31. joulukuuta 2013

Treenihetkiä

Kävin viikko ennen joulua treenaamassa - tai ainakin yritin, mutta kuvailuksihan tuo meni.
Kuvat ovat joutuneet myös mun ankaran photoshopin treenauksen kohteeksi, sillä koulussa käydystä kurssista huolimatta taitoni (niin mitkä taidot??) ovat.. kröhöm.. pientä harjoitusta vailla. Joten älkää välittäkö pienistä kuvateknisistä virheistä - tai ainakin yrittäkää olla välittämättä :)

Ilmeellä mennään aina - siitä en luovu :)





Todellakin haaveilen myös uuden kameran hankkimisesta, sillä nykyinen Olympukseni taitaa olla 2000-luvun puoliväliltä eli vanhus.




Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa, niin leotardi on Intermezzon, trikoot Piruetista, hame Sanshan ja kärkkärit ovat Gaynorit.


Ja koska myös tämä vuosi on vajaa kolmea tuntia vaille osa menneisyyttä, niin oikein hyvää uutta ja tulevaa vuotta 2014 kaikille teille!

29. joulukuuta 2013

Näytösvalmisteluja part 3

Perjantai 13.12.

Viimeinen ja lyhyt treenijakso alkoi tänään, ja osaltani kyseessä oli pelkästään espanjalainen. Tanssista ei saanut mitään otetta, olo oli kuin ilmapallolla, josta oli ilmat karanneet. Teknisesti ottaen mitään suurempia kommelluksia ei tapahtunut, mutta mun kropan asennot saivat rutkasti korjausta: viuhkan ollessa vartalon edessä mun kropan asennon täytyy olla avoin yleisöön, ja viuhkan ollessa vartalon takana, kropan asento on suljettu. Polviltaan tapahtuvien taivutusten jälkeen katse alas - uusi neuvo meille kaikille. Loppukiitokseen tuli myös muutoksia; ennen kumarsimme vasen jalka takana, mutta se vaihdettiin niin, että oikea jalka taakse, niiaus ja kumarrus, sekä kulisseihin juoksun aikana Mariaan päin katse ja viuhkan heilutus (vai millä verbillä sitä viuhkailua voi kutsuakaan?).

En kuitenkaan ollut ainoa, jonka mielestä treenit menivät vain sinnepäin -meiningillä; joka puolelta kuului valitusta ja rutinaa. Itselläni tilanteeseen vaikutti flunssa ja kuume, joka oli noussut pari päivää aiemmin. Sen vuoksi jätin väliin myös viimeisen balettitunnin keskiviikkona, sillä halusin levätä ja panostaa Pähkinään täysillä. Höhöh, korjaan, siis näytökseen täysillä, sillä nuo treenit nyt eivät kertakaikkiaan sujuneet mitenkään.

Lauantai 14.12.

Viimeinen treeni, joka oli läpimenon muodossa.
Prologissa äidin roolissa sain pientä korjausta Aimelta; mun täytyy rohkaista lasta enemmän ja aikaisemmin menemään muiden lasten mukana.
Äidinroolin jälkeen menin pukuhuoneeseen, johon oli kokoontunut ylin luokka kuuntelemaan yhden jäsenensä marttyyrisaarnaa pirueteista, pirueteista ja vielä kerran pirueteista. Eräs toinen tytöistä kysäisi olisiko kenelläkään särkylääkettä tälle saarnaajatytölle, koska tämä vaikuttaa niin kipeältä. Mä ilmoitin, että mulla on (mulla on aina särkylääkettä mukana), mutta ei, hän ei halunnut särkylääkettä KOSKA se ei auta mitään. On matikan koe maanantaina, ei piruetit pyöri, on matikan koe maanantaina, ei piruetit pyöri.. ja tuota samaa valitusta kaksi tuntia. Joka kerta kun mä piipahdin pukkarissa oli tuo valitusvirsi käynnissä eikä kertaakaan muuta puheenaihetta. Jos joku yritti ehdottaa vaikkapa matikan kokeen väliinjättämistä, niin ei. "En mä halua lukea joululomalla johonkin matikan kokeeseen." Mulla oli oikeasti palaa pinna, että hei haloo, sä et ole ainoa! Joillakin on ehkä vielä isompi tentti maanantaina kuin lukion matikan koe! Mua raivostutti niin maan p*leesti (anteeksi kielenkäyttöni, mutta oikeasti otti päähän!), etten edes halunnut mennä koko pukuhuoneeseen, koska siellä istui se angstiporukka marttyyrinaamarit kasvoillaan.
Toivottavasti en nyt loukkaa kenenkään tunteita tällä tekstillä - se ei ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni on ilmaista ainoastaan sitä tunnelmaa, joka pahimmillaan voi vallita näytöksen alla.

Toinen näytös ei mennyt kovinkaan hyvin, varsinkaan coda. Mä huomasin heti miten pahasti olimme musiikista jäljessä. Mutta mitä sitä yksin voi tehdä, kun koko sakki on myöhässä? Lisäksi olen takarivissä, joten en edes pystyisi edessä olevien takia liikkumaan oikeaan tahtiin. Nämä ovat inhottavia tilanteita, joissa joutuu miettimään pysyäkö muiden mukana virheellisessä tahdissa vaiko liikkua itse oikeassa tahdissa. Yleisö tuskin huomaisi pientä väärässä tahdissa tanssimista, mutta sen he huomaisivat, jos kolme tanssijaa neljästä liikkuisi samaan tahtiin ja yksi hieman nopeammin, olkookin että liikkuisi oikeassa tempossa. Joten ei siinä pysty tekemään mitään; on vedettävä yhtä köyttä.

Vanhempani tulivat jo eilen perjantaina Seinäjoelle huomisen Pähkinänsärkijää varten; he halusivat tulla katsomaan näytöstä jossa mä esiinnyn, sillä he eivät ole nähneet mun aiemmin esiintyvän tanssijana. Joten tämä näytös on myös siltä kannalta big deal.
Treenien jälkeen olin aika poissa tolaltani, pinna kireällä ja tiuskin ja äkämystyin vähän kaikesta ja kaikista. En niinkään jännittänyt itse näytöstä, vaan kyse oli kaiketi väsymyksestä, flunssan tuomasta voimattomuudesta sekä todella surkeista harjoituksista. Maanantaina häämöttävä tilastotieteiden perusteiden tentti kummitteli mielessäni, mutta en aikonut ruveta lukemaan siihen. On parempi ottaa siitä suosiolla hylätty ja mennä sitten hylätyn uusintaan, jolloin mulla on käytössä kolme mahdollisuutta saada tentti läpi, kuin että menisin tenttiin, jolloin käyttäisin siinä yhden kolmesta mahdollisuudestani saada tentti läpi.

Mielessä pyöri myös näytöksessä tarvittava tavaramäärä: valkoiset näytöstrikoot (Suomen Tanssitarvikkeesta tilasin keväällä, ja olivat vahingossa pohja-aukottomat trikoot, joita en voi käyttää kuin karakteeritansseissa), nude aluspuku, Intermezzon pitsiselkäinen leotardi, lämppävaatteita, polvituki, hiustarvikkeet, julmettu meikkiarsenaali. Aiemmin viikolla tein espanjalaisen koemeikin, joten sen puolesta olin kutakuinkin rauhallisin mielin.

Sunnuntai 15.12.

Näytöspäivä!
Aamupäivä meni vanhemmille esitellessä uutta Frami F:ssä sijaitsevaa kouluamme sekä pikainen ostosretki Sopurahassa, jonka jälkeen kotiin syömään kasvissosekeittoa ja pinaattilättyjä. Pakkasin treenilaukkuni, kiepsautin hiukset tiukalle nutturalle ja lähdin teatterille. Klo 13 esitys oli juuri loppunut, ja kevään näytöksestä viisastuneena etsin ensimmäisenä äidinroolin hameen sekä espanjalaisen tanssin asuni. Sitten vuorossa olikin esiintymismeikki.
Kellon ollessa puoli viisi havahduin yhtäkkiä siihen, että mulla ei ollut äidinroolin huivia mukana!! Hyvin elegantisti multa pääsi "voi v*u!" -karjaisu, loikin villasukat jalassa pukuhuoneesta käytävälle, ja juoksin puhelin kourassa teatterin pääaulaan tarkoituksenani löytää tarpeeksi kenttiä puhelimeeni, jotta voisin soittaa poikaystävälle, että hän hakisi mun huivin kotoa. Onneksi törmäsin heti äitiini ja isääni ja hätääntyneenä selitin heille huiviongelman. Käskin äitini hypätä poikaystäväni kanssa autoon ja kaasuttaa asunnolle sata lasissa hakemaan mun huivin, jonka onneksi sainkin jo kymmenen minuutin päästä.
Tämän häslingin takia mun sydän hakkasi tuhatta ja sataa, olin hermostunut ja lähes itku kurkussa; kaiuttimen kautta kuulin, kuinka showjazzin numero alkoi. Vapisevin käsin puin äidinroolin ison mustan hameen ylleni ja kahdella hakaneulalla kuroin sitä vyötärön kohdalta kasaan. Ehdin siepata pari paperinenäliinaa, sillä minulla oli edelleen kamala nuha, ja Kiinasta saamani harmaa fleece-vuorinen lämmin pusero ylläni juoksin yläkertaan näyttämön taakse. Kuikistelin kulisseista showjazzin ja breikin numeroita, ja Pähkinänsärkijän lähestyessä heitin puseron yltäni, sijoittelin suuren huivin harteilleni ja etsin oikean paikkani vieraiden lasten luota.
"Muista sitten olla oikein surullinen", mä kuiskasin "mun lapselle". "Vähän vaikeaa kun mua naurattaa koko ajan", kuului vastaus. Lapset vaikuttivat tosi hermostuneilta, sillä he kyselivät ja kauhistelivat sitä, milloin heidän kuuluu olla lavalla. "Muistakaa sitten mennä ovesta sisälle!" 
Vaikka ennen Pähkinää juontaja piti esittelypuheen, siltikin prologin musiikki alkoi lähes yllättäen; ensimmäinen tyttö sipsutti lavalle, ja hänen jälkeensä kaksi tyttöä. Tunsin, kuinka inhottava yskä kutitteli kurkunpäätä, mutta nielaisin ja astuin "lapseni" kanssa lavalle. Kirkkailta valoilta en nähnyt katsomoa, vain muutaman hassun ihmisen sieltä täältä. Vaikka en erityisemmin jännittänyt, silti tunsin, kuinka hymyillessä mun suupielet nykivät ja hymy oli hieman väkinäinen. Kuitenkin roolisuoritukseni meni omasta mielestäni hyvin.

En jäänyt katsomaan ensimmäistä näytöstä, vaan hipsin pukuhuoneeseen. Vaihdoin lämppävaatteet päälle, luin hetken kirjaa ja mutustelin Mars-patukkaa ja hedelmiä; lämmittelyn aloitin hieman ennen näytösten välistä 20-minuuttista taukoa. Hölkkää, hyppyjä, pliét, tendut, jalanheittoja. Selkälihaksia, selän rullausta, kokonaisvaltaista venyttelyä; espanjalainen tanssi vaatii erittäin paljon selältä, kyljiltä ja käsivarsilta, ja etenkin kun mun kroppa on heikonpuoleinen, etenkin selästä ja olkapäistä, mun täytyi panostaa hyvin paljon näiden ongelma-alueiden lämmittelyyn.
Olin kuitenkin arvioinut ajankulun väärin, ja yhtäkkiä pukkarissa huomasin, miten viimeinen kuulutus kaikui pukuhuoneisiin asennetuista kaiuttimista. Mun oli tarkoituksena väkertää pienet 50-lukulaiset, espanjalaistyyliset kiehkurat poskelle, mutta aika ei riittänyt, vaan piti kiirehtiä kulisseihin asemiin.

Mä en jännittänyt; mä tunsin sen valtavan adrenaliinipuuskan, jonka ansiosta esiintyminen oli sanalla sanoen uskomatonta! Mä nautin joka ikisestä hetkestä lavalla; ihan alussa hajotin jopa oman viuhkani: käsittelin sitä niin antaumuksella, että katkaisin siitä yhden muoviosan. En pystynyt käsittelemään sitä viuhkaa lopputanssin aikana kovin hyvin; yritin tunnustella, josko olisin saanut vaivihkaa pudotettua käsistäni sen katkenneen osan, mutta se oli liimattu kankaaseen, joten ei onnistunut.
Mä olin todella yllättynyt siitä, kuinka mun ajatuksenjuoksu pelasi koko esiintymisen ajan! Yleensä mä menen niin lukkoon, että mulla kaikuu päässä "pakene, pakene" -mantra, enkä tajua mistään mitään. Nyt mä muistin jokaisen neuvon ja ohjeen, joita Aime on jaellut koko syksyn ajan; taivutuksia ei tehdä suoraan taaksepäin, vaan kroppa kallistetaan sivulle ja siitä taakse; miten kiitettäessä täytyy viuhkailla Marian suuntaan; miten täytyy löytää se temperamenttinen, espanjalainen nainen sisältään. En tiedä miltä se näytti, mutta mä tunsin ne kaikki ohjeet - ne eivät olleet enää erillisiä ohjeita, ne olivat osa mua!
Pähkinänsärkijän loppu meni hyvin, jopa sekainen coda. Lippukiitoksissa oli itku herkässä, ja jokaisella oli takuulla kädet hellänä niistä taputuksista ja hurraahuudoista niin kanssaesiintyjille kuin Aimelle ja Tiinallekin.

Näytöksen jälkeen hipsin teatterin pääaulaan, koska tapaisin siellä vielä vanhempani ennen heidän lähtöään kotimatkalle, sekä poikaystäväni ja hänen äitinsä. Sain kahdet kiitosruusut, mutta sanoja ei itselläni paljon alkuun ollut, koska olin niin liikuttunut koko päivän tapahtumista. Muutamat otetut valokuvat myös todistavat sitä, ettei mielessäni liikkunut oikein mitään, sillä ilmeeni ovat - noh - ilmeettömiä ilmeitä.

Pienestä kriisinpoikasesta huolimatta näytöspäivä meni putkeen! Mulle jäi kamala esiintymishinku päälle: haluan taas esiintymään! Itse asiassa päätin, että kun vuodenvaihteen jälkeen tunnit taas alkavat, kysäisen opettajaltani, josko olisi mahdollista ottaa osaa showjazzin tunneille, sillä yksi ns. rennompi tanssitunti viikossa tekisi varmasti hyvää baletin kangistamille jäsenille ja selkäparalle. Puhumattakaan siitä, miten upea showjazzin näytös oli!

Näytöksen jälkeen pääaulassa
Pahoittelen sitä, että tämä teksti tuli vasta näin myöhään; olin viikon kovassa kuumeessa, ja matkustanut edestakaisin, ensin lapsuudenkotiini joulua viettämään, ja sieltä takaisin Seinäjoelle.
Tämän postauksen lisäksi on tulossa pari uutta tekstiä, ja lupaan, että julkaisen ne mahdollisimman pian :)




20. joulukuuta 2013

Asiaa

Satuin löytämään tämän Ballerina Guru -blogin sattumalta Facebookista, ja törmäsin varsin hyvään tekstiin, jossa kumotaan kaikki ennakkoluulot ja väitteet Gaynoreihin liittyen.
Tiedän kyllä olevani täysi Gaynoreiden puolestapuhuja, mutta olen löytänyt niistä itselleni loistavat luottotossut, joten haluan välittää sanaa eteenpäin.

Tästä pääset lukemaan ko. tekstin!

Kyselyjä on tullut liittyen näytösvalmisteluiden teksteihin. Uusin - ja viimeisin - osa tulee ihan näinä päivinä, kunhan saan kuvat värkkäiltyä.
Vastauksena siihen, miksi kirjoitan ne näytösvalmistelutekstit niin myöhässä, on se turhanpäiväinen kiire: koulun kanssa on pitänyt liiallista kiirettä kaikkien arvosteltavien kotitöiden ja tenttien suhteen, Doora on vaatinut oman osansa, treenit ovat vieneet aikaa ja sitten, pitkän odotuksen jälkeen poikaystäväni palasi Kiinasta itsenäisyyspäivänä.
Mutta nyt kun loma on jo alkanut, on enemmän aikaa omistautua blogillekin. So don´t worry :)

olin kerran treenaamassa

17. joulukuuta 2013

Näytösvalmisteluja part 2

Torstai 28.11.

Toiseksi viimeisin näytöstreenijakso alkoi tänään, ja tänään on vuorossa karakteritanssit, eli espanjalaisella mennään. Mitään ihmeempiä ei tapahdu, ainoastaan kehitystä on havaittavissa: enää ei tullut huomautuksia kropan (heikoista) asennoista, vaan Madame Aime huomautteli olkapäistä. Tanssijatovereiden kanssa vaihdettiin muutama sananen tästä; tanssi tuntui paljon paremmalta, epäselvyyksiä ei juurikaan enää ollut - paitsi Marialla sen suhteen, kuinka hänen täytyy kulkea meidän espanjalaisten välissä ihmettelemässä Suklaalandian asukkaita.
Pitkä ja rankka treenijakso oli mukava aloittaa, kun selvää kehitystä on tapahtunut kuukaudessa. Kyllä meistä vielä espanjalaisia tulee!

Lauantai 30.11.

Perjantai oli vapaata, mutta lauantaina ensin klo 12 oli codan harjoitukset (ääks!) ja 13.45 prologin treenit.
Coda tuntuu aina yhtä sekavalta, eikä pieni treenisali auta asiaa. Toisessa näytöksessä espanjalaiset (kuten muutkin karakteeritanssit) esittävät ensimmäisenä oman tanssinsa, sitten muut karakteeritanssit. Codassa meillä on taas pieni tanssiosuus ja sen jälkeen ns. finaali.
Codan tanssipätkä on aina epäselvä: kumpi jalka, kumpi käsi, mihin suuntaan kroppa? Mihin pää? Miten me menimmekään Marian ympäri? Uusintaottoja tuli useampi; ensimmäinen meni ihan pipariksi, ja myös Tiina huomautti mulle mun päästä: se ei liiku, vaan möllöttää suoraan eteenpäin! Mä hieman jäädyin ensimmäisellä kerralla, mutta jo toisella kerralla sain enemmän liikettä kroppaan - ja päähän. Poistuessamme keskilavalta sivummalle joudumme kääntymään, peruuttamaan muutaman askelen ja niiaamaan. Tässäkin oli epäselvyyksiä; Aime toisteli meille, että "katsokaa häntä, hän tekee sen oikein". Mietin, että kuka meistä se on, täytyy kysäistä tästä lopusta. Sitten tajusin, että se olin minä! Olin totaalisen äimistynyt - ja himpun verran ylpeä. Minä tein kerrankin jotakin oikein!

Prologi menee koko ajan paremmin; äidinroolin taakse on hyvä maastoutua ja vapauttaa itsestään kaikki hiemankaan äidinvaistoihin kuuluvat tunteet. Hieman epävarman ja haluttoman lapsen saattaminen vieraiden luokse, lapsen vaatteiden ja ulkonäön varmistaminen ja rohkaiseminen menemään muiden lasten mukana. "Ei hätää", mä ajattelen, "mene vaan tyttöjen mukana ja pidä oikein hauskaa, sillä nyt on joulu!"
Prologiin katsoimme myös roolivaatteet, tai lähinnä vieraiden äidin vaatteet. Meitä on kaksi äitiä, ja minun osuuteni on klo 17 näytöksessä. Rooliasu koostuu pitkästä mustasta hameesta, joka on meillä molemmilla, ja itse puen lisäksi mustan pitsiselkäisen Intermezzon leotardin (alin kuva tässä tekstissä) sekä ison, vanhanaikaisen mustaruskean huivin harteille kietaistavaksi.

Tänään codan ja prologin treenien välissä lähdin käymään nopsaan kotona tarkoituksena käyttää Dooraa ulkona. Lunta oli satanut ihanan pehmeäksi lumivaipaksi maahan, enkä tietenkään ajatellut sitä jäätä lumen alla, ja - ohups! - mä tein komean ilmalennon. Jalat lähti alta, ja jysähdin suoraan istualteni selkä suorana ja jalat suoraan eteenpäin, sirosti aavistuksen ristissä nilkoista. Nauru kupli sisälläni ja mietin teknisiä pisteitä, joiden mukaan ilmalentoni oli varmasti A-luokkaa.
Myöhemmin molemmat lonkkani olivat ihan mustelmilla ja oikean käden peukalonlihas oli ilmeisesti hieman venähtänyt, koska kättä särki, peukaloa ei voinut liikuttaa ja myös sen lihas (ainakin oletan sen olevan lihas) oli turvonnut. Mutta kyseessä oli hyvin lievä venähdys, koska parani noin viikossa.


Kokonainen pähkinänsärkijöiden armeija

Sunnuntai 1.12.

Läpimenopäivä. Kirjaimellisesti.
Ensimmäisen näytöksen läpimeno alkoi 13.30, ja koska oma roolini ensimmäisessä näytöksessä on prologissa - siis ihan alussa - pääsin lähtemään aikaisin.
Äidin roolin esittäminen meni paremmin kuin koskaan tähän mennessä! Sain heti tunnelmasta kiinni; muistin Aimen muistutukset siitä, kuinka liikkeiden täytyy olla suuria ja näyttäviä, koska lava tulee olemaan iso ja katsojia on ihan peräpenkillä saakka. Joten otin Aimen neuvoista vaarin, ja tein kuten käskettiin - omalla tavallani. Äidin roolissa on ollut epäselvää se, missä vaiheessa kutsun muut lapset paikalle. Aime sanoi aina, että "sinulla on aikaa, älä kiirehdi". Olen yrittänyt olla rauhallinen roolissa, mutta en ole ollut ihan varma siitä, milloin kutsun ne kaksi tyttöä paikalle. Onneksi Aime neuvoi minua siinä, ja nyt kaikki sujuu kuin rasvattu!
Pienen hiukopalan mittaisen tauon jälkeen oli vuorossa toisen näytöksen läpimeno. Kuten ei aikaisempinakaan päivinä, ei tämänkään päivän treeneissä tapahtunut sen suurempia kommelluksia; lähes joka kerta espanjalaisen tanssin alussa mieleeni iskee paniikki, että kummalla jalalla aloitan, miltä puolelta minun pitikään mennä. Ajatteleminen ja tanssiminen eivät sovi yhteen, olen huomannut sen. Liikkeet ja askeleet tulevat liikemuistista, lihasmuistista, eivät tietoisesta ajattelusta.

Maanantai 2.12.

Toinen läpimenopäivä, ja vaikka puvut oli sovittu vasta tiistain pääharjoitukseen, rooliasut puettiin jo tämän päivän treeneihin. Eli prologissa äitinä mä puin ylleni pitkän mustan hameen, jonka vyötäröä jouduin kuromaan kahdella hakaneulalla. Musta leotardi ja vanhanaikainen suuri huivi mustien karaktereikenkien kanssa täydensivät roolini asun. Itse läpimeno äidin osalta meni ihan ok: ei uusia korjauksia, mutta joka kerta yritän löytää itsestäni hieman entistä enemmän lämpöä roolisuoritukseeni, sillä tiedän vaikuttavani välillä etäiseltä ja sisäänpäin suuntautuneelta, vaikka oikeasti kyse ei ole ollenkaan siitä. Onneksi kertaus on aina se opintojen äiti, joten paitsi oma varmuus äitinä kasvaa niin myös "lapseni" pieni vierastus on alkanut vähentyä - tai ainakin oletan näin.
Äidin roolin jälkeen nopea vaihto espanjalaisen pukuun (olen kamala hätähousu, vaikka 1. ja 2. näytöksen välissä on yleensä parinkymmenen minuutin tauko), selän, kylkien ja olkapäiden huolellinen lämmitys, sillä espanjalainen vaatii ko. ruumiinosilta taivutusten takia aika paljon venyvyyttä, eikä kuvitelmat venähdyksistä oikein lämmitä mieltä. Lisäksi en todellakaan halua muljauttaa olkapäätäni paikoiltaan, mikä on erittäin todennäköistä ilman huolellista lämmittelyä ja venyttelyä. Mutta onneksi nämä pelkoni eivät käyneet toteen vaikkakin pyörivät mielessäni joka kerta espanjalaisen alussa jatkuvana "entä jos" -mietteinä. 
Tänään harjoittelimme myös kiitokset; me Suklaan edustajat kiitämme ensimmäiseksi, koska meidän tanssimme on ensimmäisenä; toisena kiittävät arabialaiset, sitten venäläiset ja kiinalaiset - kaikki esiintymisjärjestyksessä. Marsipaanit, Ruusuvalssi, Tontut, iso ja pieni Pähkinänsärkijä, isä ja äiti, Maria, Drosselmeijer ja Makeishaltiatar.
Kuvassa alla minulla on espanjalaisen puku, tosin tuosta puuttuu kullanvärinen suuri huivi lanteilta sekä suuret kultaiset korvakorut ja viuhka. 

Haussa espanjalaisuutta tanssikoulun pukkarissa
Tiistai 3.12.

Pääharjoitus teatterilla! Tätä on odotettu, sillä nyt päästään testaamaan, kuinka Pähkinä toimii oikealla lavalla lavasteineen kaikkineen.
Muodikkaasti (kuka niin sanoo? Oikeasti!) myöhässä pääsemme aloittamaan prologilla. Onneksi muiden esiintymisnumeroiden harjoitukset venyivät odotettua pidemmiksi, sillä seikkailin etsimässä mustia karakteerikenkiäni ja äidin hametta, jotka viimein löysin lavan takaa. Suorin itseni esiintymisasuun ja hieman epätietoisena seikkailin lavan yleisöstä päin katsottuna oikeanpuoleisiin kulisseihin, sillä en tiennyt, mistä prologilaiset lähtevät. Lapset kuitenkin tiesivät ja he auttoivat minut oikeaan paikkaan. Vaikka teatterin lava ei ole hirvittävän iso, oli se kuitenkin tehdä omat tepposensa; kulissien pimennosta oli puolenkymmentä tahtia aikaa kävellä surumielinen poikalapsi mukanaan lavan puoliväliin ilman hätäilyä ja kiirettä. Kunniat menevät kuitenkin lapsille: he osasivat suhteuttaa lavan koon omiin liikkeisiinsä ja musiikkiin ilman mitään kiirettä, ja heidän ansiostaan myös minä rentouduin. Well done, kids!
Prologin päätyttyä jäin kulisseihin seuraamaan ensimmäisen näytöksen kulkua. Miten suuren muutoksen pimeä lava kirkkaine valoineen ja lavaistuksineen oikein tekeekään! Balettikoulun salissa harjoitukset todellakin tuntuivat harjoituksilta vaikka meillä olikin oma rekvisiittamme mukanamme: Drosselmeijerillä oli housuihin tungettuina pehmoleluja lapsille annettavina lahjoina; ensimmäisen näytöksen taistelukohtauksessa oli keppihevosia ja miekkoja sekä se kohtalokas tossu, josta Hiirikuningas saa päähänsä; karakteeritanssijoilla omat lahjansa sekä itse tanssiin kuuluvat härpäkkeet, kuten espanjalaisten viuhkat; Makeishaltiattaren taikasauva; Ruusujen ruusut ja Hiutaleiden - noh - jäätyneet oksat (vai miksi niitä nyt voisikaan sanoa..). Lyhyesti sanottuna lavalla harjoiteltu baletti heräsi henkiin.
En katsonut ensimmäistä näytöstä loppuun, vaan lähdin etsimään espanjalaisen pukuani, sillä en tiennyt, mihin A-miehityksessä omaa paikkaani tanssiva tyttö - kutsutaan häntä vaikka henkilö I - oli puvun jättänyt. Pienen etsinnän jälkeen löysin puvun suuresta pukuhuoneesta pohjakerroksesta, ja olin tyytyväinen että lähdin etsimään pukua ajoissa - myöhästyminen olisi loukkaantumisen ohella pahinta mitä voisi tapahtua! Kahdenkymmenen minuutin taukoon ennen toista näytöstä ehti sisältyä verryttely ja nopea lavan lattian kokeilu -  kuinka liukas, pyörivätkö ne parit soutenut hyvin, pääsenkö ylös polviltani - ja sitten oikeaan kulissiin odottamaan omaa vuoroa.
Itse tanssi meni ihan ok, aina löytyy jotain jonka voisi tehdä toisin, mutta coda oli nyt se murheenkryyni, ja tanssitoverin kanssa nauratti lopussa takarivissä, koska se oli yksinkertaisesti kamala! Kiitosten jälkeen ei uusintaottoihin jäänyt luonnollisestikaan yhtään aikaa, joten puvut palautettiin sinne mistä ne otettiinkin odottamaan 15. päivää, jolloin olisi varsinainen näytöspäivä ja joka olisi seuraava kerta, kun puvut taas puettaisiin päälle.

Huomasin tämän treenijakson lopussa - etenkin teatterilla - kuinka paljon rakastin esiintymistä! Lavalta oli todella ikävää lähteä, olisin halunnut yli kaiken olla siellä paljon pidempään ja paljon useammin! Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että espanjalaisen lisäksi esiinnyn myös vieraiden äitinä prologissa, sillä onhan se yksi, vaikkakin pieni, esiintyminen ja lavalla oleminen lisää.

Enää yksi ja lyhyt treenijakso, jonka jälkeen koittaa näytös!

The Chocolatecracker


10. joulukuuta 2013

Maistuisiko Dumle-muffini?

Vastoin kaikkia hyviä pyhiä aikomuksiani olla tekemättä mitään ruokapostauksia, tämä on ruokapostaus. Tein nimittäin viime viikolla niin syntisen hyviä Dumle-muffinseja, että ne todella ansaitsevat oman postauksensa.

Tällä ohjeella sain 14 muffinia tehtyä, ja vuokina käytin ihan K-kaupasta ostettuja Pirkka-muffinsivuokia, ja tässä tarvittavat ainekset:

150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa
100 g tummaa tai maitosuklaata
14 Dumle-karkkia

Suklaata laitoin 150 grammaa 100 gramman sijaan, ja käytin Brumbergin maitosuklaata, joka on lisäksi laktoositonta, joten myös laktoosi-intolerantikkona pystyy näitä muffineita syömään.


1. Mittaa ensin margariini ja sokeri kulhoon, ja anna margariinin notkistua. Kannattaa ottaa margariini huoneenlämpöön jo hetki ennen leipomista, sillä itse jouduin vaiheessa 4 noukkimaan margariinin kulhosta ja lämmittämään hetken mikrossa, sillä kylmää margariinikönttiä on mahdotonta vatkata.


2. Mittaa vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe toiseen kulhoon, ja sekoita hyvin keskenään.


3. Rouhi suklaa.


4. Nyt vaahdota sokeri ja pehmennyt margariini, ja lisää kananmunat yksitellen.


5. Kaada tähän taikinaan jauho-kaakaoseos, ja lisää maito. Sekoita hyvin.


6. Lisää nyt suklaarouhe taikinaan, ja sekoita hyvin esim. puulastalla tai nuolijalla.


7. Ota lusikalla nokare ja laita se muffinivuokaan (itse otin teelusikalla kaksi nokaretta). Lisää yksi Dumle-karkki keskelle vuoassa olevaa taikinanokaretta, ja peitä sitten uudella taikinanokareella Dumlet, niin että muffinivuoka täyttyy.
Huom! Älä täytä vuokaa ihan reunojaan myöten, sillä taikina kohoaa paistettaessa.


8. Paista uunissa 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.


9. Mä tein lisäksi valkosuklaasta pienen kuorrutuksen valmiiden muffinien päälle. Käytin tässä Pandan valkosuklaata, josta sulatin arviolta 70 grammaa mikrossa nopeasti. En ole ennen sulattanut suklaata mikrossa, joten amatöörikokkina googletin kyseisen toimenpiteen ensin, ja sulatin suklaata 15-20 sekuntia kerrallaan.
Kuten kuvasta näkyy, kuorrutus ei nyt ole aivan nimensä mukainen kuorrutus, mutta ajaa asiansa.


En ole ennen tehnyt muffineja (tai paljoa muutakaan leipomuksia), joten nämä olivat paitsi helppoja niin myös suussasulavan herkullisia! Muffinin suklaasattumat, sisällä piilossa oleva Dumle sekä valkosuklaakuorrutus voivat olla jonkun mielestä liian makea pläjäys, mutta herkkuperseenä sanon, että ihanan makuisia!
Suosittelen todella kokeilemaan!

1. joulukuuta 2013

Q & A part 1

Olen saanut anonyym(e)iltä kysymyksiä tuohon edellisen postauksen kommenttiboksiin, joten ajattelin, että kirjoitan erillisen postauksen noihin kysymyksiin liittyen. On vähän ikävää, jos vastailen ns. yleisiin kysymyksiin jokaiselle erikseen kommenttiboksiin, kun sen sijaan saisin kirjoitettua ne vastaukset kaikkien nähtäville.


Kauanko olet tanssinut?
-Aloitin baletin vuoden 2011 alussa aikuisbaletissa, ja nykyisin tanssin baletin peruskoulutuksen ryhmätasolla 7-8 lk. Muita tansseja, esimerkiksi lattareita sekä vakiotansseja, olen tanssinut aiemminkin - tosin vakioita lähinnä vanhojentansseihin liittyen.

Montako esitystä sinulla on nyt jouluna? 
-Tänä jouluna meillä on (ainoastaan) kaksi esitystä, eli yhtenä päivänä esitämme Pähkinänsärkijän kahdesti: ensin klo 13 ja myöhemmin klo 17. Koska meitä tanssijoita on paljon, on meidät jaettu A- ja B -miehityksiin, ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, tanssin itse B-miehityksessä eli klo 17 näytöksessä. Joten toisin kuin joillakin muilla tanssikouluilla, me ei esitetä useita kertoja, ainoastaan kahdesti.

Missä esitätte?
- Esitämme näytökset Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Onko neuvoja spagaatin saatiin?
-Etu- ja takareisien, lonkankoukistajien, pakaroiden ja pohkeiden venyttely helpottaa spagaattiin pääsyä. Olen kirjoittanut venyttelyvinkkejä tänne.

Onko jotain erityistä miten jaksat esitysputken aikana? 
-Mä jaksan, koska nautin siitä; koko tanssikoulusta, niin tanssijat, opettajat kuin ns. teknikotkin, tuntuu tulevan niin tiivis yhteisö, koska treeniviikot vaativat paljon kaikin puolin.
Näytökset ja niiden harjoitukset myös antavat todella paljon, koska teemme yhteistyötä kokeneiden ammattitanssijoiden kanssa, koreografiassa painopiste ei keskity pelkkään tekniikkaan, vaan koreografimme vaatii roolin haltuunottoa, eläytymistä. On upeaa päästä näkemään ja toteuttamaan balettinäytöstä.
Näytöspäivä raastaa hermoja, jännitys on ihan järkyttävä, mutta kun pääsen lavalle ja saan tanssin alkuun, niin rupean nauttimaan tosissani esiintymisestä. Lisäksi se tunne, joka tulee esiintymisen jälkeen, on ihan mieletön! Siinä on sitä jotain, jonka vuoksi tätä tekee :)

Juuri tänään kuuntelin pukkarissa, kun muutama tyttö voivotteli keskenään, kuinka koeviikko painaa päälle ja kuinka joka päivälle on buukattu useamman tunnin treenit. Voin vain todeta, että tiedän tunteen! Enemmän kuin useasti olen itsekin samassa tilanteessa, ja silloin ei auta muu kuin ottaa askel taaksepäin ja katsoa asioita kauempaa ja höllätä vauhtia. Koulu on kuitenkin etusijalla, joten se täytyy hoitaa hyvin. Priorisointi on kova sana, samoin aikataulujen laatiminen.

Millanen sun tanssikoulu on?
-Tanssikoulu, jossa käyn, on pienehkö, mutta korkeatasoinen. Balettipainotus näkyy kyllä, mutta myös nykypuolelta löytyy lajeja.

Mitä lajeja?
-Lastentanssi, klassinen baletti, showjazz ja breikki.

Kuinka monta opettajaa?
-Opettajia löytyy viisi kappaletta.

Ootteko kaikki tyttöjä vai onko poikia?
-Aika naispainotteinen on meidän tanssikoulu, mutta breikkipuolelta löytyy myös poikia. Showjazzista en osaa sanoa mitään, koska en itse käy niillä tunneilla.

Mitä ootte aiemmin esittäny?
-Tarkoitatko sellaisia teoksia, joissa mä olen ollut mukana esiintymässä vai kokonaisuudessaan? Ns. kokoillan baletteja ovat Pähkinänsärkijä, Coppelia, Saapasjalkakissa sekä Erkki Melartinin Prinsessa Ruusunen. Sitten löytyy eri variaatioita mm. Tsaikovskin Prinsessa Ruususesta, Amorin variaatio don Quijotesta, yksittäisiä teoksia, jotka kulkevat balettiluokalta toiselle, ja tottakai opettajien omat koreografiat.

Kauanko oot ollu tossa koulussa? 
-Aloitin nykyisessä koulussa opinnot vuoden 2012 alussa, eli 1,5 vuotta.


Laittakaa ihmeessä kysymyksiä tulemaan, mikäli tällaiset kysy ja vastaa -postaukset miellyttävät :)