31. joulukuuta 2013

Treenihetkiä

Kävin viikko ennen joulua treenaamassa - tai ainakin yritin, mutta kuvailuksihan tuo meni.
Kuvat ovat joutuneet myös mun ankaran photoshopin treenauksen kohteeksi, sillä koulussa käydystä kurssista huolimatta taitoni (niin mitkä taidot??) ovat.. kröhöm.. pientä harjoitusta vailla. Joten älkää välittäkö pienistä kuvateknisistä virheistä - tai ainakin yrittäkää olla välittämättä :)

Ilmeellä mennään aina - siitä en luovu :)





Todellakin haaveilen myös uuden kameran hankkimisesta, sillä nykyinen Olympukseni taitaa olla 2000-luvun puoliväliltä eli vanhus.




Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa, niin leotardi on Intermezzon, trikoot Piruetista, hame Sanshan ja kärkkärit ovat Gaynorit.


Ja koska myös tämä vuosi on vajaa kolmea tuntia vaille osa menneisyyttä, niin oikein hyvää uutta ja tulevaa vuotta 2014 kaikille teille!

29. joulukuuta 2013

Näytösvalmisteluja part 3

Perjantai 13.12.

Viimeinen ja lyhyt treenijakso alkoi tänään, ja osaltani kyseessä oli pelkästään espanjalainen. Tanssista ei saanut mitään otetta, olo oli kuin ilmapallolla, josta oli ilmat karanneet. Teknisesti ottaen mitään suurempia kommelluksia ei tapahtunut, mutta mun kropan asennot saivat rutkasti korjausta: viuhkan ollessa vartalon edessä mun kropan asennon täytyy olla avoin yleisöön, ja viuhkan ollessa vartalon takana, kropan asento on suljettu. Polviltaan tapahtuvien taivutusten jälkeen katse alas - uusi neuvo meille kaikille. Loppukiitokseen tuli myös muutoksia; ennen kumarsimme vasen jalka takana, mutta se vaihdettiin niin, että oikea jalka taakse, niiaus ja kumarrus, sekä kulisseihin juoksun aikana Mariaan päin katse ja viuhkan heilutus (vai millä verbillä sitä viuhkailua voi kutsuakaan?).

En kuitenkaan ollut ainoa, jonka mielestä treenit menivät vain sinnepäin -meiningillä; joka puolelta kuului valitusta ja rutinaa. Itselläni tilanteeseen vaikutti flunssa ja kuume, joka oli noussut pari päivää aiemmin. Sen vuoksi jätin väliin myös viimeisen balettitunnin keskiviikkona, sillä halusin levätä ja panostaa Pähkinään täysillä. Höhöh, korjaan, siis näytökseen täysillä, sillä nuo treenit nyt eivät kertakaikkiaan sujuneet mitenkään.

Lauantai 14.12.

Viimeinen treeni, joka oli läpimenon muodossa.
Prologissa äidin roolissa sain pientä korjausta Aimelta; mun täytyy rohkaista lasta enemmän ja aikaisemmin menemään muiden lasten mukana.
Äidinroolin jälkeen menin pukuhuoneeseen, johon oli kokoontunut ylin luokka kuuntelemaan yhden jäsenensä marttyyrisaarnaa pirueteista, pirueteista ja vielä kerran pirueteista. Eräs toinen tytöistä kysäisi olisiko kenelläkään särkylääkettä tälle saarnaajatytölle, koska tämä vaikuttaa niin kipeältä. Mä ilmoitin, että mulla on (mulla on aina särkylääkettä mukana), mutta ei, hän ei halunnut särkylääkettä KOSKA se ei auta mitään. On matikan koe maanantaina, ei piruetit pyöri, on matikan koe maanantaina, ei piruetit pyöri.. ja tuota samaa valitusta kaksi tuntia. Joka kerta kun mä piipahdin pukkarissa oli tuo valitusvirsi käynnissä eikä kertaakaan muuta puheenaihetta. Jos joku yritti ehdottaa vaikkapa matikan kokeen väliinjättämistä, niin ei. "En mä halua lukea joululomalla johonkin matikan kokeeseen." Mulla oli oikeasti palaa pinna, että hei haloo, sä et ole ainoa! Joillakin on ehkä vielä isompi tentti maanantaina kuin lukion matikan koe! Mua raivostutti niin maan p*leesti (anteeksi kielenkäyttöni, mutta oikeasti otti päähän!), etten edes halunnut mennä koko pukuhuoneeseen, koska siellä istui se angstiporukka marttyyrinaamarit kasvoillaan.
Toivottavasti en nyt loukkaa kenenkään tunteita tällä tekstillä - se ei ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni on ilmaista ainoastaan sitä tunnelmaa, joka pahimmillaan voi vallita näytöksen alla.

Toinen näytös ei mennyt kovinkaan hyvin, varsinkaan coda. Mä huomasin heti miten pahasti olimme musiikista jäljessä. Mutta mitä sitä yksin voi tehdä, kun koko sakki on myöhässä? Lisäksi olen takarivissä, joten en edes pystyisi edessä olevien takia liikkumaan oikeaan tahtiin. Nämä ovat inhottavia tilanteita, joissa joutuu miettimään pysyäkö muiden mukana virheellisessä tahdissa vaiko liikkua itse oikeassa tahdissa. Yleisö tuskin huomaisi pientä väärässä tahdissa tanssimista, mutta sen he huomaisivat, jos kolme tanssijaa neljästä liikkuisi samaan tahtiin ja yksi hieman nopeammin, olkookin että liikkuisi oikeassa tempossa. Joten ei siinä pysty tekemään mitään; on vedettävä yhtä köyttä.

Vanhempani tulivat jo eilen perjantaina Seinäjoelle huomisen Pähkinänsärkijää varten; he halusivat tulla katsomaan näytöstä jossa mä esiinnyn, sillä he eivät ole nähneet mun aiemmin esiintyvän tanssijana. Joten tämä näytös on myös siltä kannalta big deal.
Treenien jälkeen olin aika poissa tolaltani, pinna kireällä ja tiuskin ja äkämystyin vähän kaikesta ja kaikista. En niinkään jännittänyt itse näytöstä, vaan kyse oli kaiketi väsymyksestä, flunssan tuomasta voimattomuudesta sekä todella surkeista harjoituksista. Maanantaina häämöttävä tilastotieteiden perusteiden tentti kummitteli mielessäni, mutta en aikonut ruveta lukemaan siihen. On parempi ottaa siitä suosiolla hylätty ja mennä sitten hylätyn uusintaan, jolloin mulla on käytössä kolme mahdollisuutta saada tentti läpi, kuin että menisin tenttiin, jolloin käyttäisin siinä yhden kolmesta mahdollisuudestani saada tentti läpi.

Mielessä pyöri myös näytöksessä tarvittava tavaramäärä: valkoiset näytöstrikoot (Suomen Tanssitarvikkeesta tilasin keväällä, ja olivat vahingossa pohja-aukottomat trikoot, joita en voi käyttää kuin karakteeritansseissa), nude aluspuku, Intermezzon pitsiselkäinen leotardi, lämppävaatteita, polvituki, hiustarvikkeet, julmettu meikkiarsenaali. Aiemmin viikolla tein espanjalaisen koemeikin, joten sen puolesta olin kutakuinkin rauhallisin mielin.

Sunnuntai 15.12.

Näytöspäivä!
Aamupäivä meni vanhemmille esitellessä uutta Frami F:ssä sijaitsevaa kouluamme sekä pikainen ostosretki Sopurahassa, jonka jälkeen kotiin syömään kasvissosekeittoa ja pinaattilättyjä. Pakkasin treenilaukkuni, kiepsautin hiukset tiukalle nutturalle ja lähdin teatterille. Klo 13 esitys oli juuri loppunut, ja kevään näytöksestä viisastuneena etsin ensimmäisenä äidinroolin hameen sekä espanjalaisen tanssin asuni. Sitten vuorossa olikin esiintymismeikki.
Kellon ollessa puoli viisi havahduin yhtäkkiä siihen, että mulla ei ollut äidinroolin huivia mukana!! Hyvin elegantisti multa pääsi "voi v*u!" -karjaisu, loikin villasukat jalassa pukuhuoneesta käytävälle, ja juoksin puhelin kourassa teatterin pääaulaan tarkoituksenani löytää tarpeeksi kenttiä puhelimeeni, jotta voisin soittaa poikaystävälle, että hän hakisi mun huivin kotoa. Onneksi törmäsin heti äitiini ja isääni ja hätääntyneenä selitin heille huiviongelman. Käskin äitini hypätä poikaystäväni kanssa autoon ja kaasuttaa asunnolle sata lasissa hakemaan mun huivin, jonka onneksi sainkin jo kymmenen minuutin päästä.
Tämän häslingin takia mun sydän hakkasi tuhatta ja sataa, olin hermostunut ja lähes itku kurkussa; kaiuttimen kautta kuulin, kuinka showjazzin numero alkoi. Vapisevin käsin puin äidinroolin ison mustan hameen ylleni ja kahdella hakaneulalla kuroin sitä vyötärön kohdalta kasaan. Ehdin siepata pari paperinenäliinaa, sillä minulla oli edelleen kamala nuha, ja Kiinasta saamani harmaa fleece-vuorinen lämmin pusero ylläni juoksin yläkertaan näyttämön taakse. Kuikistelin kulisseista showjazzin ja breikin numeroita, ja Pähkinänsärkijän lähestyessä heitin puseron yltäni, sijoittelin suuren huivin harteilleni ja etsin oikean paikkani vieraiden lasten luota.
"Muista sitten olla oikein surullinen", mä kuiskasin "mun lapselle". "Vähän vaikeaa kun mua naurattaa koko ajan", kuului vastaus. Lapset vaikuttivat tosi hermostuneilta, sillä he kyselivät ja kauhistelivat sitä, milloin heidän kuuluu olla lavalla. "Muistakaa sitten mennä ovesta sisälle!" 
Vaikka ennen Pähkinää juontaja piti esittelypuheen, siltikin prologin musiikki alkoi lähes yllättäen; ensimmäinen tyttö sipsutti lavalle, ja hänen jälkeensä kaksi tyttöä. Tunsin, kuinka inhottava yskä kutitteli kurkunpäätä, mutta nielaisin ja astuin "lapseni" kanssa lavalle. Kirkkailta valoilta en nähnyt katsomoa, vain muutaman hassun ihmisen sieltä täältä. Vaikka en erityisemmin jännittänyt, silti tunsin, kuinka hymyillessä mun suupielet nykivät ja hymy oli hieman väkinäinen. Kuitenkin roolisuoritukseni meni omasta mielestäni hyvin.

En jäänyt katsomaan ensimmäistä näytöstä, vaan hipsin pukuhuoneeseen. Vaihdoin lämppävaatteet päälle, luin hetken kirjaa ja mutustelin Mars-patukkaa ja hedelmiä; lämmittelyn aloitin hieman ennen näytösten välistä 20-minuuttista taukoa. Hölkkää, hyppyjä, pliét, tendut, jalanheittoja. Selkälihaksia, selän rullausta, kokonaisvaltaista venyttelyä; espanjalainen tanssi vaatii erittäin paljon selältä, kyljiltä ja käsivarsilta, ja etenkin kun mun kroppa on heikonpuoleinen, etenkin selästä ja olkapäistä, mun täytyi panostaa hyvin paljon näiden ongelma-alueiden lämmittelyyn.
Olin kuitenkin arvioinut ajankulun väärin, ja yhtäkkiä pukkarissa huomasin, miten viimeinen kuulutus kaikui pukuhuoneisiin asennetuista kaiuttimista. Mun oli tarkoituksena väkertää pienet 50-lukulaiset, espanjalaistyyliset kiehkurat poskelle, mutta aika ei riittänyt, vaan piti kiirehtiä kulisseihin asemiin.

Mä en jännittänyt; mä tunsin sen valtavan adrenaliinipuuskan, jonka ansiosta esiintyminen oli sanalla sanoen uskomatonta! Mä nautin joka ikisestä hetkestä lavalla; ihan alussa hajotin jopa oman viuhkani: käsittelin sitä niin antaumuksella, että katkaisin siitä yhden muoviosan. En pystynyt käsittelemään sitä viuhkaa lopputanssin aikana kovin hyvin; yritin tunnustella, josko olisin saanut vaivihkaa pudotettua käsistäni sen katkenneen osan, mutta se oli liimattu kankaaseen, joten ei onnistunut.
Mä olin todella yllättynyt siitä, kuinka mun ajatuksenjuoksu pelasi koko esiintymisen ajan! Yleensä mä menen niin lukkoon, että mulla kaikuu päässä "pakene, pakene" -mantra, enkä tajua mistään mitään. Nyt mä muistin jokaisen neuvon ja ohjeen, joita Aime on jaellut koko syksyn ajan; taivutuksia ei tehdä suoraan taaksepäin, vaan kroppa kallistetaan sivulle ja siitä taakse; miten kiitettäessä täytyy viuhkailla Marian suuntaan; miten täytyy löytää se temperamenttinen, espanjalainen nainen sisältään. En tiedä miltä se näytti, mutta mä tunsin ne kaikki ohjeet - ne eivät olleet enää erillisiä ohjeita, ne olivat osa mua!
Pähkinänsärkijän loppu meni hyvin, jopa sekainen coda. Lippukiitoksissa oli itku herkässä, ja jokaisella oli takuulla kädet hellänä niistä taputuksista ja hurraahuudoista niin kanssaesiintyjille kuin Aimelle ja Tiinallekin.

Näytöksen jälkeen hipsin teatterin pääaulaan, koska tapaisin siellä vielä vanhempani ennen heidän lähtöään kotimatkalle, sekä poikaystäväni ja hänen äitinsä. Sain kahdet kiitosruusut, mutta sanoja ei itselläni paljon alkuun ollut, koska olin niin liikuttunut koko päivän tapahtumista. Muutamat otetut valokuvat myös todistavat sitä, ettei mielessäni liikkunut oikein mitään, sillä ilmeeni ovat - noh - ilmeettömiä ilmeitä.

Pienestä kriisinpoikasesta huolimatta näytöspäivä meni putkeen! Mulle jäi kamala esiintymishinku päälle: haluan taas esiintymään! Itse asiassa päätin, että kun vuodenvaihteen jälkeen tunnit taas alkavat, kysäisen opettajaltani, josko olisi mahdollista ottaa osaa showjazzin tunneille, sillä yksi ns. rennompi tanssitunti viikossa tekisi varmasti hyvää baletin kangistamille jäsenille ja selkäparalle. Puhumattakaan siitä, miten upea showjazzin näytös oli!

Näytöksen jälkeen pääaulassa
Pahoittelen sitä, että tämä teksti tuli vasta näin myöhään; olin viikon kovassa kuumeessa, ja matkustanut edestakaisin, ensin lapsuudenkotiini joulua viettämään, ja sieltä takaisin Seinäjoelle.
Tämän postauksen lisäksi on tulossa pari uutta tekstiä, ja lupaan, että julkaisen ne mahdollisimman pian :)




20. joulukuuta 2013

Asiaa

Satuin löytämään tämän Ballerina Guru -blogin sattumalta Facebookista, ja törmäsin varsin hyvään tekstiin, jossa kumotaan kaikki ennakkoluulot ja väitteet Gaynoreihin liittyen.
Tiedän kyllä olevani täysi Gaynoreiden puolestapuhuja, mutta olen löytänyt niistä itselleni loistavat luottotossut, joten haluan välittää sanaa eteenpäin.

Tästä pääset lukemaan ko. tekstin!

Kyselyjä on tullut liittyen näytösvalmisteluiden teksteihin. Uusin - ja viimeisin - osa tulee ihan näinä päivinä, kunhan saan kuvat värkkäiltyä.
Vastauksena siihen, miksi kirjoitan ne näytösvalmistelutekstit niin myöhässä, on se turhanpäiväinen kiire: koulun kanssa on pitänyt liiallista kiirettä kaikkien arvosteltavien kotitöiden ja tenttien suhteen, Doora on vaatinut oman osansa, treenit ovat vieneet aikaa ja sitten, pitkän odotuksen jälkeen poikaystäväni palasi Kiinasta itsenäisyyspäivänä.
Mutta nyt kun loma on jo alkanut, on enemmän aikaa omistautua blogillekin. So don´t worry :)

olin kerran treenaamassa

17. joulukuuta 2013

Näytösvalmisteluja part 2

Torstai 28.11.

Toiseksi viimeisin näytöstreenijakso alkoi tänään, ja tänään on vuorossa karakteritanssit, eli espanjalaisella mennään. Mitään ihmeempiä ei tapahdu, ainoastaan kehitystä on havaittavissa: enää ei tullut huomautuksia kropan (heikoista) asennoista, vaan Madame Aime huomautteli olkapäistä. Tanssijatovereiden kanssa vaihdettiin muutama sananen tästä; tanssi tuntui paljon paremmalta, epäselvyyksiä ei juurikaan enää ollut - paitsi Marialla sen suhteen, kuinka hänen täytyy kulkea meidän espanjalaisten välissä ihmettelemässä Suklaalandian asukkaita.
Pitkä ja rankka treenijakso oli mukava aloittaa, kun selvää kehitystä on tapahtunut kuukaudessa. Kyllä meistä vielä espanjalaisia tulee!

Lauantai 30.11.

Perjantai oli vapaata, mutta lauantaina ensin klo 12 oli codan harjoitukset (ääks!) ja 13.45 prologin treenit.
Coda tuntuu aina yhtä sekavalta, eikä pieni treenisali auta asiaa. Toisessa näytöksessä espanjalaiset (kuten muutkin karakteeritanssit) esittävät ensimmäisenä oman tanssinsa, sitten muut karakteeritanssit. Codassa meillä on taas pieni tanssiosuus ja sen jälkeen ns. finaali.
Codan tanssipätkä on aina epäselvä: kumpi jalka, kumpi käsi, mihin suuntaan kroppa? Mihin pää? Miten me menimmekään Marian ympäri? Uusintaottoja tuli useampi; ensimmäinen meni ihan pipariksi, ja myös Tiina huomautti mulle mun päästä: se ei liiku, vaan möllöttää suoraan eteenpäin! Mä hieman jäädyin ensimmäisellä kerralla, mutta jo toisella kerralla sain enemmän liikettä kroppaan - ja päähän. Poistuessamme keskilavalta sivummalle joudumme kääntymään, peruuttamaan muutaman askelen ja niiaamaan. Tässäkin oli epäselvyyksiä; Aime toisteli meille, että "katsokaa häntä, hän tekee sen oikein". Mietin, että kuka meistä se on, täytyy kysäistä tästä lopusta. Sitten tajusin, että se olin minä! Olin totaalisen äimistynyt - ja himpun verran ylpeä. Minä tein kerrankin jotakin oikein!

Prologi menee koko ajan paremmin; äidinroolin taakse on hyvä maastoutua ja vapauttaa itsestään kaikki hiemankaan äidinvaistoihin kuuluvat tunteet. Hieman epävarman ja haluttoman lapsen saattaminen vieraiden luokse, lapsen vaatteiden ja ulkonäön varmistaminen ja rohkaiseminen menemään muiden lasten mukana. "Ei hätää", mä ajattelen, "mene vaan tyttöjen mukana ja pidä oikein hauskaa, sillä nyt on joulu!"
Prologiin katsoimme myös roolivaatteet, tai lähinnä vieraiden äidin vaatteet. Meitä on kaksi äitiä, ja minun osuuteni on klo 17 näytöksessä. Rooliasu koostuu pitkästä mustasta hameesta, joka on meillä molemmilla, ja itse puen lisäksi mustan pitsiselkäisen Intermezzon leotardin (alin kuva tässä tekstissä) sekä ison, vanhanaikaisen mustaruskean huivin harteille kietaistavaksi.

Tänään codan ja prologin treenien välissä lähdin käymään nopsaan kotona tarkoituksena käyttää Dooraa ulkona. Lunta oli satanut ihanan pehmeäksi lumivaipaksi maahan, enkä tietenkään ajatellut sitä jäätä lumen alla, ja - ohups! - mä tein komean ilmalennon. Jalat lähti alta, ja jysähdin suoraan istualteni selkä suorana ja jalat suoraan eteenpäin, sirosti aavistuksen ristissä nilkoista. Nauru kupli sisälläni ja mietin teknisiä pisteitä, joiden mukaan ilmalentoni oli varmasti A-luokkaa.
Myöhemmin molemmat lonkkani olivat ihan mustelmilla ja oikean käden peukalonlihas oli ilmeisesti hieman venähtänyt, koska kättä särki, peukaloa ei voinut liikuttaa ja myös sen lihas (ainakin oletan sen olevan lihas) oli turvonnut. Mutta kyseessä oli hyvin lievä venähdys, koska parani noin viikossa.


Kokonainen pähkinänsärkijöiden armeija

Sunnuntai 1.12.

Läpimenopäivä. Kirjaimellisesti.
Ensimmäisen näytöksen läpimeno alkoi 13.30, ja koska oma roolini ensimmäisessä näytöksessä on prologissa - siis ihan alussa - pääsin lähtemään aikaisin.
Äidin roolin esittäminen meni paremmin kuin koskaan tähän mennessä! Sain heti tunnelmasta kiinni; muistin Aimen muistutukset siitä, kuinka liikkeiden täytyy olla suuria ja näyttäviä, koska lava tulee olemaan iso ja katsojia on ihan peräpenkillä saakka. Joten otin Aimen neuvoista vaarin, ja tein kuten käskettiin - omalla tavallani. Äidin roolissa on ollut epäselvää se, missä vaiheessa kutsun muut lapset paikalle. Aime sanoi aina, että "sinulla on aikaa, älä kiirehdi". Olen yrittänyt olla rauhallinen roolissa, mutta en ole ollut ihan varma siitä, milloin kutsun ne kaksi tyttöä paikalle. Onneksi Aime neuvoi minua siinä, ja nyt kaikki sujuu kuin rasvattu!
Pienen hiukopalan mittaisen tauon jälkeen oli vuorossa toisen näytöksen läpimeno. Kuten ei aikaisempinakaan päivinä, ei tämänkään päivän treeneissä tapahtunut sen suurempia kommelluksia; lähes joka kerta espanjalaisen tanssin alussa mieleeni iskee paniikki, että kummalla jalalla aloitan, miltä puolelta minun pitikään mennä. Ajatteleminen ja tanssiminen eivät sovi yhteen, olen huomannut sen. Liikkeet ja askeleet tulevat liikemuistista, lihasmuistista, eivät tietoisesta ajattelusta.

Maanantai 2.12.

Toinen läpimenopäivä, ja vaikka puvut oli sovittu vasta tiistain pääharjoitukseen, rooliasut puettiin jo tämän päivän treeneihin. Eli prologissa äitinä mä puin ylleni pitkän mustan hameen, jonka vyötäröä jouduin kuromaan kahdella hakaneulalla. Musta leotardi ja vanhanaikainen suuri huivi mustien karaktereikenkien kanssa täydensivät roolini asun. Itse läpimeno äidin osalta meni ihan ok: ei uusia korjauksia, mutta joka kerta yritän löytää itsestäni hieman entistä enemmän lämpöä roolisuoritukseeni, sillä tiedän vaikuttavani välillä etäiseltä ja sisäänpäin suuntautuneelta, vaikka oikeasti kyse ei ole ollenkaan siitä. Onneksi kertaus on aina se opintojen äiti, joten paitsi oma varmuus äitinä kasvaa niin myös "lapseni" pieni vierastus on alkanut vähentyä - tai ainakin oletan näin.
Äidin roolin jälkeen nopea vaihto espanjalaisen pukuun (olen kamala hätähousu, vaikka 1. ja 2. näytöksen välissä on yleensä parinkymmenen minuutin tauko), selän, kylkien ja olkapäiden huolellinen lämmitys, sillä espanjalainen vaatii ko. ruumiinosilta taivutusten takia aika paljon venyvyyttä, eikä kuvitelmat venähdyksistä oikein lämmitä mieltä. Lisäksi en todellakaan halua muljauttaa olkapäätäni paikoiltaan, mikä on erittäin todennäköistä ilman huolellista lämmittelyä ja venyttelyä. Mutta onneksi nämä pelkoni eivät käyneet toteen vaikkakin pyörivät mielessäni joka kerta espanjalaisen alussa jatkuvana "entä jos" -mietteinä. 
Tänään harjoittelimme myös kiitokset; me Suklaan edustajat kiitämme ensimmäiseksi, koska meidän tanssimme on ensimmäisenä; toisena kiittävät arabialaiset, sitten venäläiset ja kiinalaiset - kaikki esiintymisjärjestyksessä. Marsipaanit, Ruusuvalssi, Tontut, iso ja pieni Pähkinänsärkijä, isä ja äiti, Maria, Drosselmeijer ja Makeishaltiatar.
Kuvassa alla minulla on espanjalaisen puku, tosin tuosta puuttuu kullanvärinen suuri huivi lanteilta sekä suuret kultaiset korvakorut ja viuhka. 

Haussa espanjalaisuutta tanssikoulun pukkarissa
Tiistai 3.12.

Pääharjoitus teatterilla! Tätä on odotettu, sillä nyt päästään testaamaan, kuinka Pähkinä toimii oikealla lavalla lavasteineen kaikkineen.
Muodikkaasti (kuka niin sanoo? Oikeasti!) myöhässä pääsemme aloittamaan prologilla. Onneksi muiden esiintymisnumeroiden harjoitukset venyivät odotettua pidemmiksi, sillä seikkailin etsimässä mustia karakteerikenkiäni ja äidin hametta, jotka viimein löysin lavan takaa. Suorin itseni esiintymisasuun ja hieman epätietoisena seikkailin lavan yleisöstä päin katsottuna oikeanpuoleisiin kulisseihin, sillä en tiennyt, mistä prologilaiset lähtevät. Lapset kuitenkin tiesivät ja he auttoivat minut oikeaan paikkaan. Vaikka teatterin lava ei ole hirvittävän iso, oli se kuitenkin tehdä omat tepposensa; kulissien pimennosta oli puolenkymmentä tahtia aikaa kävellä surumielinen poikalapsi mukanaan lavan puoliväliin ilman hätäilyä ja kiirettä. Kunniat menevät kuitenkin lapsille: he osasivat suhteuttaa lavan koon omiin liikkeisiinsä ja musiikkiin ilman mitään kiirettä, ja heidän ansiostaan myös minä rentouduin. Well done, kids!
Prologin päätyttyä jäin kulisseihin seuraamaan ensimmäisen näytöksen kulkua. Miten suuren muutoksen pimeä lava kirkkaine valoineen ja lavaistuksineen oikein tekeekään! Balettikoulun salissa harjoitukset todellakin tuntuivat harjoituksilta vaikka meillä olikin oma rekvisiittamme mukanamme: Drosselmeijerillä oli housuihin tungettuina pehmoleluja lapsille annettavina lahjoina; ensimmäisen näytöksen taistelukohtauksessa oli keppihevosia ja miekkoja sekä se kohtalokas tossu, josta Hiirikuningas saa päähänsä; karakteeritanssijoilla omat lahjansa sekä itse tanssiin kuuluvat härpäkkeet, kuten espanjalaisten viuhkat; Makeishaltiattaren taikasauva; Ruusujen ruusut ja Hiutaleiden - noh - jäätyneet oksat (vai miksi niitä nyt voisikaan sanoa..). Lyhyesti sanottuna lavalla harjoiteltu baletti heräsi henkiin.
En katsonut ensimmäistä näytöstä loppuun, vaan lähdin etsimään espanjalaisen pukuani, sillä en tiennyt, mihin A-miehityksessä omaa paikkaani tanssiva tyttö - kutsutaan häntä vaikka henkilö I - oli puvun jättänyt. Pienen etsinnän jälkeen löysin puvun suuresta pukuhuoneesta pohjakerroksesta, ja olin tyytyväinen että lähdin etsimään pukua ajoissa - myöhästyminen olisi loukkaantumisen ohella pahinta mitä voisi tapahtua! Kahdenkymmenen minuutin taukoon ennen toista näytöstä ehti sisältyä verryttely ja nopea lavan lattian kokeilu -  kuinka liukas, pyörivätkö ne parit soutenut hyvin, pääsenkö ylös polviltani - ja sitten oikeaan kulissiin odottamaan omaa vuoroa.
Itse tanssi meni ihan ok, aina löytyy jotain jonka voisi tehdä toisin, mutta coda oli nyt se murheenkryyni, ja tanssitoverin kanssa nauratti lopussa takarivissä, koska se oli yksinkertaisesti kamala! Kiitosten jälkeen ei uusintaottoihin jäänyt luonnollisestikaan yhtään aikaa, joten puvut palautettiin sinne mistä ne otettiinkin odottamaan 15. päivää, jolloin olisi varsinainen näytöspäivä ja joka olisi seuraava kerta, kun puvut taas puettaisiin päälle.

Huomasin tämän treenijakson lopussa - etenkin teatterilla - kuinka paljon rakastin esiintymistä! Lavalta oli todella ikävää lähteä, olisin halunnut yli kaiken olla siellä paljon pidempään ja paljon useammin! Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että espanjalaisen lisäksi esiinnyn myös vieraiden äitinä prologissa, sillä onhan se yksi, vaikkakin pieni, esiintyminen ja lavalla oleminen lisää.

Enää yksi ja lyhyt treenijakso, jonka jälkeen koittaa näytös!

The Chocolatecracker


10. joulukuuta 2013

Maistuisiko Dumle-muffini?

Vastoin kaikkia hyviä pyhiä aikomuksiani olla tekemättä mitään ruokapostauksia, tämä on ruokapostaus. Tein nimittäin viime viikolla niin syntisen hyviä Dumle-muffinseja, että ne todella ansaitsevat oman postauksensa.

Tällä ohjeella sain 14 muffinia tehtyä, ja vuokina käytin ihan K-kaupasta ostettuja Pirkka-muffinsivuokia, ja tässä tarvittavat ainekset:

150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa
100 g tummaa tai maitosuklaata
14 Dumle-karkkia

Suklaata laitoin 150 grammaa 100 gramman sijaan, ja käytin Brumbergin maitosuklaata, joka on lisäksi laktoositonta, joten myös laktoosi-intolerantikkona pystyy näitä muffineita syömään.


1. Mittaa ensin margariini ja sokeri kulhoon, ja anna margariinin notkistua. Kannattaa ottaa margariini huoneenlämpöön jo hetki ennen leipomista, sillä itse jouduin vaiheessa 4 noukkimaan margariinin kulhosta ja lämmittämään hetken mikrossa, sillä kylmää margariinikönttiä on mahdotonta vatkata.


2. Mittaa vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe toiseen kulhoon, ja sekoita hyvin keskenään.


3. Rouhi suklaa.


4. Nyt vaahdota sokeri ja pehmennyt margariini, ja lisää kananmunat yksitellen.


5. Kaada tähän taikinaan jauho-kaakaoseos, ja lisää maito. Sekoita hyvin.


6. Lisää nyt suklaarouhe taikinaan, ja sekoita hyvin esim. puulastalla tai nuolijalla.


7. Ota lusikalla nokare ja laita se muffinivuokaan (itse otin teelusikalla kaksi nokaretta). Lisää yksi Dumle-karkki keskelle vuoassa olevaa taikinanokaretta, ja peitä sitten uudella taikinanokareella Dumlet, niin että muffinivuoka täyttyy.
Huom! Älä täytä vuokaa ihan reunojaan myöten, sillä taikina kohoaa paistettaessa.


8. Paista uunissa 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.


9. Mä tein lisäksi valkosuklaasta pienen kuorrutuksen valmiiden muffinien päälle. Käytin tässä Pandan valkosuklaata, josta sulatin arviolta 70 grammaa mikrossa nopeasti. En ole ennen sulattanut suklaata mikrossa, joten amatöörikokkina googletin kyseisen toimenpiteen ensin, ja sulatin suklaata 15-20 sekuntia kerrallaan.
Kuten kuvasta näkyy, kuorrutus ei nyt ole aivan nimensä mukainen kuorrutus, mutta ajaa asiansa.


En ole ennen tehnyt muffineja (tai paljoa muutakaan leipomuksia), joten nämä olivat paitsi helppoja niin myös suussasulavan herkullisia! Muffinin suklaasattumat, sisällä piilossa oleva Dumle sekä valkosuklaakuorrutus voivat olla jonkun mielestä liian makea pläjäys, mutta herkkuperseenä sanon, että ihanan makuisia!
Suosittelen todella kokeilemaan!

1. joulukuuta 2013

Q & A part 1

Olen saanut anonyym(e)iltä kysymyksiä tuohon edellisen postauksen kommenttiboksiin, joten ajattelin, että kirjoitan erillisen postauksen noihin kysymyksiin liittyen. On vähän ikävää, jos vastailen ns. yleisiin kysymyksiin jokaiselle erikseen kommenttiboksiin, kun sen sijaan saisin kirjoitettua ne vastaukset kaikkien nähtäville.


Kauanko olet tanssinut?
-Aloitin baletin vuoden 2011 alussa aikuisbaletissa, ja nykyisin tanssin baletin peruskoulutuksen ryhmätasolla 7-8 lk. Muita tansseja, esimerkiksi lattareita sekä vakiotansseja, olen tanssinut aiemminkin - tosin vakioita lähinnä vanhojentansseihin liittyen.

Montako esitystä sinulla on nyt jouluna? 
-Tänä jouluna meillä on (ainoastaan) kaksi esitystä, eli yhtenä päivänä esitämme Pähkinänsärkijän kahdesti: ensin klo 13 ja myöhemmin klo 17. Koska meitä tanssijoita on paljon, on meidät jaettu A- ja B -miehityksiin, ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, tanssin itse B-miehityksessä eli klo 17 näytöksessä. Joten toisin kuin joillakin muilla tanssikouluilla, me ei esitetä useita kertoja, ainoastaan kahdesti.

Missä esitätte?
- Esitämme näytökset Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Onko neuvoja spagaatin saatiin?
-Etu- ja takareisien, lonkankoukistajien, pakaroiden ja pohkeiden venyttely helpottaa spagaattiin pääsyä. Olen kirjoittanut venyttelyvinkkejä tänne.

Onko jotain erityistä miten jaksat esitysputken aikana? 
-Mä jaksan, koska nautin siitä; koko tanssikoulusta, niin tanssijat, opettajat kuin ns. teknikotkin, tuntuu tulevan niin tiivis yhteisö, koska treeniviikot vaativat paljon kaikin puolin.
Näytökset ja niiden harjoitukset myös antavat todella paljon, koska teemme yhteistyötä kokeneiden ammattitanssijoiden kanssa, koreografiassa painopiste ei keskity pelkkään tekniikkaan, vaan koreografimme vaatii roolin haltuunottoa, eläytymistä. On upeaa päästä näkemään ja toteuttamaan balettinäytöstä.
Näytöspäivä raastaa hermoja, jännitys on ihan järkyttävä, mutta kun pääsen lavalle ja saan tanssin alkuun, niin rupean nauttimaan tosissani esiintymisestä. Lisäksi se tunne, joka tulee esiintymisen jälkeen, on ihan mieletön! Siinä on sitä jotain, jonka vuoksi tätä tekee :)

Juuri tänään kuuntelin pukkarissa, kun muutama tyttö voivotteli keskenään, kuinka koeviikko painaa päälle ja kuinka joka päivälle on buukattu useamman tunnin treenit. Voin vain todeta, että tiedän tunteen! Enemmän kuin useasti olen itsekin samassa tilanteessa, ja silloin ei auta muu kuin ottaa askel taaksepäin ja katsoa asioita kauempaa ja höllätä vauhtia. Koulu on kuitenkin etusijalla, joten se täytyy hoitaa hyvin. Priorisointi on kova sana, samoin aikataulujen laatiminen.

Millanen sun tanssikoulu on?
-Tanssikoulu, jossa käyn, on pienehkö, mutta korkeatasoinen. Balettipainotus näkyy kyllä, mutta myös nykypuolelta löytyy lajeja.

Mitä lajeja?
-Lastentanssi, klassinen baletti, showjazz ja breikki.

Kuinka monta opettajaa?
-Opettajia löytyy viisi kappaletta.

Ootteko kaikki tyttöjä vai onko poikia?
-Aika naispainotteinen on meidän tanssikoulu, mutta breikkipuolelta löytyy myös poikia. Showjazzista en osaa sanoa mitään, koska en itse käy niillä tunneilla.

Mitä ootte aiemmin esittäny?
-Tarkoitatko sellaisia teoksia, joissa mä olen ollut mukana esiintymässä vai kokonaisuudessaan? Ns. kokoillan baletteja ovat Pähkinänsärkijä, Coppelia, Saapasjalkakissa sekä Erkki Melartinin Prinsessa Ruusunen. Sitten löytyy eri variaatioita mm. Tsaikovskin Prinsessa Ruususesta, Amorin variaatio don Quijotesta, yksittäisiä teoksia, jotka kulkevat balettiluokalta toiselle, ja tottakai opettajien omat koreografiat.

Kauanko oot ollu tossa koulussa? 
-Aloitin nykyisessä koulussa opinnot vuoden 2012 alussa, eli 1,5 vuotta.


Laittakaa ihmeessä kysymyksiä tulemaan, mikäli tällaiset kysy ja vastaa -postaukset miellyttävät :)

24. marraskuuta 2013

Näytösvalmisteluja part 1

Maanantai 28.10.

Toinen - tosin mun osalta ensimmäinen - näytöstreeniviikko osui loka-marraskuun vaihteeseen 28.10. - 1.11. Kuten olen aiemmin sanonut, niin mulla on Pähkinässä kaksi roolia: prologissa olen vieraiden äiti, ja toisessa näytöksessä esiinnyn espanpanjalaisessa tanssissa, tai Suklaassa, joksi espanjalaista kutsutaan. Treeniaikataulun mukaan 17.30 - 18.15 harjoitellaan espanjalaista, 19-20 on prologin harjoitukset ja klo 15.30 - 17 on codan harjoitukset. Coda aiheuttaa mulle pientä päänvaivaa, sillä ole varma sen suhteen. Okei, ohjeistuksessa sanotaan, että codaan kuuluvat pääsääntöisesti kaikki toisen näytöksen tanssijat. Mutta epäilen. Kuulunko minäkin siihen? Pohdin, soitanko opettajalle ja kysyn, mutta päätän noudattaa sitä aikataulua: espanjalainen kuuluu toiseen näytökseen, joten marssin tanssikoululle hyvissä ajoin jo kolmen aikoihin iltapäivästä. Tämä taasen tarkoittaa sitä, että joudun (taas) lintsaamaan koulusta, ja nyt lähden koulusta kahden hujakoilla, heti verkkosivujen tuottamisen tuntien jälkeen, joten väliin jää tilastotieteiden perusteiden kaksoitunti. Vielä ennen treenejä nopea pissalenkki Dooran kanssa, kamat treenikassiin ja menoksi.

Mikä härdelli!
Vaikka olen ollut aiemminkin Aimen ohjauksen alaisena keväällä 2012 Coppelian treeneissä, niin Pähkinänsärkijän suhteen meininki on ihan eri, koska nyt todella osallistun näytökseen; Coppelian treenien aikoihin odottelin polvileikkauksen ajankohtaa ja tiesin, etten kuitenkaan pääse osallistumaan näytökseen.
Espanjalainen tanssi meni suht. ok; olemme hinkanneet espanjalaisen koreografiaa normitunneilla niin paljon, ettei itse koreoon tarvinnut hirveästi puuttua. Mutta ongelmaksi muodostui ainakin itseni kohdalla eläytyminen: me olemme ylpeitä espanjattaria, emme epävarmoja ja nöyristeleviä suomalaisia. Itselleni tämä eläytyminen on vaikeaa, koska kontrollin tarve on liian suuri; en uskalla näyttää tunteitani, ja nyt se on koitua kohtalokseni.
Prologissa mun rooli on helppo: saattelen lapsen näyttämölle, kutsun pari tyttöä ja hyvästelen heidät. Mutta se eläytyminen!
Toki tiedän, että etenkin prologin suhteen ekana treenipäivänä on turha odottaa mitään ylimaallisia eläytymisiä, varsinkin kun prologin kävin ekaa kertaa läpi vasta nyt maanantaina. Mutta sainpa ainakin aavistuksen siitä, mitä se tulee olemaan.

Tiistai 29.10.


Olenko niin omistautunut tanssille vai pelkästään laiska, koska koulupäivä jää lyhyeen? Uusi vapaavalintainen kurssi nimittäin alkoi tänään, mainos- ja korutekstaus, mutta meilasin opettajalle olevani kipeä, ja sen vuoksi olisin poissa ensimmäiseltä päivältä. Tunnit olisivat kestäneet kuuteen, ja Pähkinänsärkijän treenit alkaisivat klo 16.45, jolloin olisi vuorossa karakteeritanssit, eli mun osalta espanjalainen tanssi.
Tunnin mittainen treenipläjäys karakteeritansseille merkitsi sitä, että tanssit mentiin ensin läpi, saatiin korjaukset, ja sen jälkeen tanssi käytiin läpi vielä kerran, ja sitten oli päivä pulkassa.


Keskiviikko 30.10.

Päivän treenit alkoivat klo 15 karakteeritansseilla, eli mun kohdalla siis espanjalaisella. Koska karakteeritansseihin lukeutuu espanjalaisen lisäksi myös arabialainen, kiinalainen, venäläinen ja paimenten tanssi, niin se tunti, joka oli varattu kaikille karakteeritansseille, oli todella lyhyt aika aina yhtä tanssia kohden.
Päivän espanjalaisessa saatiin kuulla ne samat ohjeet: ylävartalon käyttö sekä espanjattaren tulisielun näyttäminen. Mistä mä löydän sen itsestäni? Miten mä löydän se itsestäni? Se on mun oma haaste polvilleen menon lisäksi. Kuten tässä tekstissä kerroin, espanjalaiseen kuuluu useita polvilleen menoja aika kovasta vauhdista, joten polvet ovat koetuksella. 

Mä olen pelännyt koko ajan sitä, että polvistumisten kohdalla kaadun, en pääse ylös. Nyt mun pelko kävi todeksi: mä astuin hameeni helman päälle, tuiskahdin ympäri ja hieman loukkasin tuota vasenta polvea. Tanssin jälkeen nilkutin surkeasti ulos salista käytävälle, poistin polvituen, rullasin trikoot ylös ja esiin paljastui vasemmassa kuvassa olevat polvet: pahasti mustelmaiset, ruhjeiset polvet. Kylmää, kylmää, mun ajatuksissa pyöri ja ensiavuksi kastelin kasan paperipyyhkeitä jääkylmällä vedellä ja yritin niillä hautoa turvonnutta vasenta polvea. Kysyin tanssikamulta, tietääkö hän missä säilytetään jääpusseja. Pian sain jääkylmäpussin, joten istuskelin käytävällä ja yritin hautoa polvea. Pikkuiset esibalettilaiset ja lastentanssijat kulkivat ohi tuijottaen mun kirjavia koipia. 
Viimein, codan harjoitusten lähestyessä, jouduin heittämään kylmät pois, rullaamaan trikoot alas parilla parkaisulla höystettynä ja polvituki takaisin paikoilleen. 
Mielessä pyöri kysymys miten mä selviän vielä codan treeneistä?
Espanjalaisen jälkeen harjoiteltiin codaa, ehdottomasti Pähkinän sekaisinta otosta - ainakin mun mielestä. Kaikki karakteeritanssit, Ruusuvalssi, Makeishaltiatar.. uhh. Lisäksi oman haasteen tekee harjoitussali ja sen tila; tuntuu niin hurvattoman turvattomalta ja sotkuiselta tanssia codassa, koska tilan syvyys on aika pieni, tankojen alla seinien vierustat ovat täynnä juomapulloja, lämppävaatteita, varatossuja... Kun loppupiirissä juoksee sekä samaan että vastakkaiseen suuntaan eri roolihenkilöitä, tekisi väkisinkin mieli sulkea silmät, suojata pää käsillä ja odottaa, että kaikki olisi äkkiä ohi. 
Omalta osaltani coda meni vähän sinne päin; karakteerikenkien remmi ja solki puristivat nilkan etuosaa, polvia särki ihan hirvittävästi ja muutenkin väsytti, joten keskittymiskykyni huiteli jossain muualla.

Torstai 31.10.

Ensimmäisen näytöksen läpimeno, joka tarkoittaa siis sitä, että mä esiinnyn äitinä prologissa. Koska meitä tanssijoita on niin paljon, on meidät jaettu A- ja B-miehityksiin: A-miehitys tanssii klo 13, ja B klo 17. Myös espanjalaisessa olen B-miehityksessä, eli kokonaisuudessaan mä esiinnyn klo 17 Pähkinän näytöksessä.
Vieraan äidin rooli vaatii myös eläytymistä, oman sisäisen äidin löytymistä. Mun täytyy tarkistaa, että lapsella on vaatteet hyvin, hiukset siististi ja rohkaista häntä menemään muiden lasten luokse. Okei, koreografillisesti peace of cake, mun täytyy pitää huoli siitä, etten uppoudu liian pitkäksi aikaa tsekkailemaan saattelemani lapsen ulkomuotoa, vaan muistan kutsua kaksi tyttölasta hakemaan tämän "minun" lapsen muiden mukaan. 
Kun oma osuuteni oli ohi, istahdin seinän viereen mahdollisimman huomaamattomaksi ja pieneksi, etten olisi muiden tiellä. Nautin suunnattomasti siitä, että sain seurata muiden ykkösnäytösläisten tanssista: välillä kikatin, eläydyin ihan liikkeeseen saakka, ja tunsin, kuinka ihokarvat käsivarsissani nousivat pystyyn ja olin ihan kananlihalla. 
Treenipäivä jäi lyhyeksi ja kevyeksi, kun Aime totesi, ettei paikalla tarvita kaikkia ykkösnäytösläisiä; mars kotiin ne, joilla ei ole enää mitään tehtävää. Joten riemuissani lähdin kotiin, sillä pitäisi vielä lukea huomispäivän Photoshopin tenttiin.


Perjantai 1.11.

Voi Photoshop!
Tentti vaikutti niin helpolta; käsitteet vaikuttivat (ainakin etäisesti) tutuilta, ja löysin vastaukset kysymyksiin, joissa tiedusteltiin eri työkalujen merkitystä. Saas sitten nähdä, mikä arvosana siitä tentistä tulee.
Pähkinässä luvassa klo 18.50-19.50 oli toisen näytöksen läpimeno, eli espanjalaista sekä codaa.
Mitään kummallisuuksia ei tapahtunut; eläytyminen on edelleen päivän kova sana, sitä Aime toisteli ihan treenin loputtuakin. Koreografisesti joitain pieniä eroavaisuuksia löytyi just esimerkiksi yläkropan käytön suhteen, mutta tässä on nyt tiedossa vielä kuukausi ennen seuraavaa treenisessiota. 


Viikko oli intensiivinen ja rankka, oikea treenipläjäys. Sen vuoksi maanantain 4.11. tunti peruutettiin kaikilta, joten pientä lepoa on luvassa puolen viikon ajan. Pääsevätpä polvet ainakin lomalle edes hetkeksi.
Aimen treenit tulivat todella tarpeeseen, sillä se selkeytti tiettyjä koreografiaseikkoja. Nyt kun hioo sen koreografian kunnolla, niin voi keskittyä siihen eläytymiseen.

 

9. marraskuuta 2013

Oi, sinä aukikierto!


Anonyymi lähetti kommenttia ja pyysi neuvoa liittyen developpéen ja aukikiertoon, ja lupailin tehdä erillisen postauksen aiheesta.

Aukikierto tuottaa varmasti jokaiselle balettitanssijalle jossain vaiheessa huolta ja murhetta: milloin sitä ei tunnu olevan tarpeeksi, milloin se tuntuu vääntyvän suoraan polvesta ja on näin poissa linjauksesta.
Lisäksi välillä tuntuu siltä, että teki sitten mitä hyvänsä, niin aina sitä toistaa ne samat virheet aukikierron kanssa. Voi aukikierto!

Onneksi aukikierto ei säily täysin stabiilina, vaan se elää tanssijan kanssa: sitä voi parantaa treenaamalla, joten tämä tieto on varmasti usealle - etenkin aikuisiän - tanssijalle helpotus. Kuten mikä hyvänsä harjoittelu, myös aukikierron harjoituttaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta tulokset ovat sen arvoisia! Kuitenkin vaikka näillä harjoituksilla voi kehittää omaa aukikiertoaan, täytyy pitää mielessä se, että omaan aukikiertoon vaikuttaa kuitenkin oma lantion malli; lantion luonnollinen liikkuvuus, nivelten yhteistyö sekä reisiluu vaikuttavat kokonaisvaltaisesti aukikiertoon lihasten ohella.


Aukikierto on siis lähtöisin aina lantiosta ja lonkista, ei koskaan polvista tai nilkoista, sillä se on ehdottoman varma keino saada aikaan pahaa jälkeä nivelissä.
Jokaisella on oma luonnollinen aukikiertonsa, jonka saa selville esimerkiksi seuraavalla tavalla: seiso sukat jaloissasi liukkaalla lattiapinnalla - luistamisen aikaansaamiseksi - jalat parallelissa, eli jalat vierekkäin samaan suuntaan. Käännä sitten lonkista lähtien jalkoja auki, niin että kantapäät ovat vastakkain - eli parallelista ensimmäiseen asentoon. Tekemällä demi plién nyt ensimmäisessä asennossa avaat lonkkiasi enemmän, ja aukikiertosi paranee.
Älä jännitä peppua, vaan aseta lantiosi hyvin alle ja "nosta" hieman ylöspäin. Tähän auttaa ainakin itseni kohdalla mielikuva häntäluusta, ja kuinka tuolla lantion asettamisella saan häntäluun asetettua alemmas. Selässä voi ja melkein pitääkin säilyä pieni, selän oma luonnollinen kaari.

Aukikierron harjoittamisessa on kysymys niiden lihasten vahvistamisesta ja venyttämisestä, jotka aukikiertoon vaikuttavat. Aukikiertoon vaikuttavien lihasten löytäminen voi tuntua hankalalta, mutta itse olen löytänyt tosi hyvän keinon sekä löytää ne lihakset että harjoittaa niitä.
Eli istu lattialla jalat suorina ja muista hyvä ryhti. Kun olet tässä alkuasennossa, käännä sitten jalat auki lonkista. Nyt kun jalkasi ovat aukikierrossa, nosta jalkaasi ylös ja laske alas. Noston ei tarvitse olla korkea, nostat juuri sen verran kuin saat jalkaa ylös. Tee näin molemmille jaloille esimerkiksi kolme kymmenen toiston sarjaa, ja lisää vähitellen toistojen määrää.
Toinen hyvin samankaltainen harjoitus alkaa samasta alkuasennosta. Nosta sitten toinen jalka ylös ja käännä jalka auki ilmassa ja sitten käännä se takaisin normaaliin - parallel - asentoon (tämä harjoitus löytyy videosta kohdasta 2:44 - 3:36).
Videon löydät myös täältä


Voiman lisäksi tarvitaan venyvyyttä.
Sammakkovenytys on tosi tehokas sekä vatsamakuulla (videossa kohta 1:45 - 2:06) että selinmakuulla (0:51->) tehtynä - tosin tämä tunnetaan ennemmin perhosvenytyksenä: kantapäät vastakkain ja käsillä painetaan polvia alaspäin.
Mutta seuraava venytysliike on lähes takuuvarma keino saada lonkat auki ja aukikierron tuplaantumaan. Seiso hartianlevyisessä haara-asennossa jalkaterät eteenpäin osoittaen ja kumarru niin, että saat käsilläsi nilkoista kiinni. Seiso hetki tässä venytyksessä, ja koukista sitten polviasi demi-pliéhen. Vaihda samalla käsiesi paikkaa niin, että tartut käsilläsi nilkan takaa tai sisäsyrjältä kiinni, eli tavallaan kierrät kätesi nilkkojen ympärille. Katso videosta kohta 1:05 - 1:21, tosin tässä videossa tämä tyttö ottaa nilkoistaan kiinni sisäkautta, jolloin venytyksestä tulee hieman helpompi; haastavampaa on kiertää kädet ulkokautta.
Video löytyy täältä


Näissä kahdessa videossa on tosi hyvin kerrottu just esimerkiksi venytyksistä, mutta korostan, että hyvä aukikierto saadaan aikaan myös harjoittamalla niitä lihaksia, joita aukikierto vaatii, mutta myös kokonaisvaltaisesti reisilihasten kunnon täytyy olla hyvä, jotta jaksaa ylläpitää hyvää aukikiertoa.

Developpéhen liittyen olen saanut myös kysymyksiä, etenkin kuinka saada jalka kello kuuteen.
En itse omaa näitä kello kuuden developpéja, olen iloinen kello yhdeksästä.
Mutta joillekin voi tulla yllätyksenä se, että developpé vaatii kaikkein eniten keskivartalon hallintaa ja hyvää lihaskuntoa; heikoilla, etenkin syvillä, coren lihaksistolla ei saada aikaan hyvää tulosta. Developpé on kuitenkin monen tekijän summa: siinä yhdistyy paitsi tämä mainittu keskivartalon syvien lihasten kunto, niin myös notkeus ja jalkalihasten voima.
Developpétakin voi kehittää; alla olevassa videosta löytyy ihan hyviä vinkkejä developpéta vaativien lonkan ja reisien lihasten kehittämiseen.
Videoon täältä


Developpé on kuitenkin myös ns. riippuvainen henkilön omasta ruumiinrakenteesta, eli henkilö A voi saada jalan korvaan, mutta henkilöllä B liikkuvuus ei ole kovin hyvä, vaikka treenillisesti lähtökohdat olisivat kutakuinkin samat.

Kello kuuden developpésta on tullut eräänlainen Odilen fouettéiden kaltainen haaste: jokainen haluaa saada jalan korvaan. Silloin herkästi unohtaa linjauksen, joka on kuitenkin tärkeämpi kuin tiettyyn asteeseen saatu jalan nostoliike.
On huomattavasti esteettisempää ja puhtaampaa tehdä 90 asteen developpé, jossa linjaukset ovat puhtaat ja siistit, kuin yrittää väkisin nostaa jalkaa niin korkealle kuin vaan mahdollista, ja näin ollen asento on virheellinen eikä linjauksista ole tietoakaan.

Darcy Bussell, photo by Arthur Elgort
Tähän loppuun liitän vielä videon, jossa tanssija tekee hyvin hallitusti ja siististi yksinkertaisen sarjan, josta huomaa sen, miten developpé tehdään; lähes huomaamattoman fonduen kautta attitudeen, josta edetään developpéhen, ja miten erityisesti taakse tehtäessä attitude säilyy hyvin ja ojentuu arabeskiin. Kiinnittäkää huomiota etenkin tanssijan rauhalliseen liikkeeseen ja viimeistelyyn; jalka ojentuu varpaita myöten kuten pitääkin, ja kehossa säilyy kannatus.
Tämän videon pääset näkemään täältä



2. marraskuuta 2013

May I introduce the Halloween and its' cracker


Halloween.

En ole koskaan uskonut halloweeniin, ja sekin vähä mitä siitä tiedän, perustuu lähinnä amerikkalaiseen trick or treat -perinteeseen sekä Muumeista tuttuun suurensuureen kurpitsaan, jossa PikkuMyy majaili.

Joka tapauksessa tänään koin oman halloween -hetkeni, ja sanottakoon näin, että se aiheutti ainakin pari ylimääräistä sydämenlyöntiä.

Meillä oli Pähkinänsärkijän toisen näytöksen läpimeno, eli minun kohdallani se tarkoitti suklaan eli espanjalaisen tanssin esiintymistä, sekä myös codan läpimenoa.
Espanjalaisessa tanssissa mulle tapahtui se, mitä olin eniten pelännyt: polveni petti alta. Meidän espanjalaisessa tanssissa on neljä polvelle menoa aikamoisessa vauhdissa, ja tänään (perjantaina) jo heti ensimmäisessä polvistumisen ylösnousemisessa leikattu polvi petti alta ja kaaduin.
Mutta onneksi tässä on vielä reilu kuukausi aikaa harjoitella, ja mä piru vie tanssin suklaan niin hyvin kuin mahdollista!

Aime antoi meille harjoituksen lopuksi neuvoja mitä harjoitella; olen hyvin tietoinen siitä, että mun pitää eläytyä siihen rooliin.
Rytmi on täysin kohdallaan - onhan mulla 25 vuoden kokemus viulun soittamisesta, joten mun rytmitaju on kohdallaan.
Mutta mun ongelma on se eläytyminen.
Mä tiedostan sen, se on mun haaste. Mä kontrolloin aivan liikaa ihan kaikkea; kun vaan vapautan itseni, lopetan sen pirunmoisen kontrolloinnin ja perfektionismin, tiedän että kaikki menee jopa paremmin kuin hyvin.

Kukkolankoskella v. 2010
Mun täytyy luopua mun kontrollista.
Unohtaa se koreografian pakonomainen miettiminen.
Koska jos mä koko baletin ajan mietin niitä mun askelia, se myös näyttää siltä: mä en nauti siitä mitä mä teen.
Mun täytyy olla se espanjalainen.


Mä olen psykannut itseäni tähän espanjalaiseen rooliin niin, etten pyydä keneltäkään anteeksi. Ja siihen toimii erinomaisesti mun kesällinen harjoittelupaikka, joka osoittautui täydeksi katastrofiksi.
Mä olen lukemattomia kertoja joutunut kynnysmatoksi, johon pyyhitään likaiset kengänpohjat. Mutta nyt se on loppu.
Treenit on toki kesken, mutta mä tulen olemaan se henkilö, espanjatar, joka itse määrää omasta elämästään..
Nyt on minun vuoroni loistaa, ja sen mä aion tehdä!
Joka ikinen kerta kun harjoittelemme suklaata, mä kuvittelen mielessäni sen kuuden viikon harjoittelujakson ja sen, kuinka ala-arvoisesti mua kohdeltiin siellä.

Nataliya Miroshnyk
Espanjalaisessa tanssissa

Toisen näytöksen läpimenon jälkeen suunnistin kohti kotia, jonne matkaa oli about sata metriä. Laitoin merkille erittäin kovaäänisen palohälyttimen äänen.
Mä säikähdin tosissani, juoksin kotiin niin nopeaa kuin pystyin - näin jo mielessäni, kuinka Doora makaa kuolleena häkämyrkytyksen saaneena - mutta asunnolleni päästyäni huomasin sen, että
palohälyttimen huuto ei ollut peräisin meidän kämpästä, vaan mun yläkerran naapurista.

Mä sieppasin Dooran kainaloon, puhelimen ja avaimet taskuun, ja juoksin vauhdilla yläkertaan. Rinkutin sen kämpän ovikelloa vaikka kuinka paljon, ja soitin hätänumeroon, ja palokunta tulikin 5 minuutin sisällä.
Pitkällisten oven ja ikkunoiden hakkaamisen jälkeen palokunta pääsi sisälle, ja kävi ilmi, että kahvinkeitin oli aiheuttanut siellä pienen palon ja käryn, joita palomiehet sitten sammuttivat. Onneksi kyseessä ei ollut mikään suurempi tulipalo, mutta kamala savu ja käry haisi mun kämpässä.

Palatakseni vielä Pähkinänsärkijään, niin olen tyytyväinen, että esitykseen on vielä aikaa, joten saan aikaa valmistautua huolella: askeleiden perästä tulee eläytyminen - hope so.
Lisäksi oman mielenkiintoisen puolensa tuo se, että kaksi tanssikoulua esittää Pähkinän joulunäytöksenään, ja toinen niistä kouluista ei halunnut mun esiintyvän silloin, kun olin ko. koulun oppilaana.

Onko teillä jotain hyviä neuvoja koskien juuri rooliin eläytymistä? Kaikki neuvot ovat nyt tarpeen!

30. lokakuuta 2013

Ja taas sitä pähkinää särjetään


Oih, tämä viikko on keskittynyt pelkästään Pähkinänsärkijän näytösharjoituksiin.
Baletissa mulla on kaksi roolia: vieraiden äiti prologissa sekä espanjalaisessa tanssissa toisessa näytöksessä.
Espanjalaisessa tanssissa on useita polvilleen menoa, ja lienee tarpeetonta sanoa, että ne tuppaavat koitumaan mun kohtaloksi.



En käsitä miten voin saada näin järkyttäviä mustelmia! Vasemmassa jalassa mulla on aina polvituki; baletti vaatii kropalta niin epäinhimillisiä taivutuksia ja asentoja, etten uskalla lähteä edes yrittämään tanssia ilman tukea.

Eilen treeneissä nilkutin, ja yritin hautoa vasenta polvea ensin kylmään veteen kastetuilla käsipapereilla ja turhan lämpimällä kylmäpakkauksella. Tuskanhuudot kuuluivat varmasti parkkipaikalle saakka, kun varovaisesti rullasin trikoon takaisin paikalleen ja siihen päälle vedin polvituen - ai saakeli kun sattui!


Toinen harjoitusjakso - eli tämän viikon treenit - alkavat olla jo loppusuoralla; huomispäivän toisen näytöksen läpimeno päättää tämän harjoitusjakson.
Roolini prologissa - vieras äiti - on pettävän yksinkertainen, mutta sen täytyy sisällyttää aitous sekä liikkeiden laajuus; esiintymislava on huomattavasti treenisalia suurempi ja liikkeiden täytyy näkyä ihan peräpenkille saakka.
Espanjalaisessa puolestaan suurinta hankaluutta tuottaa kenties emotionaalinen puoli; rytmi on hallussa. Toki koreografisesti on muutama kohta, jotka kaipaavat kunnon hiomista, mutta nyt kun tiedän ne vaikeuksia tuottavat kohdat, osaan myös harjoitella niitä.

Jotenkin aina hermostun etenkin espanjalaisessa, panikoin. Kohta, tämän soutenun jälkeen tulee ne neljä pirullista piruettia, jotka koostuvat sarjasta tombé plié ja pas de bourree. Ja totta kai nuo piruetit menevät pieleen, koska jännitän niitä.
Jännitän myös sitä, muistanko aloittaa oikealla jalalla; vastakäsi ja vastajalka vai sama käsi ja sama jalka?
Vaivaako teitä näytösten kohdalla samankaltainen ongelma, vai onko teille kaikki selvää pässin lihaa? Entä löytyisikö hyviä vinkkejä?



Laitan tähän oheen pari videota.
Ylemmän videon koreografiasta löytyy joitakin samanlaisia elementtejä kuin meidän esittämästä espanjalaisesta, mutta todellakin vain muutama.
Alempi video on Discount Dance Supplyn mainos, jossa tanssii Elina Miettinen.
Todella kaunis video; musiikki ja liike on saatu hyvin vangitsettua ja täydentämään toinen toistaan.


14. syyskuuta 2013

Too much


Lyhyessä ajassa on tapahtunut niin paljon asioita. Toinen puolisko lähti Kiinaan, koulu alkoi, Doora on jälleen mun luona ja sitten vielä baletti. En osaa sanoa mistä aloittaisin. Mutta aloitetaan tuossa järjestyksessä.

On turha väittää mitään muuta: poikaystävän lähtö Kiinaan sattui todella paljon. Ensimmäinen viikko meni kuin unessa; en pystynyt keskittymään mihinkään. Mieli oli maassa, elin jossakin omassa muumimaassa. Koska Doora oli viime viikon vanhemmillani, ei edes siitä ollut seuraa. Mutta torstaina lähdin sitten vanhemmilleni, ja olo helpotti huomattavasti kun pääsin muiden seuraan.

Myös se, että sain yhteyden poikaystävääni viikon puolivälissä helpotti ahdistusta ja yksinäisyyttä todella paljon.

Koulu taasen alkoi niin täysteholla, etten tuntenut löytävän voimia mitenkään lähteä kouluun joka aamu. Ja kun menin kouluun, ei keskittymiskyky riittänyt; mitään ei jäänyt mieleeni, paitsi ehkä oikkistunneilla. Oikeustiede ja markkinointi ovat olleet mun lempiaineet koulussa. Muuten olenkin koko ajan miettinyt, mitä hittoa mä siellä koulussa oikein teen - se ei tunnu mun alalta. Mutta mitä muutakaan tekisin?


Balettitunnit tuntuvat vaativan 110% niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Meni pari kolme viikkoa, jotta sain juonen päästä kiinni. Ja kuten tyypillistä, sain flunssan riesakseni juuri kun kaikki alkoi tanssissa rullaamaan. Viime maanantaina hieman ihmettelin sitä, kuinka olin yltäpäältä hiessä jo ensimmäisen plié-sarjan jälkeen, ja grand battementeissa olin jo niin poikki, että suorastaan rukoilin tunnin loppumista. Mutta ei, jatkoimme kärkitossutyöskentelyllä. Me olemmekin saaneet kunnon kärkkäritehokoulutusta oikeastaan joka tunnilla; joulunäytöksessä on Pähkinänsärkijä luvassa, joten jalkoihin täytyy saada voimaa ja rutkasti! Maanantaina käytiinkin hieman Lumihiutaleiden tanssia läpi, ja ensi maanantaina käydään sama kärjillä. Uhhuh, sanon minä. 
Onneksi kesän aikana tekemäni treenit ovat tuottaneet jotain tulosta, nimittäin olen saanut kehuja asennostani kärjillä sekä hyvistä nilkoista (hyvistä??). Hyvä -sanoja on irronnut myös hetkittäin tankosarjojen aikana, erityisesti kello kuuden venytyksistä ja jalan asennosta ko. asennossa ilman kättä (kuva alla). 


Mun on kuitenkin vaikea vastaanottaa kehuja; olen tottunut siihen jatkuvaan moittimiseen ja huutamiseen, kuinka en tee tarpeeksi töitä, kuinka en yritä tarpeeksi, kuinka huono olen. Joten kun saan kehuja jostakin, hämmennyn. Mitä minun pitäisi sanoa?
Usein vielä kyseenalaistan kehujen antajan motiivit; miksi hän kehuu? Jos se onkin hänen pirullinen antaa ymmärtää -keinonsa, keino kehua säälistä?
Yritän kuitenkin hokea itselleni sitä, että ei minua kehuttaisi, jos en tekisi oikein. Kerrankin osaan samaistua koiranpentuun, joka ihmettelee sitä, miksi saa jostakin jutusta namin. 
Mutta balettitunneilla olen päässyt siihen pisteeseen, jossa saan haastaa itseni ja löytää itsestäni aivan uusia puolia; olen päässyt haastamaan kroppani ja huomannut, kuinka upeasti se voi toimia oman tahtoni mukaan, ja se on mulle pienoinen ihme. Miten mun kroppa taipuu baletin vaatimiin asentoihin; miten se venyy äärimmilleen, miten lihakset vapisevat mutta kannattavat asentoa, miten jalka nousee korkeammalle. Miten se tekee enemmän kuin ennen.
Miten mun risa, loukkaantunut, hajonnut kroppa pelaa yhteen!

Royal New Zealand Ballet
Uudet sarjat, uudet liikkeet, uudet asennot, jotka vaativat paljon enemmän töitä kuin viime vuonna, ja mä pystyn siihen. Mun kroppa, risainen kroppa, pystyy niihin. Arvatkaa olenko eräänkin kerran tunnin jälkeen tuhertanut itkua hikisenä mutta onnellisena siitä havainnosta, että mä pystyn siihen!


Joo-o.. tiedetään. Asento sucks.
Myös karvakorvamme Doora on kasvanut melkein isoksi. Keskiviikkona oli Dooran synttärit, kun neiti täytti 5 kuukautta!
Olen pähkäillyt pitkään, että miten siitäkin saa koulutettua sisäsiistin? Kun viime sunnuntaina palasin Dooran kera takaisin, päätin siirtää sen pissa-alustan keskeltä keittiön lattiaa ulko-oven viereen. Tarkoituksena oli siis se, että Doora tekisi ns. vahinkopissat nyt sille ulko-oven viereiselle alustalle ja näin ollen pikkuhiljaa oppisi pyytämään ulos pissille. 
Noh, ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan, sillä eikös koko kakara yllättänyt minut täysin: siitä tuli sisäsiisti sillä punaisella minuutilla kun huomasi asian! Doora on aiemmin tehnyt tarpeensa tuolle alustalle, jos sille on iskenyt sisällä hirmuinen hätä, mutta nyt yhtäkkiä se ei enää ruvennut käyttämään alustoja, vaan rupesi pyytämään itse ulos joko inisemällä tai sitten haukkumalla. Tiistaina mulla oli tosi pitkä koulupäivä, pääsin kotiin vasta viiden jälkeen, ja Doora oli yksin koko iltapäivän. Kuvittelin mielessäni jo vaikka mitä kauheuksia, kuinka se on laittanut koko asunnon uuteen uskoon, mutta ei. Itse asiassa se näytti olevan hieman loukkaantunut mulle siitä, kun olin jättänyt sen yksin vähän pidemmäksi aikaa. Mutta kertaakaan ei ole tämän viikon aikana tehnyt tarpeitaan sisälle, vaikka olen tarkkaan kolunnut läpi kämpän lattiat ja matot. Olen yllättynyt - mutta ylpeä!
Dooralla on myös hampaiden vaihtuminen pahimmillaan, ja myös pureminen sen mukaista. Etuhampaat ovat jo kutakuinkin vaihtuneet, mutta saa nähdä kulmahampaiden kohdalla; eläinlääkäri varoitti jo etukäteen, että kääpiörotuisilla koirilla ne usein joudutaan leikkaamaan, jos eivät muuten vaihdu. 

Tuntuu, että olen korviani myöten täynnä koirien hampaita. Daina kärsii jonkinlaisesta kroonisesta ientulehduksesta, johon auttaa vain antibiootit sekä hammaskiven ja joskus ihan yksittäisen hampaan poisto. Kyllä, Dainan hampaita harjataan sellaisella hammastahnalla, joka sisältää aloe veraa, eli paitsi puhdistaa niin myös rauhoittaa suuta ja ikeniä. Mutta lähes poikkeuksetta aina hampaita pestäessä ikenet vuotavat verta, ja kyllä itse koirakin näyttää että sattuu. Islameria - merilevää - sekoitetaan ruokaan, mutta nirso koira kun on (aina ollut, mutta nyt vasta onkin nirso!) se saattaa jättää nappulat syömättä ja on pitkänkin aikaa syömättä. Ikää Dainalla on jo yli 8 vuotta, tammikuussa täyttää 9. Olenkin aloittanut Dooran totuttamisen hammashuoltoon; en halua Dainan hammaskohtalon tapahtuvan Doorallekin. 
Mistä tällainen jatkuva ientulehdus johtuu?
Kuka tietää. Eläinlääkäriltä on kyselty, on tehty verikokeita sun muita, mutta muuten Daina on terve. Joillakin yksilöillä on vaan siihen herkkä taipumus, aivan kuten ihmisilläkin.
Lisäksi tehoharjoituksen alaiseksi on joutunut myös kynsien leikkaaminen - niin minulle kuin Doorallekin. Olen aina kammonnut koiran kynsien leikkaamista, mutta nyt se on pakko opetella. 
Alkuun teimme niin, että toinen meistä - minä tai poikaystäväni - piti koiraa sylissä ja toinen leikkasi kynnet, mutta nyt se ei ole mahdollista; on vain minä ja koira. Totta kai pitkin kesää tein hienoja koulutussuunnitelmia.. mutta jotenkin ne karisivat ajan mittaan. Mutta nyt sitten jouduin sen tosiasian eteen, että Dooran kynnet ovat aivan liian pitkät, eikä se enkä minä tykkää kynsien leikkaamisesta. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi opetella ja totutella siihen.
Aloitin tällä viikolla jokailtaisen kynsiprosessin, eli joka ilta vietän "laatuaikaa" Dooran kanssa kynsisaksien ja kananpalojen kera. Alku aina hankalaa, kun koira hätääntyy ja minä hermostun, mutta yhtäkkiä löysin itsestäni rauhallisuuden. Luon tilanteesta positiivisen sekä itselleni että uhrilleni. Tänään sitten sattui niin, että leikkasin yhtä kynttä ja nirhaisin ytimeen. En todellakaan paljoa, koska verta ei vuotanut yhtään. Doora kyllä kiljui kuin henkeä vietäisiin, mutta itse pysyin rauhallisena koko ajan; jos hätäännyn, koira hätääntyy. Rapsuttelulla, välillä namilla, juttelulla ja tassujen koskettelulla sain leikattua vielä toisen kynnen. Kaksi kynttä illassa, niin hiljaa hyvä tulee.

Daina talvella 2010


Tulevaa talvea varten olenkin etsiskellyt Dooralle talvimanttelia. Dainan manttelin löysin Oulun Kärkkäiseltä. Ihmeen hyvin onnistuin löytämään oikean koon sille, vaikkei mittoja ollutkaan mukana. Nyrkkisääntönä noiden mantteleiden kokojen kohdalla menee koiran selän pituus; tietty jotkut merkit, esim. Hurtta, käyttää joissakin vaatteissaan muitakin mittoja, kuten rinnan, vatsan, kaulan ja vyötärön leveyttä sekä selän pituutta, mutta valtaosa käyttää (pelkästään) selän pituutta.


Mulla oli aivan erilaiset suunnitelmat tämän postauksen suhteen, mutta tästä tuli taasen niin koirapainotteinen. Mutta sitäpä mun arki pääosin nyt onkin: koira, tanssi ja koulu. 
Koulun puolesta kaikki menee vähän sinne päin, motivaatiota ei löydy, vaikka toinen vuosi menossa ja siitä virtuaaliyritystouhusta on päästy eroon iäksi, mutta en löydä itsestäni niitä voimia, jotka auttaisivat mua joka aamu nousemaan ylös kouluun, istumaan siellä ne muutamat tunnit kuuntelemassa taloushallinnon (YÄK!!), markkinointiviestinnän ja oikeustieteen luentoja. Taloushallinnon ja matikan luennot ovat mulle kirosanoja - markkinointi ja oikeustiede sujuvat (no vähän pakko, olen suuntautunut markkinointiin..).

En tiedä kuinka moni teistä on seurannut sarjaa Tanssiakatemia, jota on kesäisin näytetty Summerissa. Joka tapauksessa nyt on Tanssiakatemiasta tehty kolmas kausi, mutta ainakaan tänä kesänä sitä ei ole näytetty. 
Viime vuonna sarja jäi aika kutkuttavaan kohtaan, ja itse olen ollut kuin tuli persuksen alla, koska en ole löytänyt sitä mistään. 
Nyt on sarja kuitenkin YouTubessa katsottavissa, ja tässä on sarjan kolmannen kauden eka jakso. 
En ole lukenut tai kuullut kolmannesta kaudesta oikeastaan mitään uutta, joten odotan innolla nyt tulevaa viikonloppua, jonka aion viettää tiiviisti Youtubessa Tanssiakatemiaa seuraten.

Kysäisen tässä ihan mielenkiinnosta, että mitä mieltä olette Diana Vishnevasta?
Olen nimittäin saanut kunnian haastatella häntä, ja ajattelinkin kysäistä teiltä rakkaat lukijat, että onko teillä mielessänne jotain, mitä haluaisitte hänestä erityisesti tietää?

Löysin SoDancan tämän vuoden kuvaussessioista todella hienon videon.
Musiikkina soi Ludovico Einaudin Nuvole Bianche. Suosittelen tutustumaan ko. säveltäjän muihinkin teoksiin, sillä ne ovat sanalla sanoen upeita.


Olen nähnyt livenä Joutsenlammen ja Prinsessa Ruususen, kaksi ehdotonta klassikkosuosikkia. Mutta mua harmittaa se, että Giselle on jäänyt näkemättä. Tottahan toki olen sitä Youtubesta vilkuillut, mutta ei se ole sama asia kuin nähdä livenä.
Pointe näyttikin, miltä Giselle näyttäisi 2000-luvulla Colorado Ball koirahieronta (at) keo.fi et´n esittämänä. Pätkä on aika hupaisa. Tässä alla tuo Pointen sivulla oleva videolinkki Youtubessa:


Olen oppinut tämän syksyn aikana (tai siis sanotaanko neljän viimeisen viikon aikana) sen supertärkeän tosiasian, että jos mä haluan jotain, mä sen myös saan.
Tämä tunne on mulle täysi ihmetyksen aihe, mutta ihana sellainen; kerrankin tiedän, että voin onnistua ihan omin nokkineni.

Tiedän, että olen kysellyt teiltä ahkerasti, haluatteko lukea muustakin kuin pelkästä tanssista, ja olitte oikeastaan yksimielisiä sen suhteen.
Mutta kertokaa mistä haluatte kuulla/lukea enemmän. On helpompi suunnitella ja kirjoittaa, kun tietää mitä lukijakunta haluaa. 
Tämän blogin suunnittelin ihan aluksi pelkästään balettiblogiksi, mutta kuten olen kertonut monesti aiemmin, pelkkä baletti aiheena käy hankalaksi ajan mittaan.
Haluatte lukea muutakin, ok. 
Mutta mitä?
Kertokaa, niin mä kirjoitan!


30. heinäkuuta 2013

Syksyä ilmassa

Tanssituntien alkaminen tietää taas kesän loppumista: loma lähenee loppuaan ja koulu alkaa taas. Koulun alkaminen (tosin se alkaa syyskuussa) stressaa ja ahdistaa; tieto siitä, että taas saa pinnistellä yli omien rajojen, jotta arvosanat pysyisivät vähintään yli kolmosen, on lähes murskaava. Lisäksi mun "lyhyt" kesäloma - kesän 6 ensimmäistä viikkoa meni työharjoittelussa Sjoen Mustissa ja Mirrissä, joten koko kesää en ole lomaillut - ei tunnu olevan tarpeeksi pitkä akkujen lataukseen. On ehkä kaksi ainoaa asiaa, jotka yrittävät pitää mielen vähän korkeammalla: ei enää koskaan virtuaaliyritystä koulussa, ja balettituntien alkaminen.

Degas'n maalaus "Kaksi tanssijatarta näyttämöllä" - Degas on kenties maaliman
kuuluisin taiteilija, joka on tunnettu balettiaiheisista maalauksistaan.
Tänään vilkaisin tanssikoulun nettisivuja, ja oi kyllä, nyt oli julkaistu lukujärjestykset ja kaikki vastaavat tärkeät tiedot. Mun on vaikeaa sisäistää se, että mä olen balettiluokalla 7-8, ja luokka 9 on korkein.
Ryhmäni muut - ja kaiketi jokainen ko. tanssikoulun oppilas - ovat tanssineet ihan lapsesta saakka, minä vain reilut 2 vuotta, ja olen muiden tasolla! Tämä on asia, joka mua edelleen hämmästyttää todella paljon.
Toki takana on julmetun paljon treeniä ja loukkaantumisia, mutta baletin suhteen mä olen päättänyt, että mä en luovuta! Okei okei, totta kai on ollut hetkiä, jolloin olen paiskonut balettitossut pitkin seiniä ääneen kiroillen ja itkien koska kaikki on tuntunut hajoavan käsiin. Etenkin polvileikkauksen jälkeen oli usko tossuihin palaamisesta tosi koetuksella. Kärsivällisyys ei todellakaan ole mun hyve.


En kuitenkaan ole kesää viettänyt laiskotellen harvoista lomapäivistä huolimatta; omatoimitreenit ovat sujuneet ihan ok, ja toivon todella niistä olevan olleen hyötyä. 
Itse asiassa viikko sitten olin treenaamassa itsekseni, ja venäytin oikean nilkkani hieman. Tein kärjillä, ja arvioin
painopisteeni millin verran liian eteen, jolloin nilkkani pullahti tossun boksin yli ja kaaduin - itse asiassa
näin kävi kahdesti, ja venäytin nilkan etuosan jänteitä pikkasen (näin sanoi tohtori tk:ssa, halusin varmistaa asian).
Onneksi venähdys oli lievä ja tokeni viikossa KKK:lla. Mutta sainpas hyvän opetuksen; harmi vaan
että kaikki oppi tapahtuu (ainakin mun kohdalla) kantapään kautta.

Koska uusi lukuvuosi alkaa, se tarkoittaa myös uusien varusteiden hankkimisen joidenkin kohdalla. Mirellalta onkin tullut uusi kärkitossumalli, joka on tavallaan tavallisen kärkitossun ja Gaynorin välimaastosta; tossu ei ole niin puuvoittoisesti tehty ja myös sisältä tossu on pehmustettu, etenkin boksista. Kotelo on aika matala ja U:n mallinen, joten se voi rajoittaa hieman. Tossu on myös tehty muotoonsa, joten se ei tarvitse sellaista muokkaamista, kuin esim. Grishkot. Olen kokeillut näitä Mirellan tossuja, ja ne olivat varsin mielenkiintoiset: tossun muotoilu teki helpoksi koko kärjelle pääsyn, mutta matala kotelo ei tuntunut jalkaani ja nilkkaani turvalliselta, vaan jalka tuntui koko ajan menevän yli tossun boksin, joten siinä ei tossu tukenut jalkaani (sama homma oli Grishkon Elite -tossussa). Mutta pehmitetty tossu tuntui miellyttävältä - tosin OuchPouchin kanssa vielä paremmalta (jalkani putosi boksin pohjaan). 
Joten te, jotka etsitte uusia kärkkäreitä ja kenties jotain uutta kärkitossua, kannattaa kokeilla tämä Mirellan uutuus.

Itselläni on edelleen Gaynoreiden kanssa pientä ongelmaa. Tossu on nyt muotoutunut jalkaan, olen saanut sen istumaan ja toimii kuin unelma, pehmeä ja hiljainen. Mutta. Gaynorit repivät mun varpaat auki. Ei ole kiva tanssia niillä, kun ensimmäisen puolituntisen jälkeen on varpaat verillä. Nämä Gaynorit ovat kolmosboksilla (edelliset kakkosboksin tossut olivat liian kapeat) ja samaa mallia kuin aiemmin, mutta en tiedä mikä on ongelmana, paitsi jalan putoaminen boksiin. Olen päätynyt käyttämään Jelly Tipsejä ukkovarpaisiin, koska niihin kohdistuva paine on niin kova. Olen kokeillut myös puuvillavanua, mutta se meni yhdeksi leikkimiseksi. OuchPouchit eivät mahdu, ei edes ohuet kaksinkertaisesta puuvillasta tehdyt suojat. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää nuo varvassukat sekä mahdollinen teippaus (mikä tuntuu epämiellyttävältä).
En halua lähteä metsästämään jälleen kerran uusia Gaynoreita. Omat tossut ovat nyt siinä kunnossa, että todellakin uskallan luottaa sekä niihin että itseeni, uskallan tanssia ne jalassa, ne ovat hyvät. Gaynorit vaativat tosi paljon aikaa ja vaivaa, jotta niistä tulee istuvat. 


Syksyn tuleminen saa aikaan myös sen, että vaihtarijärjestelyt aloitetaan. Mä olen pallotellut Unkarilla ja Ranskalla. Alunperin mielin Kanadaa, mutta mitä järkeä, koska olen ollut siellä jo vaihtarina v. 2005? Ei mitään. Lisäksi haluan maahan, jossa ei tarvitse kärsiä Suomen talvea. Eurooppa on pirun turvallinen vaihtokohde, mutta opiskelukohteeksi hyvä. Haluan myös jatkaa balettia vaihtarikauden ajan, joten Euroopassa on senkin suhteen erinomaiset mahdollisuudet. Unkari on maa, josta en hirveästi tiedä, mutta Ranskassa olen aina halunnut käydä, etenkin Pariisissa. Ja SeAmkin yksi Ranskan yhteistyökouluista sijaitsee parikymmentä kilometriä Pariisin ulkopuolella - joten kyllä! Ranskaa olen lukiossa opiskellut (siitä on kyllä jo 7 vuotta...), joten koulussa pieni kertaus ei ole pahitteeksi. Ja onhan ranska myös baletin virallinen kieli!

However, te olitte äänestäneet tämän blogin kyselyssä, että haluatte kysy ja vastaa -tekstin. So, I´m waiting for your question! Laittakaa kysymystä tulemaan, niin vastailen niihin, mitä haluat kysyä.

Tässä ihan loistava Royal Ballet'n video, kuinka Liisa Ihmemaassa tekee pientä pilkkaa Prinsessa Ruususen Ruusu-Adagiosta. Kirvotti naurut paitsi minulta, niin myös koko yleisöltä! :) 


EDIT//

Olen saanut joitakin kysymyksiä, mutta laitelkaa lisää. Odottelen tämän viikon loppuun, eli aikaa kysyä on vielä sunnuntaihin. Alkuviikosta alan vastailemaan teidän kysymyksiinne :)