5. heinäkuuta 2015

Pikku-Doora sairastaa, häntä hellikäämme

tämä Pedigreen mainos saa vain hymyn huulille yhä uudelleen ja uudelleen :)
Perjantaina oli Dooralla - tai ehkä pikemminkin mulla! -  pieni koettelemusten päivä, sillä neidiltä poistettiin nukutuksessa yksi hammas sekä vähäinen hammaskivi.
Tuo operaatio tuli pienenä yllätyksenä, sillä toissaviikon maanantaina yhtäkkiä huomasin Dooran yhden alaposkihampaan heiluvan. Totta kai mä huolestuin ja aloin elättelemään kaikkia kauhukuvia hampaita irrottavasta lihansyöjäbakteeritulehduksesta, sillä Daina kärsii pahoista hammasongelmista. Sain varattua ajan eläinlääkäriin Animagiin, ja määräys kuului varata aika operaatioon, jossa poistetaan heiluva hammas sekä vähäinen hammaskivi.
Voitte vaan kuvitella mitä viikon odotus teki mun mielikuvitukselle...

Toissapäivänä perjantaina klo 10 tämä kyseinen operaatio sitten oli.
Me vietiin Doora Animagiin vastaanotolle, jossa eläinlääkäri vielä tarkisti heiluvan hampaan olevan tallella. Sitten meille kerrottiin nopeasti mitä on tuleva, ja sitten Doora saikin rauhoittavan piikin peffaansa. Otin sen syliini, ja oikeasti ei ollut itku kaukana kun sitä siinä pitelin. Huomata, miten se pieni elämäniloinen koiranruumis alkaa sätkimään, pää nuokkumaan ja käymään hirveän raskaaksi. Mun äidinvaiston pelkotilat kohosi potenssiin 100, ja pelkäsin jo Dooran saavan jotain epilepsiakohtauksia, koska se sätkähteli siinä mun sylissä rajusti. Purin vaan huulta etten vollottaisi ääneen. Yritinkin vääntää tilanteesta huonoa vitsiä Dooran toiselle omistajalle, joka oli totta kai myös paikalla. Pelkäsin sen kuolevan siihen.
Hetken ikuisuuden kuluttua eläinlääkäri tuli takaisin ottamaan Dooran, jolloin tämä alkoi huutamaan kuin viimeistä päivää ell:n lohdutellessa sen näkevän pikku-ukkoja ja johtuvan rauhoitusaineista, että ei huolta. 
Sanottiin, että tulkaa 1,5 tunnin päästä takaisin. 
Oikeasti, tuolla eläinklinikalla pitäisi olla jotain psykologin palveluja odottaville ihmisille, jotta he eivät pelkäisi oman rakkaan lemmikkinsä heittävän veiviään..! Mä ainakin olisin tarvinnut..

Voi sitä riemua kun Doora oli hengissä! Nukutuksen ja herätepiikin jäljiltä se oli erittäin pökkyrässä, ja hoitaja sen kantoikin meidän luokse operaatiohuoneesta. Ei sitä helpotuksen oloa osaa kuvailla sanoin; miettikää itse miltä tuntuu kun oikeasti pelkää menettävänsä jonkun itselle äärimmäisen rakkaan olennon - olipa se koira, kissa, fretti tai ihminen. Mulle Doora on niin paljon enemmän kuin koira: se pitää mut hengissä. Se on mun perheenjäsen.

Ei oikein vielä jalat kanna ja pää toimi..

Kotona Doora nukkui aika pitkään, tosin aina välillä se kampesi omasta petistään ylös hoipertelemaan mun perään, joten päädyin sitten siirtämään sen petiä aina sinne mihin itsekin menin. Pahinta oli kuitenkin kuunnella sen itkua. Kun ei voi varmaksi tietää itkeekö se kipua vai sitä nukutuksen jälkeistä pökkyrää. Kysyin klinikalla mahdollisista kivuista, mutta hoitaja sanoi sen saaneen kipulääkettä eikä se hampaan poisto muutenkaan kuulemma pahemmin kipua aiheuta. Joten todennäköisesti itku ja valitus johtui siitä epänormaalista olosta.
Mä ehdin jo vähän ruveta huolestumaan Dooran pökkyräisyydestä, mutta myöhemmin iltapäivästä päästettyään yhden ison ilmoitushaukun - näki ikkunasta jonkun kulkevan ohi - alkoi pikkuinen palata tähän päivään. 
Pienen ruoka-annoksen (tonnikalaa sekä Arden Grangen Appetite plus -kananmaksalientä toipuville tai muuten heikkokuntoisille koirille) tukevoittamana päästiin jo ulos asti, ja lyhyen - tosin huteran - kävelyn tuloksena tuli pissatkin. 
Näin myös mä aloin helpottumaan ja vapautumaan, ja aloin tekemään itsetehtyjä raakapatukoita :D

Päivän koettelemuksia helpotti myös se tieto, että poistettu hammas oli "ns. ratsastava maitoposkihammas, eli maitohammas ei ollut lähtenyt ikenestä irti ja sen alle ei ole puhjennut pysyvää poskihammasta." < --- tämän sanoi/kirjoitti Dooran leikannut eläinlääkäri kotiutusohjeissa.
  Eli siis tilanne oli paras mahdollinen! Ainoastaan yksi maitoposkihammas ei ollut puhjennut pentuikäisenä, vaan jäi sinne ratsastamaan aikuisikään saakka. 

Alkuillasta Doora oli melkein kuin muka omavanha itsensä; tosin tepsutteli eteenpäin häntä puolivälissä ja urisi kaikille. Tulkitsin tämän niin, että neito ei ollut oma itsensä, koska koko päivän kestänyt väsymys ja töttöröisyys on saanut sen paitsi ihmettelemään tilannetta, niin myös epävarmaksi. Ja epävarma koira pelkää herkästi, joten mä ohjasin sen istumaan kauas vastaantulevasta koirasta, ja rauhoitin sen keinoilla, jotka olen todennut hyviksi Dooran kohdalla.

illalla kävelyllä. Doora: "en tule! mennään tuonne vasemmalle, kotiin!"
johon minä: "eiku tule nyt, tuu vaan....*odottelua* no niin tuus ny!"
 Loppupäivä - vai onko se -ilta? - menikin jo ihan rauhallisesti, ja vielä illalla se söi useampaan otteeseen tuota ylempänä mainittua ruokaa (tonsku + raejuusto sekä se AG:n kananmaksaliemi), ja viimein Doora jo hypähtikin mun sänkyyn viereen.
Koettelemusten päivä oli ohi!

Mutta ei ihan sittenkään.
Nimittäin lauantaina klo 06:30 heräsin Dooran pongahtaessa istumaan ja aloitti vinkumisen. Käytin sitä pissalla, ja palattiin takaisin nukkumaan.
Pari tuntia myöhemmin alkoi sama vikinä ja levottomuus, ja mä havahduin siihen, kuinka Doora oksensi mun makkarin maton yhden kulman täyteen. Ja vielä uudestaan.. ja uudestaan. 
Äkkiä paperilla lattialta oksennukset pois ja matolta enimmät irtoavat pois, sotkeutunut osa mattoa suihkuun ja domestos -pyykkiin. Sitä mattoa pestessäni kuulin Dooran huonon olon ja vikinän, ja tällä kertaa oli ripulikakat lattialla....hmphh. 
Ei siinä muu auttanut, kuin siivota kakat paperilla pois ja pestä lattiat domestoksella. 
Lopulta heitin maton ulos kaiteelle kuivumaan, ja iltaan mennessä se olikin kuivunut - ja puhdas! :D

Huh, mikä viikonloppu ollut!
Vaikka pahimmat helteet ovat tältä viikolta menossa ohi, niin Doora ainakin on ollut normaalia väsyneempi; se ei ole mikään hellehirmu, vaan tykkää nukkua kotona lattialla varjoisissa paikoissa. Yöllä se ei viihdy sängyssä mun vieressä kovin kauaa, koska kaksi henkeä pienessä sängyssä = tulee kuuma. Joten herään aina siihen, kun Doora hyppää lattialle nukkumaan. Sitten se ilmeisesti haluaisi vähän lämpimämpään paikkaan ja tulee mun viereen about 5-10 minuutin ajaksi, ennen kuin hyppää taas lattialle.
Ensin mua ärsytti Nöpön jatkuva sänkyloikka, mutta nyt mä oon jo tottunut siihen. Ja kun sille on viileämpää maata lattialla kuin sängyssä tiukasti mun vieressä, niin en mä rupea sitä pakolla kantamaan lattialta sänkyyn :)


Mutta näin!

Onko teidän lemmikki joutunut tai joutumassa jonkinlaiseen operaatioon? Millaiseen? Kertokaa kokemuksia, niitä on aina tosi mukava lukea! :)

Niin ja mainitsin ne raakapatukat tuolla ylempänä. Olisiko joku halunnut tietää niiden tekemisestä? 
Noiden raakapatukoiden lisäksi olen tehnyt tositosi paljon erilaisia hedelmäsmoothieita, joten vinkatkaa jos haluatte niistä jotain tietoa!


Daina ja Doora <3



3 kommenttia:

  1. Voi pientä <3 Tottakai koirat on rakkaita perheenjäseniä siinä missä ihmisetkin - niitä ei vain saada pitää luonamme yhtä kauan kuin ihmistovereita. Hyvä jos Nappunen alkaa voida jo paremmin!

    Oi kerrothan pari hyvää hedelmäsmoothievinkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä: lemmikistä tulee perheenjäsen. Pahinta on se tieto, ettei sitä voi pitää ikuisesti. Luopuminen kuuluu rakkauteen ja huolenpitoon, niin inhottavaa kuin se onkin. Siksi välillä olenkin miettinyt, että olisiko parempi elää ilman mitään lemmikkiä koska pelkään sitä luopumisen hetkeä niin kovasti? Itsekkäitä syitä, I know :/

      Mutta joo, mä voin vaikka tehdä erillisen postauksen noista smoothieista :) Tulisi muuten aika pirun pitkä kommenttivastaus :D

      Poista
  2. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin! <3
    Tsempit sinulle ja rapsutukset koiruudelle :)

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta