22. helmikuuta 2013

Kipua ja tulkintaa

Loma ei ole tullut hetkeäkään liian aikaisin!
Olen kärsinyt parin kolmen viikon ajan rajusta lonkkakivusta molemmin puolin, ja viime viikon keskiviikkona se kipu pakotti minut lääkärin pakeille. Olin siihen asti elätellyt toivetta, että kivut johtuvat kovasta flunssasta, mutta flunssan laskeuduttua kivut jatkuivat. Tarkemmin ajateltuna vasen lonkka oli oireillut etenkin pliéissä jo ennen sairastumista.
Minulla oli jo etukäteen pieni diagnoosin poikanen, koska kivut olivat täsmälleen samanlaisia reilut puoli vuotta sitten oikean lonkan suhteen (nyt siis oikuttelivat sekä vasen että oikea, vasen kuitenkin pahempana).
Vasempaan lonkkaan laitettiin pistos kortisonia ja puudutetta, ja sain viikon tanssikiellon. Mikä onneton sattuma! Juuri toivuin flunssasta, jonka takia pidin kolmelta tunnilta vapaata, ja nyt tämä!
Kivut olivat seuraavaan päivään mennessä helpottaneet, joten itsepäisenä ja myös typeränä ihmisenä hilauduin tunnille joka tapauksessa. Nyt jäivät grand pliét pois, menin vain keveillä demi pliéillä. Myöskin aukikierron kanssa piti olla tarkkana, ja tietyt venytykset jäivät pois.
Keskustelin lääkärin kanssa tästä ongelmasta, ja se on lonkan limapussin tulehdus (bursiitti) joka tulehtui liiallisesta treenistä. Ja tottahan se on - mä aloitin tanssiharjoittelun aivan liian vauhdilla yli puolen vuoden tauon jälkeen.
Nyt lonkka alkaa olla vähän parempi, pikkuhiljaa pystyy pari grand pliétä tekemään, mutta ylimääräisenä ollut pointe-tunti on jäänyt kokonaan pois (ja he ovat alkaneet harjoittelemaan Joutsenlammen Pikkujoutsenia! Ei reilua!).
Sain ohjeistukseksi loman aikana käydä kerran tai kaksi uimassa, pahin virhe on jäädä sängyn pohjalle makoilemaan - siinä lihakset vain vetäytyvät yhteen sumppuun, ja loman jälkeen treeni kaksinkertaistaa uudistuvan bursiitin riskin. Joten simmarit esiin ja uimaan (jos mahdun enää uimapukuuni..).

Särkeeköhän tämän ballerinan selkää?

Koulujuttuja tehdessäni olen välillä livahtanut YouTubeen ihastelemaan videoita, ja olen tehnyt pientä tutkimusta Joutsenlammen Odilen ja Siegfriedin pas de deuxista, sekä löytänyt upean Prinsessa Ruususen Ruusu-adagion, josta myöhemmin lisää.
Olen löytänyt lukemattomia Odilen ja Prinssin PDD-videoita, ja tähän laitan vertailun vuoksi kolme, Uliana Lopatkina, Nina Ananiashvili ja Mariela Núñez.
Olen laittanut merkille, että venäläisillä on todella upeat kädet ja päät, ja katsottuani myös venäläisten koulutukseen liittyviä videoita, huomasin että heitä opetetaan nimenomaan käsien ja pään käytön suhteen. Tulos on hienoa, mutta pdd:ssa saattaa kontakti jäädä uupumaan partneriin, koska tähän ei oteta samalla tavalla kontaktia kuin esimerkiksi länsimaan tanssijat ottavat. Tästä on myös ranskalainen etoilé-ballerina Aurelie Dupont sanonut.
Se on sikäli sääli, koska venäläisillä on kapasiteettia vaikka mihin, ja niinkin vaativassa produktiossa kuin Joutsenlampi kontaktin ottaminen parteriin on tärkeää myös sen osalta, että se antaa yleisölle tunteen siitä, että ballerina eläytyy rooliinsa, on roolihenkilönsä.


Uliana Lopatkina on hyvä esimerkki taiturimaisesta tanssijasta, nopeista jaloista ja hyvästä tekniikasta, kauniista käsistä, mutta hänen osaltaan jään kaipaamaan Odilen viekkautta ja viettelevyyttä. Kohta 03:24, jossa Odile tanssii von Rothbartin kanssa, on minulle aivan uusi, en ole nähnyt sitä muissa PDD:ssa, mutta tämä kohta tavallaan pelastaa hieman etäiseksi jäänyttä Odilen suoritusta. Muuten minulla on tunne, että mitä tämä mustatutuinen ballerina tekee, mutta kiitos tämän kohdan, asia selkenee paremmin.
Ulianalla on terävä ja puhdas tekniikka, hänellä on kevyt tanssityyli ja tässä PDD:ssa hän on hyvässä kontaktissa von Rothbartin kanssa. Kädet ja pää ovat vaikuttavat, mutta kokonaisuudessaan jään kaipaamaan lisää. Ulianalla on potentiaalia vaikka mihin, joten haluan nähdä häneltä sellaisen Odilen, jossa hän antaa kaikkensa.


Georgian ballerinalahja maailmalle! Nina Ananiashvili on musikaalinen ja teknisesti erittäin vahva, ja myös tulkintaa löytyy. Ninan tanssista huomaa, kuinka hän nauttii ja viihtyy olostaan, tanssi on kepeää ja myös odilemaisen haastavaa. Ninan tanssissa on legatomaisuutta (ital. musiikkitermi, tarkoittaa sitoen), askeleet eivät ole askelia, vaan hän luo askelilla tarinaa. Kontaktia kaipaan kuitenkin enemmän, vaikka Uliana Lopatkinaan verrattuna sitä löytyy paljon.
Tanssissa on jämäkkä ote, sen huomaa jo Odilen ja Siegfriedin entrancessa (kohta 0.07-0.09). Tanssi on hyvin varmaa ja harjaantunutta, huomaa että Ananiashvili tietää mitä tekee. Iloista, nautinnollista ja vahvaa tanssia, josta löytyy tulkintaa.


Mariela Núñez on oikea Odilen ilmentymä! Argentiinalaisballerinan pehmeä ja leijuva tapa tanssia yhdistettynä puhtaaseen ja luonnolliseen tekniikkaan on jo itsessään vaikuttavaa, ja vielä vaikuttavammaksi tästä tanssista tekee sen, kuinka Núñez on ottanut roolihenkilönsä haltuun.
Kohta 01:34 osoittaa erinomaista viekasta odilemaisuutta, samoin kohta 02:46. Kontakti pariin on todella hyvää, huomioni kiinnittyi myös prinssin apuun arabesque penceissä, mitä näkee aika harvoin. Eleganssi, todellinen tulkinnallisuus ja notkeus ovat tämän tanssijan vahvoja puolia. Marielan jalka ei ehkä nouse svetlanamaisella tavalla korviin, pään asento ei ole niin vaikuttavan ylväs ja kädet ovat hieman jäykähköt venäläisiin kollegoihinsa verrattuna, mutta tässä asiassa Núñezilla on niin paljon positiivisia puolia, jotka vievät potin kotiin.
Olen katsellut paljon Núñezin muitakin roolisuorituksia, ja voin vain todeta, että tämä nainen on yhdistetty lahjakas ballerina-näyttelijä, ja se on tosi taiteilijan tunnusmerkki.

Olen tehnyt tiettyjä huomioita tutkiessani etenkin 1900-luvun alun ballerinojen taidonnäytteitä ja vertaillut niitä 2000-luvun tanssijoihin. Vuosisata sitten tanssijoiden tekniikka ei ollut niin teräksistä kuin nykypäivän tanssijoilla, jalat eivät nouse kello kuuteen eivätkä arabesque pencheet olleet täyttä 180 astetta, mutta emotionaalisesti he olivat todella vahvoja, Anna Pavlovasta ei suotta puhuta. Toinen hyvä esimerkki on Maija Plisetskaja.
Olen The Dying Swanin suuri fani, koreografisesti askeliltaan tämä baletti on kohtalaisen hyvä tanssia itsekin, mutta en ole lähellekään niin hyvä tanssija, että pystyisin täysipainoisesti tanssimaan The Dying Swanin puhtaasti teknisesti ja myös tunteellisesti. Siksi mielenkiinnolla katselenkin videoita eri tanssijoista, jotka esittää tätä balettia.
Ehdottomasti ylivoimaisin Kuoleva Joutsen on Anna Pavlova. Teknisesti hieman heikompi, mutta rooliin paneutuminen on ylivoimaista! Joutsenen elinvoiman hupeneminen on lähes käsinkosketeltavaa. Pavlovan oma koreografia The Dragonfly on ihanan kepeä sudenkorentobaletti, jossa Pavlova saa sudenkorennon eloon varsin vaivattoman näköisesti. Ihailen tätä entisajan ballerinaa suuresti hänen tulkinnallisen taituruuden vuoksi! Tiesittekö, että Anna Pavlova valitsi kuoleman sen sijaan, että olisi elänyt kykenemättä tanssimaan enää koskaan? Nimittäin sairastuttuaan keuhkokuumeeseen hänelle sanottiin, että hänet voitaisiin parantaa leikkauksella, mutta sen hinta maksaisi tanssin: hän ei pystyisi enää koskaan tanssimaan. Pavlova oli niin taiteelleen omistautunut, että valitsi ennemmin keuhkokuumekuoleman kuin elämän ilman balettia.
Maija Plisetskajan The Dying Swan on teknisesti parempaa, mutta hän hallitsi myös tulkintapuolen, ja ns. nykypäivän tanssijoista paras Kuoleva Joutsen on Nina Ananiashvili. Hänen kätensä ovat uskomattomat, tekniikka ja koreografia Pavlovan aikaa parempia, mutta tulkintapuolen kustannuksella.

Nykypäivän balettitanssijat ovat teknisesti todella vahvoja, he ovat lahjakkaita ja potentiaalia löytyy vaikka mihin, että on todella harmi, kun hyvin usein tulkintapuoli on heikompaa. Onneksi poikkeuksia löytyy, esimerkiksi Evgenia Obraztsova on vahva tulkitsija, ja hänen tanssiaan on ilo katsella. Mutta olen kuullut, että tanssijan opintoihin taitaa kuulua myös jonkinlaista ilmaisutaidon opintoja, jos en vallan väärässä ole.
Muistan, kuinka viime kevätlukukautena balettikoulussa Coppélian näytösharjoituksissa koreografi korosti tekniikan ja askelien lisäksi tulkinnallista puolta. "Teidän pitää miettiä, mitä te esitätte!" Silloin ainakin oli täysi haaste opetella Masurkan askeleet oikein ja muistaa koreografia sekä saada se näyttämään uskottavalta myös tulkinnallisesti.

Venytyskone vai kidutuslaite?

Joka tapauksessa olen erittäin tyytyväinen pieneen lomaan. Julmettu määrä itsenäisiä koulutöitä ovat painaneet väkisinkin mieltä alas ja stressanneet, ja pariin otteeseen on tanssitunnit jääneet väliin. Onneksi korkeakoulun lukujärjestykset vaihtuvat joka viikko, joten melkein aina ehdin tunnille sillä edellytyksellä, ettei ole jotain hirmu tärkeää tuntia päällekäin.
Myös lonkka saa lepoa, ja sen hyvinvointia edistääkseni voisin todellakin käydä uimassa ja puuhailla venytysten kanssa.
Venytyksistä tulikin mieleeni yo. venytyskone. Tunneilla venyttelemme aika paljon, ja nyt meille on tullut ohjelmaan kuvan kaltainen venytys, mutta itse täytyy pitää jalkaa ylhäällä. Miten se voikin olla niin raskas! Voimaa ei löydy tarpeeksi, jalka painaa liikaa. Mutta harjoitus tekee mestarin - myös nilkkojen suhteen. Olemme tehneet paljon myös kärkitossuilla, ja uudenkarheat Gaynorit osaavat olla jäykät! Vaikka GM:t ovat ns. ikuiset tossut, kyllä nekin tavallaan löystyvät ja aavistuksen pehmenevät käytössä. Edelliset GM:t ovat todella sulavat käyttää, onhan niillä jo vuosi tanssittu. Tossu kestää edelleen, mutta koska boksi on hieman liian kapea, alkaa jalkapohjasta vetämään suonta niin paljon, etten pysty käyttämään koko tossuja. Uudet tossut puolestaan istuvat kuin nakutettu, ja pystyn vaihtelemaan pehmustusta: joko GM:n Fitting Kitin jotain normipehmustetta tossun sisällä, tai sitten hyvin ohuet kaksinkertaisesta puuvillasta tehdyt ouch pouchien tapaiset pehmusteet, etenkin jos on varpaassa hiertymää tai pientä rakkoa tai jalat muuten vain ovat arat. Nämä pehmusteet myös auttaa siinä, että jalka pysyy paikallaan, ei hankaudu tossua vasten eikä putoa boksin pohjaan.
Ainoa ongelma on ehkä itseluottamus heikkojen nilkkojen lisäksi. Tiedän, että senkin suhteen auttaa vain harjoitus.
Onko teillä hyviä vinkkejä sen suhteen, että kuinka parantaa itseluottamusta?


Mutta toivotan oikein rattoisat lomat kaikille, joilla se nyt on ensi viikolla!


9. helmikuuta 2013

Mitä kuuluu?

Olen jo varsin pitkään ehtinyt riemuita siitä, kuinka olen säästynyt pahimmalta flunssa-aallolta, mitä nyt nuhaa ollut. Kuitenkin keskiviikkona jouduin myöntämään tappioni ja pakon edestä jäämään sängyn pohjalle sen sijaan, että olisin mennyt pointe-tunnille. Myös torstain vakiotunti jäi väliin, ja näyttää siltä, että myös ainakin maanantain tunti jää väliin. Nyt se kuume ja köhä kellisti minutkin - en olekaan ihmenainen.
Paljon on jäänyt päivittämättä omia kuulumisia julmetun koulukiireen takia, eikä tulevat viikotkaan mitenkään leppoisilta näytä. Välillä koulupäivät venyvät niin myöhään, etten ehdi edes alkuillan tunneille. Ja se ottaa päähän!



Olen pidempään etsinyt uusia kärkitossuja, Gaynorinit kun ilmenivät hieman liian kapeiksi. Mietin, että joudunko hankkimaan Grishkot, koska Blocheilla ja minulla ei ole yhteistä tulevaisuutta tanssin saralla (myynnissä hyväkuntoiset Blochin kärkitossut!) ja Gaynoreita täytyy sovittaa uudestaan, koska joudun hankkimaan toista kokoa.
Pienen konsultaation jälkeen päätin tilata Tampereen Ballerinasta ja liikunnasta uudet Gaynor Mindenit, samaa mallia ja samaa kokoa, mutta kolmosen boksilla. Sain tossuja odotella kuukauden päivät, sillä varastossa ei ollut ko. tossua, vaan ne piti toimittaa USA:sta. Täytyy sanoa, että hieman arvelutti tilata kokeilematta, etenkin kun nauhojen ompelemisen jälkeen tossut kinnasivat niin paljon ja tuntuivat liian lyhyiltä ja jäykiltä, mutta kun tossu muokkautui jalkaan, se on oikein hyvä. Tosin olen tanssinut vasta yhden pointe-tunnin näillä uusilla Gaynoreilla, joten vanhat tossut tuntuvat tutuilta ja ns. turvallisemmilta. Täytyy tehdä kotona töitä uusilla tossuilla, jotta niistä muokkautuu yhtä hyvät luottotossut kuin vanhoistakin. 

Uudet Gaynor Mindenit

Olen siinä mielessä hyvässä asemassa kärkitossujen suhteen, sillä paitsi että olen löytänyt luottotossumerkkini (en vaihda enää Gaynoreista mihinkään muuhun tossumerkkiin), niin myöskin nämä kestävät, ja varsinkin kun on kaksin kappalein "kuolemattomia" tossuja, ei uusien hankinnasta (ainakaan toivottavasti!) tarvitse murehtia. 
Yksi asia minua hieman painaa näissä uusissa Gaynoreissa, nimittäin GM:n Fitting kitin yksi pehmuste, Crescent cushion. Joudun käyttämään kahdenlaisia lisäpehmustetta siksi, että jalka ei valuisi boksiin ja myös koska kakkosvarvas on huomattavasti isovarvasta pidempi. Näihin kahteen ongelmaan auttaa mm. tuo crescent cushion. Se on puoliympyrän muotoinen sininen pehmuste, joka liimataan boksiin. Sain toiseen (oikeaan) tossuun liimattua sen hyvin paikalleen ja se tuntuu jalkaan hyvältä. Mutta jostakin syystä vasemmalle puolelle en sitä onnistu saamaan hyvin. Katsoin tarkemmin boksin sisäpuolta, niin aivan kuin saumassa olisi pieni kangasryppy ja sen takia en saa cushionia paikalleen niin, että se tuntuu miellyttävälle jalassa. 
Mutta tämä on pieni ongelma ja todennäköisesti keksin siihen keinon. Tossuja täytyy hieman sisäänajaa ja tunnustella sitten, millä tavalla niiden käyttäminen on mukavinta.



Mietin tässä yhtenä päivänä laskentaopin luennolla blogia ja sitä, kuinka olen kehittynyt blogin pitämisessä ja tanssissa.
Kun lukee blogin alkutaipaleen tekstejä, huomaa, miten paljon on puutteita mm. termistössä. Usein olen selittänyt jotakin passén kautta tehtävää bourreeta "jännänkaltaisella hiipivällä liikkeellä", joka ei nyt niin hirveästi avaa lukijalle sitä, mitä tarkoitan. Koska termistö on jo hyvin hallussa, myös muiden tanssiblogien lukeminen on huomattavasti helpompaa kun ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. 

Viime viikolla tanssitunnilla tehtiin aika sähäkkää tendu-sarjaa tangossa, enkä mä sitä sen kummemmin miettinyt. Markkeerasin, laskin ja tein. Siinä tehdessäni huomasin, että hei, mun liikemuisti on parantunut! Mulla on aina ollut ongelmia muistaa vähänkään pidempää tai monimutkaisempaa sarjaa, koreografioista puhumattakaan, mutta nyt muistan askeleet ja liikkeet jo varsin hyvin edeltävään verrattuna. Ja siitä olen kyllä riemuissani!
Myös piruetit ovat parantuneet. Eivät ne päätä huimaa, edelleenkin ykkösillä mennään, mutta sen sijaan että hutaisisin piruetin yrittäen epätoivoisesti pysyä pystyssä ja pitää jalan ylhäällä edes puolen pirtsan ajan, saan jo aika hallitun piruetin tehtyä ja niitä pystyy hienosäätämään. 

Royal Ballet'n tanssija Lauren Cuthbertson
Attitude on ollut mulle henkilökohtainen kompastuskivi. Olen aina ihaillut sitä, jotenkin pidän sitä eräänlaisena särmikkäänä arabeskinä (tiedän toki, etteivät nämä kaksi ole suinkaan sama asia). Siinä missä arabeski on puhdaslinjainen baletin varmaan tunnetuin asento, niin attitude on minun silmääni särmikkäämpi, kiusoitteleva ja yhtä muuntelukykyinen kuin arabeskikin.
Olen tuskaillut ja voivotellut attituden suorittamista, miten se tehdään, miten sen jalan saa oikein, miten siinä pysyy... Ja aina epäonnistunut. Jalka ei ole noussut tarpeeksi attitude derrièressä, yläkroppa hajoaa, kannatusta ei löydy. Lopulta tulin siihen tulokseen, että siinä on varmaan joku ammattilaistrikki, jonka vuoksi mä en sitä opi. Joten voitte kuvitella riemastukseni, kun opettajamme opetti meille attituden alusta lähtien! Ja ne voivottelut, kun niistä harjoitteluista ei ollut tulla enää loppua, kun selkälihakset huusivat armoa ja kaksi seuraavaa päivää olivat yhtä tuskaa.
Pointti on siinä, että passésta pitää polvea nostaa ensin ylös ennen kuin sitä lähtee viemään joko edes tai taakse, ja derrièressä täytyy muistaa vielä se, että avaa jalan lonkasta ja etsii sen kannatuspisteen selästä, pukkaa kylkeä eteenpäin eikä anna työjalan nilkan kääntyä banaaniksi, vaan mieluummin ojentaa jalkaa pidemmälle.

Tanssituntien ohella opettaja asetti meille sekä venyttely- että vatsalihastehtävät. Omatoimisesti pitää tehdä tietyt sovitut venytys- ja vatsalihasliikkeet, ja silminnäkijän täytyy kuitata ne tehdyiksi (jepjep!). Harmittaa tämä sairastuminen, nimittäin olin päässyt niin hyvään vauhtiin: viikossa kaksi vakiotuntia sekä pointe-tunti ja nämä omaharjoitukset. Lisäksi koulun vastuuopettaja kertoi, että meillä on mahdollisuus käydä aina silloin tällöin seuraavan tason (korkeimman tason) tunneilla ilman lisämaksua. Täytyy vaan toivoa, ettei hirveästi vointi romahda sairastelun aikana.

Nyt on tullut dvd:lle Step Up - Revolution, joka onkin ko. saagan neljäs osa. Täytyy sanoa, että tykkäsin kaikkein eniten ykkösosasta - tosin en ole vielä nähnyt tätä neljättä osaa. Mitä olen mainoksia nähnyt, niin arvelen sen olevan samankaltainen kakkos- ja kolmososan kanssa.

Tykkään todella paljon katsella Anaheim Balletin videoita, ja löysin AB:n tanssijaesittelyn Alyssa Springeristä. Tämä ylempi video on Alyssasta vuodelta 2008 ja alempi on vuodelta 2009. Alyssalla on ihanan viaton ja herkkä tanssityyli sekä puhdas tekniikka. 







Mutta tämä Victorian tarina alla olevassa videossa on todella upea ja kannustava!
Hänellä todettiin aivokasvain, kävi läpi aivoleikkauksen ja jatkoi taisteluaan takaisin tossuihin ja tanssimaan. Tällaiset asiat todella kannustavat jatkamaan ja sitä huomaa, että yleensä itse valittaa aika pienistä (ja vähäpätöisistä) asioista.