31. elokuuta 2015

Syksyn uutuuksia

Kävin tänään tekemässä ekan treenin kuukauteen ja huomasin kyllä eron kuukauden takaiseen: jaksoin huomattavasti paremmin. Viimeksi jaksoin hädin tuskin kolme minuuttia tanssia yhteen mittaan, ennen kuin oli pakko istua kymmeneksi minuutiksi. Henki ei kulkenut ja sydän hakkasi kuin viimeistä päivää.
Vaikka tässä ei ole kuin viikon ajan syöty enemmän, niin fyysisessä kunnossa se näkyy tosi rajusti. Olo on todella tukala ja turvonnut, sen huomaa ihan kaikesta. Farkut tuntuvat tiukemmilta, reisiin on tullut monta senttiä massaa, samoin vatsaan ja kasvoihin. Käsivarret ovat vankemmat, luita ei enää näy. Jopa kärkkärit tuntuvat niin tiukilta nesteen kertymisen takia, etteivät ne tahdo pysyä jaloissa ja varpaat hankautuvat auki!
Tämä on kaikkein vaikeinta hyväksyä, koska mulle se on merkki suoraan epäonnistumisesta; mä olen epäonnistunut koska olen lihonut, koska mun posket ovat pyöristyneet.
Normaaleille, terveille ihmisille se olisi kehu; mulle se on läimäys vasten kasvoja. Raivokas ivaus, jollaista sain kuulla koko peruskoulu- ja lukioajan.

Multa kysyttiin miksi teen tätä, koska se kuitenkin tappaa mut.
Vastaus on, että mä olen sairastanut 15-vuotiaasta saakka, eli 13 vuotta. Se on erittäin syvälle juurtunut tapa, jolla reagoin kaikkeen; ainoa asia jonka osaan.
Kyse ei ole järjestä tai siitä, etten tietäisi mitä mä teen. Totta pirussa mä tiedän!
Mä tiedän tuskastuttavan hyvin mitä tämä tekee mun kropalle. Miten tämä rappeuttaa mut, miten tämä on hidas itsemurha. Mutta mitä sä voit tehdä, jos et tiedä mitä muuta tehdä? Jos sua ei ole opetettu reagoimaan asioihin millään muulla tavalla kuin näännyttämällä itsesi nälkään? Jos sua ei ole koskaan opetettu kanavoimaan niitä negatiivisia tunteita ja ajatuksia, joita sä käytät itseäsi vastaan?
Miten sä voit osata tehdä jotakin sellaista, jota sulle ei ole koskaan opetettu?

Mä luulin pitkään, että kyse on jostakin muusta - en tiedä mistä. Nyt kun vuosi sitten löysin nykyisen terapeuttini, hän on saanut mut tajuamaan, että kyse ei ole halusta olla laiha (tai totta kai siitäkin). Kyse on jostakin muusta, epätietoisuudesta ja kyvyttömyydestä kohdata ja kanavoida negatiivisia tunteita ja tapahtumia jollakin muulla tavalla kuin itseään tuhoavasti.
Nyt kun mä olen löytänyt tosissaan mahtavan terapeutin - eihän siinä mennyt kuin yksi kymmenen vuotta! - niin toiveet selviytymisestä ovat paljon paremmat.
Tieto siitä, mitä mä teen omalle kropalleni, on lamauttavaa. Se saa mut vihaamaan itseäni entistä enemmän: millainen pirun idiootti mä olen, koska teen tällaista itselleni? Mä melkein toivon etten tietäisi faktoja.
Mutta mä tiedän. Joten kyse ei ole siitä.

Mutta asiaan.
Kävin siis salilla tänään ja toki oli pakko ottaa kuvia (huonolaatuisia, tiedän). Mulla on todellakin uuden kameran etsintä käynnissä, joten saa vinkkailla edullisia digikameroita; järkkäriin mulla ei riitä ikä eikä terveys keskittyä enkä sellaista tarvitsekaan. Mulle riittää digipokkari ;)


Tämä punainen puku on Capezion, bongasin sen Facebookin balettikirppikseltä. Taitaa olla kerran käytetty ja hintaa oli vitosen verran :D Tämä on siis viininpunainen micromerylinen puku, jossa on mustat, kimaltavat kanttinauhat olkaimissa. Tarvitsin edes yhden istuvan puvun, sillä kaikki mun leotardit ovat jääneet liian isoiksi.



Sekä hame että leotardi ovat molemmat uusia. Hameen tilasin eBaysta kolmella eurolla (kyllä vain, samainen multa löytyy myös mustana), ja leo on tilattu DanceDirectista ja on Plumen.
Epäröin tosi pitkään kokojen kanssa tuon leon kohdalla, sillä mulla on yksi Plumen cotton/lycrapuku jo muuten, ja se oli m-kokoisena aavistuksen lyhkäinen. Tämä on siis m-kokoinen kans, mutta eri materiaalia (kaiketi kans micromeryliä, tai jotain sellaista vastaavaa) ja just sopiva, jopa olkaimet ovat just oikean mittaiset! Ilmeisesti Plumella koot vaihtelevat jonkin verran.
Tuossa alhaalla oikealla vähän lähikuvaa puvun etumuksesta; siinä menee x:n mallisesti ristiin tuollaista vähän sifonkityylistä kangashörhelöä :D Harmi vaan, että yhdessä kohtaa tuosta koristejutusta oli sauma purkautunut hieman, mutta se on helppo korjata itse.
Mikäli joku haluaa nähdä parempilaatuisemman kuvan tuosta Plumen puvusta, sen voi nähdä täällä


Vielä on tulossa yksi hame ensi viikolla. Pitää sitten kuvata vielä se kuhan se ensin saapuu :)
Tympii aika pahasti, että nyt kun kunto sallii tanssia niin ei ole tanssitunteja opettajan puuttuessa >:(
Mutta onneksi pahimpaan ärsytykseen on peilisalivuorot sekä toisen tanssikoulun aikuisbaletti. Siellä ei kehittymään juuri pääse - kyseessä kerran viikossa 60 min, ja tosiaan siis aikuisbaletti - mutta ehkä saisi tanssikunnosta vähän kiinni. Ja mistä sitä tietää, jos siellä oppisi jotain? Eihän sitä tiedä etukäteen. Oma kokemus vaan on just niistä aikuisbalettitunneista, että ope tekee samaan aikaan eikä siellä hiota tekniikkaa samalla tavalla kuin peruskoulutuksen tunneilla. Toki sen käsittää, koska iso osa tunneilla kävijöistä on niitä, jotka haluavat "vain käydä baletissa". Jälleen yleistystä, mutta tämä on mun kokemus. Harmi, ettei Seinäjoen kokoisessa kaupungissa voida järjestää aikuisille baletinharrastajille kunnon tavoitteellista ja vuosittain etenevää baletin opetusta :/

Onko teilläkin niin, että uuden lukuvuoden alussa (ja keskivälillä ja loppuessa ja off-season :D) on jokin pakottava tarve uudistaa treenikamoja? :D

13 kommenttia:

  1. Miten sut edes päästetään tuon näköisenä urheilemaan tanssisalille ja -tunneille? Surullista katsottavaa tuo anoreksia :< yritä saada elämästäs kiinni...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on määritetty tavoitepaino, jolloin pääsen taas treenaamaan ja nyt liikutaan ihan siinä rajoilla. Sitä paitsi kuten olen usein kirjoittanut, mä en käy tunneilla enkä tiedä milloin ne alkavat. Nuo aikuisbalettitunnit ovat yksi vaihtoehto omille tunneille, mutta en vielä tiedä hyödyttääkö sinne mennä.
      Tilanne on jo hyvässä vauhdissa menossa parempaan suuntaan :)

      Poista
    2. Moikka, sama täällä, että yrittänyt etsiä semmosia paikkoja, missä järjestettäisiin kunnollisia baletti tunteja aikuisille, missä sitä tekniikkaa hieottaisiin, mutta tuloksetta :(
      En sitte tiedä, kun baletti on intohimo, että onko ainut vaihtoehto jatkaa vaan tuolla aikuisbaletissa juurikaan kehittymättä eteenpäin :(

      Vielä, kun pk-seudulla asuin oli mahdollisuudet paljon paremmat, mutta opiskelujen takia piti sitten muuttaa takasin vaasaan :)

      Jos sä sitä ihan perus hyvää kameraa haet, niin voisin suositella sulle tota Canonin tai panasonicin merkkiä :) ne ainakin yleensä ottaen ovat olleet kestäviä :)
      esim. Canonin poweshot, vaikuttaa hyvin lupaavalta :)Panasonic DMC-FT25 tai sitten toikin voisi olla hyvä :) ainakiin olisi veden, iskun ja pölyn kestävä :)

      Poista
    3. Kysele Kavereilta tota kameraa! Monella saattaa olla nii että on ostanu järkkärin/ uuden perus kameran ja vanha on jäänyt lojumaan kun aina käyttää sitä uutta parempaa :) itselleen turhasta esineestä moni ei varmaa paljoa pyydä

      Poista
  2. Kiitos, kun vinkkasit tuosta facen balettikirppiksestä! Oon yrittänyt ettiä tuommosta, mutten ole osannut laittaa oikeita hakusanoja yhteen :'D.
    Meillä "aikuisbaletissa" ainakin ope näyttää ensin ja tokalla kerralla usein vain huutelee musiikin päälle ja kiertää korjaamassa. Kannattaa käydä ainakin kokeilemassa siis, millaista opetusta siellä päin saa :).

    VastaaPoista
  3. Kaikki kuvat ovat ihania, oot niin kaunis! Ja puvut ovat todella kivat, sopivat sulle. Muista hei, että sä tunnet itse sen lihomisen suurempana kuin mitä se onkaan, eikä moni välttämättä vielä edes huomaisi mitään. Sana 'lihominen' on muutenkin hölmö, koska se viittaa automaattisesti lihavaan - mikä taas ei päde suhun ollenkaan. Anna vähän aikaa itsellesi ja tohon totutteluun, varmasti tuntuu aluksi vaikealta alkaa syödä enemmän ja sen tunteekin vähän tukalana olona. Mutta kyllä se siitä pian helpottaa. Ihanaa että sulla on se hyvä terppa nyt! Se on tosi tärkeä apu kummiskin. Pidä oikein mukava viikko, Heidinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan oikeassa siinä, että itsestä se tuntuu kaikkein pahimmalta. On kuitenkin ehtinyt tottua sellaseen tiettyyn olotilaan, ja nyt olo on tosi inha ja tukala. Vaikka tietää, että ei tässä mitenkään viikossa ole läskiä tullut - nesteitä ja ruokapaino mahassa vain - niin siltikin sitä kauhistuu huomatessaan, ettei enää ne entiset "turvafarkut" olekaan turvalliset.
      Tuntuu, että kaikki tapahtuu ihan liian nopeasti, mutta jos isken himmailufiiliksen päälle, niin siitä on suora tie tuhoon.

      Kiitos Salla <3 Sä osaat aina piristää ihanasti :)

      Poista
  4. Vau tosi kivoja treenivaatteita sulla <3 Erityisesti tykkäsin tosta punaisesta hameesta ja Plumen hörsö-etumus puvusta :) Olen myös edelläolevan Sallan kanssa samaa mieltä, että tuo ns. lihominen" (itse haluaisin mielummin käyttää ilmaisua "pikkuhiljaa normaalipainon piiriin palaminen") tuntuu varmasti susta itsestä paljon suuremmalta. Edelleen näytät kuvissa erittäin hoikalta. Toivottavasti saat päiväosaston ja muunkin tuen avulla kerättyä sekä fyysisesti että henkisesti voimia, jotta tanssissa alkaa sujua :) Ja tosi harmi toi ope-juttu. Ehkä silti kannattaa käydä siellä aikuisbaletissa, ihan siksi että palautuu taas tauon jälkeen vähän kuviot mieleen ja pääsee kuitenkin hiukan siihen fiilikseen, vaikka ei olisikaan ihan yhtä tavoitteellista kuin se sun toinen koulu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sulla on aina noita mahtavia kiertoilmauksia :D
      Fyysisesti voimat ovat jo aika hyvät entiseen verrattuna (huomaa jo ihan siitäkin, että unettomuus on tullut takaisin, tai sit se on stressiä tmv), joten pakko näitä energioita on päästä purkamaan. Just niinkuin sanoit, niin kerta viikkoon ei juuri kehitä suuntaan tai toiseen, mutta antaa vähän sitä tanssifiilistä takaisin, ja sitä tässä on odotettu kuin kuuta nousevaa :)

      Poista
  5. Jännä näkemys tuo, ettei suo ole opetettu kanavoimaan negatiivisia tunteita... en väittäisi että sitten on monia muitakaan. Luulen, että kyse on luonteesta toiset huutavat, parkuvat, itkevät, tai menevät ovat paukkuen tai tekevät jotain tai auttaa paljon, jos on hyvä ystävä jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Ehkä sä olet valinnut tuon tavan. Tietysti jos lapsuuden kodissa ei ole saanut näyttää negatiivisia tunteita ja siten ei ole oppinut käsittelemään niitä, voi olla haitaksi. Joka tapauksessa yritä oppia siitä pois. Et ole enää 15v. Sinulla on vielä elämä edessä ja haluat kai valmistuttuasi terveenä työelämään ja jaksaa tanssia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olet oikeassa siinä, että aika pitkälti se on yksilön omista luonteenpiirteistä kiinni. Toiset ovat taas syntyneet temperamentiltaan herkemmiksi (reagoivat tilanteisiin erittäin herkästi), ja olen itse tällainen. Mä muinoin teininä koin, että ei ollut hyväksyttävää ilmaista negatiivisia tunteita (jälleen vihaan tätä kuvausta! mutta siis sanotaan että kiukkua ja vihaa), ja koin tulleeni moitituksi mikäli tunsin kiukkua tmv. Kun samaan yhdistää vielä äärimmäisen perfektionismin, niin eihän siitä muuta tarvita kun soppa on valmis.
      En tiennyt miten purkaa tunteitani, joten suuntasin kaiken vihan ja kiukun ja ahdistuksen itseeni. Olin paossa muusta maailmasta, löysin yhden luotettavan asian, turvallisuuden tunteen.
      Mutta nyt todellakin opettelen pääsemään pois tästä tuhoisasta kierteestä, ja voin sanoa että vuodessa on syntynyt tulosta melko paljon. Olen luottavaisempi tulevaisuuden suhteen, koska mulla on nyt keinoja handlata hankalia olotiloja. Tiedostan myös sen, että en ole 15-vuotias enää (enkä haluaisi ollakaan!), haluan valmistua ja päästä työelämään. Mutta sitä ennen haluan hoitaa itseni kuntoon.

      Poista
  6. Miten ihmeessä sut päästetään jossain minimaalisessa painossa liikkumaan? Yleensä ulfåsan tavoite ennen saliestojen purkamista vähintään se 16-18 BMI.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs sinä minun bmi:ni tiedät? En ole sitä koskaan tänne kertonut.
      Mun hoitotiimi on asiansa osaava ja tietää kyllä milloin mun on taas hyvä päästä tanssin pariin :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta