9. marraskuuta 2013

Oi, sinä aukikierto!


Anonyymi lähetti kommenttia ja pyysi neuvoa liittyen developpéen ja aukikiertoon, ja lupailin tehdä erillisen postauksen aiheesta.

Aukikierto tuottaa varmasti jokaiselle balettitanssijalle jossain vaiheessa huolta ja murhetta: milloin sitä ei tunnu olevan tarpeeksi, milloin se tuntuu vääntyvän suoraan polvesta ja on näin poissa linjauksesta.
Lisäksi välillä tuntuu siltä, että teki sitten mitä hyvänsä, niin aina sitä toistaa ne samat virheet aukikierron kanssa. Voi aukikierto!

Onneksi aukikierto ei säily täysin stabiilina, vaan se elää tanssijan kanssa: sitä voi parantaa treenaamalla, joten tämä tieto on varmasti usealle - etenkin aikuisiän - tanssijalle helpotus. Kuten mikä hyvänsä harjoittelu, myös aukikierron harjoituttaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta tulokset ovat sen arvoisia! Kuitenkin vaikka näillä harjoituksilla voi kehittää omaa aukikiertoaan, täytyy pitää mielessä se, että omaan aukikiertoon vaikuttaa kuitenkin oma lantion malli; lantion luonnollinen liikkuvuus, nivelten yhteistyö sekä reisiluu vaikuttavat kokonaisvaltaisesti aukikiertoon lihasten ohella.


Aukikierto on siis lähtöisin aina lantiosta ja lonkista, ei koskaan polvista tai nilkoista, sillä se on ehdottoman varma keino saada aikaan pahaa jälkeä nivelissä.
Jokaisella on oma luonnollinen aukikiertonsa, jonka saa selville esimerkiksi seuraavalla tavalla: seiso sukat jaloissasi liukkaalla lattiapinnalla - luistamisen aikaansaamiseksi - jalat parallelissa, eli jalat vierekkäin samaan suuntaan. Käännä sitten lonkista lähtien jalkoja auki, niin että kantapäät ovat vastakkain - eli parallelista ensimmäiseen asentoon. Tekemällä demi plién nyt ensimmäisessä asennossa avaat lonkkiasi enemmän, ja aukikiertosi paranee.
Älä jännitä peppua, vaan aseta lantiosi hyvin alle ja "nosta" hieman ylöspäin. Tähän auttaa ainakin itseni kohdalla mielikuva häntäluusta, ja kuinka tuolla lantion asettamisella saan häntäluun asetettua alemmas. Selässä voi ja melkein pitääkin säilyä pieni, selän oma luonnollinen kaari.

Aukikierron harjoittamisessa on kysymys niiden lihasten vahvistamisesta ja venyttämisestä, jotka aukikiertoon vaikuttavat. Aukikiertoon vaikuttavien lihasten löytäminen voi tuntua hankalalta, mutta itse olen löytänyt tosi hyvän keinon sekä löytää ne lihakset että harjoittaa niitä.
Eli istu lattialla jalat suorina ja muista hyvä ryhti. Kun olet tässä alkuasennossa, käännä sitten jalat auki lonkista. Nyt kun jalkasi ovat aukikierrossa, nosta jalkaasi ylös ja laske alas. Noston ei tarvitse olla korkea, nostat juuri sen verran kuin saat jalkaa ylös. Tee näin molemmille jaloille esimerkiksi kolme kymmenen toiston sarjaa, ja lisää vähitellen toistojen määrää.
Toinen hyvin samankaltainen harjoitus alkaa samasta alkuasennosta. Nosta sitten toinen jalka ylös ja käännä jalka auki ilmassa ja sitten käännä se takaisin normaaliin - parallel - asentoon (tämä harjoitus löytyy videosta kohdasta 2:44 - 3:36).
Videon löydät myös täältä


Voiman lisäksi tarvitaan venyvyyttä.
Sammakkovenytys on tosi tehokas sekä vatsamakuulla (videossa kohta 1:45 - 2:06) että selinmakuulla (0:51->) tehtynä - tosin tämä tunnetaan ennemmin perhosvenytyksenä: kantapäät vastakkain ja käsillä painetaan polvia alaspäin.
Mutta seuraava venytysliike on lähes takuuvarma keino saada lonkat auki ja aukikierron tuplaantumaan. Seiso hartianlevyisessä haara-asennossa jalkaterät eteenpäin osoittaen ja kumarru niin, että saat käsilläsi nilkoista kiinni. Seiso hetki tässä venytyksessä, ja koukista sitten polviasi demi-pliéhen. Vaihda samalla käsiesi paikkaa niin, että tartut käsilläsi nilkan takaa tai sisäsyrjältä kiinni, eli tavallaan kierrät kätesi nilkkojen ympärille. Katso videosta kohta 1:05 - 1:21, tosin tässä videossa tämä tyttö ottaa nilkoistaan kiinni sisäkautta, jolloin venytyksestä tulee hieman helpompi; haastavampaa on kiertää kädet ulkokautta.
Video löytyy täältä


Näissä kahdessa videossa on tosi hyvin kerrottu just esimerkiksi venytyksistä, mutta korostan, että hyvä aukikierto saadaan aikaan myös harjoittamalla niitä lihaksia, joita aukikierto vaatii, mutta myös kokonaisvaltaisesti reisilihasten kunnon täytyy olla hyvä, jotta jaksaa ylläpitää hyvää aukikiertoa.

Developpéhen liittyen olen saanut myös kysymyksiä, etenkin kuinka saada jalka kello kuuteen.
En itse omaa näitä kello kuuden developpéja, olen iloinen kello yhdeksästä.
Mutta joillekin voi tulla yllätyksenä se, että developpé vaatii kaikkein eniten keskivartalon hallintaa ja hyvää lihaskuntoa; heikoilla, etenkin syvillä, coren lihaksistolla ei saada aikaan hyvää tulosta. Developpé on kuitenkin monen tekijän summa: siinä yhdistyy paitsi tämä mainittu keskivartalon syvien lihasten kunto, niin myös notkeus ja jalkalihasten voima.
Developpétakin voi kehittää; alla olevassa videosta löytyy ihan hyviä vinkkejä developpéta vaativien lonkan ja reisien lihasten kehittämiseen.
Videoon täältä


Developpé on kuitenkin myös ns. riippuvainen henkilön omasta ruumiinrakenteesta, eli henkilö A voi saada jalan korvaan, mutta henkilöllä B liikkuvuus ei ole kovin hyvä, vaikka treenillisesti lähtökohdat olisivat kutakuinkin samat.

Kello kuuden developpésta on tullut eräänlainen Odilen fouettéiden kaltainen haaste: jokainen haluaa saada jalan korvaan. Silloin herkästi unohtaa linjauksen, joka on kuitenkin tärkeämpi kuin tiettyyn asteeseen saatu jalan nostoliike.
On huomattavasti esteettisempää ja puhtaampaa tehdä 90 asteen developpé, jossa linjaukset ovat puhtaat ja siistit, kuin yrittää väkisin nostaa jalkaa niin korkealle kuin vaan mahdollista, ja näin ollen asento on virheellinen eikä linjauksista ole tietoakaan.

Darcy Bussell, photo by Arthur Elgort
Tähän loppuun liitän vielä videon, jossa tanssija tekee hyvin hallitusti ja siististi yksinkertaisen sarjan, josta huomaa sen, miten developpé tehdään; lähes huomaamattoman fonduen kautta attitudeen, josta edetään developpéhen, ja miten erityisesti taakse tehtäessä attitude säilyy hyvin ja ojentuu arabeskiin. Kiinnittäkää huomiota etenkin tanssijan rauhalliseen liikkeeseen ja viimeistelyyn; jalka ojentuu varpaita myöten kuten pitääkin, ja kehossa säilyy kannatus.
Tämän videon pääset näkemään täältä



8 kommenttia:

  1. Kiitos todella paljon kun toteutit tämän, tää oli tosi hyödyllinen! :) t. anonyymi joka kys. postausta toivoi!

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Tää ei taaskaan kuulu tähän aiheeseen mutta; Opettajamme käski alkaa katsomaan kärkitossuja (ekoja!), ja olen jostain kuullut että debutantet oisivat hyviä aloittelijoille. Onko sinulla mitään tietoa tästä? Onko muita aloittelijoille hyviä tossuja? Olen myöskin jostai kuullut, että sanshat, yleisesti ottaen kaikki pehmeät sanshat, olisivat hyvin heikkoja. Mulla on itelläni pehmeät Sanshat, ja olen kokenut todella kestäväksi, mutta nyt ne ovat menneet pieniksi. Onko muita merkkejä, joissa olisi jo nahkapalat pohjassa, ja ne olisivat isot, eikä pienet? Haluaisin kokeilla muitakin merkkejä.

    Ps. Tää teksti oli ihan mahtava, Kiitos siitä!

    Terveisin,

    P...

    VastaaPoista
  3. Heippa!

    Itselleen sopivan tossun löytää ainoastaan sovittamalla; mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle, koska jokaisen jalka on erilainen.
    Yleisesti ottaen Grishkoilla on hyviä tossuja, joista löytyy sekä ihan vasta-alkajalle että edistyneellekin tanssijalle oma sopiva tossu. Itsekin aloitin Grishkoilla, silloinen malli oli Fouetté ProFlex.
    Grishkoilta etenkin 2007 on tosi suosittu, mutta muitakin suht. suosittuja malleja löytyy Grishkolta, esim. Maya1.

    Miten teillä menee kärkitossujen hankinta, eli käykö oppilas itse sovittamassa tossua, vai lähteekö opettaja mukaan? Olisi aina ihanteellista, jos opettaja lähtisi mukaan sovitukseen, koska hän tuntee sinut tanssijana ja hänellä voi olla hyviä vinkkejä sovituksessa tossun suhteen. Kannattaa kysäistä, josko opettajasi pystyisi lähtemään sovitukseen mukaan. Mutta kärkkäreiden sovittajat löytävät varsin hyvin sinulle sopivan tossun, joten ensiksi sun täytyy mennä sovittamaan tanssitarvikeliikkeeseen kärkkäreitä.
    Älä kuitenkaan osta tossuja, jos ne eivät ole haluamasi eivätkä istu mahdollisimman hyvin. Jos on mahdollista, niin kannattaa käydä eri liikkeissä sovittamassa tossuja. Yhdessä liikkeessä voi ja todennäköisesti onkin jotain sellaista tossua myytävänä, jota toisessa liikkeessä ei ole.
    Kun hankit pehmusteita, muista kokeilla niitäkin juuri niissä kärkkäreissä, jotka aiot hankkia. Pehmusteita löytyy kans joka lähtöön, joten oma maku ja jalka sanoo siihen päätöksen sanansa.

    Sanshan kärkitossuista mulla ei ole kokemusta; sovittanut kyllä olen, mutta ne eivät olleet minulle sopivat. Mutta muita Sanshan tuotteita kyllä on, mm. trikoita, leotardeja, taitaa olla yhdet säärystimet ja yhdet pehmeät tossut, Sansha Pro1 taisi olla, mustana. Mä olen tykännyt noista pehmeistä tossuista, ovat tosi kestävät. Mutta nykyisin käytän K.H.Martinin pehmeää tossua, joka itse asiassa on mun ensimmäiset tossut ylipäätään. Kestävyydeltään tosi hyvät, ainoastaan tossun sisäpohjat ovat käytössä hieman hajonneet ja lähteneet irti, mutta mun ehdoton suosikkitossu (tässä kuva, mutta vaaleanpunaisena: http://silkkirumpu.fi/index.php?p=kh_martin_balettitossut_vaaleanpunaiset). Lisäksi Blochilta löytyy jos jonkinlaista pehmeää tossua, samoin Capeziolta, mutta noista merkeistä Blochin pehmosista olen kuullut enemmän puhuttavan. Suomen Tanssitarvikkeen sivuilta löytyy just esim. Blochia, Papillonin, Sanshan ja SoDancan pehmeää tossua (http://kauppa.tanssitarvike.fi/kauppa/index.php?page=category&category_id=707&theme=4&subcat=0&subcat=2), mutta kun katselin etenkin Papillonin ja SoDancan tossuja, niin niissä monissa pohja oli yhtenäinen, eli se pohjassa oleva nahka oli yhtenä pitkänä suikaleena pohjassa. En ole kokeillut vastaavaa tossua, mutta voisin kuvitella, että mm. nilkan kaari saattaisi jäädä vähän vaillinaiseksi sekä jalan liike saattaisi olla ehkä hankalampaa noissa tossuissa. Kaksiosainen pohja sallii liikkeen hyvin, ja sitä Bloch on vienyt eteenpäin tuolla Elastosplit -tossullaan, mutta mä olen kuullut noista Elastospliteistä sekä positiivista että negatiivista palautetta; eivät sovi kaikille.

    Tsemppiä sulle tossukaupoille :) Ja kiitos kehuista, kuten myös Anonyymille ylimmässä postauksessa :>

    -Heidi

    VastaaPoista
  4. Moi taas!

    Meidän balettiopen ei ole mahdollista tulla mukaan sovitukseen, mutta Silkkirummussa (sattuu olemaan täällä päin...)on mun mielestä hyvä ohjeistus, mitä nyt oon pehmeitä ostanut.
    Me käydään siis itse ostamassa ilman opea tossut, mutta ajattelin kysyä oisko mitenkään mahdollista saada mukaan...
    Äiti ainakin tulee mun mukaan, maksumieheks totta kai :D


    Mut kíitti ohjeista, mut millon tulee seuraava postaus?


    ♥:llä P...

    VastaaPoista
  5. Heip P!

    Silkkirummussa osaavat kyllä katsoa oikeat tossut. Mun ekat kärkkärit on sieltä, samoin kuin ekat Gaynorit.

    Äläs hätäile, kyllä sitä postausta tulee :> Olen itse asiassa suunnitellut ja ruvennut työstämään postausta näytökseen valmistautumisesta: millaista on olla noissa viikon mittaisissa näytöstreeneissä, miten itse tunneilla valmistaudutaan, puvustus jne.
    Olen vaan ollut niin kiinni koulutöissä, ettei ole ehtinyt ja sen jälkeen edes jaksanut muuta kuin romahtaa sänkyyn kuolemanväsyneenä.
    Mutta tulossa on :)

    -Heidi

    VastaaPoista
  6. Heippa!

    Aiemmat tekstisi ovat olleet mahtavia! Olet selvästi saanut paljon uusia kokemuksia baletin parissa! :) oisikohan mahdollista saada postaus baletti kokemuksistasi, balettikoulustasi, balettiryhmästäsi, opettajistasi ja muutenkin kaikesta kokemastasi tanssin parissa?! Toivottavasti jaksaisit kertoa niistä, innolla odottelen jos vastaat! Kiitos jo etukäteen!
    Muutenkin loistoblogi! :)

    VastaaPoista
  7. Odotan innolla tuota mainitsemaasi postausta!

    VastaaPoista
  8. Hei Ano,

    Olen paljon kirjoittanut omista kokemuksistani baletin piirissä. Pääset lukemaan eri aihealueista noiden oikeassa reunassa olevien tunnisteiden avulla, esimerkiksi 'Tanssitunnit' -tunnisteesta löydät ko aihealueen tekstejä.

    Annoit kyllä hyvän idean, sillä voisin kirjoittaa postauksia liittyen ihan omiin kokemuksiini tietystä aiheesta, sillä olen sirotellut noita omien kokemuksieni kertomista sinne sun tänne, joten yhtenäisen kokemuspostauksen kirjoittaminen on kyllä hyvä idea. Kiitos sulle vinkistä!
    Jos haluat (tai joku muukin haluaa) tarkentaa aihetta, niin heitä vaan kommenttia tai mailia, niin pistän ajatusrattaat pyörimään :)

    -Heidi

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta