18. syyskuuta 2015

Vähän balettiakin

En ole hetkeen kirjoittanut balettikuulumisia ihan siitä syystä, että niitä ei ole ollut; mun koko elämä on pyörinyt tämän paranemisprosessin ympärillä. Mutta nyt kun alkaa olla kuukausi mennyt siitä kun jouduin osastolle ja aloitin tämän urakan, niin alkaa myös elämänsisältö laajentua.
Tämä onkin vähän kuulumispostaus, mutta nyt siihen kuuluu vähän myös - kyllä - balettia!

Tutustuin viime keväänä Instagramissa yhteen ikäiseeni aikuisbalettilaiseen, josta on sukeutunut äärimmäisen taitava baletin harjoitushameiden tekijä tässä kesän ja syksyn aikana. Ihastuin yhteen hänen tekemäänsä hameeseen, ja sainkin sen tässä viikko sitten.


Hame tuli mulle todella nopeasti - kahden päivän sisällä maksusta - ja ilahduin nähdessäni miten nätisti se oli pakattu! Olen jo niin tottunut niihin persoonattomiin muovipusseihin, joissa yleensä tilatut treenivaatteet tulevat.
Joten kun valkoisesta tavallisesta kirjekuoresta putosi tämä ihanaan lilanpinkki silkkipaperikäärö tarrasydämellä varustettuna, niin jo pelkästään se toi sellaisen ilahtuneen fiiliksen: tähän on oikeasti panostettu!



Hame on todella hyvin tehty, uniikki eikä takuulla tule samanlaista vastaan tunneilla. Hintaa posteineen tälle kertyi 18,50€ Ruotsista lähetettynä, joten ei todellakaan kallis.
Mikäli et ole vielä käynyt katsomassa balletbunwearin hameita, niin suosittelen! Hän on vastikään avannut oman verkkokaupan blogissaan, ja pääset sinne tästä.


Mutta mitä balettiin muuten tulee, niin paremmin menee. Kävin viime viikolla tiistaiaamuna (!!) aikuisbaletin perustason kokeilutunnilla Studio de Dansessa, ja kokemukset olivat myönteiset. Tykkäsin tosi paljon opettajasta, sillä hänellä oli samaan aikaan sekä rauhallinen että tosi innostava tapa opettaa, mutta säpsähtelin kyllä alussa joka kerta, kun läpsäisi käsiä yhteen ja ääni kohosi; olin jo niin tottunut T:n rauhalliseen tapaan opettaa, että kaikki intohimoisempi ja reippaampi opetustyyli oli pientä shokkia :D Mutta kertaakaan ei tullut sellainen fiilis kuin ihan ekan opettajan kohdalla, että olisin pelännyt opettajaa, ei onneksi!
Tunnilla meitä oli vain kolme itseni mukaanlukien, ja tunnin taso oli todella perusteita. Hyvä sikäli, koska edellisestä tunnista on kuukausia aikaa, joten kaikki balettiin liittyvä on pahasti ruosteessa. Lisäksi tämä jatkuva turvotus tekee oman osansa, sillä vatsa (ja kasvot ja raajat) on kuin pallo ja olo raskas. Aukikiertoa ei tahtonut löytyä, jaloista ei hirveästi löytynyt korkeutta ja keveyttä ja pelkästään nilkkojen ojennusta joutui tarkkailemaan koko ajan. Mutta mä jaksoin koko tunnin ilman taukoja, ilman rytmihäiriöitä, ilman puuskutusta ja ilman kofeiinitabletteja! Kunto on siis parantunut, mutta tanssikunto on pahasti hakusessa.
Oli ihanaa huomata se, miten kannustava opettaja oli, miten kerrankin tunsi tekevänsä oikein. Olen niin tottunut siihen miten opettajalta ei heru huomiota tai ainakaan mitään myönteistä sanottavaa, että nämä "jes!" ja "just noin!" -hihkaisut olivat kuin balsamia. Alun jännitys rupesi tankosarjojen loppupuolella helpottamaan, ryhti korjaantui ja port de brasitkin alkoivat elämään.
Ensimmäistä kertaa mä olin se, joka osasi!
Mutta tosiaan taso oli helppo verrattuna siihen mihin olen tottunut, mutta se oli vaan hyvä. Keskilattialla tehtiin helppo adagio - tosin mä jähmetyin soutenun edessä melkein kauhusta, mutta sekin hellitti kun opettaja kertoi sitä helpottavan neuvon. Petit allegro oli tosi yksinkertainen: perus sautéja, echappéja ja changementeja. En kyllä olisi juuri sen monimutkaisempaa jaksanutkaan, sillä siinä vaiheessa reisilihaksista alkoi loppua voimat. Ihan lopussa otettiin matot ja venyteltiin: siinä mä taisin olla surkein :D
Tunnin tunti kesti ja koko tunnin mä kestin hyvin. Sen sijaan että olisin koomannut loppupäivän sohvalla, söin kotona hiukopalaa, vaihdoin vaatteet ja lähdin Jouppiin ostoksille ja vielä alkuillasta kävin Dooran kanssa lenkillä. Joten energiaa kyllä piisasi.
Viime lauantaina kävin sitten kolmen vartin juoksulenkillä, ja viimeisen kymmenminuuttisen juoksin lähes täysillä. Olo oli kuin voittajalla, sillä kunto on noussut kohisten! Mutta seuraavana päivänä huomasi tehneensä vähän liian pitkän lenkin: kaikki lihakset jumissa ja jäätävä väsymys. En tiedä sitten olenko saanut jonkin pitkäkestoisen vähäkuumeisen flunssapöpön, sillä reilun viikon ajan on ollut on-off-kuumetta ja muutenkin puolikuntoinen olo, enkä ole sen lauantain jälkeen jaksanut lenkille. Eilen tosin varasin peilisalin pariksi tuntia, mutta kunto ei nyt tahtonut riittää, ja luovutin 1,5 tunnin jälkeen suosiolla.
Herolla on myös arkipäivisin Greyn anatomian kymppikauden uusinnat klo 15, joten sekin ehkä vaikutti asiaan..

Kuvasin pari videota, jossa improsin Kuolevan Joutsenen tahtiin (kyllä, ikikulunut juttu..), ja ne videot ovat olleet mulle suureksi avuksi tässä kehonkuvakriisissä. Oma fiilis ja peilikuva näyttää sotanorsua - lihavaa ja turvonnutta surkimusta - mutta videot vähän palautti todellisuuteen. Mä en enää huoju niin pahasti kuin 1,5 kk sitten kuvatuissa videopätkissä, ja ote tanssiin on jämäkämpi. Lisäksi pohje- ja etenkin reisilihakset ovat kasvaneet kaiken muun ohella, joten menokaan ei näytä niin huteralta enää.
Vaikka nämä asiat rationaalisesti tietää, niin tuntemus on eri: epäonnistunut ja lihava. Milloinkahan tästä fiiliksestä pääsisi eroon?
Lataan muutaman lyhyen Ig:ssä julkaistun klipin tähän, joten toivottavasti ne toimivat!

video

video
  
video

Myös koulutyöt ovat edistyneet ehkä hitusen (?). Mulla oli viime viikolla ensimmäinen opinnäytetyöseminaari, jossa esittelin oman opparini aiheanalyysin, eli siis mikä on opparin aihe, toimeksiantaja, miten sen teen, miksi ja millä aikataulutuksella. Oli vähän järkytys huomata, että kaikki muut seminaarissa oppariaan esitelleet valmistuvat nyt jouluksi. Pyhä ja tiukka tarkoitus se oli mullakin, mutta joko mä olen maailman suurin lusmumaakari tai epäonnistuja, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei se valmistu marraskuun puoliväliin mennessä.
Kyllä tympii, sillä pidin niin suuren metakan siitä, että mähän valmistun tänä jouluna! Mutta aina ei mene nallekarkit tasan ja asiat niinkuin on suunniteltu, ja sitä paitsi multa lähti taas unet tuon opparistressin takia, joten päätin että mun on pakko antaa periksi. Sitä paitsi tässä on vielä yksi kurssi tehtävänä (Professional English, jossa pitää mm. kuvata 5-minuuttinen video englanniksi.. shit!!) ja yhden (englanninkielisen senkin) kurssin lopputyö seminaareineen... ugh. Joten vaikka olen tällä viikolla käynyt (lähes) joka päivä tekemässä töitä, mun keskittymiskyky ei edelleenkään riitä kuin max. 20-30 minuuttia kerrallaan, ja toistaiseksi kaksi tuntia on ollut sellainen mestarisaavutus, jonka jälkeen en jaksanut kotona tehdä muuta kuin maata sohvalla ja syödä. Miten kaksi tuntia - KAKSI TUNTIA - koulussa istumista läppärin ääressä voi saada aikaan sellaisen nälän ja uupumuksen? 

tänään sekä mantelimaito että Questbar olivat pettymyksiä.
ehkä maanantaikappaleita? tai sitten oikeasti tykkään enemmän Questeistä S'Moresista.

Laitan tähän loppuun muutamia kuvia Doorasta. Mä tosiaan viime viikolla hankin uuden puhelimen - Huawei Ascend G620S:n, ja tässä on parempi kamera kuin edellisessä Samsung Trend Plussassa. Samsung palveli hyvin, joten se pääsikin ansaitulle eläkkeelle.
Joten oon ollut varsin innokas kuvaaja tässä parin viikon aikana :D

villi ja vapaa

Fasaaneja näköpiirissä!

"Olen ihana, ja tiedän sen!"

Huomio seinäjokiset ja muut lähialueilla asuvat!

Young Russian Ballet (klik!) tulee Seinäjoen kaupunginteatteriin esiintymään 11.10.2015 klo 14, ja aiheena on Love Stories - Rakkaustarinat.
Liput ovat 24-30€, ja ovelta 32€.
Varaukset kaupunginteatteriin.

Ketkä teistä aikoo mennä katsomaan? Itse ainakin menen :) 

9 kommenttia:

  1. Maailman ihaninta kuulla, että ensinnäkin pääsit balettiin; ja vielä jaksoit tehdä sielä! Siis älä tuosta balettikunnosta välitä, se tulee pian takaisin. Mä olen todella iloinen sun puolesta, että oot nyt syönyt ja jaksanut ja kaikkea. Kunhan et lannistu, jatkaisit vaan samaan malliin. Hyvä Heidi, jee! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla <3
      On ehkä onni onnettomuudessa, että mun kroppa on tarttunut tiukasti kiinni ruokailuihin, nimittäin kun pää ei antaisi millään periksi syödä, niin kroppa pakottaa. Suurimman osan ajasta vihaan sitä ja koen itseni ahneeksi siaksi, mutta toisaalta ilman syömistä ei ole kroppaa, ja ilman kroppaa ei voi tanssia. Edelleen tympii ja pahasti oman tanssikoulun tuntien puuttuminen, sillä kunto ei nouse sohvalla maatessa. Mutta koska mä en voi siihen asiaan vaikuttaa, niin pitää keksiä vaihtoehtoja.
      Mun on pitänyt meilata sulle jo aikapäiviä sitten ja on pyörinyt mielessä, mutta rehellisesti sanoen mulla ei ole ollut energiaa :/ Anteeksi, mä yritän parantaa tapani :)

      Poista
  2. Tosi ihanan hameet olet ostanut.
    Videosikin olivat tosi kivat. Tanssit hyvin ja näytät kauniilta :)

    VastaaPoista
  3. Balettihameesi on tosi pirteä. Mikä se sellainen tanssikoulu on jossa ei ole opetusta?

    Etkö ole aikaisemmin huomannut, että aivotyö kuluttaa myös energiaa rutkasti, varsinkin, jos on tehokas.
    Itse tulen ainakin tosi nälkäiseksi tenttiin lukiessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sanopa muuta, että mikä tanssikoulu se sellainen on, jossa ei ole opetusta :D Meillä ei ole opettajaa, johtuu siitä. Sanonpa vaan, että rekrytointi ei ole mennyt ihan putkeen..

      Kyllä mä olen tiennyt, että aivotoiminta on energiaa vievää puuhaa, mutta nyt vasta olen oikeasti havahtunut siihen. Just tänään mietin, että miten kummassa mä olen jaksanut istua koulussa edes 4 tuntia pelkän teen ja piltin voimin? Varmaan jossakin nälkähuuruissa olen ollut, sillä viime kevään arvosanat olivat yhtä lukuunottamatta kaikki 5 (asteikolla 1-5) :O
      Nyt sitten yhden tunnin kirjoittaminen saa aikaan sudennälän, ajatus ei pelaa ja mielessä pyörii vaan r u o k a :/

      Poista
    2. Niistä vitosen arvosanoista vaan ei pahemmin ole apua, jos ei kykene omasta hyvinvoinnista huolehtimaan. Harvempi työnantaja palkkaa valmiiksi huonokuntoista. Siinä ei paljon joskus saavutetut arvosanat tai "lupaava menestyjä" -tausta auta!

      Poista
    3. Enpä mä ole töitä hakemassakaan tällä sekunnilla.

      Poista
  4. Kiva lukea vähän parempia jaksamisia! <3

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta