29. syyskuuta 2012

Varaslähtö

Olen pienessä tutinassa tällä hetkellä - enää kaksi kokonaista viikkoa ja yksi päivä, niin pääsen ihan luvan kanssa tanssisalille!
Menen maanantaina tanssikoululle katsomaan ryhmäni tuntia ja samalla kerron vastuuopettajilleni tilanteesta, siis että parin viikon päästä palaan tunneille.
Haasteita tulee olemaan. Ensinnäkin koulu. Koulupäivät saattavat pahimmillaan venyä iltaseitsemään ja usein vapaa-aika menee siihen, että väännän sormet mutkalla itsenäisiä tehtäviä. Mutta haluan valmistua ennen kolmattakymmenettä syntymäpäivääni - oh Gosh, kuinka lähellä se onkaan!
Ja sitten polvi.
On turha sanoakaan, kuinka paljon pelkään sitä, etten yksinkertaisesti pysty enää tanssimaan. Että leikkauksesta huolimatta koipi ei enää taivu baletin kuvioihin.
Oletteko koskaan katsoneet Ylen telkkarisarjaa nimeltä Uusi päivä? Hyvä kotimainen sarja, tulee ma-ke klo 20 kakkoselta. Sarjassa on pääosassa mm. erään taidelukion oppilaita, joista osa on tanssijoita. Eräälle tytölle - Vilmalle - kävi köpelösti tämän treenatessa tanssikilpailuihin. Ennen kisaa hän putosi rappusilta polvensa loukaten. Hän piti polvivamman mahdollisimman salassa kunnes sitten kisassa esiintyessään polvi hajosi alta, kaatui ja mursi kaularankansa. Turhaa kaiketi sanoakaan, että tytön osalta tanssit olivat ohitse.
Tuota pelkään itse enemmän kuin mitään muuta!


Tänään olin kuitenkin kuntosalilla treenaamassa, ja koska oli aamupäivä ajattelin, että salilla tuskin porukkaa on. Eikä siellä ollutkaan, joten sain tilaisuuden pieneen kärkitreeniin. Eräs ulkolainen vaihto-oppilas oli samaan aikaan treenaamassa, mutta en välittänyt siitä.

Blochin kärkitossut
Joten uusilla Blochin tossuillani tein pientä kärkitreeniä. Huomasin erittäin selvästi, kuinka nilkkani ovat heikentyneet, jaloissani ei ole enää yhtä vahvat kuin ennen.

Olen niin tottunut tanssimaan Gaynoreilla, että Blochit olivat kuin upotus kylmään veteen - lähes kirjaimellisesti. Vaikka suojina oli Ouch pouchit, mutta varpaita hankasi ja särki, jokainen askel oli kuin neulanpisto ja jäinen tärähdys läpi vartalon. Nilkan ojennukset olivat naurettavan vaillinaisia, minkäänlaista kaarta en saanut aikaiseksi, ja suoraan sanoen en luottanut itseeni ja kykyyni edes pysyä pystyssä pisaran vertaa. Jauhoin perusaskelia jonkin aikaa, ja pikkuhiljaa varmuus kasvoi hieman. Mutta ei tarpeeksi.
Harjoittelin myös piruetteja (pehmeillä tossuilla). Olen huomannut pienen parannuksen pirueteissa, mutta uskon sen johtuvan siitä, että olen puoli vuotta ollut vailla kunnon balettituntia, kunnon ohjausta. Eiköhän mun subjektiiviset oletukset omista taidoistani karise kuin lehdet puusta syysmyrskyn aikaan viimeistään siinä vaiheessa, kun koulun johtava opettaja pitää tuntia, jolle minäkin osallistun. Hmm.

Pari tuntia tuon treenin jälkeen kun pyöräilin kaupungille ja takaisin kämpille, vihloi polvea niin maan perusteellisesti. Irvistelin ja vääntelin naamaani, kun sattui. Säikähdin: mitä olenkaan mennyt tekemään tänään? Aiemmin tällä viikolla tein salilla jalan heittoja lämmittelyvaiheessa, battement jetéjä, myös lonkkien aukomista. Pyörittelin jalkaa holtittomasti ja onnistuin jotenkin aavistuksen vääntämään heitossa jalkaa, vaikka olikin polvituki paikoillaan.
Ja sitä edeltävänä kertana treenin päätteeksi venyttelin jalat kunnolla läpi splitiin saakka. Polvi ja reisi kramppasi yhtäkkiä sietämättömästi, koska varomattomasti koukistin jalkaa koko painolla. Eihän siinä muuta synny kuin huutoa ja itsesyytöstä "Olen idiootti!"

Kärkitossuista tuli mieleeni, että olen yhdessä tekstissä luvannut esitellä uudet tarvikkeeni: Intermezzon puvun, Sanshan hameen ja Blochin tossut. Tossuista onkin kuva tuossa ylempänä - ostin ne OopperaShopista kun kävin katsomassa Romeon&Julian elokuun lopulla. Hinta oli vain 10 euroa, joten siksi otin "riskin" ja ostin old school -kärkkärit. Olin oikeassa: aion pysyä Gaynoreissa, huomattavasti miellyttävämmät kärkitossut kuin nämä kovat puutossut. Hintaa on enemmän, mutta niin on kestoakin!

Sanshan hame
Olen pidempään halunnut jonkin muun värisen hameen kuin mustan, omistan jo kaksi mustaa hametta. Olin miettinyt vaaleanpunaista tai punaista, mutta myös vaaleansininen oli yksi vaihtoehdoista. Löysinkin tämän hameen 20 eurolla Miloffista.



Intermezzon letari






Oikealla näkyvä vaaleansininen leotardi on Intermezzon, ja löysin sen kesällä Tampereen Ballerina & Liikunnasta reilulla parilla kympillä käydessäni sovittamassa uusia Gaynor Mindeneitä.
Tuo leotardi on aivan ihana, olkaimia riittää vaikka kahdelle henkilölle, mutta ne ovat todella muunneltavat. Sametti rintamuksessa antaa varsin kolmiulotteisen efektin ja piristää muuten vaaleansinistä pukua.




Mutta takaisin aiheeseen.
Kieltämättä jännittää - ja pelottaa! - ajatella pian koittavaa tanssilupaa. Mitä jos en osaa tanssia muiden tyttöjen tasoisesti? Mitä jos opettajani ovat yhteistuumin sitä mieltä, että olen liian korkealla tasolla? Mitä jos polvi vain oikuttelee enkä voi tehdä paljon mitään? Ainakin attitude derriere (kuva alla) on aikalailla poissa pelistä.
Mitä jos en pysty tanssimaan ollenkaan?
Kathryn Morgan Pähkinänsärkijässä
Mutta.
Mitä jos mitään ei tapahdukaan? Pystynkin tanssimaan, vaikka joudun melko varmasti aika pitkään totuttamaan kroppani takaisin baletin vaatimaan muotoon - niin ulkoisesti kuin treenitavaltaankin? 
Koskaan ei voi tietää mitään etukäteen.
Onko teillä ollut koskaan mitään sattumuksia, onnettomuuksia tai muuta vastaavaa, jonka vuoksi olette joutuneet jättämään tanssimisen ainakin hetkeksi? Tai oletteko muuten olleet pitkään tanssimatta, ollut epävarma kyvystä tanssia enää? Ylipäätään, onko mitään ongelmia ollut?

Liitän tähän postauksen loppuun kuvan iki-ihanasta Kathryn Morganista, joka tanssi ennen NYCB:n solistina, mutta on nyt vetäytynyt terveyssyistä syrjään.
Tässä Kathryn Joutsenlammen Odilena. Kaunis, maanläheinen, nuori - ja uskomattoman lahjakas! Parinaan hänellä on Seth Orza.
Enjoy!



2 kommenttia:

  1. Hei! Blogisi on upea ja huomaa että olet nähnyt sen eteen paljon vaivaa. Olen aina rakastanut balettia ja harrastinkin sitä ihan pienenä, 6-7 vuotiaana. Mutta koska kotikaupunkini on pieni, täällä ei enää ole mahdollisuutta siihen. Harrastankin showtanssia 5-6 kertaa viikossa, mutta ei se ole sama asia. Harjoittelen balettia kotona yksin ja on minulla tankokin, mutta olen tosi surullinen siitä, etten voi mennä täällä balettitunneille. Olen nyt 14-vuotias. Muutan pois täältä heti kun yläaste loppuu, eli heti kun pystyn. Mutta vaikka harjoittelisin paljon kotona, en silti ilmeisesti voi hankkia kärkitossuja ennen kuin olen saanut "oikeaa" baletinopetusta? :( Tämä todella vaivaa minua ja ajattelin kysyä mielipidettäsi.

    VastaaPoista
  2. Hei Anonyymi!

    Ja kiitos paljon sinulle kehuista! :)
    Tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen itsekin kotoisin erittäin pieneltä paikkakunnalta, ja vaikka siellä oli melko suuri kulttuuritarjonta, ei klassista balettia opetettu lainkaan. Vasta kun muutin toisaalle opiskelemaan, löysin balettikoulut.
    Saan todella paljon kyselyjä koskien kärkitossuja, milloin ne voi hankkia ja voiko hankkia ollenkaan.
    Eräs ystäväni halusi aina balettitossut, koska ne ovat kauniit. Hän kylläkin hankki ne kirpparilta ihan sisustuskäyttöä varten.
    Mutta jos tanssimaan meinaa, niin se täytyy toteuttaa opettajan valvovan silmän alla, ihan omaksi parhaaksesi. Virheellinen käyttö voi tosissaan aiheuttaa loukkaantumisia ja vammoja.

    Mutta sä olet nuori! Ja jos aiot yläasteen jälkeen muuttaa pois ja aloittaa lukio-/ao-opinnot paikassa, jossa on tanssimahdollisuudet, sinulla on kaikki mahdollisuudet aloittaa tanssi ja harrastaa pitkään! On todella paljon ihmisiä, jotka aloittavat "vasta" aikuisiällä ja siltikin kehittyvät ihan varvastanssiin saakka, osa pidemmällekin.
    Joten älä turhaan vielä murehdi! :)

    -Chandra

    VastaaPoista

Kommentoi, vaikuta ja ilahduta