17. joulukuuta 2013

Näytösvalmisteluja part 2

Torstai 28.11.

Toiseksi viimeisin näytöstreenijakso alkoi tänään, ja tänään on vuorossa karakteritanssit, eli espanjalaisella mennään. Mitään ihmeempiä ei tapahdu, ainoastaan kehitystä on havaittavissa: enää ei tullut huomautuksia kropan (heikoista) asennoista, vaan Madame Aime huomautteli olkapäistä. Tanssijatovereiden kanssa vaihdettiin muutama sananen tästä; tanssi tuntui paljon paremmalta, epäselvyyksiä ei juurikaan enää ollut - paitsi Marialla sen suhteen, kuinka hänen täytyy kulkea meidän espanjalaisten välissä ihmettelemässä Suklaalandian asukkaita.
Pitkä ja rankka treenijakso oli mukava aloittaa, kun selvää kehitystä on tapahtunut kuukaudessa. Kyllä meistä vielä espanjalaisia tulee!

Lauantai 30.11.

Perjantai oli vapaata, mutta lauantaina ensin klo 12 oli codan harjoitukset (ääks!) ja 13.45 prologin treenit.
Coda tuntuu aina yhtä sekavalta, eikä pieni treenisali auta asiaa. Toisessa näytöksessä espanjalaiset (kuten muutkin karakteeritanssit) esittävät ensimmäisenä oman tanssinsa, sitten muut karakteeritanssit. Codassa meillä on taas pieni tanssiosuus ja sen jälkeen ns. finaali.
Codan tanssipätkä on aina epäselvä: kumpi jalka, kumpi käsi, mihin suuntaan kroppa? Mihin pää? Miten me menimmekään Marian ympäri? Uusintaottoja tuli useampi; ensimmäinen meni ihan pipariksi, ja myös Tiina huomautti mulle mun päästä: se ei liiku, vaan möllöttää suoraan eteenpäin! Mä hieman jäädyin ensimmäisellä kerralla, mutta jo toisella kerralla sain enemmän liikettä kroppaan - ja päähän. Poistuessamme keskilavalta sivummalle joudumme kääntymään, peruuttamaan muutaman askelen ja niiaamaan. Tässäkin oli epäselvyyksiä; Aime toisteli meille, että "katsokaa häntä, hän tekee sen oikein". Mietin, että kuka meistä se on, täytyy kysäistä tästä lopusta. Sitten tajusin, että se olin minä! Olin totaalisen äimistynyt - ja himpun verran ylpeä. Minä tein kerrankin jotakin oikein!

Prologi menee koko ajan paremmin; äidinroolin taakse on hyvä maastoutua ja vapauttaa itsestään kaikki hiemankaan äidinvaistoihin kuuluvat tunteet. Hieman epävarman ja haluttoman lapsen saattaminen vieraiden luokse, lapsen vaatteiden ja ulkonäön varmistaminen ja rohkaiseminen menemään muiden lasten mukana. "Ei hätää", mä ajattelen, "mene vaan tyttöjen mukana ja pidä oikein hauskaa, sillä nyt on joulu!"
Prologiin katsoimme myös roolivaatteet, tai lähinnä vieraiden äidin vaatteet. Meitä on kaksi äitiä, ja minun osuuteni on klo 17 näytöksessä. Rooliasu koostuu pitkästä mustasta hameesta, joka on meillä molemmilla, ja itse puen lisäksi mustan pitsiselkäisen Intermezzon leotardin (alin kuva tässä tekstissä) sekä ison, vanhanaikaisen mustaruskean huivin harteille kietaistavaksi.

Tänään codan ja prologin treenien välissä lähdin käymään nopsaan kotona tarkoituksena käyttää Dooraa ulkona. Lunta oli satanut ihanan pehmeäksi lumivaipaksi maahan, enkä tietenkään ajatellut sitä jäätä lumen alla, ja - ohups! - mä tein komean ilmalennon. Jalat lähti alta, ja jysähdin suoraan istualteni selkä suorana ja jalat suoraan eteenpäin, sirosti aavistuksen ristissä nilkoista. Nauru kupli sisälläni ja mietin teknisiä pisteitä, joiden mukaan ilmalentoni oli varmasti A-luokkaa.
Myöhemmin molemmat lonkkani olivat ihan mustelmilla ja oikean käden peukalonlihas oli ilmeisesti hieman venähtänyt, koska kättä särki, peukaloa ei voinut liikuttaa ja myös sen lihas (ainakin oletan sen olevan lihas) oli turvonnut. Mutta kyseessä oli hyvin lievä venähdys, koska parani noin viikossa.


Kokonainen pähkinänsärkijöiden armeija

Sunnuntai 1.12.

Läpimenopäivä. Kirjaimellisesti.
Ensimmäisen näytöksen läpimeno alkoi 13.30, ja koska oma roolini ensimmäisessä näytöksessä on prologissa - siis ihan alussa - pääsin lähtemään aikaisin.
Äidin roolin esittäminen meni paremmin kuin koskaan tähän mennessä! Sain heti tunnelmasta kiinni; muistin Aimen muistutukset siitä, kuinka liikkeiden täytyy olla suuria ja näyttäviä, koska lava tulee olemaan iso ja katsojia on ihan peräpenkillä saakka. Joten otin Aimen neuvoista vaarin, ja tein kuten käskettiin - omalla tavallani. Äidin roolissa on ollut epäselvää se, missä vaiheessa kutsun muut lapset paikalle. Aime sanoi aina, että "sinulla on aikaa, älä kiirehdi". Olen yrittänyt olla rauhallinen roolissa, mutta en ole ollut ihan varma siitä, milloin kutsun ne kaksi tyttöä paikalle. Onneksi Aime neuvoi minua siinä, ja nyt kaikki sujuu kuin rasvattu!
Pienen hiukopalan mittaisen tauon jälkeen oli vuorossa toisen näytöksen läpimeno. Kuten ei aikaisempinakaan päivinä, ei tämänkään päivän treeneissä tapahtunut sen suurempia kommelluksia; lähes joka kerta espanjalaisen tanssin alussa mieleeni iskee paniikki, että kummalla jalalla aloitan, miltä puolelta minun pitikään mennä. Ajatteleminen ja tanssiminen eivät sovi yhteen, olen huomannut sen. Liikkeet ja askeleet tulevat liikemuistista, lihasmuistista, eivät tietoisesta ajattelusta.

Maanantai 2.12.

Toinen läpimenopäivä, ja vaikka puvut oli sovittu vasta tiistain pääharjoitukseen, rooliasut puettiin jo tämän päivän treeneihin. Eli prologissa äitinä mä puin ylleni pitkän mustan hameen, jonka vyötäröä jouduin kuromaan kahdella hakaneulalla. Musta leotardi ja vanhanaikainen suuri huivi mustien karaktereikenkien kanssa täydensivät roolini asun. Itse läpimeno äidin osalta meni ihan ok: ei uusia korjauksia, mutta joka kerta yritän löytää itsestäni hieman entistä enemmän lämpöä roolisuoritukseeni, sillä tiedän vaikuttavani välillä etäiseltä ja sisäänpäin suuntautuneelta, vaikka oikeasti kyse ei ole ollenkaan siitä. Onneksi kertaus on aina se opintojen äiti, joten paitsi oma varmuus äitinä kasvaa niin myös "lapseni" pieni vierastus on alkanut vähentyä - tai ainakin oletan näin.
Äidin roolin jälkeen nopea vaihto espanjalaisen pukuun (olen kamala hätähousu, vaikka 1. ja 2. näytöksen välissä on yleensä parinkymmenen minuutin tauko), selän, kylkien ja olkapäiden huolellinen lämmitys, sillä espanjalainen vaatii ko. ruumiinosilta taivutusten takia aika paljon venyvyyttä, eikä kuvitelmat venähdyksistä oikein lämmitä mieltä. Lisäksi en todellakaan halua muljauttaa olkapäätäni paikoiltaan, mikä on erittäin todennäköistä ilman huolellista lämmittelyä ja venyttelyä. Mutta onneksi nämä pelkoni eivät käyneet toteen vaikkakin pyörivät mielessäni joka kerta espanjalaisen alussa jatkuvana "entä jos" -mietteinä. 
Tänään harjoittelimme myös kiitokset; me Suklaan edustajat kiitämme ensimmäiseksi, koska meidän tanssimme on ensimmäisenä; toisena kiittävät arabialaiset, sitten venäläiset ja kiinalaiset - kaikki esiintymisjärjestyksessä. Marsipaanit, Ruusuvalssi, Tontut, iso ja pieni Pähkinänsärkijä, isä ja äiti, Maria, Drosselmeijer ja Makeishaltiatar.
Kuvassa alla minulla on espanjalaisen puku, tosin tuosta puuttuu kullanvärinen suuri huivi lanteilta sekä suuret kultaiset korvakorut ja viuhka. 

Haussa espanjalaisuutta tanssikoulun pukkarissa
Tiistai 3.12.

Pääharjoitus teatterilla! Tätä on odotettu, sillä nyt päästään testaamaan, kuinka Pähkinä toimii oikealla lavalla lavasteineen kaikkineen.
Muodikkaasti (kuka niin sanoo? Oikeasti!) myöhässä pääsemme aloittamaan prologilla. Onneksi muiden esiintymisnumeroiden harjoitukset venyivät odotettua pidemmiksi, sillä seikkailin etsimässä mustia karakteerikenkiäni ja äidin hametta, jotka viimein löysin lavan takaa. Suorin itseni esiintymisasuun ja hieman epätietoisena seikkailin lavan yleisöstä päin katsottuna oikeanpuoleisiin kulisseihin, sillä en tiennyt, mistä prologilaiset lähtevät. Lapset kuitenkin tiesivät ja he auttoivat minut oikeaan paikkaan. Vaikka teatterin lava ei ole hirvittävän iso, oli se kuitenkin tehdä omat tepposensa; kulissien pimennosta oli puolenkymmentä tahtia aikaa kävellä surumielinen poikalapsi mukanaan lavan puoliväliin ilman hätäilyä ja kiirettä. Kunniat menevät kuitenkin lapsille: he osasivat suhteuttaa lavan koon omiin liikkeisiinsä ja musiikkiin ilman mitään kiirettä, ja heidän ansiostaan myös minä rentouduin. Well done, kids!
Prologin päätyttyä jäin kulisseihin seuraamaan ensimmäisen näytöksen kulkua. Miten suuren muutoksen pimeä lava kirkkaine valoineen ja lavaistuksineen oikein tekeekään! Balettikoulun salissa harjoitukset todellakin tuntuivat harjoituksilta vaikka meillä olikin oma rekvisiittamme mukanamme: Drosselmeijerillä oli housuihin tungettuina pehmoleluja lapsille annettavina lahjoina; ensimmäisen näytöksen taistelukohtauksessa oli keppihevosia ja miekkoja sekä se kohtalokas tossu, josta Hiirikuningas saa päähänsä; karakteeritanssijoilla omat lahjansa sekä itse tanssiin kuuluvat härpäkkeet, kuten espanjalaisten viuhkat; Makeishaltiattaren taikasauva; Ruusujen ruusut ja Hiutaleiden - noh - jäätyneet oksat (vai miksi niitä nyt voisikaan sanoa..). Lyhyesti sanottuna lavalla harjoiteltu baletti heräsi henkiin.
En katsonut ensimmäistä näytöstä loppuun, vaan lähdin etsimään espanjalaisen pukuani, sillä en tiennyt, mihin A-miehityksessä omaa paikkaani tanssiva tyttö - kutsutaan häntä vaikka henkilö I - oli puvun jättänyt. Pienen etsinnän jälkeen löysin puvun suuresta pukuhuoneesta pohjakerroksesta, ja olin tyytyväinen että lähdin etsimään pukua ajoissa - myöhästyminen olisi loukkaantumisen ohella pahinta mitä voisi tapahtua! Kahdenkymmenen minuutin taukoon ennen toista näytöstä ehti sisältyä verryttely ja nopea lavan lattian kokeilu -  kuinka liukas, pyörivätkö ne parit soutenut hyvin, pääsenkö ylös polviltani - ja sitten oikeaan kulissiin odottamaan omaa vuoroa.
Itse tanssi meni ihan ok, aina löytyy jotain jonka voisi tehdä toisin, mutta coda oli nyt se murheenkryyni, ja tanssitoverin kanssa nauratti lopussa takarivissä, koska se oli yksinkertaisesti kamala! Kiitosten jälkeen ei uusintaottoihin jäänyt luonnollisestikaan yhtään aikaa, joten puvut palautettiin sinne mistä ne otettiinkin odottamaan 15. päivää, jolloin olisi varsinainen näytöspäivä ja joka olisi seuraava kerta, kun puvut taas puettaisiin päälle.

Huomasin tämän treenijakson lopussa - etenkin teatterilla - kuinka paljon rakastin esiintymistä! Lavalta oli todella ikävää lähteä, olisin halunnut yli kaiken olla siellä paljon pidempään ja paljon useammin! Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että espanjalaisen lisäksi esiinnyn myös vieraiden äitinä prologissa, sillä onhan se yksi, vaikkakin pieni, esiintyminen ja lavalla oleminen lisää.

Enää yksi ja lyhyt treenijakso, jonka jälkeen koittaa näytös!

The Chocolatecracker


2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Koska tulee näytöksestä jotain? Eikös 15. päivä ollut jo viime viikonloppuna?

    VastaaPoista
  2. Näytöspostaus on tulossa ihan pian, parin päivän sisällä.
    Nämä näytösaiheiset postaukset tulevat pienellä viiveellä johtuen kiireistä ja tiukoista aikatauluista (koulu, tanssi, arki), mutta nyt kun loma on alkanut ehdin kirjoittaa ja julkaista tekstejä oman asettamani aikataulun mukaisesti :)

    -Heidi

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta