1. joulukuuta 2013

Q & A part 1

Olen saanut anonyym(e)iltä kysymyksiä tuohon edellisen postauksen kommenttiboksiin, joten ajattelin, että kirjoitan erillisen postauksen noihin kysymyksiin liittyen. On vähän ikävää, jos vastailen ns. yleisiin kysymyksiin jokaiselle erikseen kommenttiboksiin, kun sen sijaan saisin kirjoitettua ne vastaukset kaikkien nähtäville.


Kauanko olet tanssinut?
-Aloitin baletin vuoden 2011 alussa aikuisbaletissa, ja nykyisin tanssin baletin peruskoulutuksen ryhmätasolla 7-8 lk. Muita tansseja, esimerkiksi lattareita sekä vakiotansseja, olen tanssinut aiemminkin - tosin vakioita lähinnä vanhojentansseihin liittyen.

Montako esitystä sinulla on nyt jouluna? 
-Tänä jouluna meillä on (ainoastaan) kaksi esitystä, eli yhtenä päivänä esitämme Pähkinänsärkijän kahdesti: ensin klo 13 ja myöhemmin klo 17. Koska meitä tanssijoita on paljon, on meidät jaettu A- ja B -miehityksiin, ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, tanssin itse B-miehityksessä eli klo 17 näytöksessä. Joten toisin kuin joillakin muilla tanssikouluilla, me ei esitetä useita kertoja, ainoastaan kahdesti.

Missä esitätte?
- Esitämme näytökset Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Onko neuvoja spagaatin saatiin?
-Etu- ja takareisien, lonkankoukistajien, pakaroiden ja pohkeiden venyttely helpottaa spagaattiin pääsyä. Olen kirjoittanut venyttelyvinkkejä tänne.

Onko jotain erityistä miten jaksat esitysputken aikana? 
-Mä jaksan, koska nautin siitä; koko tanssikoulusta, niin tanssijat, opettajat kuin ns. teknikotkin, tuntuu tulevan niin tiivis yhteisö, koska treeniviikot vaativat paljon kaikin puolin.
Näytökset ja niiden harjoitukset myös antavat todella paljon, koska teemme yhteistyötä kokeneiden ammattitanssijoiden kanssa, koreografiassa painopiste ei keskity pelkkään tekniikkaan, vaan koreografimme vaatii roolin haltuunottoa, eläytymistä. On upeaa päästä näkemään ja toteuttamaan balettinäytöstä.
Näytöspäivä raastaa hermoja, jännitys on ihan järkyttävä, mutta kun pääsen lavalle ja saan tanssin alkuun, niin rupean nauttimaan tosissani esiintymisestä. Lisäksi se tunne, joka tulee esiintymisen jälkeen, on ihan mieletön! Siinä on sitä jotain, jonka vuoksi tätä tekee :)

Juuri tänään kuuntelin pukkarissa, kun muutama tyttö voivotteli keskenään, kuinka koeviikko painaa päälle ja kuinka joka päivälle on buukattu useamman tunnin treenit. Voin vain todeta, että tiedän tunteen! Enemmän kuin useasti olen itsekin samassa tilanteessa, ja silloin ei auta muu kuin ottaa askel taaksepäin ja katsoa asioita kauempaa ja höllätä vauhtia. Koulu on kuitenkin etusijalla, joten se täytyy hoitaa hyvin. Priorisointi on kova sana, samoin aikataulujen laatiminen.

Millanen sun tanssikoulu on?
-Tanssikoulu, jossa käyn, on pienehkö, mutta korkeatasoinen. Balettipainotus näkyy kyllä, mutta myös nykypuolelta löytyy lajeja.

Mitä lajeja?
-Lastentanssi, klassinen baletti, showjazz ja breikki.

Kuinka monta opettajaa?
-Opettajia löytyy viisi kappaletta.

Ootteko kaikki tyttöjä vai onko poikia?
-Aika naispainotteinen on meidän tanssikoulu, mutta breikkipuolelta löytyy myös poikia. Showjazzista en osaa sanoa mitään, koska en itse käy niillä tunneilla.

Mitä ootte aiemmin esittäny?
-Tarkoitatko sellaisia teoksia, joissa mä olen ollut mukana esiintymässä vai kokonaisuudessaan? Ns. kokoillan baletteja ovat Pähkinänsärkijä, Coppelia, Saapasjalkakissa sekä Erkki Melartinin Prinsessa Ruusunen. Sitten löytyy eri variaatioita mm. Tsaikovskin Prinsessa Ruususesta, Amorin variaatio don Quijotesta, yksittäisiä teoksia, jotka kulkevat balettiluokalta toiselle, ja tottakai opettajien omat koreografiat.

Kauanko oot ollu tossa koulussa? 
-Aloitin nykyisessä koulussa opinnot vuoden 2012 alussa, eli 1,5 vuotta.


Laittakaa ihmeessä kysymyksiä tulemaan, mikäli tällaiset kysy ja vastaa -postaukset miellyttävät :)

8 kommenttia:

  1. Moi! Kiitti vastauksista.
    Mulla olis vielä yks ihmettelyn aihe.
    Puhuit aiemmissa postauksissa että haluaisit tanssinopettajaksi tai ammattitanssijaksi. Sitten toisessa postauksessa sanoit että baletti on mielestäsi ainoa tanssi, ja et tanssi siis mitään muita tansseja. Mielestäni aika naivistista, koska päivän sana on nykyään monipuolisuus. Jopa Oopperan Balettioppilaitoksessa opiskellaan monipuolisesti balettia, modernia, jazzia yms. Ei sinullekaan varmaan tekisi pahaa kokeilla ja harrastaa muitakin tansseja.

    VastaaPoista
  2. Hei Ano,

    Vasta aloitettuani baletin haaveilin kyllä tanssinopettajan urasta, elin tuolloin eräänlaista kuherruskuukautta tanssin parissa, jolloin myös haaveet ja suunnitelmat olivat huikeat.
    Nyt kun aikaa on mennyt jo jonkin verran, olen huomannut ettei minusta olisi siihen jo yksistään fysiikkani puolesta.
    Se, etten tanssi muuta kuin balettia johtuu useista eri syistä. Ensinnäkin rakastan balettia, sen tiukkaa klassisuutta ja vanhoja perinteitä; olen elänyt koko pienen elämäni klassisen musiikin alaisena ja se on jättänyt minuun lähtemättömät jäljet.
    Toiseksi fysiikkani on asettanut rajat: en pysty pyörimään lattialla yhden käden tai pään varassa breikkitunneilla tai möyrimään maassa nykäritunneilla. Kolmanneksi opiskelijana aika ja raha ovat kortilla, joten keskityn balettiin, koska se on laji, josta todella tykkään. Miksi haaskaisin aikaa ja rahaa sellaiseen, joka on minulle toisarvoista?

    Olet oikeassa monipuolisuuden suhteen; nykypäivänä tanssijoiden täytyy hallita myös moderni tanssi, ja modernien tanssien seurueiden määrä on nousussa. Enää ei voida tehdä rajavetoa klassisen ja modernin välille, koska monet tanssiteokset ovat sekoitus klassista ja modernia.
    Senkin suhteen olet varmaan oikeassa, että ei tekisi minullekaan pahitteeksi kokeilla ja harrastaa muitakin tanssilajeja. Kuten jo aiemmin sanoin, olen löytänyt baletin, ja useista eri rajoittavista seikoista keskityn siihen. Panostan balettiin juuri niin paljon kuin kulloinkin voin sen sijaan että säheltäisin useita eri lajeja vain 50% panostuksella.

    Mitä naiiviuteen tulee, niin jonkun mielestä haaveeni voivat kuulostaa sinisilmäisiltä, jopa naiiveilta, mutta itse en niin sano. Jos ei usko omiin unelmiinsa, niin kuka uskoo?
    Elämänkokemus tuo viisautta ja kasvattaa, ja näin on käynyt myös mun tanssiuran haaveiden kohdalla.

    -Heidi

    VastaaPoista
  3. Moi taas!

    Kiitoksia kommentistasi, jossa selvensit asiaa, onnea esityksiin ja hyvää joulua täältä Etelä-Suomesta!:)

    VastaaPoista
  4. Ei mitään, hyvä että voin auttaa.
    Kiitos onnentoivotuksista,sillä niitä tulen tarvitsemaan, ja hyvää joulun odotusta sinullekin :)

    -Heidi

    VastaaPoista
  5. Rakastan lukea sun blogia ja itsekin haaveilen baletin aloittamisesta :) Mulla olisi yksi hyvin vähäpätöinen kysymys: voiko leotardina olla "tavalline" body, jonka haarakappale kiinnitetään neppareilla? :D

    VastaaPoista
  6. Heippa!

    Hyvä kysymys sulla muuten!
    Leotardi on tosiaan yksiosainen body, mutta olen lukenut, kuinka monet ovat löytäneet bodyja esim. H&M:stä ja Ginasta, leikanneet haaraosasta nepparit pois ja ommelleet saumat yhteen, ja käyttäneet ihan tavallisesti tanssitunnilla. Tuskin siitä kukaan sen kummemmin piittaa, onko leotardi ostettu tanssitarvikeliikkeestä tai esimerkiksi ginatricosta - ellei sitten opettajalla ole erityiset säännöt sitä koskien. Leotardit ovat tosi kalliita, joten kekseliäisyydellä voi säästää ihan kivasti :)

    -Heidi

    VastaaPoista
  7. koska uutta postausta???

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta