös hyviä pikkuleipiä :)
Ravintosisällöltään tämä pesee koko porukan, sillä energiaa on 190 kcal, rasvaa 9 gr (tyydyttynyttä vain 2,5 gr, joka on kokonaisarvoon nähden pienin määrä näiden viiden patukan kesken), hiilareita 6 gr (joista sokereita 1 gr ja polyoleja 2 gr, joka kannattaa huomata), proteiinia 21 gr ja kuituja 14 gr.
Negatiivinen puoli on ehdottomasti noiden kuitujen runsas määrä, sillä itselläni turpoaa siitä vatsa! Aiemmin liitin tuon vatsan turpoamisen ruoan määrän lisäämiseen, sillä söin näitä Questbareja useamman viikon ajan, mutta sitten pidin parin viikon tauon ja korvasin ne suklaapatukoilla. Nyt pari päivää sitten maistoin itselleni uutta Questia (mansikkajuustokakku, ei hirveän erikoista btw) ja huomasin selvän vatsan turpoamisen.
Lisäksi Questien proteiini on hera- ja maitoproteiinipohjaista, joten laktoosi-intolerantikot saattavat oireilla (mutta itse en tähän reagoin), ja tämä maku sisältää myös mantelia.
Mutta mitä arvosanoihin tulee, niin maku ja koostumus 5, ravintosisältö 4,5, ja kokonaisarvosanaksi 5. 

Eli summa summarum: QuestBar vie tässä porukassa voiton kirkkaasti, mutta hyvää kakkostilaa pitää Sportyfeelin Protein+ ja siitä niukasti häviää Fastin kookoksen makuinen Naturally High Protein. Jumbosijalle pääsi mini-Sportyfeel, sillä sen voitti Fitbarin suklaapatukka.


Tämä oli leikkimielinen proteiinipatukoiden vertailu, eli patukoita vertaillessa on lisäaineina käytetty hyppysellinen hymyä ja isompi annos huumoria, ja joukkoon on voinut päätyä lirahdus naurua sekä makumieltymyksiä ;)  

5. lokakuuta 2015

Better late than never!

Olen tässä viimeisen 1,5 kk aikana oppinut asioita enemmän kuin pitkään aikaan, ja oppinut kantapään kautta. Olenkin tässä pohtinut myös sitä, että mikäli nämä asiat olisi tapahtunut jo 8-9 vuotta sitten, olisinko säästynyt näiltä kaikilta ongelmilta? Ehkä, ehkä en. En tykkää jauhaa menneitä koska se ahdistaa, mutta nyt on ollut pakko.
Siksi kirjoitan asiasta myös tänne blogiin, sillä tämä saattaa auttaa edes jotakin lukijaa.

Misty Copeland on erinomainen esimerkki balettimaailmassa sellaisesta, johon ei uskottu, joka uskoi itseensä ja rikkoi rajoja
Mä olen ollut loputtomassa sairastumis-parantumis-sairastumis -kierteessä vuodesta 2007 lähtien, jolloin ensimmäisen kerran sairastuin pahasti ja jouduin osastolle. Silloin osastosta tuntui olevan jotakin hyötyä, sillä sairaushistoriakin oli verrattaen lyhyt. Osastojakso kesti reilut pari kuukautta ja kotiuduin juuri joulun alla. Mutta siitä se sitten alkoikin.
Olen miettinyt miksi koin niin pahan relapsin ja verrattaen pian, sillä vasta 3,5 vuotta myöhemmin sain seuraavan kerran otteen elämästä. Mitä tapahtui?
No tapahtui paljonkin, mutta en niistä kerro sen tarkemmin. Hoitoja kyllä oli niin Oulussa kuin Helsingissäkin, joista jälkimmäinen oli maanpäällinen helvetti.

Aloitetaanpas ruoasta - siihen tämä postaus muutenkin liittyy.
Mun atsi ( = ateriasuunnitelma) oli osastoilla aina todella pieni, hyvä jos sisälsi hätinä 2000 kcal, ja mun paino nousi oikein kiitettävää tahtia. Kun olin saavuttanut tavoitepainon (ts. bmi 17), pääsin pois. Kotona paino vaan jatkoi nousuaan vaikka ruokamäärät pysyivät samoina... ja totta kai pää ei pysynyt mukana -> relapsi.
Nyt mietin sitä, että olisiko nämä relapsit ja vakavammat fyysiset vauriot voitu välttää, mikäli silloin olisi nostettu kalorit 3000 kcal/vrk?
Mä perustan tämän ajatuksen Minniemaudiin (jos et tiedä asiasta, lue täältä), jota parhaimmillani noudatan. Lyhyesti sanottuna Minniemaud on kehitetty Minnesotan nälkiintymistutkimuksen pohjalta ja on suunnattu RED -potilaille (RED = restrictive eating disorder; anoreksia, bulimia ja ortoreksia) ja käytännössä tarkoittaa minimissään 2500-3000 kcal/vrk sekä liikuntakielto, ja MM:ssa ei ole kaloreille ylärajaa.

Miksi noin?
Jotta parantuminen ei pitkittyisi liikaa, vältyttäisiin pahemmilta fyysisiltä vaurioilta, korjattaisiin syntyneet fyysiset vauriot sekä parantuminen olisi kokonaisvaltaista (eli myös sh saataisiin pois). Fyysiset vauriot - luuston heikentyminen, hiukset, kynnet, iho, hormonitoiminta, sisäelimet, aivotoiminta, lihaksisto, aineenvaihdunta - vaativat kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia kaloreita korjaantuakseen. Joten miten käy jos potilas syö alle 2000 kcal päivässä? Elimistö pysyy nälkiintymistilassa: aineenvaihdunta ei toimi jolloin paino nousee kiitettävästi; keho ei pysty korjaamaan fyysisiä vaurioita, jolloin ne jopa pahentuvat; kertyneet kilot tuppaavat usein jäämään vatsanseudulle suojaamaan sisäelimiä, koska keho ei saa tarpeeksi energiaa korjatakseen vaurioita, jolloin rasvakerros on sen keino suojata sisäelimiä.
Entä miten käy jos syö vähintään 2500-3000 kcal päivässä? Aineenvaihdunta kiihtyy ja keho saa ravintoa pystyäkseen korjaamaan vaurioita. Lisäksi myös tosi parantuminen sh:sta alkaa, sillä nälkiintyneet aivot itse kehittävät pakkomielteitä ruokaan ja kehoon (lue lisää täältä). Kyllä, taustalla voi olla jokin trauma tai luonteenpiirre, joka haluaa kontrolloida jotakin tai kehittää jonkin oman suojamekanismin, mutta itsessään sh-ajatukset ja -käyttäytyminen on nälkiintymisen suora tuotos.
Liikuntakielto perustellaan taasen sillä, että se estää oikean parantumisen, koska parantumisvaiheessa liikunta on keholle sh-käyttäytymisen ylläpitoa ja liian iso stressi, eikä siihen vaikuta millään tavalla se, että söisit liikunnalla kulutetut kalorit.
Itse olen joutunut miettimään liikuntaa uudemman kerran, ja erittäin useasti houkutus lähteä kunnon hikilenkille on suurempi kuin iso. Kerran juoksin sen kolmen vartin hikilenkin, ja siitä toipumiseen meni monta päivää. Joten pääosin mä olen pitänyt liikunnan tosi minimissä - eihän mulla ole edes balettitunteja! Dooran kanssa teen kävelylenkkejä, sekä satunnaisesti (kerran pari kuussa) teen omatoimista balettitreeniä, mutta siinä on mun liikunta.
Mikäli on ihan pakottava tarve tehdä jotakin, niin kokeile matalatehoista joogaa (esim. yin-joogaa), venyttelyä, rauhallista kävelyä.

kyllä välillä käy kateeksi :D
Multa on hoitotiimin puolesta kysytty useasti, että miksi mä syön näin paljon, mikä saa mut jatkamaan? Ensinnäkin pakko todeta, että onko olemassa typerämpää ja triggeröivämpää kysymystä hoitotiimiltä!
Mutta vastaus on se, että mä todellakin haluan eroon tästä sairaudesta!
13 vuotta samoja ajatuksia ja 10 vuotta sh-käytöstä ovat paitsi ajaneet mun itsetunnon ja mielen muutenkin maan rakoon, niin myös kroppa vetelee viimeisiään. Just viime perjantaina kävin pitkittyneen flunssan takia lääkärissä ja sain kuulla yllättäen, että mulla on sydämessä selvä sivuääni. Mä ehdin pelastaa munuaiset, mutta sydän sen kuin rappeutuu. Tämä ihan oikeasti tappaa, ja vaikka paino on noussut, niin fyysisten vaurioiden korjaamiseen menee vielä erittäin pitkä aika - sikäli mikäli niitä hirveästi pystyy enää korjaamaan.

Mä olen näiden 6-7 viikon aikana lukenut tosi paljon sh:n parantumisprosessista, eri metodeista, tutkimuksista jne, ja todellakin mietin, että jos silloin aiemmin olisi ruokamäärät olleet korkeammat, niin olisinko välttynyt näiltä vaurioilta? Toki paljon oli mun omissa käsissä, mutta käsi pystyyn kuinka monella on vakiintunut se ajatus, että 2000 kcal/vrk on maksimi? Kuinka monelle on rate/lääkäri/hoitaja sanonut, että paino nousee niin kivasti tuolla (jopa alle) 2000 kcal/vrk, ettei tarvi tehdä muutoksia saatikka nostaa määriä?
Mulle ainakin tuo ajatus on iskostunut niin syvälle mielen perukoille, että joudun jatkuvasti vakuuttelemaan itselleni, että on pakko syödä vähintään 2500 kcal/vrk, mieluiten yli 3000. Kun mielen valtaa ajatus, ettei mun tarvitse syödä näin paljoa koska lihon, on pakko muistaa se järkytys lääkärikäynnillä. Pakko muistaa Polar-juustoa muistuttava kuva mun lonkkaluista, pakko muistaa kivut.
Onneksi (?) mun kroppa on niin herkillä ruoan suhteen, että se kyllä muistuttaa syömään; mulle iskee hirveä kylmyys, päänsärky, kiukku - ja mikä ehkä hassuinta - niin ahdistus ja sh-ajatukset pahenevat.
Joten vieläkö tarvitsee kertoa, että nälkiintyminen ylläpitää sh:ta?


Tämä päivä on mulle ollut historiallinen vähään aikaan, sillä kehonkuva on ollut parempi kuin aikoihin ja kroppa-ahdistus on ollut pienempi. Jännintä oli se, että seisoessani peilin edessä huomasin jämäkät reisilihakset ja pohkeiden "balettilihakset" (ne kolmiot :D) ja näin ehkä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin itseni todellisen kokoisena. Olen välttänyt itseni peilaamista ahdistuksen takia, mutta nyt tietoisesti päätin etsiä positiivisia puolia.
Ja tämä on myös todiste siitä, että yli 3000 kaloria päivässä ei tee norsuksi!
Meillä kaikilla on niitä piirteitä, jotka pitäisi korjata - liian iso nenä tarvitsisi leikkauksen, vatsassa on kaksi ylimääräistä makkaraa, sisäreidet löllyvät ja hiertävät, takapuoli on  löysä, allit roikkuvat käsivarsissa ja vielä kaksoisleuka näkyy inhottavasti - mutta vaikka korjaisit yhden niistä asioista, aina löytyy lisää korjattavaa!
Kun murehtii vain niitä huonoja ja rumia piirteitään, kaikki aika ja energia menee siihen ja yhtäkkiä sitä huomaa katuvansa sitä, ettei osannut nauttia siitä auringonpaisteesta aamulla tai siitä ihanan rauhallisesta sateesta illalla kävelyllä; sitä mietti vain miten oma takapuoli hyllyy joka askeleella.
Sitä paitsi jokaista huonoa puolta kohti löytyy ainakin yksi positiivinen!

Mä olen tässä edelleen vaiheessa ja opettelen elämään ehkä ensimmäistä kertaa koskaan. Opettelen käsittelemään näitä ajatuksia (nimenomaan, ne ovat ajatuksia eivätkä todellisuutta!) ja tunteita, opettelen löytämään positiiviset asiat myös paskana päivänä, opettelen sietämään itseäni.
Joillekin parantumisessa on kyse siitä, että on taas se sama henkilö joka oli ennen sairastumista, mutta mulle tämä on kyse oppimisesta: millaista on elämä ilman sh:ta ja millä muulla tavalla mä käsittelen negatiivisia tunteita kuin nälkiinnyttämällä itseäni. Mä en voi päättää olevani onnellinen tänään, mutta mä voin päättää löytäväni ainakin yhden positiivisen asian sekä päivässä että itsessäni :)

 

Mä tiedän, että viime kuukausina iso osa postauksista ovat olleet kaikkea muuta kuin balettiaiheisia, mutta toivon että jaksaisitte ymmärtää edes jotenkin. Mä vakuutan, että tanssiaiheisia postauksiakin on taas tulossa, mutta toistaiseksi mun elämässä tanssi on vähän taka-alalla.

Mutta vielä on hetki aikaa heittää kysymyksiä tuohon Q & A -postaukseen liittyen, ja Helinän kommenttiin liittyen sanon, että kyllä voi esittää myös ei-tanssiaiheisia kysymyksiä :)