27. tammikuuta 2013

Koirailua


Dainhillz Daina
Tänään suureksi häpeäkseni huomasin, että olin tyystin unohtanut kaiken stressin ja kiireen keskellä minulle tärkeimmän eläinmaailman edustajan englanninvinttikoirani (aka greyhoundin) Dainhillz Dainan syntymäpäivän. Neiti täytti muhkeat 8 vuotta tammikuun 15. päivä. Daina ei valitettavasti asusta mun luona. Kolmenkymmenen neliön yksiö kahden ihmisen asuttavana on pieni, eikä iso koira mahdu joukkoon, eikä myöskään ole ylimääräistä aikaa yhtään: koulu, tehtävät ja tanssitunnit vievät kaiken mahdollisen ajan.
Joten koira on vanhempieni luona, jossa on myös toinen englanninvinttikoira, juuri 13 vuotta täyttänyt Suoma-narttu.

Daina tuli omistukseeni 13.6.2007, 2,5-vuotiaana.
Kerron tässä pienen tietoiskun greyhoundeista, koska rotu on Suomessa vähän harvinaisempi eikä kovin moni tiedä tarkalleen tästä rodusta.

Englanninvinttikoira eli greyhound on maailman vanhimpia koirarotuja, ja sen historia ylettyy niinkin kauas kuin 1000-1500-luvulle. Alunperin se on lähtöisin pääasiassa Egyptistä, vaikka nykyisin onkin englantilainen rotu. Greyhound kuului vain ylimystölle, tavalliselta kansalaiselta oli kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty tämän rodun edustajan pitäminen.
Greyhoundit ovat maailman nopein koirarotu, ja myös maailman toiseksi nopein nisäkäs, ja huippunopeus voi olla jopa 80 km/h, tosin ns. keskimääräisellä greyllä nopeus on 60-70 km/h. Loikka on keskipituudeltaan n. 8 metriä. Grey on enemmän sprintteri; kilparadoilla kaksi yleisintä juoksumatkaa ovat 280 metriä ja 520 metriä, ja kolmas ja harvinaisempi on 785 m. Harva grey juoksee pitkää matkaa, ja se vaatii koiralta todella paljon.
Rotu on erittäin terve, eikä perinnöllisiä sairauksia ole juuri lainkaan. Keuhkot ovat suuret, sydän jopa kolme kertaa suurempi kuin useilla muilla koirilla, ja syke voi nousta yli 300 etenkin kilpailutilanteessa.
Greyhoundit ovat todella rauhallisia ja kilttejä, suloisia halikoiria (eivät kokonsa puolesta ehkä sylikoiria, vaikka Daina kuvittelee itsensä sen verran pieneksi, että kipuaa aina syliin, jos itse istuu jossakin). Ei juurikaan hauku, vaikka on tietenkin koirakohtaista. Metsästysvietti on kova, ja vaikka sopii loistavasti kaupunkiasutukseen, vaatii säännöllistä irtijuoksua, nimittäin muuten kyllä purkaa energian ja turhautumisen muuten (varoitan...). Greyhound on ns. näkösaalistaja, eli lähtee todella helposti saaliin perään, jos sellainen näkyy, ja juokseen niin pitkään kunnes menettään näköyhteyden.
Meidän greyt, Suoma ja Daina, vaikka samaa rotua olevat, ovat tietenkin erilaisia: Suoma on kovempi pomottamaan, Daina herkempi. Daina ei hauku ja on todella ihana lenkittää, ei vedä hihnassa vaan kulkee vieressä, ja jos jänis sattuu reitille, on varmaa että Suoma lähtee vetämään. Sitä ei pidä mikään, vaan sen saa päästää irti, mutta Daina pysyy vieressä parin karjaisun jälkeen. Tosin pomon aseman on nyt ottanut Daina, koska Suomasta on tullut vanha ja aika heikko. Se ei enää pysty puolustautumaan, joten Daina on jokapaikan valtias ja mm. äiti joutuu Suoman auttamaan koiranpetiin, yksin se ei enää uskalla mennä.

Greyhoundit jaetaan kahteen lajiin: juoksulinjaiseen ja näyttelylinjaiseen. Englanninvinttikoiran nimikettä saa käyttää vain juoksulinjaiset, näyttelylinjaiset käyttävät greyhoundia, jota käytetään yleisesti koko rodusta ja molemmista lajeista.
Nimikin sanoo, että näyttelylinjan koirat eivät ole juoksussa niin hyviä, vaan niiden kohdalla on panostettu näyttävyyteen: ne ovat hieman kookkaampia ja vahvempia ja raajoiltaan ns. kulmautuneet voimakkaammin. Näyttelykoirien luonteessa voi myös olla epämiellyttävämpää ja luonne saattaa olla arvaamaton.
Juoksulinjan koirat on jalostettu juoksemista varten. Nopeus, luonne ja terveys. Juoksijalinjan koirat ovat ehdottoman kilttejä! Jos niissä havaitaan kertaakaan aggressioita juoksutilanteessa, ne hylätään välittömästi eikä niitä saa käyttää edes jalostukseen, eli kilpailutilanteessa on 0-toleranssi muiden koirien häirinnän suhteen. Tällä keinolla pyritään epäämään aggressiivisia koiria.
Juoksutilanteessa joka koiralla on tietenkin kuonokoppa, sillä moni koira pyrkii repimään resuviehettä.

Daina ja Toprunner´s Black Lady "Suoma"


Greyhoundin nimen alkuperästä Wikipedia sanoo näin:
"Englanninvinttikoiran englanninkielinen nimi greyhound tarkoittaa suoraan suomeksi käännettynä harmaata ajokoiraa. Erään tulkinnan mukaan se on muotoutunut sanasta greek hound, kreikkalainen ajokoira. Se johtuisi siitä, että ensimmäiset englanninvinttikoirat saattoivat saapua Britteinsaarille Kreikan vaikutuspiiristä roomalaisten tai foinikialaisten kauppiaitten mukana.
Muitakin tulkintoja löytyy. Aika yleisesti myös uskotaan, että nimi juontuu vanhaenglannin sanasta grighund, jossa hund vastaa nykymuotoista sanaa hound, mutta sanan grig merkitys on tuntematon.
Pokornyn Indogermanisches Woerterbuch (s. 441-442) sanoo myös, että "greyhound" ei tarkoita "harmaata ajokoiraa" vaan nimen alkuosa juontuu indoeurooppalaisesta kantasanasta *g'her, joka tarkoittaa "loistoa" tai "kimallusta". On myös väitetty, että nimitys greyhound johtuu gaelinkielisestä sanasta grei, joka tarkoittaa uljasta tai ylvästä."

Greyhound aloittaa treenaamisen 3-6 kuukauden ikäisenä, ja juokseen kilpakirjan n. 1 vuoden iässä. Sen jälkeen se treenaa vähän samalla tavalla kuin hiihtäjät: lumihangessa ja kesällä suolla sekä vetoja radalla.
Mutta greyn omistajan ei todellakaan tarvitse olla maratoonari pystyäkseen ulkoiluttamaan koiraa. Meillä kotona on piha aidattu, joten koirat pääsevät sinne juoksemaan, sekä niitä käytetään lenkillä.  Vinttikoiraratoja Suomessa on neljä: Tampereella, Hyvinkäällä, Turussa ja Virpiniemessä Haukiputaalla.

Ylin valokuva on Dainasta tämän ollessa n. parin vuoden ikäinen. Sen on ottanut koiran kasvattajakenneli Dainhillz. Alempi valokuva on puolestaan vanhempieni pihalta parin vuoden takaa. Siinä sekä Daina että Suoma vetävät tyypillistä ralliaan.
Liitän tähän oheen kaksi videota, jotka löysin. Toinen on tarina adoptoidusta greyhoundista. Alunperin mun piti laittaa racing-video, mutta tämä oli niin kertakaikkisen hellyttävä ja sydäntäsärkevä, että oli pakko!






25. tammikuuta 2013

Haaste

Bongasin tämän haasteen ensin blogista How She Move ja ajattelin, että olisi ehkä ihan kiva tehdä tällainen. Kuitenkin nyt ajattelin käydä tuumasta toimeen ja todella tehdä tämän haasteen. Haaste on tarkoitettu kaikille, joilla on alle 200 lukijaa, mutta mä muokkaan hieman, ja tarkoitan tämän kaikille niille, joiden blogilla on alle 100 lukijaa.
Enjoy!

Säännöt:

x Kerro 11 asiaa itsestäsi.
x Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
x Keksi 11 uutta kysymystä.
x Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
x Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

11 asiaa minusta
1. Olen kärsimätön ja nopea, ja eräänlainen sähköjänis
2.Haaveilen koko ajan uusista tavaroista: vaatteista, treenikamoista, sisustustavaroista...
3. Haluaisin kirjoittaa blogiin erilaisempia postauksia, mutta olen jämähtänyt samaan
4. Kärkitossujen suhteen hamstraan niitä kuin orava käpyjä: käytettyjä ja melkein kuolleita tossuja,
minulle ei niin sopivan merkin tossuja, koristeeksi tarkoitettuja tossuja, uusia käyttötossuja...
5. Haluaisin olla tyylikäs maailmannainen.
6. Haluaisin, että minulla olisi pitkät ihanat hiukset nykyisten epämääräisen pituisen
kuontalon sijaan.
7. Välillä tanssitunnille lähteminen kyllästyttää niin, että pitkän koulupäivän
jälkeen haluaisin jäädä sohvalle nuokkumaan hyvän kirjan ääreen.
8. Olen kamala arvostelemaan - etenkin itseäni muihin!
9. Inhoan aamuja! En ole aamuihminen.
10. Ahdistun sotkusta.
11. Rakastan koiria, etenkin greyhoundeja.


11 kysymystä minulle
1. Paras meikkituotteesi?
-Saako sanoa kaksi? Tai kolme? Valokynä, nestemäinen kajal ja L'Oréalin Volume
Million Lashes -ripsiväri.
2. Millainen on hyvä tanssija/urheilija?
-Hyvän tanssijan tekee paitsi hyvä tekniikka, niin ehdottomasti tunneäly, roolinsa
omaksuminen ja sisimpänsä paljastaminen. Hyvä urheilija on samanlainen.
3. Spotify vai youtube?
-Youtube.
4. Mitä epäkohtia mielestäsi on peruskoulussa?
-Se ei valmista elämään, siellä ei opeteta miten pärjätä. 
5. Mitä ajokortteja omistat?
-En mitään.
6. Minkä ikäinen haluaisit olla, miksi?
-En tiedä. 19-vuotiaana mulla oli kolmenkympin kriisi, nyt 25-vuotiaana olen hukassa.
7. Mitä inhoat blogissasi?
-Lievää kärkevyyttä.
8. Kuinka paljon olisit valmis maksamaan häämekostasi?
-Nykyisellä budjetilla ei edes saisi häämekkoa :D Nojaa, se on sen ajan murhe.
9. Käytätkö joukkoliikennettä?
-Silloin kun pitää.
10. Ovatko uudenvuoden raketit mielestäsi turhia?
-Ei nyt turhia. Viime uutena vuotena raketit oli paikallaan :)
11. Luoko sosiaalinenmedia sinulle mitään paineita
-Ulkonäköpaineita? Mä luon ne itse itselleni. 


11 kysymystä teille
 
1. Nimeä kolme piirrettä, jotka haluaisit muuttaa itsessäsi.
2. Teetko sitä mitä haluat?
3. Millainen on unelmien elämäsi?
4. Suosikkituoksusi (joko hajuvesi tai muu tuoksu).
5. Mikä on blogin pitämisessä tympeintä? Tai vähemmän miellyttävää?
6. Onko sinulla mottoa?
7. Tanssijoille: tunneilla tehtävä suosikkiliike?
Ei-tanssijoille: suosikkisi liikuntamuodoista, joita harrastat?
8. Oletko brändien perässä juoksija?
9. Onko Suomi mielestäsi hyvinvointivaltio? 
10. Vieläkö Salkkarit iskee?
11. Mikä on lempikorusi?

Kaikki te, joilla on alle 100 lukijaa, tämä on omistettu teille! :)


19. tammikuuta 2013

Kiitos ja kumarrus



 Baletilla on pitkät perinteet, joita ei ole muutettu ja joita ei mennä muuttamaan. Ja ehkä juuri siksi tämä upea taidemuoto on minulle lähellä sydäntä sen lukemattomien muiden syiden ohella.
Suurimmalle osalle balettilaisista baletin perinteet ja säännöt ovat täysin selvillä, mutta ei kaikille. Rehellisesti sanoen, itsellänikin oli puutteita joidenkin perinnesääntöjen suhteen, mutta kiitos tanssinopettajani, hän piti meille eräänlaista "tapakasvatusta" viime tunnilla. Mielestäni se on hyvin tärkeää, joten haluan kertoa siitä teillekin.

Baletissa on äärettömän tärkeää kohteliaisuus ja toisten kunnioittaminen. Tämä pätee kyllä kaikkialla. Baletin maailmassa on olemassa luokkatasoja (tanssikoulussa alempia oppilaita, ylempiä oppilaita ja yleensä on joka koulussa ns. koulun primat, jotka tekevät suurimpien teoksien sooloja; seurueissa on balettikuorolaiset ja harjoittelijat, solistit, ensitanssijat, vierailijat), joten (valitettavasti) esimerkiksi roolitus kulkee näiden mukaan: taitavimmat suurempia ja hankalimpia rooleja, nuoremmat ja taidoiltaan ei vielä niin korkeat balettilaiset tekevät pienempää roolia, eli vastuu jakautuu oman luokkatason mukaan.
Näiden yläpuolella ovat kuitenkin opettajat ja koreografit.

Kaikkia balettilaisia - harrastajia ja ammattilaisia - koskee samat säännöt.
Kun on balettitunti kyseessä, säännöistä ei poikkea kukaan. Ja keskityn nyt niihin tässä postauksessa.

Tunnille tullaan ajoissa, mieluiten hieman etuajassa, niin että pakolliset pulinat ehtii hoitaa pukuhuoneessa, ehtii vaihtaa vaatteet ja mikä opettajaa ilahduttaa, niin tehdä kevyttä omatoimista verryttelyä (esimerkiksi olkapäiden ja käsivarsien pyörittelyä, nilkkojen pyörittelyä jne). Kun tunnille tullaan, unohdetaan kaikki muu ja keskitytään olennaiseen, eli tanssiin (tosin itselläni kaikki muu unohtuu kyllä saman tien, kun pääsen tanssisaliin ja ensimmäisen plién tehtyä). Olemalla läsnä muutenkin kuin fyysisesti kunnioitat opettajaasi, ja myös oppimisesi tehostuu.
Kun tulet saliin, odota että opettaja huomaa sinut ja tervehdi häntä kevyellä niiauksella (tai kumarruksella, jos olet mies). Ota mukisematta oma paikkasi, älä seurustele tanssijatovereidesi kanssa ja kuuntele opettajaa, tee kuten käsketään. Jos iskee kova jano, pyydä josko saisit juoda vettä. Älä missään nimessä poistu salista edes pikapikaa edes silloin, jos opettaja käy salin ulkopuolella olipa syy mikä tahansa. Nyrkkisääntö on, että kun opettaja antaa luvan tehdä jotain (juoda, käydä vessassa tms), silloin voit tehdä sen.
Opettajaa ja muita oppilaita kunnioitetaan olemalla hiljaa eli ei keskustella muiden kanssa.
Kun tunti loppuu, opettajaa kiitetään sekä sanomalla kiitos että reverencellä, eli loppukumarruksella (samanlainen kuin teit tunnin alussa). Joissakin kouluissa voi olla tapana, että reverencen jälkeen taputetaan kiitokseksi.


Jos satut myöhästymään, et ryntää paikalle joukon jatkoksi ja mikä pahinta, ala supattamaan ja kertomaan kaverille miksi olet myöhässä. Ei!
Odota oviaukon luona kunnes saat kontaktin opettajaan. Sitten pahoittele myöhästymistäsi ja jos opettaja antaa luvan tulla tunnille, liityt ilman mitään numerontekoa joukon jatkoksi.
Sama koskee sitä, jos joudut lähtemään kesken kaiken tunnilta. Kerro jo etukäteen opettajalle, että joudut lähtemään kesken kaiken tunnilta, ja kun koittaa poistumisen hetki, odota että saat opettajaan kontaktin (eli et keskeytä häntä kesken puheen tmv), kerrot että nyt sinun täytyy valitettavasti poistua ja kiität opettajaa reverencellä poistuessasi.
Jos taas olet sairas tai et muuten pysty tanssimaan, mutta tulet seuraamaan tuntia, säännöt ovat samat. Kerrot etukäteen seuraavasi tuntia, ja muiden mukana tervehdit opettajaa. Tunnin ajan istut hiljaa paikoillasi seinän vierellä poissa muiden jaloista, et venyttele, et juttele muiden kanssa, et räplää puhelinta. Yksinkertaisesti seuraat tuntia. Kun tunti on päättymässä, nouset ylös seisomaan ja seisot sen ajan, kun muut tekevät reverencen. Sitten itse kiität opettajaa myös reverencellä ja poistut.

Näiden lisäksi kuuluu myös pukeutumissäännöt tunneille.
Olen kirjoittanut paljon postauksia varustuksesta, joten en tässä kirjoita erikseen siitä.
Tunnille ei tulla yllään resuiset trikoot ja sukat jalassa, koska tossut jäivät kotiin. Kotona katsotaan ennen lähtöä, että mukana on takuulla kaikki tarvittava ja että kaikki tarvittava on hyvässä kunnossa. Suuria koruja ei pidetä tunnilla, ne haittaavat liikkeissä. Hiukset aina kiinni, jos on yhtään sen pituinen tukka, ja otsatukka ehdottomasti pois kasvoilta! Turhaan ei ole hiuspinnejä keksitty; kasvoilla roikkuvat hiukset paitsi antavat epäsiistin kuvan niin myös haittaavat mm. pirueteissa. Sama koskee pitkätukkaisten poninhäntiä. Kokeilepas itse. Sutaise hiukset ponnarille ja pyörähdä muutama piruetti. Huomaat varsin pian, kuinka poninhäntä jokaisen päänkäännöksen takia hakkaa kasvoja, ja roikkuvat (otsa)hiukset ovat koko ajan silmillä, jolloin niitä täytyy sutia taaksepäin. Ei näin. Jos ei ole tukkaa suurelle nutturalle asti, kääräise pienelle. Lyhyen tukan voi laittaa poninhännälle.

Liitän tähän oheen kaksi videota reverencestä. Ylemmässä videossa näytetään ja opastetaan kaunis, oikeaoppinen reverence:

 

Tämä alempi video on vähän tylsähkö, mutta hyvin kaunis loppuadagio. Aivan videon lopussa, suunnilleen kohdassa 1.54-1.57 tanssijatyttö näyttää sen tyypillisen kiitoksen, mikä tehdään tunnillakin.
 
 


Nautinnollisia tanssihetkiä ja reverencejä kaikille!

7. tammikuuta 2013

Ain' tanssien käy tunnille vain!




Tänään vihdoin on uusi lukukausi tanssin (ja myös koulun) saralla korkattu, ja täytyy sanoa, että käsitykset ja luulot omista kyvyistä kyllä hupenivat melkoista tahtia!

Opettamassa meillä oli - ja on nyt hieman pidempään - tanssikoulun johtaja. Toinen opettaja ei minulta pahemmin vaatinut syksyllä niillä muutamalla tunneilla, joilla kävin. Hän ajatteli aina polven etua; tein mitä pystyin. Mutta nyt oli eri meininki. Koko tunnin ajan ajattelin, ettei tästä tule yhtikäs mitään; helpoimmatkin liikkeet olivat haastavia, aivan kuin minulla olisi ollut kaksi vasenta jalkaa ja kaksi vasenta puolta sekä yksi aivopuolisko.
Olin luullut itsestäni liikoja, mutta tämä tunti näytti todeksi, kuinka virheelliset luulot minulla olikaan taitoihini liittyen!

Missä on viides asento? Miten se voi ollakaan niin hankalaa välillä saada oikeaoppisesti tehtyä! Alun plié-sarjat sujuivat huonosti, etenkään grand plié ei sujunut lainkaan, polvi oli yksinkertaisesti liian jäykkä. Tendut koettelivat tosissaan muistia ja ymmärrystä, ja rond de jambe en l'air -sarjan aikana tuntui välillä siltä kuin jalat irtoaisivat nivelistään. Huh!
Arabeskit olivat jäykkiä eikä rangasta löytynyt venyvyyttä juuri lainkaan. Developpet olivat kamalia! Jalka nousi nippa nappa 90 asteeseen, mutta siinä se olikin. Syvennettiin developpea plién kautta ns. muikertamalla, eli vedettiin ilmassa olevaa jalkaa syvällä aukikierrolla itseen päin koukistaen jalkaa lonkasta, polvesta ja nilkasta, ja sitten suoristettiin jalka takaisin, ja tarkoituksena oli saada jalkaa korkeammalle ja parempaan aukikiertoon. Voin sanoa, että tämä ei ole kaikkein helpoin liike tehdä, ja ainakaan minulla ei jalka nouse ja pysy korkealla.

Olen hieman persuuksille potkittavaa tyyppiä - saan parhaani aikaiseksi vain paineen alaisena, joten myös tanssitunnilla sain paremmin tehtyä, kun opettaja välillä "pehmokovisteli". Battement jetéssä rupesikin jalka lentämään korkealle, mutta siihen saattoi hyvinkin olla syynä todella hyvät mielikuvaneuvot: jalka nousee hartian linjassa, eli eteenpäin heitettäessä olkapään etuviistoon, sivulle heitettäessä nilkan täytyy osua olkapään kohdalle, ja taaksepäin puolestaan olkapään takanurkkaan, eli olkapään kolmio. Tosin tuossa täytyy olla sen suhteen varovainen etenkin sivulle jalkaa heitettäessä, että jalka on hyvin avattu lonkasta lähtien, ja ettei jalkaa pakoteta liikaa sivulle, vaan pysytään sen luonnollisella liikealueella.

Keskilattialla keskityttiin pääosin piruetteihin. Ensin pientä tendu-pas de bourree-piruetti -kombinaatioita, ja sen jälkeen diagonaalissa soutenuita. Voi äiti!
Lopuksi tehtiin pientä helppoa hyppysarjaa (sis. mm. sissoneita ja fermeitä) ja ajattelin, että hey, peace of cake! Mutta ei se ihan niin helppo ollutkaan...
Missä oli nilkkojen ojennukset? Missä keveys? Miksi sitä lösähdettiin aina kantapäät edellä lattiaan - jokainen tanssija teki saman virheen!

Olenhan toki ollut tietoinen, että olen jonkin verran muista jäljessä, mutta että näin paljon! Välillä teki mieli luovuttaa, paiskata hanskat tiskiin. Etenkin soutenuissa, mutta opettaja käski tehdä lyhyessä pätkässä, muistutti paketista: hartiat ja lonkat samaan suuntaan, ensimmäinen asento, käsivarsien välissä pallo - ja se katse!
Kun muistutin itselleni näistä asioista, sainkin piruetit menemään ihan hyvin, mutta sitten rupesin hätäilemään, ja taas kaikki lössähtivät.

Tiedän, että minulla on paljon töitä edessä!
Mutta aion tehdä sen - tanssi pitää mielen virkeänä ja auttaa jaksamaan. Lisäksi on mieletöntä huomata, mihin kaikkeen oma kroppa kykenee, miten osaa jotakin sellaista, jota joku toinen ei välttämättä osaa.
Ja sitä paitsi - täältä ei ole muuta kuin suunta ylöspäin!

Olen ihastellut suunnattomasti Dance Directin leotardivalikoimaa, se kun on huima Suomen valikoimiin verrattuna, ja viimein maksuongelmakin selvisi: Visa Electronilla pystyy maksamaan myöskin. Olen ihastellut muutamaa leotardia, tätätätä ja tätä, noista kolmesta erityisesti keskimmäistä, mutta myös viimeistä. Olen jostakin syystä nyt kovin ihastunut pitsiin, hyvin lyhyisiin cap sleeveihin sekä samettiin.
DD:n hinnat ovat alhaiset, eikä nuo postikulut loppujen lopuksi kalliit ole; tilaan paljon postiennakolla, ja Suomessa postiennakolla tilaaminen maksaa itsessään jo sen verran kuin DD:n postituskulut Suomeen.
Joten päätin, että kun pari ensimmäistä etappia tanssin ja tanssikunnon saralla on saavutettu, tilaan DD:stä itselleni yhden ihanimmista leotardeista.

Tähän loppuun löysin vielä YouTubesta kiinnostavan videon, jossa annetaan vinkkejä ja neuvoja oikean asennon ja ryhdin säilyttämiseen tanssiessa. Kannattaa tsekata!




5. tammikuuta 2013

Kärjistääkö?


Oi nuo kauniit, eteeriset tossut, joihin kiteytyy oma balettiunelmani, haaveeni tanssia kuin keiju. Nuo sirot satiinitossut, joihin liittyy niin suuri tunnelataus, jotka ovat jokaisen ballerinan unelma. Miten sitä tunteekaan itsensä niin tärkeäksi, kun on saanut opettajalta luvan hankkia kärkitossut, kun niitä menee sovittamaan balettiliikkeeseen. "Miltä ne tuntuvat, kokeilepas nousta demi-pointeen. Kiristääkö? Painaako mistään? Sä voisit kokeilla tuota S-pohjaa..." 
Se hetki, kun upouudet ja ihka ensimmäiset kärkitossut ovat ostettu ja ensimmäinen tunti koittaa, kun niillä saa tanssia. Silloin tuntee saavuttaneensa jotakin, tietää että on edistynyt baletissa kärkitanssiin saakka! 
Joten ei ihme, että saan varsin paljon kysymyksiä liittyen paitsi baletin aloittamiseen, niin myös kärkitossuihin. Olen tehnyt aika paljon postauksia kärkitossuihin liittyen, kärkkäreiden ABC:tä täällä ja Pointe-tekstiä täällä. Mutta kertaus on opintojen äiti.

Itse sain kärkitossut todella nopeasti - olin ehtinyt tanssia nelisen kuukautta tiiviisti, ennen kuin sain kärkitossut. Aloitin ensin aikuisbaletissa, ja siellä muutaman viikon tanssittuani silloinen opettajani ehdotti minulle, että voisin tanssia myös keskitason ryhmässä sekä käydä ek-ryhmän tunneilla saadakseni jotain muutakin kuin pelkkää tekniikkakoulutusta. Mä opin todella nopeasti, ja luulen että siitä syystä opettaja vaati minun hankkivan varvastossut. Totta kai olin seitsemännessä taivaassa - minulle kärkitossut niin nopeasti! Ensimmäiset tossuni olivat Grishkon Fouetté ProFlexit (kuva vasemmalla).

Myös varvastanssin perusteet opin nopeasti, kiitos vaativan opettajan joka välillä veti rankkoja pointe-tunteja, joiden jälkeen jalat huusivat hoosiannaa. Mutta se oli vain hyvä, koska vaikka en ole paria vuotta pidempään tanssinut, pärjään ihan hyvin omassa balettiryhmässäni, jonka kaikki muut oppilaat ovat tanssineet lapsi-iästä saakka (olen kertonut, että vaihdoin koulua vuosi sitten). Tosin puoli vuotta kestänyt tanssikielto on laskenut itseluottamustani oman tanssimiseni suhteen - en ole niin luottavainen enää itseeni. Uskon sen johtuvan myös pienestä rimakauhusta: pelkään kaatumista ja siten loukkaantuvani taas.

Mielestäni haastavinta kärkitossujen suhteen on nilkkojen heikkous ja itseluottamus. Nilkkoja saa kyllä vahvistettua, ja siihen on olemassa ihan yksinkertaisia keinoja mm. jumppakuminauhan avulla sekä releveiden tekeminen. Mutta itseluottamus - kumpa sitä saisi ostettua valmiiksi pakattuna kaupasta!

Kärkitossuilla tanssiessa kaikki muuttuu vaikeammaksi! Perusliikkeet muuttuvat haastavammiksi, pitää aina muistaa rullaus, suorat polvet ja ehdoton aukikierto. Nämä on tehty tanssijan oman terveyden vuoksi. 
Tämän vuoksi tanssijan perusteet täytyy olla vahvat, eli perustekniikan täytyy olla vahvasti hallinnassa. Keskimäärin voisi sanoa, että pari kolme vuotta täytyy olla tanssinut balettia aktiivisesti, ennen kuin voi saada kärkitossut. Tämä on kuitenkin karkeasti katsottuna; aina on poikkeuksia. 
Voimaa täytyy löytyä tarpeeksi, ja nilkkojen täytyy olla tarpeeksi vahvat. Tärkeää on myös ikä: alle 10-vuotiaille ei kärkitossuja suositella, koska lapsen luut ovat vielä niin kovin pehmeät ja hauraat. Varsinkin Venäjällä lapset saavat kärkitossut hyvinkin nuorina, jotkut jopa 6-7-vuotiaina. Kuvitelkaa, mitä vaurioita niin nuoren ihmisen jalalle tekee rankka varvastanssi! Parikymppisenä jaloissa voi olla jo varsin pahoja vammoja, lähinnä rasitusvammoja. Kun verrataan pehmeiden tossujen ja kärkitossujen jalkojen kuormittavuuden eroja, pehmeillä tossuilla tanssittaessa jalkoihin kohdistuva voima on suunnilleen neljä kertaa oman kehon paino, mutta kärkitossuilla jalkoihin kohdistuva paino on kolme kertaa suurempi, eli jopa 12-kertaisesti oman kehon paino.

Olen usein voivotellut varvastossuista ja niiden käytöstä aiheutuvaa kipua ja etenkin painetta varpaisiin. Minulla on suht. pieni ja kapea jalka, mutta ongelmana ovat varpaat: kakkosvarvas on huomattavasti muita pitempi, ja sen vuoksi usein painuu kippuraan boksin pohjaan, ja se sattuu! 
Käytin Grishkoissa ohuita geelitupposia ja puuvillaisia pehmusteita, mutta siltikin hankautui varpaista iho verille. 
Vaihdoin Grishkot Gaynor Mindeneihin, ja kärkitanssista tuli huomattavasti miellyttävämpää! Koska Gaynor Mindenien tossut ovat tyystin erilaiset materiaaliltaan kuin tavalliset kärkitossut jotka on tehty puusta ja paperimassasta, on niiden käyttöikä huomattavasti pidempi, ne ovat pehmeät ja miellyttävät jaloissa eikä niitä tarvitse pehmitellä eikä pohjaa katkaista. Tossu ei myöskään menetä muotoaan, ja Gaynoreita kutsutaankin kuolemattomiksi kärkitossuiksi - eikä suotta! Hintaa toki on tuplasti enemmän kuin esimerkiksi Grishkoilla, mutta puoleksi vuodeksi riittää yksi pari GM:n tossuja, kun taas samassa ajassa saa kulumaan ainakin 3-4 paria vanhanmallisia kärkitossuja - riippuen toki siitä, miten usein kärkitossuja käyttää.


Omat Gaynorini ovat vielä tanssikuntoiset, mutta valitettavasti tossun boksi on aavistuksen liian kapea, joten joudun hankkimaan uudet samanlaiset, mutta astetta leveämmällä boksilla. Gaynorin tossuissa on vielä sekin hieno puoli, että niillä on oma fitting kit (täällä), jonka erikoispehmusteiden ansiosta tossut saa sopimaan vielä paremmin. Joudun käyttämään kahta eri pehmustetta, Dynamic box linersiä, koska jalkani muuten putoaa boksiin, sekä Crescent cushionseja, jotta varpaisiin ei kohdistuisi niin kovaa painetta ja kipu lievenisi. Näiden lisäksi joudun käyttämään kaikkein ohuinta kaksinkertaisesta puuvillasta olevaa kärkipehmustetta, jotta tämä pikkaisen leveämpi boksi istuisi paremmin, eikä varpaisiin kohdistuisi enää niin kovaa painetta. (käytin näitä ensimmäisten Grishkojen aikaan, sittemmin ostin Bunhedin OucPouchit). Molemmista pehmusteista kuvat täällä.

Joillekin voi olla aika outoa tämä kärkitossutermistö (boksi, vamppi, shank yms), joten laitoin tähän alle kuvan tossuparista, johon on kirjattu tossujen osat.

Koska olen ollut kärkimetsällä jo pidemmän aikaa sovitellen eri vaihtoehtoja, ehdin tehdä yhden (virhe)ostoksen elokuussa, kun kävin katsomassa Romeon & Julian Oopperalla. OopperaShopissa oli nimittäin myytävänä vaikka mitä ihania balettitavaroita! Oli jos jonkinlaista hiuskampaa ja -neulaa ja kaikkea pientä härsäkettä, tanssijoiden vanhoja tossuja sekä uusia, käyttämättömiä tossuja. Kovasti etsin Grishkolta omaa kokoani, mutta jouduin toteamaan tappioni. Koska tossupari maksoi vain kympin, päädyin ostamaan Blochin tossut. Halusin kokeilla, miltä Bloch tuntuu, Grishkot ja Gaynorit ovat olleet minun jalalleni ainoat sopivat, ja niin ovatkin. Blochin tossussa vamppi on hirmuisen kömpelö, koko tossu on kömpelö. Siinä kyllä on aika leveä boksi, ja olen saanut tossun hyvin pehmitettyä ja pohjan katkaistua, mutta ei tossusta tule minulle tanssitossua. Tossu on hirmuisen kova, ja jalkoihini todella sattuu. 
Laitan tähän vertailun vuoksi kuvaa Blocheista ja Gaynoreista jalassa, niin näette itsekin eron. Se ei ole suuri, mutta sitäkin merkittävämpi.


Tämä ylläoleva on Blochin tossut, ja alla Gaynorit.


Ja vielä on pakko laittaa kuvakesältä -11. Tässä kuvassa tiivistyy kaikki, mitä huonoon kärkiseisontaan vaaditaan: heikot nilkat, paino liian takana (ei kärjellä), polvet löysät ja koukussa, lantio takana. Ei näin!
Nämä tossut ovat Grishkon Fouettén ProFlexit, eli ensimmäiset tossuni.


Eräänlaisena materialistisena ballerinana rakastan (tietenkin!) kaikkea, mikä ikinä vaan balettiin kuuluu, joten H&M:stä tein pari kivaa treenitoppilöytöä ja alennuksesta!


Tämä yo. pinkki toppi oli varma valinta pirteän värinsä ansiosta, mutta myös leikkaus ja materiaali on hyvä. Painijanselkä ja ei-niin-vartalonmyötäinen malli oli juuri sitä, mitä olen etsinyt pitkään! En tykkää sellaisista treenivaatteista, jotka nuolevat vartaloa kuin toinen iho. Tietenkin tanssitunnilla on eri asia: vartalon täytyy näkyä, jotta opettaja voi tehdä korjauksia. On myös hankalaa itselle, kun ei näe vartaloaan kunnolla, ja se hankaloittaa tanssia.

Tämä musta toppi päätyi ostoskassiin samoista syistä kuin pinkki kollegansa: käy vallan mainiosti esimerkiksi kuntosalille, koska malli ei nuole vartaloa. Kuten sanoin, vihaan niitä makkarankuorivaatteita treenatessa. Haluan, että pystyn liikkumaan kunnolla! 
Joten kyllä, olin tyytyväinen näin hienoista löydöistä! Olin jo täysin kyllästynyt treenaamaan (salilla) t-paidassa ja verkkareissa, mutta nyt kun on uutta vaatetta, treenikin maistuu paremmin! 
Harmi vaan, että taloyhtiön kuntosali on kiinni remontin takia.. mutta onhan tässä kaupungissa lukemattomia kuntosaleja. Toisaalta - haluanko maksaa monta kymmentä euroa yhdestä kuukaudesta, jotta pääsen käymään kuntosalilla? Koulupäivät ovat niin pitkiä, että tulevien lukujärjestysten mukaan aina välillä jää väliin balettitunteja, koska koulusta pääsee kello 18.50. Lisäksi balettitunnit maksavat aika mukavan summan, 360 euroa lukukausi eli 720 euroa lukuvuosi. Se on opiskelijan budjetille sievoinen summa. Mutta en valita, kunhan saan tehdä sitä, mitä rakastan!

Olenkin murehtinut tuota asiaa, miten tunteja jää jälkeen. Haluan niin kiihkeästi ottaa kiinni kaiken sen, mitä olen menettänyt pakkosairauslomalla. Päätin, että osallistun entisen tanssikouluni pointe-tunneille, jotka alkavat koulun uutuutena nyt tänä lukukautena. Tämä opettaja (eli entinen opettajani) kutsui minut jo sinne, joten päätin että menen käymään siellä. Jos tuntuu, etten hyödy siitä tai tunnit muuten ovat epämiellyttäviä, minun ei ole mikään pakko jatkaa tunteja; ne ovat yksittäisiä tunteja.

Täytyy myöntää, että minua alkaa jännittämään, koska maanantaina tanssitunnit taas alkavat - ja koulu myös. Uudenvuoden lupaukseni aion tällä kertaa pitää, ja sen lisäksi aion myös saada ensimmäisen lukuvuoteni koulussa suoritettyä hyvin - syyslukukausi meni arvosanalla 4 (asteikolla 1-5) - ja haluan saada tanssikauden kutakuinkin samalle asteelle, omat rajani kuitenkin huomioon ottaen.

Nyt innolla odottelen, milloin postilaatikosta kolahtaa ilmoitus, että postissa minua odottaa Treen Ballerina & Liikunnan paketti, uudet Gaynor Mindenin kärkitossuni. 
Ja olitte toivoneet Svetlana Zakharovasta henkilökuvaa, joten se on tulossa. 

Löysin YouTubesta mielenkiintoisen pätkän kärkitossuista, miten CBS:n uutisiin oli Gaynor Mindenit päässeet.


Tämä alla oleva video kannattaa katsoa! Todella hyvin kerrottu GM:n tossujen idea, miten ne toimivat ja miten tanssijat ne tuntevat. Gaynor Mindenien keksijä, Eliza Minden, kertoo että kaikki tanssijat eivät ole ihastuneet näihin tossuihin, etenkään vanhemmat tanssijat, koska heidän mielestään jos ei ole kipua, ei synny taidetta, ja että jos nuoret tanssijat käyttävät tossuja eivätkä tunne kipua, he pääsevät liian helpolla. Mutta meneekö se oikeasti näin? Kuka haluaa elää ehdoin tahdoin kivun kanssa?



Ja kolmanneksi vielä mitä vaatimuksia keskimäärin täytyy tanssijan täyttää, jotta voi saada kärkitossut ja todella aloittaa kärkitanssin.




2. tammikuuta 2013

Valokeilassa: Maria Kochetkova



Taskukokoinen San Francisco Balletin ensitanssija Maria Kochetkova syntyi vuonna 1984 Moskovassa Venäjällä. Aluksi Kochetkova harrasti rytmistä voimistelua tosissaan, kunnes hänen äitinsä ehdotti hänelle balettia. Kochetkova ei ollut asiasta kovin innoissaan, mutta päätyi kuitenkin balettikoulun pääsykokeisiin, jotka hän läpäisi toisella kerralla. Näin alkoi Marian taival Bolshoin balettiakatemiassa kahdeksan vuoden ajan.

Vuonna 2002 Maria osallistui Prix de Lausanneen, ja voitti kultaa. Mikä ihmeellisintä, Maria osallistui kilpailuun kokonaan yksin: hänellä ei ollut ketään opettamassa tai ohjaamassa, ja hän harjoitteli iltaisin koulun jälkeen salaa muilta.
Maria vietti vuoden Royal Balletissa voittamansa stipendin turvin, ja sen jälkeen oli neljän vuoden ajan English National Balletissa. Sinä aikana hän näki joitakin San Francisco Balletin tanssijoita ja päätti, että jos hän ikinä haluaa muuttaa seuruetta, SFB on se seurue johon mennä.
Maria ilmoittautui SFB:n koetanssiin, ja hänet hyväksyttiin seurueeseen - ja hänelle tarjottiin ensitanssijattaren osaa samantien v. 2007.

Kochetkova on ihanan vilpitön ja rehellinen, ja alun mielenkiinnon puutteesta balettia kohtaan huolimatta hän kertoo, kuinka tuntee olevansa oma itsensä kokonaan aina tanssiessa, olipa kyseessä sitten pelkät harjoitukset tai sitten esiintyminen.
"Oikeassa elämässä minun on hankalaa välillä ilmaista itseäni, kertoa mitä haluan tai tarkoitan. On niin paljon helpompaa tehdä se tanssien, koska silloin voi käyttää kehoa puheen asemesta ja ilmaista omaa itseäsi."

Maria kertoo myös jännityksen - yllätys yllätys - tarpeellisuudesta. Siitä, kuinka monilla eri lavoilla hän on esiintynyt, mutta kotinäyttämöllä San Franciscossa jännitys on aina kovempaa. Mutta se on hyvä juttu, koska jos ei jännitä, siinä menettää kontaktin ja sen jonkin, tärkeyden, ja silloin tietää että on aika jatkaa eteenpäin, tehdä kenties jotain muuta.

Ja vielä kaikille niille, jotka surkuttelevat omaa kohtaloaan ja miettivät unelmiaan ja haaveitaan, on Marialla erinomainen vinkki:
"Jos todella rakastat sitä mitä teet, ja työskentelet sekä kovasti että fiksusti, kaikki on mahdollista, jokainen unelma on mahdollista tehdä todeksi!"


Helgi Tomassonin "Triossa"


Syy siihen, miksi pidän Kochetkovasta, on monimuotoinen.
Vaikka hän on venäläinen tanssija, hän on kaikkea muuta kuin perinteinen venäläinen ballerina, esimerkiksi Svetlana Zakharova tai vaikkapa Diana Vishneva. Kochetkova on pikkuruinen, vain 150-senttinen. Hänelle sanottiin heti aluksi, ettei hän tule menestymään. Jalat olivat kohtalaiset, mutta liian lyhyt kaula on venäläisten mukaan esteenä menestyneelle ballerinalle. Kun katsoo venäläistanssijoita, huomaa kirkkaan yhdennäköisyyden: julmetun pitkät raajat, ja tanssijat laihempia kuin oksankorret. Venyvyyttä löytyy - johtuneeko sitten pikkulapsina aloitetusta tappovenytyksestä? En tiedä.
Kochetkova on huikean menestynyt, siitä kertovat jo hänen mitalisaldonsakin: kultaa kaikkiaan viidestä International Ballet Competition -kilpailusta, jotka on järjestetty Soulissa (2005), Roomassa (2005), Rietyssä (2005) ja Luxemburgissa (2003), sekä Moskovassa järjestetystä tuli pronssia vuonna 2001 ja Varnassa sekä hopeaa että lehdistön oma palkinto v. 2002. Lisäksi v. 2002 Prix de Lausannen voitto ja Gisellen-roolin Isadora Duncanin palkinto.
Kochetkova on voittanut kultaa myös NBC:n sarjassa Superstars of Dance. 

Lisäksi Kochetkovan ohjelmisto sisältää kaikki tunnetut balettiroolit, sekä myös hieman tuntemattomampiakin. Kochetkovan ohjelmistoon kuuluu mm. seuraavat: Giselle, Aurora (baletista "Prinsessa Ruusunen"), Kitri (baletista "Don Quixote"), Julia (baletista "Romeo & Juliet"), Odette-Odile (baletista "Joutsenlampi"), Clara ja Makeishaltijatar (baletista "Pähkinänsärkijä") ja nimiroolin Alice in Wonderland. Hän on myös esiintynyt George Balanchinen "Coppelia" (Swanildana), "Divertimento nro 15", "Jewels" (Smaragdeja ja Rubiineja), "Serenade" ja "Theme and Variations", "Symphony in C" (2nd movement), William Forsythe's "In the middle, somewhat elevated" ja "Artifact Suite", Kenneth MacMillanin "Winter Dreams", Frederick Ashtonin "Symphonic Variations", Wayne McGregorin "Chroma", and baletteja seuraavilta henkilöiltä: David Dawson, Derek Deane, Jorma Elo, Mark Morris, Yuri Possokhov, Alexei Ratmansky, Jerome Robbins, Helgi Tomasson, Christopher Wheeldon ja Hans Van Manen.

Kochetkova on luonut pääroolit Yuri Possokhovin "Diving into the Lilac"s, "Raymonda" Pas de Deux ja "Classical Symphony" , Helgi Tomassonin "On a Theme of Paganini" ja "Trio", sekä Christopher Wheeldonin "Within the Golden Hour" ja "Number 9". Maria toimii myös taiteilijavieraana Bolshoissa ja Stanislavsky -teatterissa Moskovassa, Mikhailovsky-teatterissa Pietarissa ja Tokiossa Ballet Japanissa.

Maria Kochetkova on terve tuulahdus venäläisballerinojen keskellä: pikkuinen, kaunis, vartaloltaan terve ja vahva. Sekä lahjakas.
Hänen tekniikkansa puhuu puolestaan. Hänen tanssinsa on persoonallista, ja kaikesta paistaa ilo ja pirteys. Hän tekee kaikesta omanlaisensa, Marian persoona näkyy roolienkin läpi.
Lisäksi hän on fiksu, ja jakelee omia filosofiallisia neuvojaan ja teorioitaan, joista yksi kuuluisimmista on seuraava:
"It's how much you want to do it, how you accept difficulties. They are there to make you stronger, not to push you away from what you love."
Maria muistuttaa ja korostaa erityisesti myös sitä, että kukaan ei ole syntynyt täydelliseen vartaloon, eikä baletti todellakaan ole mitään mallibisnestä - baletti on balettia. Tärkeintä on, että kuinka ilmaisee itseään ja kuinka hyödyntää sitä mitä itsellä on jotta voi tehdä sitä, mitä rakastaa.
Tämä on hyvä pitää mielessä.

YT:sta löydää vaikka kuinka paljon videoita Mariasta, ja itse ainakin lumoudun niin totaalisesti, että esimerkiksi Anaheim Balletin vierailujaksoa katsellessani en kuullut juurikaan mitään Marian selostuksesta. Liitänkin tähän pari videota, niin saatte itse todeta.


Tässä alemmassa näytetään joitakin Marian huippuhetkiä. Joukossa myös pikkupätkä joulun alla YleTeemalta tulleesta "Pähkinänsärkijästä", jossa Maria tanssi Claran roolin GPDD:ssa.


Ja kun vielä puheeksi tuli tuo Pähkinänsärkijä, liitän tähän kolmanneksi videon Grand Pas De Deuxista. Tämän nähtyään ei voi kuin huokailla - joko kateudesta tai täydestä ihastuksesta!


Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta 2013 teille kaikille!