29. marraskuuta 2014

Tanssifakta #4

Mä tykkään aloittaa tanssitunnille valmistautumisen jo about 2 tuntia ennen itse tuntia. Tietysti treenipäivinä mä aloitan valmistautumisen jo herättyäni, sillä mietin ruoan aika tarkkaan; ei ole mukavaa tanssia, jos on turvonnut olo. Laktoositonta ruokaa, tarpeeksi paljon proteiineja ja hiilihydraatteja, jotta jaksaa. Mutta ei tuoreita viljatuotteita, esim. tuoretta leipää, koska herkkävatsaisena reagoin aika pahasti tuoreeseen leipään. Skyrit tai jogurtit, hedelmät, ruisleipä. Salaattia, jossa on joko kalaa tai kanaa.

Mä ajoitan tunnille lähdön niin, että mulla on ainakin puoli tuntia aikaa herätellä kroppa päivän treeniin. En tee pitkiä venytyksiä, vaan lyhyitä ja paljon toistoja; kuulostelen missä tultuu miltäkin, sattuuko lonkkaan, entä polveen? Miten mun selkä? Selkä on mun ongelma-alue, joten käytän sen lämmittelyyn ja ns. hoitoon aika paljon aikaa: teen fyssarin määräämiä harjoitteita ja venyttelyjä, ja ne ovat auttaneet.
Pyörittelen jalkoja lonkista alkaen, jotta saisin nivelet lämpimiksi. Tietyllä liikkeellä saan samalla tehtyä sekä vatsalihakset että aukikiertoon vaikuttavat lihakset. Teen edelleen leikatulle polvelle suunnitellun varsin helpon reisijumpan - saisin kyllä aloittaa tekemään saman toisellekin polvelle, koska mun reisistä on muodostumassa muotopuolet pikkuhiljaa..

Mulle tästä valmistautumisesta ei ole kyse pelkästään fyysisestä puolesta, vaan myös henkisestä puolesta. Jo pelkkien treenivaatteiden pukeminen muuttaa arkimoodin tanssimoodiksi, ja viimeistään saliin mennessäni ja nämä lämmittelyt aloittaessani unohdan kaiken muun. Asennoidun tulevaan, herättelen aivojen perukoilta ne balettiliikkeet, ja yritän aina tehdä parhaani.
Mä rakastan näitä omia valmistautumishetkiä: ne rauhoittavat ja valmistavat tulevaan tuntiin. Tiedän, että monien mielestä mä vaikutan varmasti vähintäänkin oudolta - mitä nyt hössöttää noin hirveästi jonkun tanssitunnin takia! - mutta kun sitä on huomannut, että nämäkin tunnit voivat päättyä varsin äkisti, niin haluan ottaa niistä kaiken irti. Toiset hössöttävät näytöksistä - toki minäkin - mutta omalta osaltani ne esiintymiset näyttävät hiipuvan kuin lehmän häntä. 
Mä en ota tanssitunteja itsestään selvänä, vaan haluan nauttia niistä kaikin mahdollisin tavoin. Ja tämä on minun keinoni.

 

2 kommenttia:

  1. Hei! Minulla olisi kysymys. Olen 11 vuotias tyttö ja aloitan baletin kovakärki ryhmässä ja enkä ikinä ennen tanssinut ja vain tämä ryhmä olisi minun ikäisille. Minä vain sitä että opettaja sanoi että minun pitäisi hankkia jo ne kärkitossut vaikka tiesikin etten ole tanssinut ikinä. Meneekö nyt minun jalkani aivan romuksi jos otan kärkitossut jo nyt??
    Kiitos jos vastaat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Ohhoh, tämä oli mun eka ajatus.
      Sinuna en menisi tuohon ryhmään, etenkään kun et ole aiemmin tanssinut. Kärkitossut voi hankkia, jos taustalla on vähintään kahden vuoden aktiiviset tanssiopinnot, taikka siis hallitsee hyvin baletin perusteet pehmeillä tossuilla, koska kärkitossut vaikeuttavat ainakin tuplasti kaikkea.
      Entä jos menisit ryhmään, mutta tekisitkin kaiken pehmeillä tossuilla? Nimittäin jos täysin kokemattomana hankit kärkkärit, sulla on erittäin korkea loukkaantumisriski. Mun neuvo on, että älä hanki kärkitossuja, koska sulla ei ole aikaisempaa kokemusta.
      Sano opettajalle, että sulla ei ole kokemusta, mutta haluaisit tanssia, joten miten jos osallistut ryhmään pehmeillä tossuilla? Osoittaa muuten opettajaltakin aika huonoa arvostelukykyä ja ammattitaitoa ottaa ryhmään täysin aloittelija, joka ei hallitse edes perusteita pehmeillä.

      Totta kai päätös on sinun, mutta sinuna en hankkisi kovakärkisiä vielä. Sinun täytyy hallita vähintäänkin alkeet ja hyvin, ennen kuin voidaan puhua kovakärkisistä.
      Tsemppiä :)

      Poista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta