31. maaliskuuta 2012

No pain, no game


"Oh, so pink and pretty!"
"Pretty!"
Tylliä, kimalteita, keveyttä ja kauneutta? Sitäkö se on? Nättejä harjoitusvaatteita, kaapillinen täynnä baletti- ja kärkitossuja. Uusien tossujen tuoksua, hiusten vääntämistä tiukalle nutturalle. Kasvojen piirtäminen: mustanharmaalla kynällä kulmat, vaaleaa puuteria kauttaaltaan kasvoille, poskipäiden alle tummaa aurinkopuuteria kaventamaan kasvoja. Silmät: kissamainen eyeliner -rajaus, paljon ripsiväriä, huulille sipaus väriä antavaa huulirasvaa tai -kiillettä. Hiuslakkapullot suhisevat, itsepäisiä hiussuortuvia tungetaan pinneillä ja klipseillä ojentoon.
Riisutaan sormukset, kaulakorut ja roikkuvat korvakorut. Vilkaisu kelloon - apua, puolen tunnin päästä alkaa tunti!
Trikoiden päälle vedetään tukisiteitä, hiki- ja lämpöhaalareita. Leotardien päälle t-paita, ohut neuletakki ja huppari, kaulahuivi. Hipsitään pukuhuoneesta kuin pienet eskimot kohti tanssisalia, katsotaan kuinka "isot tanssijat" työskentelevät.
Venytellään. Vilkuillaan salaa toisiamme. Kuka näyttää että on lihonut hieman, kuka on laihtunut? Kuka saa paremman spagaatin kuin minä?
Viimein on meidän vuoro astua tanssisaliin opettajan armottomien silmien alle, silmien, jotka näkevät kaiken, suun, joka suoltaa korjauksia ja turhautuneita huokauksia. Jokainen yrittää päteä, olla vierustoveriaan parempi, pidempi, hoikempi, jäntevämpi. Mutta ketä varten? Ei ketään kiinnosta - paitsi sinua itseäsi.. ja jotakuta toista, joka on ilkeän kateellinen koska pelkää omaa asemaansa ryhmässä. Mitä asemaa?


Ilman kipua ei tule peliä - onko se totta?
Minun mielestäni.. kyllä. Kaikella on hintansa. Kaikki on luotu "toimimaan" niin, että yksilön täytyy itse tehdä asian eteen jotain.

Miksi minä tätä pohdin?
Ehkä siksi, koska polvileikkauksen aika on viimein tullut. Ja kenties myös siksi, koska olen jo pidemmän aikaa miettinyt koulutustani, ammattia, työtä. Mitä haluan "sitten isona" tehdä. Kuvittelin olevani "iso" nyt, 24-vuotiaana. Mutta totuus on, että harhailen edelleen - mikä minusta tulee isona?

Haluan tanssia, se on selvä juttu. Mutta eri asia on, että pystynkö tanssimaan enää leikkauksen jälkeen. Hassua - polvi leikataan juuri siksi että pystyisin tanssimaan. Mutta mistään ei voi ikinä olla varma.
Kadehdin ihmisiä joilla on tulevaisuudensuunnitelmat täysin selvänä - mutta toisaalta, ovatko he onnellisia sillä tiellään jonne ovat ns. joutuneet?
En tiedä.
Itse tiedän sen verran, että olen onnellinen silloin, kun kuulen kauniin kappaleen jonka rytmiin voi tanssia. Tanssia niin, että unohtaa kaiken muun hetkeksi. Kuten vaikka kärkitossuilla tanssiminen, oman koreon luominen omasta päästään musiikin mukana. Sitä voi tanssia vaikka silmät kiinni.
Ja kun ne silmät avaa ja musiikki on loppunut - tuntee sen kivun varpaissaan.

No pain, no game.

24. maaliskuuta 2012

Maistiaisia ammattilaisballerinan elämästä

Natalie Portman ja 'Black Swan'


Olen aina halunnut tietää, millaista on ammattiballerinan elämä käytännössä. Tokihan olen hyödyntänyt YouTubea ja löytänyt sieltä vaikka millaisia eri videoita, joissa balettitanssija(t) näyttävät millaista on ammattitanssijan elämä.
Alla olevassa videossa Yuhui Choe, The Royal Balletin solisti kertoo ja näyttää otteitaan normaalista päivästään, johon kuuluu sekä pakolliset balettitunnit että myös eri balettien harjoitukset ja vielä päivän huipuksi esitykset.


Mutta mitä ns. harrastelijaballerinan elämä voi olla "aktiivisimmillaan"?
Tietenkin taitojen karttuessa yhä tiheämpiä tanssitunteja sekä oppilaidensa opettajien päätösten mukaan myös näytöksiin osallistuminen.

Itse olen saanut maistaa ko. tanssijan aktiivisinta tanssijanelämää ihan omakohtaisesti, enkä voi kieltää ettenkö olisi siitä todella yllättynyt!
Miksi? Koska ex-koulussani minua ei kelpuutettu yhteenkään esiintymiseen, vaikka esiintymiset olivat hyvin yksinkertaisia ja lyhyitä, max. 5 minuuttia pitkiä - mutta opettaja yhdenkin harjoituskerran jälkeen veti minut käytävälle kertoen ettei halua minua mukaan esitykseen.
Ookoo. Olin tanssinut ko. koulussa "jo" vuoden verran, aloittanut siellä n. vuosi takaperin balettiopintoni.
Mutta nykyisessä balettikoulussa minut kelpuutettiin heti kevätlukukauden näytöksen harjoituksiin: oman ryhmämme "omassa" baletissa Leo Delibesin säveltämään "Pizzicato" -balettiin sekä kuuluisaan balettiin 'Coppeliaan', ja tässä baletissa Masurkkaan, joka nähdään sekä ensimmäisessä että toisessa näytöksessä.
Ja olin ollut uudessa tanssikoulussa oppilaana vasta kuukauden oppilaana, kun minua pyydettiin tähän balettiin!
Meitä tanssijoita Coppelian Masurkassa on 12, ykkösmiehityksessä on 8, mikä on SE luku - oikea sellainen - Masurkkaan, mutta kakkosmiehityksen tanssijoita on 4, joista jokainen paikkaa jotain muuta ykkösläistä kaiken varalta.


Mikä sitten saa olon tuntumaan ammattitanssijalta - tai ainakin siltä kuin treenaisi ammattilaisen tavoin?

Säännölliset balettitunnit, joilla treenataan tekniikkaa, harjoitellaan uusia kuvioita ja askelsarjoja.

Sitten ehdottomasti omatoimiset harjoitukset joilla treenaa itsekseen kaikkia opettajan johdolla tehtyjä harjoituksia, tekee omia koreografioita joita sovittelee musiikkiin.

Ja sitten tietenkin on nämä näytösharjoitukset. Näytösharjoitukset, joihin tulee osa henkilöistä toiselta puolen Suomea ja itse koreografi Virosta - entinen Viron kansallisbaletin prima ballerina ja nykyisin huippukoreografina tunnettu. Ja myös meidän tanssikoulun ns. vakiokoreografi.
Tietty osa esitysbaleteista harjoittaa toinen meidän vastuubaletin opettajista, nykytanssin numerosta ko. opettaja, breikin taas breikkiopettaja jne.

Millaisia ovat nämä meidän näytösharjoitukset?
Rankkoja, näin yhdellä adjektiivilla ilmaistuna.
Solisteilla on melko kovat treenit: torstaina alkaa ja sunnuntaina loppuu ja joka päivä vähintään 2-4 tunnin harjoitukset.
Me joilla on hieman "lievemmät" osat, myös treenit ovat jonkin verran helpommat. Tai helpommat ja helpommat - meidän koreografi on todella tarkka kaiken suhteen, esimerkiksi sissonen aikana katse on suoraan eteen ylös, mutta juostessa paikalleen katse on yleisöön, käsien avautuessa ensimmäisestä asennosta auki niin, että kyynärpäät ovat paikoillaan mutta kyynärvarret ja kädet ovat avoinna vartalon edessä, perusaskel täytyy KAIKILLA olla samanlainen tismalleen, ihan sormenpäitä myöten.
Miten jokaisen täytyy tehdä kaikki samat asiat tismalleen oikeaan aikaan, miten jokainen ilme ja silmien pyöräytys täytyy olla samaan aikaan tehty jne.


Olen aina puolustanut "pelkkää" klassista balettia. Kuinka se on kaiken tanssin a ja o. Ja niinhän se onkin: yksinkertaisesti sanottuna sinä ET voi tanssia MITÄÄN tietämättä ja tuntematta tätä ns. lajointa tanssilajia. Se antaa sulle sen oikean tekniikan, hengitystekniikan, opettaa sinulle sen tavan kuinka liikkua yms.

Kun "joudut" balettiin jossa joudut ns. muuntautumaan karaktääritanssin piiriin, voi olla pienoinen yllätys. Mitä? Jotain pirun "näytelmätanssia"?
Mutta kyllä.
Nyt vajaan parin kuukauden näytösharjoitusten jälkeen olen omaksunut tämän karaktääritanssin - ja huomannut ettei se ole "sitä puolibalettia", vaan se on eräs baletin muoto, jota "joutuu" harjoittamaan tietyissä baleteissa, kuten juurikin Coppelia -baletin Masurkassa.
Eli olen joutunut miettimään sitä, että mikä oikein on klassista balettia?
On näitä ns. superklassisia baletteja - mm. Joutsenlampi, Giselle, Prinsessa Ruusunen, Romeo & Julia yms. Näitähän löytyy. Mutta nyt olen huomannut, että näissä baleteissa lähes jokaisessa on myös näitä karaktääritanssikohtia, jopa moderniin tanssiin vivahtavia pätkiä.



Kovasti olen yrittänyt etsiä Coppelian 'Masurkkaa' YouTubesta. Versioita siitä löytyy kymmenittäin! Mutta ei sitä meidän versiota. Damn! Joten annoin etsintöjen olla. Sen sijaan löysin googlesta varsin paljon 'Masurkan' kuvia - mutta todella suuri osa oli tehty täysin erilaiseen koreografiaan kuin mitä meille oli opetettu.
Mutta kuten todettu - koreografiat todllakin poikkeaa täysin alkuperäisestä teoksen koreografiasta.





Millaista on ollut elää ns. ammattitanssijan elämää? Ensimmäinen adjektiivi joka mieleeni tulee, on "rankkaa". Ei voi enää mitenkään missata mitään harjoituksia! Olen 8 viikkoa sairaana; kuumetta, räkätautia, yskää, yleinen heikotus yms. Eli kaiketi joko flunssaa tai sitten se Suomessa riehuva influenssa on iskenyt minuun. Lääkäri totesi vaan, että sekä nielu että nenäontelot ovat tulehtuneet, mutta itse tulehdusarvot ovat normaalit. Kuume oli pari viikkoa sitten 40,5 astetta, mutta sen jälkeen parempi vointi. Keskiviikkona menin ensimmäistä kertaa pariin viikkoonn tanssitunnille (pääopettajani kielsi minua ottamasta osaa tunneille aiemmin) ja tunnin päätyttyä hän kysyi kaikilta tuntilaisilta ko. baletista - Coppeliasta, ketkä pääsevät harjoituksiin yms. Ilmoitin pääseväni ja nyt siis olen virallisesti Coppeliassa mukana! Kakkosmiehityksessä paikkaamassa kaiken varalta erästä Veeraa, mutta mukana kuitenkin näinkin isossa proggiksessa! Opettaja - Tiina - ilmoitti meille kaikille keskiviikon tunnilla, että kaikki jotka ovat ilmoittautuneet Coppeliaan, EIVÄT voi olla pois näytösharjoituksista enää kertaakaan. Ymmärrän hänen näkemyksensä täysin - miten kukaan (edes kakkosmiehityksinen) voisi ottaa osaa balettiin, jos ei ole ollut harjoituksissa tarpeeksi usein?

Liitän vielä muutanan kuvan lempitanssijastani Kathryn Morganista (soolotanssija NYCB:ssä) 'Joutsenlammen' Odettena ja Odilena :)




Kathryn Morgan 'Odettena'




Kathryn 'Odilena' partnerinaan Seth Orza

8. maaliskuuta 2012

We as ballet dancers

"Me olemme karvattomia. Meillä ei ole säärikarvoja, ei häpykarvoja, ei kainalokarvoja, ei karvoja kasvoissa, ei niskassa vaan pieni kakkara päälaella. Kun aavistuskin sänngestä ilmaantuu, se on heti poistettava.
Ei siinä kaikki. Me emme syö ruokaa, me syömme musiikkia. Tarvitsemme vain taiteellista ravintoa. Tunteita ruokkivaa, inspiroivaa ravintoa. Kaikki fyysinen energiamme on sielunliikkeiden ylivirtausta. Me elämme uskolla, luottamukuksella, rakkaudella, inspiraatiolla ja vitamiineilla.
Me elämme vain tanssiaksemme.  Ellei eläminen olisi sille olennainen edellytys, me pidättäytyisimme siitä.
Meillä on erilainen ruumiinrakenne kuin useimmilla ihmisillä. Henkemme, sielumme, rakkautemme ovat erottamaton osa ruumistamme, varpaitamme ja polviamme ja lantiotamme ja selkärankaamme ja niskaamme ja kyynärpäitämme ja sormenpäitämme. Kasvot meille on maalattu. Piirrämme mustat viivat silmiksi, punaiset ympyrät poskipäiksi ja soikion suuksi.
Vähäisetkin kasvorypyt, kyyneleiset silmät, hikipisarat, kuuluva hengitys tai voimien heikkeneminen ovat merkki epätäydellisyydestä. Ne ovat kuolevaisuuden oireita."

"Toni Bentley: Tanssijan talvi"


Nataliya Zharsky
Luin tuon kirjan (se on hieman päiväkirjatyylinen tosikertomut NYCB:n ballerinasta, joka 22-vuotiaana koki joutuneensa tulleen elämänsä käännekohtaan suhteessa balettiin ja tulevaisuuteensa).
Kirja kertoo, millaista on olla ballerina yhdessä maailman arvostetuimmassa balettiseurueessa.
Kirjassa hän etsii ja kysyy syitä käännekohtaan tällä taiteenalalla, josa ihminen todella herkästi erakoituu muista ihmisistä.
Suosittelen todella!

Misty Copeland

Kolme viikkoa olen sairastanut, keuhkoputkentulehdus.
Viime viikolla oli hiihtoloma, sitä edeltävänä viikkona kävin yhdellä tanssitunnilla joka suoraan sanoen meni päin peilejä. Myös näytösharjoitusviikko oli silloin, mutten jaksanut mennä Coppelian harjoituksiin. Onneksi meitä harjoitetaan tekniikkatuntien ohella Coppelian Masurkkaa - meidän ryhmän oppilaat tanssivat ko. roolia sekä osa ovat myös nukkeja.
Seuraava näytösharjoitusviikko (vai viikonloppu?) on tämän kuun lopussa - Aime Leis saapuu omassa persoonassaan Virosta meille Seinäjoelle.
Tulee väkisinkin ammattitanssijan olo: määrätyt balettitunnit jolloin harjoitetaan tekniikkaa, sekä näytösharjoitukset jolloin puurretaan hiki hatussa monta tuntia kokoillan balettia.

Luulin ensin, että Masurkka on vain ensimmäisessä näytöksessä, mutta se jatkuu myös toisessakin näytöksessä.
En tiedä vielä pääsenkö estradille saakka - kaikki riippuu niin monesta eri asiasta, mm. polven leikkausajankohdasta.

Ostin myös uuden leotardin, Capezion, Oulun Silkkirummusta. Satuin olemaan kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan - puku oli alennuksessa, normihinta oli 40e mutta sain sen 15 eurolla.
On ihana päällä, ei kiristä tai purista ja siinä on rintamus paitsi vuorattu niin se myös tukee rintoja. Se jos mikä on eduksi, joten ei tarvitse käyttää alla erikseen Capezion "balettirintsikoita" tai vastaavaa ylipäätään.
Ohessa pari kuvaa puvusta, edestä ja takaa.




Puku on oikeasti aavistuksen violetimpi kuin noissa kuvissa.
Sen yhden Sanshan letarin sain myytyä huuto.netissä - olen melkein koukuttunut ko. paikkaan. Sieltä löytyy yllättävän paljon tanssiin ja balettiin liittyvää tavaraa, ja Gaynor Mindenin tossutkin siellä oli myytävänä ihan vähän aikaa sitten!
Myös nämä ulkolaiset nettitanssikaupat (Porselli, Dance direct yms) ovat saaneet minut koukkuunsa.
Saas nähdä milloin rupean tyhjentelemään niitä kauppoja :)